Minulla on tapana hyvinkin tarkkaan seurata niiden profetioiden täyttymistä, joita pidän terveinä. Tärkeintä on yhdistellä profetioita ja poimia asiayhteydet, joissa nämä kulkisivat käsikädessä.
Nyt on nähtävillä muutaman profetian skenaario, jossa täyttyy lopullisesti profetia perussuomalaisista ja joka päättyy siihen, että rajavalvonta asetetaan.
Aikoinaan oli profetia rajojen kiinni sulkemisesta ja siitä, ettei kukaan pääsisi enää sisään eikä ulos. Tämä loppu on selvästi lihan näyn saajan omaa tulkintaa asiasta, nimittäin henki kyllä tietää nykytilanteen jossa ko. sanoman saadessa kukaan ei kuvitellut maamme olevan. Silloin aikoinaan rajojen sulkeminenhan tarkoitti saman kaltaista sulkua kuin oli Neuvostoliitossa. Shengen sopimuksesta ei ollut näyn saamisen aikana vielä tietoa ja nyt se rajojen sulkeminen vain tarkoittaa paluuta -80 luvulle rajojen suhteen. Eikä välttämättä niinkään tiukkaan rajavalvontaan, vaan ainoastaan se, ettei ilman asianmukaista oikeutta pääse kulkemaan.
Noh, mutta nyt on hallitus sellaisessa kriisissä, että Kokoomuksen oppositiojohtaja Orpo on ottanut PS johaja Halla-Ahoon yhteyttä ja tunnustellut mahdollista hallituskumppanuutta tämän kanssa.
Tällaista ei tapahdu, ellei he jo arvaa mitä tapahtuu kulisseissa. Hallitus on kaatumassa ja nämä profetiat täyttyvät ja rajavalvonta palaa.
Mutta mitä vielä, eräs muu profetia kertoo pääministerin olevan nuori ja urheilullinen. Siis kuka?
Aikoinaan oli Aleksander Stubb hetken pääministeri ja olin silloin aivan varma että no nyt tämä profetia saa täyttymyksen. Mutta niin vain kävi, ettei Stubb koskaan jatkanut niin kauaa, vaan nopeasti Orpo nousi Stubbin ohi puolueen johtoon ja siihen jäi ko. asia.
Mutta nyt on skenaariolle mahdollisuus… nimittäin saattaisi olla niinkin, että tämän hankalan oppositiopuolueiden välisen keskustelun tulos saattaisi johtaa siihen, että he päättävät tehdä sellaisen kompromissin, jossa kummankaan suuren puolueen johtaja ei saisi pääministerin salkkua, vaan se valittaisiin yhdessä ja siinä valinnassa Stubb saattaisi olla erinomainen vaihtoehti ns. kumileimasimeksi ja edustamaan Suomea näiden kahden puolueen keskelle… ikää kuin johtamaan maatamme, mukamasti kuin marionettinukke. Kuitenkin kaikesta he päättäisivät yhdessä. Näin he voisivat päästä asiassa yhteisymmärrykseen.
Tämä siis on mahdollisuus… jossa maamme nuo ongelmat voitaisiin passata vastuukompromisseina kahden erilaisen puolueen kesken, jota toista johtaa Orpo ja toista Halla-Aho, jossa Stubb joutuisi sitten toimimaan kuin toimitusministeri konsanaan käskyläispääministerinä. Muut ministeriöt sitten jaettaisiin tietysti alueittain fiksusti.
Onko Stubb sitten enää niin nuori… mutta toki urheilullinen hän on.
Toinen vaihtoehto tulee ehkä Perussuomalaisista pääministerin paikalle ohi Halla-Ahon, jolle tämä sopii muutenkin. Kuka se olisi, joka olisi nuori ja urheilullinen. No ainakin profetian mukaan tuo pääministeri tulee olemaan nuori ja urheilullinen.
Jäädään seuraamaan tilannetta!
Uskon vahvasti, että loppuvuosi alkaa jo nostaa päätään lopun aikojen alulle. Sotien rummut alkavat kumuta kun Brexit lähtee vyörymään, Italian tilanne alkaa purkautumaan ja taloudelliset ongelmat kulminoitumaan, ilmastotilanteesta puhumattakaan. Kaikki nämä asiat kulminoituu ja eskalloituu ja silloin morsian katoaa. Juuri tietyllä oikealla hetkellä, kesän kynnyksellä. Siihen ei mene kuin hetki, kun joulu on ohi ja alamme odottaa jälleen kevättä.
Täytyy myös liittää vahva vanha Ylivainion viljapeltonäky, joka kuvastaa hyvin tätä tilannetta, jossa odottamisen hetket kulminoituu ja kuin filminauhalta feidaus hävittää tuon hetken ja kuvaan tulee taas uusi hetki, joka sekin katoaa, vaikka oli vieläkin selvempi tilanne, kunnes viiemin tulee se tilanne, jossa on mustat pilvet idän taivaalla… silloin tulee nuo vankkurit ja vie kiireellä lyhteet kärryihin juuri rajuilman noustessa aivan päälle saakka.
Nuo odotuksen hetket, joita tuossa näyssä on; ne ovat kuvattuna niin hienosti kuin olla ja voi näihin omerin odotuksiin joka kevät samaan aikaan häipyen sitten kesän loppuun pois. Sitten kuva on hetken pimeänä mutta syttyy uusi kuva jälleen… jne.
Näin suunnilleen hehtaarin kokoisen viljavainion. Seisoin sen reunassa. Minulla oli halu ruveta sitä leikkaamaan, mutta vainio oli vihreä. Kuva katosi niin kuin filmi katoaa. Sitten ilmestyi sama vainio taas. Nyt se näytti kypsältä, mutta kun katsoin sitä, siinä oli ohdakkeita ja juolaa. Taaskin minulla oli tunne, että pitäisi ruveta leikkaamaan. Mutta tämäkin kuva katosi. Sitten tuli kolmas kerta. Pelto oli muuttunut kullankeltaiseksi. Sellaiseksi kuin pellon pitää leikkuuaikana olla. Taas kuva katosi ja tuli sitten neljännen kerran. Tuuli nousi, idästä, toi synkkiä pilviä, isoja lonkoja, ne laskeutuivat alaspäin. Minulle tuli tunne, että tulossa on hirmumyrsky. Juuri silloin lähtivät vanhanaikaiset vankkurit liikkeelle. Tuli miehiä, jotka nostivat hirmuisella kiireellä lyhteitä vankkureille, leikattua viljaa, pilvien alla, tuulessa, mustien pilvien alla. Siihen päättyi näky.
Aina kun kuulen vastineen kristillisyydelle, jonkin tahon
puolesta, niin se lähtee lauseella ”…niin, niin mutta kun kristinuskon varjolla
on tapettu niin paljon”. Onko, joudun joka kerta kysymään.
Nimittäin maailmanhistoriassa ateismi ja Islam ovat yhdessä
tappaneet ylivoimaisesti eniten väkeä koko maailmanhistoriassa ja sitten tulee
vasta okkultismi perässä, johon natsismi voidaan hyvällä tahdolla liittää.
Moni tahtoo muistuttaa, että -70 luvun joukkomurha Daavidin
oksa oli kristillinen… No ei ollut, hehän julkisesti heittivät Raamatun
nurkkaan.
Mitä olivat sitten ristiretkeläiset, joista tämä koko väite väkivaltaisesta pakkokristinuskoon käännyttämisestä vaihtoehtona kuolema, keitä nämä sitten loppujen lopuksi olivat ja millä asialla. Tätä koko kysymystä ei edes tiedetä, koska historiankirjat näissä asioissa yleensä vääristellään. Todellisuudessa Islam oli 1300 luvulla tulossa kovaa vauhtia Eurooppaan, useiltakin rintamilta ja kukapa meistä olisi sen tänne halunnut? En ainakaan minä. Ja kun Raamattu sanoo, että hedelmistä te tunnette, niin varsinkin Ruotsia Jumala siunasi monta vuosisataa, koska se suojeli Skandinaviaa ja Eurooppaa siltä hapatukselta. Samoin Englannin kuningas sai siunauksia, useita voittoja pakanoista ja siirtomaita sieltä missä Jumalaa ei tunneta. Nämä palkkiona siitä mihin ristiretkeläiset ryhtyivät, yrittäessään vapauttaa Jerusaleminkin ennen aikojaan. Kuinka ollakaan englantilainen kenraali Allenby sen sitten sai tehdä, kun Jumalan kello oli sen sallinut vuonna 2017 jouluna.
Mitä taas tulee Inkvisitioon, joka oli se väkivaltainen
espanjalaispohjainen julma kristillisyyteen nojautuva liike, niin sehän ei
myöskään ollut oikeasti minkään sortin kristillinen. Se oli enemmän
okkultistinen liike, joka oli ollut kristillinen alun perin. Nämäkin kauheudet
se suuntasi pääosin juutalaisiin, joka taas todistaa sen, ettei todella
kristitty voi ohittaa Raamatusta lausetta, ”joka kiroaa Israelia, sen minä
kiroan ja joka siunaa Israelia, sen minä siunaan”. Elikkä hekin heittivät
Raamatun nurkkaan ja ottivat väkivallan käyttöön.
Mitä taas tulee Paaviin, niin siinähän on varsinainen epäkristillinen hahmo kautta vuosisatojen, aneoppeineen ja kristittyjen protestanttien tapattamisine. Miten joku voi olla niin ääliö, että väittää Paavia kristityksi, jos tämä tappaa kristittyjä?
Kukaan ei sen sijaan vertaa kristityiksi nimittämiään väkivallanteoista vaikkapa asteismin tai islamin tekemiin uskonnollisiin ja aatteellisiin puhdistuksiin. Niitä on näillä kahdella luultavasti miljadri ihmistä tunnollaan. Toinen maailmansota jää kakkoseksi vain näille kahdelle.
Nuo kaikki suuret ja vanhat tietyllä tavalla kauan
hallinneet kristilliset tahot, ne turmeltuu ja luopuu kristillisyydestä, joka
on ehdoton. Hyvä esimerkki vuonna 1992 raamatunkäännösvaiheessa pidetyssä kirkolliskokouksessa
silloinen piispa Kari Mäkinen sanoi, että ”hyvät kollegat, ette kai te ihan
kaikkea usko, mitä tähän Raamattuun on kirjoitettu”. Hän siis osoitti
luopumusta jo silloin ja siitä se lähtee, kun valtaa saadaan, tuodaan
sateenkaariväki kirkkoihin ja kaikki muu synti, mitä keksitään. Pian kaikki
onkin sitten päälaellaan ja saatana johtaa kirkkoa.
Näin on aina käynyt ja niin tulee aina käymään. Siksi kirkon
pitää pysyä seurakuntina, kuten Paavali opetti. Seurakunnat muodostavat
Kristusruumiin, ei kirkko, josta aina vääjäämättä tulee ahne, omavoimainen ja
omien lihallisten tarpeiden ohjaama. Vain seurakunta, jossa Jeesus Kristus
asuu, sellainen menestyy. Pieni kotiseurakunta, jossa on vain muutama kymmenen
jäsentä. Se riittää! Sillä siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu, siellä minä
olen läsnä, enkä siellä missä kaksi tai kolmekymmentätuhatta.
Olen joskus ennenkin kirjoittanut Veikkaus Oy.n synnistä, joka lankeaa valtion maksettavaksi, siis vitsauksena valtion johdon päätöksille, joita kansa äänestää puuttumatta näihin.
Jos minä suomennan lauseen, mitä käytetään sanasta kaksois-standardi, joka tarkoittaa aavistuksen jyrkemmin sanottuna kaksinaismoralismia. Taustalla on ajatus siitä, että kun annetaan pahalle teolle kansalaisten korvat kestävä hienolta kuulostava nimike, niin varsinainen teko saadaan näyttämään jo peräti inhimilliseltä ja jopa suunnitelmallisen järkevältä stategianomaiselta teolta. Tosin kyseessä on alhaisin teko, mihin ihminen kykenee. Ei siis ihme, että sen nimi halutaan muuttaa kuulostamaan ihan järkevältä.
Tämä teko josta annetaan tuomioita ja pistetään ihmisiä vankilaan, ehdottonta tuomiota kärsimään, on mummojen ammattimainen ryöstely. Sen sijaan Veikkaus Oy saa tehdä sitä aivan vapaasti joka ikinen päivä ja ihmiset eivät välitä tipan vertaa.
Eläkeläismummot pistävät koko eläkkeensä näihin rosvomasiinoihin ja sitten kituuttavat nälissään loppukuun.
Valtio kyllä puuttuu kovalla kädellä tupakointiin ja alkoholiin muttei näe että uhkapelit ovat kaikkialla sallittuja, kunhan sen toimittaa monopoliyhtiö Veikkaus Oy
Veikkaus Oy on Suomen valtion ylläpitämä ammattirosvokopla, vai sanoisiko organisaatio, joka on ostanut rahoillaan valtion suopeuden julmalle agendalleen, ryöstää ihmisiä koukuttamalla heidät ensin pelaamaan.
Tämä samansisältöinen ilmiö, kaksinaismoraalista koskee kaikkea, myös ja etenkin lapsia, josta se tekee sen kaikkein iljettävimmän käsittää.
En haluaisi puhua näin ikävistä asioista, mutta haluan vaan tuoda Suomen synnin esille. Siksi rukoilen sinua Herra Jeesus, ota Suomelta siunaukset pois ja anna sille miekka, jonka se on ansainnut.
Kun länsimaiden taloudet romahtaa, aivan kuten Wilkerson ennusti, että joku EU alueen maista joutuu ns. maksukyvyttömyyteen, niin siitä menee 3 viikkoa ja koko länsimainen talous romahtaa.
Se antaa Kiinalle ja Venäjälle talousmahdin viitan päälle ja mahdollistaa täysin käteisen poistamisen hyvinkin nopealla aikataululla.
Puhutaan, että 600 dollarilla saisi hampurilaisen. Niin alas menisi dollari. Joku profetia puhui että 20 eurolla ei saa enää juuri mitään, että Ruotsin 20 kruunua on paljon arvokkaampi raha käteisenä.
Kiinan kryptovaluutan julkistaminen tuo mulle väkisinkin mieleen uneni joskus 2008 sykysllä juuri ennen USA:n talousromahdusta:
Näin aluksi valtavan lihavan ja muodottoman potilaan, jolla oli kasvoissa paiseita, hänellä oli sian kärsä ja kissan korvat, kaula oli yhtä läskiä rinnasta leuan yli saakka ja paksua ihraa. Potilaalla oli toinen käsi aivan surkastunut ja toinen oli suht normaali, maha oli epäkesko ja siinä koko torsossa oli paljon haavoja ja mustelmia. Potilaan jalat olivat vain osin näkyvillä ja näin niissäkin epämuodostumia. Tuosta potilaasta näkyi ihmisen muodot mutta se oli aivan selkärankaa myöden vinossa, jalat vasemmalle ja pää oikealle hieman yläviistoon. Potilas hikoili koko ajan ja näin hänen sänkynsä alle laitetun punaisen altaan, jonne kirkas punaisen lilavärinen neste tippui. Lääkäreitä oli valtavasti ympärillä ja potilas vääntelehti. Ovi avautui takaseinällä ja sieltä tuli lääkäri valkoisessa takissa, eikä paljon puhunut, vaan nykäisi yhdellä kädellä piuhat irti potilaasta. Muut lääkärit poistuivat heti paikalta. Potilas alkoi tehdä kuolemaa ja laihtui ohueksi luurangon näköiseksi hyvin nopeasti ja lopulta näin potilaan nousevan istumaan kouristuksesta ja sitten hän ravisteli itseään, kuin olisi ravistanut itsestään pois jotain. Siihen potilas kuoli ja hän oli todellakin enää vain luuranko. Näky jatkui, koska en voinut keskittyä, koska häirintää ympärilläni oli valtavasti. Välillä näin kummia hirviöitä ja paljon erilaisia kasvoja kuin filminauhalta. Kuulin välillä itkua. Sitten sain taas näyn takaisin ja potilas palasi kuvaan, kun hän makasi kuolleena viitan alla. Alla olevaan altaaseen ei enää tihkunut mitään, koska potilas oli jo ilmeisesti kuihtunut kokonaan. Ylilääkärikin oli poistunut ja kaikki oli hiljaista.
Sitten näin matelijan, joka oli kooltaan pienen alligaattorin kokoinen, ulkomuodoltaan kuin Varaani ja sillä oli kuin lohikäärmeen pää. Tuo peto tuli määrätietoisesti, mutta varovaisesti, aivan kuin se ei haluisi kenenkään huomata itseään ja veti hitaasti tuon vadin potilaan alta ja lähti raahaamaan vatia pois. Tähän näky katkesi pitkäksi aikaa ja en saanut enää lankaa takaisin. Pyörin sängyssä ja tuntui ettei tässä ole järkeä ja yritin taas nukkua. Uni ei tullut.
Kesti entistäkin kauemmin saada näyn lanka kiinni. Näin jopa jäätyneiden ihmisten ruumiita, joiden päälle oli satanut lunta. Mutta sitten näky kumminkin jatkui selvänä, koska siinä oli se sama allas.
Altaassa oli nestettä, sitä samaa kirkasta nestettä, johon alkoi ilmestyä selviä kolikoita ja ne muodostuivat altaan nesteestä pinnalle ja siinä hetken kelluttuaan, ne nousivat nesteestä ylös. Yksitellen hitaasi ne tulivat yhteen rivistöön. Tunnistin monen kolikon valuuttasymbolin ja osaa en taas tuntenut. Huomasin myös ettei sieltä noussut läheskään kaikkia tuntemiani valuuttoja ja kun niitä pikkuhiljaa nousi riviin, ne muodostivat tasaisen rintaman, yhtä suurina ja niiden valuuttatunnukset ikään kuin häipyivät ja menettivät merkityksensä. Ne olivat siinä näkyvissä mutta ei niin selvästi ja ne kaikki olivat tasapäistetty. Sitten yhtäkkiä huomasin että jokaiseen kolikkoon tuli numero valuuttatunnuksen yläpuolelle ja kun katsoin numeroita, niin melkein kaikissa oli nolla ensin ja pilkku sen jälkeen, jota seurasi ainakin viisinumeroinen epämääräinen luku. Kolmessa kolikossa oli etunumerona jokin suurempi, eli yksi tai sitäkin suurempi. Niidenkään pilkku ei ollut sitä yhtä numeroa kauempana, vaan kaikissa pilkku oli ensimmäisen numeron perässä ja sitten pitkä rivi epämääräisiä desimaalilukuja. Hetken kuluttua tapahtui niin, että kolme suurinta meni ihan vähän oikealle ja loput myös hieman vasemmalle ja niiden väliin ilmestyi katkoviivajana, kuin piirtyen kolikoiden välistä ylöspäin, jonne muodostui suurempi kolikko, mutta se ei ollut kolikko, vaan jotain muuta, joten en osannut kuvata, koska se näytti myös seteliltä, mutta ei ollut sitäkään. Rahaksi sen silti tunnistin ja sen yhdenmukaisuus muiden kolikkojen kanssa oli sama. Sitten siihen uuteen rahaan tuli myös luku ja se oli 666 mutta valuuttamerkintä puuttui kokonaan. Lopuksi näin tekstin joka kuvaan piirroksessa. Pedon luku on 666 ja sille annetaan nimi. Sekä janan, jossa on numeroita 1-1000 alkaen vasemmalta oikealle.
Oma tulkintani on lyhyt, koska ymmärsin näyn samaan aikaan, en vaan huomannut alkuunkaan tätä symboliikan vahvistusta näyssä. Esimerkiksi rahan kelluminen, että kaikki valuutat tulevat kohta kellumaan vapaasti ja annetaan niiden pudota täysin vapaasti pohjaan. Ne nousevat sieltä yhtenä rintamana ja sitten tehdään pedon merkki ja annetaan sille yhteinen nimi ja ainoa valuutta minkä tuo raha hyväksyy on pedon valutta, ilman käteistä rahaa. Käteinen raha kerätään kokonaan pois, eli se kelpaa niin kauan kuin sitä enää on ja sitä nuo kolikot tarkoittavat ja niihin verrattava desimaaliluku, suhteessa pedon lukuun. Kuoleva potilas myös ravisti kehoaan ennen kuolemistaan ja siinä se yritti vielä ravistaa valuuttoja altaaseen, mutta kuoli sitten. Se on myös mielenkiintoinen juttu, koska en nähnyt kaikkia valuuttoja altaassa.
Aiheesta väännetään aika paljon ja Raamatussa on tukea monille versioille mutta ne edellyttävät tekstin irroittamista kontekstista.
Raamatun lukeminen ja sen laatiminen, varsinkin sen ylläpito, ennen kirjoitustaitojen ja luotettavan dokumentoimisen aikaa, Jumalalla oli vain yksi vaihtoehto säilyttää SANA ja sanoma muuttumattomana. Se oli runomitta.
Raamatun luomiskertomus on alussa kulkenut suusta suuhun, sukupolvelta toiselle aina runomitassa. Runon muodossa sanoja ei voi vääristää, eikä ottaa pois. Ne on oltava kaikki sellaisena, kuin se sanottiin, koska muuten se ei ole enää runo. Näin Jumala saattoi säilyttää maailmanhistorian tärkeimmän sanoman, jonka kautta ollaan joko uskossa tai ei. Se kuuluu, Jumala sanoi ja loi, se tapahtui.
No mutta miten runollekin käy ajan kanssa, jos luemme esimerkiksi vaikka vanhaa Kalevalaa? Kalevala ei muutu, mutta meille se muuttuu kielikuvina. No entä kun runon kääntää suomeksi? No se ei enää ole runo, vaan jonkin sortin teksti sisältö, jota alamme käsitellä mielessämme.
Sellainen on luomiskertomuksen sana. Se oli alun perin runomitassa, kun oli vain yksi puheenparsi, elikkä kieli ennen Baabelia.
No miksi aloitin kertomaan tämän ja miten tämä liittyy Pyhään Henkeen? No sen selitän nyt… Elikkä kun luemme Johanneksen 1:1-5 jossa kerrotaan sanasta, joka tuli lihaksi ja jonka kautta kaikki luotu on luotu, niin tulemme asetelmaan, jonka kaiken keskellä on Jeesus, lihaksi tullut sana. Koko tämä tärkeä sanoma on kieli- ja vertauskuvaa.
Jeesus sanoi opetuslapsille, ettei hän kerro heille mitään, ilman vertauskuvaa. Niinpä jokin yhtymäkohta löytyy vertauskuvasta ja runosta. Ammoin kun ei ollut kuin yksi puheenparsi, eikä kieliä vielä ollut, niin silloin runo oli se väline, jolla Raamatun sanomaa ei voi vääristellä.
Ihmisellä on tapana vääristellä kaikki omien etujensa mukaan ja perustella sitten vääristelemänsä jonka jälkeen suuri jouokko samanmielisiä yhtyy tähän vääristelyyn hyvin mielellään. Näin Jumalan alkuperäistä sanomaa lähdetään muuttelemaan ja siksi mm. luomiskertomustakin vääristellään.
Mutta Jeesus teki uuden tavan kertoa ja se perustuu jo elettyyn elämään vertauskuvilla. Näin ihmiset vaikka kääntävät Raamattua kieleltä toiselle, siinä säilyy vertauskuva vahingoittumattomana.
Nyt päästään siihen asiaan, jossa Pyhä Henki on joutunut suurimmalle osalle vääristelyn kohteeksi. Nimittäin, Jeesus alensi itsensä niin alhaiseksi maailmassa, ettei kovinkaan moni oikeen millään halua ymmärtää kuka Jeesus todellisuudessa on. Moni rukoilee Jumalaa ja palvoo Pyhää Henkeä, pitäen sitä Jumalan Henkenä, jota se onkin. Mutta he edelleen vieroksuvat Jeesusta ja alentavat tämän Jumalan SANAN Jumalan alapuolelle ja Pyhän Hengen alapuolelle, vaikka nämä kaikki kolme ovat yksi ja sama asia.
Jeesus Kristus sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” …Pyhän Hengen muodossa.
Jeesus on siis luoja, Jumalan sana ja se kaiken suorittava ja eläväksi tekevä Henki. Elikkä jos panet vaikka kynttilän suun eteen ja alat puhua, niin huomaat, että henkesi alkaa liikuttaa liekkiä, joka alkaa lepattaa ja toteuttaa asioita. Henkemmekin on siis kykeneväinen vähäisiin tekoihin ja kun sitä verrataan siihen, kun Raamatussa verrataan Pyhää Henkeä tuuleen, joka voi tehdä suuria tekoja. Näin ymmärrämme hieman vertauskuvallisesti, mitä Pyhä Henki on.
Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että en voi jäädä teidän kanssanne tänne ja siksi lähetän teille henkeni, jotta te kaikki voisitte olla aina kanssani. Jeesus on siis Jumala, Pyhä Henki, vapahtajamme, takuumiehemme ja kaikki mikä meille voisi olla tärkeää. Vain syntisyys panee vääristämään tätä kaikkea totuutta ja muuttamaan sanomaa joksikin, mitä se ei ollut. Tämä on kuuden päivän sota, jossa Jeesus ja saatana taistelevat joukkoineen sieluistamme. Saanatan motiivina on viha ja Jeesuksen taas Rakkaus luomiaan kohtaan.
Väitän siis niin, että ne, jotka kavahtavat päivämäärää tai päivämääriä, kuin myös he pitävät päivämäärien tulkitsijoita väärinä profeettoina ja koko aihetta kiellettynä, jopa synnillisenä vain siksi, koska he itseasiassa itse pelkäävät TODELLISTA Jeesuksen konkreettista kohtaamista kasvoista kasvoihin. Tämä kaikki pistää ihmisen valehtelemaan itselleen ja sanomaan että minä kyllä odotan Jeesusta, mutten tänään, enkä huomennakaan ihan vielä, vaan vasta sitten… epämäärinen hama tulevaisuus.
Tästä kaikesta johtuen, Raamattu varoittaa, että näille Herra palaa yllättäen ja se päivä tulee kuin varas yöllä.
Aikoinaan tuli profetia, jossa sanottiin, että Perussuomalaiset hajoavat kahtia, no niin kävi. Mutta profetia jatkuu ja siinä sanotaan myös että tulee uusi hallitus, joka ei pysy pystyssä, vaan se kaatuu ja tulee uudet vaalit. Sitten menee rajat kiinni.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että ylivoimaisesti suurin puolue on Perussuomalaiset ja mikä hurjaa, niin Vihreä liberaalinen puolue on nousemassa kaikkien kolmen vanhan suurpuoleueen ohi ja vain Kokoomukseen jää jonkinlainen oma kannatuksensa. SDP ja Keskusta tulevat olemaan marginaalipuolueita tulevaisuuden Suomen vaalikartalla, pitämässä perää yhdessä Kristillisten ja RKP:n kanssa.
Suomesta tulee käytännössä kahden vastavoiman järjestelmä, toinen ajaa liberaaleja arvoja ja toinen konservatiivisia. Voi näkyä aika hurjana tämä asetelma vielä kun tässä edetään.
Uudet vaalit kun tulee, niin melkoisella todennäköisyydellä siinä on Perussuomalaiset ja Kokoomus… ehkä sitten Kristilliset siinä lisänä. Tämä on oma näkemykseni.
Ensinnäkin huominen päivä on eräs tulkinta omerin laskennasta: Pääsiäissapatin jälkeisestä päivästä laskekaa 7 viikkoa JA 50 päivää. Elikkä normaalisti käsitetään, että pääsiäissapatin jälkeisestä päivästä 7 viikkoa viidenteen kymmenenteen päivään saakka, elikkäsiitä seuraavaan, jolloin tuo 24h maapallon ympäri helluntaista, toimisi. Se päivä meni siis jo siellä kesän kynnyksellä, kuten jokainen aiempikin, josta syystä ihmiset pilkkaavat allekirjoittanutta yleensä pieleen menneistä profetioista, vaikka tämä on yksi ja sama Raamatun paikka, jossa mielestäni ilmoitetaan nimenomaan morsiamen ylösoton hetki.
Tässä omerin laskennassa lasketaan siis 7 viikkoa ja siitä tuo sama 50 päivää ja se osuu huomiseen 29.7. päivälle. Huomiselle tulee siis melkoiset paineet.
Toinen asia, mikä tässä samalle ajankohdalle osuu, on vanha Tuomaksen helleuni. Kaisaniemessä tehtiin kaikkien aikojen lämpöennätys. Meni rikki tuo 2010 kesän lämpöennätys, jolloin ajattelin tätä samaa. Nyt se on totta ja voimme tietysti odottaa sitä samaa mitä olemme aina odottaneet. Jeesus hakisi meidät kotiin. Jeesuksen odottaminen, päivien laskeminen ja taivaalle tähyäminen, ei nimittäin ole turhaa hommaa, nimittäin autuas on se, jonka Herra tapaa valvomasta ja odottamasta. Pilkkaajat saavat saman kohtalon kuin ulkokultaiset, Matteus 24:37-51 joten älkää ihmeessä halveksuko profetiaa.
26.5.2007
Tuomas profetoi…
Näin viime yönä aikamoisen painajaisen. Muistan rukoilleeni nukkumaan mennessä, että Herra ilmestyisi tai näyttäisi minulle unessa jotain.
UNI pe-la 25.5.2007: Olin jossain sokkeloisessa talossa jälleen. Nukuin jossain varasto vierashuoneessa alakerrassa. En ollut kotonani vaan jonkun luona kylässä, käsitykseni mukaan perhe oli rikas, ei lapsiperhe. Sain unessa unen.. se oli kirjoitettu messe tekstillä jota itse käytän, sinisellä tekstillä. Siinä oli 1½ kappaletta ja ensimmäisessä oli jonkin sortin johdanto, jota en enää muista. Ensimmäisen kappaleen lopussa oli viesti joka pysäytti minut. Siinä luki että ylösotossa ensin lähtevät katuvat ja ….. ((jokin muu ryhmä jota en nyt muista, oisiko ollut köyhät tai nöyrät.)) En kyennyt lukemaan loppua tekstistä. Muistan ajatelleeni, että tämä pitää heti kertoa Jarmolle, mutten voinut herätä siitä unesta. Kun unessani kuitenkin nousin kuulin ääniä, kuin varas olisi talossa. Hetken päästä näin ikkunasta miten varas oli liikkeellä. Soitin 112:teen ja ilmoitin jonkin osoitteen jossa olin, mutten muista mikä osoite, ja kerroin että täällä on varas liikkellä ryöstämässä asuntoja. Taisin katkaista puhelun kun varas oli tulossa juuri siihen huoneeseen jossa olin. Takaovesta. Ikkunasta näin että varas oli pukeutunut aurinkohattuun, sillä oli päässään aurinkolasit ja teepaita ja farkut. Normaali nykyajan nuori n. 25-30v. Varmasti naisten suosiossa, hyvävartaloinen ja rento kaveri joka ei pelännyt nähdäänkö häntä vai ei. Huolettomasti kulki sorkkarautansa kanssa. Piilouduin vaatenaulakon taakse. Tämä varas avasi oven helposti sorkkaraudallaan ja tuli sisään taloon. Sorkkaraudan hän jätti oven taakse ulos. Menin samalla ovenavauksella ulos eikä varas huomannut tai noteeranut sitä mitenkään. Nousin talon viereistä rinnettä ylös ja soitin taas 112 kun olin sen joutunut katkaisemaan. Sama ”komisario” vastasi puhelimeen huolettomasti sanoen jotain; ”niin – tai mitä nyt taas…” koitin kertoa että kiirehtisivät paikalle mutta hän ei kuunnellut. Taustalla kuului miten hänen vaimonsa järjesteli jotain juhlia ja vaikutti siltä kuin he olisivat järjestelyistä kiistelleet.
Taisin lopulta herätä tästä unesta ja olin erittäin väsynyt kirjoittaakseni esim tätä unta ylös.
Matteus 24:37-51 (kannattaa lukea ajatuksella ja verrata tähän tilanteeseen)
Sillä
niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin
ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja
naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet,
ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan
tulemus oleva.
Silloin on
kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi
naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Valvokaa
siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Mutta se tietäkää:
jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi,
eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä
hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
Kuka siis on
se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut
pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se
palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti
minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
Mutta jos
paha palvelija sanoo sydämessään: ’Minun herrani viipyy’, ja rupeaa lyömään
kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan
herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja
hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille.
Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.”
Kalenterimme on vain 365 päivän mittainen ja maailmassa on 7
miljardia ihmistä. Tuo luku kun jaetaan ensinnäkin kristinuskovien kesken
kolmanneksella, se jakautuu noin 2,5 miljardiin. Se kun jaetaan tosiuskoviin,
jotka odottavat tempausta, niin tuo määrä jakautuu noin 200 miljoonaan
uskovaan. Tämä lukien, luuletko tosiaan, että 200 miljoonaa uskovaa kun
katselee taivaalle ja odottaa Jeesusta tulevaksi, niin Jeesus tulisi jotenkin
heille yllätyksenä, eikä siitä tietäisi edes Jeesus. …camoon!
Elikkä jos 200 miljoonaa palavasti uskovaa odottaa Jeesusta, niin jaetaanpa tuo vuoden päivät sillä summalla, jolloin se tekee noin 550 tuhatta ennustajaa per jokaisen kalenterin päivä. Älkää siis luulko, että kukaan on niin tyhmä, että luulee Jumalan sanoneen, ettei sitä päivää kukaan ennusta tai tiedä. Tottakai sen joku tulee sen sanomaan ja mikä parasta, niin se lukee Raamatussa jo aikojen alussa Mooseksen kirjassa, 3. Moos. 23:15-17 miun mielestäni.
Mutta yhtä kaikki, miksi pilakata ja pelätä päivämääriä? Sellainen on sovittamattomien syntien tunnusmerkki. Ei halua kohdata luojaansa juuri nyt kun elämä on tässä mallissa.
ELIKKÄ! Tempaus kun tulee, niin sen ennustus on nimenomaan kaikkien nähtävillä ollut aikojen alusta Raamatussa. Tänne jäävät penseät ja pilkkaajat, sillä Matteus 24. luvun lopussa sanotaan tämä mistä puhutaan myös Matteus 13. luvussa lusteena. Lopunaikana vihamies kylvi rikkaviljaa, joka olisi niin samannäköistä kuin oikea vilja, sen huomaisi vain siitä, kun ne sidottuina kimppuina hyökkäävät lyömään kanssapalvelijoitansa ja haukkumaan heitä odotajia mm. saatanan kätyreiksi.
Nyt kun eräs näistä suuremmista ennustuksista on ohi, eikä uskovat lähteneetkään, niin nämä Matteuksen 13. luvun ennustukset alkavat toteutua. Meitä alkaa pilkata jopa omamme, ne ihmiset, jotka olivat kuin me, Jeesuksen omia. Tämä kaikki sillä erolla, mistä Matteuksen 13. luvun jakeet puhuu, leikkuumiehet eivät erota välttämättä, ellei heitä sidota kimppuihin.
Kuinka Jeesuksen odottamisesta tulikin yllättäen niin merkittävä asia.