Pelastussanoma

 



 
 
11.1.2017
 

Kevään 2017 omerinlaskenta 5.6. saa tänä vuonna ainutlaatuisen suuren merkityksen

Kevätohra löydetään yleensä viimeistään kevätpäiväntasaukseen mennessä (21.3.) ja uusikuu vaihtuu vasta aivan kuun lopussa, joten kevätohra varmuudella löytyy ajoissa jotta tämä laskelma tulee pitämään sikäli paikkansa.

Pääsiäinen osuu siis täsmällisesti 15.4. ja 3. Mooseksen 23.15-17 mukainen pääsiäissapatin jälkeinen päivä on 16.4. josta 7 viikon laskenta alkaa. Laskenta päättyisi muuten helluntaihin 4.6. mutta Mooseksen kirjassa sanotaan ikäänkuin korjattaisiin lausetta, että 50 päivää. Tämä johtuu melkoisella varmuudella siitä että kun maailma on pyöreä ja osassa maailmaa on aina päivää aikaisempi vuorokausi menossa ja jos Jumalan kellon täytyy saavuttaa joku tietty päivämäärä, niin sen täytyy mennä 24:llä tunnilla ohi tuon kyseisen päivämäärän, jotta koko maapallo olisi ajallaan. Omer siis päättyy 5.6.2017.

Veljemme Samuli eilen löysi peräti ihmeellisen asian joka kytkeytyy sitten vaikka kuinka hienosti tähän Omeriin, nimittäin Jerusalem on morsiamen vertauskuva ja riemuvuosi on 50 vuotta ja suuri juhlavuosi. Omerissa lasketaan 7 viikkoa, 50 päivää ja samoin on riemuvuosikin 7 vuosiviikkoa 50 vuotta. Nämä ovat siis yhtä!

Jerusalemin täytyy siis nousta ylös, tullakseen sieltä alas:

Joh.ilm. 21:2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.

Samuli hoksasi että kuuden päivän sota, jolloin Jerusalem vapautettiin alkoi tasan 50 vuotta sitten 5.6.1967 elikkä Jerusalemin vapautuksen riemuvuosijuhla alkaa juuri omerin laskennan päättyessä 5.6.2017 joka on erittäin hieno päivä Jerusalemin/morsiamen vapauttamiselle viettämään armoitettua lehtimajanjuhlaa.

Lopuksi haluan huomauttaa niille, joille tämä minun jokavuotinen omerinlaskenta on peikko ja haluatte mielellänne kutsua näitä aiempina vuosina jo ohi menneitä ilmoittamiani päivämääriä vääriksi profetioiksi ja sitä myötä allekirjoittaneen vääräksi profeetaksi. Noh, siis nämä omerin laskennat ovat jokavuotista aitoa Jeesuksen palavaa odottamista, eikä millään tavalla profetoimista. Nimittäin jos kutsut tätä omerin laskentaa väärin profetoimiseksi, niin samalla kutsut Raamattua ja Jeesuksen sanoja vääräksi ilmoitukseksi, nimittäin nämä ovat kaikki Raamatusta poimittuja ja siellä ennalta ilmoitettuja päivämääriä ja kaiken lisäksi Jeesus kehoitti meitä valvomaan ja odottamaan.

 

Takaisin etusivulle

 
 
10.1.2017
 

Tosi-uskovan ja semi-uskovan pieniä eroavaisuuksia

Aihe on joka päivä havaittavissa kaikkialla uskovien keskuudessa. Luulenpa että tämä sama ilmiö on myös muissa uskonnoissa, kuin kristinuskovaisten keskuudessa. Toiset uskoo todella aidosti ja toisille usko on elämäntapa ja oman mielentasapainon vakauttaja, koska ateistilla tyhjän päällä on se kaikkein toivottomin olo.Ateistiuskovahan miettii todellisuudessa kuolemaa joka ikinen päivä, tosin kiistää sen, mutta miettii silti koska se on sille totaalinen loppu. Ateisteillahan ei ole syytä elämään tai kuolemaan ja se tekee heidän elämästään merkityksetöntä. Tällainenhan joutuu elämään luurankojen kanssa läpi elämänsä.

Mutta johonkin elämää ja kuolemaa suurempaan uskova uskoo tuonpuoleiseen ja kuoleman jälkeiseen elämään.

Kaikissa uskonnoissa on yksi merkillepantava tunnusmerkki, joka on tekojen vaatimus. Sinun täytyy tehdä sitä, tätä ja tuota, ennen kuin pääset kaikkivaltiaan suosioon. Tämä on se merkittävin ero Jeesus-uskovien ja muiden uskontojen välillä ja tämä sama vaatimus tunkeutuu eri uskonlahkojen kautta myös ihmisen ja Jeesuksen väliin myös kristinuskossa kirkkokunnittain.
Itse kun olen syntyperäinen Adventisti, niin minulle opetettiin vaatimuksia jotka pitää täyttää teoissa, jotta olisin kelvollinen. Jeesus vaan ei niin opettanut, vaan pyrkimykseen ja olla tekemättä pahaa.

Tosiuskovaisuus näkyykin helposti juuri tekemisten ja tekemättömyyden välimaastossa uskon kautta.

Elämässä tulee vaikeita ajanjaksoja joissa meitä koetellaan ja niissä koetellaan ennen kaikkea sitä lapsenomaisen uskon lujuutta. Näissä tilanteissa uskossa heikot tukeutuvat vaatimaan itseltään ja ennen kaikkea muilta tekoja mutta uskossaan luja tietää että Jumala tahtoo koetella, eikä Hän koettele yli meidän voimavarojemme. Tässä ero juuri tulee!

Uskossaan heikot korvaavat teoillansa luottamuksen Jumalaan ja alkavat tekemään Jumalan tahtoa vastaan työtä jota Hän ei tarkoittanut meidän tekevän, vaan luottaa Hänen voimaansa. Ihminen ikään kuin kaappaa Jumalan viranomaisuuden ja alkaa tekemään Jumalan puolesta tekoja jota tämä ei ollut tarkoittanut, kun taas todella Jumalan kaikkivoipaisuuteen luottava odottaa mitä Jumala aikoo tehdä ja katsoo sitten. Tämä taas semi-uskova tulkitsee laiskuudeksi tai laiminlyönniksi ja alkaa jakaa omaa oikeutta tuomitsemalla tämän joka tahtoo luottaa Jumalan voimaan, vaikka asiaa on jo verrattu Raamatun sanaankin. Semi-uskova kuittaa helposti sen sillä että kyllä meidän täytyy kantaa velvollisuus ja vastuu myös elämässämme, kun uskova ymmärtää että kyseessä on meidän voimavaramme ylittävä vaatimus. Semi-uskova on siis armoton ja vaatii enemmän kuin voisimme edes suorittaa.

Tämä kaikki oli siis retoriikkaa, ilman konkretiaa mutta voitte soveltaa tätä kaikkeen elämän vaiheisiinne ja varmasti löydätte sille paikan.

Mutta jos menemme konkreettiseen tilanteeseen tässä semi- ja tosi-uskovaisuudessa, niin se näkyy ennen kaikkea Jeesuksen odottamisessa. Tosi-uskova odottaa Jeesusta aivan yhtä konkreettisesti kuin odottaisi postimyynnin pakettia, miettimällä esimerkiksi mikä sitä viivyttää tai mikä sitä mahdollisesti nopeuttaisi. Se tulee ajallaan kun tulee mutta sillä erolla ettei Jeesus katoa, kuten postipaketti saattaisi tehdä, vaan Jeesus todellakin tulee ajallaan ja tämä saattaa jopa ärsyttää semi-uskovaisia. He jälleen vetoavat siihen samaan että meidän pitää tehdä jotain, eikä vain odottaa. Tätä samaa tekevät ne jotka odottavat Jeesusta posttribulationismin kautta, eivätkä usko tempaukseen ennen vaivan aikaa. He haluavat ”jonglöörata” Jumalan edessä ja näyttää kykynsä voida olla jotain Hänen silmissään. Siksi he haluavat mennä vaivan aikaan omavoimaisena ja näyttää kuinka vahvoja he ovat. He ovat kuin Israelin kansa Egyptistä päästyään luvatun maan edessä, mutteivät halua mennä sinne koska erämaakin on omavoimaiselle uppiniskaiselle kansalle muka parempi ratkaisu. He pääsevät näyttämään kuinka he voivat, osaavat ja kykenevät. Se on juuri tämä sama ero, koska morsian näyttää kuinka heikko hän on ja kuinka hän kaipaa Jeesuksen luo joka ikinen päivä. Siksi morsian odottaa Jeesusta jatkuvasti ja hyvin konkreettisesti. Morsian ei viihdy tässä maailmassa ja kokee olevansa ulkopuolinen koko maailman menolle. He sanovat: ”sinusta ei ole mihinkään ellet pysty”.

Tule Herra Jeesus!

 

Takaisin etusivulle

 
 
9.1.2017
 

Tulevat päivät joita pidän merkittävinä seurata

1. päivämäärä on jo ensi viikolla 17.1.2017. Tuo päivä voi olla hyvinkin merkittävä kun ottaa huomioon Matteus 24:15-20 ja Daniel 12:10-12 sekä Daniel 9:27 Raamatun kohdat.

Levant alueella tapahtuva rauhansopimus jos tehdään tuona päivänä!!! Nimittäin siitä jos lasketaan 1290 päivää, joka on noiden Danielin sanomien päivien puolivälissä ja suuri epäonnen päivä Israelin kansalle, joten se päivä ei voi olla muu kuin Tisha be Av kuun 9. päivä. Tuo päivä täytyy myös osua muulle päivälle kuin sapatille, joka selittyy Matteus 24. luvusta. Erikoista tässä päivässä on se, että kahtena edellisvuonna ja samoin kahtena seuraavan se osuisi sapatille, joten se ei voi olla noina vuosina.

Pidetään siis silmät auki viikon päässä!

2. merkittävä päivä on tietenkin heti perään 20.1. jolloin Donald Trump vannoo presidentin virkavalan. Se voi sytyttää aika isoja mellakoita ja ties mitä muuta.

3. päivämäärä on 20.3.2017 kun Suomessa astuu voimaan epäraamatullinen ja miehen ja naisen välistä avioliittoa häpäisevä vapaa-avioliittolaki. Tämä tietenkin suututtaa Jumalaa mutta se ei välttämättä ole heti tuon ensimmäisen päivän rangaistus. Mutta Jumala saattaa osoittaa jotenkin tämän niille, joiden silmät eivät ole sokaistut.

4. päivämäärä on se kun Israelissa ilmoitetaan kevätohran löytyminen ja siitä seuraava uuden kuun sirppi on siellä nähty. Silloin vaihtuu Jumalan Nooalle antama vuoden vaihde ja miksikäs ei olisi oikein verrata siihen, koska Jeesus mainitsi ”Nooan päivistä” kun vertasi sitä hänen tulemuksensa päiviin. Tuo Nooan päivien uusi vuosi oletettavimmin osuu jonnekin 29.3.2017 paikkeille.

5. päivämäärä on sitten kun pääsiäisestä aletaan laskea Omeria, joka osuu kevätohran lötymisestä riippuen, todennäköisesti 5.6.2017 päivälle. Tämä on aina jokaisen vuoden kohokohta ylösottoa silmällä pitäen. Ei siis ihme kun sitä niin vihataan, kun sen edes mainitsee.

 

Takaisin etusivulle

 
 
1.1.2017
 

Sana vuodelle 2017 niistä pikkuasioista joiden kanssa päivittäin painimme

Kirjoitan lyhyesti seuraavien ongelmiemme ilmenemiset, kuulemani ja näkemäni perusteella sekä niihin suhtautumisen aihealueittain, meille kaikille mietittäviksi ja mahdollisesti opiksemme. Nämä koskee tietysti niin minua kuin sinuakin! Jollekin toinen ongelma on täysin poissuljettua ja toinen ongelmistamme saattaa olla niin piilevä, ettemme edes tajua kun saatana vie meitä narussa ja lankeamme siihen. Ainoa keino näihin kaikkiin on usko, nöyryys ja katse kiinnittyneenä Kristuksessa Jeesuksessa. Se on ainoa, siis AINOA KEINO suojautua saatanaa vastaan!!

1. Itseriittoisuus ja omahyväisyys

Maallisten kilpailukyky tarpeidemme vuoksi meidät on asetettu taistelemaan suosiosta, jonka kautta saamme yleistä hyväksyntää ja maallisia kruunuja, mammonaa ja sen sellaista. Samalla luontaisesti huono itsetuntomme syntisyyden vuoksi haluaa kilvoitella maallisen paremmuutensa kanssa, saaden siten omalle tunnolle pönkitystä. Tähän ongelmaan Jumalalla ei ole mitään muuta keinoa sielun pelastuksen suhteen, kuin ottaa pois se mitä on.

2. Rakkaudettomuus ja hylkääminen

Juuri puhuin lapsuudenystäväni kanssa lastenkasvatuksesta kun ne ovat pieniä ja siitä kuinka nuorena kun lapset ovat pieniä, niin itsellä on aina kiire, eikä jää tarpeeksi aikaa lapsille jakaa rakkautta. Kerroin hänelle että aito Rakkaus ei koskaan ole hylkäämislaji. Ethän sinä koskaan hylkäisi lastasi? Niin vain moni tekee, vaikka se on maallisestikin jo tuomittavaa! Samoin he tosta vaan hylkäävät puolisojaan, sukulaisiaan ja ystäviään ilman pienintäkään sydämen kosketusta. Ei se ole mikään raja, onko joku samaa verta vai ei. Ainoa asia olet sinä itse! Kerroin että minulla on aina ollut sydämessäni joku joka kertoo miten lapset täytyy kasvattaa ja silloin kun lapset olivat pieniä, en koskaan sanonut heille ettei isä nyt ehdi ottaa syliin, vaan molemmat polvet olivat aina avoimet koska aito Rakkaus ei koskaan tunne sanaa hylkääminen, ei ystävien, eikä oman puolison eikä veren perillistenkään suhteen. Meidän pitää seurata Herramme esimerkkiä! Jeesus ei koskaan hylkää ketään, vaan Hän tulee ainoastaan itse hyljätyksi.

3. Tuomitseminen katsomatta peiliin

Saatana käyttää omaa pahaa oloamme katsomaan kuinka paljon huonompi joku meistä on ja sanomaan sen sitten ääneen kaikkien kuullen ja vain satuttaakseen jotakuta. Jollekin toiselle tulee synniksi joku asia joka toiselle ei tule, joten emme voi tuomita toista siitä mikä itselle tulee synniksi. Tällä tavalla vain loukkaamme toinen toistamme, emmekä näe että meillä on täysi työ pitää itsemme edes riittävän nöyränä pysyäksemme armon piirissä. Muiden tuomitseminen ei edesauta millään tavalla suhdettamme Jeesukseen. Murehdutamme Pyhää Henkeä kun käännymme katsomaan kanssapalvelijamme tekemiä virheitä ja sanomaan että katso kuinka huono tuokin on ja Jumala rankaisi tätä nyt kun tämä joutui vastoinkäymisiin. Tällä tavalla siirrämme katseemme pois ristiltä katsomaan käärmeitä ympärillämme.

4. Oman edun tavoittelu

Suuret puheet, pienet teot, ovat tämän maailman motto. Vain aniharvoin osaamme tehdä jotain missä ei ole oman edun tavoittelu jollain tasolla mukana. Jos emme tarvitse rahaa jotain ”palvelus” tekoamme vastaan, niin mainetta sitten ainakin teollemme. Maailma on pullollaan ihmisiä jotka auttavat ja valokuvaavat sitten itsensä auttajana, puhuvat auttamisesta mutta ne teot jäävät tekemättä. Missä on se joka sanoo köyhälle tuttavalle kuumalla keskikesällä, kun tämän jääkaappi meni rikki, eikä maitokaan pysy hengissä kuin muutaman tunnin, että ”hei mennään yhdessä sinne Giganttiin ja ostan sinulle sen jääkaapin rikkinäisen tilalle mutta kunhan et kerro siitä kenellekään, jottei turhat juorut asiasta leviäisi”. Parempi on olla siis köyhä avunsaaja tai hiljainen avun antaja, kuin rikas, joka joutuu miettimään että mitä seuraavaksi jotta saisin lisää hyvän miehen mainetta, koska se tekee niin hyvää omalle tunnolle.

5. Armon työn korvaaminen jollain toisella

Ihan ensimmäisenä tulee mieleen elävän Jeesuksen kohtaamisen silmästä silmään, sen tapahtuman todellisuuden siirtäminen hamaan jonnekin tulevaan tai kokonaan sen kieltäminen, väittäminen olevan jo tässä ja nyt hengessämme. Sellainen elävän Jeesuksen väistely kielii oman tunnon vammasta ja ristintyön vastaanottamisen vajavuudesta. Armon työn tilalle otetaan omat hyvät teot ja sitten verrataan aina eteen tulevaa syntisyyttämme Jumalan Rakkauden rajoittamattomuuteen armona jonka saamme muka kuitenkin katumatta ja tekemättä parannusta. Valtion kirkko eksyttää tällä tavalla lapsikasteen muodossa jatkuvasti miljoonia ihmisiä luulemaan että Taivas on auki, ”jos sellainen on olemassakaan”, kunhan sinut on lapsena kastettu ja maksat kirkolle veroa. Armon kattavuus on siis kirkon määrittelemä ja se tulee suoraan armon työn väliin.

6. Laittomuuden hiljainen hyväksyminen

Sammakko keittyy syntikattilaan jos levy pistetään ykköselle. Toisin sanoen tarvitaan aikaa ja paljon aikaa sisään kirjoittaa kansaan synti toisensa jälkeen porttiteorian kautta, tämän tajuamatta mitä tapahtuu. Ensin suvaitaan se ja sitten tuo mutta kavahdetaan sitten sille kolmannelle, kunnes olemme saavuttaneet sen portin jottei kukaan kavahdakaan enää sille kolmannelle kauhistukselle, vaikka se ennen oli aivan mahdotonta hyväksyä. Näin ihmiset keittyvät syntiliedellä keitinveteen ja hiljaa hyväksyvät lopulta kaiken. Lopulta ihmiset tajuavat tämän, kyräilevät mutta tietävät ja hiljaa hyväksyvät tilanteen tosiasiana.

7. Käsistä ryöstäytynyt suvaitsevaisuus

Tämän omantuntomme pönkittämiseen omilla teoillamme, meillä on taipumusta tuhlata siihen tarpeettoman paljon voimavaroja, aivan kuin se edistäisi meidän lähentymistämme Jumalaan. Olemme rikkoneet yltiöpäisellä suvaitsevuudellamme jo Jumalan sietokyvyn rajat ja alkaneet hyväksyä synnin suvaitsevuudellamme. Tämä on kuin hakkeri joka löytää palomuurista porsaanreiän ja nyt sinne terveelle maaperälle voi syöttää sitä kautta ihan mitä tahansa, kun siinä on postimerkkinä sana ”suvaitsevuus”. Katala valhe!

8. Suoranainen ilkeämielisyys on lisääntynyt

Kuulen jatkuvasti ihmisten itsensä huonon oman tuntonsa vuoksi etsivän toisistaan jotain sellaista, jonka kautta voisi vahingoittaa toisen elämää. Tämä haitanteko ei ole enää minkään eduntavoittelua, vaan silkkaa pahuutta. Jotenkin voisi ymmärtää että ilkeämielisyydelläkin on jokin oman edun tavoittelun tarve haussa mutta kun ei ole, vaan se tuottaa pelkän ilkeän mielen vuoksi toiselle mielipahaa. On kauheaa kuulla kun joku puhuu pelkän pahan hakemisen vuoksi pahaa toisesta, tarkoituksena on vain pelkkä mielipahan tekemine lähimmäiselle. Lisäksi tätä näkee tehtävän usein siitä syystä että joku on selvästi onnellinen Jeesuksen veren suojasta. Sen onnen henkimaailma haluaa murskata ja käyttää siihen ketä ikinä voi.

9. Salakavala epärehellisyys – itselleen valehtelu

Usein valehtelemme itsellemme tehtyämme syntiä. Näin teki Adam ja Eevakin heti langettuaan, he alkoivat syyttää Jumalaa heidän tekemästä synnistään. Tämä itselleen valehtelu on se synnin kuolemanrangaistus, eikä niinkään se varsinainen teko. Adam ja Eeva söivät siitä puusta, josta Jumala oli kieltänyt heitä syömästä. No kysymys kuuluu, miksi sellainen puu sitten oli siellä? Eikös senkin Jumala ollut sinne tehnyt?! Kyllä oli muttei se puu meinannut sitä fyysisesti hedelmää tuottavana puuna olemista, vaan hedelmä tässä kuvastaa niitä valheita, jotka Adam ja Eeva Jumalalle suolsivat siitä puusta syönnin jälkeen. He valehtelivat ensin itselleen ja sitten syyttivät Jumalaa!

10. Jeesuksen paluun kieltäminen ja odottamisen puute

Mitä pahaa löydät sanasta JEESUS TULEE? Löydät itsesi lopullisen tuomarin edestä. Oletko valmis kohtaamaan sen? Tämä Jeesuksen odottajien joukko on äärettömän pieni. Kirjaimellisesti vain pieni murto-osa odottaa aidosti Jeesusta joka päivä ja rukoilee taukoamatta että ”tule Herra Jeesus”. Ja tätä Jeesuksen odottajien joukkoa kritisoidaan kristikunnassa äärettömän paljon. Sanotaan jopa että tempaus on saatanan keksimä eksytys. Mutta koskaan eikä mikään ole sen aidompaa Jeesuksen odottamista ja valvomista kuin se minkä morsian näyttää esimerkillään kritiikistä huolimatta. Se odottaa Jeesusta tempauksen muodossa joka päivä herkeämättä. Raamattu on yksiselitteinen siltä osin, jos et odota, et odota ja autuas se jonka Herra tapaa valvomasta ja odottamasta.

Kaikkeen edellä mainittuun meillä on siis alkukirjoituksen mukaisesti vain yksi lääke, Jeesus Kristus, mutta se ei voi toimia kuin nöyryydessä. Siksi vanhurskaan vaate on säkkipuku! Se ei voi toimia jos sinulle puetaan juuttikangas päälle ja olet edelleen pöyhkeä, omavoimainen muita tuomitsemassa oleva ”suvakki”. Se ei myöskään toimi siten että näyttelet nöyrää, kuljet rukouskokouksissa mutta kotiin mentyäsi panet kaiken pois ja elät pöyhkeää omavoimaista elämääsi. Nöyryys on kasvettava sinussa ja kiinnityttävä sinuun siten ettei sinulla ole enää ketään, jonka pidät sinua huonompana ihmisenä. Et enää salaisissakaan ajatuksissasi halua pahaa, vaan kaipaat lakkaamatta Mestarin vierelle. Et enää rukoile itsellesi lottovoittoja, elämääsi uutta sitä ja tätä, vaan rukoilet lakkaamatta lisää nöyryyttä ja läheisempää suhdetta Pyhässä Hengessä. Rukoilet syntiesi sovitusta joka päivä ja luovutat koko elämäsi ja vapaa-aikasikin Jeesukselle Kristukselle ja Hänen viitoittamalle tielleen. Siihen ei kuulu enää sanat ”minä-minä-minä” ja ”minulle-minulle-minulle”, vaan muut ensin ja minä sitten kun sovin sekaan.

TULE HERRA JEESUS!!! – HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017

 

Takaisin etusivulle

 
 
 
 
 

Arkisto

 
| 2025 | 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 |