Pelastussanoma

 



 
 
7.12.2015
 

Enpä kauheesti ihmettelis jos islamistisen valtion nimeksi annettaisiin Babylon

BabylonIS-tänään: Julki vuotaneet Isisin salaiset suunnitelmat paljastavat terroristiryhmän tarkat kaavailut perustaa Islamilainen valtio.

Isisin sisäiseen käyttöön laadittu ohjeisto kertoo, miten järjestö aikoo luoda Syyriaan ja Irakiin valtion, jolla olisi keskushallinto, valtiovarainministeriö sekä taloussuunnitelma, jotta valtio toimisi omavaraisesti, uutisoi The Guardian.

24-sivuisessa ohjeistossa on suunnitelmat luoda kansainvälisiä suhteita, toimintavalmiita propagandaoperaatiota sekä keskitetty öljy- ja kaasutalous.

Islamilaisen valtionhallinnon perusteet -niminen ohjeisto paljastaa, ettei Isis tavoittele yksinomaan väkivaltaista terrorismia, vaan kaavailee toimivaa yhteiskuntaa terveys-, koulutus-, liike-elämä-, viestintä- ja työpaikkalaitoksineen.

Heinä- ja lokakuun välille 2014 päivätty ohje neuvoo myös rakentamaan Isisin taistelijoille koulutuskeskuksia. Vetaraanitaistelijoille suositellaan vuosittaisia täydennyskoulutuksia uusimpien aseiden ja taistelukeinojen käyttämiseen.

Ohjeistus paljastaa myös suunnitelmat kouluttaa ja värvätä lapsia Isisin riveihin.

Guardian kertoo saaneensa ohjeistuksen haltuunsa Isisin kanssa bisnestä tekevän miehen kautta.

Taistelua Isisin edeltäjäjärjestöä ISIä vastaan Irakissa johtanut yhdysvaltalainen kenraali Stanley McChrystal suosittelee ohjeistukseen tutustumista.

– Se on todellakin ainutlaatuinen ja kiehtova. Jokaisen, etenkin lännen poliitikkojen pitäisi lukea se.

– Jos lännessä Isis nähdään vain stereotyyppisena porukkana psykopaattisia tappajia, niin me aliarvioimme vakavasti heidät, varoittaa McCrystal.

Timo Myllyniemi

 

Takaisin etusivulle

 
 
2.12.2015
 

Koko maailma yhdessä koontuu sinne missä raato on – pedon raato

IL

Kamerun vapautti 900 panttivankia, surmasi 100 Boko Haramin taistelijaa

Kamerunin joukot ovat tappaneet yli sata nigerialaisen ääri-islamistijärjestön Boko Haramin taistelijaa. Viime viikolla tehdyssä operaatiossa vapautettiin lisäksi lähes 900 panttivankia. Asiasta tiedottivat sekä armeija että puolustusministeriö.

Puolustusministeri Josep Beti Assomo kertoi valtakunnallisella radiokanavalla, että erikoisoperaatio toteutettiin Nigerian rajaseudulla 26.-28. päivä marraskuuta. Assomo kuvaili taisteluja ”siivousoperaatioksi”. Lisäksi joukot takavarikoivat Assomon mukaan suuren määrän ammuksia, aseita ja ”Isisin lippuja”.

Boko Haram

Koko maailma on yhtenä miehenä menossa lopettamaan ISIS ja sen kaikki kymmenen päätä, jotka eivät vielä olleet saaneet kuninkuutta. Mutta kuinka käy, peto nujerretaan kyllä ja se käy äkkiä… mutta yhtäkaikki, koko maa tulee seuraamaan ihmetellen pedon nousua tuhkasta ja kuinka sille on ilmestynyt uusi/vanha karismaattinen johtaja jolla tuntuu olevan jotain perin yliluonnollista hallussaan.

Johanneken ilmestys 13 luku

ENSIMMÄINEN PETO

1-9 Ja se asettui seisomaan meren hiekalle. Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: ”Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?” Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta. Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.

10 Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.

TOINEN PETO

11-17 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
22.11.2015
 

Palestiinalainen evankelista ymmärtää saman minkä olen täällä julistanut – Islam on peto

Lisään tähän vielä erään kommenttini joka tuli mieleeni, että Mahdi ja ”Jeesus” ovat yhdessä Islamin näkemys lopunajan merkkihenkilöistä. Näiden kahden on ennustettu yhdessä Islamin profetioiden mukaan ilmestyä siinä jossain Syyrialaisessa tornissa, jonka jälkeen nämä yhdessä taistelevat pahoja juutalaisia vastaan ja voittavat heidät. Näissä kahdessa Islamin ennustuksen henkilöissä heijastuu selvästi Johanneksen ilmestyksen 13. luvun mukainen ”peto ja väärä profeetta” kaksikko, joissa antikristus on eräs hyvin vahva osa-alue.

 

Takaisin etusivulle

 
 
30.10.2015
 

Nimimerkki ”exapa” ajatuksia ihonalaisesta mamukortista

Tässä taas yksi pieni askel ihmiskunnalle, mutta ensisijaisesti sellainen kohti pedon valtakuntaa. Kaikki käteisen käyttö pitää saada pois. Se on johdantoa tietysti sirulle, joka voidaan kätevästi asentaa myös vastaanottokeskuksen terveydenhuollon yhteydessä. Kuten artikkeli toteaa, ”Onhan se aika hassu tilanne, että käteisrahaa tällä tavalla vielä joudutaan käyttämään”.

Onhan se nyt ihan hassua, sillä toinen artikkelissa esiin tuleva asia onkin:”Ongelma tällä hetkellä on, että tuhansilla oleskeluluvan saaneilla ei ole riittäviä henkilöpapereita pankkitilin avaamiseksi.”

No mikähän siis olisi se ultimate-ratkaisu, jolla voitaisiin sekä todistaa henkilöllisyys, että käyttää maksuvälineenä tuo kömpelön käteisen rahan sijaan ? No, ehkä joku keksii sellaisenkin tässä lähitulevaisuudessa…

http://www.hs.fi/politiikka/a1446008445378

”Prepaid-korttia on suunniteltu jo parin vuoden ajan. Olemme kilpailuttaneet kortin toimittajaehdokkaita ja olemme edenneet seulontavaiheeseen”, selvittää maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Jorma Kuuluvainen.

Korttia on myös tarkoitus kokeilla kymmenessä vastaanottokeskuksessa.

Kuuluvainen toivoo, että kortti olisi käytössä ensi vuoden alkupuolella.

”Onhan se aika hassu tilanne, että käteisrahaa tällä tavalla vielä joudutaan käyttämään”, Kuuluvainen lisää.

 

Takaisin etusivulle

 
 
26.10.2015
 

Suuren Babylonin poliisivoimien mainosvideo – pedon merkkiä vailla valmis

Abu Dhabin poliisivoimien mainospätkä on kuin suoraan videopelistä.

Yhdistyneiden arabiemiirikuntien sisäministeriö on julkaissut YouTube-kanavallaan Abu Dhabin poliisivoimien toimintaa ja huipputeknisiä välineitä esittelevän lyhytelokuvan.

Noin kuuden minuutin mittainen video pitää sisällään nopeita urheiluautoja, helikopterin, huikeaa teknologiaa kasvojentunnistuksineen sekä liudan poliisiautoja

Kun superautolla ajelevan öljysheikin kaasujalka alkaa painamaan liikaa, tarvitaan poliisiltakin hieman normikalustoa tehokkaampia kulkuneuvoja. Video huipentuukin Nissan GT-R -poliisiauton ja Ferrari 458 Italian kaksintaisteluun. Tuotannossa ei selvästikään ole rahaa säästelty. Hollywood-tasoinen lopputulos tuo mieleen Need for Speed -kaahailupelit. Mutta kaikesta tästä huolimatta, tämä on totta ja tähän ei enää tarvita kuin ihonalainen siru ja kaikki muu on jo valmiina. Kasvojentunnistusteknologiaa käytetään avuksi todisteena ja identifiointi sirun kautta.
Kukaan ei pääse enää pakoon petoa ja sen tällaista koneistoa.

 

Takaisin etusivulle

 
 
24.10.2015
 

Vihjeitä ilmestyskirjan pedon henkilöllisyyden selvittämiselle

Antikristuksen määritelmä – antikristus on henki, ei liha. Sellainen joka kieltää Jeesuksen Kristuksen Jumalan poikana on antikristus!

1. Johanneksen kirje 4:14-15 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.

1. Johanneksen kirje 2:22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.

Putin ei kiellä Jeesusta, samoin kuin Obama, päin vastoin!

Älkää edelleenkään puhuko antikristuksesta, vaan pedosta ja väärästä profeetasta. Koko maailmaa vaivaa mediaseksikäs sana, antikristus, joka on ”VASTAKRISTUS”. Ei Raamattu lupaa mitään vastakristusta tulevaksi missään kohtaa, vaan peto joka korottaa itsensä jumaluuteen asti ja tälle apuri/kätyri joka tekee ne ihmeet, jolla petoa pannaan kumartamaan, väärä profeetta.

On siis kaksi lopunajan pahuuden merkkihenkilöä, jotka Raamattu on profetoinut, eikä mitään antikristusta.

Sitten kun vielä pedosta puhutaan että sillä oli pieni valta! Hetkinen… eihän yhdenkään maan päämiestä koskaan voisi kutsua että sillä oli pieni valta. Pieni valta tarkoittaa jonkin pienen järjestön johtajuutta tai isomman alijohtajuutta. Vai mitä?!

Venäjän presidentillä on maailman toiseksi suurin valta, ellei sitten jopa suurin. Pedon tunnusmerkki on Raamatun mukaan että peto on kuitenkin lihaa ja verta:

Dan. 7:7-8 Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea. Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.

Dan. 7:11 Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan.

Dan. 8:9 Ja yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin.

Dan. 11:21 Ja hänen sijaansa nousee kelvoton, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa. Hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa juonilla kuninkuuden.

Ilm. 17:12 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.

Peto on siis yksi noista sarvista ja vähäpätöisempi kuin muut, koska se puhkesi muiden isompien sarvien välistä, joten tuo lopullinen peto on todellakin vähäpätöinen alussa.
Ilmestyskirjan petoa on siis turha hakea maailman merkkihenkilöistä.

 

Takaisin etusivulle

 
 
27.9.2015
 

Kopioin Verkkouutisen jutun sellaisenaan, koska se kertoo asiasta varsin hyvin

Linkki artikkeliin.

Maailmanlopun jouduttajat: miksi ISIS taisteli kaikin voimin syrjäisestä 3 000 asukkaan kylästä?

Will McCants on kirjoittanut uutuusteoksen The ISIS Apocalypse. Siinä kerrotaan islamilaisen valtion, ISIS-järjestön, maailmasta ja sen julistaman tuomiopäivän taustoista. McCants on käynyt läpi myös lännessä ennen tuntemattomia arabiankielisiä lähteitä.

Islamilainen valtio taistelee tuomiopäivää edistääkseen ja jouduttaakseen. Maailmanlopun ja paratiisin kerrotaan tulevan juuri nyt, ei joskus tulevaisuudessa.

ISIS:n ideologian yksi länsimaisittain uskomaton piirre on, että järjestö odottaa lopun aikojen moniin vaiheisiin kuuluvaksi myös Jeesuksen paluuta. Samaan aikaan järjestö katkoo päitä kristinuskon Jeesuksen seuraajilta. ISIS pohjaa toimensa ennustukseen, jossa heidän vain profeettana pitämänsä Jeesus palaa taistelemaan uskottomia vastaan – muslimien rinnalla.

ISIS:n mielestä palaava Jeesus vie muslimit sotaan juutalaisia vastaan, jotka taistelevat antikristuksen puolesta. Jeesus ”murskaa krusifiksin, tappaa siat, poistaa suojeluveron ja saa hyvinvoinnin virtaamaan kunnes kukaan ei tarvitse enempää”, islamilaisen valtion emiirin profetiassa todetaan.

Kun ISIS helmikuussa 2015 mestasi 14 oransseihin vankipukuihin puettua Egyptin kristittyä, kertoi juontajan ääni videolla, että maailma katsoo tätä osana sotaa, joka kestää, kunnes Jeesus laskeutuu taivaasta.
Antikristuksen tullessa ISIS uskoo Jeesuksen laskeutuvan valkoiseen minareettiin Damaskoksesta itään.

Helmikuussa 2013 ISIS:n puhemies julisti, että he eivät laske ”tätä lippua, ennen kuin esitämme sen Jeesukselle, Marian pojalle, ja viimeinen meistä taistelee Pettäjää (antikristusta) vastaan”.

McCantsin mukaan ISIS välttelee huolellisesti puhumasta ennustuksesta, jonka mukaan antikristus ilmestyy Shamin eli Syyrian ja Irakin väliselle alueelle. Islamilainen valtio sijaitsee juuri siellä.

Kirjan mukaan Lähi-idän arabikevät sai monet muslimit uskomaan, että maailmanloppu on lähellä. Mielikuvituksen sanotaan kiihtyneen mielenosoituksista vuosikymmeniä jatkuneen pysyvän tilan jälkeen. Tuolloin vuonna 2012 kyselyssä puolet muslimeista uskoi, että muslimien pelastaja Mahdi ilmestyy minä päivänä hyvänsä.

Mustan lipun merkitys

Syyria on ennustuksissa tuomiopäivän viimeisten taistelujen paikka. Syyrian väkivaltaisuuksien sanotaan tehneen tuomiopäivän tulkinnoista vaikeita vastustaa.

ISIS halusi alusta asti olla enemmän kuin valtio. Sen lipussa on profeetan sinetti. Lipun musta väri sisältää merkittävää lopun ajan symboliikkaa. ISIS:n mukaan lippu ei symboloi vain Irakin hallitusta ja kalifaattia, vaan on tulossa olevien viimeisten päivien lopullisen taistelun airut. Musta lippu liittyy Mahdiin, jonka odotetaan tulevan viimeisiin taisteluihin uskottomia vastaan.

ISIS perustettiin aikanaan kiireellä, koska järjestön johtava tuomari sanoi Mahdin tulevan vuoden sisällä. Kalifaatin piti olla pystyssä viimeisiä taisteluja varten.

Alkuvaiheen johtajista Abu Ayyub al-Masri oli Irakin al-Qaidan johtajan, välitöntä tuomiopäivää julistaneen al-Zarqawin seuraaja. Al-Masri oli onneton johtaja, mutta myös hän julisti Mahdin tulevan minä päivänä hyvänsä.

Al-Masri sanoi heidän olevan armeija, joka antaa Mahdille mustan lipun. ISIS:n johtajat todella uskoivat heidän olevan oikea valtio, ryhtyivät sotaan myös Irakin al-Qaidaa vastaan ja alkoivat kohdella kaikkia vastustajiaan brutaalisti.

Masrin ja Abu Umar al-Baghdadin tultua tapetuiksi tilanne oli uusi. Johtoon nousi Abu Bakr al-Baghdadi. Nyt ISIS sanoo hänen olevan yksi oikeamielisistä kalifeista, joka hallitsee ennen maailmanloppua.

Daqibin tärkeys

Välittömän maailmanlopun ennustusten mentyä pieleen ISIS ei enää puhu niin paljon Mahdista vaan sanoo antavansa lippunsa palaavalle Jeesukselle.

Ensimmäiset kalifit onnistuivat lähes tuhoamaan ISIS:n, kun Mahdin paluuseen uskoneet miehet toimivat vailla ajatusta huomisesta. Nykyään todetaan vain ryhmän kalifeja tietävän, koska Mahdi tulee. Hänen sanotaan voivan olla kuka tahansa.

Huomio on siirretty kalifaatin, valtion rakentamiseen. Messiaaninen odotus on viilennyt, mutta apokalyptinen retoriikka kuitenkin vain kovenee. Se on esillä kaikkialla järjestön toimissa.

Tuomiopäivästä ja lopun ajoista puhuminen on kirjan mukaan ulkomaisille taistelijoille tärkein syy tulla ISIS:iin. He haluavat tulla viimeisen taistelun paikoille. Sisällissodat alueella antavat lisää uskottavuutta.

Syyrian pohjoisosassa sijaitseva Dabiq oli kesällä 2014 kiivaiden taistelujen kohde, jonka valtaamiseen ISIS laittoi kaikkensa. Vain 3 000 asukkaan syrjäinen kylä on kuitenkin sotilaallisesti aivan merkityksetön.

Tapahtumien syynä on Dabiqin asema islamin ennustuksissa: tuomiopäivä tulee, kun muslimit voittavat Rooman al-Amaqissa tai Dabiqissa. Dabiq on islamille samaa kuin Armageddon kristinuskossa. ISIS on nimennyt myös lehtensä Dabiqiksi.

Kun USA alkoi harkita sotatoimia ISIS:iä vastaan, kannattajat pitivät kirjaa ”Rooman” koalitioon liittyneistä maista. ”30 valtiota puuttuu 80:sta, jotka kokoontuvat Daqibiin ja aloittavat taistelun”, eräs kannattaja twiittasi uskomuksen. ”Ristiretki päättyy Daqibiin”.

 

Takaisin etusivulle

 
 
21.9.2015
 

Danielin kirjan lopusta kolmannen ja laajan tason hengellinen veratus – tulkintaa

Olen merkinnyt värillä viittaukset ilmestykirjan ja Danielin välillä, jossa tarkoitetaan samaa.

Johanneksen ilmestys 12:1-10 Ja näkyi suuri merkki taivaassa: vaimo, vaatetettu auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään seppeleenä kaksitoista tähteä.

Hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissaan, ja hänen oli vaikea synnyttää.

Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua; ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle. Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi. Ja hän synnytti poikalapsen, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla; ja hänen lapsensa temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö. Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää.

Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.

Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ”Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.

Daniel 12 luku

1-4 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti. Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.

5-9 Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, toinen virran tällä rannalla, toinen virran tuolla rannalla. Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: ”Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?” Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: ”Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät.” Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: ”Herrani, mikä on oleva näitten päätös?” Niin hän sanoi: ”Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.

11-13 Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa.”

Matteus 24:15-20 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa – joka tämän lukee, se tarkatkoon silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille; joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on, ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.

Kaikki hävityksen kauhistus viittaa selvästi Islamiin ja sen temppeliin Kalliomoskeijaan, koska Islamin pahuus näkyy jo niin saatanallisena ettei sitä voi enää muuksi muuttaa.

Kalliomoskeija
Pidetään nuo yllä olevat raamatunpaikat ikään kuin kirjanmerkkeinä, joihin palataan aina kun halutaan poimia sieltä jotain merkittävää.

En halua kuulostaa miltään kaikkitietävältä, koska me kukaan emme ole sellainen. Tyylini kirjoittaa vaan saattaa joskus kuulostaa että pidän itseäni muita parempana tai kaikkitietävänä. Olen kuullut tällaista puhuttavan joissain piireissä koska olen aika peräänantamaton ja se tekee minusta yhdellä tavalla vain vahvan persoonan. Todellisessa elämässä, jos minut joku tuntee, hän tietää että teen kompromisseja asioista joista sellaisia voi tehdä, osaan sanoa olleeni väärässä, osaan pyytää anteeksi, perua puheeni ja olla vaikkapa ihan hiljaa ja kuunnella muita. Harva vaan tuntee minut ja elää netistä saamiensa olettamustensa varassa.

Ja nyt minun on pakko muistuttaa että kun tätä lähden perkaamaan, niin sanon että Raamatun profetioista löytyy aina kolme tasoa, ruumiillinen, henkinen ja sielullinen taso. Ihan sama kuin on Isä, poika ja Pyhä Henki ja ihan samoin kun on ihmisellä ruumis, henki ja sielu. Raamatun profetioissa on ruumiillisen tason konkretia, sitten siellä on vertasukuvallinen, eli näkymätön konkretia ja lopuksi hengellinen joka ei ole konkreettinen. Profetioissa on myös muita alueita, kuten suppea henkilöllinen tai perhekohtainen, sitten laajempi kansallinen ja sitten koko luomakuntaa koskettava. Myös ajallisesti Raamatun profetiat ovat melkoisia taipumaan. Eli profetia voi merkitä samassakin lauseessa muutamasta päivästä aina luomakunnan alkupäiviin saakka, joten profetiat ovat erityisen vaikeita tulkita ilman Pyhää Henkeä. Kerroksien avaamiseen tarvitaan hengen voimaa.

Daniel 12:11 sanotaan että siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää, muttei sano mihin se on. Uskon että Daniel panttasi sitä koska tässä koko luvussa on kahdesti sanottu että tämä pysyy suljettuna lopun aikaan asti. Tämä 1290 päivän päätös on niin kamala että Matteus 24 luvussa 15. jakeesta eteenpäin kuvaa sitä. Minun mielestäni se nyt on vaan ehdottomasti vain yksi ja sama, ISLAM.

Ensin huomioidaan että Jeesus kun nousi ylös Taivaaseen, siellä syttyi sota jota johti suuri enkeliruhtinas Mikael, joka jäi sitten juutalaisen kansan suojaksi elikkä vaimon suojaksi joka pantiin erämaahan piiloon 1260 vuodeksi.

Jokapäiväinen uhrimme, Jeesus Kristus poistui ja Daniel kuvaa kaikkea sitä aikaa sanaparilla ”siitä ajasta…” joka oli aikavälillä kun Jeesus nousi, siihen kun Islam syntyi 600-luvulla ja hävityksen kauhistus seisoi Pyhällä paikalla jo vuonna 689 jälkeen. Tätä ajanjaksoa Daniel tarkoitti puhuessa ”siitä ajasta”.

Danielillehan enkeli jakoi henkilökohtaisesti ajanjaksot siten että kaikki tapahtuu kun ensin on yksi aika, Daniel-Jeesus, sitten kaksi aikaa, Jeesus-Islam, ja toinen aika, Islamin aika 687-689:stä lopunaikaan 1947 ja siitä vielä se puoli aikaa sitten 1947:stä aina Jeesuksen näkyvään paluuseen.

Näin äkkiseltään kun palaan tuohon yhtälöön että sota syttyi Taivaassa, jota johti Mikael ja sen jälkeen saatana heitettiin alas. Kuinka kauan tämä sota meidän ajassamme saattoi kestää, koska tämän mukaan Israelin kansan suojelu alkoi vasta vuonna 687 ja sitä ennen saatana olisi täytynyt heittää maan päälle. Noh, Jumalan kello on varsin outo meille, joten en osaa sanoa.

Joka tapauksessa Kalliomoskeija päätettiin rakentaa 687 mutta kivi kiveltä se alkoi kohota vasta vuosina 689 ja valmistui vuoteen 691 jKr.

Vuodesta 687 kun Kalliomoskeijasta tehdään aikomus +1260=1947 jolloin aikomus Israelin valtiosta päätettiin perustaa YK:n lauselmalla ja saman vuonna löytyivät Kuolleen meren kirjakääröt, joissa oli ennustukset Israelin uudelleen syntymisestä.

Vuodesta 689 kun Kalliomoskeijaa alettiin konkreettisesti rakentaa +1260=1949 jolloin Israelin valtiota alettiin rakentaa konkreettisesti muuriin ja vallihautohin, torneihin ja toreihin asti, kuten Raamattu asian ilmoittaa.

Vuodesta 689 kun lisätään Danielin merkityksellä asiaa mainitsematon luku 1290pv/vuotta, se osuu ERITYISEN TÄREKÄÄN VUOTEEN 1979 jolloin Ajatollah Khomein aloitti tämän pahuuden laittomuuden ihmisenä ja suurena ensimmäisenä Imaamina, eli uskonnollisena johtajana ”ilmestymällä” Iraniin maanpaosta olleena Ranskassa. Siitä hetkestä alkoi ääri-islamistinen vallannousu kaikissa Lähi-Idän maissa.

Iran 1979 ja 2013

Kuvissa: Khomeini laskeutumassa lentokoneesta palattuaan Teheraniin vuonna 1979 ja heti tultuaan valtaan Khomeini määräsi, että Iranissa otetaan käyttöön tiukat islamilaiset lait. Naiset menettivät monia oikeuksiaan ja islamilaiset pukeutumissäännökset kirjattiin lakiin.

Ääri-islamistinen vallankumous lähtee siis Iranista vuonna 1979 Saahin syrjäyttämisen seurauksena.

Ruhollah Mousavi syntyi Khomeinin kaupungissa vuonna 1902. Hänen isänsä Seyyed Ahmad Musavi Hindi oli muuttanut Iraniin Uttar Pradeshista, Intiasta vuonna 1834 paetakseen Brittiläistä valtaa. Khomeini nimettiin ajatollaiksi 1950-luvulla.

Hänet karkotettiin šaahi Mohammad Reza Pahlavin hallinnon vastaisten lausuntojensa vuoksi Iranista vuonna 1964. Khomeini asui maanpaossa 14 vuotta, aluksi Najafissa, Irakissa, joka on šiialaisten pyhä kaupunki, kunnes hän muutti Bursaan, Turkkiin, jossa hän asui väliaikaisesti ennen muuttoaan takaisin Irakiin. Vuonna 1978 Irakin silloinen varapresidentti Saddam Hussein karkotti hänet maasta. Khomeini yritti matkustaa Kuwaitiin, mutta päätyi Neauphle-le-Château’n, Pariisin esikaupunkiin. Hän saapui Ranskaan luultavasti pelkällä turistiviisumilla eikä anonut turvapaikkaa.

Hän palasi Iraniin alkuvuodesta 1979, kun šaahi oli lähtenyt maasta. Hän ei halunnut palata ennen kuin šaahi olisi lähtenyt. Palattuaan kotimaahansa hän nousi maassa valtaan runsaan kuukauden kuluttua.

Hallitusaikanaan Khomeinista tuli laajan henkilökultin keskipiste. Vallankumoukseen osallistuneet vapaamieliset muslimit kokivat, että tiukkoja islamilaisia lakeja kannattanut papisto oli pettänyt heille annetut lupaukset kansanvallasta ja ihmisoikeuksista. Khomeini kuoli vuonna 1989.

Tähän asti on siis tultu… Kalliomoskeijan valmistusvuoteen lisättynä Danielin ja Johanneksen ilmestyksessä samaan profetiaan sisällytettävät kaksi lukua osuvat hämmästyttäviin merkkipaaluihin, 1947 ja 1979 vuosille.

Enää jää Danielin kirjassa luku 1335 päivää tähteelle. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää. Mitä se tarkoittaa, on tietenkin Luukas 12:35-36 kun Herra palaa häistään, kuka jaksaa odottaa kupeet vyötettyinä ja saavuttaa 1335 päivää. Elikkä tämä viittaa viimeiseen odotukseen suuren ahdistuksen jälkeiseen aikaan, nimenomaan Matteus 24:15-20 kohdan jälkeiseen aikaan jossa hävityksen kauhistus seisoo Pyhällä paikalla. Tämä ei siis ole se sama hävityksen kauhistus, koska se vertaus on konkretia ja tämä mistä puhun on vähintäänkin hengellinen.

Somalia 80-luvulla

Matteus varoittaa että rukoilkaa ettei se päivä ole sapatti, jolloin te pakenette, joten kun Israelin rauha rikotaan, niin se ei voi olla mikään muu kuin temppelin hävityksen päivä.

Tisha be Av alkaa lauantaina 21.7.2018 auringonlaskun aikaan (10. Av, 5778) joka tarkoittaa että tuossa on sapattiongelma. Av 9. on oikea temppelinhävityspäivä ja se osuu 20.7.2018 alkavaksi joka on perjantai-ilta ja siirtyessään heti sapatiksi Tisha be Av päivään. Se ei voi olla oikein, joten rauhaa ei voida tehdä myöskään tulevana tammikuuna. Rauha voidaan solmia vasta runsaan vuoden kuluttua 17.1.2017 ja siitä ku lasketaan +1290 pv jolloin Tish’a B’Av osuu torstaille 30.07.2020 ja siitä vielä toiset +1290 pv vihanaika, jolloin mennään 10.2.2024 jossa olisi Jeesuksen näkyvän paluun päivä tämän laskukaavan mukaan.

Nyt jos tuosta 2024:stä vähennetään 1335 pv/vuotta saadaan vuosi 689 jolloin hävityksen kauhistus seisoo fyysisesti ensimmäistä päivää Pyhällä paikalla.

Afganistan 1972 ja 2012

 

Takaisin etusivulle

 
 
 
 
 

Arkisto

 
| 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 |