Pelastussanoma

 

Pedon nousua seurataan



 
 
4.6.2022
 

Pedon nousu on nyt mahdollinen sen kuolinhaavaa myöden

ISIS on yksi potentiaalinen peto/ pieni sarvi.

Tuossa teimme jo Klasun kanssa Operaatiokeskusen kanavalla ilmestyskirja sarjan, jossa tätä petoasiaa käsiteltiin hyvin läheltä ja syvällisesti.

Peto on sekä hallintokoneisto, että myös ihminen, joka johtaa sitä. Mutta niistä kymmenestä petosarvista yksikään ei voi olla valtio. Tämä sääntö tuli varsin selväksi tuota ilmestyskirjaa ja Danielin kirjoituksia tutkiessa.

Mikäli ISIS nousee, niin sen johtajan on oltava kadonnut ja sen pitää ILMESTYÄ, eikä se sanana tarkoita mitä tahansa sanaa, vaan se pitää sisällään monta asiaa, kuten sen, että tämän on oltava ollut kadonnut, jopa mahdollisesti kuolleeksi luultu ja sillä on oltava kuolettava miekan haava päässä. Todennäköisesti sillä on oikea silmä soennut ja toinen käsi kuivettunut tai halvaantunut.

Aikamoisia merkkejä siis kadotuksen ja laittomuuden ihmisestä, ilm.peto nr. yksi tai sitten se toinen. Ensimmäinen nousee merestä ja toinen maasta. Meri tarkoittaa levanttialueen ulkopuolisuutta ja maa tarkoittaa Jumalan luvattua maa-aluetta.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/71142afc-9de1-403e-bebc-6ce4b0729635

 

Takaisin etusivulle

 
 
22.8.2021
 

Pedon ilmestyminen voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä – valvokaa

Nyt jos milloin, kannattaa pitää pyhävaatteet päällä ja olla valveilla, sillä messiaaniset ajat ovat alkaneet ja tilanne raamatullisesti alkaa olla rakentunut siihen pisteeseen, että se kulminoituu kaikkialla maailmassa hetkeen, jota olemme innolla odottaneet. Herramme ei hae meitä pois liian aikaisin, eikä liian myöhään, vaan juuri oikealla hetkellä.

Peto voisi ilmestyä (huom. ensimmäinen peto) periaatteessa milloin tahansa ja uskon, että se tapahtuu jossain noista maista, Afganistan, Tadzikistan, Kirgisia-alueilla, koska sieltä suunnalta idän kuninkaat tulevat Pyhään Maahan.

Pedon nousua koko maa seuraa tällä hetkellä juuri ihmetellen, miten se on saanut hankituksi niin paljon aseitakin USA:n jättämiä sotasaaliita, tuhansia ajoneuvoja, satoja lentokoneita, miljoonia erilaisia varusteita, rynnäkköaseineen kaikkineen patruunoineen ja kranaatteineen. He varustautuvat USA:n asevoimien varusteilla ja välineillä ja se on jo pelkastään kansallinen häpeä USA:lle itselleen.

Pedon nousua toisaan voidaan vain ihmetellä, kuinka se on saanut niin suuren vallan. Toinen peto jääkin sitte odottamaan aikaansa. Ei toinen ilman toista, eikä toista pidä kutsua sen paremmaksi tai suuremmaksi kuin toista. Sen voi jokainen havaita Raamatusta lukemalla molempien kuvaukset ajatuksella ja eikä eksytellä itseään antikristuksilla.

Vuonna 2001 Taleban sai kuolettavan miekanhaavan ja kaikki piti sitä jo menneinä ja roskajoukkoina, johon kukaan ei enää tarvitse kiinnittää huimiota. Asiat muuttuivat yhdessä hetkessä, kun Joe Bidenistä tuli USA:n presidentti.

Sitten kun katsomme muuta maailmaa, niin havaitsemme jo pakkotoimien alkaneen eri puolilla maailmaa eri painopistein. Pedon merkkiä jaellaan kiivaasti ja se yhdistyy hyvää vauhtia lupaan voida myydä ja ostaa. Hullummaksi vaan menee koko ajan, joten kyllä me elämme sitä aikaa, että nyt pidetään ystävät vaan omasta kruunustamme kiinni, nimittäin sadonkorjuuaika on tullut, vilja on kypsä korjattavaksi ja luste on sidottu jo kimppuihin hyvinkin selvästi.

Edessä on ikäänkuin ajan pysähtyminen, periodin vaihdos uuteen aikaan, jossa pahuus tiivistyy sellaiseen pahuuteen, jota maailma ei vielä ole edes kokenut. Henkivallat ovat aivan raivoissaan koko ihmiskunnalle, koska se tietää että aikaa ei ole enää kikkailuun ja leikkimiseen ihmissieluilla. Yksinkertaisesti henkivallat joutuvat tajuamaan, että nyt on loppu tullut, joka tarkoittaa myös sadonkorjuun aikaa.

Pelastussanoma on tehty tätä aikaa varten!

Pelastussanoman profetia on nimenomaan siksi, jotta sinä päivänä, kun maailma pysähtyy järkyttävään uutiseen joukkokatoamisista, niin lohtu on Jumalan tekemässä suunnitelmassa, jota onnekseni olen saanut julistaa nyt tänään, tullessa viisitoista vuotta täyteen. Ensimmäisen pelastussanoma version julistin netissä 22.8.2006 ja se vei minut Peijakseen mielentilatutkimukseen vasten omaa tahtoani, elikkä olin suljetulla osastolla ilman minkäänlaisia yhteyksiä ulkomaailmaan, aivan kuin Joona kalan vatsassa, ennen kun meni Niiniveen kertomaan Jumalan antamaista tuomioista. Kansa tulee jälleen kääntymään, mutta tuomio ei silti poistu. Niin kävi silloinkin, tuomio vain siirtyi ja kansa pelastui.

Vielä tuosta Peijaksesta sen verran, että tasan 15 vuotta sitten, tämä tapahtui, kun elokuun 22. päivä julkaisin pelastussanoman ja sitten 29.8.2006 minut kutsuttiin lääkärin vastaanotolle, joka oli ansa, josta minut vietiin suljetulle. Siellä vietin ne kolme päivää ja pääsin siis 1.9.2006 ulos. Tämä tietenkin saattaisi olla profetiakin, vaikka en koskaan oikeen tykkää, että omia tapahtumia lähdetään viemään ja niiden kautta laskemaan jotain. Mutta kaikki on mahdollista ja tässä luvussa näkyy myös luku 15 joka on palveluvuosieni määrä näköjään, ainakin tähän hetkeen saakka.

No, meni niin tai näin, niin katsellaan nyt tarkkaan vielä tämä syksy maailman tapahtumia. Se on sellaisessa tilassa, että nyt voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä mitä tahansa, mm. Israelin tilanne, joka on uutisilta jäänyt kokonaan huomaamatta, koska Afganistaniin kaikkien päät ovat nyt kääntyneet.

Valvokaamme ja pitäkäämme silmät auki, katse kohti Kristusta Jeesusta, yksin Häntä odottaen!

 

Takaisin etusivulle

 
 
28.5.2021
 

Sana antikristus eksyttää pelkkänä nimenä

Mitä tapahtuu, kun käytetään sanaa antikristus, kun puhumme Paavalin mainitsemasta laittomuuden ihmisestä ja ilmestyskirjan 13. luvussa mainitsemasta pedosta?

Käyttämällä sanaa antikristus, ajatuksesi menee automaattisesti harhaan, aivan kuten nimikin jo sanoo. Liha tulee ylitsesi ja alkaa sekoittaa mieltäsi, rakentamalla ihan omia kuviaan sanan jatkeeksi.

Kun käytetään sanaa antikristus, niin se sana korottaa itsensä niin korkealle, ettet enää näe sen taakse mitään. Tuon sanan takana on paljon asioita, jotka jäävät antikristuksen nimen taa huomiotta.

Yleensä ne, jotka käyttävät nimeä antikristus lopunajan päähenkilönä, heiltä hämärtyy kaikki raamatulliset muut ennustukset siitä mistä pitäisi puhua. He rakentavat antikristuksen ympärille vastakristushahmon, joka ottaa vallan koko maailmasta YKSIN, eikä jaa mitään kenenkään kanssa.

Tässä tulee mieleen sana sapatti, joka on omilleni, eli adventisteille tullut niin suureksi, etteivät he kykene enää näkemään sen sapatin takaa mitään muuta. Ei siellä ole enää mitään muita tärkeitä käskyäkään, ei pelastusta missään muussa, eikä mitään muuta kuin se sapatti, joka heidät pelastaisi. Sapatti, jota he pitävät epätoivoisesti sekunnilleen auringonlaskun aikaan ja päättävät sen siten samoin. Talvella taas valehtelevat itselleen pitäneensä sen kunnolla, vaikkei auringosta apua aiheeseen ole. Sitten he kaiken lopuksi tajuavat, että ”haa, sunnuntaihan se onkin se antikristus” ja ovat vielä pahemmin metsässä asiansa kanssa.

Täsmälleen samalla tavalla eksyy tämän antikristuksen perässä nuuskijat. Heille ei ole mikään muu mitään, vaan se sana, koska se on Kristuksen vastakohta, niin sen täytyy olla jotain aivan huikeeta… vaan ei ole. Paavali kirjoitti Johannekselle ja kertoi hyvin tarkkaan, mikä on antikristus!

Antikristus on henkiolentojen kokonaisuus. Ei siis yksi, eikä kaksi, vaan monta, heitä on paljon ja nämä ovat vanhempia kuin maapallo ja nämä vastustavat Kristusta, Jeesusta. Eikä mitään muuta. Sellainen on antikristuksen hengessä, joka on mm. ateisti. Eikä yhtään sen enempää siinä ole mitään glamouria, eikä suuruutta. Marx oli antikristuksen hengessä, samoin Lenin ja Stalin ja niin moni muu Mao Tse Tung. He kaikki olivat antikristuksen hengessä ja siinä kaikki.

Sen sijaan lopunajan peto ja väärä profeetta muodostavat kokonaisuuden, johon silloin kannattaa kiinnittää huomiota ja olla varuillaan. He ovat kaksi, eikä yksi. Sitä paitsi, se ensimmäinen peto ei saa niin paljon näkyvyyttä, kuin se toinen, joka tulee tekemään ne ihmeet, jotta se saa ihmiset tekemään kuvan ensimmäisestä pedosta ja kumartamaan sitä.

Väärällä profeetalla on siis paljon suurempi ja näkyvämpi rooli, vaikka ensimmäinen peto aikanaan julistautuukin jumalaksi Jerusalemissa. Väärä profeetta on silti tälle jonkinlainen ylipappi ja suu, joka puhuu.

Nämä asiat siis jäävät täysin huomiotta, kun alkaa kutsua petoa antikristukseksi. Siinä eksyy!

 

Takaisin etusivulle

 
 
5.4.2021
 

Ihan ”puskista” tullut tyyppi ilmestyi Israeliin

Veljemme Markku toi maililla linkin ja vähän viestin tynkää asiasta. Katson, että tämä ns. ”puskista” yllättäen esiin tullot henkilö voi kyllä täyttää pedon tunnusmerkit, mutta ennemminkin väärän profeetan, koska se ”nousee maasta” elikkä Israelista. Mutta anyway, tämä täyttäisi laittomuuden ihmisen ilmestymisen, jos se tämä on se tuleva väärä profeetta.

Oho, mielenkiintoinen video ilmeisesti kuvattu pääsiäisen aikaan, jossain Jerusalemissa. Rabbit ja muut suutelevat jonkun 30 vuotiaan miehen kättä ja muutenkin osoittavat kunnioitusta häntä kohtaan. Ei ole normaalia kunnioittaa noin nuorta kaveria, niinkuin kunnioitettua vanhaa rabbia!! Videon tekijä kysyykin: ”onko tämä juutalaisten valhemessias”

Eero lisää vähän myöhemmin näin:

Kiitos kun toit Markku, kävin nopeasti lueskelemassa, kyseessä on 33-vuotias henkilö, vaikea saada selkoa koska jutussa oli paljon juutalaisten omaa termistöä, mutta jos nyt oikein käsitin, niin on noussut kansan suosioon koronakriisin keskellä. Videon kommenteissa puhuttiin myös rabbi Kadurin profetiasta, jossa juutalaisten odottama messias paljastaisi henkilöllisyytensä Pääsiäisenä. Jos Jeesus ristiinnaulittiin 33-vuotiaana, niin tämä henkilö olisi vähön kuin Hänen jatkajansa.

 

Takaisin etusivulle

 
 
7.2.2021
 

ISIS odottaa innolla pedon ilmestymistä

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014100818729286

Kun Osama bin Laden piti Al Qaidassa valtaa ja sitten tämän kuultiin tapetun USA:n Obaman johtaman taisteluryhmän kautta, niin Osaman ruumis sanottii pudotetun mereen, tuntemattomaan kohtaan. Sanottiin tämän toimenpiteen tehdyn siksi, ettei näin Osaman haudalle tule mitään uutta pyhää paikkaa ja pyhiinvaelluskohdetta.

Mutta yhtä kaikki, Osama bin Ladenin kuolemaa ei kukaan pysty sanomaan olevan 100%:sti totta. Tuollainen temppu, jossa kadonneelle annetaan vapaat kädet ”kadota lopullisesti”, ei ole temppu eikä mikään CIA:lle ja USA:n erikoisjoukoille.

Osama bin Laden kuuluu siis edelleen laittomuuden ihmisen ilmestyjälistoille, joita artikkelissakin äärimuslimit odottavat. He odottavat Mahdin ilmestymistä Dabiqin kaupungissa olevassa tornissa.

Paavalin sanoma tessalonikkalaisille oli ettei Herran päivä tule ennen kuin tuo kadotuksen lapsi ilmestyy. Tämä lause, ei siis vangitse Kristuksen morsianta odottamaan mitään Mahdia, sen enempää kuin antikristuksiakaan, koska Herran päivä tulee vasta, kun kuu on muuttunut vereksi ja aurinko mennyt mustaksi. (Ap. t. 2:20)

Mutta tämä Vilnan Gaon profetia saattaa tulla ensin:

”Kun kuulet, että venäläiset ovat vallanneet Krimin kaupungin, niin tiedät, että Messiaan ajat ovat alkaneet, ja hänen askeleensa kuullaan.
Ja kun kuulet, että venäläiset ovat saavuttaneet Konstantinopolin (nyk. Istanbul), sinun pitäisi laittaa päällesi sapatin vaatteet ja olla ottamatta niitä pois, koska Messias on tulossa millä hetkellä hyvänsä.”

Samoin profetia, kun suuret öljylaivat lakkaavat saapumasta Euroopan satamiin, niin silloin Messias saapuu pilviin. Näin juuri on tapahtumassa kun Iran sulkee kapean salmen Persianlahteen. Sen seurauksena Israel mm. saa syyn hyökätä Iranin atomivoimaloiden kippuun, jotka uhkaa sen turvallisuutta. Näin myös saadaan looginen selitys monille seikkaperäisille profetioille, jotka ovat kuvanneet niitä hetkiä, jolloin morsian poistuu.

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
20.11.2020
 

…ja koko maa seurasi ihmetellen pedon nousua…

Isis-sisältöpalvelu tunkee kaikilta kanavilta kuolemaa saarnaavia videoita!

Terroristijärjestö Isis voi hyvin koronan varjoissa ja ahtaa omaa sanomaansa kaikille verkon sisältöalustoille. Tutkijat löysivät netistä ja somesta jopa 90 000 Isis-videota ja viestiä, kertoo BBC.

Daniel 7:

19 Senjälkeen minä tahdoin saada varmuuden neljännestä pedosta, joka oli erilainen kuin kaikki muut ja ylen hirmuinen; jolla oli rautaiset hampaat ja vaskiset kynnet, joka söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa;

20 sekä pedon pään kymmenestä sarvesta ynnä siitä sarvesta, joka puhkesi ja jonka edestä kolme putosi; jolla sarvella oli silmät ja herjauksia puhuva suu ja joka näytti suuremmalta kuin ne muut;

21 se sarvi, jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät,

22 siihen asti kunnes Vanhaikäinen tuli ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille ja aika joutui ja pyhät saivat omaksensa valtakunnan.

23 Hän vastasi näin: ”Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.

24 Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.

25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.

26 Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.

27 Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.”

28 Tähän loppuu kertomus. Minua, Danielia, peljättivät minun ajatukseni suuresti, ja minun kasvoni kalpenivat, ja minä kätkin asian sydämeeni.

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
31.7.2020
 

Antikristus VS. lopunaikojen peto

Antikristus = pettäjä ja eksyttäjä, joka terminäkin jo eksyttää luulemaan jotain, vaikka Raamattu selvästi kertoo suoraan, mistä hengestä on kyse ja millainen se on ja että niitä on paljon ja ne ovat olleet niin kauan kuin maailmakin on ollut.

Ei siis ihme, että antikristus on täydellinen eksyttäjä, joka eksyttää ihmiset luulemaan siitä asioita, joita se ei edusta edes.

Antikristusta etsitään kaikkialta maailmassa, yhtenä henkilönä ja sitä etsitään nimenomaan merkkihenkilöiden keskuudesta, joilla on suuri valta, vaikka sanassa sanotaan, että se on aluksi vähäpätöinen.

Lisäksi kukaan ei juurikaan ole miettinyt sitä, että antikristuksella olisi jokin kumppani, liittolainen, jonka kanssa tämä tekisi itsestään kuvan jne. kuten Raamattu asian selvääkin selvemmin kertoo.

Tästä syystä on hyvä huomata, kuinka termi antikristus eksyttää kaiken ja sekoittaa kaiken. Paavali tiesi tämän kirjoittaessaan nimenomaisesti Johannekselle tästä, joka kirjoitti myöhemmin Patmoksella ilmestyksensä, jossa hän ei käyttänyt kertaakaan tuota termiä, antikristus, koska hän tiesi mitä se termi tarkoitti, eikä siis se ollut relevantti kuvaillessaan petoa ja sen profeettaa, jotka lopunaikana tulisivat näyttämölle.

Lopunajan pedot Johanneksen sanoin ilmestyvät, ensimmäinen peto nousee merestä ja asettuu rantahietikolle. Tämä ”merestä” siis tarkoittaa luvatun maan ulkopuolista aluetta ja se asettuu luvatun maan reuna-alueelle, siis ”rannalle”.

Toinen peto nousee maasta, elikkä on tämä väärä profeetta. Maa termillä tarkoitetaan luvattua maata, jonka Jumala on määrännyt Israelille. Tämä maa-alue on määritelty myös Raamatussa melko tarkasti ja siitä on Wikipediassa oma sivukin.

Ensimmäinen peto ja toinen peto siis solmivat liiton ja saavat siltä vanhalta lohikäärmeeltä voimansa. Tässä on se viisaus, joka kannattaa ymmärtää.

Toinen peto, elikkä väärä profeetta tekee kuvan ensimmäisestä pedosta ja tämä tekee ne ihmeet, jotka saavat kansan kumartamaan petoa. Toisin sanoen, toinen peto, elikkä väärä profeetta on näkyvämmässä asemassa kuin varsinainen peto, jonka kuvan tämä teki.

Älkää siis eksykö, vaan jäsennelkää Raamattua ja tutkikaa sitä omilla aivoillanne, älkääkä kuunnelko mitä eksynyt sinulle kertoo. Jaakob 1:22

 

Takaisin etusivulle

 
 
20.2.2020
 

Miksi peto- Islam tulee saamaan vallan?

Meistä saattaa nyt tuntua hassulta ja mielettömältä, että Islam saisi kaiken vallan kaikissa kansoissa. Siksipä petoa haetaan maailman mahtimiehistä ja samasta syystä peto nouseekin pienistä ja vaatimattomista puitteista.

Sakasassa tapahtui terrori-isku maahanmuuttajia vastaan ja samoin on näitä tapahtunut muualla. Ihmisten sympatiat kääntyy Islamin uskon puolelle, eikä kukaan enää muista, millainen tyrannia mm. ISIS on.

Meille syntyy ylösoton jälkeen tyhjiö, jonka Islam tulee täyttämään. Kristityistä tehdään äärioikeistolaisia terroristeja ja islamistit niiden uhreja. Tästä lähtökohdasta lähdetään 7-vuotiseen ahdistuksen ja vihana aikaan. Se voi toki olla kahdeksankin vuotta mutta yhtä hyvin vain sen Trumpin neljä. Sikäli voihan ne jatkaa pian uudella sopimuksella, jos ”rauhanruhtinas” on tehnyt aloitteen. Kaikki riippuu kuitenkin siitä, kuinka nopeasti PETO ILMESTYY PYHÄLLE PAIKALLE JA JULISTAA OLEVANSA JUMALA. Matteus 24:15-20, joten tuosta hetkestä lasketaan Dalielin ennustus 1290 päivää Jeesuksen näkyvään paluuseen ja 1335 päivää tuhatvuotiskauden alkuun.

 

Takaisin etusivulle

 
 
 
 
 

Arkisto

 
| 2025 | 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 |