Lehtijutussa ukrainalainen kertoo kokemaansa ja huomiotaan henkimaaliman todellisuudesta. Pahuus kun ottaa vallan ja sodan ja väkivallan henkivoimat, Gomorran henki kun iskee, niin väkivalta muuttaa muotoaan. Tässä ilmeisen selvä esimerkki siitä, kun viha muuttuu irvistyksmäiseksi iloksi. Väkivallan tekijä ei enää raivoa, vaan synti muuttuu nautinnoksi. Silloin nuo Gomorran henkivallat ovat tuleet ja ottaneet vallan ihmisistä.
Aikoinaan näin unen aamuyöllä ennen heräämistäni. Näin saksalaisen rintamalinjan sotilaita, jotka puhuivat selvästikin saksaa keskenään. Noiden sotilaiden keskeltä liihotti henkiolento, jolla oli 2. maailmansodan aikainen natsiuniformu päällään.
Natsiupseerin pää oli ajeltu kaljuksi. Hänellä ei ollut siis mitään lakkia päässä. Tällä oli vahva leuka ja tämän kasvoilla oli sellainen odottavan innokas katse, jossa näkyi taistelun odotus. Ei siis voiton riemuinen, vaan pelkästään taistelun odotus. Tämä ei välittänyt uhrimääristä, vaan vuodatetun veren määrästä. Tämä hymyili näin odottaen taistelun alkamista ja liihotti joukkojen ylitse.
Tämä sama henkiolento näkyy paatuneiden rikollisten kasvoilla, koska olen ollut turva-alalla, niin olen päässyt niitä näkemään. On oikein paatuneita rikollisia, joiden kasvoilta näkee sen saman ilmeen, he nauttivat väkivallanteoistaan.
Olen joskus aiemminkin puhunut synnistä, josta tulee elämän nautinto, eikä kohta enää osaa muusta välittää, eikä ymmärrä muuta iloa elämässään, kuin se synti. Syntiset elämäntavat ovat paaduttaneet ihmisen erottautumaan Jumalan tahdonmukaisuudesta niin kauas, ettei sieltä enää paluuta ole takaisin, kuin ihmeen kaupalla. Näin on näköjään monille venäläissotilaille juuri käynyt, heille väkivallasta on tullut ”nautintoaine” ja addikti, riippuvuus jota pitää saada. Se ruokkii sitä henkivoimaa, joka hallitsee.
Lihava riita on aina pahempi kuin laiha sopu ja nyt Suomen päättäjät ovat yhtenä rintamana viemässä maatamme kohti tuntemattomuutta. Veikko kertoo täsmälleen saman miten minäkin asiaa ajattelen ja minulle isoisä on asian opettanut omista kokemuksistaan nuoruudessaan, kun punaiset ja valkoiset olivat tämä kauhea valinta-asia, missä ei kannattanut asettua kummallekaan puolelle. Kaikki silti väitti, ettei kukaan voisi olla puolueeton tai jos hyväksyit tavallaan toisen, niin et voisi hyväksyä kumpaakin samalla tavalla. Kyllä voi, koska sinun ei tarvitse hyväksyä kummankaan osapuolen tekoja, vaan ainostaan sen pyrikimykset. Aika aina näyttää kuitenkin, kumpi olisi ollut hyväksi.
https://www.youtube.com/watch?v=MmkVTLC0C28
Mutta yhdessä asiassa en ollut Veikon kanssa 1:1 samaa mieltä, nimittäin siitä, että rukoilemme maallemme jotain lisäaikaa. ÄLKÄÄ RUKOILKO SYNNILLE LISÄAIKAA!
Teen vertauksen raskaana olevasta naisesta: Raskaus alkaa pahoinvoinnilla ja sitten painon nousulla, muilla ongelmilla, selkäkivut, närästys jne. jne. kunnes on niin tukala olla jo, että rukoilee joka ilta että se lapsivesi tulisi jo ulos, vaikka tietää, että se synnytys huipentuu suuriin kipuihin ja kärsimyksiin, ponnisteluun ja verenvuodatukseen. Silti nainen toivoo koko sydämestään, että se lapsi tulisi pian pois ja syntyisi uusi ihana elämä.
Miksi siis me epäloogisesti rukoilemme lisää kipuja, lisää raskausvaivoja, lisää syntiä ja sille aikaa suurentua sisällämme. Miksemme rukoilisi, että tämä voisi olla pian ohi, vaikka se tekee kipeääkin ja uusi elämä voisi alkaa Jeesuksessa Kristuksessa, Hänen tuhatvuotisella hallintokaudellaan.
klo 16:36: Kymmenien ellei jopa satojen etiopialaismiesten on nähty jonottavan Venäjän suurlähetystöön Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan miehet jonottavat liittyäkseen sotaan Venäjän joukkoihin. BBC kertoo, että Venäjän on väitetty värväävän etiopialaismiehiä riveihinsä. Huhu tästä lähti liikkeelle alkuviikosta, kun miesten nähtiin jonottavan Venäjän suurlähetystöön.
Perussuomalaisten ex. pj. Jussi Halla-aho ei ollut ekaa kertaa puhumassa viisaita ja totuuksia. Mutta tässä asiassa hän on ilmeisesti lukenut myös joitain profetioita ja päätelyyt loput, miksi juuri näin. Venäjän on otettava Suomesta pala, jotta saisi Naton ehdon liittymisestä päälle. Maassa ei saa olla kiistalaista kolfliktia päällä ja tämän tietää varsin hyvin myös Putin. Ei hän Suomen Lappiin aivan suotta syyttä kuitenkaan valitse menevän, koska hän asettaa tukikohdan Muonion eteläpuolelle aivan Ruotsin rajalle.
Lehti kirjoittaa:
Halla-ahon mukaan on mahdollista, että Venäjä voi pyrkiä pelottelemaan Suomea tai vaikuttamaan Naton jäsenmaihin, jotta niiden kynnys hyväksyä Suomi jäseneksi nousisi.
– Yhtenä mahdollisuutena on pienen, rajallisen alueen haltuunotto syrjäiseltä seudulta. Näin saadaan aikaiseksi rajakonflikti ilman, että täytyy ampua laukaustakaan. Se pelästyttäisi kaikki, Halla-aho sanoo.
Riskit kohdistuvat hänen mukaansa ajanjaksolle, jolloin Suomi on jättänyt jäsenhakemuksen, mutta Nato ei ole vielä hyväksynyt sitä.
– On mahdollista, että Venäjä pyrkii näyttävään jäynään, joka voitaisiin tulkita konfliktiksi, hän kertoo.
Halla-aho kehottaakin MT:n haastattelussa suomalaisia pitämään yllä jatkuvaa hätävaraa kellareissaan, kuten ruokaa pariksi viikoksi ja muita välttämättömyyksiä.
Näemme usein Kristuksen voittoisaa tuloa Jerusalemiin Jeshua Hamashiachin kanssa; Jeesus Kristus ratsastaa aasin selässä Jerusalemiin. Tässä on lisätarina. Aivan kuten siellä on ylimääräinen aasi – varsa. Kyllä, on todellakin kaksi aasia, mutta näemme tämän aina kuvattuna yhdellä. Kaikella, mitä Kristus teki, oli tarkoitus.
Sakarja 9:9 Iloitse suuresti, tytär Siion; huuda, Jerusalemin tytär: Katso, sinun kuninkasi tulee luoksesi: Hän on vanhurskas ja hänellä on pelastus; Nöyrä, ja ratsastaa aasilla, ja varsalla aasin varsalla. (King James käännös)
Katso tämä todella tarkasti, koska me kaikki tiedämme, että Jeesus olisi voinut tulla Jerusalemiin yhdellä aasilla. Profetia, jonka juuri luimme Sakarjan 9:9:stä, olisi voinut olla sama. Tämä profetia puhui kahdesta aasista ja tämä on todellakin merkittävää.
Matteuksessa Jeesus todellakin sanoo, että vapauttakaa kaksi Aasia:
1 Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta
2 ja sanoi heille: ”Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle.
3 Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: ’Herra tarvitsee niitä’; ja kohta hän lähettää ne.”
4 Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo:
5 ”Sanokaa tytär Siionille: ’Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla’.”
Tulkinta: aikuinen Aasi tarkoittaa vanhan liiton ihmisiä ja varsa uuden liiton ihmisiä, Jeesus käski vapauttamaan ne (Jumalan Sana =Jeesus, vapauttaa ne molemmat.)
Mitä jos Suomessa olis sellanen firma, joka saa aina kaiken läpi, eikä mikään taho estelisi sen tekemiä toimintoja. Se saisi harrastaisi elinkeinonaan kaikkia toimialoja, aina asuntomarkkinoilta pankkeihin ja päivittäistavaroihin ja elintarvikkeisiin.
He voisivat pitää kaikista asiakkaistaan sellaisia reksitereitä, joissa olisi sekä ihmisten pankkitiedot, paljonko ihmiset ansaitsevat ja he näkisivät, että kuinka paljon heiltä jää saamatta. Samalla nämä näkisivät hyvin tarkkaan, miten kukin kuluttaa ja mitä hyödykkeitä.
Heillä olisi kaikki puolueet, ministeriöt ja eri toimialojen virkamiehet hallussaan aivan laidasta laitaan edustettuna tämän liikeyrityksen lukemattomissa hallituksissa niin, ettei yksikään puolue voisi asettua sitä vastaan.
Nämä eri liiketoiminnat takaisivat korruptiorahojen kanavoimisen oikeille tahoille koko ajan, samaan aikaan kun se jakaisi tietyille suuremmille media eri toimitahoille mainostuloja ja sponsoroi mm. järjestöjä, joilla olisi vaikutusta heihin.
He olisivat sanalla sanoen miljoonapäinen peto, joka olisi soluttautunut, kuin peruuttamattoman laajasti levinnyt syöpä, jolloin potilas joutuu saattohoitoon. Ei enää mitään tehtävissä!
Mitä jos tällainen syöpä olisi maamme jokaisessa osassa ja kaikkialla? …ja nyt otamme ne lasit pois päästä ja katsomme totuutta silmiin, mitä sanoo neurologian tohtori? Kyllä, suomineito sairastaa juuri sellaista imusolmukesyöpää, joka on peruuttamattoman laajasti levinnyt kaikkialle, eikä sitä voi enää leikata, eikä lääkitä millään. Suomineito on siis saattohoidossa SOK syövän levinneisyyden vuoksi. Kukaan ei näe päällepäin sitä muulla tavalla kuin seuraukset, miksi maamme voi niin huonosti. Miksi kaikki on ajettu alas ja huoltovarmuutemme on tipotiessään? Miksi kaikki pienyritykset ovat nurin ja tuottajat lopettaneet tuottamasta? Miksi meillä ei ole enää pikkukauppoja ja palveluita missään?
SOK:lla on lonkerot jokaisessa paikassa, jonka ääneen sanot ja se ei enää ole poistettavissa muulla tavalla kuin potilaan kuoleman kautta.
Britit tulevat maamme avuksi, sanoo profetiatkin jo ammoin, kun ensimmäisiä profetioita tuli Venäjän Suomeen hyökkäyksestä.
EU ei auta meitä, eikä Nato, vaan britit. He ovat se maa, joka tulee avuksemme miehityksen alettua ja nousevat maihin Porin edustalta, josta on tie kaikkiin suuntiin, jos katsot kartalta: Turkuun, Helsinkiin, Tampereelle, Jyväskylään, Seinäjoelle ja Ouluun. Joka suuntaan lähtee Porista ihan erilliset tiet.
Profetioiden mukaan Venäjän eteneminen pysähtyy akselille, alhaalta Kymijoen edestä ylös Kuopioon ja siitä Ouluun. Joten tämä osa Suomea, joka jää etelään ja länteen, se jää sitten suomalaisille mutta suureen ahdistukseen, nälähätään ja kovien aikojen turvapaikaksi. Hyvin hedelmällinen suurelle herätykselle, joka onkin koko miehityksen tarkoitus Jumalan suurennuslasin alla.