Pelastussanoma

 



 
 
1.2.2022
 

Profetia rokotteesta – S24 sivustolta

Tämä on kaikkien syytä lukea

Nimimerkki: Varoituksen sana
Julkaistu: 26.05.2011 00:42 Suomi24 Profetia palstalla

Kirjoitettu suomeksi 5.7.2010

Joh. W. Matutisin näky elokuussa 2009

Kun olin valmistamassa saarnaa, Herra antoi minulle näyn. Näin suuren niityn jossa oli monia lampaita. Yhtäkkiä joka puolelta tuli susia laumaan sekoittuen lauman sekaan.
Sen paremmin paimenet kuin paimenkoiratkaan (tärkeä havainto) eivät hälyttäneet laumaa tms., vaan ne olivat kuin hypnoosissa. Vain laumassa syntyi levottomuutta. Ja lampaat huomasivat, että jotain ei ollut ihan oikein, mutta nekään eivät tosissaan ajatelleet asiaa, vaan jatkoivat syömistä ja oleskeluaan rauhallisesti. Paimenet ja koirat taas eivät edes huomanneet, että mitään oli tapahtunut.

Kun katselin näkyä tarkkaan, susilla oli kuin käärmeillä piikki suussaan, ja sillä ne pistivät lampaita, jotka hätkähtivät ja taas vaan jatkoivat ruohon syöntiään. Hetken päästä sudet pakenivat takaisin vuorille koskaan viemättä yhtään lammasta laumasta tms.

Katsellessani tätä ajattelin, että tämä ei ole mahdollista, että sudet saisivat vapaasti tulla lammaslaumaan ja silti eivät vahingoittaisi niitä.
Se ei ole suden luonteen mukaista. Kun sudet jättivät lampaat, ne olivatkin yhtäkkiä johtosutta myöten vuoren laella. Johtajasusi oli kuin hirviö.

Sitten ne alkoivat ulvoa, ja paimenet ja koirat olivat kauhuissaan ja shokissa. Silloin pääsusi alkoi puhua ihmisen äänellä, jossa oli demoninen sävy: ”Rakkaat paimenet, koirat ja lampaat, nyt te kuulutte meille. Te olette täysin käsissämme. Olimme joukossanne, eikä kukaan teistä huomannut mitään. Me jopa rokotimme teidät seerumilla, joka tekee teidät meidän omiksemme. Nyt te kaikki kannatte meidän sinettiämme. Me olemme myös rokottaneet teihin meidän henkeämme ja sitä mitä meissä on, ettekä huomanneet mitään. Nyt teillä ei ole mihin paeta, te olette nyt meidän kontrollissamme.”

Näyssä sanoin EI!, Herra on minun Paimeneni. Minä en halua mitään tekemistä vihollisen ja hänen joukkojensa kanssa. Minä en halua heitä paimenikseni. Näyssäni pääsusi nyt jatkoi hymyillen vinosti puhumista lampaille: ”Te söitte ja joitte ja nukuitte. Teille vatsanne ja toimeentulonne oli tärkeintä.”

Nyt kuulehan mitä kuulin tämän demonin sanovan näyssä: ”Me olemme tulleet kostamaan sen kun te ajoitte meidät sikoihin (Matteus 5:1-17). Silloin teidän Herranne ajoi meidät sikoihin. Nyt olemme toipuneet ja tulleet saadaksemme antaa takaisin, ja siksi nämä lampaat ovat nyt meidän. Olin shokissa.

Sitten kuulin Herran äänen joka puhui: ”Poikani, jokaista ihmistä tullaan kehottamaan ottamaan “pakollinen” rokote , se on sumuverho. Ja näyssä Herra varoitti, että jokainen joka ottaa rokotteita tulee (mahdollisesti) susien vaikutusvallan alle, eli myöntyy eliitin suunnitelmiin jne. Kaikki joilla ei ole Minun sinettiäni ja Henkeäni. Herra kehotti: ”Te minun lapseni, olkaa lujat ja rohkeat älkääkä antako pistää itseänne.”

(Tulee pätemään myös niin sanotun ”sirutuksen” aikana!)

Teidän tulee luottaa Minuun. Vien teidät toisille rannoille ja siellä elämä jatkuu kutakuinkin normaalisti. Te olette Minun lampaitani. Te kuulette Minun ääntäni ja seuraatte Minua. Ja Minä lähetän teidät lampaiden lailla susien joukkoon. Varoita kaikkia Minun omiani pakkorokotuksia vastaan. Se näyttää niin harmittomalta. Mutta se ei ole sitä.

Varoita kaikkia, vaikka teitä tullaan nimittämään vainoharhaisiksi ja terroristeiksi, te olette Minun omiani ja ja te olette Pyhiä. Te olette minun lapsiani ja Minun omiani. Sen tähden teissä, teidän ruumiissanne ei tule olla muuta ”stigmaa” eli ”häpeää”. Teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli ja se ei saa olla demonien asunto, Herra sanoo.

Pastori Matutis sanoo, että hän vain laittaa näyn eteenpäin, niin kuin hän sen sai. Hän jatkaa: ”Rakkaat ystävät, me olemme aivan lopunajoissa. Olkaa hyvin varuillanne sen suhteen mitä teille ja lapsillenne tapahtuu. Vihollinen on valhettelija ja pysyy sellaisena eikä hänellä ole hyviä aikomuksia. Olin aika säikähtänyt. kun Herra näytti tämän näyn minulle, ja koen että sillä on yhteys sikainfluenssarokotuksiin ja muihin tulevaisuudessa annettaviin rokotteisiin.

Uskovat ovat juuri astumassa testiaikoihin, joissa meitä testataan, meidän tulee sanoa ei asioihin joista Henki varoittaa. Sinä et ole voimaton. Jumala antoi sinulle Pyhän Henkensä ja koko sota-asun (Ef. 6;16-17). Näitä tulet tarvitsemaan ja sinun tulee käyttää sinulle annettuja varustuksia. Ellet vielä ole Jumalan lapsi, tee parannus, tule Jeesuksen luo ja olet turvassa Viholliselta.

 

Takaisin etusivulle

 
 
31.1.2022
 

Kannattaako Kristityn olla tässä mukana?

Tänään hyvin arvostamani tiede-evankelista, Toni Torppa puhui tästä aiheesta ja ajattelin itsekin puhua hieman siitä, ollako mukana tässä Convoy 2022 vai ei?

Mielestäny myös ei kannata osallistua ja ottaa osuutta syntiin, johon muut osallistuu tekemällä sen, mitä kautta hedelmät myöhemmin osoittavat tuottavan.

Minun mielestä tässä vakavuuden mitassa ei ole kyse siitä, että rikotaanko lakeja tai ei, vaan siitä, missä hengessä näitä asioita tehdään. Se on monin verroin tärkeämpi huomata ja aistia rukouksella ja nöyryydellä.

Meidän on aina kuljettava Raamattu kainalossa tapahtumasta ja tien risteyksestä toiseen ja pidettävä mielessä tämä aika, jossa elämme ja Raamatun profetiat, joita emme saa väistää tai jarruttaa. Ne tulevat eteen vääjäämättä ja ne voivat olla jokaiselle yllättävänkin eksyttäviä ja petollisia.

Saatana kätkeytyy erinomaisen hienosti oikeudenmukaisuuteen ja lammasten vaatteisiin, olematta silti kumpaakaan.

Ajattele, jos oletkin osallistunut kansannousuun, joka johtaa ja mahdollistaa pedon valtakunnan nousun?

Isoisäni aikoinaan opetti minua, että älä kiinnitä itseesi mitään tunnusmerkkejä mihinkään aatteeseen. Itse rikoin tämän opetuksen menemällä Perussuomalaisten ehdokkaaksi ensin kuntavaaleissa ja sitten aluevaaleissa. En väitä saaneeni mitään niin erityisen hyvää siitä mutta olen saanut yhteisön ympärilleni, johon on kiva samaistua. Olen säästynyt paljosta pahasta, näin voi kait sanoa. Varjellusta ollut.

Mutta joo, olkaa varovaisia tästä Convoy jutusta… Toni Torpan argumentit olivat hyvät. Ensinnäkin hän sanoi, että Convoyn tarkoitus on tukkia liikenne, joka oli sama kuin oli elokapinalaisilla, jota kaikki vihasivat. Eivät siis ole sitä ”pekkaa” parempia… ehkä? Luin nimittäin heidän esitteestään, että he ohjeistivat pitämään jalkakäytävät ja ratikkakiskot avoinna, jotta hälytysajoneuvot pääsevät läpi. Siinä oli lisäksi perustelut juuri tästä hätätilanneajoista, ambulanssit ym. liikenne, joka normaaliruuhkassakin on tottunut käyttämään, niin jalkakäytäviä, kuin ratikkakiskoja, joten se on heille turvattu… toivottavasti.

 

Takaisin etusivulle

 
 
30.1.2022
 

Viekää evankeliumi kaikkeen maailmaan

Matteus 28:18-20 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”

Matteus 24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

Näillä sanoilla tämän päivän ajatelmia:

Maailman väkilu suhteutettuna näihin alustussanoihin kaikkina aikoina tuosta Jeesuksen lähetyskäskystä tähän päivään, se on vähintäänkin mielenkiintoinen. Ja kun siihen vielä liitetään Jumalan antama viisaus ihmisen käyttöön, kuten kirjapainotekniikka.

No maailman historian väkilukua on turha koittaa arvailla, se ei voi pitää paikkansa arvailemalla, eikä päättelemälläkään mistään. Vain yksi asia on varmaa, se alkoi Adamista ja Eevasta ja se jakso päättyi vedenpaisumukseen, jossa kahdeksanhenkinen perhe jatkoi ihmiskuntaa tähän päivään saakka.

Tiede kuitenkin arvioi maailmassa olleen lähetyskäskyn aikaan ehkä noin 100-200 miljoonaa ihmistä. Uskoo ken haluaa, se voisi olla aivan hyvin 10-20 miljoonaakin mutta siihen aikaan evankeliumi oli vasta saapunut ihmisten keskuuteen ja koska se oli nuori, niin sen kunnioitus oli vähän niin ja näin. Jeesuksen seuraajat koittivat parhaansa tehdä ja vaikuttaa siihen, ettei vääräoppisuutta tapahtuisi, kunnes syntyi paavinkirkko ja muut inkvisitiot.

Sitten tapahtui suuri mullistus, uskonpuhdistus 1500 luvun alussa, jonka pääarkkitehtina oli Martin Luther ja kuinka ollakaan, samaa aikaan kirjapainotaidon keksijä, myöskin saksalainen Johannes Gutenberg oli saanut aikaan painokoneen, jolla voisi painaa sarjatuotantoa.

Miksi tämä asia on nyt niin tärkeää huomata, on siinä, että maailmaan piti saada oikealla hetkellä mahdollisimman puhdasoppinen Jumalan sana, joka olisi kopioitavissa nopeammin ja varmemmin, kuin käsinkirjoitetut kopiot. Evankeliumi oli levinnyt jo laajalle muttei ihmisillä ollut siltikään Raamattua, eipä silti juuri lukutaitoakaan mutta ihmisiä oli jo huomattavasti enemmän ja näin tarvittiin sarjapainokone, elikkä nyt kun evankeliumi oli saanunt kaanoninsa ja usko oli puhdistettu ensimmäisiä sarjapainoksia varten, oli Jumala antanut ihmisille teollisen tuotannon avaimet.

Sen sijaan. jos Jumala olisi antanut painokoneen keksinnön ihmisille aiemmin, se olisi suoltanut maailmaan tuutin täydeltä harhaoppia, joka olisi ollut saatanalle helppo pala sekoittaa kaikki ja tästä syystä tuo ajoitus oli äärimmäisen tärkeä kohta ihmiskunnan historiaa. Tästä alkoi uusi aika!

No tuohonkaan aikaan ei Raamattu suinkaan ollut joka pojan hankittavissa, koska sekin tekniikka ja teollisuusala oli vasta pääsemässä alkuun.

1800 luvun puolivälissä ihmiskunta oli saavuttanut ensimmäisen kerran miljardin ihmisen rajapyykin ja kuinka ollakaan, jälleen saksalaisfirma Heidelberg kehitteli offset painotekniikan ja samaan aikaan kehitettiin semiautomaattinen kirjasinlatomakone. Tällä tavalla jälleen oltiin otettu huima harppaus ihmiskunnan kasvaessa, kohti loppua. Raamattuja oli painettu jo aivan varakkaampien perheiden ulottuville jonkin aikaa ja nyt alkaisi teollinen sarjatuotanto tuottaa niitä vieläkin suuremmalle yleisölle.

Tuohonkin aikaan vielä lukutaito oli puutteellista mutta yleinen peruskoulunkäynti oli jo hyvän aikaa alkanut valtakunnallisilla tasoilla, ainakin länsimaissa ja 1900 luvulle tultaessa. Pian demokratian kehityksen myötä oppivelvollisuuskin siinsi edessä, joka sitten pakotti lapset opettelemaan lukutaitoa.

Kun minä synnyin 1960-luvun alkupuolella, silloin maailmassa oli syntynyt jo 3. miljardi ihmistä ja painokoneet suolsivat Raamattuja halvemmalla, kuin kenkäpari maksaisi. Näin ollen jokaisella olisi mahdollisuus saada halutessaan oma Raamattu. Mutta muutamat käännöstyöt näiden satojen vuosien aikana olivat jo alkaneet sieltä täältä turmella Jumalan sanaa, kunnes tuli vuosi 1992 jolloin käännöstyö teki sille jo todella rumaa jälkeä.

Mutta sitten taas tapahtui jotain ihmeellistä ja kaiken mullistavaa. Tuli internet, laajakaistat, älykännykät ja sitten kaikki raamatunkäännökset menivät sinne rinta rinnan arvoitavaksi, minkä niistä haluaa ottaa ja täysin ilmaiseksi monin erilaisin ominaisuuksin, joka helpotti etsimistä ja analysointia. Aivan huikea harppaus kohti Jeesuksen lunastussanoja. Raamattu oli muuttunut digitaaliseen muotoon ja painokoneet pikku hiljaa vaikenivat. Jumala oli taas varjellut sanaansa ja muuttanut kaiken toiseksi ja uudeksi!

Ja nyt on maailmassa jo 8 miljardia ihmistä ja nyt otappas kalkulaattori käteesi ja alas laskemaan, montako ihmistä on voinut elää maailmanhistoriassa ennen tätä ja montako niistä elää nyt tässä ajassa. Huomaat miksi Raamattu on tehty ja kenelle. Minä olen nyt 57-vuotias ja kun synnyin maailmassa oli vain 3 miljardia ihmistä ja nyt jo 8 miljardia. Nyt siis elää kaiketi enemmän ihmisiä, kuin kaikkina ihmiskunnan historian aikoina yhteensä.

Evankeliumi on saatettu kaikkeen maailmaan ja nyt tulee loppu!

 

Takaisin etusivulle

 
 
24.1.2022
 

Rukousta Päivi Räsäsen puolesta

Kansanedustaja Päivi Räsästä vastaa tänään oikeudessa syytteisiin kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaa. Oikeussalissa punnitaan niin sananvapautta ja uskonvapautta kuin viharikoksen tunnusmerkistöä. Iltalehti seuraa koko päivän oikeudenkäyntiä:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8b725f79-d049-44c1-967f-737d095db27d

Luukas 21: 12-15 Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden. Ja näin te joudutte todistamaan. Pankaa siis sydämellenne, ettette edeltäpäin huolehdi, miten te vastaatte puolestanne. Sillä minä annan teille suun ja viisauden, jota vastaan eivät ketkään teidän vastustajanne kykene asettumaan tai väittämään.

Lopunaikaa eletään, koska näin on tapahduttava, jotta häpeä ihmisille tulisi mahdollisimman suureksi heidän teoistaan, kun Pyhät katoavat maan päältä ja syyttäjät jäävät sormi pystyssä suu auki ihmettelemään, mitä oikein tapahtui.

https://www.pelastussanoma.fi/Tanne_jaaneet/tanne_jaaneet.pdf

 

Takaisin etusivulle

 
 
21.1.2022
 

Kyllä me lähdemme tänä keväänä!

Pörsseissä rytisee, romahdus on jo alkanut, varoittaa pörssikuplien asiantuntija
Superkupla on puhkeamassa, eikä edes keskuspankki Fed pysty sitä estämään.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1e336b97-13f5-4189-9889-876885e6887d

Venäjä tässä vielä taustalla ym. ym. elikkä olemme nyt siinä kohtaa, josta itse Jeesus taisi puhua näillä sanoillaan:

Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”

Siinä tämän kevään omerinlaskenta ja nyt kaikki näyttää valmiilta!

 

Takaisin etusivulle

 
 
18.1.2022
 

Venäjä teki tarkistulennon

Katsohan tuota lentoreittiä, katso!

Se lentoreitti tarkasti hyvin tarkasti, kuinka ja miten hypersonic ohjus lentää ja miten se torjutaan, kun se tulee USA:sta tai/ tai etenkin Grönlandista, jossa niitä on.

Kyseessä on Pietarin ja Moskovan tuvallisuus.

Kyseessä on geopoliittinen yhtälö, jossa Suomen läntinen Lappi on avainasemassa. Maapallo on pyöreä, eikä tutka yllä kuin 4-500 km max. joten Murmanskin tutka ei yllä sinne linjalle.

Tästä johtuu nykytilanne, yhtälönä on hypersonic ohjukset, aika, matka ja TUTKAN SIJAINTI.

Venäläiset tällä lennolla mittasi missä ajassa ohjukset tulevan havaittavaksi ja missä ajassa iskevat ja MISTÄ ne on viimeistään havaittava, ennen kuin en osuu.

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
14.1.2022
 

Hesekiel 38 tulkinta etenee

Lehti kirjoittelee jo Venäjän valmistelevan valehyökkäystä Ukrainassa ja tämä kaikki toiminta näyttää ainakin tähän asti etenevän kuin Hesekiel 38 puhuu. Israelin vuoret nimittäin voi olla mikä tahansa maa, noista ex. Neuvostoliiton alueen maista ja kansoista, jonne juutalaisia pakeni jälkeen vuoden 70 temppelin hävityksen. Mekin kuulumme ns. Israelin vuoriin maana ja kansana.

Samoin Ukraina, kuin Suomikin ovat molemmat koottu kansojen seasta. Emme ole mikään alkusuku, kuten Goomer, Toogarma, Roos ja Goog. Me olemme kansojen seasta koottu, joten Hesekiel 38 sanoja voidaan hyvin soveltaa kumpaankin maahan.

Kerrataas siis vielä:

Ensin siinä puhutaan että ”näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki.”

Tarkoittaa, että Herra käy tämän kimppuun ja pistää koukut leukoihin ja vie… Venäjä siis vikisee ja sitä viedään.

Sitten Hesekiel kirjoittaa jaksesta 8-9: Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, -mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni. Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, pettääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi.

Huomaatko, kun tässä kuvaillaan Ukrainaa sanoin, tointunut miekan jäljiltä. Mutta ota huomioon myös se, että Venäjä oli jo käynyt sen kimppuun, vieden siltä Krimin jo 2014 keväällä, joten siinä on sekä että käynyt jo tämä asia. Venäjä saattaa nyt tehdä yhtäkkiä sen liikkeen… ole tarkkana. Nimittäin kun luemme eteenpäin jakeesta kymmenen…

Näin sanoo Herra, Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina-asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia. Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.

Venäjä siis ei hyökääkään Ukrainaan, ainakaan heti, vaan saa juonen ja hyökkääkin napapiirillä asuvan kansan kimppuun, Suomen Lappiin ja pistää suomineidon niskaan, josta alkaa toteutua Tukholman profetian sanoma.

Otetaan tähän loppuun vielä Niilo Ylivainion viljapeltonäky, jotta koko komeus on jälleen esitetty:

Näin suunnilleen hehtaarin kokoisen viljavainion. Seisoin sen reunassa. Minulla oli halu ruveta sitä leikkaamaan, mutta vainio oli vihreä.
Kuva katosi niin kuin filmi katoaa.
Sitten ilmestyi sama vainio taas. Nyt se näytti kypsältä, mutta kun katsoin sitä, siinä oli ohdakkeita ja juolaa. Taaskin minulla oli tunne, että pitäisi ruveta leikkaamaan.
Mutta tämäkin kuva katosi.
Sitten tuli kolmas kerta. Pelto oli muuttunut kullankeltaiseksi. Sellaiseksi kuin pellon pitää leikkuuaikana olla.
Taas kuva katosi ja tuli sitten neljännen kerran. Tuuli nousi, idästä, toi synkkiä pilviä, isoja lonkoja, ne laskeutuivat alaspäin. Minulle tuli tunne, että tulossa on hirmumyrsky.
Juuri silloin lähtivät vanhanaikaiset vankkurit liikkeelle. Tuli miehiä, jotka nostivat hirmuisella kiireellä lyhteitä vankkureille, leikattua viljaa, pilvien alla, tuulessa, mustien pilvien alla.
Siihen päättyi näky.

 

Takaisin etusivulle

 
 
9.1.2022
 

Ajankohtaista profetiaa ja ajanmerkkejä

Olkiluodosta sen verran, että sen käynnistystä on odotettu ja sille on annettu virallisia määräaikoja sen 17 kertaa. Siis Tuomaksen saama luku 17 kertaa. Kunnes se viimein 21.12.2021 käynnistettiin. Huomioitavaa oli myös se, että alun perin Olkiluoto piti olla valmis 2009 mutta sen viivästys ilmoitettiin 2007 joka on siis sama vuosi, kun itse aloitin ensimmäistä vuotta laskemaan Omeria, jonka ”hutiksi menoa” osakseni seurasi melkoinen pilkkakonsertti. Mutta kaiken huipuksi Olkiluodon 17. ja viimeinen verkkoon jakelu alkaisi kesäkuussa 2022 joka on omerinlaskennan päätepiste.

Tämä odottamisen ja ajankohdan siirtelyn yhteenkuuluvuus on siis läsnä koko ajan, aivan kuten Raamattu sanoo, niin oli Lootin päivät, kuin on nytkin. Abraham rukoili Lootille ja Sodomalle armoa ja Jumala SIIRSI tuomiopäiviään, eikä siis perunut tai muutakaan. Sanoma joka annettiin profeetoille, oli siis ollut sinänsä virallista tietoa, aivan kuten valtiommekin ilmoitti Olkiluodon valmistumisesta.

Olkiluoto on siis ilmesiesti koko ajan toiminut tämän taustalla ajanmerkkinä ja vasta 17:lla kerralla…

 

Takaisin etusivulle

 
 
4.1.2022
 

Näkökulma vallitsevasta sirupulasta

Veljemme Eero lähetti minulle tämän mailin aamulla:

Shalom Jarmo-veli Herrassa ja Hyvää Uutta Vuotta 🙂

On pitänyt jo aikaisemmin kirjoittaa ja ei kait me olla tästä keskusteltu, oon nimittäin tässä pitkin pandemiaa pistänyt merkille uutisoinnin puolijohteitten eli mikrosirujen pulasta, joka vaikuttaa melkeinpä kaikenlaisen tekniikan valmistukseen jopa niin että autovalmistajat ovat laittaneet syksyllä tehtaitaan kiinni ja kodinelektroniikan tuotantomääriä on supistettu.

Jopa Suomen Huoltovarmuuskeskus kirjoittaa asiasta:

https://www.kriittisetmateriaalit.fi/globaali-sirupula-pahenee/

…mutta missään ei anneta mitään selvää syytä pulalle, kysyntä on vaan kova, mutta uusia sirutehtaita ei haluta perustaa jos se ei jatkukaan niin kovana. No, mikä teollisuuden ala on sellainen, joka ei tee laskelmointeja tulevasta ja jos siruja tarvitaan nykyisin melkein kaikkialla, niin kyllähän tää tarpeen kehityskulku on ollut ennakoitavissa.

Mulla on käynyt mielessä, että mitäpä jos pandemian pyörähtäessä käyntiin on tehtaisiin laitettu sisään tilaukset myös meidän ihmisten sirutusta varten, kun on tiedetty että siihen tullaan nyt menemään.

No, tää nyt on vaan ajatus, mutta jos tällainen globaali mikrosirutus aiotaan toteuttaa, niin jossain vaiheessahan ne sirut on valmistettava ja varastoitava, mutta tuskin niitä kovin paljon ennen varsinaista tarvetta tehdään, jos teknologia kehittyy ja vanha tuotanto ei enää kelpaakaan. Ajattelen tätä siis siltä kantilta, että pedon merkin on jossain muodossa oltava valmiina koko ajan, koska vain Herra tietää tulemuksensa tarkan ajan ja myös hetken jolloin pidättäjä eli Pyhällä Hengellä täyttynyt Morsian poistuu ja laittomuus pääsee täyteen valtaansa merkkeineen päivineen.

t.Eero


Eräs samansisältöinen näkökulma oli myös näiden rokoteannosten valmistuksen suhteen, koska jos rokote kehitettiin pandemian syttymisen jälkeen ja sitä alettiin jakaa noin 6kk sen jälkeen, niin herää kysymys, millä resursseilla rokoteannokset on valmistettu? Nimittäin rokoteannoksista ei ole ollut pulaa missään vaiheessa ja kun joku laski, että jos ihmisiin isketään 2-3 annosta näitä rokotteita ja valmistajia on vain yhden käden sormissa, niin näiden rokotteiden valmistaminen kansalle olisi vienyt aikaa vuosia.

Poliorokote aikanaan tuotettiin sokeripalaan, joka annosteltiin paikan päällä ja varsinainen rokoteliemi tuli rokotepaikoille isoissa säiliöissä, josta rokoteannos siirrettiin sokeripalaan. Se ei vaatinut suurta organisointia ja valtavaa teollisuusmäärää. Mutta kun tässä on kyse ampullista, jossa on kussakin 3-4 annosta, niin joku laski, että näiden annosten valmistaminen olisi noiden tehtaiden olemassaolevilla resursseilla kestänyt 32 vuotta ja pelkkä valmistautuminen tuollaisen määrän valmistamiseen olisi vaatinut 6kk henkilökunnan koulutuksen. Elikkä ampullit ovat suunnitellusti tehty jo vuosia sitten ja jostain löytyy varmasti isot tehtaat, jossa niitä on tehty isoilla linjoilla jo vuosikausia varastoon.

 

Takaisin etusivulle

 
 
 
 
 

Arkisto

 
| 2025 | 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 |