Pelastussanoma

 



 
 
10.12.2011
 

Tämän täytyy olla Suomen kohtalon alkupamaus. Putin ei kestä tätä ja keino on sota!

Silminnäkijöiden mukaan noin tuhat ihmistä osoitti mieltään Vladivostokissa Tyynenmeren rannalla. Habarovskissa lähellä Kiinan rajaa poliisi otti uutistoimisto Ria-Novostin mukaan kiinni parisenkymmentä protestoijaa.Vladivostokin mielenosoittajat kantoivat kylttejä joissa protestoitiin väitettyä vaalivilppiä ja vaadittiin Venäjälle uutta johtoa.- Rottien pitää lähteä, vaadittiin yhdessä kylteistä.Mielenosoituksia on luvassa ympäri maan. Moskovassa järjestettävään protestiin odotetaan jopa 30 000 ihmistä. Mielenosoittajat kerääntyvät aukiolle Kremliä vastapäätä Moskva-joen toiselle puolelle. Jos osallistujamäärä täyttää odotukset, kyseessä olisi suurin mielenosoitus Venäjän pääkaupungissa sitten 90-luvun.

Mielenosoittajat ovat suuttuneet viime viikonloppuna järjestetyistä duumanvaaleista, jotka opposition mukaan olivat vilpilliset. Vaaleissa eniten ääniä sai pääministeri Vladimir Putinin ja presidentti Dmitri Medvedevin Yhtenäinen Venäjä -puolue. Viranomaiset ovat antaneet luvan mielenosoituksiin, mikä on viitannut siihen, että yhteenotot opposition kannattajien ja mellakkapoliisien välillä halutaan välttää.

STT-REUTERS


Viime aikoina jokaisessa diktatuurityyppisessä maassa, jossa ei ole kunnollista demokratiaa, on tapahtunut levottomuutta, tai ainakin jonkinlaista kapinaa, paitsi ehkä Pohjois-Koreassa, jossa vielä valta on pelon voiman alle linnoitettu.

Venäjä on oppinut paljon, eikä Putin ole tyhmä, puhumattakaan Medvedevistä. He osaavat,  etenkin Putin, ohjata painostuskeinoin kansaa. He osaavat psykologisen kansan ohjaamisen isänmaallisin, ”äiti Venäjä” keinoin. He luovat takuulla kansalle muuta ajateltavaa, kuin miten vaaleissa todellisuudessa meni hommelit. He tekevät kuten George Bush, eli ottavat Mainilan laukaukset käyttöön ja lavastavat vihollisuuden, jota muka koko kansa sitten alkaa puolustaa.

 

Takaisin etusivulle

 
 
12.11.2011
 

Ja nyt sitten alkaa tosissaan lähteä se kolmas sarvi/kuningas pedon edestä

Haluan muistuttaa, että nämä kolme, Egypti, Libanon ja Syyria, ovat kaikki Raamatullisia maita.

Daniel 7:8 Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.

Syyria erotettiin Arabiliitosta

MTV3 – Julkaistu 12.11.2011 15:18

Arabiliitto on päättänyt erottaa Syyrian toistaiseksi jäsenyydestään. Arabimaiden ulkoministerit päättivät asiasta kokouksessaan Egyptin Kairossa. Lisäksi liitto kehottaa jäsenmaitaan vetämään lähettiläänsä pois Damaskoksesta. Arabiliitto aikoo myös määrätä taloudellisia ja poliittisia pakotteita Syyriaa vastaan, kertovat kokouslähteet.Arabimaat aikovat aloittaa keskustelut Syyrian opposition kanssa.

 

Takaisin etusivulle

 
 
24.10.2011
 

Nyt niitä on mennyt kaksi, yhtä viimeistä odotellaan

”jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton”.

Voi siis olla, että ensin tulee ylösotto, koska pidättäjän on poistuttava ja sitten vasta kolmas sarvi kaatuu pedon edestä ja silloin vasta peto ilmestyy. Näin minä olettaisin sen menevän.

 

Takaisin etusivulle

 
 
15.6.2011
 

Karhun raatelema rajapyykki III/236 ja kolmas kerta

Tein jutun tuossa loppuvuodesta 2010 karhun raatelemasta Suomen rajapyykistä:

Suomen itäisen rajan rajapyykki III/236 karhun kynsissä jo kolme kertaa 

1990-luvun puolivälissä karhu taittoi Suomen rajamerkin nurin lähellä Niemijärveä Ilajalla, Ylä-Mononen kertoo. Lähellä oli tuolloin RKTL:n haaska, jossa oli nähty karhu käpälässään näädän raudat. Syynä menettelyyn saattoi näin ollen olla ”kiukku”. Samoihin aikoihin 1990-luvun puolivälissä karhu oli purrut sälöjä irti rajamerkistä III/236. Vuonna 2008 karhu kaatoi suomalaisen merkin, jossa oli sama numero. Tänäkin syksynä karhu tuhosi jostain syystä merkin III/236.


Karhu siis raateli rajapyykin jo viime syksynä. Sain lukijalta vihjeen ko. tapauksesta ja olin laittanut jo silloin tammikuussa lukijoille pyynnön mailata jos jollekulle tulee mieleen mitä tuo III/236 voisi tarkoittaa. Eilen sain vaikuttavan sähköpostin:


Hei!

Luin jutun karhun raatelemasta rajapylväästä. Minusta numerot 236 tarkoittavat päivämäärää eli  23.6. ja vuotta 11 (2011), kun lasketaan 2+3+6=11.

Yläpuolella oleva III voisi viitata kolmanteen rajan käyntiin.

Niin paljon säikähdin tuota lukua ja yhteensattumaa kolmannen kerran saman pylvään raatelemisesta, että toivon sydämestäni, että tuolla luvulla ei olisi antamaani merkitystä.

Nimimerkki ” Mie Karjalasta”

 

Takaisin etusivulle

 
 
1.6.2011
 

Profetiaa tulee taas: Varis terrorisoi ihmisiä Säätytalolla – ”syykin selvisi” vai selvisikö?

Säätytalon hallitusneuvotteluissa eletään monen neuvottelijan arvion mukaan ratkaisevaa päivää. Iltapäivään mennessä räväkimmät hetket järjesti kuitenkin portailla päivystävien toimittajien ja taukoa pitävien neuvottelijoiden kimppuun hyökkäilevä varis.

Varis ei noki ihmisiä ilkeyttään, vaan se suojelee pesästä pudonnutta poikastaan. Pesä on säätytalon räystäässä. Koska poikanen ei osaa vielä lentää, se taapertaa edes takaisin säätytalon ympärillä, ja emo suojelee sitä raivokkaasti.

Säätytalon henkilökunta päivystää portailla pitkät sateenvarjot aseinaan. Varjoilla he puolustautuvat variksen hyökkäyksiä vastaan.

Henkilökunta otti yhteyttä pelastuslaitokseen, mutta asialle ei voi tehdä mitään, sillä varis on pesimäaikanaan rauhoitettu.

Talon sisällä odotetaan edelleen, että puolueet pääsisivät sopuun talousraameista. Talousryhmän vetäjä Kimmo Sasi (kok) on käynyt päivän mittaan kahdenvälisiä keskusteluja eri puolueiden kanssa. Hallitusneuvotteluja johtava Jyrki Katainen (kok) suhtautui aamupäivällä hyvin optimistisesti talousryhmän etenemiseen. Hän odottaa sopua mahdollisesti jo tänään.
Monen muun työryhmän työ on talouslukuja vaille valmis. Odotettavissa on, että kunhan ryhmät saavat talousraamit selville, ne saavat omat osuutensa nopeasti valmiiksi. Esimerkiksi hyvinvointipolitiikan ryhmän puheenjohtaja Paula Risikko (kok) arveli, että hänen ryhmällään tekstin muokkaamisessa menee sen jälkeen korkeintaan päivä.
Neuvottelujen aikataulu lykkääntyi hieman iltapäivällä, kun puolueiden puheenjohtajista koostuvan johtoryhmän kokousta lykättiin.


Varis on epäpuhdas lintu ja on saatanan enkelin symboli. Pystyn helposti olettamaan tämän merkkinä Jumalalta. Profetialla ei sinänsä suurta merkitystä olekaan, mutta sen sijaan on vahvistuksena niille joilla on sellainen korva jolla kuulee ja sellainen silmä jolla näkee. Säätytalolla siis käydään henkimaailman taistelua ja kiusaa tekee pedon emo, joka tahtoo pesimänsä jälkeläisen menestyvän.

Mitä tuohon poikaseen tulee, niin selitän sen näin: Petolinnun poikanen on siemennetty jo Suomen tulevaan hallitukseen valmiiksi ja jokin taivaallinen voima haluaa heittää pesityn pedon pois säätytalolta, jossa käydään suurta taistelua Suomesta. Petoemo sen sijaan tahtoo että pedoista kasvaa täysikasvuisia petoja Suomen johtoon, jotta saatana saisi oman hallituksensa valtaan.

Aivan varmasti nyt joku ajattelee, että no jopas Jarmo taas haki kaukaa ajatuksensa, mutta ajatus on ajatukseni, rukoukseni on rukoukseni, eikä se muuta tätä profetiaakaan muuksi. Säätytalolla luodaan parasta aikaa saatanallista suunnitelmaa Suomen kansan turmioksi.

 

Takaisin etusivulle

 
 
21.5.2011
 

Titanicin kapteenin sikarilaatikoista löytyi kummallinen yhtälö jota aloin tutkia – Oih, voih!

Oheisessa rasiassa on White Star Line -risteily-yhtiön tunnus ja Titanicin kapteenin Edward John Smithin nimikirjaimet. Laatikko on suunniteltu 40 havannalaista sikaria varten ja valkea tähti on ”valon tuoja” Lusifer.

Laivan kapteenihan upposi mereen ja näin ollen kun vertaan tämän maailman tulevaan äärimuslimi kapteeniin, niin hänetkin toki upotettiin mereen, josta hän nousisi rantaan.

Sikarin tuntijat tietävät sikareiden tarkoituk-sen ja rituaaliset tavat. Sikari on aina palkinto itseltä itselle hienostotyyliin. Sikaria ei pol-teta ansiotyöstä palkkiona vaan jonkin ratsas-tus, tai vaikka golf-kierroksen päätteeksi, eli se on äärimmäisen itsekeskeinen ökykliimaksi.

Tuo neljänkymmenen sikarin laatikon löytyminen on aika iso juttu, joka kuvastaa Raamatun mukaan odotuksen ja valmistautumisen aikaa. Jeesus antoi esimerkin omaa valmistautumistaan omaan työhönsä olemalla elämäntyönsä edeltävät 40 päivää erämaassa. Osaman lupauksessa on 40 tyhjän läpi-itsekkään lupauksen tyhjä laatikko (oliko liian kaukaa haettu?). Joka tapauksessa Jeesuskin vain ilmestyi silloin kuin tyhjästä 40 erämaapäivänsä jälkeen ja ensitöikseen saapui joen varteen, jossa Johannes kastoi ja Jumalan henki tunnusti poikansa. Luultavasti saatankin tunnustaa samalla tavalla omansa.
Tuossa edellisessä jutussani mainitsinkin Paavalin lauseen Raamatussa: ”jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton”. Mikä tai ketkä ovat se pidättäjä? Elossa olevat vai kuolleet pyhät?

Nyt kun me tiedämme Osaman surmaamisen päivän, joka on 1.5.2011 niin siitä on äärimmäisen helppoa laskea pedon ilmestymispäivä. Se osuisi tällä laskukaavalla 9.5. kohtaan.

Nyt on vain sellainen kummallinen yhtälö, että jos ylösotto olisi tosiaan 13.6. niin nämä luvut eivät yksikään täsmäisi toistensa kanssa alkuunkaan. Tarkoitan että jos seurakunta joutuu olemaan 3.6. alkaen ahdistuksessa ja muutamia heitetään vankiloihin jne. niin mikä on 3.6. vai eikö 3. Mooseksen kirjan 23:15-17 profetia pidäkään paikkansa. Se olisi perin outoa! Ainoa mikä voi olla selityksenä tälle, on taas Paavalin sanat Tessalonikalaisille, että ”ette te suinkaan ehdi ennen heitä, jotka ovat poisnukkuneet” Siinä on selitys tietysti taas vaikka mille.

Sen sijaan Laulujen laulu 2:10-13 täytyy pitää paikkansa, joten silloin kaikki alkukesä käy. Eikä tämä sivusto ennusta mitään erityistä päivää, vaan kertoo mikä voisi olla mahdollista tutkimalla ja ymmärtämällä. Sen sijaan tämän sivuston tärkein juttu on Jumalan armollisen pelastussanoman julistus sen jälkeen niille, jota tänne jäävät kun ylösotto on tapahtunut. Mielestäni moni kavahtaa liikaa jos joku kertoo päivistä tai ajoista. Tutkikaa ja ottakaa!

 

Takaisin etusivulle

 
 
20.5.2011
 

Kataisesta tulee nuori ja urheilullinen pääministeri ja 2 maata sortuu, köyhä ja vauras

Lordi (saatana) voitti Euroviisut 21.5.2006 ja Suomi voitti jääkiekon MM-kisat 6 päivää aiemmin tänä keväänä, joka numeraalinen on vihje Lordin voitolle ja ennustetulle päivälle 21.5.2011

Kaikki asiat alkavat täsmälleen oikealla hetkellä ja Raamattu kertoo monin erilaisin kuvauksin Jeesuksen pelastavan omansa juuri täsmälleen oikealla hetkellä. Profeetat ovat jo pitkäsi toistasataa vuotta julistaneet samaa. Oikealla hetkellä Jeesus seisoo pilven reunalla sirppi kädessään ja käskyhuuto kuuluu: ”leikkaa maa, sillä sato on kypsynyt leikattavaksi”.

David Wilkerson profetoi talouden kaatuvan kolme viikkoa sen jälkeen kun joku maa kaatuu Välimeren rantaviivoilla. Kaikenlisäksi David pääsi kotiin, aivan kuten tehtävänsä päättänyt Jussi Havukainen. He ovat molemmat saavuttaneet Jumalan antaman tehtävänsä päätökseen ja on kotiin pääsyn aika.

Nyt meillä on Kreikka kaatumassa ja huomenna tulee kuluneeksi nuo ennustetut päivät 21.5. saakka, joten lähtisin siitä, ettei tapahdu paljon, mutta silti suuri asia: Jumala sulkee arkin oven ja Suomi kokee jotain merkillistä.

Luottoluokittaja Fitch on laskenut Kreikan luottoluokitusta kolmella pykälällä. Se oli luokitellut Kreikan lainat jo aiemmin roskalainoiksi, mutta nyt luokitus laski vielä entisestään. Kreikan aiempi luokitus oli BB+, nyt se on B+. Fitchin mukaan luokitus kuvastaa sitä, kuinka ison haasteen edessä Kreikka on, kun se toteuttaa perinpohjaisia taloudellisia ja rakenteellisia uudistuksia turvatakseen valtion maksukyvyn. Myös luottoluokittajat Standard & Poor’s ja Moody’s ovat luokitelleet Kreikan lainat roskaluokkaan.

Huomenna tilanne saattaa kääntyä kummalliseksi tai meillä tehdään jokin jumalaton liitto, joka johtaa pikaiseen tapahtumaketjuun. Saattaa olla että tuo jumalaton hallitus kootaan huomenna ja varmistetaan sille pohja. Joka tapauksessa Lordia (saatanaa) kumarretaan huomenna Suomessa ja sen hallituksessa, virkamieskoneistossa ja ehkäpä suuressa osassa kansaakin!

Maailman lopun skenaarion laskenut Harold Camping saattaa olla hyvinkin oikeassa ja varmaan jopa onkin, mutta se ei tee maailman loppua, vaan maailman siirtymiskauden alun konkreettisesti uudelle hallitsijalle. Ensimmäinen seitsemän vuotta saa saatana hallita lähes täysin ja sitten sen hallinnon loppu tulee Jeesuksen tulemuksella ja alkaa uusi parempi hallinto.

 

Takaisin etusivulle

 
 
20.5.2011
 

Termistöä myöden alkaa löytyä pohjaa pedon ilmestymiselle

Daniel 7:8 Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.

Obaman 19.5. linjapuheet politiikasta Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Obama: Arabimaiden johtajien kaatuminen ei jää tähän

Julkaistu MTV3 19.05.2011 19:56

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama arvioi, että arabimaissa kaatuu vielä lisää johtajia Egyptin ja Tunisian esimerkin mukaisesti. Hän on pitänyt tänään linjapuheen politiikastaan Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

– Kansa on noussut vaatimaan perusoikeuk-siaan. Kaksi johtajaa on syrjäytetty, ja lisää on tulossa, Obama ennusti.

Presidentti puolusti kansainvälisen liittouman toimia Libyassa. Hänen mukaansa Libyassa olisi kuollut tuhansia ihmisiä, ellei liittouma olisi puuttunut tilanteeseen. Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia Obama kehotti väistymään tai suostumaan demokratiaan. Hän vaati al-Assadia myös lopettamaan hyökkäykset mielenosoittajia vastaan.

Obama viittasi puheessaan myös Osama bin Ladenin surmaamiseen. Hän sanoi, että bin Laden oli massamurhaaja, ei marttyyri.


Nyt jos katsomme kokonaiskuvaa, niin meillä on käsissämme valmis skenaario.
Osama virkosi eloon ja kaksi edestä reväisty pois.

Johanneksen ilmestys 13:11-14 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.

Eräs asia joka vielä mietityttää, on…

2. Tessalonikalaiskirje 2:3-12 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

Siksi minä olen monesti miettinyt, että ilmestyykö tuo laiton ensin vai jälkeen ylösoton?

 

Takaisin etusivulle

 
 
5.5.2011
 

Kun nyt Osama on ”kuollut”… ?? USA upotti mereen!

Kuvassa 2008 rantautunut kummajainen USA:ssa

Johanneksen ilmestys 13

Ja se asettui seisomaan meren hiekalle. Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: ”Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?” Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta. Jos kenellä on korva, hän kuulkoon. Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

 

Takaisin etusivulle

 
 
15.4.2011
 

Vaalien alla! Profetia kuuluu osapuilleen näin

”Nuori ja urheilullinen pääministerimme on ymmällään, eikä tiedä mitä tehdä, kun Venäjä tulee voimalla rajojemme yli miehittäen rakkaan Suomen maamme. Nuori pääministerimme on ymmällään siksi koska hän ei tunne kaikkivaltiasta Jumalaamme”.

 

Takaisin etusivulle

 
 
 
 
 

Arkisto

 
| 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 |