Olkiluodosta sen verran, että sen käynnistystä on odotettu ja sille on annettu virallisia määräaikoja sen 17 kertaa. Siis Tuomaksen saama luku 17 kertaa. Kunnes se viimein 21.12.2021 käynnistettiin. Huomioitavaa oli myös se, että alun perin Olkiluoto piti olla valmis 2009 mutta sen viivästys ilmoitettiin 2007 joka on siis sama vuosi, kun itse aloitin ensimmäistä vuotta laskemaan Omeria, jonka ”hutiksi menoa” osakseni seurasi melkoinen pilkkakonsertti. Mutta kaiken huipuksi Olkiluodon 17. ja viimeinen verkkoon jakelu alkaisi kesäkuussa 2022 joka on omerinlaskennan päätepiste.
Tämä odottamisen ja ajankohdan siirtelyn yhteenkuuluvuus on siis läsnä koko ajan, aivan kuten Raamattu sanoo, niin oli Lootin päivät, kuin on nytkin. Abraham rukoili Lootille ja Sodomalle armoa ja Jumala SIIRSI tuomiopäiviään, eikä siis perunut tai muutakaan. Sanoma joka annettiin profeetoille, oli siis ollut sinänsä virallista tietoa, aivan kuten valtiommekin ilmoitti Olkiluodon valmistumisesta.
Olkiluoto on siis ilmesiesti koko ajan toiminut tämän taustalla ajanmerkkinä ja vasta 17:lla kerralla…
Veljemme Eero lähetti minulle tämän mailin aamulla:
Shalom Jarmo-veli Herrassa ja Hyvää Uutta Vuotta 🙂
On pitänyt jo aikaisemmin kirjoittaa ja ei kait me olla tästä keskusteltu, oon nimittäin tässä pitkin pandemiaa pistänyt merkille uutisoinnin puolijohteitten eli mikrosirujen pulasta, joka vaikuttaa melkeinpä kaikenlaisen tekniikan valmistukseen jopa niin että autovalmistajat ovat laittaneet syksyllä tehtaitaan kiinni ja kodinelektroniikan tuotantomääriä on supistettu.
Jopa Suomen Huoltovarmuuskeskus kirjoittaa asiasta:
…mutta missään ei anneta mitään selvää syytä pulalle, kysyntä on vaan kova, mutta uusia sirutehtaita ei haluta perustaa jos se ei jatkukaan niin kovana. No, mikä teollisuuden ala on sellainen, joka ei tee laskelmointeja tulevasta ja jos siruja tarvitaan nykyisin melkein kaikkialla, niin kyllähän tää tarpeen kehityskulku on ollut ennakoitavissa.
Mulla on käynyt mielessä, että mitäpä jos pandemian pyörähtäessä käyntiin on tehtaisiin laitettu sisään tilaukset myös meidän ihmisten sirutusta varten, kun on tiedetty että siihen tullaan nyt menemään.
No, tää nyt on vaan ajatus, mutta jos tällainen globaali mikrosirutus aiotaan toteuttaa, niin jossain vaiheessahan ne sirut on valmistettava ja varastoitava, mutta tuskin niitä kovin paljon ennen varsinaista tarvetta tehdään, jos teknologia kehittyy ja vanha tuotanto ei enää kelpaakaan. Ajattelen tätä siis siltä kantilta, että pedon merkin on jossain muodossa oltava valmiina koko ajan, koska vain Herra tietää tulemuksensa tarkan ajan ja myös hetken jolloin pidättäjä eli Pyhällä Hengellä täyttynyt Morsian poistuu ja laittomuus pääsee täyteen valtaansa merkkeineen päivineen.
t.Eero
Eräs samansisältöinen näkökulma oli myös näiden rokoteannosten valmistuksen suhteen, koska jos rokote kehitettiin pandemian syttymisen jälkeen ja sitä alettiin jakaa noin 6kk sen jälkeen, niin herää kysymys, millä resursseilla rokoteannokset on valmistettu? Nimittäin rokoteannoksista ei ole ollut pulaa missään vaiheessa ja kun joku laski, että jos ihmisiin isketään 2-3 annosta näitä rokotteita ja valmistajia on vain yhden käden sormissa, niin näiden rokotteiden valmistaminen kansalle olisi vienyt aikaa vuosia.
Poliorokote aikanaan tuotettiin sokeripalaan, joka annosteltiin paikan päällä ja varsinainen rokoteliemi tuli rokotepaikoille isoissa säiliöissä, josta rokoteannos siirrettiin sokeripalaan. Se ei vaatinut suurta organisointia ja valtavaa teollisuusmäärää. Mutta kun tässä on kyse ampullista, jossa on kussakin 3-4 annosta, niin joku laski, että näiden annosten valmistaminen olisi noiden tehtaiden olemassaolevilla resursseilla kestänyt 32 vuotta ja pelkkä valmistautuminen tuollaisen määrän valmistamiseen olisi vaatinut 6kk henkilökunnan koulutuksen. Elikkä ampullit ovat suunnitellusti tehty jo vuosia sitten ja jostain löytyy varmasti isot tehtaat, jossa niitä on tehty isoilla linjoilla jo vuosikausia varastoon.
Moni asia alkaa tänä vuonna muuttua pahempaan ja voimme odottaa hurjia uutisia. Herramme Jeesus kuitenkin on kanssamme, emmekä me pelkää yön kauhuja, emme päivällä lentävää nuolta, tai ruttoa, joka pimeässä kulkee, emme pelkää myöskään kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.
Olkiluoto 3 käynnistettiin eilen talvipäivän seisauksen aikaan. Muistan Tuomaksen sanat, kun hän oli juuri tullut uskoon ja Olkiluoto kolmosta ei oltu silloin vielä edes alettu rakentaa ja hän ajoi bussilla Olkiluodon tienhaaran ohi kasitietä Turkuun käsin, jossa luki että OLKILUOTO 17KM. Herra oli sanonut risteyksen kohdalla sanat, ”muista tuo” lyhyesti.
Tämä jäi mieleeni, eikä turhaan. Ajanmerkki!
Markku veljen kanssa tänään asiasta keskuteltuamme, hän hoksasi, että juutalaisen kalenterin mukaan 21.12. on 17. päivä Tevet kuuta ja numero 17 on ylösnousemuksen luku, joten sekin kertoo jotain.
Markku mainitsi, että Olkiluotoahan ollaan koitettu pitkin aikaa saada käynnistyskuntoon ja sille on asetettu ties kuinka monta käynnistysajankohtaa mutta aina kaikki on kariutuneet ja sitä on siirretty. Odotus mennyt ohi.
Tulee mieleen Niilo Ylivainion viljapeltonäky, jossa aina vain tuli uusi kuva mutta se sitten kevään mittaan häipyy, kunnes tulee uusi.
Meillä on nyt ollut kyllä aivan samanlainen tilanne mutta nyt Olkiluoto on käynnistetty ja kuinka ollakaan, sähkönjakelu aloitetaan vasta kesäkuun alussa, omerinlaskennan päättyessä.
Et voi palvella kahta herraa, ihmisviisautta ja Jumalan sanaa. Valitse kumpaa sinä palvelet!
Moni ihminen tällä hetkellä lankeaa ihmisviisauden eteen ajattelematta yhtään asiaa, vaikka onkin rukoileva uskova. Moni ei näe mistä on oikein kyse, uskon voiman ymmärtämisestä ja tunnustamisesta, lapseudesta Jumalan edessä.
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Tämä tässä on Jumalan sana:
Paavali puhui korintolaisille varoittavin sanoin, ” minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
Kyse on siis USKON VOIMASTA!
Ei Jumala vaadi meiltä tekoja, vaan pelkästään uskoa ja luottamusta Häneen.
Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.
ps 91
Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: ”Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan”. Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus. Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.
Nykyään sanalla ”salaliittoteoreetikko” tarkoitetaan foliohattua päässään pitävää huru-ukkoa tai -akkaa, jolla pikkusen viiraa päässä, eikä jalat pysy maassa. Eikä tämä ole meidän vika, vaan silkkaa valheiden ja pettäjän ja jälkiään peittelevän huijarin taktiikkaa.
Maailmanhistoriassa on aina ollut salaliittoja, isompia ja pienempiä. Taustalla on aina sana, petos!
Niin kauan, kun maailmassa on ollut valhetta, niin kauan on täysin selviö, että maailmassa on salaliittoja. Niitä tehtaillaan meidän selkiemme takana 24/7/365 joka ikinen hetki jossain ja vain siksi, jotta joku hyötyisi salaisista sopimuksistaan ja tämä juuri on se, josta syystä sana ”salaliitto” ja sen paljastamispyrkimys, ”teoria” halutaan naurunalaistaa, kuin sellaisia ei olisikaan.
Toisin sanoen, sana ”salaliittoteoria” sanan naurunalaistaminen itsessään on jo hyvin ovela salaliitto, jotta kukaan ei vain uskoisi, että yhteiskunnassamme on takakieroa peliä ja jotta käyttäytyisimme kuin lampaat johtajiemme ja eri tahojen toimijoiden orjuuttamina, vailla minkäänlaista kriittistä katsontaa. Foliohattua tarjotaan heti päihimme, kun alamme ajattelmaan omilla aivoillamme.
Great Resetistä heti tulee mieleen itseni näkemä uninäky syksyllä 2008, jonka aion jakaa tähän alle:
Jarmon näky 10/2008 (vähän ennen USA:n viimeistä talousromahdusta)
Näin aluksi valtavan lihavan ja muodottoman potilaan, jolla oli kasvoissa paiseita, hänellä oli sian kärsä ja kissan korvat, kaula oli yhtä läskiä rinnasta leuan yli saakka ja paksua ihraa. Potilaalla oli toinen käsi aivan surkastunut ja toinen oli suht normaali, maha oli epäkesko ja siinä koko torsossa oli paljon haavoja ja mustelmia. Potilaan jalat olivat vain osin näkyvillä ja näin niissäkin epämuodostumia. Tuosta potilaasta näkyi ihmisen muodot mutta se oli aivan selkärankaa myöden vinossa, jalat vasemmalle ja pää oikealle hieman yläviistoon. Potilas hikoili koko ajan ja näin hänen sänkynsä alle laitetun punaisen altaan, jonne kirkas punaisen lilavärinen neste tippui. Lääkäreitä oli valtavasti ympärillä ja potilas vääntelehti. Ovi avautui takaseinällä ja sieltä tuli lääkäri valkoisessa takissa, eikä paljon puhunut, vaan nykäisi yhdellä kädellä piuhat irti potilaasta. Muut lääkärit poistuivat heti paikalta. Potilas alkoi tehdä kuolemaa ja laihtui ohueksi luurangon näköiseksi hyvin nopeasti ja lopulta näin potilaan nousevan istumaan kouristuksesta ja sitten hän ravisteli itseään, kuin olisi ravistanut itsestään pois jotain. Siihen potilas kuoli ja hän oli todellakin enää vain luuranko. Näky jatkui, koska en voinut keskittyä, koska häirintää ympärilläni oli valtavasti. Välillä näin kummia hirviöitä ja paljon erilaisia kasvoja kuin filminauhalta. Kuulin välillä itkua. Sitten sain taas näyn takaisin ja potilas palasi kuvaan, kun hän makasi kuolleena viitan alla. Alla olevaan altaaseen ei enää tihkunut mitään, koska potilas oli jo ilmeisesti kuihtunut kokonaan. Ylilääkärikin oli poistunut ja kaikki oli hiljaista.
Sitten näin matelijan, joka oli kooltaan pienen alligaattorin kokoinen, ulkomuodoltaan kuin Varaani ja sillä oli kuin lohikäärmeen pää. Tuo peto tuli määrätietoisesti, mutta varovaisesti, aivan kuin se ei haluisi kenenkään huomata itseään ja veti hitaasti tuon vadin potilaan alta ja lähti raahaamaan vatia pois. Tähän näky katkesi pitkäksi aikaa ja en saanut enää lankaa takaisin. Pyörin sängyssä ja tuntui ettei tässä ole järkeä ja yritin taas nukkua. Uni ei tullut.
Kesti entistäkin kauemmin saada näyn lanka kiinni. Näin jopa jäätyneiden ihmisten ruumiita, joiden päälle oli satanut lunta. Mutta sitten näky kumminkin jatkui selvänä, koska siinä oli se sama allas.
Altaassa oli nestettä, sitä samaa kirkasta nestettä, johon alkoi ilmestyä selviä kolikoita ja ne muodostuivat altaan nesteestä pinnalle ja siinä hetken kelluttuaan, ne nousivat nesteestä ylös. Yksitellen hitaasi ne tulivat yhteen rivistöön. Tunnistin monen kolikon valuuttasymbolin ja osaa en taas tuntenut. Huomasin myös ettei sieltä noussut läheskään kaikkia tuntemiani valuuttoja ja kun niitä pikkuhiljaa nousi riviin, ne muodostivat tasaisen rintaman, yhtä suurina ja niiden valuuttatunnukset ikään kuin häipyivät ja menettivät merkityksensä. Ne olivat siinä näkyvissä mutta ei niin selvästi ja ne kaikki olivat tasapäistetty. Sitten yhtäkkiä huomasin että jokaiseen kolikkoon tuli numero valuuttatunnuksen yläpuolelle ja kun katsoin numeroita, niin melkein kaikissa oli nolla ensin ja pilkku sen jälkeen, jota seurasi ainakin viisinumeroinen epämääräinen luku. Kolmessa kolikossa oli etunumerona jokin suurempi, eli yksi tai sitäkin suurempi. Niidenkään pilkku ei ollut sitä yhtä numeroa kauempana, vaan kaikissa pilkku oli ensimmäisen numeron perässä ja sitten pitkä rivi epämääräisiä desimaalilukuja. Hetken kuluttua tapahtui niin, että kolme suurinta meni ihan vähän oikealle ja loput myös hieman vasemmalle ja niiden väliin ilmestyi katkoviivajana, kuin piirtyen kolikoiden välistä ylöspäin, jonne muodostui suurempi kolikko, mutta se ei ollut kolikko, vaan jotain muuta, joten en osannut kuvata, koska se näytti myös seteliltä, mutta ei ollut sitäkään. Rahaksi sen silti tunnistin ja sen yhdenmukaisuus muiden kolikkojen kanssa oli sama. Sitten siihen uuteen rahaan tuli myös luku ja se oli 666 mutta valuuttamerkintä puuttui kokonaan. Lopuksi näin tekstin joka kuvaan piirroksessa. Pedon luku on 666 ja sille annetaan nimi. Sekä janan, jossa on numeroita 1-1000 alkaen vasemmalta oikealle. —————————— Oma tulkintani on lyhyt, koska ymmärsin näyn samaan aikaan, en vaan huomannut alkuunkaan tätä symboliikan vahvistusta näyssä. Esimerkiksi rahan kelluminen, että kaikki valuutat tulevat kohta kellumaan vapaasti ja annetaan niiden pudota täysin vapaasti pohjaan. Ne nousevat sieltä yhtenä rintamana ja sitten tehdään pedon merkki ja annetaan sille yhteinen nimi ja ainoa valuutta minkä tuo raha hyväksyy on pedon valutta, ilman käteistä rahaa. Käteinen raha kerätään kokonaan pois, eli se kelpaa niin kauan kuin sitä enää on ja sitä nuo kolikot tarkoittavat ja niihin verrattava desimaaliluku, suhteessa pedon lukuun. Kuoleva potilas myös ravisti kehoaan ennen kuolemistaan ja siinä se yritti vielä ravistaa valuuttoja altaaseen, mutta kuoli sitten. Se on myös mielenkiintoinen juttu, koska en nähnyt kaikkia valuuttoja altaassa.
Tämä uninkäy jonka sain, ei suinkaan ole ainoa laatuaan, potilaasta joka on kuolemassa. Miettikääs esimerkiksi vallitsevaa koronatilannetta, joka on maailmassa vallalla. No se on tappava sairaus, ainakin siis siinä mielessä, millaiseksi se on markkinoitu. Joka tapauksessa Covi19 on tauti, joka kuihduttaa potilaan, maailman talouden. Tämä on siksi huomionarvoinen näkynä, joka on nähty siis jo toistakymmentä vuotta sitten. Eikä silloin ollut vielä käsitystä myöskään Great Reset ajatuksesta ja tavasta, miten eliitti aikoo ottaa maailman haltuun. Samoin allas, jossa valuutat kelluvat, on näyssä merkityksellinen vertauksellisena osana kuvauksesta.