Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
16.10.2021
 

Kaksi hypoteettista skenaariota Danielin ennustuksista

Danielin pedot: Oletetaan Danielin neljästä pedosta niin, että USA, Venäjä ja EU ovat varsin hyviä ja luontevia petovaltoja kolmeksi ensimmäiseksi. No sitten… ilmestyskirjassa puhutaan lohikäärmeestä ja me tiedämme Kiinan olevan lohikäärmeen symbolillaan noussut tuhkasta ja koko maa on todella ihmetellyt sen nousua ja sen voimaa. Kiinasta on noussut toisen maailmansodan heittopussin asemasta maailman ykkösmahtimaa ja mihin se on vielä menossa?

Kiinassa on vielä se puoli, joka myös Danielin ennustuksessa näkyy, että siinä on osia kaikista kolmesta edellisestä pedosta. Kiina on vahvasti mennyt niin USA:n, Venäjän, kuin EU:nkin selkiin, johtaen sieltä selästä näitä kaikkia kolmea ikäänkuin salaa. Lisäksi Kiina on kopioinut kaikilta mailta osia itseensä. Kiina on vakoilu ja tuotekopioinnini mestari. Kiinalla tulee olemaan vielä lopuksi taipumus polkea alleen kaikki muut, koska siellähän ei ihmisoikeuksia juuri tunneta.

Kymmenen sarvea: Pedolla on siis kymmenen sarvea, joiden väliin nousi aluksi vähäpätöinen pieni sarvi, joka työnsi kolme muuta edestään. Oletetaan siis, että Islam on tuo peto ja sen sarvia ovat mm. Al Qaida, ISIS, Hamas, Fatah, Hizbollah, Boko Harum jne. islamistiset järjestöt. Nuo ovat siis ne sarvet ja yksi oli aluksi vähäpätöinen, ISIS, joka sai kuolinhaavan ja parani. Nyt se on työntämässä syrjään ensimmäistä muuta sarvea, Al Qaidaa… Olemmeko siis näkemässä ISIS:n olevan se. Noh, tämä tarvitsee vielä laittomuuden ihmisen tähän soppaan.

ISIS ja Al Qaida joka tapauksessa nyt ottaa yhteen aika kovaa Afganistanissa ja siksi aloitin kirjoittaa.

Hassua on vielä sekin, että on petohenkivalta, petomaa ja petoihminen. Tämä sekottaa monia kyllä pahasti, jos ja kun puhutaan vaikkapa miekanhaavasta, joka parani. Miekanhaava voi olla maassa, kuten Kiina, joka toisen maailmansodan aikana sai miekanhaavan ja lähes kuoli siihen mutta nousi. Samoin ihminen voi saada miekanhaavan ja ikäänkuin kuolla siihen. Henkivallat sen sijaan ei voi saada miekanhaavaa, se sentään hiukan selkeyttää tätä.

No mutta tässä lauantaipäiväksi hieman pohdittavaa.

 

Takaisin