Aikoinaan, oisko ollu vuosi 2014 kun näin selvästi uninäyn, jossa ajettiin bussilla Kilpisjärveltä Ivaloon. Elikkä tuolta missa on vielä 44 cm lunta, tuonne itärajalle, missä ei enää ole.
Näin unta, että olimme ilta-aikaan siellä Ivalossa ja portti oli Venäjän suuntaan suljettu, koska lunta oli portin edessä niin paljon. Jäin siis vahtimaan Venäjälle vievää porttia, kunnes se lumi olisi sulanut.
Aamuyöllä tuli joku paikallinen mies, joka kysyi, että teetkö kesää ja alkoi luomaan lunta asvaltille kanssani.
Kun olimme luoneet aikamme, niin aurinko nousi ja sulatti lopun keon pehmeäksi ja saatoin ottaa ja kaataa sen.
Keon kaadettua paikalle saapui pikkubussilla ystäviämme (siis suomalaisia) suurine Venäjän lippiuineen ja he huusivat venäjänkielisiä iskulauseita.
Tänään kuulin uutisen, että Boris Johnsson lupasi turvatakuut Suomelle natohakuprosessin ajaksi. Suomella on siis vain yksi takuu annettu ja se on juuri se maa, josta on profetoitu jo kauan sitten, kahden ja jopa kolmenkin erillisen profetian kautta, että maahamme nousee Porin kohdalta joukot, jotka keskeyttävät Venäjän valtaamasta enempää, kuin se, mihin asti sen on annettu tulla. Näin syntyy epämääräinen raja, Kymijoelta Kuopion kautta Ouluun.
Olennaista tässä nyt kuitenkin oli profetian toteutumisen merkki. Britit lupasivat tukea!
Tänään Venäjän voitonpäivänä odotettu sodan julistaminen ei sittenkään tapahtunut. Ei taida tapahtua sodan julistusta vielä Suomen rajojen ylittämisenkään jälkeen.
Samoin vuonna 1939 kun Saksa lähti Puolaan, niin kukaan ei vielä puhunut sodasta mitään, sekin oli vain eräänlainen operaatio, josta haluttiin pysyä poissa. Mutta kun sota oli ohi, tai ainakin jo pitkään jatkunut kiivaana, niin vasta silloin kyettiin/kyetään määrittelemään mistä sodan alkaminen dominoefektinä todella lähti liikkeelle. Jotkuthan sanoo, että me olemme jo kolmannessa maailmansodassa ja ettemme vain itse vielä tiedä sitä. Aika tämän todella vasta näyttää, mistä sota lähti… kun puhutaan WW3 sodasta.
Perussuomalaisten ex. pj. Jussi Halla-aho ei ollut ekaa kertaa puhumassa viisaita ja totuuksia. Mutta tässä asiassa hän on ilmeisesti lukenut myös joitain profetioita ja päätelyyt loput, miksi juuri näin. Venäjän on otettava Suomesta pala, jotta saisi Naton ehdon liittymisestä päälle. Maassa ei saa olla kiistalaista kolfliktia päällä ja tämän tietää varsin hyvin myös Putin. Ei hän Suomen Lappiin aivan suotta syyttä kuitenkaan valitse menevän, koska hän asettaa tukikohdan Muonion eteläpuolelle aivan Ruotsin rajalle.
Lehti kirjoittaa:
Halla-ahon mukaan on mahdollista, että Venäjä voi pyrkiä pelottelemaan Suomea tai vaikuttamaan Naton jäsenmaihin, jotta niiden kynnys hyväksyä Suomi jäseneksi nousisi.
– Yhtenä mahdollisuutena on pienen, rajallisen alueen haltuunotto syrjäiseltä seudulta. Näin saadaan aikaiseksi rajakonflikti ilman, että täytyy ampua laukaustakaan. Se pelästyttäisi kaikki, Halla-aho sanoo.
Riskit kohdistuvat hänen mukaansa ajanjaksolle, jolloin Suomi on jättänyt jäsenhakemuksen, mutta Nato ei ole vielä hyväksynyt sitä.
– On mahdollista, että Venäjä pyrkii näyttävään jäynään, joka voitaisiin tulkita konfliktiksi, hän kertoo.
Halla-aho kehottaakin MT:n haastattelussa suomalaisia pitämään yllä jatkuvaa hätävaraa kellareissaan, kuten ruokaa pariksi viikoksi ja muita välttämättömyyksiä.
Mitä jos Suomessa olis sellanen firma, joka saa aina kaiken läpi, eikä mikään taho estelisi sen tekemiä toimintoja. Se saisi harrastaisi elinkeinonaan kaikkia toimialoja, aina asuntomarkkinoilta pankkeihin ja päivittäistavaroihin ja elintarvikkeisiin.
He voisivat pitää kaikista asiakkaistaan sellaisia reksitereitä, joissa olisi sekä ihmisten pankkitiedot, paljonko ihmiset ansaitsevat ja he näkisivät, että kuinka paljon heiltä jää saamatta. Samalla nämä näkisivät hyvin tarkkaan, miten kukin kuluttaa ja mitä hyödykkeitä.
Heillä olisi kaikki puolueet, ministeriöt ja eri toimialojen virkamiehet hallussaan aivan laidasta laitaan edustettuna tämän liikeyrityksen lukemattomissa hallituksissa niin, ettei yksikään puolue voisi asettua sitä vastaan.
Nämä eri liiketoiminnat takaisivat korruptiorahojen kanavoimisen oikeille tahoille koko ajan, samaan aikaan kun se jakaisi tietyille suuremmille media eri toimitahoille mainostuloja ja sponsoroi mm. järjestöjä, joilla olisi vaikutusta heihin.
He olisivat sanalla sanoen miljoonapäinen peto, joka olisi soluttautunut, kuin peruuttamattoman laajasti levinnyt syöpä, jolloin potilas joutuu saattohoitoon. Ei enää mitään tehtävissä!
Mitä jos tällainen syöpä olisi maamme jokaisessa osassa ja kaikkialla? …ja nyt otamme ne lasit pois päästä ja katsomme totuutta silmiin, mitä sanoo neurologian tohtori? Kyllä, suomineito sairastaa juuri sellaista imusolmukesyöpää, joka on peruuttamattoman laajasti levinnyt kaikkialle, eikä sitä voi enää leikata, eikä lääkitä millään. Suomineito on siis saattohoidossa SOK syövän levinneisyyden vuoksi. Kukaan ei näe päällepäin sitä muulla tavalla kuin seuraukset, miksi maamme voi niin huonosti. Miksi kaikki on ajettu alas ja huoltovarmuutemme on tipotiessään? Miksi kaikki pienyritykset ovat nurin ja tuottajat lopettaneet tuottamasta? Miksi meillä ei ole enää pikkukauppoja ja palveluita missään?
SOK:lla on lonkerot jokaisessa paikassa, jonka ääneen sanot ja se ei enää ole poistettavissa muulla tavalla kuin potilaan kuoleman kautta.
Britit tulevat maamme avuksi, sanoo profetiatkin jo ammoin, kun ensimmäisiä profetioita tuli Venäjän Suomeen hyökkäyksestä.
EU ei auta meitä, eikä Nato, vaan britit. He ovat se maa, joka tulee avuksemme miehityksen alettua ja nousevat maihin Porin edustalta, josta on tie kaikkiin suuntiin, jos katsot kartalta: Turkuun, Helsinkiin, Tampereelle, Jyväskylään, Seinäjoelle ja Ouluun. Joka suuntaan lähtee Porista ihan erilliset tiet.
Profetioiden mukaan Venäjän eteneminen pysähtyy akselille, alhaalta Kymijoen edestä ylös Kuopioon ja siitä Ouluun. Joten tämä osa Suomea, joka jää etelään ja länteen, se jää sitten suomalaisille mutta suureen ahdistukseen, nälähätään ja kovien aikojen turvapaikaksi. Hyvin hedelmällinen suurelle herätykselle, joka onkin koko miehityksen tarkoitus Jumalan suurennuslasin alla.
Uusi Turun piispa, Mari Leppänen ajaa täydellä höyryllä sateenkaari aatetta kirkkoon ja saman sukupuolta olevien vihkimisiä kirkoissamme. Tämä Turun tuomiokirkon häpäiseminen on varmasti Jumalalle se viimeinen niitti Suomen arkkuun. Tämä oli tässä, uskallan näin sanoa jo nyt!
Pekka Haavisto pitää saarnan Turun tuomiokirkossa! TÄMÄ ON KAUHISTUS!
Joku oli kysynyt, miksei Venäjä ole miehittänyt Suomea jo ajat sitten, kuten kaikki naapurinsa kylmän sodan alkaessa Euroopassa. Vastaus on hyvin yksinkertainen: varmasti halua ja syitä miehitykseen oli ollut aikojen saatossa moniakin, mutta yksi asia esti tämän täysin ja se on siinä, ettei Jumala sallinut sen tehdä niin.
Suomalaisjohto päättää vapun jälkeen, hakeeko Suomi Nato-jäsenyyttä.
Silloin on jo liian myöhäistä hakea mitään jäsen tukia enää Vapun jälkeen. Tämä melkeen jo todistaa, että ”vappu pimiä” profetia on totta, vaikka se kuulostaakin ihan vitsiltä.
Ennen vappua Putinin on horjutettava Suomen asemaa vakavasti, jotta Naton kriteerit eivät maamme kohdalla täyty. Hakijalla ei saa olla maan ulkoista uhkatilannetta päällä, sanoo Naton jäsensäännöissä ja tämän Putin tietää varsin hyvin. Siksipä Ukraina ei voi tulla Naton jäseneksi, koska sillä on jatkuva venäjätilanne päällä. Samaan tilanteeseen Putin tulee pistämään myös Suomen ja sen pitää tapahtua ennen Vappua.
Meille on siis tulossa huhtikuu, joka muistuttaa talvisotaa edeltävää aikaa, juuri ennen Mainilan laukauksia.
Naton entisen pääsihteerin mielestä Suomen ja Ruotsin tulisi hakea sotilasliiton jäseniksi nyt, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin on kiireinen Ukrainan kanssa.
Natollahan on sellainen sääntö, etteivät he ota jäsentä, jolla on jo konflikti päällä, joten tämä tekee taas Putinille pakkotilanteen hyökätä Suomeen, jotta konflikti saadaan äkkiä estämään ko. natojäsenyys.
Tilanne on nyt erittäin kriittinen ja Putin tietää tämän tasan tarkkaan!
Kirjoitin tänään päivittäisellä palstalla hamstraamisesta Jumalaan turvaamisen sijasta. Sellainen asenne on eri asia, kuin se mikä minulla on sydämeni päällä, elikkä huoltovarmuutemme turvaaminen.
Tänään juuri eduskunnan kyselytunnilla kysyttiin näistä huoltovarmuusasioista ja hallitus huokaili aivan omiaan, vastaamatta mitään muuta kuin blaa blaa, ilmasto, blaa blaa, teemme kovasti töitä asian tiimoilla.
Todellisuus on se, että Suomessa tänä keväänä moni pelto menee pakettiin aivan selkeästä syystä, EI KANNATA! Tämä syy on seurausta hallitustoimista, jotka estävät monen pientilallisen mahdollisuudet. Turve, polttoaine ja muu ilmastotoimen kiellot ja painostukset. Tämä näkyy syksyllä sillä tavalla, että kaikki tulee katumaan ja päättäjät joutuvat vihan kohteeksi.
Samoin minua suututtaa suurten konsernien nauttima erikoissuoja viranomaistaholta, jollaista kukaan muu ei nauti. Se on korruptiota, jossa nämä isot konsernit saavat parhaat liiketilat ja nauttivat kilpailuvirastolta poikkeuksellista suojaa. Nämä määrittelevät hinnat keskenään kuin kartellit konsanaan ja sopivat niin osto- kuin myynninkin osalta, joka on täysin lain vastaista.
Pientilalliset ja pienet liikeet, tuotantopaikat kuolevat ja sulkevat ovensa koska nämä jyräävät hinnoillaan yli. Tällä tavalla munat ovat kaikki yhdessä korissa ja hultovarmuutemme yhden ässäkortin varassa.
Syksyllä toivottavasti asiat muuttuu ja nämä isot saavat tarjota tyhjiä hyllyjään.