|
|
|
Alkaako jatkosodan ”välirauha” :sta, siis siitä pisteestä mihin se sota jäi, Lapista ja Lapin sodasta ja onko 1941-1944 luvuilla vielä vihje, koska luku 41 on toisin päin käännettynä 14 ja 1944 syksystä syksyyn 5-19.9.2014 on taas kulunut tasan 70 vuotta, josta tuo 70 vuotta ”PITKÄ välirauha” ja 1947 vahvistettu sopimus voisi taas rikkoutua. On nimittäin peräti ironista että välirauha nimellä kulkeva rauhansopimus olisi merkityksetön ja ne kolme miekkaa Johansonille saattoivat merkitä talvisotaa, jatkosotaa ja lopullista sotaa 2014-2018, joka päättyy siihen että venäläiset vain lähtevät.
Jotenkin olen ymmärtänyt useiden profetioiden yhteisestä informaatiosta päätellen, että tuo miehitys ja maahan tunkeutuminen alkaa nimenomaan Lapista ja Rajajoosepin rajanylityspaikan kautta Ivaloon. Sitten vasta koko roskan eskaloitua, aukeaa Vaalimaa-Kouvola väli ja siitä Jyväskylä- Oulu ja Kemi-Tornio akseli, joka noudattaa selvää Tukholman profetiaa.
Jatkosodan faktaa:
- Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25.6.1941–19.9.1944
- Suomen rintama oli jaettu saksalaisten ja suomalaisten joukkojen kesken siten, että suomalaiset olivat vastuussa eteläisestä rintamasta ja saksalaiset Lapin rintamasta. Suomen ja Saksan välillä oli voimassa Antikomintern-sopimus 25. marraskuuta 1941 alkaen.
- Neuvostoliitto sotatoimet päättyivät 5.9.1944 ja välirauhasopimus allekirjoitettiin Moskovassa 19.9.1944 joka vahvistettiin Pariisissa 1947
- Jatkosodan rauhanehtoihin kuului saksalaisten joukkojen pakottaminen pois Suomesta, mikä johti Lapin sotaan Saksaa vastaan.
- Lapin sota käytiin Suomen ja Saksan välillä 15.9.1944–27.4.1945.
Eli olettaa voisi että tuossa näkyy myös Lapin miehityksen kautta Suomen suuren herätyksen pituus, alkaen Lapista 15.9.2014 kunnes se leviää täysimittaiseksi Suomen rajojen yli meneväksi valtavan suureksi ja hallitsemattomaksi herätysliikehdinnäksi 27.4.2015 mennessä, jonka jälkeen ns. peto saa täyden vallan ja saa luvan voittaa Pyhät Jumalan palvelijamme. Isämme ajoivat 70 vuotta sitten pedon pois maasta tuona ”yhden hetken” aikana, joka nyt tuli takaisin toisenlaisena.
|
|
|
Takaisin etusivulle
|
|
Iltalehdessä oli juttu tänään, joka pisti silmään. Valokuvaaja oli ottanut Karjaan yltä kuvan, jossa koko kylä oli jäänyt valaistun usvan alle, ikäänkuin kuvun sisään. Kuva antoi heti johdannaisena muistikuvan eräästä profetiasta, jossa kerrottiin eri maakuntiemme ja kaupunkiemme tuhoista Venäjän murskaavan voiman alla mutta sitten siinä oli myös nämä turvapaikat, joita oli alueittain aina kaksitoista turva-aluetta, jonne yksikään pommi ei osu.
Karjaa jäi kuvun alle
Keskiviikko 29.1.2014 klo 19.40
 Kuvaushetkellä oli -18 astetta pakkasta.
Raaseporissa sijaitsevasta Karjaan observatoriosta havaittiin perjantaina 24. tammikuuta erikoinen ilmiö.
– Aivan kuin koko alue olisi jäänyt eräänlaisen kuvun alle, kuvan ottanut Jani Järvinen kertoo.
Järvinen epäilee ilmiön johtuvan sään kylmenemisestä. Kuvaushetkellä oli pakkasta -18 astetta.
Raja-alueen muodostaman kuvun yläpuolelle oli kerääntynyt pieni pilvikerros.
Järvinen on toiminut muutaman vuoden ajan alueen Natura-seurassa ja kuvannut tähtitaivasta observatoriosta ahkerasti, mutta ei ole koskaan törmännyt vastaavaan ilmiöön. Observatorio sijaitsee vanhassa vesitornissa.
– Maisema oli vaikuttavan näköinen.
Forecan päivystävä meteorologi ei osaa selittää, mistä ilmiö johtuu.
Sää on ollut kuvaushetkellä verrattain selkeä. Korkeapaineen keskus on ollut Etelä-Suomessa ja Baltiassa. Heikkoa lumisadetta on voinut tulla matalasta pilvestä ja pakkanen on ollut kireää.
On siis olemassa Jumalan määräämät alueelliset suoja-alueet Suomessa kun Venäjä miehittää ja kurittaa meitä. Jumalan valitut ohjataan näiden alueiden sisälle Pyhän Hengen toimesta, eikä yhdenkään hiuskarvakaan katkea.
Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu. Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan.
|
|
|
Takaisin etusivulle
|
|
Ystäväni Jari lähetti tämän tänä aamuna maililla, muistellen kun olen kirjoittanut Muonioon venäläisten haluamasta tutka-asemapaikastaan. Sillä suojataan koko pohjoinen Naton valvonta-alue kokonaan Venäjän operatiiviselta alueelta.
Alla RiaNovostin kirjoittamasta jutusta konekielinen käännös (koita ymmärtää) ja kuva on Hesarin vanhasta jutusta arktisen alueen valtaamisesta. Itse retusoin kuvaan tutka-alueen.
Venäjä on suojeltava Arctic rajan Missile uhat – RIA Novosti 23.1.2014
MOSKOVA 23. tammikuuta 2014 (RIA Novosti) – Suojaa Venäjä mahdollisilta ohjukset laukaistiin Arctic olisi oltava keskeinen tavoite lisää Venäjän sotilaallista läsnäoloa alueella, venäläinen asiantuntija geopolitiikka sanoi torstaina.
Mukaan Konstantin Sivkov, ensimmäinen varapuheenjohtaja Venäjän kansallinen geopoliittinen Academy, massiivinen lakot korkean tarkkuuden risteilyohjuksia Venäjää vastaan olisi tehokas vain, jos ne on annettu kantorakettipalvelujen käyttöön arktisella alueella.
Hän selitti, että risteilyohjuksia laukaistiin muiden alueiden pystyisi tuhoamaan tavoitteet vain tietyissä osissa Venäjää niiden rajallisten lentoetäisyydellä.
”Siksi luominen matalalta tutka kilpi Arctic, joka kattaa todennäköisin ohjus lähestyy luoteesta, on keskeinen tehtävä”, Sivkov sanoi ”pyöreän pöydän” keskustelutilaisuus RIA Novosti.
Sivkov, joka on eläkkeellä upseeri Venäjän armeijan pääesikunnan, korosti myös tärkeää vahvistaa Venäjän laivaston ja ilman joukko arktisella suojelun varmistamiseksi maan rajojen alueella.
”Tällä hetkellä vahvuus Venäjän pohjoisen laivaston ei riitä saavuttaa edes perustehtäviä kansallisen turvallisuuden turvaamiseksi tällä laajalla alueella,” Sivkov sanoi.
Hän lisäsi, että vahva ehdolliset hävittäjän olisi käytettävä siellä ”siepata ja tuhota saapuvan ohjuksia aikana lähestymistapaa” Venäjän rajalle.
Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi Venäjän armeijan joulukuussa lisätä läsnäoloaan arktisella alueella ja saattaa loppuun sotilaallisen infrastruktuurin alueella vuonna 2014.
Armeija on jo alkanut käyttöönoton ilmailu puolustus yksiköiden arktisella ja rakentaminen varhaisen ohjus varoituksen tutka maan pohjoisimmassa kolkassa, mukaan komentaja Aerospace Defense Forces, kenraalimajuri Alexander Golovko.
Puolustusministeriö on myös ilmoittanut suunnitelmistaan avata uudelleen lentokenttien ja satamien New Siperian saaret ja Frans Joosefin saaristossa, sekä vähintään seitsemän lentokenttien on mantereen napapiiriltä jotka tilapäisesti suljettujen vuonna 1993.
Arctic alueiden uskotaan pitää hallussaan valtavia hyödyntämättömiä öljy-ja kaasuvarat ovat yhä olleet keskustan väliset riidat Yhdysvallat, Venäjä, Kanada, Norja ja Tanska, koska lämpötilan nousu vähentäisi Merijään.
Venäjä on esittänyt korvausvaatimuksia useaan Arctic hylly tiloissa ja aikoo puolustaa tarjous YK.
|
|
|
Takaisin etusivulle
|
|
 Rakel Liekki vietti seitsemän vuotta ilman lihaa ja alkoholia
Rakel Liekki MeNaisille: Lihanhimo vei voiton
Tiistai 10.12.2013 klo 18.12
Kuvataiteilija Rakel Liekki kertoo MeNaisille, kuinka nautinnonhalu ajoi liharuokaa koskevien periaatteiden edelle.
Seitsemään vuoteen Liekki ei koskenut lihaan tai eläinperäisiin ruokiin. Nykyisin liha kuitenkin maistuu hänelle – esimerkiksi luomukinkku jouluna.
- Kasvissyöntini syy oli ekologinen huoli kuten eläintuotannon vaikutus ilmastonmuutokseen. Nautinnonhalun puuskassa aloin kuitenkin taas syödä lihaa, Liekki sanoo MeNaisille.
Hän oli seitsemän vuotta myös ilman alkoholia.
– Sitten tajusin, ettei minun ole syytä olla niin ehdoton. En enää pingota, vaan olen itselleni armollinen, hän kertoo MeNaisille.
Raakel Liekki on kaiketi kuuluisin pornotähti Suomessa ja julkisuus kutsuu häntä kauniisti nykyään kuvataiteilijaksi. Mielestäni seuraavassa vertauksessa, tai profetoinnissa voitaisiin hänelle langettaa liikanimi, ”saastainen suomineito”.
Eipä siinä, olihan Jeesuksellakin useita haureuteen langenneita naisia ympärillään, jotka sitten parantui. Tämäkin lehtijuttu jotenkin kuvastaa sellaista, tai sitten juuri päin vastoin. Mene ja tiedä. Mutta ajatuksia toki herätti, koska kyseessä on luku 7 vuotta. Luku 7 ei ole useinkaan mikään sattuma, koska tuossa luvussa on monesti muutakin profetaalista, jos tutkii. En nyt väitä, että jokaisen seiskan takana on profetia, kuten vaikka ”roskalehti” nimeltä Seiska, jossa sen sisiältö on Johanna Tukiaisen ja Matti Nykäsen väliltä kaikki tyrkky- ja tirkistelyjulkisuus aina tapetilla ja niistä raha kerätään. Luku seitsemän, tietyissä tilanteissa, joissa selvästi tulee Pyhä Henki mukaan huomauttamaan, että tuossa on jotain muuta kuin pelkkä luku.
Jotenkin minä koen niin että vanha Oulun profetia, Joosefin lihavat ja laihat vuodet, sekä Jeesuksen 33,5 vuoden ristin ikä, johon mennessä ihminen käy vedenjakajalla, joko menee kadotukseen tai ikuiseen elämään. Raakel on 34v. ja nämä esikuvat kuvastavat tätä juttua.
OULUN PROFETIA:
”Jos tämä kansa ei tee parannusta ennen vuotta 1962, niin Minä annan tämän kansan vihollisen käsiin, ja kukaan ei pääse pakoon, sillä kaikkia kohtaa sama rangaistus, niin uskovia, kuin niitä, jotka eivät usko. Mutta jos tämä kansa nöyrtyy Minun edessäni, niin Minä vielä armahdan. Jos löytyy 800 000 sellaista, jotka todella ovat puhdistaneet sydämensä Kristuksen, Minun Poikani, verellä, niin Minä armahdan tätä kansaa. Mutta jos niitä ei löydy vuoteen 1962, niin se, mitä sanoin, toteutuu.”
Suomi neidolla (vertauksessa Raakel Liekki) on takanaan nuoruus, lankeemus, irstainen elämä ja sillä oli 7 vuoden etsikkoaikansa, joka hiipuen meni ohi, oli aviomieskin, ihanteita, elämänasenteita, uusia lankeemuksia mutta enää jäi vain saastainen lesbosuhde irtonaisiin…
Suomi Neidolla on enää edessä pelkkä kauhistus ja itku, johon ei ole mitään lohtua näkyvissä. Oma korskea elämä, lihanhimo, sitten se pidättyväinen etsikkkoaika, aattellinenkin ajanjakso, jossa hän on mittaillut itseään ja elämäänsä, mutta niin kovin omavoimainen ajanjakso, joka kuvastaa vain Joosefin lihavia vuosia. Nuo seitsemän vuotta ovat päättyneet ja Suomineito antaa itse- itselleen armon, kuten Kallion kirkossa Sarasvuo kuulutti, kuinka ei tarvitse katua mitään, kenekään ei tarvitse pyydellä anteeksi, vaan ottaa itseltään armo vastaan ilman katumusta. Oulun profetian mukaan 7 vuoden etsikkoaika meni 2012-2013 jos Raakel Liekki on siis nyt sen 34 vuotta vanha, koska vedenjakajana on 33 ja puoli vuotta.
Nyt on tullut aika niiden laihojen vuosien…
|
|
|
Takaisin etusivulle
|
|
|
|
Takaisin etusivulle
|
|
Venäjä aloittaa uusien tutka-asemien rakentamisen vuonna 2013
Tällä hetkellä on meneillään rakennustöiden valmisteluvaihe, joka ovat sujunut tarkasti aikataulun mukaan, hän sanoi. Tutka-asemat ovat avainasemassa ohjushyökkäyksestä varoittavassa järjestelmässä. Diplomaattisten erimielisyyksien vuoksi Venäjä ja Azerbaidzhan eivät ole tähän mennessä onnistuneet sopimaan Gabalinskin tutka-aseman vuokra-ajan jatkamisesta. Venäjän puolustusministeriö toteaa, että Gabalinskin aseman valvonta-alueen kattaa Armenian Armaviren tutka-asema.
Yli horisontin -tutka
Korkeilla taajuuksilla tutkan toimintamahdollisuuksia rajoittaa horisontti ja tutkan ja maalin keskinäinen korkeus. Yli horisontin -tutka (OTH) käyttää lyhyitä aaltoja (HF) ja niiden kykyä heijastua ionosfääristä, keskipitkiä radioaaltoja (MF) tai pitkiä radioaaltoja (LF) ja niiden pinta-aaltoetenemistapaa. Siten tutka voi mitata satoja, jopa tuhansia kilometrejä horisontin taakse, yleensä merelle. Suuren aallonpituuden vuoksi yli horisontin -tutkien antennit ovat jopa satojen metrien laajuisia kiinteitä antennikenttiä. Niitä tarvitaan varsinkin valtamerien sotilaalliseen valvontaan ja sään ennustamiseen sekä laittoman maahantulon, salakalastuksen ja salakuljetuksen paljastamiseen.
|
|
|
Takaisin etusivulle
|
|
Eli näin hän mailasi:
Hei! Etsimäsi uni on varmaankin alla oleva. Se oli sivujeni Profetioita-osiossa.
Jouko Piho
19.11.2008
Erään amerikkalaisen naisen uni 21.10.2008 Unen välitti minulle David Bush.
Erään jo edesmenneen saarnaajan tytär näki unta noin kaksi viikkoa ennen Amerikan presidentinvaaleja 4.11.2008.
Me keskustelimme unesta ja kerroimme muillekin ihmisille toivoen että kyseessä on vain kauhea uni eikä muuta.
Toivomme vieläkin samaa. Unessa nainen oli kuin korkealla USAn mantereen yläpuolella samalla tavalla kuin näkee TV:ssä sääkarttoja. Sitten näkyi elämää suurempi Barack Obaman ylös taivaisiin katsova kasvokuva kansakunnan yläpuolella. Obama voitti vaalit, ja välittömästi sen jälkeen lähestyi paksu, pimeä ja ruma pilvi joltain suunnalta. Koko maa oli tämän vaarallisen sumun peittämä. Sitten nainen näki suuren kalenterin sivun, joka oli auki joulukuun 2008 kohdalta. Kuukauden noin kahden ensimmäisen viikon numerot näkyivät täysin selvinä ja mustina. Mutta kuukauden loppuosan numerot näyttivät heikoilta ja poispyyhkiytyneiltä kuin tietokoneen näytöltä, mikä ei ole vielä täysin latautunut. Nainen ei väitä näiden unien välttämättä tarkoittavan mitään ja hän toivoo, että ne ovat vain unia.
Olemmeko siis nyt tässä kuvauksellisessa hetkessä?
|
|
|
Takaisin etusivulle
|
|
”Suomen vihkiminen saatanalle” ihmetyttää netissä
IL-Keskiviikko 5.12.2012 klo 13.42
Verkossa leviää kummallinen kutsu rituaaliin, jossa Suomi halutaan vihkiä saatanalle.
Turun Hengentieteen Seuran sivuilla kerrotaan seuran tapahtumasta, jossa Suomi vihittäisiin Saatanalle ja Luciferille 8. joulukuuta. Tämä olisi ilmeisesti vastaveto sille, että katolinen kirkko vihkii Suomen Neitsyt Marialle samana päivänä. Tapahtuman Facebook-sivu on kerännyt runsaasti jäseniä. Huomiota herättävä tapahtuma on nostattanut paljon tyrmistystä erityisesti kristillisissä piireissä. Mystinen rituaali olisi tarkoitus järjestää helsinkiläisen Horror-Shopin tiloissa. Iltalehti tavoitti Horror-Shop-levykaupan omistajan kommentoimaan kummallista tapahtumaa.
– Onhan se hellyyttävää, kun uskovaiset provosoituvat niin hurjan helposti. Kaikkea ei pidä ottaa niin vakavasti – mitään tapahtumaa ei olla järjestämässä, levykaupan omistaja
Sami Haavisto sanoo. Haavisto painottaa, että hän vastaa aiheeseen vain omasta puolestaan eikä edusta millään tavalla Turun Hengentieteen Seuraa. Iltalehti ei tavoittanut ketään seurasta kommentoimaan asiaa. Seura on perustettu huumorimielellä.
Jos teekkari kusee vitsiksi Mannerheimin patsaaseen ja spraymaalaa siihen natsiviestinsä, niin onko hän oikeutettu tekemään se vitsin ja vain teekkaripilan takia? Entäpä onko hellyttävää kun viranomaiset ottaa kaiken sellaisen aina niin vakavasti ja pistävät teekkarin putkaan?
Onko siis yhden tekevää, vihkivätkö he Suomen saatanalle, vai ei? Jos Turun Hengentieteen seura ei välitä hengellisestä arvomaailmasta, niin onko heillä oikeus hengessä kutsua henkimaailmaa, saatanaa ottamaan Suomi vastaan vihittynä morsiamena? Onko siis todella kyseessä huumoritempaus, kuten teekkarikin pippeli kädessään Marskin patsaalla miettii, hymyn virne naamallaan, vai onko sittenkin myös teekkarinkin taustalla vain karu ja laskelmoitu pahuus, jonka perimmäinen tarkoitus on palvella henkimaailmaa?
Mikäli näin on, meitä suomalaisia odottaa todella vaikeat ajat… kyseessä ei ole leikin asia!!! Kahdeksas päivä on okkultistinen saatanalle tarkoitettu luku, joka viittaa syvää pahuuteen, eikä sellainen ole koskaan vitsi. En ikikuuna päivänä uskaltaisi leikkiä noiden asioiden kanssa.
Muistaakseni Pihon sivustolta löytyy muutaman vuoden takainen profetia, jossa puhutaan joulukuusta, joka puolesta välistä alkaen pyyhkiytyy pois. Koetan etsiä sen, mutta en nyt just ehdi… lisään sen tähän, jos löydän, koska jos tuo vihkiminen todella tapahtuu, niin sen jälkeen täytyy tapahtua jotain todella muutakin. En usko että tuo rituaali jäisi vaille sen välitöntä seuraamusta erilaisien tapahtumien muodossa.
|
|
|
Takaisin etusivulle
|
|
Islannin ilmavalvonnasta kiista Suomessa: ”Jotkut ovat huolissaan Venäjästä”
Asiantuntijan mukaan Suomen osallistumista Islannin ilmavalvontaan vastustetaan kolmesta syystä. Suomen osallistuminen Islannin ilmavalvontaan yhdessä Ruotsin kanssa on herättänyt voimakasta vastustusta oppositiossa.
Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun strategian ja turvallisuuspolitiikan opettaja Tomas Riesin mielestä on kiinnostavaa, että Ruotsissa ei olla käyty aiheen ympärillä vastaavaa keskustelua. Riesin mukaan vastustuksen taustalla voi olla kolmenlaisia näkökulmia.
– Jotkut tahot ovat huolissaan Venäjästä. Kyseessä voi olla vanhanaikainen suomalainen ajattelutapa, jonka mukaan Venäjää ei tule provosoida, Ries sanoo.
Toinen näkökulma on Riesin mukaan Naton ja Yhdysvaltojen vastainen.
– Ei haluta olla osa liittoa, jota ei voida itse voi kontrolloida ja joka voi aiheuttaa meille ongelmia. Kolmas näkökulma taas on se, että halutaan keskittyä mielummin Suomen puolustukseen.
– Ajatellaan, että tämä maksaa paljon rahaa, joten miksi ei käytettäisi sitä Suomessa.
Jos Suomi liittyy mukaan operaatioon, ei Venäjän reagoimista voi Riesin mukaan ennalta tietää. Ries sanoo, että tämä on kuitenkin Suomen kannalta tärkeä kysymys.
– Voi olla, että Venäjä ei ilahdu asiasta, jos he näkevät tämän Suomen uutena askeleena kohti Natoa, Ries arvioi.
Suuri kysymys Riesin mukaan onkin se, kuinka Suomessa tulisi reagoida Venäjän reaktioon.
– Venäläiset perinteisesti työntävät rajoja pidemmälle, jos heidän reaktioonsa vastataan.
Tomas Ries on työskennellyt aiemmin Suomen sotakorkeakoulun strategian laitoksella
Jarmo: Eräässä profetiassa sanotaan mm. että Ruotsi pelkää että Venäjä hyökkää kohta Suomeen. Tämä lause on merkittävä, koska tässä nimenomaisessa jutussa mainitaan Ruotsin asema ja rooli. Tässä jutussa on jo ruotsalaisten asiantuntijoiden tuntema pelko siitä, miten venäläiset reagoivat. Sanotaan etteivät osaa edes arvailla miten Venäjä reagoi.
Näistä syistä voin olettaa helposti, että menemme vielä ensi kevääseen, jossa vasta kaikki alkaa vyöryä yli… Jotkut saivat vielä yhden vuoden armonaikaa! Seurakunta oli jo valmis, aivan kuten Niilo Ylivainio omassa viljapeltoprofetiassa kertoi, vilja olisi jo kypsää, mutta…
|
|
|
Takaisin etusivulle
|
|
Venäjän puolustusministeriö sijoittaa MiG-31 -tyyppisiä pitkän matkan torjuntahävittäjiä Rogachjovon arktiseen tukikohtaan Novaja Zemljalla vuoden loppuun mennessä puolustautuakseen hyökkäystä pohjoisesta tulevaa hyökkäystä vastaan, kertoi Izvestija-lehti tiistaina ja viittasi sotilaslähteisiin.
Lähde: RIA Novosti Toimittaja: Heikki Sipilä 25.9.2012, Verkkomedia.org
’Uhka pohjoisesta’ – Venäjä sijoittaa MiG-31 -torjuntahävittäjiä arktiselle alueelle
”MiG-31 -laivue on tärkein osa Venäjän kehittäessä pohjoista ohjuspuolustusjärjestel-määnsä – MiG-31 pystyy torjumaan paitsi ilmaiskuja, mutta myös Barentsin mereltä Laptevin meren rannoille tulevia ydinkärjillä varustettuja risteilyohjuksia”, lähde sanoi.
Maailman nopein ja modernisoitu MIG 31-hävittäjä vastaa Venäjän kasvaviin sotilaallisiin uhkakuviin tehokkaasti ja täydentää Venäjän ohjuspuolustuskykyä. Vaikka Venäjällä ei ole täydellistä maanpäällistä tutkakattavuutta pohjoisilla alueilla, kaksipaikkainen MiG-31 voi torjua kohteet jopa 124 mailin (200 km) etäisyydeltä kehittyneen tutkansa ansiosta ja se voi myös kuljettaa pitkän matkan ohjuksia. MiG-31 on maailman nopein hävittäjä ja torjuntahävittäjä ja siitä on kehitetty hiljattain uusi MiG-31BM -versio.
Eli Venäjä huomaa aivan kohta tarvitsevansa Suomen Lapin, tutkaa ja sotilaallista ilmavalvontaansa varten. Se on aivan selvä asia… eli Venäjä tulee piakkoinkin pyytämään aluksi kauniisti, että voisivatko he vuokrata jostain sopivasta kohdasta ilmavalvontakes-kustaan varten maata. Tähänhän Suomi ei puolueettomasta kannastaan johtuen suostu ja Venäjä aloittaa painostuskeinot, lopulta miehittäen koko alueen.
Alla oleva tutkan paikka, asema, suunta, ulottuvuus ja mittasuhteet selittävät syyn. MIG 31 ei riitä, kun katsotaan Google Earthia kiertämällä maapallo kohdalleen. Tarvitaan 800km vähintään kiinteää ja jatkuvaa valvontaa, eikä 200km jostain lennosta sattumalta.

|
|
|
Takaisin etusivulle
|
|
« Edellinen sivu — Seuraava sivu »
|
|
|
|
|
Arkisto
|
|
|
2025 |
2024 |
2023 |
2022 |
2021 |
2020 |
2019 |
2018 |
2017 |
2016 |
2015 |
2014 |
2013 |
2012 |
2011 |
2010 |
2009 |
|
|
|
|
|