Pelastussanoma

 



 
 
2.12.2022
 

Alkaa pikku hiljaa selvitä mistä tulee se pelottavin asia

Ilmestyskirjan 17. luvussa puhutaan kymmenestä kuninkaasta, joista 7 jää jäljelle, kun kolme vedetään pienen ja alussa vähäpätöisen edestä. Jos tuo pieni on Elon Musk, niin se tosiaan oli aluksi vähäpätöinen, kuten Daniel sen 8. luvussa toteaa ja se kasvaa suureksi, syrjäyttäen kolme edestään ja on itse kahdeksas.

No tämä ei vielä liity petoon muulla tavalla, kuin tämä merkki, jonka peto saa sitten ihmiset ottamaan.

Kaikki aiemmat teoriat kannattaa pistää riviin, eikä yhtäkään teoriaa kannata nostaa toistaan suurempaan arvoon. Älä siis usko mitään, mikä liittyy pedon seurantaan. Ole avoin kaikelle, mutta keskitä katseesi oman kruunusi varjelemiseen, äläkä keskity pedon nousun seuraamiseen.

Nää on mun ohjeet!

Mutta nyt on eräs vaara myös olemassa Elon Muskin suhteen. Tämä on alkanut tonkia Twitterin tiedoista Bidenin läppäriä ja saa ne pahimmat demokraatit ja FBI:n agentit kimppuunsa.

Aikaisemmin on monelle käynyt niin, että he löytyvät hirttäytyneenä ovenkahvaan tms. menettäneet henkensä epäselvissä olosuhteissa. Elon on siis vaarassa ja on mahdollista jopa, että tämä saa kuolettavan ”miekan haavan” ja toipuu siitä. Pedon tunnusmerkkejä hän ei kuitenkaan täytä, nimittäin hänen pitäisi kadota ja hänellä on oltava ennen katoamistaan pieni valta, jos minä Raamatun tekstejä osaan oikein tulkita. Näitä Elon Musk ei kykene enää täyttämään ja siksi en usko, että Elon Musk olisi mikään viiemeisten päivien peto nro 1, vaan lähinnä pedon merkin lanseeraajia ja petovallan omistaja.

Lähi-idässä on paljon parempia ehdokkaita pedon nr. 1 ja toisaalta sitten peto nr 2, joka on väärä profeetta. Muistettava on se, että peto 1 nousee merestä, elikkä mistä tahansa luvatun alueen ulkopuolelta ja peto 2 maasta, elikkä levatti alueelta, elikkä luvatun maan sisältä. Nää on niitä paramtrejä, joita pitää noudattaa sääntönä, koska ne on raamatulliset.

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
11.11.2022
 

Omeriin enää 199 päivää

Laskin huvikseni Omerin olettamusten perusteella, jotka ovat ensi keväänä aika selvät. Kevätohra löytyy takuuvarmasti ennen 21.3. ja koska tuo kuun vaihde alkaa tietenkin kuun sirpistä 22-23.3. on se hetki, joka määrää pääsiäisen ajankohdan.

Pääsiäissapatti osuu hyvin huikeella tavalla jopa niin, että se on nyt 1:1 kuin Jeesuksen kuoleman aikana. Torstai oli oikea ristiinnaulitsemispäivä ja perjantai oli 1. pääsiäispäivä ja lauantai 8. päivä on pääsiäissapatti. Tuplasapatti!

Tässä siis näkyy tämä tuplasapatti, joka tekee sananmukaisesti sen, että Jeesus nousi kolmantena päivänä, eikä niin, kuten Paavi meille kalenterin omasta päästään keksi. Vain tämä päiväasetelma esti niitä Mariaa ja Magdalenaa tulemasta haudalle aikaisemmin, kuin sunnuntaina aikaisin aamulla. Tätä yhtälöä paavi ei tajunnut, kun hän asetti pääsiäisen kirkkokalenteriin.

Pääsiäissapatin jälkeisestä päivästä 9.4. aletaan laskea ensin sanan mukaisesti 7 viikkoa ja sitten viidenteen kymmenenteen päivään saakka. Seitsemäs viikko on siis 28.5. ja kun juutalaisessa ajanlaskussa auringon laskiessa vuorokausi vaihtuu, niin se on noin klo 18 aikoihin, kun alkaa se ns. 50. päivä, joka siis tietysti päättyy 29.5. kello 18 auringon laskuun.

No miksi Omeria on niin tärkeä laskea? No sanos muuta, kysys muuta! Se on Jumalan käskemää… ja siinä on morsiamen ylösoton merkistö monella tasolla. En nyt viitsi paneutua siihen sen enempää… mutta tänään siihen hetkeen on tasan 199 päivää:

 

Takaisin etusivulle

 
 
8.11.2022
 

USA:n vaalipäivä – huominen 911 ratkaisee

Daniel 8. luvussa puhutaan hyvin selvästi lopunajan maasta, joka hyökkää ilmojen halki meedopersiaan, joka kuvattiin kaksisarvisena oinaana. Se eläin, joka lensi ilmojen halki, lopunaikana, se on kuvauksessa yksisarvinen kauris.

Daniel kuvailee hyvin selvästi sen oinaan seisovan päin kaksoisvirran jokia ja kukaan ei sille voinut mitään. Suurempi ja voimakkaampi sarvista syntyi myöhemmin, eli Afganistan, jolta Venäjäkin sai selkäänsä ihan kuus nolla. Husseinin vallan Irak oli syntynyt jo 60-luvun puolella.

Tästä kaikesta voi päätellä, mikä maa syöksyi ilmojen halki, koskettamatta maata ja pommitti molemmat sarvet, Irakin ja Afganistanin. Täytyy muistaa, että isä pappa Bush pommitti jo 90-luvun taitteissa Irakia muttei saanut siltä valtaa pois. Mutta vapautti Kuwaitin.

Selvää on siis se, että kauris on USA ja näistä lähtökohdista voidaan kysyä, mikä Danielin kirjassa ovela kauriin se kuningas joka noustuaan onnistuu ja on taitava petoksissaan ja kykenee tuhoamaan paljon väkevien omaisuutta? Väkevät ovat tietenkin maan suuret konservatiiviset tahot ja yritykset.

Tämä Daniel jatkuu siis tästä kohtaa ja on tärkeimmässä kohdassa menossa, kun tuo uhkea USA:n kauris kohtaa loppunsa ja hajoaa neljään osaan. On tietysti aika selvää, mihin osiin USA hajoaa, kun hajoaa. Se hajoaa demokraattisiin- ja republikaanisiin osavaltioihin ja Alaska, sekä Hawaji omikseen.

Mutta sitten täytyy muistaa vielä se, että Daniel vihjaa vähäpätöisen pienen sarven nousevan tuolta.

Mutta jännä huomio tuli tässä tänäänkin löydettyä, kun katseli numeroita, 21 vuotta ja kaksi kuukautta. Paljon on lukuja 1-2 ja 9 (ja jossain yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi ristillä…)

https://youtube.com/watch?v=t1rhd7pJ0fA
 

Takaisin etusivulle

 
 
1.11.2022
 

Alkaa niin pelottaa, että kaikki se, mitä on tullut sanottua melkein vitsillä, onkin pian totista totta

Katsokaa mitä tämä on tekemässä ja mihin menossa. Voi luoja, auta meitä ihmisiä tämän asian kanssa.

Peto jolla oli kymmenen sarvea, niiden sarvien väliin ilmestyi aluksi pieni sarvi, joka työnsi noustessaan kolme sarvea edestään, näin nousten suureksi.

Tuo pieni sarvi oli aluksi vähäpätöinen ja se siis työnsi kolme edestään. Twitter… +2 muuta, vai oliko ennen jo joku?

Samoin sitten, nämä sarvet eivät olleet saaneet kuninkuutta mutta nuo seitsemän sarvea saivat hallita, kuin kuninkaat, yhden hetken pedon kanssa. Elon Muskin firma(t) kun peto oli saanut täyden vallan.

Elon Muskin X-Space ohjelma on tuottanut kymmeniä tuhansia satelliitteja taivaalle ja ne muodostavat jätkyttävän suuren meille vielä tuntemattoman teknologian. Tämä on se, mikä minua pelotti kun tajusin sen. Ymmärsin kyllä jo vuosia sitten, ettei nämä voi olla maita, vaan järjestöjä tai firmoja. Nyt alkaa valjeta…

Nämä kuninkaat, joille ei siis ollut annettu kuninkuutta, eivät voi olla maita, eivät koskaan voineet olla mikään uusi kansojen liitto, vaan ne ovat olleet firmoja. Ne kasvavat nopeasti niin suuriksi, ettei niitä vastaan voi taistella. Ne imevät koko maailman rahat itseensä. Syntyy peto, jota ei voi voittaa!

https://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Potilas%20talous.htm

Nämä tosiasiat on jo kauan sitten toisteltu mutta tämä 1. pedon persoona on yllätys. Toisin sanoen, se siis on ilmestynyt jo 90-luvulla mutta nyt on pakko odottaa miekanhaavaa Muskille, niin rajua kuin se onkin.

Iskeekö joku hullu woke-aktvisti häneen jonkun ihmeen Excaliburin? No ei kai… ilmestyskirjassakin kuvataan sanalla, ”ikäänkuin”, mutta se voi silti tarkoittaa hyvin suurempaa asiaa, tätä kommunismia ja sen nousua toisessa vertauskerroksessaan. Sekin on nimittäin täysin totta, että miten ihmeessä koko maa onkin joutunut seuraamaan kommunismin syntyä sen arkkivihollisen maan johtoon, USA:n. Kaikki US pressat kääntyy haudoissaan.

Elon Musk tuo maailmaan rauhan ja turvallisuuden, ensi keväänä 2023 helmikuussa. Se taitaa olla nyt taputeltu… tai… tai sitten ei… tai ainakin vakaa veikkaus. Tapahtuuko joku veitsi/miekkahyökkäys häntä vastaan, niin sekin nähdään mutta ehkä vasta helmikuun jälkeen.

Profeettoja kannattaa kuunnella, koska Pyhä Henki antaa mutta vastaanottava radio on aina epäkuntoinen ja epäluotettava. Olkaa armollisia kaikille Jumalan sanan ilmoittajille. Ettehän tekään ole täydellisiä.

 

Takaisin etusivulle

 
 
31.10.2022
 

Tulossa pitkä kylmä talvi?

Tämän olen monesti sanonut, että kun profetiat alkavat toteutua ja tulla rintarinnan tämän hetken kanssa, niin se on merkki siitä, että messiaamme saapuu pilviin aivan hetkenä minä hyvänsä:

Profetia kuuluu, että kun Suomeen astuu laki homoavioliittojen sallimisista (ja nyt vielä translaki päälle), niin seuraavan kovan pakkastalven jälkeen Venäjä hyökkää Suomeen.

Toinen tärkeä tähän rinnalle on se vanha Krimin profetia, että kun Venäjä miehittää Krimin, alkavat messiaaniset ajat ja askelet kuulua. (toteutui 2014 helmikuussa) Mutta kun Venäjän joukot saavuttavat Istanbulin, niin silloin pukekaa sapattivaatteet päälle, älkääkä niitä enää riisuko.

Seurataan Venäjän armeijaa, mihin se liikkuu keväällä helmikuun jälkeen. Nähdäänkö venäjän joukot Istaenbulissa ja millä asialla?

Tähän kun liitämme vielä Matteuksen kirjoituksen, Jeesuksen huudosta ristillä, ”Jumalani, miksi hylkäsit minut”, jonka voi oikein hyvin liittää tänne jäävien suuhun, kun he pettyneenä huutavat Jumalle, kun ovat kuin syntipuuhun naulittuna ja puu maahan juntattuna jääneet tänne.

Tähän kun lisätään laskelma, joka on kuin nenä päähän koronatautien ja kaikkien muidenkin ongelmien kasautuessa niskaamme, sanoilla pimeys laskeutuu. Covid19 alkoi juurikin tasan helmikuussa 2020, joka on tasan kuudes hetki vuodesta 2014 helmikuusta.

Siitä 2020 helmikuusta maailma lähti heti välittömästi pimenemään pimenemistään lockdowneineen ym. koronapakkoineen, rokotteineen, energia- ja polttoainehintoineen, maatalous, ym. turvealan alasajoihin. Totaaline pimeys kävi päälle ja sitten vielä nämä Ukrainat ja muut sodanuhat ja lietsonnat siihen, niin pimeys laskeutui totaalisesti.

Näin olemmekin jo kohta tulossa yhdeksänteen hetkeen 2023 helmikuuhun, joka tarkoittaisi, että silloin pimeys päättyisi ja jotain mystistä tulisi tapahtumaan. Astuuko maailman rakastama ”pelastava messias” esiin ja korjaa kaiken? Haluan kuitenkin muistuttaa, että antikristus on hieman eri asia, vaikka toimiikin samassa hengessä, antikristuksen hengessä, jonka Johannes kuvaili. Tämä siksi, ettei asiayhteys katoaisi ja emme eksyisi luulemaan.

Ilo ja laulu jatkukoon… sanoo se ensimmäinen peto, jolle on kadotustuomio jo ennustettu Johanneksen ilmestyksen kautta. Johon Jesaja 5. luku ennustaa näin: Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina. Sentähden minun kansani siirretään maastansa äkkiarvaamatta (ylösotto) ja sen jälkeen tuonela levittää kitansa ammolleen, avaa suunsa suunnattomaksi; ja sinne menee sen loisto, sen remuava ja pauhaava joukko, kaikki sen ilonpitäjät.

Siitä siis Matteuksen 27. luvun jae jatkuu luontevasti: ”ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi…” nuo sanat, miksi minut hylkäsit? Elikkä katkeraa huutoa, miksi jäin tänne, kun morsian lähti. Miksi en ollutkaan morsian, vaan se penseä? Siinä toteutuu ilemstyskirjan 3. luvun sanoma Laodikean seurakunnalle.

Huomaatteko mikä ketju alkaa, kuin dominopalikat kaatuisivat. Tulikin yhtäkkiä hädän hetki, joka kävi yli koko maan piirin. Hädän hetki! ”Toinen otetaan ja toinen jätetään.”

Ilm. 3:10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.

Kuolleet, poisnukkuneet Pyhät saavat ensin Taivaassa pitkät valkoiset vaipat, taivasruumiin ja…

1. Tess. 4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

Olkaa siis valveilla, katsotaan vaalit ja pian helmikuun lopulla 2023 pitäisi olla kaikki ainakin morsiammelle selvää. Sillä se päivä ei meitä yllätä, koska olemme valon lapsia, emmekä pimeyden. Valvotaan siis ja pidetään kruunuistamme kiinni, ettei meiltä sitä viedä.

-jarmo-

 

Takaisin etusivulle

 
 
31.10.2022
 

Parikin uutta videota:

Tässä on järkyttävä Klasun tekemä video äärijumalattomasta ”suvaitsevaisesta sosialisti demokratiasta”, àla Trudeau, kun se menee siihen, mitä me kaiken pahan perässähiihtäjät kutsumme ruotsinmalliksi, saksanmalliksi tai nyt sitten Canadan. Äärimmäisen pahuuden reunalla, jossa ollaan Auschwitz-tasolla menossa kohti täyttä kuoleman helvettiä.

Kuinka lähellä olemmekaan, jos nämä meidän samat päättäjät pääsevät jatkamaan ensi keväänä.

KAUHISTUS… 😰 sanon minä!

Sunnuntain Raamattutunti jossa aiheena oli keskiaikaiset suomalaiset kirkot

https://youtube.com/watch?v=6GiJSMeLAnc
 

Takaisin etusivulle

 
 
 
 
 

Arkisto

 
| 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 |