31.12.2008

Herätkää, koska tämä alkaa olla viimeisiä huutoja yössä ja kun keksiyö tulee, loppuu öljy...


Miksi niin monen sydän haluaa viisaan Einsteinin kaltaiseksi ja estää itseltään pääsyn Jeesuksen syliin? Miksi pitää olla niin ylpeä itsestään, omista kyvyistään ja taidoistaan, ettei halua pelastuksen tietä kulkea?

30.12.2008

Nyt tuli niin vahvaa tekstiä, että laitan tämän kokonaan ja sellaisenaan tänne, koska osasin
minäkin ennustaa ilmeisen tarkasti Dollarin tuhon. Vaikka mitä ihmeen väliä sillä nyt sitten
onkaan. Emme me ihmiset mitään mistään tajua. Meillä on viisi aistia ja niillä me näemme,
kuulemme, haistamme, maistamme ja tunnemme. Tosin näkyni rahasta on vielä avoinna.

Hampurilainen maksaa kohta 600 dollaria, jee, jee...

Uuden Suomen nettilehden ( www.uusisuomi.fi ) kirjoitus 29.12.2008

Hurja teoria: Näin USA hajoaa vuonna 2010

Venäläisprofessori on ennustanut jo vuosikymmenen ajan, että Yhdysvallat tulee hajoamaan vuonna 2010 taloudellisista ja moraalisista syistä. Pahenevan talouskriisin aikana professori Igor Panarinille on alkanut sataa haastattelupyyntöjä ennätykselliseen tahtiin.

Wall Street Journalin mukaan Panarinin uusin innokas kuuntelija on Venäjän valtionmedia. Synkät ennustukset Yhdysvaltojen tulevaisuudesta ovat musiikkia Kremlin korville, joka on syyttänyt Washingtonia viime vuosina niin Lähi-idän epävakaudesta kuin globaalista finanssikriisistäkin.

- Yhdysvaltain hajoamisen todennäköisyys on tällä hetkellä 55-45 prosenttia. Jotkut saattavat iloita tästä prosessista, mutta jos puhutaan järkevästi, tämä ei ole paras skenaario - - Venäjälle, Panarin sanoo WSJ:n haastattelussa.

Hänen mukaansa Venäjästä tulisi voimakkaampi globaalilla tasolla, mutta sen talous kokisi silti kovan kolauksen, sillä se on vahvasti riippuvainen Yhdysvaltain dollarista ja kaupasta maan kanssa.

Tiivistetysti sanottuna Panarinin ennustus on, että suuri maahanmuutto, taloudellinen taantuma ja moraalinen rappio tulevat sytyttämään sisällissodan ensi syksynä, mikä aiheuttaa dollarin kaatumisen. Panarinin mukaan kaaoksen alkaessa rikkaimmat osavaltiot ottavat rahansa pois liittovaltiolta ja irrottautuvat unionista. Sosiaalinen levottomuus huipentuu sisällissotaan, joka jakaa maan etnisten linjojen mukaan, ja vieraat maat astuvat apajille.

Keskikesän 2010 tienoilla Yhdysvallat hajoaa kuuteen osaan, ja Alaska palautuu Venäjän hallintaan. Kalifornia tulee Panarinin skenaariossa olemaan osa Kiinaa tai maan etupiirissä. Teksas ja sen lähellä olevat osavaltiot tulevat olemaan Meksikon vaikutuspiirissä.

Itärannikon Washington ja New York saattavat liittyä Euroopan unioniin. Kanada iskee puolestaan pohjoisiin osavaltioihin.

Havaiji tulee Panarinin mukaan Japanin tai Kiinan komennossa ja Alaska tullaan sisällyttämään Venäjälle.

Myös tulevan presidentin Barack Obaman mahdollisuudet muutokseen Panarin tyrmää: ”Kun kevät tulee, selviää ettei ihmeitä tapahdu.”

WSJ:n haastatteleman venäläisen toimittajan mukaan Panarinin apokalyptinen povaus heijastaa Venäjällä ilmassa olevaa antiamerikkalaisuutta, joka on hänen mukaansa jopa paljon vahvempaa kuin Neuvostoliiton aikana.

Yhdysvaltalaiset asiantuntijat eivät allekirjoita monta vuotta KGB:n leivissä työskennelleen Panarinin ennustuksia. Valkoisen talon tiedottaja Dana Perino kieltäytyi kommentoimasta Panarinin väitteitä naureskellen.

Panarin sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että hänen teoriansa otetaan yhä vakavammin. Hän muistuttaa, että myös Neuvostoliiton hajoamisen vuonna 1976 ennustaneelle ranskalaiselle Emmanuel Toddillekin naurettiin aikanaan.

Valtteri Varpela

2. Ajankohtaista-osioon Keefun blogikirjoitus (http://turjalainen.blogspot.com/) 28. joulukuuta 2008

Vuosi 2009 ja lähivuodet: Maailmantalouden romahdus, jättimäinen lama, hirveä työttömyys ja inflaatio

Ymmärrän, että yllä edellä oleva blogini otsikko, joka tiivistää oleellisen tulevan vuoden (ja tulevien vuosien) taloustilanteesta, ei ole kovin rohkaiseva, samoin kuin ei ole olleet muutkaan taloutta käsittelevät kirjoitukseni viimeisten kahden vuoden ajalta. Minua on syytetty pelottelusta, vaikka olen halunnut vain varoittaa siitä, mitä on edessä.

Tämäkin kirjoitus on suurelta osin toistoa siitä, mitä olen kirjoitellut jo aiheesta jo pitkän aikaa, mutta haluan silti vielä kerran osaltani tyhjentää ilmat erinäisten talouspuoskarien "nousukausi on ihan edessämme" -ennusteista.

Ensi vuosi tuo tullessaan maailmantalouden tähän mennessä pahimman taloudellisen romahduksen ja laman. Syvyydeltään, kestoltaan ja seurausvaikutuksiltaan tämä katastrofi tulee vetämään vertoja viime maailmansodalle. Se nimittäin kestää seuraavat 4-7 vuotta, tekee selvää nykyisestä maailmantaloudellisesta järjestelmästä, ja muuttaa merkittävästi ja pysyvästi poliittisia ja geopoliittisia valtasuhteita.

Mikä on Suomen tilanne?

Tulevana vuonna ja sitä seuraavina vuosina Suomi menee taloudellisesti viemäristä. Tulee veret seisauttava lama, ja alkaa valtava irtisanomisten ja lomautusten aalto. Alkaa kaatua myös rahoituslaitoksia. Kevät vielä menee jotenkuten, mutta kesän jälkeen suomalaisten kulutusvoima on lopussa.

Suomessa on metsäteollisuudessa 50% liikakapasiteettia, mikä tarkoittaa yhdessä itätuonnin ongelmien ja laman kanssa sitä, että tehtaita suljetaan reippaasti. Nyt nähty on vasta alkua. Pelkästään nyt suljetun 6:n paperi-, sellu-, ja kartonkitehtaan kerrannaisvaikutukset ovat pitkällä tähtäimellä lähes 50 000 työtöntä lisää. Kaiken kaikkiaan metsäteollisuuden leikkausten ja tehtaiden lakkautusten myötä maastamme häviää parin-kolmen vuoden viiveellä pysyvästi noin 200 000 työpaikkaa, kun mukaan lasketaan kerrannaisvaikutukset kaupan ja palveluiden puolella. Tämän lisäksi tulee muun teollisuuden, tuotannon ja palveluiden valtavat supistukset ja irtisanomiset laman myötä. Arvioin, että Suomesta häviää kaiken kaikkiaan yli 500 000 työpaikkaa. Jo nyt monet firmat ovat lykänneet YT-neuvottelu- ja lomautusilmoituksiaan joulun pyhien yli, joten uuden vuoden jälkeen näitä on jo edessä pienoinen suma.

Näin ollen on turha puhua mistään massiivisesta työvoimapulasta. Uusia työpaikkoja palvelualoille ei synny, ellei ole niitä ylläpitävää taloudellista lisäarvoa kansantalouteen tuottavaa perussampoa, eli tuotantoa ja teollisuutta. Kaikesta huolimatta hallituksemme jatkaa edelleen projektia, jonka tarkoituksena on tuoda maahan satoja tuhansia vierastyöläisiä torjumaan "huutavaa työvoimapulaa".

Poliittinen vasemmisto tukee tätä vierastyövoiman tuontihanketta, jonka pääasiallinen tuki ja motiivi on kuitenkin työnantajapuolella; Suomalaisen yleisen palkkatason raju laskeminen Lissabonin sopimuksen mukaisella lainsäädännöllä, joka mahdollistaa ulkomaisen työvoiman vuokraamisen Suomeen tekemään töitä oman kotimaansa palkka- ja työlainsäädännön mukaisilla ehdoilla, ilman työntekomaan viranomaisilla on oikeutta puuttua asiaan (Kuten Ruotsissa, missä liettualaiset vuokratyö-siivoojat jo tekevät työtä olemattomilla työehdoilla ja 70 sentin tuntipalkalla). Tätähän on jo käytännössä harjoitettu rakennustyömailla, jossa ulkomaisten työntekijöiden palkkojen ja oikeuksien polkeminen ja verojen kierto ovat jo vuosia olleet yleistä.

Tilanne Suomessa tulee olemaan se, että sekä hallitus että ammattiliitot ajetaan puun ja kuoren väliin: Ellei valtiovalta ja ammattiliitot suostu verotuksen ja palkkatason alentamiseen, maahan tuodaan alipalkattua ja huonosti kohdeltua vierastyövoimaa tekemään työt alle puolella suomalaisten palkkatasosta. Teollisuudella kun ei (toisin kuin viime laman aikaan) tulevan laman myötä oikein ole muuta keinoa alentaa tuotantokustannuksia.

"Laman torjunta palkkatason laskulla" -argumentti tuleekin olemaan yksi työnantajapuolen ja "talousviisaiden" pääasiallisista tavoitteista niin Suomessa kuin myös EU-tasolla. Se tulee olemaan myös yksi Lissabonin sopimuksen (ja sitä kautta EU-liittovaltion) lopullista läpimenoa ensi keväisessä Irlannin kansanäänestyksessä vauhditettavista propaganda-valtti.

Tuotiin Suomeen valtavasti vuokratyövoimaa tai leikattiinpa palkkoja ja työehtoja muuten vaan, niin seurauksena on suomalaisen elintason raju tiputus ja totutun elämäntapamme joutuminen kriisiin, joka vetää suhteessa vertoja viime sotavuosille. Seurauksena on hyvinvointijärjestelmän romahdus ja yhteiskunnallista epävakautta, johon liittyy kaikenlainen rikollisuuden, kuten huumekaupan, parituksen, ihmiskaupan ja ennen kaikkea pimeän työn raju kasvu. Tämä tulee olemaan lähivuosina valtava henkinen shokki ihmisille.

Dollarin alamäki ja globaalin talousjärjestelmän romahdus

LEAP:n ennusteen mukaan USA:n dollari muuttuu WC-paperiksi syksyyn mennessä, mikä tekee selvää kaikkien USA:n markkinoista ja dollarista riippuvaisten valtioiden talouksista. Lama iskee tämän vuoksi kovimmin Britannian (suhteellinen velkaantuminen lähes USA:n tasoa) ja OPEC-maiden lisäksi Kiinaan ja Itä-Aasian "tiikereihin", erityisesti Japaniin, joka joutuu niin lähelle konkurssia kuin kehittynyt teollisuusmaa vain voi.

Kaikki, jotka ovat sijoittaneet USA:han, amerikkalaisiin velkakirjoihin, osakkeisiin tai joiden omaisuus on pääasiassa sidottu dollariin, ovat jo menettäneet kaikki nämä rahansa. He eivät vain vielä tiedä sitä.

Kevättalvella alkaa dollarin historiallinen alamäki lähes Zimbabwen malliin. FEDillä ei ole enää muuta keinoa hihassa kuin painaa dollaria liikkeelle kuin viimeistä päivää, mikä merkitsee jättimäistä inflaa. EKP joutuu tekemään eurolle saman, ettei euro-dollari -vaihtosuhde karkaa liian suureksi, mikä merkitsee myös euron suurta inflaatiota.

Kun dollari romahtaa, ja amerikkalaisten velkakirjojen luottoarvo menee sen sileän tien, myös jeni, punta, rupla ja monet muut dollariin sidotut tai dollariin nojaavat (valtioiden pankkien holvit täynnä pääasiassa dollareita, jotka toimivat oman valuutan arvon takeena) valuutat ovat WC-paperia. Japanilaisia on vain 120 miljoonaa, mutta he ovat lainoittaneet kolmanneksen amerikkalaisten astronomisen suuresta ulkomaanvelasta. EU-maat ovat lainoittaneet 40% jenkkien ulkomaanveloista, mutta Eurooppalaisia on lähes 700 miljoonaa, joten nuppia kohti rasitus on pienempi. FEDiä seuraavan EKP:n "rahanpainantakilvan" ohella euroa painaa myös edellä mainittu jenkkivelkakirjojen nollautuminen. LEAP:n laskemien mukaan pelkästään tämä tuo noin 30%:n lisäinflaation eurolle.

Kuinka suuria inflaatiolukuja tulemme näkemään? Hyvä kysymys. Normaalitilanteessa kunkin valtion valuutan arvo määräytyy siten, että lasketaan yhteen:

+ Maan keskuspankin ja muiden rahoituslaitosten hallussa olevat kulta- ja jalometallivarannot.
+ Maan keskuspankin ja muiden rahoituslaitosten hallussa olevat ulkomaiset valuuttavarannot
+ Maan pankeissa ja rahoituslaitoksissa olevien sijoitusten ja ulkomaisten velkakirjojen arvo
+ Maan infrastruktuurin, tuottavien liikenne-, ja teollisuuslaitosten, sekä tuotantokapasiteetin arvo
+ Maan alueella olevien luonnonvarojen arvo

Tämän laskelman summa jaetaan valtion liikkeelle laskeman valuutan yksiköiden määrällä. Näin saadaan selville valuutan ns. reaaliarvo.

Tämän lisäksi lasketaan mukaan:

+ Maan valuutan valuuttapörssissä saama luottoarvo suhteessa muihin valuuttoihin.

USA on onnistunut ulkoistamaan dollarin arvon maan rajojen ulkopuolella olevaan luonnonvaraan eli arabien öljyyn. Dollaria on jo 70-luvulta pitänyt yllä lähinnä USA:n valta-asema maailmantalouden keskuksena, ja se, että öljy hinnoitellaan dollareissa, jolloin öljy toimii ikään kuin dollarin arvon takeena. Kun OPEC irtisanoutuu dollarista sen suuren inflan myötä, siltä menee täysin sen luottoarvo.

Laskelma siitä mikä on dollarin reaaliarvo, kun luottoarvo romahtaa

Vuonna 1991 ensimmäisen Irakin sodan alla dollarin reaaliarvo oli noin 30 centtiä per taala.

Vuosituhannen taitteessa vuonna 2000, dollarin reaaliarvo oli noin 10 centtiä / $

Maaliskuussa 2006 FED lakkasi julkaisemasta ns. M3 -tunnuskulua, joka kertoo paljonko dollareita on kaikkiaan liikenteessä. Riippumaton amerikkalainen arvio viime vuoden syksyllä (syys-lokakuussa 2007) arvioi dollarin reaaliarvoksi noin 1 centti / $.

Viime syksystä tämän vuoden (2008) lokakuuhun mennessä FED oli lisännyt liikenteessä olevien dollarien määrää noin 60%:lla, ja tahti on pysynyt samana. Tämä tarkoittaa sitä, että dollarin reaaliarvo oli tuolloin noin 0,4 centtiä / $ (arviohaarukka 0,2 - 0,6 c.).

Tuon laskelman mukaan, jos dollarin öljy sidos katkeaisi ja luottoarvo häviäisi sen sileän tien, 2$:n hampurilainen maksaisi jenkkimäkkärissä noin 600 dollaria (haarukassa 320 - 1000$) Tähän päälle FEDin kiihtyvän rahanpainannan vaikutus, eli Welcome to Zimbabwe - have a nice day!.

Oma veikkaukseni on, että ensi vuoden aikana euro inflatoituu noin 30%-60%. (Josta taala-sidonnaista on -20 -30%). Tämä ihan puhtaasti mutu-tuntumalta, koska on vaikea arvioida miten kauan EKP haluaa juosta FEDin perässä rahanpainantakisassa.

Toivon olevani väärässä näiden ennusteiden ja arvioiden suhteen, ja haluan painottaa sitä, että vaikka lama on pitkä ja sen jälkeen tulee nousukausi. Siihen vain voi mennä jopa seitsemän vuotta.

P.S.

Ai niin, suosittelen, että kannattaa harkita oman kasvimaan laittoa tai puutarhapalstan hommaamista. Keventää kummasti ruokalaskua, jos vihannekset löytyvät omasta kasvimaasta.

29.12.2008

Elämän viisaus

Nuori ihminen aloittaa elämäänsä yleensä opettelun kautta tyhmien tekojensa seuraamuksesta, eikös vaan pitkälle näin ole? Elämän opettelussa tulee kumminkin iso kahtiajako väkisinkin, kun alkaa elämässä moraali, eli kolkuttava henki ja ihmisen ahneus lyödä sotaa keskenään. Lapsi tahtoo sitä ja tätä tajuamatta mikä on hyväksi. Jos lapsi saa kaiken haluamansa, erehtyy vanhemmat tekemään pahimman virheen, mitä lapselle siinä iässä voisi tehdä. Lapsi ei saa löytää saamisen iloa, vaan antamisen itsestäänselvyyden. Tämä tekee lapselle ajatusmaailman, jossa toisella on aina ja ikuisesti, eikä sitä tarvitse miettiä. Tällä tavalla toimii nykyään monet yhteiskuntamme jäsenet ja kuluttavat siksi kaikkea mahdollista yli varojemme. Minä tunnen yrittäjiä, jotka ajavat yrityksensä konkurssiin vain parissa vuodessa, koska omasta mielestään firma voi maksaa aina kaiken ja hän itse ei ole tilivelvollinen. Tämä ajattelutapa kopioituu lapselle, jos se saa aina kaiken. Lapsi saattaa sanoa isälleen valittavaan rahapulaan, että mene pankkiautomaatille, sieltä sitä rahaa saa. Niinpä!
Kun lapsi alkaa tehdä tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen, hän ensin näkee mallin omista vanhemmistaan, eli onko perheessä ollut Rakkautta vai vain huolehtimista yms. Tämä näkyy selvimmin siinä että lapsi näkee vanhempien hellyydenosoitukset. Jos tätä ei näy, lapsi ei ymmärrä edes olemassaoloaan kunnolla, vaan hakee seksuaalisuutensa vaikka pornografiasta. Siinäpä vasta onkin se paras malli! Siihen kun lisätään lapselle opetettu erojen ja uusien avioliittojen helppous, on soppa syntynyt. Kouluissa ammutaan oppilaita ja lapset voivat pahoin, jota seuraa jotain vielä pahempaa heidän lapsilleen.
PYSÄYTÄ ELÄMÄSI SIIS KALKKIVIIVALLE!
Tästä alkaa uusi elämä ja ala lukea Raamattua...

27.12.2008

Sodomaa ja Gomorraa se luopumus tarkoittaa - Se on tapahtunut ja enemmistö päättää!

Yli puolet papeista siunaisi homoliiton
julkaistu tänään klo 05:03

Yli puolet papeista olisi valmis siunaamaan rekisteröidyn parisuhteen.

Suomen Lehtiyhtymän tekemän kyselyn mukaan myönteisimmin asiaan suhtaudutaan pääkaupunkiseudulla, jossa samaa sukupuolta olevien suhteen siunaamista kannattaa kaksi kolmesta papista. Kyselyn perusteella papit myös toivovat, että kirkko ottaisi asiaan nopeasti kantaa.

Luterilaisen kirkon piispainkokouksen asettama työryhmä pohtii parhaillaan kirkon kantaa rekisteröidyn parisuhteen siunaamiseen. Suomen Lehtiyhtymän joulun alla tekemään kyselyyn vastasi 106 pappia.

Tällaisena kaikesta nykymaailman lihallisten himojen keskeltä ei tule enää mieleen kuin porttiteoria. Kun hyväksyt tämän, hyväksyt pian seuraavan jne. Lopulta hyväksymme lastemme raiskaamisen ja eläinten hyväksikäytön. Kaikki on kiinni siitä, kuinka kauan vaatimukset ja yleinen tahtomme kestää taivuttaa meidät saatanan lopulliseksi orjaksi himojemme valtaan. Älkää ihmeessä luulko että homous ja lesbous on luonnollista! ÄLKÄÄ HERRAMME JEESUKSEN NIMESSÄ LUULKO NIIN. Te ihmiset löydätte itsenne helvetin tulesta lopulta, jos niin luulette.

Katso itse: Kehotetaan uusiin avioliittoihin, homosuhteisiin ja himoihin lihottaa nainen yms.

Adventisteille, meille ja muille... muistutukseksi

Paavalin kirje 14. luku roomalaisille
1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
3 Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
7 Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
8 Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
9 Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.
10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
14 Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
15 Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.
16 Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi;
17 sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
18 Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.
19 Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.
20 Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa.
21 Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
22 Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;
23 mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.

Synti tulee omasta tunnosta ja se synti josta et tiedä, olet siihen syyntakeeton. Syntiä on se, minkä synniksi lasket ja synti itseäsi kohtaan lasketaan juuri niin. Synti toista kohtaan näkyy selvemmin ja sen tiedät yleensä varsin hyvin. Anteeksiantamus on kaikki sinusta ja Herrastamme Jeesuksesta kiinni. Oletko tehnyt Hänelle täyden ja vilpittömän tunnustuksen ja sydämesi toivon olet asettanut yksin Hänen käsiinsä, koska vain hän tuntee synnin salat, emme me.

24.12.2008

Viimevuonna aihe oli Jouluevankeliumi – Nyt aiheenani on Joulupukin antievankeliumi

Tämän aiheen idean keksi ystäväni Markku, joka lähetti mailia aiheesta hyvin hauskalla tavalla ja hän huomasi nämä useat kohdat jotka viittaavat antikristilliseen Jouluun, Joulupukkijouluun. Markun maili kuuli näin:

Lueskelin aikani kuluksi erästä jenkkisivua, missä pohdittiin joulupukin olemassaoloa. Joulupukin englanninkielinen nimihän on santa, kun muuttaa kirjaimien järjestystä saa sanan satan. Onko joulupukki saatanan ovela suunnitelma vääristää joulun sanoma? Joulupukki kaiken lisäksi tulee yllättäen… varkain ja tuo "yllätyslahjoja". Hän on myös odotettu ja kaivattu vieras! Vanhemmat valehtelevat lapsilleen että joulupukki on olemassa ja tuo lahjoja kilteille lapsille. Kun lapset kasvavat, he tajuavat karun totuuden… kaikki oli valhetta! Joulupukki yhdistetään jouluun ja kenen syntymää juhlimmekaan

jouluna!? Pettyneet lapset ajattelevat, että kaikki joulussa oli valhetta, tätä kautta myös sanoma Jeesuksesta himmenee! Ei huono taktiikka saatanalla, täytyy sanoa!
Kaikki ei varmaakaan tykkää tällaisesta joulupukin mollaamisesta!

Mitä muuta Joulupukissa ja Jeesuksen tulemuksessa voisi olla antiyhteistä? Joulupukki punaisissa vaatteissaan, oikeat kasvot piilossa lumivalkoisen villaisen parran takana. Pukki lentää porolla pulkkaa vetäen, joka keksitalven yötaivaalla pilvissä liihottaen jakaa kaupallisia materiaalisia lahjojaan lapsilleen, aikajatkumoa taivuttaen ja aikalakia rikkoen suhteessa työmäärään. Lopulta pukki kohtaa omansa savupiipussa hiilien keskellä kuumassa takassa. Amerikassa pukki laittaa lahjat vielä takan viereen asetettuun sukkaan, joka on arvottomin paikka alkuperäisjuutalaisessa kulttuurissa. Siinä on koko joulupukin länsimaalainen valhesanoma. Totta silti toinen puoli, juuri näin yllättäen Jeesus tulee.
Se mikä toinen juhla on samalla tavalla salattu, on tietysti pääsiäinen. Senkin saatana on onnistunut tekemään pupu-, kananpoika- ja noitajuhlaksi. Täsmälleen päinvastoin, eli pupu ja kananpoika kuvaavat raukkamaisuutta ja heikkoutta äärimmillään ja noita vielä kiroamaan tapahtuman. Jeesuksen sankarillinen teko häivytetään äärimmäisen säälittävällä tavalla. Vasta tuli tv ohjelma Tuomas Embuskesta joka mollasi kristillisyyden alimpaan suohon, jossa sanomana oli "mikä jumala se sellainen on joka tappaa oman poikansa". Se jumala on juuri Embusken ja niiden muiden jumala, saatana itse.
Joulun sanoma, eli Jeesuksen syntymäjuhla on materiaalistettu kaikella mahdollisella tavalla, jotta Jeesuksen olemuksesta saataisiin mahdollisimman lähelle ihmiskäsin tehty legenda ja uskomus jostain vaan "ehkä joskus syntyneestä" erikoisesta poikalapsesta.
Se mitä tulee Jeesuksen tulemukseen, oli Markun hyvä huomio, koska Joulupukkihan on nimenomaan punainen antikristillinen hahmo, joka tulee yöllä varkain ja antaa lahjoja lapsille, jotka ovat olleet "kilttejä". Tuhmille lapsille hän antaa pelkästään "koivunherraa ja havuja", eli piiskaa. Tontut seuraavat kaiken aikaa aina pitkin vuotta ikkunasta ja kirjaavat kaiken ylös mitä lapsi tekee. Sama pätee monen vanhemman opetukseen, kuten minun adventistisessa lapsuudessani oli enkeleistä jotka kirjaavat jokaisen pahan tekoni ylös. Näin minut saatiin pelkäämään syntiä, enkä ole nyt siitä ollenkaan pahoillani, koska Jumalan pelko on hyvästä. Ei ne opit pahasta olleet mutta nykyään ne veisivät opettajiltakin jopa työpaikan.
Tästä voi vetää jonkinlaisen yhteenvedon, että saatana haluaa käyttää samoja keinoja omiin tarkoituksiinsa, eikä ne keinot ole hänen keksimiään, vaan hän ottaa Jumalan neuvoista kyllä osan omaan käyttöönsä, samoin kuin Jumala käyttää saatanaa ihmisiin, ymmärtämään syntiä ja katumaan pahoja tekoja. Jumala jopa antaa ihmisen saatanalle riepoteltavaksi, jotta tämän sielu voisi pelastua. Näin sanoo Raamattu.

Joulu on antamiset ilojuhla ja kiitoksen tuoman taakan voi kantaa yksin vain Jumala. Älä tee Joulun lahjoistasi ja tarjoamastasi ruuasta sentään itsellesi syntitaakkaa odottaessasi siitä ylenpalttista kiitosta. Meidän epäitsekkäin antamisemmekin on liian usein syntinen ja itsekäs ele, jolla pönkitämme omahyvyyttämme, kalastamme muilta itsemme korottamista hyvyydessämme, sekä hyväksyntää ja otsasi maassa odotamme sinulta kiitosta. Vaadittu kiitos muuttuu kauppatavaraksi, jolla käydään kaupankäyntiä, kuin rahalla konsanaan. Ollaan velkaa ja otetaan sitä ja maksetaan kiitos takaisin. Loukkaannumme, jos kiitosta ei tule, tai sitä ei tule tarpeeksi tai se onkin pelkkää saamisen ilolla näytettyä kiitosta. Nimittäin pelkkä saamisen ilo on aidoin kiitos. Niin kiittää mm. eläimetkin, joita ruokit. Saamisen ilo on se kaikkein puhtain ja oikeamielisin kiitoksemme,  ja kaikki rituaaliset kiitokset ovat enemmän tai vähemmän teeskentelyä, koska Jumalakin odottaa vain näkevänsä, pelkän ilomme, joka on täyttä aitoa kiitostamme.

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JEESUKSEN KRISTUKSEN SYNTYMÄJUHLAA, JOULUA!

23.12.2008

Moni ei usko, että USA tuhoaa Dollarin ihan itse tietoisella tavalla

Dollari on USA:lle koko Amerikan vallan symboli, eikä kenenkään, edes mielen viereenkään tule ajatus, että Amerikka tahtoo itse tuhota Dollarinsa olemassaolon. Tästä silti juuri nyt on kysymys.
Tein tuossa muutama kuukausi sitten kesän tienoilla jutun rahamaailmasta, jossa kerroin Kiinan omistavan suurimman osan Amerikan Dollareita käteisenä valuuttana. Lisäksi USA on jatkuvasti lainannut Kiinalta rahaa, jotta voisi maksaa kalliita sotaretkiään Lähi-idässä ja Aasiassa. Kustannukset ovat nimittäin mittavat, koska ei ne lentokoneet ja ohjukset
ilmaiseksi lentele tuolla maan kolkassa. Yksi sata miljardia on pelkästään varissut Bushin taskusta maahan operaatioiden saatossa.
Kaiken taustalla ovat ns. Illuminatit tai Vapaamuurarit, kuka tietää mitä siellä takana on, mutta se on varmaa, että niiden eduista tässä on kysymys ja maailman rauhan järkyttämisestä. Ihmisiä on saatava katoamaan maan päältä vähintään 3-4 miljardia. Lopuksi on tehtävä vielä etnisiä puhdistuksia joiden tarkoitus on estää paluu samaan tilanteeseen missä nyt olemme. Keinot ovat nämä, joita ympärilläsi koko ajan tapahtuu. Bush kävi neuvottelemassa öljyn hinnasta moneen otteeseen Saudi Arabiassa. Ensin kaikki Dollarit, mitä vain saatiin, pumpataan Kiinaan, Intiaan ja Pakistaniin. Kun Kaukoidässä on enemmän Dollareita kuin USA:ssa, öljyn nostettiin pilviin, jonka USA osti hyvin suurella tappiolla Saudeilta sovitun kaavan mukaan, voitto puoliksi. Venäjän öljyn myynti tyrehtyi kalliin hinnan takia eikä se myynyt sen enempää kuin ennenkään. Sitten huima pudotus ja USA lopettaa öljyn ostamisen pikku hiljaa. Arabimaat supistaa tuotantoaan ja Venäjä alkaa saamaan kaupaksi öljyä, mutta mihin hintaan? Se myy öljyään lähes ilmaiseksi ja ajautuu suuriin taloudellisiin vaikeuksiin muutamassa kuukaudessa, eikä syy ole sen, vaan USA:n ja muutaman maailman rikkaimman talousmahdin.
Dollarin hautajaiset häämöttää, kun kaikki Amerikkalaiset ovat konkurssin partaalla ja pyytävät valtiolta taloudellista tukea. Mitä jännää USA tekeekään, se aloittaa painaa seteleitä, koska Amerikassahan Dollari on käypää valuuttaa, mutta muualla sen ulkoinen arvo on alkanut laskea silmissä. Sen sijaan amerikkalaisperhe ostaa sillä edelleen tarpeensa ja luulee kaiken menevän kuin ennenkin. Kun Dollareita on painettu moninkertainen määrä viime kesään verrattuna, vailla mitään kontrollia, se alkaa muuttua wc paperiksi ja kuka omistikaan Dollareita eniten? KIINA. Kiinalaisilla talonpojilla on paljon Dollareita, joiden arvo onkin mennyt apinanleipäpuun lehtien hintaiseksi, alkaa kiinalaismiehestä tuntua siltä, että joku on huijannut. Venäjä on saatettu konkurssiin muutamassa kuukaudessa ja Kiinan työtätekevä kansa ottamaan arvottomia Dollareita työnsä pantiksi. Enää tarvitaan pieni ärsyke ja suuri sota syttyi. Tämä ärsyke on helpoin keino koko projektissa. Tarvitaan vain muutama vapaaehtoinen pyssymies terrorisoimaan jotain toisen nimissä ja se laukaisi konfliktin, jossa kuolisi miljardeja.

Tässä kohtaa tullaan vasta Johanneksen ilmestyskirjan lukuun 7 ja jakeet 1-3 Sen jälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun. Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta, ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennen kuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan". Tätä tapahtumaa edeltää Pyhien eli morsiamen ylösotto ja sitä seuraa antikristuksen aika. Peto punoo uuden juonen.

Jatkoa talouteen jossa vastuu on meillä - Järventaus ehdottaa jopa palkkojen alentamista
laman torjumiseksi
toivottavasti Järventaus aloittaa omasta palkastaan ja perustelee sitten

julkaistu tänään klo 16:26, päivitetty tänään klo 20:14


Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jussi Järventaus kaipaa joustamista työehtosopimuksista taloustilanteen takia. Kuva: YLE

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus ehdottaa rajuja keinoja laman torjumiseksi. Järventaus väläyttää jopa palkkojen väliaikaista alentamista irtisanomisten ja lomautusten välttämiseksi.
Lamaa pitää torjua poikkeuksellisen järein toimin, ehdottaa Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus. Järventauksen mukaan työpaikkojen säilyttämiseksi pitäisi sallia työehtosopimuksista poikkeaminen paikallisesti. Se voisi tarkoittaa esimerkiksi palkkojen määräaikaista alentamista irtisanomisten ja lomautusten vaihtoehtona. Annettaisiin siis mahdollisuus tämäntapaiseen

sopimiseen sen sijasta, että nyt sitten on ehkä välttämätöntä lomauttaa tai irtisanoa, kun yrityksessä rahat eivät vain riitä, Järventaus sanoo YLE Uutisten haastattelussa. Lisäksi yrittäjät haluavat, että määräaikaisten työtekijöiden palkkaamista pitäisi helpottaa. Yritysten rahoitusongelmia Järventaus helpottaisi Finnveran tuella. Lisäksi valtio voisi olla yrityslainojen takaaja, Yrittäjien puheenjohtaja Jussi Järventaus esittää.

SAK ei lähde palkka-aleen vaikka henki menisi - Toivottavasti sitten menee se henki

22.12.2008

Ahneus ja työntekijän oikeudet päättää omasta edustaan

Monesti on ihan pakko ollut huomata, kuinka merkillistä on viranomaisten operaatioiden mittava suhteettomuus. Auta armias jos joku kuulee yhden laukauksen, joka olikin auton yliajaman viemärinkannen aiheuttama ääni ja soittaa 112:n. Tästä alkaa viranomaisten mittavat operaatiot käynnistyä. Jotain tyhjää taloa saatetaan piirittää tunti tolkulla kymmenien poliisipartioiden voimin, tutkintaryhmä, pommiryhmä ja tietysti karhuryhmä on paikalla. Lisäksi ambulansseja on paikalla useita sekä vähintään muutama paloauto, tikasauto ja palopäällikön auto.
Sunnuntaiaamuna näin kun auto ajoi tolppaan

ja tolppa kaatui nurin. Kukaan ei loukkaantunut, mutta viranomaisten määrä oli uskomaton. Kuin maailmansota olisi syttynyt, kun alue oli kuin sininen vilkkuvalomeri. Paloautoja, poliiseja useita ambulansseja, lääkäri ambulanssi ja odoteltiin siinä Medihelinkin saapumista. Kaikki tämä vain siksi kun peltiä oli rypistynyt ja sähkötolppa oli kaatunut.
Eräs postin autokuski kertoi että hän oli itse soittanut eräästä pienestä palosta, lapiovarasto-kojussa, jonka sammuttamiseen ei tarvittaisi kuin yksi vaahtosammutin. Hän soitti pelastuslai-tokselle koska sammutinta ei ollut käsillä ja vettäkään ei saanut mistään siihen hätiin. Paikalle saapui kaksi paloautoa, yksi tikasauto, ambulanssi ja poliisi. Yhdeltä paloautolta meni hänen sanojensa mukaan alle 30 sekuntia palon sammuttamiseen ja parikymmentä litraa vettä paloletkusta. Siinä kaikki ja muut seurasivat vierestä. Pelastuslaitoksen palon sammutus operaatio oli maksanut yhteiskunnalle siihen mennessä varmaankin jo tuhansia euroja. Tämä postimies tosin tiesi miksi nämä viranomaiset tulevat aina niin suurella joukolla kuin mahdollista. Eikä ollut iso yllätys, hälytyskorvaus, eli yhteiskuntamme maksaa heille extraa verorahoistamme. Ahneus on siis kaiken tämänkin takana, eikä varovaisuus tai muu valtion järkeistämä toimintaperiaate ja maksaja on iso laitos, eli valtio.
Tiedättekö miksi Wärtsilä meni konkurssiin? Työntekijöiden ahneuden ja sen aiheuttamien väärinkäytösten takia. Wärtsilän työntekijät -70 luvulla olivat sotakorvausjuttujen jälkeen tulleet ahneiksi ja alkoivat räikeästi varastaa valtiolta. He sahasivat omaa oksaa poikki ahneudessaan ja tyhmyyksissään. Työntekijät ottivat usein rakennusasuntolainaa, joka maksettiin heidän tililleen ennen rakentamista. Rakentaminen unohdettiin ja ostettiinkin auto sillä rahalla, vaikka rakennus olisi silti tehtävä lainanvakuudeksi. Niinpä rakennustarvikkeet ja työkalut varastettiin Wärtsilästä ja taloa rakenneltiin siis pikkuhiljaa. Olen itse nähnyt jo -70 ja -80 luvuilla näitä keskeneräisiä taloja, joiden materiaali ja rakenteellinen ratkaisumalli oli selvästi jostain muualta kuin rautakaupasta. Lisäksi Wärtsilän työntekijöillä oli lakko joka ikinen perjantai, puolen päivän jälkeen, koska loppuviikolla ei huvittanut tehdä enää töitä ja miehiä halutti ehtiä viinakauppaan ajoissa, ennen ruuhkaa. Ei siis ole ihme jos kaikki meni nurin. Täsmälleen sama pätee nyt kuolleelle paperialallemme. Nämä ahneet ihmiset nostivat työtaisteluillaan itselleen tähtitieteelliset palkat ja työehdot muihin aloihin verrattuna, eikä Suomessa yrityksillä ole keinoja sossujen "demokraattiseen" kilpailuun. Paperiliitto on ollut koko Suomen vahvin liitto kautta aikojen. Työntekijä, sosiaalidemokraatit ja ammattiliitot ovat olleet Suomen tappaja jo liian kauan ja siksi on täysin oma syymme kun työt menee muualle halpamaihin.
Entäpä miksi jotkut firmat lähettävät pienen mitättömän postin kuriirilla jo tänään, vaikka se joutaisi hyvin lähettää muiden toimitettavien tavaroiden mukana huomennakin? Siksi koska logististen toimintojen päätösvalta on annettu luottamuksellisesti logistiikkafirmalle. Kukko siis toimii kaalimaassa vartijana. Entäpä miksi postimyyntikuvastossa tehdään koko kuvaston painos uusiksi koska yksi tuote on tullut kuvastoon lisää? Siksi koska vastuu tuotekuvastosta on annettu kokonaisvaltaisesti ja luottamuksellisesti painotalolle. Kaikki vastuu on annettu kukolle vartioimaan kaalimaata.
Tämä kaikki juhla lakkaa joskus, koska ahneudella tuppaa aina olemaan paskanen loppu.

Kristillisten arvojen motto sen sijaan on ihan erilainen ja seuraavat arvot toteutuvat kuin luonnostaan: jos minä haluan että minulla menee jollain tavalla tyydyttävästi, minun työnantajallani on mentävä hieman minua paremmin. Jos taas työnantaja ajattelee minusta samoin, meillä ei ole kummallakaan hullummin asiat.

19.12.2008

Raamatun Sana kaikille Julmille ja omahyväisille ihmisille, jotka eivät näe sokeudeltaan itseään, vaan pitävät itseään lempeinä, anteliaina ja meitä syntisiä parempina ihmisinä:

Luukas 17:1-5
Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Mahdotonta on, että viettelykset jäisivät tulematta; mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat! Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.  

Pitäkää itsestänne vaari!
Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä,
ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.  

Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi.

" Ja apostolit sanoivat Herralle: "Lisää meille uskoa".

He jotka eivät tätä ymmärtäneet, luultavimmin he juuri edustavat sokeita ja kuuroja, eniten itseään arvostavia ihmisiä. Lisään siksi tähän vielä Johanneksen sanat, jotka ovat itse asiassa Jeesuksen sanoja Johanneksen kynästä:
"Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus." Ilm. 3:17-19

-jarmo-

18.12.2008

Bisneksen, eli yritystoiminnan kannalta tärkeintä on luotettavuus, julmuus ja valheet

Mainoksia, tekotapoja ja slouganeita:
Kympillä kolme, maksat kuitin mukaan silti 10,17 €
Isolla TARJOUS hinta/400g ja pienellä totuus kilohinta
-pakastekatkaravut huurrutetaan jotta ne näyttäisivät isoilta pussissa
-totta kai pakatessa karkki- ja sipsipussiin ilmaa laitetaan
-parhaat henkilöt, ovat vartiointiliikkeen yrityksen arvot. Just, okei?
-kytkypuhelin on orjuutus ja siksi kiinteä hintakatto ei olekaan kiinteä
-tule mukaan verkostomarkkinointiin ja olet kohta miljonääri
-osta lomaosake ja omistat viikon tätä luksushuvilaa Saariselällä
-tule sinäkin asiakasomistajaksemme ja säästät selvää rahaa
-käyttöluotolla maksat kätevästi ja rahaa jää muuhun elämiseen
...+ miljoona muuta huijausta. Ja kun otat asian esille, olet valittaja! Valittaa ei saa, mutta huijauksen kohteeksi joutuminen on oma syysi, eikä kukaan muukaan välitä, koska kaikki huijaavat itse muutenkin. Työnantaja kusettaa työntekijää ja työntekijä kusettaa työnantajaa.
Käy vähän samalla tavalla kuin vanha Mellunkylän sanonta, "kun Mellunkyläläiset käy yön varkaissa, he ovat kaikki aamulla omillaan".
Tämä kaikki on saatanan käskyjen mukainen tapa toimia. Siinä ei ole koskaan lupauksen täyttämisestä, eikä siinä ole vastuuntuntoa joka vaatisi lupausten täyttöä, rehellisyydestä nyt puhumattakaan. Kyse on pelkästään omasta hyvinvoinnista mitään keinoa kaihtamatta.
Nykyiset nuoret työnantajat, menestysteologit yms. nykymaailman kasvatit, eivät enää edes näytä ahneilta, vaan puhuvat koko ajan juurikin lupausten täyttämisestä ja lain mukaisesta toiminnasta, aivan kuin he olisivat riippuvaisia laista. He kuitenkin ovat tehneet pitkän päivätyön joka päivä, jotta he voisivat lakia kiertää. Heidän päätehtävä on etsiä laista aukko, joka antaa moraalittomuuden suomalle epärehellisyydelle mahdollisuuden huijata ketä ikinä vaan mahdollista, koska se on elämän tarkoitus heidän ajatusmaailmassaan. He usein hymyilevät ja kehuvat auliisti sinua, kuin Aleksander Stubb ja kun käännät selkäsi, he ennalta aavistamatta mitään, esimerkiksi irtisanovat sinut, tai tekevät jotain muuta selkäsi takana. Eivät he sinusta oikeasti välitä. Ei tietenkään, koska eivät he välitä kenestäkään muustakaan. He välittävät vain itsestään ja omasta pienestä Mafiapiiristään, jotka ovat riippuvaisia toisistaan ylempänä ja rinnallaan. Jos joku päivä sattuu vierustoveri paljastamaan heikkoutensa, he raatelevat sen heti, ilman armoa ja heittävät pois porukastaan.
Näille ihmisille ja yrityksille on ominaista suhteessa valtioon nähden, että verotushuijaus ei missään tapauksessa ole huijausta, vaan se on verosuunnittelua. Valtio taas naamioi oman varkautensa ja kusetusriistonsa arvioverotukseksi.
Ulosotto ja perintäfirmat käyttävät taas yksilön tai yrityksen pahoinpideltyä ja loppuun ajettua tilannetta hyväkseen perimällä kohtuuttoman suuria summia koska kohde on jo valmiiksi puolikuollut, väsynyt, puolustuskyvytön, eikä laita enää hanttiin, vaikka miten suuren summan vaatisit korkoa korolle. Tässä on nykymaailman bisneksen toimintamalli.

17.12.2008

16.12.2008

Päätelkää itse... tai tutkikaa se sydämellänne Hengessä, koska tämä ei ole järjen voittoa

Pelätty Joulukuun puoliväli = TALOUSUUTINEN JOKA JOHTAA ROMAHDUKSEEN

Nordealla kiinni 50 miljoonaa jättihuijauksessa
15.12.2008 12:35, päivitetty 15.12. 16:11

Nordea Henkivakuutuksen rahastot ovat sijoittaneet lähes 50 miljoonaa euroa amerikkalaispankkiiri Bernard Madoffin huijauksiin.
Asiasta kertovat Taloussanomat ja Di.se.

Torstaina pidätetyn Bernard Madoffin huijauksen suuruudeksi on arveltu 50 miljardia dollaria. Hänet antoivat ilmi pojat Andrew Madoff ja Mark Madoff.

Pankit paljastivat Madoff-pyramidihuijarin aiheuttamia tappioita

Useat pankit eri puolilla maailmaa julkistivat maanantaina lisää tietoja vahingoista, joita niille saattaa kertyä Yhdysvalloissa paljastuneen jättimäisen pyramidihuijauksen vuoksi. Asiaa on setvitty siitä asti, kun

miljardipetoksesta epäilty Wall Streetin arvostettu sijoittajaguru Bernard Madoff viime viikolla pidätettiin. Espanjan suurin pankki Santander kertoi jo viikonvaihteessa laittaneensa Madoffin sijoitusrahastoon yli 2,3 miljardia euroa. Ranskalainen BNS Paribas arvioi saattavansa menettää huijauksessa jopa 350 miljoonaa ja japanilainen Namura 225 miljoonaa euroa. Vastaavia tietoja julkisti myös tukku muita isoja, muun muassa brittiläisiä, sveitsiläisiä ja korealaisia pankkeja. Luotettavuuden perikuvana pidetty 70-vuotias Madoff on aiemmin toiminut myös amerikkalaisen Nasdaq-teknologiapörssin hallituksen puheenjohtajana. Hänen nauttimansa arvostus selittää osaltaan, kuinka hän onnistui houkuttelemaan asiakkaikseen maailman johtavia pankkeja ja rahoitusyhtiöitä. Poliisi ja Yhdysvaltain arvopaperikauppaa valvova SEC epäilevät, että Madoff on voinut aiheuttaa asiakkailleen jopa 50 miljardin dollarin eli noin 38 miljardin euron vahingot. Kyseessä saattaa olla Wall Streetin historian suurin petos. Madoffia uhkaa nyt jopa parinkymmenen vuoden vankeustuomio. Yhdysvaltain rahoitusmarkkinoiden valvojat taas saavat vastata kiusalliseen kysymykseen, kuinka näin laaja ja mahdollisesti vuosia jatkunut rikollinen toiminta on voinut jäädä heiltä huomaamatta.

19.11.2008 Erään amerikkalaisen naisen uni 21.10.2008

Unen välitti minulle David Bush.

Erään jo edesmenneen saarnaajan tytär näki unta noin kaksi viikkoa ennen Amerikan presidentinvaaleja 4.11.2008. 
Me keskustelimme unesta ja kerroimme muillekin ihmisille toivoen että kyseessä on vain kauhea uni eikä muuta. 
Toivomme vieläkin samaa.
Unessa nainen oli kuin korkealla USAn mantereen yläpuolella samalla tavalla kuin näkee TV:ssä sääkarttoja. Sitten näkyi elämää suurempi Barack Obaman ylös taivaisiin katsova kasvokuva kansakunnan yläpuolella. Obama voitti vaalit, ja välittömästi sen jälkeen lähestyi paksu, pimeä ja ruma pilvi joltain suunnalta. Koko maa oli tämän vaarallisen sumun peittämä.

Sitten nainen näki suuren kalenterin sivun, joka oli auki joulukuun 2008 kohdalta. Kuukauden noin kahden ensimmäisen viikon numerot näkyivät täysin selvinä ja mustina. Mutta kuukauden loppuosan numerot näyttivät heikoilta ja poispyyhkiytyneiltä kuin tietokoneen näytöltä, mikä ei ole vielä täysin latautunut. 
Nainen ei väitä näiden unien välttämättä tarkoittavan mitään ja hän toivoo, että ne ovat vain unia.

 

Tästä tulee luultavammin lopullinen sinetti Amerikan talouden tuholle. Viimeinen naula arkkuun ja nyt alkaa jyrkkä lasku.

Luulenpa, että tämän myötä kaatuu jopa Suomen Nordea pankki. Ei noin suuria summia voi hävitä ilman vakavia seuraamuksia. Ensin selviää George Bushin Irakin jälleenrakennuksen kustannuksien hävikki, joka oli sata miljardia ja nyt 50 miljardia heti perään. Tämä tarkoittaa häviämistä, joka on vain murto osa normaalin kaupan nettovoittona suhteutettuna koko liikevaihtoon. Monet kauppiaat tyytyvät johonkin 15% osuuteen, josta on vielä maksettava veroa. Ei se kaupankäynti niin helppoa ole, kuin eräät, jotka tilaavat Hobby Hallista tuhansien eurojen ostokset ja jättävät kaiken maksamatta. Kaikki hyöty tulee suoraan voittona käteen.

15.12.2008

Suomen poliisi elää harhakuvitteellisessa luottamus- ja koskemattomuusasemassa

Poliisi sairaalaan ravintolarähinästä Hyvinkäällä
15.12.2008 11:33

Mieskaksikko hyökkäsi poliisipartion kimppuun viime yönä Hyvinkäällä.

Poliisi sai maanantain vastaisena noin neljän aikaan yönä ilmoituksen tappelusta Uudenmaankadulla sijaitsevan ravintolan edessä. Partio tapasi paikalta kaksi hermostuneesti käyttäytynyttä miestä ja alkoi rauhoitella heitä. Miesten käytös muuttui aggressiiviseksi ja parivaljakko yritti käydä poliisimiesten kimppuun. Poliisit joutuivat puolustautuakseen käyttämään kaasua ja taistelun aikana poliisit ja tappelupukarit kaatuivat kaikki maahan. Miehet saatiin viimein rauhoitettua ja käsirautoihin, mutta mukiloinnin tuoksinassa toiselta poliisilta murtui ranne. Poliisi kävi tapahtuman jälkeen sairaalassa ja hänen ranteensa kipsattiin. Tiedossa on useampien viikkojen sairausloma, kertoo komisario Pekka Laine Hyvinkään poliisista.

Riehuivat myös sisällä ravintolassa
Tilanteen rauhoituttua ravintolan järjestyksenvalvoja kertoi, että miesten rähinöinti oli alkanut jo ravintolan

sisällä. Mukana oli tuolloin ollut myös kolmas mies. Järjestyksenvalvoja oli yrittänyt rauhoitella kolmikon häiriköintiä, jolloin miehet olivat käyneet hänen kimppuunsa yrittäen lyödä ja repiä vaatteista. Kaksi vapaalla ollutta ravintolan naistyöntekijää oli yrittänyt auttaa järjestyksenvalvojaa, jolloin miehet olivat lyöneet tarjoilijoita kasvoihin. Lopulta seurue oli saatu ulos ravintolasta ja poliisit olivat saapuneet paikalle. Yksi miehistä ehti poistua paikalta ennen poliisien saapumista, mutta hänetkin tavoitettiin läheisen kaupan parkkipaikalta. Kaikki tapahtumissa mukana olleet kolme henkilöä kuljetettiin Hyvinkään poliisilaitokselle asian jatkoselvittelyä varten.

Tämä on minun alaani ja voin sanoa tuntevani poliisi-, vartija- ja järjestyksenvalvontatoimintaa riittävästi osatakseni antaa arviota kokonaiskuvasta, missä mennään.
Poliisi sai 1970 luvulla itselleen pamputtajan ja putkahakkaajan maineen, jota se alkoi korjailla 1980 luvulta lähtien, koska olihan Eppu Normaalikin jo tehnyt biisin, ”poliisi pamputtaa”. Tämän jälkeen poliisilla oli siis pakkotilanne saada muutettua tuota käsitystä, koska yhteiskunta muuttui demarien aikaansaannosten takia kansalaisten päätäntävaltaiseksi, eli demokraat-tiseksi. Ei ollut enää itsestään selvää, että poliisi voisi käyttää suvereenia valtaansa ilman seuraamuksia. Poliisi alkoi systemaattisesti pestä kasvojaan mainoskampanjoin ja ulkoisesti erilaisilla toimilla. Poliisi katosi kaduilta ja näkyi pelkästään autoina. Vain kaupunkien keskustoissa ja asemapaikoilla näkyi joitain jalkapartioita, siinä kaikki. Poliisi siis hävisi katukuvasta ja tuli näkyviin suurena sankarina vain kun sattui jotain. Poliisi teki tällä tavalla kauneusleikkauksen ottamalla etäisyyttä kansalaisista, joka oli täydellinen munaus. Poliisi sai toki tavoitteensa ja autoritäärisen asemansa koska ne ihmiset, joilla ei ollut poliisin kanssa pakollista kontaktia, näkivät poliisin sellaisena kuin poliisi oli kuvan itsestään antanut kansalaisille. Tuo kuva oli ”superprofessionaalinen” ja hirvittävän organisoidun ja koulutetun virkamiehen valhekuva. Totuus on silti aivan jotain muuta ja sen olen saanut monesti työssäni olla todistamassa. Poliisi ei monesti edes uskalla tulla autostaan ulos, ennen kuin heillä on ylivoima, tai turvallisuus on muuten taattu. He ovat suuren ylivoiman tuomalla ylimielisellä käytöksellään aiheuttaneet jopa perus rivikansalaisissa antipatioita. Media säestää poliisitoimintaa ja suuria poliisioperaatioita suurin otsikoin ja hehkuttaa ylenpalttisesti heidän ammattiosaamistaan. Silti rivipoliisi on saamaton, kyvytön ja pelkuri, joka ei monesti osaa edes tavallista turvatarkastusta tehdä kunnolla. Vartijatkin tekevät ns. "painikiinniottoja" paljon useammin kuin poliisi, puhumattakaan järjestyksenvalvojista, jotka joutuvat painimaan hullujen känniasiakkaiden kanssa joka viikonloppu ja jos sitten joutuvat joskus soittamaan poliisia avuksi, ne tulevat ehkä tunnin kuluttua kun tilanne on jo ohi. Poliisi kerää tilanteen päätteeksi enää nimiä, osoitteita ja puhelinnumeroita kuulusteluja varten. Tähän on oikeasti tultu, enkä leiki näillä asioilla, vaan se on valitettavan usein täyttä totta.
Lisäksi poliisin rekrytointi pakottaa ottamaan naisia töihin ja en edes tunne yhtään poliisia, joka haluaisi naisparin kanssa lähteä painimaan moottoripyöräjengiläisten kanssa. Naispari on täysin kelvoton poliisin työssä kentällä, jossa tarvitaan yleistä järjestyksenylläpitoa, voimaa ja kovan luokan auktoriteettia. Kaiken lopuksi, menepäs sitten vielä laihan somalipoliisin kanssa rauhoittelemaan skinhead laumaa
klo 02:35 Sörnäisten metron edustalla.
Kreikassa nähtiin viikko sitten draama, joka johti valtavaan konfliktiaaltoon, jota on lähes mahdotonta pysäyttää, joka saattaa jopa johtaa sisällissotaan. Mielipiteistähän ja niiden jakautumisesta kahteen osaan, on kysymys. Jos mielipiteitä on useita ja jopa useita kymmeniä, tilanne pysyy hallussa, mutta kun mielipide kiteytyy kahteen jääräpäiseen asemaan, jossa on katkeruutta ja kaunaa, voi tilanne mennä ihan mihin vaan.
Tämä kyseinen uutinen ei ollut yllätys ja odotan itse näitä lisää, koska pian raha loppuu, nälkä saapuu, epätoivo ryntää toivon tilalle ja sitten alkaa anarkia purkautua kaduille. Siinä poliisi on huonossa asemassa ja tulee saamaan siipeensä ja pahasti, koska kyse on mielipiteistä, joka lopulta rakoilee jo poliisissa sisältä käsin. Paatero lausui kaiken lisäksi äskettäin taikasanat, joita hän joutuu vielä katkerasti katumaan, mikäli se mies katua edes osaa: ”poliisin on syrjittävä suomalaisia”.

14.12.2008

Ensimmäinen eksytys on myös viimeinen... MIKÄ SE SIIS OLI?

ONKO JUMALA TODELLA NIIN SANONUT? Näin sanoi käärme Eevalle, kun tämä oli kertonut, että Jumala varoitti heitä siitä puusta, että joka tästä puusta syö, se kuolemalla kuolee.
Ensimmäinen seikka oli siis uskon puute!
Kun he olivat syöneet tuosta puusta, he elättivät toiveajattelua, että ei Jumala todella sitä kuolemaa ollut tarkoittanut, vaan he saisivat jatkaa elämäänsä kuin ennenkin. Niin ei käynyt, eikä Jumala valehdellut sanoessaan niin kuin sanoi ja varoittaessaan vakavasti puusta Aatamia ja Eevaa. He eivät siis uskoneet ja lankesivat.
Tämä sama pätee nykypäivänä joka paikassa kuin rutto. Usko on niin vähäistä, etteivät ihmiset enää edes tajua Raamatun kirjaimellisuuden vakavuutta. Meillä on vain kaksi tapaa elää ja ne ovat Kristinusko tai pakanuus. Pakanuus jakautuu kahteen osaan, kuten Kristinuskokin. Pakanuus on myös epäjumalanpalvontaa, että ateistisuutta. Ne ovat molemmat itse asiassa uskontoa, joka on enemmän harhaa, kuin mitään muuta. Kristittyinä meillä on siis myös kahta eri Kristillistä arvomaailmaa, eli nimellisesti uskovat, eli "ei oikeastaan uskovat", vaan uskontoa harjoittavat kristityt ja sitten on Tosi Uskovat, eli uskovaiset. Nämä molemmat ovat mielestään Raamattua kunnioittavia ja sitä tunnustavia, tosin harmittavasti, vain Tosi Uskovat lukevat sitä ajatuksella ja toteuttavat sen oppeja. Sen sijaan nimelliskristityt ovat kuin 2. Timoteus 3:1-5 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. Paavali kuvaa siis tässä lopunajan kristittyjä, jotka eivät usko, vaan valehtelevat itselleen uskonsakin näyttelemällä olevansa muka uskovia.
Otan tähän yhden esimerkin, missä nimelliskristitty aina valehtelee itselleen:

1. Korinttolaiskirje 6:
9-10 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Tämän kohdan mm. nimikristitty ohittaa ja sanoo: "ei Jumala sitä ihan noin ole tarkoittanut". Miksi niin väitän, koska kaikenhan Jeesus antaa anteeksi? Koska nämä teot, vaativat kaikki anteeksiannon lisäksi ja katumusta, parannusta ja muuttumista, eikä nimellisesti kristitty halua katua syntejään tai muuttua, vaan haluaa selitellä jälleen itsensä ulos niistä.
Palataan siis paratiisiin. Kun Jumala oli saanut Aatamin ja Eevan kiinni "housut nilkoissa" omenamehua suupielissään, syömästä siitä puusta, Hän kysyi Aatamilta tilitystä moiseen. Aatami ei halunnut ottaa anteeksiantoa vastaan, eikä liioin syyllisyyttäkään, vaan sanoi näin: "sinä annoit minulle tuon naisen, joka minut eksytti syömään siitä puusta", johon Eeva heti valmiiksi sanat suussa jatkoi, että "tuo käärme eksytti minut syömään siitä". Ja mitäs sitten Aatamille ja Eevalle tapahtui? Ne ajettiin ulos paratiisista ja näin tapahtuu ihan sama mikä nyt tapahtuu kaiken aikaa. ME EMME OTA TOSISSAMME JUMALAN SANOJA! ME EMME KADU TEKOJAMME, PUHUMATTAKAAN PARANNUKSEN TEOSTA! Paratiisi saa näitä siis odottaa.

13.12.2008

Tässä itse asiassa selitettiin jo yksi teorioista, jonka pieni morsiamen ylösotto aiheuttaa
Ota huomioon, että se on hyvin, hyvin pieni joukko, paljon pienempi kuin kukaan voisi aavistaa

Väitös: Ufokokemukset ovat uskonnon jatke
julkaistu tänään klo 01:25, päivitetty tänään klo 01:26

Ufokokemukset ja ufologia ovat pääasiassa uskontoa, kertoo Helsingin yliopistossa lauantaina tarkastettava uskontotieteen alaan kuuluva väitöskirja. Tutkija Jaakko Närvän mukaan ufologia ja ufokokemukset selittyvät muun muassa länsimaisen kristillisyyden modernina jatkumona. Lisäksi ufokokemuksilla on yhtäläisyyksiä kansanuskonnollisiin, kuten keijuperinteellisiin ja shamanistisiin aineistoihin.

Ufokokemukset voi Närvän mukaan nähdä myös tieteellistyneen ja teknologisoituneen kulttuurin tuotteena, jonka esiintymiseen vaikuttavat yhteiskunnalliset kriisitilanteet ja joukkosuggestiiviset mekanismit. Ufokokemus voi näyttää suuntaa myös

tulevaisuuden uskonnollisuudelle. Ufouskonnollisuus on kansainvälinen, laaja ja merkittävä ilmiökenttä, joka voi antaa viitteitä esimerkiksi tulevaisuuden uskonnollisuudesta, tutkija Närvä pohtii. Voimakkaat ufokokemukset, kuten ufosieppaukset, selittyvät tutkijan mukaan psykologisesti hallusinaatiolla, unihalvauksilla, fantasiointitaipumuksilla ja valemuistoilla. Ryhmäkokemuksia selittävät pienryhmäsuggestio, sosiaalinen paine ja syyllisyys tarinan kuvitteellisuuden paljastamisesta. Ufologia eli ufotutkimus ei ole kansainvälisen tiedeyhteisön tieteelliseksi hyväksymä tutkimusala. Nimitys ufo tulee englannin ilmauksesta unidentified flying object, tunnistamaton lentävä esine.

12.12.2008

Jouko Pihon sivuilta taas poimittua: Nimimerkki A.L.:n näkyjä pidemmältä aikaa sekä lokakuussa 2008

Viitaten uneesi ruokavarastosta sekä irja s:n tuntemuksiin tuon esille seuraavan asian: Olen nähnyt jo pidemmän aikaa rukouksessa säilykkeitä, etenkin sardiineja ja tonnikalaa. Nämä ovat edullisia hankkia ja säilyvät ainakin kolme vuotta.

Lisäksi näky lokakuulta 2008, jonka jätän tähän koeteltavaksi: Leikkuupuimuri leikkaa viljaa. Liikkuu oikealta vasemmalle. Puimurin mentyä, välittömästi tämän jälkeen tulee panssarivaunu - niin ikään oikealta vasemmalle.


En minä leikkuupuimurille keksi mitenkään, enkä millään muuta merkitystä kuin nisu korjataan aittaan, eli Pyhät morsianseurakunta lähtee ja ne jotka eivät odota Jeesusta, jäävät. Ei tähän voi laittaa muuta viestiä perään, kuin Niilon näky viljapellosta:

Näin suunnilleen hehtaarin kokoisen viljavainion. Seisoin sen reunassa. Minulla oli halu ruveta sitä leikkaamaan, mutta vainio oli vihreä. Kuva katosi niin kuin filmi katoaa. (2006 kesä)
Sitten ilmestyi sama vainio taas. Nyt se näytti kypsältä, mutta kun katsoin sitä, siinä oli ohdakkeita ja juolaa. Taaskin minulla oli tunne, että pitäisi ruveta leikkaamaan. Mutta tämäkin kuva katosi. (2007 kesä)
Sitten tuli kolmas kerta. Pelto oli muuttunut kullankeltaiseksi. Sellaiseksi kuin pellon pitää leikkuuaikana olla.
Taas kuva katosi
(2008 kesä) ja tuli sitten neljännen kerran. Tuuli nousi, idästä, toi synkkiä pilviä, isoja lonkoja, ne laskeutuivat alaspäin. Minulle tuli tunne, että tulossa on hirmumyrsky. (Venäjän uhka muuttuu vitsistä todelliseksi)
Juuri silloin lähtivät vanhanaikaiset vankkurit liikkeelle.
(2009 alkukesällä 1.6. ?) Tuli miehiä, jotka nostivat hirmuisella kiireellä lyhteitä vankkureille, leikattua viljaa, pilvien alla, tuulessa, mustien pilvien alla. Siihen päättyi näky.

Matteus 27:45-46 Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Näin heikkouskoiset huutavat, kun Jeesus hakee omansa.

11.12.2008

Mitä kohta tapahtuu - mitä ovat taas nuo kolme päivää? Kolme hetkeä? Kolme kuukautta? Kolme vuotta? Pimeys laskeutuu kuudennesta hetkestä ja sitä kestää hamaan yhdeksänteen hetkeen asti?
Mitä voisi tarkoittaa Biblia 1776 käännös:
Ja liki yhdeksättä hetkeä huusi Jesus suurella äänellä, sanoen: Eli, Eli, lamma sabaktani kun taas Raamattu 1938 se kuuluu näin: Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani
 

Koin näyn
Kirjoittanut: .Etsijä.   11.12.2008  klo 01.12

Näin viime viikolla voimakkaan näyn. Se tuli rauhallisessa mielentilassa mentyäni sänkyyn, ja miettiessäni maailman tilaa. Kuljin portaita ylös jonnekin. Aluksi oli pimeää, mutta kun nousin, tuli valoisampaa ja huomasin kiipeäväni vuorelle. Vuoren huipulla oli kaksi hahmoa. Toinen oli pukeutunut mustaan, toinen valkeaan kaapuun. En nähnyt kummankaan kasvoja. Hetkeksi pelästyin että olin kuollut, ja tämä olisi jonkinlainen tuomion paikka. Hahmot huomasivat pelkoni ja sanoivat, ettei ole siitä kysymys. Musta hahmo oli kuolema. Ei siis Saatana tai demoni. Valkoinen oli enkeli. Näin ainakin käsitin. Nämä hahmot eivät olleet viholliset toisilleen. Kuolema hakisi sieluja enkelille.
Kysyin mikä paikka tämä on, he sanoivat että keskitaso. Taivas on ylempänä, maailma alempana. Tältä tasolta aine tulee, täältä kaikkea aineellista ohjataan ja tarkkaillaan.
Enkeli sanoi, että hänen on päästettävä kuolema pian toden teolla töihin. "Alhaalla" eli maailmassa, pimeässä paikassa mistä juuri tulin, olisi pian merkittävä hetki. Kysyin, onko kohta tulossa maailmanloppu. Vastaus oli ei, mutta pian tehdään suuri muutos.
Ihmettelin, miksi tämä kerrotaan minulle. Enkeli sanoi vain, että minun kuuluu tietää. Sitten hän sanoi, että tunnistan hetken koittaneeksi siitä, että lyhdyt sammuvat ja tulee kolmen päivän pimeys. Silloin pitäisi vartioida tarkasti jotakin. Tämä oli ilmeisesti näkyni olennainen osa, koska pidemmälle en muista.
Auttakaa, jos osaatte. Jos se oli oikea näky eikä pelkkä uni, niin mitä siitä voisi tulkita? Miksi sanottiin, että minun kuuluu tietää, mutta ei sitten kerrottu suoraan mista on kysymys? Mikä suuri muutos voisi olla tulossa? Mitä pitäisi vartioida?

12.12.08 on päivä, jona maailma pysähtyy!
Kirjoittanut: Oletko valmis?   10.12.2008  klo 20.16

Elokuva pyörii elokuvateattereissa. Huomasin tuon tänään paikkakuntani elokuvateatterin ilmoistus ikkunlla.

Mitä huomenna tapahtuu, vai onko se nyt päivissä sama kuin oli vuosissa vuonna 2006, eli eipä juuri mitään erityisen näkyvää. Ilmaston muutos, Israelin sota ja Lordin voitto.

Lopuksi Pihon sivuilta:

19.11.2008 Erään amerikkalaisen naisen uni 21.10.2008

Unen välitti minulle David Bush.

Erään jo edesmenneen saarnaajan tytär näki unta noin kaksi viikkoa ennen Amerikan presidentinvaaleja 4.11.2008. 
Me keskustelimme unesta ja kerroimme muillekin ihmisille toivoen että kyseessä on vain kauhea uni eikä muuta. 
Toivomme vieläkin samaa.
Unessa nainen oli kuin korkealla USAn mantereen yläpuolella samalla tavalla kuin näkee TV:ssä sääkarttoja. Sitten näkyi elämää suurempi Barack Obaman ylös taivaisiin katsova kasvokuva kansakunnan yläpuolella. Obama voitti vaalit, ja välittömästi sen jälkeen lähestyi paksu, pimeä ja ruma pilvi joltain suunnalta. Koko maa oli tämän vaarallisen sumun peittämä.

Sitten nainen näki suuren kalenterin sivun, joka oli auki joulukuun 2008 kohdalta. Kuukauden noin kahden ensimmäisen viikon numerot näkyivät täysin selvinä ja mustina. Mutta kuukauden loppuosan numerot näyttivät heikoilta ja poispyyhkiytyneiltä kuin tietokoneen näytöltä, mikä ei ole vielä täysin latautunut. 
Nainen ei väitä näiden unien välttämättä tarkoittavan mitään ja hän toivoo, että ne ovat vain unia.

10.12.2008

Uskovien kommuuni vainojen keskellä - Vertaa sitä natsisaksaan

Ystäväni Markku lähetti mailin palautteena jutusta, josta innoittuneena jatkan aihetta.
Ensinnäkin meidän on syytä palauttaa mieleen mitä tapahtui natsisaksassa toisen maailman sodan aikoina. Oliko juutalaisilla silloin saksan maaperällä kommuuneita, joihin he leiriytyivät piilotellakseen siellä. Hyvin lapsellinen heitto edes ajatella. Hyvät ihmiset, se vaino on samanlaista. Suomi on poikkeuksellinen paikka ja täällä en usko niitä vainoja toteutettavan niin konkreettisella tavalla kuin muissa Euroopan maissa ja se avaa mahdollisuuden toteuttaa Jouko Pihon mietteitä.
Natsisaksassa juutalaisten etsintään oli koottu kokonainen organisaatio ja luotiin lopulta kokonainen suunnitelma juutalaisten totaalisesta hävityksestä koko maapallolta. Tällainen samanlainen suunnitelma tulee käyttöön maailmassa yleisesti ja se toteutetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Silloin kommuuni on yksi vaarallisimmista turvapaikoista. Siihen on kaksikin hyvää syytä ja kolmas on vielä kaiken lisäksi henkimaailma. Soluttautujat ovat yksi keino, joilla etsitään maanalaisia järjestöjä, uskovien kommuuneja. Toinen on heikkouskoisten kommuunin jäsenen horjuva luottamus ja mahdollinen ahneus parempaan elämään kavaltaa kommuuni. Kolmas on nimenomaan henkivallat, jotka vallitsevat täysin eri pelisäännöillä kuin nyt. Me luulemme muuta, mutta jos näkisimme henkimaailman ympärillämme, vaikenisimme ja me jopa joutuisimme epätoivoon niiden voiman edessä. Niinpä, vain katse Kristukseen Jeesukseen on ainoa keino. Ryhmät on oltava pieniä, eikä niihin saa ottaa tuntemattomia jäseniä. Niin julmaa kun se onkin. Sanaa pitää voida levittää missä sitä on turvallista levittää ja pysytellä piilossa. Raamatussa on luvattu suuria ihmeitä jotta Kristuksen omat pelastuisivat tuosta hirveästä ajasta ja siksi vain katse Jeesukseen Kristukseen on tie pelastukseen. Hävityksen kauhistus asetetaan 1290 päivää rauhasta ja se joka kestää ja jaksaa odottaa 1335 päivää, on uskomattoman onnellisessa asemassa, koska silloin tapahtuu suuri sadonkorjuu.

----------

Kai mun täytyy lisätä tämä Markun kanssa käyty keskustelu aiheesta: Ruokavarasto!
Kuten jo sanoin, että Jumala on liian suuri meidän ajatuksillemme, joten älkää ottako loukkauksena, vaan kohtalona, jonka yksin Jumala on päättänyt. Hän tietää mikä kenellekin on parasta. Kerroin juuri tyttärelleni mm. sen, että heidän oma äitinsä on niiden ihmisten joukossa, joka tarvitsee valtavan lujan iskun, koska sydän on kiven sisään valettu. Ilman tänne jäämistä, ilman noita kovia aikoja hänellä, kuten ei monella muullakaan olisi mitään mahdollisuutta Taivasten valtakuntaan. Heidät olisi pakko hukuttaa synnin mukana. Niinpä Jumala on tehnyt erityisen suunnitelman heitä varten, jotta tuo kivi rikkoutuisi ja tie sydämeen avautuisi, jonne Jeesus voisi tehdä asunnon.

-----Alkuperäinen viesti-----
Lähettäjä: Markku
Lähetetty: 10. joulukuuta 2008 16:26
Vastaanottaja: Jarmo
Aihe: Ruokavastokeskustelu

Hei Jarmo!
Tänään jatkui Pihon sivulla keskustelu ruokavarastosta ja sen tarpeelisuudesta jonkin sisaren todistuksen kautta. Näistä tulee mieleen aina vaan uudestaan se sama totuus...miksi "he" eivät tahdo Morsiamen osaan, vaan varustautuvat vihan aikaan?! Ei luoteta Yljän Rakkauteen omiaan kohtaan. Eikös se suurin ilo olekaan olla Herraa lähellä, vaan jokin selviytymistaistelu läpi koetusten...kummallista!
No tämä on vaan tällaista ihmettelijän vuodatusta, me kumpikin kyllä tiedämme, mikä on hyväksi meille kaikille.

Jarmo kirjoitti:
Niin ja jos meitä kehotetaan laittamaan kaikki turvamme Herraan  Jeesukseen, niin miksi minun pitäisi varustautua ja odottaa vieläpä sitä, että  Herrani jättäisi minut tänne. Voi hyvänen aika sentään. Eikö se olisi uskon puutetta.

Markku kirjoitti:
Siinähän se tuli ytimekkäästi sanottua: "Uskon puutetta!" Jeesusta ei ole päästetty sydämeen asti, sillä Jeesuksen Rakkaus karkoittaisi tuollaiset pelot, mitä varustautujilla on.

9.12.2008

Tässä se selvä ero juuri piilee - MITÄ SINÄ ODOTAT, Jeesusta vai niitä pahoja aikoja?

Jouko Piho kirjoittaa sivustollaan:

 
Lisätty viimeksi eli 9.12.2008: 

Jouko Pihon kirjoitus "Uskovien eloonjäämistilat pahoina aikoina"

Laitoin alla olevan kirjoitukseni 7.12.2008 Netmissionin keskustelufoorumille. Palaute oli monenlaista, kuten odottaa saattoi. Kirjoitukseni oli lähinnä koepallo. En tiedä, onko kaavailemani idea mahdollista ja viisasta toteuttaa Suomessa. Tiedän, että USAssa on myös herännyt vastaavia ajatuksia. Lisäksi voi olla, että juuri minun ei tule olla kuvailemani idean toteuttamisessa mukana, vaan osuuteni on ajatuksen esiintuomisessa niin, että muut ihmiset saavat siitä tekemisen sytykkeitä tulevina ahdistuksen aikoina.

Seuraavassa kirjoitukseni.

Uskovien eloonjäämistilat pahoina aikoina 

Jos ajattelemme tulevaisuutta, joka sisältää todennäköisesti seuraavan maailmansodan, joka koskettaa myös Suomea, talousromahduksen, ruokapulan, jopa nälänhädän ajan, uskovien vainoja, Antikristuksen ajan, jolloin ei voi ostaa eikä myydä ilman pedon merkkiä, jota uskova ei saa ottaa, erilaisia tautiepidemioita sekä ilmastonmuutoksesta johtuvia äärimmäisiä säämuutoksia, niin olisiko siinä mitään ajatusta, että uskovat valmistautuisivat näihin vaikeuksiin yhdessä siten, että perustettaisiin maalle isoja asumiskommuuneja, jotka olisivat omavaraisia ruokahuollon ja kaiken muunkin suhteen niin pitkälle kuin se on mahdollista?

Hengellinen varustautuminen olisi tietysti tärkeintä, mutta myös toisista huolehtiminen sen kautta, että eri ihmiset voisivat tuoda yhteiseksi hyväksi omaa varallisuuttaan ja ennen kaikkea omaa erityisosaamistaan. Eli tilanne olisi vähän kuin alkuseurakunnassa.

Sen eron voisin alkuseurakuntaan nähdä, että nyt lopunaikana, kun pahuuden voimat riehuvat ja esim. ruokapulan aikana erilaiset ryöstöjengit voisivat alkaa mellastaa ympäri maata vaatien ruokaa taloista ja kenties tehden muutakin pahaa kuten raiskaten naisia, niin näitten yhteisöjen tulisi olla myös aseistettuja, että tällaiset huligaaniporukat saadaan pysäytetyiksi.
Samalla aseita voidaan käyttää turvallisuuden lisäksi myös metsästykseen ja sitä kautta voitaisiin myös turvata ruokahuoltoa.

Mitä mieltä olette ajatuksesta?
Lisäideoita?
Kuka tulisi mukaan?

Jouko Piho


Voin kertoa heti alkuun, että Jouko Pihon ajatuksella on siipiä ja tekijöitä jo useita ihmisiä eri paikkakunnilla ja se johtuu kahdesta syystä. Kutsumustyö ja usko tulevaan. Tunnen heti varmasti kaksi henkilöä jotka tietävät jäävänsä jostain syystä tänne kun morsian lähtee. Se mikä siinä on ihmeellisintä, kumpikaan heistä ei ole siitä pahoillaan, vaan se on heille pikemminkin työ jonka he haluavat kunnialla ja suurella ylpeydellä saada aikanaan päätökseen. Toisen ystäväni emotionaalinen halu suojella ja huolehtia on niin kova, että hän selvästi varautuu ylläpitämään suurtakin kommuunia, kunhan sen aika tulee. Hän on varustautunut jo nyt erittäin hyvin ja koko ajan varustaa lisää niihin aikoihin. Hän tekee sen kaiken ennalta tietäen vain niitä pahoja aikoja varten. Toisen kutsumus on ihan erilainen, tai ainakin pääosin, koska hän on varustautunut suurta herätystä varten. Ei niissä kummassakaan odotuksessa tietenkään sinällään mitään pahaa olekaan, ovathan ne molemmat Jumalan kutsumusta. Siinäpä se tuleekin, että mielestäni niiden ihmisten, jotka eivät odota Jeesusta eikä pidä tempausta mahdollisena, vaan he odottavat noita pahoja aikoja, heidän on syytä olla varovaisempia, koska se voi käydä kipeää kun sen aika tulee. Heidän täytyisi varautua enemmän mahdolliseen Pyhien pois ottamiseen, koska se on Raamatussa selvästi tuotu esille. Se on vähän sama asia kuin ateistille, että on parempi varmuuden vuoksi tehdä tili selväksi, jos Jumala sittenkin olisi olemassa, koska eihän siinä mitään menettäisi. On vaan huomattavasti paremmat lähtöasetelmat kohdata totuus, kun se totuus kumminkin joskus paljastuu.
Toisaalta kaikella on jo tarkoituksensa. Sisäinen tunne ja kutsumus tuon Pyhien poisottamisen kutsuna ja tänne jäämisen kutsuna voi ilmetä monellakin tavalla ihmisen sisimmässä. Voi olla, että moni kokee kutsumusta uskoa yhteen Jeesuksen paluuseen vain siksi, koska iskun pitäisi olla tarpeeksi kova, koska elämän perustunneside on kasvanut kovan kiven sisällä kieroon Kristuksen todellisesta olemuksesta. Jos ihmisen sielussa on jotain niin pahasti pielessä, että tämä luulee olevansa taivastentiellä ja siksi sydän on pakko särkeä pahimmalla mahdollisella tavalla. Sydämen kivikovat kuoret on saatava rikki, koska se on ainoa pelastustie joillekin, joiden sydän on pahasti paatunut kävellessä tien ohessa tunnustaen ja huutaen jatkuvasti "herra herra" mutta sydän ei ole sitä aidosti koskaan ollut. Tällaiset ihmiset saattavat tarvita kovan kolahduksen, jonka seurausta voi olla tosiuskovien katoaminen ja huomata itse jääneensä odottelemaan edelleenkin niitä pahoja aikoja, huomaten että ne tuli nyt ja tulossa on vieläkin pahempaa. Sen jälkeen nähdä toivo ja aloittaa kaikki alusta.

Minä en aio lähteä Joukon mukaan, vaan Jeesus lähettää enkelinsä kokoamaan meidät ja kohtaamme Hänet, Jeesus Kristus pilvissä, jossa Hän tulee vastaan morsiantaan.


Sillalta löytyi vaatemytty - nainen edelleen kateissa

9.12.2008 12:16 (Päivitetty 9.12.2008 18:54)

Lappeenrannassa on yhä kateissa mystisellä tavalla kadonnut 24-vuotias nainen.

Kaakkois-Suomen hätäkeskus sai jo maanantaina ilmoituksen Lappeenrannan Lauritsalassa sijaitsevalta sillalta löytyneistä vaatteista. Sillalla löytyneessä vaatemytyssä on vaatteiden ohella 24-vuotiaan Lappeenrannassa asuvan naisen henkilöpapereita. Poliisi ei ole toistaiseksi onnistunut saamaan yhteyttä tähän naiseen, eikä hänen omaisiinsa. Emme tiedä, onko nainen hypännyt sillalta, heitetty sillalta vai onko naisen vaatteita ja henkilöllisyyspapereita vain jätetty sillan jalkakäytävälle, keskelle salmea 30 metriä Saimaan pinnan yläpuolelle, ihmettelee poliisi. Lappeenrannan poliisi jatkaa tutkimuksiaan kaikilla eri tutkimushaaroilla ja yrittää edelleen löytää niin naista, kuin saada yhteyttä hänen läheisiinsä. Luukkaansalmen sillalta oli löytynyt mytty naisten vaatteita sekä muuta omaisuutta. Poliisin tutkinnassa selvisi, että sillalta löytynyt omaisuus kuuluu 34-vuotiaalle lappeenrannassa asuvalle naiselle.

Suoraa ja tulevaa tapahtumaa ennakoivaa profetiaa ylösotosta… MIELENKIINTOISTA!
Maanantai, nuori naimaikäinen nainen, vaatemytty aivan alusvaateita myöden - HUH kun osuu!

---

Ankaraa sanomaa kirkoille, naispappeudelle, feministeille ja monen heikkouskoisen, itseänsä korottajan kiihkoilevan naisen typerille teoille – olkaa alamaisia, ottakaa korviinne ja sydämiinne, ymmärtäkää mieluummin Rakkaus kuin lihan tuoma mielihalu taistella. Jokainen sota tuo kaunaa ja lisää sotaa, jokainen luovutus rauhaa ja anteeksiantoa.

1. kirje Timoteukselle 2:8-15 Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä; niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla, vaan hyvillä teoilla, niinkuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi. Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.

Heti aluksi puhutaan miehen osasta, joka on Rakkaus! Miehen osa ja pappeuden osa on Jeesuksen symbolinen osa kirkossa ja perheessä. Sen ainoa voimavara on Rakkaus joka on peräisin Isältä. Ilman Rakkautta, sekin osa on kuollut ja aiheuttaa seurakunnassa tasa-arvon hakemista ja perheessä riitaa.

Mikäli nainen pysyy nöyränä ja mies Rakkaudessa, muuta ei tarvita. Jumala on Rakkaus ja Jumalan poika on Rakkauden lihaksi tullut lunastajamme. Vapahtaja!

Huomaatko mitä tarkoitti lasten synnyttämisen kautta? ”Mutta hän on pelastuva lasten synnyttämisen kautta”, tarkoitti nimenomaan Eevaa. Jumala sanoi, että hänen siemenestään syntyisi se, joka olisi rikki polkeva käärmeen pään. Tämä on se pelastuksen perimmäinen syy, eikä synnyttäminen sinänsä.

Tiedänhän minä, että taas sain monen naisen karvat pystyyn. Siitähän tässä juuri onkin kysymys, etten minä teitä alistaa halua, vaan päin vastoin, elää Rakkaudessa ja sopusoinnussa. Raamattu sen sijaan on auktoriteetti ja minun on pakko olla alamainen Jumalan sanalle, enkä lähde edes kyselemään miksi. Hedelmistä me sen tunnemme, niin tunsimme hedelmistä myös Eevan, joka kielletyn hedelmän söi. Aatami kaiveli varmaan silläkin hetkellä varpaitaan, joka oli paljon mielenkiintoisempaa puuhaa kuin hedelmäpuu.

8.12.2008

Syyskuun 2001 terrori-iskujen pääsuunnittelija tunnusti - WHAT? HOW? WHY?
8.12.2008 16:58 (Päivitetty 8.12.2008 18:35)

Viisi syyskuun 2001 terrori-iskuista epäiltyä haluaa tunnustaa syyllisyytensä. Asiasta kertoi Guantanamon vankileirin sotilastuomari.

Epäiltyjen joukossa on terrori-iskujen pääsuunnittelijana pidetty Khalid Sheikh Mohammed. Hän on kertonut jo aiemmin, että hänen tavoitteenaan on marttyyrikuolema. Hän on myös sanonut, ettei luota puolustusasianajajiinsa. Kaikki te olette Yhdysvaltain hallituksen palkkalistoilla. En luota yhteenkään amerikkalaiseen, hän sanoi New York Times -lehden mukaan. Tuomari kertoi aikovansa kuulustella viisikkoa varmistaakseen, että tunnustaminen on todella heidän tahtonsa. Terrori-iskujen alustavat oikeuskäsittelyt ovat jatkuneet tänään Guantanamossa. Varsinaisia oikeudenkäyntejä ei todennäköisesti järjestetä siellä, koska tuleva presidentti Barack Obama on

luvannut sulkea vankileirin. Oikeuskäsittelyä seurasi nyt ensimmäistä kertaa lasiseinän takaa myös yhdeksän uhrien omaista, jotka Yhdysvaltain armeija lennätti paikalle. Jos epäillyt tuomitaan osallisuudesta 2 973 ihmisen kuolemaan, heitä odottaa kuolemantuomio.

Nämä miehet eivät ole mitään tunnustajatyyppejä ja miksi he tunnustaisivat juuri nyt? Heillä oli seitsemän vuotta aikaa ja juuri nyt tulee omaehtoinen halu tunnustaa. Outoa, ellei heitä pakoteta siihen joidenkin taholta, jotta saadaan jutulle piste. Valta on vaihtumassa ja Obama saattaisi muuttaa jutun ennalta suunnitellun valetutkinnan kulkusuunnan tutkimaan mitä todella tapahtui WTC torneille ja muille hyökkäyksien kohteille vuonna 2001 syksyllä. Tunnustus olisi tässä kohtaa ainoa keino välttää uudet näkökulmat ja mahdollisien uusien, puolueettomien ihmisten 911 tapahtumien tutkinta. Jumala puuttuu peliin ja oikeus tapahtuu.

Eikö olisikin yllätys uutinen, jos nämä tunnustuksensa jälkeen hirttäytyisivät selleihinsä?

4.12.2008

Turkissa tehty satoja kunniamurhia viime vuosina
Julkaistu 04.12.2008, klo 13.31

Lähes 350 turkkilaisnaista ja -miestä on kuollut niin sanottujen kunniamurhien uhreina vuoden 2001 jälkeen, todetaan tuoreessa raportissa. Itäturkkilaisessa yliopistossa tehdyn raportin mukaan suurin osa uhreista, 288, on naisia.
Raportti jakaa murhat kahtia: "perinteisiin surmiin" ja "kunniamurhiin". Perinteisissä surmissa naisen perhe murhaa hänet moraalittoman tai suvun maineen tahraavan toiminnan, kuten avioliiton ulkopuolisen suhteen vuoksi. Naisia on surmattu kuitenkin myös esimerkiksi heidän jouduttuaan raiskauksen uhreiksi. "Kunniamurhien" kohteena voivat olla sekä naiset että miehet. Turkissa on alettu viime vuosina tuomita yhä ankarampia rangaistuksia kunniamurhista, minkä seurauksena perheet ovat alkaneet pakottaa naisia itsemurhiin. Raportin tekijät kehottavatkin viranomaisia selvittämään entistä tarkemmin turkkilaisten nuorten naisten tekemien itsemurhien taustat.

Kunniamurhat ovat poikkeuksetta islamistisen saatanallisen uskonnon taustalla, joka noudattaa kaavaa: ”ylpeyteni on arvokkaampi kuin lähimmäisen henki”. Lemek, Kainin jälkeläinen oli ensimmäinen lajissaan, joka kehuskeli naisilleen: 1. Mooseksen kirja 4:23-24 Ja Lemek lausui vaimoillensa: "Aada ja Silla, kuulkaa puhettani, te Lemekin emännät, ottakaa sanani korviinne: minä surmaan miehen haavastani ja nuorukaisen mustelmastani. Niin, Kain kostetaan seitsenkertaisesti, mutta Lemek seitsemänkymmentä seitsemän kertaa." Kyseessä on siis antikristuksen henki, koska Jeesus Kristus käänsi saman määrän anteeksiannoiksi: Matteus 18:21-22 ja se on luku joka tarkoittaa, aina ja täydellisesti.
Sitten me täällä länsimaissa tuomitsemme tällaisen kunniamurhan ja olemme sen tehdessämme omasta mielestämme kovin hurskaita. Kuitenkin tämä sama pätee länsimaissa mm. avioeroihin, jossa oma ylpeytemme muodostuu puolisoille arvokkaammaksi kuin omien lasten tulevaisuus. Emme me täällä ole yhtään sen parempia, vaikka luulemme niin. Mitä eroa sillä on, jos toinen tappaa lapsensa vasaralla ja toinen tuottaa kuolemaa ja kärsimystä surulla ja murheella. Jos tarkkoja ollaan, niin islamistit tekevät sen vain kivuttomammin.
Sen sijaan, aito hengellisesti älykäs kristitty ei tee avioeroa, eikä tapa lapsiaan, ei kohtuun, eikä kohdun ulkopuolelle, ei avioerolla, eikä aikuisenakaan mistään syystä. Kristitty ei hylkää ketään, ei lähimmäistään eikä perhettään, vaan Rakastaa ja antaa kaiken anteeksi, yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka niin monesti kuin sitä tarvitaan. Anteeksiantoa tarvitaan koko maanpäällinen elinkaari. Viisaus piilee siinä, että jonain päivänä ei enää tarvitse antaa anteeksi, koska kaikki on silloin täydellistä. Jos silloin et ole antanut jollekin anteeksi, et voi päästä sinne, missä kaikki on täydellistä, koska siellä nimittäin ovat vain anteeksiantajat.
 

>>> Lisätty klo 17:10

Aamuinen juttuni sai vastauksen heti YLE:n sivustolta uutisen muodossa. Kun tästähän minä olin juuri puhunut…

Lasten kaltoinkohtelu luultua yleisempää länsimaissa
Julkaistu 04.12.2008, klo 16.43

Länsimaiden lapset kokevat väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja laiminlyöntiä paljon enemmän kuin viranomaisten tilastoista voi päätellä. Tapauksista ehkä vain kymmenesosa päätyy viranomaisten tietoon ja johtaa toimenpiteisiin, tutkijat uskovat.
Lääketieteellisen Lancet-lehden mukaan joka vuosi sadasta lapsesta 4-16 joutuu pahoinpidellyksi ja yksi kymmenestä henkisen väkivallan kohteeksi tai hänen perustarpeensa kuten ruoka, puhtaus tai turvallisuus laiminlyödään. Vakavan seksuaalisen

hyväksikäytön uhriksi 18. ikävuoteen mennessä joutuu noin 5-10 tyttöä ja 5 poikaa sadasta, mutta tapauksia on kolminkertaisesti, kun lievemmät hyväksikäytöt lasketaan mukaan. Kaltoinkohtelu voi vaurioittaa lasta pysyvästi ja aiheuttaa aikuisiässä mm. päihdeongelmia, väkivaltaisuutta, rikollisuutta ja masennusta. Itsemurhaa yrittää arviolta viidennes. Fyysisten ja emotionaalisten perustarpeiden laiminlyöminen voi tutkimusten mukaan olla lapselle yhtä traumaattista kuin pahoinpitely tai hyväksikäyttö.

3.12.2008

Totuus ja vilpittömyys hengessä

Johannes 4:23-24 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

Mitä on rukoilua hengessä ja totuudessa? Mitä on elämää hengessä ja totuudessa? Henki on sisimpäsi olemus ja totuus on sen vilpittömyys. Elämä hengessä on syvempää pohdiskelua ja ympäristöstä riippumatonta olemista. Kun sen kaiken tekee vielä vilpittömin mielin vailla pienintäkään epäilystä, tuo mutkikas yhtälö alkaa hahmottua. Korostan ja korottamalla korotan, ettei tämä onnistu koskaan ilman Jeesusta Kristusta ja Pyhää Henkeä, koska henki on Pyhä Henki ja totuus on Jeesus Kristus.
Jumala teki Adamille ja Eevalle vaatteet, jotta nämä eivät häpeäisi toisiaan. Miehen ja naisen välinen alastomuus aviopuolisoina kuvastaa suhdetta Jeesukseen, eli totuutta vilpittömin mielin sellaisena kuin olet. Jumala sen sijaan teki vaatteet muita ihmisiä varten, heidän katseilta, jotta ne eivät vahingoittaisi vilpittömyyttäsi kohdatessasi ilman vaatteita.
Oletko koskaan kuullut puhuttavan, ettei jollain ole kilpeä elämässä ja siksi monet käyttävät hyväkseen tätä. Siitä juuri on kyse ja siksi Jumala katsoi parhaaksi tehdä

vaatteet Adamille ja Eevalle. Ihmiset ovat julmia, kovasydämisiä ja säälimättömiä sellaiselle, joka ei osaa puolustautua tai peittää heikkouttaan.
Rukouksessa tämä kaikki vaate on oltava poissa ja siksi lähestyminen rukouksessa kaikkivaltiasta Jumalaamme, ei saa mennä kilven takaa, tai vaatteiden peittämänä, vaan alasti.

Hengessä ja Totuudessa kohta pitää ihmisten rukoilla. Heidän kätensä kirpoavat ja heidän jalkansa käyvät veltoiksi, heidän päänsä käyvät häpeästä vallan kumaraan. He heittävät kaiken omaisuutensa kadulle arvottomina, koska se on käynyt heille saastaiseksi. He pukeutuvat säkkiin ja heittävät tuhkaa päälleen. Tuska ja hätä on kova, eikä mikään tunnu tuovan enää lohtua heille, koska he hylkäsivät Jumalan pojan Jeesuksen Kristuksen, eikä kukaan enää avaa heille ovea. Tästä alkaa rukoukset, jotka TODELLA ovat vilpittömiä ja hengessä rukoiltuja katumuksen tuskaisia huutoja Jumalalle korkeuksiin. Nämä Jumala lopuksi vielä pelastaa.

2.12.2008

Tasa-arvo on kirous ja sen takana on orjuutus!

Palveluita tarjottava samaan hintaan miehille ja naisille
Julkaistu 02.12.2008, klo 17.08


Tehdään ihmisestä kloonimanipulaatio, jotta tasa-arvo täyttyy. Ei olisi enää miehiä eikä naisia, ei musta eikä valkoisia. Kaikki tasapäisiä samanlaisia. Muutenkin kaikki erikoisuudet olisi lailla tasa-arvoistettu samaan muotoon.

Tasa-arvolaki tiukkenee, kun syrjintään tavaroiden ja palveluiden tarjoamisessa puututaan. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta hyväksyi asiaa koskevan mietinnön tiistaina.

Lakimuutoksella pyritään estämään selkeästi epäoikeudenmukainen kohtelu, kuten palvelun erilainen hinnoittelu sukupuolen perusteella. Esimerkiksi parturi-kampaamoissa hintojen tulee määräytyä työn vaativuuden, työhön käytettyjen aineiden ja työn vaatiman ajan mukaan. Tavoittena ei ole estää kaikkea naisten ja miesten erilaista kohtelua. Esimerkiksi äitienpäivä- ja isänpäivätarjoukset ovat edelleen mahdollisia, jos ne ovat arvoltaan vähäisiä tai niitä annetaan harvoin. Samalla tavalla pitää valiokunnan mielestä suhtautua myös urheiluseurojen ja muiden yhdistysten vain toiselle sukupuolelle tarjoamiin tilapäisiin alennuksiin. Tavaroita ja palveluja saa edelleen tarjota edelleen pelkästään toisen sukupuolen edustajalle, jos se on perusteltua oikeutetun tavoitteen saavuttamiseksi. Tällaisia tilanteita ovat mm. väkivallan uhrien suojelu vain toiselle sukupuolelle tarkoitetuissa turvakodeissa, naisten tai miesten etujen ajaminen omissa yhdistyksissä tai vain toiselle sukupuolelle tarkoitetut urheilukilpailut tai uimavuorot. Lain myötä yksityishenkilöt ja palveluja markkinoille tarjoavat yhteisöt tulevat hyvitysvastuun piiriin. Hyvitykseen vaikuttavat syrjinnän laatu ja laajuus sekä teon tahallisuus ja kestoaika. Hyvityksen vähimmäismäärä on 3 000 euroa. Valiokunta painottaa, että laista tulee tiedottaa kattavasti niin, että tavaroiden ja palvelujen tarjoajat tuntevat lain velvoitteet ja pystyvät tarvittaessa muuttamaan menettelynsä  ja toimintatapansa lainmukaisiksi.

Lailla pannaan Suomessa toimeen tavaroiden ja palvelujen saatavuutta ja tarjontaa koskeva tasa-arvodirektiivi, joka olisi tullut saattaa kansallisesti voimaan noin vuosi sitten.

Jos kerran tasa-arvoa tarvitaan, niin milloin sitä sovelletaan negatiivisiin asioihin, kuten itsemurhatilastoihin, väkivaltatilastoihin, sairaustilastoihin, mielenterveystilastoihin, rikostilastoihin, alkoholisoitumistilastoihin, onnettomuuksiin ja jopa kuolemaan johtaneisiin liikenneonnettomuuksiin alkoholin vaikutuksen alaisena. Miten esimerkiksi saamme naisetkin tasapuolisesti kuseksimaan kännissä Juhannuksena veneen reunan yli?
Entäpä soveltaminen urheiluun tai peleihin, kuten Olympiavoittaja ei saa osallistua enää seuraaviin Olympialaisiin tasa-arvon nimissä ja jos joku on voittanut lotossa, se ei saa enää koskaan lotota ja jos lottoaa, tämän on jaettava potti tasapuoleisesti muiden lottoajien kesken. Tai vaikkapa seura joka on voittanut jääkiekon SM-liigan, heidän pelaajansa on jaettava tasapuolisesti kaikkien muiden seurojen kesken. Tasa-arvon nimessä, hyvänen aika sentään!
Tämä näyttää siltä, että minä en kohta saa kutsua itseäni mieheksi, koska eihän neekeriäkään saa kutsua neekeriksi. Kun neekeriä kutsuttiin neekeriksi, niin he eivät pitäneet siitä ja sitten heitä alettiin kutsua mustaihoisiksi. Eivät he pitäneet siitäkään, joten heitä alettiin kutsua värillisiksi. Eivät he pidä siitäkään ja jos menet heitä kutsumaan valkoisiksi, he suuttuvat vielä enemmän. Meilläpäin kiinalaisiksi on kutsuttu aina kaikkia keltaihoisia vinosilmäisiä ihmisiä, jotka ovat nykyään kutsumanimeltä aasialaisia. Kaikki rasismi on lähtöisin syrjinnän kohteeksi joutuneelta, eikä ainakaan ihmisiltä, joiden sydän on puhdas ja rakkaudellinen.
Feminismi on naisilta itseltään lähtöisin, eikä sitä ole miehet aiheuttaneet, vaan väärä kohtelu. Naiset itse ovat tehneet synnikseen feminismin ja tasa-arvohöpötyksen. Tasa-arvosta ei puhuta mitään, kun 96% naisista saa avioeron jälkeen lapset oikeuden päätöksellä. Eikä tasa-arvosta paljoa puhuta, kun sosiaalityöntekijä antaa somaliperheelle avoimen ostolupa shekin keittiökoneliikkeeseen. Näissä molemmissa tapauksissa rakkaudellinen ihminen iloitsee molempien onnesta ja on surullinen hävinneen miehen puolesta, koska avioero on syntiä Jumalan liittoa vastaan ja avionrikkojan palkka on selvästi ilmoitettu Raamatussa. Lapsensa saanut nainen iloitsee siis vain hetken ja viisas kristitty tietää sen.
Tasa-arvoista elämäntapaa on turha haikailla, koska se on yhtä mahdotonta, kuin pyöreästä huoneesta nurkkauksen löytäminen. Miksi etsiä sellaista, jota ei voi olla? Suvaitsevaisuus Rakkaudessa Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Raamatun sanaan tukeutumalla, ei tasa-arvolla ole mitään käyttöä. Jos minä olen tällainen ja sinä sellainen, ei sinusta voi tulla tällaista eikä minusta sellaista, mutta yhtä asiaa me voimme sen sijaan olla. Rakastaa toinen toistamme, sellaisen kuin me molemmat olemme. Me emme ehkä aina ole asioista samaa mieltä ja siihen  tarvitaankin suvaitsevuutta ja anteeksiantoa, jotka kuuluvat kiinteänä osana Rakkauteen. Tällaisiksi meidät Jumala tarkoitti kun meidät on luotu. Ei meidän saa puhua sukupuolikorjaus-leikkauksista, se on Jumalalle kauhistus ja isku vasten hänen kunniaansa kaiken luojana. Ei Jumala ole meille tehnyt erilaisuutta siksi, jotta saisimme tasapäistää itse toisemme. Jumala on luonut erilaisuutemme jotta löytäisimme Hänestä Rakkauden, jolla me tasapäistäisimme toinen toisemme. Ei minun tarvitse hävitä sinulle kädenväännössä, jotta sinä tuntisit olevasi vahvempi, koska se on valehtelua. Eikä sinun tarvitse esittää minulle tietämätöntä, jos olet minua viisaampi, koska sekin on pelkkää valehtelua. Sinä olet hyvä siinä ja minä tässä.
Tasa-arvon hakeminen orjuuttaa meitä pahimmalla mahdollisella tavalla, koska orjuutus on henkien tason orjuutusta. Paremmuutta ei ratkaista enää tosiasioilla, eikä hintoja lasketa totuuden mukaan, vaan laillistetun valheen kautta ja kun valhe maailmaamme vie, niin lopputulos ja maailman herra on varsin selvänä tiedossamme.

28.11.2008

Kaikenkarvaiset käsitykset pelastustiestä

Tässä 24 Pyhä Pietari vitsiä aluksi.

Nämä vitsit luettuasi, huomaat, että aina on kaikilla yleisesti selkeä käsitys, että vain teoilla on merkitystä ja sillä miten kukin elämänsä on elänyt. Huumori on huumoria ja sen Jumala meille on itse lahjoittanut naurun kera, eikä Hän kieltänyt meitä vitsailemasta, vaan Hänen nimensä turhaan lausumisesta, kuten amerikkalainen "oh my god", tai suomalainen lievempi sana "herranjestas" tai se ikävältä kuulostava sana, "jumalauta". Tämä on sitä turhaan lausumista, josta Jumala ei pidä, eli lukeutuu synniksi.
Kaiken kaikkiaan, ihmisillä on yleisesti väärä käsitys taivastenvaltakunnan portin avautumisesta. Pietari siellä ei ole ensinkään availemassa porttia, koska Pietari sai taivastenvaltakunnan avaimen, mutta se ei tarkoittanut sitä näin. Se ei ollut mikään

työsopimus porttivahdiksi, vaan aivan jotain muuta. Jeesus kertoi Pietarin Uskon voimasta, joka avaa taivaan portin. Tämä tarkoitti sitä, että Pietarille ei kukaan kertonut että Jeesus oli Jumalan poika ja silti Pietari oli valmis sen uskomaan. Tämä avasi taivaan portin ja Pietari sai avaimen. Sama pätee sinuun ja minuun. Meidän Uskomme avaa portin, emme me teoillamme mitään todista. Meillekään ei ole ilmestynyt enkeli kertomaan ja näyttämään taivaan valtakuntaa, vaan me olemme lukeneet siitä, joku on kertonut sen meille ja kaiken lopuksi, Pyhä Henki vahvisti kertoman sydämessämme. Tämä viimeinen on se sinetti, eli Pyhän Hengen ilmoitus. Tässä avautuu taivasten valtakunta.
Ihmisillä on jonkinlainen penseä käsitys siitä, että taivastenvaltakunta on jotain sellaista, joka annetaan lopulta kaikille. Raamattua ei viitsitä lukea, koska sieltä voi löytyä jotain joka ei miellyttäisikään illuusiota. Oletko koskaan jättänyt epäilyttävää kirjettä avaamatta, vaikka verovirastolta tullutta? Pelkäätkö joskus avata puhelinlaskuasi ja nähdä karu totuus? Varmaan olet, koska se ei ole kivaa ja monesti tulee siirrettyä laskun avaamista juuri siitä syystä. Lopulta on silti pakko avata lasku ja katsoa, koska eräpäivä tulee vastaan. Karu totuus paljastuu sinulle silloin ja jos et ole valmistautunut laskuun, voi sen summa olla liian suuri sinulle. Mitä sitten teet? "Skeidat on byysassa ja kyynel öögassa". Karu totuus olisi ollut parempi katsoa heti ja aloittaa säästäminen. Sama pätee siis taivastenvaltakuntaan. Varmuuden vuoksi olisi hyvä tuntea sanaa, edes sen verran, että tietää pelastumisen ehdot.
1. Korinttolaiskirje 6:
9-10

Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Roomalaiskirje 2:5-6
Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":

Ei tämä siis ole helvetin tuomio! Tämä on Jumalan vihan tuomio!
Jumala kyllä tietää, kenelle viha annetaan ja kuka siltä säästyy. Jumala rankaisee ja kurittaa vain omiaan, muut saavat mennä kuin pellossa. Mutta kun loppu tulee, jota aikaa me elämme, tarkoittaa tämä ylösottojen karsimista, puimatantereen tyhjennystä, lusteen sidontaa kimppuihin, nisun korjaamista aittaan ja viinin heittämistä Jumalan vihan suureen viinikuurnaan.
Lapsi kun kastetaan luterilaisella kasteella, eikä hän saa sen jälkeen hengellistä kasvupohjaa, ei hän myöskään yleensä ota, eikä löydä Jeesusta, vaan tämän maailman. Vähitellen hiipuu kasteen tuoma side taivastenvaltakuntaan ja liitto alkaa rakoilla. Tämä rakoilu johtuu ihmisestä itsestään, eikä Jumalasta. Kun lapsi siunataan ja hän saa kristillisen kasvupohjan, joka johtaa omakohtaiseen Uskoon tuloon ja Uskovan kasteeseen Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa, sidos taivasten valtakuntaan on luja kuin kallio. Ei nämä kaksi seikkaa mikään sääntö ole, muuta kuin että sidoksen lujuudesta on pelkästään kyse. Uskovan kaste on luja kuin kallio ja lapsikaste ei ole paljon mitään muuta kuin vanhempien sydämen tasolla olevasta mittapuusta kiinni, kuinka paljon tuo rukous kuullaan. On paljon luterilaisia, jotka kuvittelevat lapsikasteen olevan taivaan portti. Näin ei tietenkään ole. Minä olen itse rukoillut lasteni puolesta paljon ja olen onnellinen kun sain molemmat aikuiskasteen kautta Jeesuksen tulemaan heidän sydämiin. Tämä sama asia pitäisi olla jokaisen vanhemman rukouksessa, mutta näin ei ole, koska luterilainen kirkko on penseyden perikuva. Se uskoo kaikkien pääsevän ilman ehtoja taivaaseen, kunhan on maksanut kirkollisveroa, oli sitten vaikka "hekumoitsija miehimyspappi", jostain Imatralta. Pyhä Pietari taivaan portilla katsoo kirkollisvero kuitit ja päästää sen mukaan taivaaseen, kuinka paljon on veroja maksettu.
Taivastenvaltakunta on jotain aivan muuta!  Pietari sen tiesi ja Pyhä Henki sen vahvisti.

26.11.2008

Maailman historian kummalisin aika on juuri nyt - me elämme sitä koko ajan

Ihmisille on tullut uni. Jumalan pelkoa ei enää ole missään. Kukaan ei kunnioita Jumalan sanaa ollenkaan tai ainakaan kunnolla. Avioliitosta on tehty naurettava instituutio, jolle ei anneta sen arvoista kunnioitusta, jopa homoliitot rinnastetaan avioliittoon. Raha ja vaikutusvalta, ovat tulleet tavoiteltaviksi ohi Jumalan sanan kunnioituksen. Ihmisille itsekkyys on itsestään selvyys joten tasa-arvo päässyt Rakkauden tilalle. Sakramentit ovat hienoston muoti, jolla näytetään pelkästään pinnallinen hurskaus, jumalisuuden ulkokuori. Mutta kaikki kieltävät Jumalan ja Pyhän Hengen voiman. Kaikki tämä on jopa ennustettu Raamatun kautta tulevan ja se jopa vielä edistää penseyttä, koska sehän kuulostaakin jo lapselliselta sadulta. Kaikki ihmiset haluavat olla viisaita, edistyksellisiä, moderneja, vastuuntuntoisia ja järkeviä, "joka tietysti kelpaa Jumalalle jo sinällään". Kameli menee neulansilmästä, osta niin säästät, kuluta lama nurin ja betoniset vesitornit palaa juurta myöden. Vain morsian tietää itsestään selvän salaisuuden, eikä siis luule olevansa rikas ja rikastunut, älykäs ja fiksu. Morsian tietää missä mennään tänään, huomenna ja ylihuomenna, koska hän on valkeuden lapsi, eikä elä pimeydessä, kuten nämä muut viisaat ja rikkaat, jotka luottavat maailman hallintoon ja rikkaiden rahan voimaan, hallituksiemme jumalattomiin suunnitelmiin ja saatanan lonkeroihin. Edes uskovat eivät ole kaikki läheskään valmistautuneet ottamaan Jeesusta 
oikeasti vastaan. On valtava määrä uskovia, jotka jäävät ihmettelemään miksi eivät olleet valmiina kun Jeesus haki omansa. Heidän kätensä ja jalkansa herpoavat ja heidän päänsä käyvät häpeästä kumaraan, vallan maahan saakka. He heittäytyvät maahan ja huutavat Jeesusta vielä hakemaan heitä, mutta kukaan ei enää avaa. Jeesus sanoo heille, "menkää pois, sillä minä en tunne teitä".
Maailma makaa nyt tilanteessa, jossa takana on valtavan pitkä liennytyksen aika, jolloin länsimaat ovat riistäneet kehitysmaita ja rakentaneet itsekeskeisesti oman saasteen pesän kuntoon, vihaten lähimmäistä, rakastaen vain rahaa ja valtaa. Kun katsotaan maailmanhistoriaa taakse pidemmälle, emme ole nähneet koskaan näin pitkää ja lihavaa taloudellista kasvua. Tämä kasvu on kestänyt nyt jo kolmannelle sukupolvelle, jolloin se ensimmäinen on jo poistumassa. Jeesus sanoi, ettei tuo sukupolvi poistu, joten aika on nyt LOPPU! Aika on nyt siinä pisteessä, joka kuvastaa Jeesuksen viimeistä rukoushetkeään Getsemanessa, ennen kavallusta, jolla muut päättävät Jeesuksen kohtalosta.
Se hetki on käsillä, kun rauha tulee ja jakaminen tapahtuu. Israel saa uudet muodot, jossa Jeesus myydään halvalla. Tämä aiheuttaa Jumalan vihan syttymisen. Elämme siis aikana, jossa tulossa on valheellisin ja petollisin rauha, ennen sitä kaikkein tuhoisinta tuhoa, jota maailma koskaan on kokenut ja kynnyksellä, jossa ihmiskuntaa koskettaa kauheimmat vitsaukset, joita se koskaan on kokenut hamasta maailman perustamisesta.

Lopun kaiken, kysymykseni kuuluu, kumpaa sinä odotat: Pelastan sinut hädän hetkeltä, lupausta, jolloin kohtaamme Jeesuksen pilvissä kun muutumme valkeuden vaatteisiin.
Vai odotatko sinä niitä kamalia aikoja, jolloin koko ihmiskunta saa Jumalan vihat päälleen.  

22.11.2008

Miten näky tai profeetallinen uni tulee ja miten ne pitää tulkita


Kuvassa olevat ratsastajat ovat tässä kuvassa kuvattu väärin, koska nämä ovat Jumalan kuvaa. Valkoinen ratsastaja on esimerkiksi Jeesus Kristus itse, jonka Johannes näki Patmoksella, eikä tällainen julma kuva. Jeesus itse sanoi, ettei hän ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Mitä valkoisen ratsastajan perässä tulee, on miekka. Jumalan vihaa tässä pitäisi kuvata, mutta niin että nämä ratsastajat tuovat asioita, eivätkä itse lyö niillä. Nämä ratsastajat tässä kuvataan arggressiivisina, vaikka nämä ovat viestin tuojia. 
Profetioiden tulkitse-minen on paljon kovempi juttu, kuin niiden saaminen, koska profetia on alkukirjoitus ja sen tulkinta on lopulta se, josta profetia ihmisis-sä tekee tehtävänsä. Hyvin monesti kuulee tulkitsijan täysin pi-halla olevia profeetal-lisia tulkintoja, joista oikein kuvastaa väärinymmärryksen perusteet. Kaikki on lopulta kiinni henkien tunnistuksesta ja armonlahjoistamme. Jumalan Pyhä Henki on toimeksiantaja ja ihminen sen kohde.
Ihmistä valmistellaan aluksi henkisesti ottamaan vastaan profetiaa, erilaisilla huomioilla elämässä ja siihen saattaa liittyä kovia vastoinkäymisiä, jotta mieli herkistyisi ottamaan vastaan tulevan profeetallisen kuvan. Mitä olet itse mieltä, viime aikoina velloneista sukupuolen "korjausleikkauksista", onko meidän syytä olettaa Jumalan antaneen meille virheen, jota pitää korjata, ellei korjailuun kehoteta joltain toiselta auktoritääriseltä taholta, saatana hallinnosta. Sama pätee profetiaan. Luuletko tosiaan, että Jumalan tarvitsee antamaansa profetiaa korjata? Vai tuleeko korjailu joltain toiselta taholta. Tässä tulee henkien tunnistamisen arvokas lahja hyvin esille. Moni on sen sijaan nähnyt saman profetian useampaan kertaan, mutta ei se ole poikennut koskaan kaavasta, se on ihan selvästi ja tarkoituksen mukaisesti uusiutunut, jotta puupäinen ihminen ymmärtäisi toden olevan kyseessä. Ei Pyhä Henki tuo lyhyisiin ja selvästi kerralla ymmärrettäviin profetioihin jatkokertomuksia, eikä lisää "väärinymmärrykseesi" uusia paloja profetiaa. Profetia on aina yksi kokonainen ilmoitus, jonka Henki on valmistanut huolella sinua ja meitä muita varten. On olemassa samaan aiheeseen liittyviä perättäin nähtyjä toisistaan erillisiä profetioita, kuten viiden enkelin sanoma, joka ovat tulleet osina. On toki siis muitakin. Näissä on selvästi nähtävissä asioiden erillisyys. Sen sijaan jos esimerkiksi johonkin noihin viiden enkelin tuomiin näkyihin olisi väliin tullut jonkin korjailu, ne tulisivat täysin selviönä saatanan tuomana. Pyhä Henki ei anna vajavaista profetiaa, eikä korjaile tekemisiään.
Profetian tulkinta taas perustuu siihen, että meidän oma teologinen kasvatus on ollut jo valmiiksi oikea, koska tähänhän se tulkinta juurtuu. Tulkinnasta saattaa tulla varsinainen irvikuva, mikäli teologinen kasvatuksesi on jo valmiiksi väärin. Moni profetia hylätään vääränä profetiana, koska tulkitsija ei voinut tehdä tulkintaansa juuri edellisestä syystä, vaikka profetia olisi ollut 100% aito ja Pyhän Hengen tuoma puhdas ilmoitus. Kun sinä vedät kaikki hengellisesti terveet profetiat yhteen, niin mitä sinä saat? Minä olen saanut niistä uskomattoman virheettömän palapelin, joka noudattaa pelastussanoman peruskaavaa täysin oikealla tavalla, eikä minun ole tarvinnut hylätä profetioita pois, eikä minun ole tarvinnut vääristellä tulkintoja, vaan liittää ne sellaisenaan oikeaan kohtaan pelastussanomaa.

20.11.2008

Lisätty 18:30 Käyttäisivät edes kirkonmiehinä oikeaa termiä, jos arvostelette Jumalan antamaa
seksuaali-identiteettiä vääränä. Puhuvat sukupuolen korjausleikkauksesta! Kuitenkin se ihminen
joka pelkää Jumalaa, ei uskalla edes vihjaista sanalla "korjaan tässä Jumalan vajavaista työtä".
Luopuisivat sitten Uskostaan ja sanoisivat, että Jumala ei ole luonut minua oikein. Mutta koska
minä ainakin joudun sanomaan: "HEITTÄKÄÄ NUO SAASTAISET IHMISET PIHALLE KIRKOISTA".

Valtion kirkkomme - Sodoma ja Gomorra - LUOPUMUS ON TÄSSÄ!
Piispa Voitto Huotari: Pappisvirka säilyy vaikka sukupuoli vaihtuu

Julkaistu 20.11.2008, klo 11.02 (päivitetty 20.11.2008, klo 11.16)



Kirkkoherra Olli Aalto saa pitää virkansa transsukupuolisuudesta huolimatta.

Kirkkoherra Olli Aalto säilyttää pappisvirkansa sukupuolen vaihdoksesta huolimatta, sanoo Mikkelin hiippakunnan piispa Voitto Huotari.

Huotari ja Imatran kirkkoherra Aalto pitivät torstaina tiedotustilaisuuden, jossa Huotari painotti Aallon laillista oikeutta jatkaa nykyisessä virassaan. Huotarin mukaan erottamisesta ei ole ollut missään vaiheessa puhe. Kirkossa osataan keskustella yleisesti ihmisoikeustilanteesta, mutta ollaan kömpelömpiä puhumaan kirkon sisällä käytännön tilanteissa kohdattavasta erilaisuudesta, Aalto totesi Imatran seurakuntakeskuksessa. Sukupuolen korjaaminen edellyttää vähintään vuoden kestävää hoitoa. Mikkelin hiippakunnan mukaan on Aallon päätettävissä, jatkaako hän kirkkoherrana.

 

Kirkkoherra: Kolme muuta pappia miettii sukupuolensa korjaamista
20.11.2008 11:01 (Päivitetty 20.11.2008 11:14)

Sukupuolenkorjausleikkaukseen valmistautuva Imatran kirkkoherra Olli Aalto sanoo tietävänsä kolme muuta pappia, jotka painiskelevat saman tuskan kanssa kuin hän. Mikkelin hiippakunnan piispan Voitto Huotarin mukaan on selvää, että Aallon pappeus säilyy eikä virasta erottamisesta keskustella. Aallon jatko Imatran kirkkoherrana ratkeaa aikaisintaan vuoden kuluttua.

Korjataanko tässä nyt kirkon siunauksella Jumalan tekemiä virheitä? Kirkon miehet, papit ovat havainneet Jumalansa itselleen väärin valitsemia virheellisiä sukupuolia ja he alkavat korjaamaan niitä, vai harrastetaanko tässä vain todella saastaisia seksuaalisia himoja?

Fakta: Kristillinen uskontunnustus tunnustaa Jumalan olevan erehtymätön auktoriteetti luomistyössään. Jumala loi miehen ja naisen toisilleen, toinen toistaan varten ja Paavali totesi että meistä kaikista ei ole avioliittoon. Miksi sitten emme osaa kantaa ristiämme, vaan sodimme Jumalaa vastaan ja kyseenalaistamme Jumalan tarkoitusperät.

Määritelmä: Homo- ja lesbo seksuaalisuuden määritys perustuu omaa sukupuolta edustavaan seksuaaliseen kiinnostukseen, eikä sellainen voisi koskaan olla vastakkaisen sukupuolen kanssa seksuaalisessa kontaktissa. Onko määritelmän loppuosa aina totta? Onko kyseessä silti vain lihan himo, sitä emme täysin tiedä, koska totuus on jokaisella vain omassatunnossa.

Määritelmä: bi seksuaalisuus on selvimmin lihan himoista nautintoja hakevaa seksuaalista himoa, joka voi ja haluaa harrastaa seksuaalisia himojaan molempien sukupuolten kanssa, vaikka yhtä aikaa ja jopa ryhmissä.

Määritelmä: Transseksuaalisuus on fyysiseksi sukupuoleksi kehittynyt vastakkainen henkinen sukupuoli. Harvoin kukaan välittää edes tietää onko kyseessä normaali henkinen seksuaalinen suuntaus. Miksi esim. Olli Aalto on ollut naimisissa naisten kanssa. Onko hän samalla fetisti, lesbo, homo, bi seksuaali ja transseksuaali ja mitä vielä? Aalto on ollut kahdesti naimisissa ja hänellä on kolme aikuista tytärtä.

Määritelmä: Fetisti tarkoittaa seksuaalisten himojen monimuotoista käyttäytymistä, joiden kohde voi olla ihan mikä tahansa, ns. kanasta tikapuihin. Fetismiin voi aivan hyvin liittää mitä tahansa elollisia tai elottomia seksuaalisen kiinnostuksen kohteita ja välineitä. Fetismiin voi liittyä väkivallan halua, kuten sadomasokismi ja sadismi. Siihen voisi hyvin kuulua eläimiin sekaantumista ja lapsiin sekaantumista, eli pedofiliaa. Nämä ovat fetismi sanasta yleensä poissuljettuja. Saatana haluaa ihmisen saastuvan täydellisesti, mutta joutuu sulkemaan kiellettyjä himoja pois, joita ihminen ei yleensä hyväksy lainvastaisuuden kautta. Ihmisen tämän hetken moraali rajoittaa puolustuskyvyttömät seksuaaliset kohteet seksuaalirikoksiksi. Näin fetismi, termin alle ei tahdota liittää seksuaalirikollisuutta, jotta fetismi olisi edelleen laillista ja mahdollisimman normaalia. Monesti esim. haastatteluista on kuullut seksuaalivähemmistöedustajien lipsauttelevan täyttä seksuaalista vapautta, joka koskisi ihan kaikkea. Sitten myöhemmin, he ovat korjanneet lausuntojaan, koska huomasivat, että "hups" tuli sanottua asioita, jotka vapauttaisivat heidän omassa vallassaan pedofiilit ja eläimiin sekaantujat normaalina seksuaalikäyttäytymisenä. Tähän suuntaan tämä kaikki silti johtaa, emmekä voi asialle mitään, koska kirkko sen nyt näköjään jo sallii.

Samaan aikaan kun kirkko sallii saastaisimmat pappien himot ja haureudet, erotetaan kirkon toimesta eräs pappi, joka on langennut syntiin ja maannut toisen vaimon, eli naisen kanssa.
Ja mitä pappeuteen tulee, niin pappi on symboli paimenesta, Jeesuksesta Kristuksesta, eikä se ole pornosymboli, seksuaalisten himojen ja halujen symboli, eikä sillä ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa. Papin piti olla puhdas ja hänen elämänsä piti olla esimerkillisen siveellinen. Ennen mm. papisto piti valita rukouksessa ja vain puhtaiden uhrieläinten uhraamisen kautta. Mitä tämä nyt on? Transvenstiittippi, joka ei tiedä ollako Romeo vai Julia, eikä edes tiedä seksuaalisuudestaan pitääkö Romeosta vai Juliasta.

Loppurukous:
Herra, sinä näet tuon kaiken! Kirkkomme on saastainen lihan himoissaan kieriskelevä Sodoma ja Gomorra. Rankaise näitä porttokirkkoja, anna vihasi maljan tulla niiden päälle, sinä Suuri ja Totinen Jumala, jotta nuo omissa himoissaan kieriskelevät sinun huoneesi edustajat näkisivät alennustilansa ja kääntyisivät Herra sinun jalkojesi juureen ja katuisivat syntejään sinua ja sanaasi vastaan.
Sen sijaan sinä Rakas Vapahtajamme, tule Herra Jeesus ja hae meidät täältä pois!

19.11.2008

Vahva karismaattinen sananjulistus, eksyttääkö se?

Ihmisiä on oikeastaan neljänlasisia perustavalta laadultaan: Kristittyjä tosiuskovia ja pinnallisesti uskovia. Sitten on uskottomia ateisteja ja muita ei kristinuskoisia. Kun nuo ateistit ja muut karsitaan pois, jää kaksi ryhmää, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä. Tästä lähdetään kylväjä vertaukseen: Matteus 13:3-8 Ja hän puhui heille paljon vertauksilla ja sanoi: "Katso, kylväjä meni kylvämään. Ja hänen kylväessään putosivat muutamat siemenet tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät ne. Toiset putosivat kallioperälle, jossa niillä ei ollut paljon maata, ja ne nousivat kohta oraalle, kun niillä ei ollut syvää maata. Mutta auringon
noustua ne paahtuivat, ja kun niillä ei ollut juurta, niin ne kuivettuivat. Toiset taas putosivat orjantappuroihin, ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat ne. Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää.
Taas päädytään neljään ryhmään: Tosiuskovat eivät eksy ja sitten on kolme ryhmää ihmisiä, joiden saama ruoka menee enemmän tai vähemmän hukkaan. Jos oikein olemme tarkkoina näiden kahden suuremman ja kristillisyyttä tunnustavan ryhmän kohdalla, huomaamme että kylväjä vertaus pätee jälleen molempiin.
1. Ateistit: "Muutama siemen putosi tien oheen" he näkevät ja tietävät kyllä sanan olemassaolon, mutteivät välitä siitä.
2. Pinnallisesti uskovat: "toiset putosivat kallioperälle, jossa ei ollut maata" aivan kuten pinnallisesti uskova tekee, ei ota vakavasti, mutta haluaa kuulua ryhmään.
3. Muut uskonnot: "Toiset putosivat orjantappuroihin" jotka hekin monesti saavat tuntea sanan, mutta orjantappurat ovat sitoneet heidät, eivätkä ne ota sanaa vastaan.
4. Tosiuskovat: "Hyvään maahan kylvetty siemen" ei eksy ja kestää kaiken saamansa sanoman.
Nyt pääsemme vasta aiheeseen, koska kristillistä maailmaamme koskee sama kylväjä vertaus, joka aiheuttaa sen, että moni haluaa kuulla vain itselleen sopivaa sananjulistusta. Ihmisiä on niin monenlaisista taustoilta lähtöisin, heillä on hyvin erilaiset sosiaaliset ja taloudelliset asemat ja ikäkin sanelee valtavasti. Ole siis tarkkana mitä lähdet kuuntelemaan, koska ei nämä sananjulistajat ketään eksytä, vain sinä eksyt siitä syystä ettet ollut valmis kuulemaan, kokemaan ja näkemään kaikkea. Mikäli menisit Afrikkaan, niin siellä tapahtuu ihmeitä, etkä kykene sitä sulattamaan. Ei täällä Jumalan tarvitse antaa ihmeitä, koska meillä on vahva oma kasvupohjamme. Jumala ei kaipaa meiltä mitään muuta kuin Uskon.
Kalliolle kylvetty siemen haluaa lähestulkoon vain ja aina kuulla karismaattista ja kovaa sanomaa kaikilla mausteilla, parannusihmeillä, mutta Jeesus puuttuu sydämestä, eikä siemen ole päässyt hyvään maahan, ennen kuin hyvä maa on muokattu ja kallio alta rikottu.
Tien oheen kylvetty siemen kuvastaa oikein hyvin pinnalliskristittyä, joka ei välitä Pyhän Hengen kosketuksesta, vaan saa kaiken vain siitä, että hän kulkee tien ohessa syömättä ja juomatta. Tiehän on Jeesus, eli tie, totuus ja elämä. Pinnallisesti kristitty ihminen haluaa olla mukana kastetilaisuuksissa, konfirmaatioissa, kirkkohäissä ja hautajaisissa, mutta hän ei koskaan ole edes tuntenut Jeesusta, vaikka koko matkan on kulkenut tien vieressä.
Sitten kristitty saattaa kulkea meedioilla ja uskoa astrologiaan ja muihin kultteihin. Tuo kristitty kirkossa kulkija kulkee kuulemassa menestysteologiaa ja lukee horoskoopin, sylkäisee olan yli kun näkee mustan kissan ja kiertää tikapuut kun on menossa halaamaan Äiti Ammaa, joka on Intiasta tullut kertomaan suomalaisille rakkaudesta.
Tämä kolmen erilaisen ihmisryhmän yksi ominainen pointti on siinä, ettei Jeesus Kristus asu heidän sydämessään, eikä heillä ole tehtynä sijaa Hänelle saapua. Tästä johtuu myös se, että he eksyvät milloin minnekin omille kiireilleen ja siitä syystä monet kirjoittavat blogeissaan ja foorumeissaan, kuinka heidät eksytettiin jonkin karismaattisen julistajan toimesta. Ei heitä kukaan eksyttänyt, vaan he eivät olleet lähestulkoonkaan valmiita ottamaan vastaan sanomaa, vaan heille kävi kuten vastasyntyneelle, että heiltä tuli pukli, oksennus. Täytyy muistaa, että niin kävi myös Paavalille aikoinaan ja hän joutui lähes kymmenen vuotta odottamaan, sulattelemaan ja kasvamaan, jotta hän ei toimisi enää omasta voimasta, vaan Jeesuksen Kristuksen Hengen voimasta. Älkää syyttäkö julistusta joka vie ihmisiä Ristin juurelle, vaan karttakaa sitä, joka vie sieltä pois päin, meedioille, astrologiaan, okkultismiin ja kaiken maailman menestysteologisiin oppeihin, jotka vielä väittävät olevansa arvoiltaan kristillisiä.

Jos minulta henkilökohtaisesti kysyttäisiin, mikä kristillisessä maailmassa eksyttää, niin vastaisin, että leipäkirkko, joka on alkanut sallia kaiken. En puhu pelkästään luterilaisesta, vaan kaikista kirkoista, joiden ikä alkaa olla viidettä sukupolvea vanha. Noissa kirkoissa ominaista on suuri taloudellinen sidos seurakuntaan ja maksaviin jäseniin, josta syystä hengellisyys on alkanut rapistua taloudellisten etujen edelle. Tässä tullaan sallimuksiin, jossa seurakunta päättää mitä se tahtoo, eikä enää lauman paimen, Jeesus Kristus ja Raamattu.

MITÄ SAADAAN, KUN YHDISTETÄÄN KOLME MAAILMANVALLAN TUOMAA VIESTIÄ?

1. Uskonnollisissa yhteisöissä hyväksikäyttötapauksia
Julkaistu 19.11.2008, klo 10.11 (päivitetty 19.11.2008, klo 11.58)

Uskonnollisissa yhteisöissä on paljastunut useita lasten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia. Hyväksikäytön uhrien parissa työskentelevä kouluttaja Pirkko Muhonen sanoo, että paljastuneet rikokset ovat vain jäävuoren huippu.
 

2. Arkkipiispa: Aallolla on oikeus virkaansa
Julkaistu 19.11.2008, klo 12.05 (päivitetty 19.11.2008, klo 12.22)
Arkkipiispa Jukka Paarman mukaan Imatran kirkkoherra Olli Aallolla on oikeus säilyttää virkansa sukupuolenkorjausleikkauksesta huolimatta. Paarma kommentoi Aallon tapausta Kotimaa-lehden haastattelussa.

3. Sadomasokistit ja transvestiitit eivät enää saa sairausluokitusta Ruotsissa
Julkaistu 17.11.2008, klo 12.53
Ruotsissa uusitaan poikkeavan seksikäyttäytymisen sairausluokitus. Sadomasokisteja, transvestiitteja ja fetisistejä ei pidetä enää vuodenvaihteen jälkeen Ruotsissa sairaina. Ruotsin sosiaalihallitus muuttaa sairausluokitusta, niin ettei normaalista poikkeavaa seksuaalista suuntautumista pidetä sairautena.

Sallitaan jumalaton saastaisuus, epänormaalit seksuaaliset halut, himot niin kirkoissa kuin kaikkialla yhteiskunnassamme, mutta syyllistetään aito Kristillisyys, viitaten edelliseen!

18.11.2008

Mitä Niilo Ylivainio oikein tarkoitti? "lakkaavat saapumasta Euroopan satamiin


 

Kaapattu öljytankkeri ankkuroitu Somalian rannikolle
Julkaistu 18.11.2008, klo 18.06

Merirosvojen valtaama säiliöalus Sirius Star on ankkuroitu Somalian rannikolle lähelle Haradheren satamaa. Haradhere on merirosvojen tukikohta, joka sijaitsee noin 300 kilometriä pääkaupungista Mogadishusta pohjoiseen.
 

Merirosvot koostuvat paikallisten kapinallisryhmien jäsenistä ja kalastajista. Osalla on tietoa teknisistä järjestelmistä, kuten GPS-paikannuksesta. Osasta merirosvoista on tullut paikallisia kuuluisuuksia, jotka käyttävät rikkauksiaan hienoihin taloihin ja autoihin sekä uusiin vaimoihin.
Merirosvojen vuoksi laivayhtiöt ovat joutuneet rajoittamaan kulkua Suezin kanavan läpi.

Niilo Ylivaino mainitsi suuren herätyksen alkamisajankohdan, kun suuret tankkilaivat lakkaavat saapumasta Euroopan satamiin. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että nämä kaappaukset ovat tämä ”lakkaavat saapumasta” syy. Lähtevät liikkeelle täydessä lastissa mutta eivät pääse perille.

17.11.2008

Uusi uutinen lisätty 13:00

Sadomasokistit ja transvestiitit eivät enää saa sairausluokitusta Ruotsissa
Julkaistu 17.11.2008, klo 12.53

Ruotsissa uusitaan poikkeavan seksikäyttäytymisen sairausluokitus. Sadomasokisteja, transvestiitteja ja fetisistejä ei pidetä enää vuodenvaihteen jälkeen Ruotsissa sairaina. Ruotsin sosiaalihallitus muuttaa sairausluokitusta, niin ettei normaalista poikkeavaa seksuaalista suuntautumista pidetä sairautena.
Tarkoituksena on vähentää ennakkoluuloja. Homoseksuaalisuutta pidettiin Ruotsissa sairautena vielä vuoteen 1979, jonka jälkeen asenteet homoseksuaalisuuteen muuttuivat oleellisesti. Ruotsin sosiaalihallitus aikoo nyt poistaa sairausluokituksen sellaisilta sukupuolisen suuntauksen muodoilta, jotka eivät ole lainvastaisia.

Tästähän minä juuri puhuin… (alla) ja lakia muuttamalla poistuu lainvastaisuus, kuten joku joka haluaa mennä sian kanssa naimisiin, tai lyöminen/pahoinpitely, sadomasokismi seksuaalisessa tarkoituksessa laillistuu. Luopumus Jumalan liitosta tapahtuu ja laittomuus saa vallan, sitten ilmestyy tuo laiton, joka korottaa itsensä aina Jumalaksi saakka.

Kirkkoherra puhuttaa vielä pitkään ja jakaa ihmiset lähes tulkoon 1:999


Tyttöä kirkkoherra Olli Aallon sisällä on yritetty nitistää jo pienestä pitäen.

IS: Imatran kirkkoherran Olli Aallon tyttöys kitkettiin piiskalla 17.11.2008 06:26

Tyttöä kirkkoherra Olli Aallon sisällä on yritetty nitistää jo pienestä pitäen. Miehestä naiseksi muuttuva Imatran kirkkoherra kertoo, että liian tyttömäisestä käytöksestä seurasi selkäsauna tai ankara puhuttelu lapsuudenkodissa 1950-luvun Lappeenrannassa.
- Äiti varsin ankarasti koetti poistaa minusta tytön piirteitä. Jos ei muu auttanut, niin pienellä selkäsaunalla poikamaisuutta lisää. 50-luvun kasvatus oli suoraviivaista.
Aalto kertoo, että hänet puettiin tietysti pojaksi ja pojaksi koitettiin kasvattaa heti sylivauvasta lähtien, vaikka äiti oli toivonut tyttöä kuuden pojan jälkeen. Aallon mukaan puhutteluissa korostui, että on häpeällistä ja pahaa pukeutua tytöksi.

- Minulle sanottiin, että on iljettävää, kun leikit tyttöjen kanssa vaikka olet poika. Ei pojat leiki nukeilla, ei pojat pue hametta.
- Se on kauhea opetus lapselle kuulla olevansa paha ja käyttäytyvänsä häpeällisesti, vaikka halusin vain olla oma itseni. Kysyin kolmevuotiaana, miksi minulla ei ole mekkoa kuten muilla tytöillä.
Aalto kertoo, että hän oppikin näyttelemään poikaa, "vaikka en sitä suinkaan ollut". Mutta jotain perustyttömäistä hänellä silti oli: nukke.
- Ei minulla ollut kuin yksi nukke, mutta se oli sitäkin tärkeämpi. Sain sen ennen kouluikää.
Aalto nousi julkisuuteen viime viikolla, kun hän avoimesti kertoi olevansa transsukupuolinen ihminen. Hän kertoi myös aikovansa muuttua miehestä naiseksi ensi vuonna hoitojen avulla.

Mitä vanhempien olisi kuulunut tehdä, olisi ollut rukous. Vain yksin Jumala tietää kärsimysten todellisen syyn ja miksi koettelemus annettiin juuri heille. Me yritämme liian usein päästä pelkästään siksi, koska ME HALUAMME, koettelemuksistamme eroon. Lisäksi emme harkitse keinoja, joilla koettelemus vältettäisiin, vaan teemme kaiken itsekkään väkivaltaisesti.

IS Keskustelupalstalla oli tänä aamuna 643 kommenttia, joista lähes kaikki kannustivat transseksuaalisuuteen, normaalina ilmiönä, jonka jokaisen pitäisi hyväksyä juuri sellaisenaan.

Viime perjantain aamu TV:n jälkiviisaat, ohjelmassa eräs noista kolmesta väitti jopa Raamatun mukaan transsukupuolen hyväksymisen normaalina ilmiönä ja että se joka väittää vastaan, lukee eri Raamattua kuin hän. Lisäksi hän väitti Jeesuksen olleen radikaali. Voi hyvä tavaton, että ihmiset ovat näiden asioiden kanssa hukassa. Aivan kuin olisivat ajaneet valovuoden ohi Raamatun ja Jeesuksen tuomasta todellisesta sanomasta. Rakkauden sanomasta, joka silti pitää lain, eikä hyväksy syntiä.

TRANSSUKUPUOLI, LESBOUS, HOMOUS, ELÄIMIIN- LAPSIIN- VANHUKSIIN- KUOLLEISIIN- ja elottomiin ESINEISIIN, YMS. kohdistuva seksuaalinen himo, ovat KAIKKI PELKKÄÄ LIHAN HIMOA, eli SYNTIÄ, jotka eivät edusta Jumalan tarkoitusperiä. SILLÄ SIPULI. Jumala loi MIEHEN ja NAISEN toinen toistansa varten. Jumala siunasi heille ikuisen yhteisen rikkumattoman liiton. Kunnes Eeva söi kielletyn hedelmän ja tästä alkoi alamäki. TÄHÄN ON PÄÄDYTTY. Olemme nyt samassa kohtaa, missä Nooa aikanaan, jonka takia Jumala katui, että oli luonut ihmisen.
Pahinta kaikessa on aina se, että kirkko on moraalisen elämän ainoa vartija. Kirkko on Raamatun virallinen tulkki, jonka pitäisi hyvin olla tietoinen mitä todellakin Raamattu on seksuaalisuudesta meille Jumalan sanana sanonut. Ei se ole sanonut kuten näiden piispojen kommentit sanovat, päin vastoin, Raamattu on profetoinut näiden piispojen kommenttien tulon jo valmiiksi, jotta me tietäisimme missä ajassa me elämme.
Onko tässä muka kirkolla vielä jotain epäselvää vai? Minä ihmettelen asiaa kovasti!
3. Mooseksen kirja 18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
3. Mooseksen kirja 20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.
Jos ei tämä selvennä ja tässä sanota, niin olen varmaan ainoa kristitty joka osaa lukea!
Tämä seuraava ei varmaan aukea kaikille. Tässä kerrotaan tästä ajasta, jossa elämme. Homous on sallittu kuin kaikki olisivat jo homoja, jolloin kaikki miehet kävelevät nyt kädet lanteilla, kuin naiset. Nyt meillä on mies, tai siis "miehenpuoli" joka synnytti. Rangaistus on selvänä Jeremian luvussa 30 ja se on Jaakobin ahdistuksen päivä. Sinne joutavat homouden sallijat vallan hyvin, niin papit kuin homouden harrastajatkin. Jumalan viha syttyy ja se ei jää tulematta.
Jeremia 30:5-7 Näin sanoo Herra: "Pelon huudon me kuulemme: on hirmu, ei rauha! Kysykää ja katsokaa: synnyttääkö miehenpuoli? Miksi näen kaikkien miesten pitelevän käsin lanteitansa synnyttäväisten tavalla, ja miksi ovat kaikki kasvot käyneet valjuiksi? Voi! Suuri on se päivä, ei ole sen kaltaista. Se on Jaakobille ahdistuksen aika, mutta hän on pelastuva siitä.
Piispojen kommentit hätkähdyttävät, koska ne ovat ennalta Raamattu ilmoittanut mm. Paavalin 2. kirje Timoteukselle 3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Tämä siksi, koska piispalta tulee kommentti: "minne ammattitaito siitä katoaisi". Kysymys on siis pelkästään ammattitaidosta, ei ihmisten sielullisesta hoidosta Pyhästä Hengestä, eli Uskon voimasta. Tämä on ihan sama asia, jos olisin pedofiilinä lastentarhassa töissä lastenhoitajana ja paljastan sitten pedofiilisyyteni, jonka jälkeen lastentarhan johtaja sanoo, ettei se haittaa, koska eihän minun ammattitaitoni siitä mihinkään katoa. Näin voi pappismieskin jatkaa opettamistaan Raamattua vastaan seurakunnissa. Lisään vielä, että veisitkö sinä lapsesi pois tuollaisesta lastentarhasta tai seurakunnasta, jossa ei välitetä Hengen mukaisesta totuudesta?

Lopuksi kerron armeijakaveristani, joka oli vuosia yhteydessä minuun armeijan jälkeen. Olimme hyvin läheisiä hyviä ystäviä armeijassa ja meitä yhdisti mm. se, että me molemmat teimme juhlallisen vakuutuksen, emme sotilasvalaa. Molemmat samasta syystä, emme halunneet vannoa Jumalan nimeen. Hän luuli että motiivini siihen olisi sama kuin hänen, eli ateistisuus. Päin vastoin, minun motiivina oli se, etten halua vannoa Jumalan nimeen, koska en voinut olla varma minkä asian puolesta vannoisin sotivani. Tiesin jo 18 vuotiaana, etten halua mennä esimerkiksi sotimaan Israelin kansaa vastaan vannotun valan velvoittamana. Juha taas teki vakuutuksensa täysin ateistisuutensa perusteella. Vuosien kuluttua istuin hänen kanssaan puiston penkillä Salossa ja hän teki minulle tunnustuksen. Hän kysyi aluksi, että hän toivoo, ettei tunnustus vahingoittaisi välejämme. Hän tunnusti olevansa nainen, eli transseksuaali. Hämmästyin valtavasti, koska en nähnyt koskaan muuta kuin raavaan miehen ja vieläpä hyvin testosteronisen olemuksen, kuten minä itsekin olen. Tästä syystä kysyinkin, että mikä hänen seksuaalinen suuntaus sitten on, koska hänhän on koko ajan seurustellut naisen kanssa. Hän oli siis ollut kaikki nuo vuodet lesbo, jolla on miehen ulkomuoto. Minä tunnustin kristillisyyteni ja siihen päättyi kiinteä ja läheinen ystävyytemme. Minä olisin pitänyt yhteyttä häneen, mutta kristillisyyteni taisi olla hänelle vielä enemmän liikaa, kuin hänen transsukupuolisuutensa minuun. Toisin sanoen, on täysin selvää, että nuo himot ja halut ovat pelkästään lihallisia, eikä ne ole millään tavalla hengellisen minuutemme kanssa tekemisissä. Tämän todistaa mm. erään suomalaisen Chris Owenin katkera pettymys sukupuolensa vaihdoksesta ja katumus siitä että hän oli nainen ja haluaakin olla taas mies.

Älä leiki Jumalan luomistyöllä, vaan KANNA SE MIKÄ OLET!

16.11.2008

Jälleen profiloidaan morsianta

Tässä se kaunis morsian sitten on...
...vaikka moni ei voisi sitä uskoa.

1. Morsian rakastaa, ei vihaa
2. Morsian ei pidä itseään kauniina
3. Morsian ei peittele itseään
4. Morsian tietää syntisyytensä
5. Morsian on nöyrä ja ylpeä sulhasesta
6. Morsian antaa kaiken anteeksi
7. Morsian osaa pyytää anteeksi

Tässä on morsiamen raskas osa.

Mikäli sinä epäilet että et ole morsian, niin silloin pelastusvarmuus puuttuu sydämestäsi. Etsi pelastusvarmuutta, koska sen ilmoittaja on Pyhä Henki.
Sen voin suoraan sanoa, että luste on jo sidottu kimppuihin, joten katsele ympärillesi ja huomaa. Nyt on se aika tullut eteemme, jolloin morsian erottuu selvästi muista ja muut ovat todellakin liittoutuneet kimppuihin. Monet vanhat ystävät ovat nyt lähes vihamiehiä, jotka katselevat morsianta pitkin nenänvartta.

Morsian on yksin, eikä muita morsiamia ole kuin siellä täällä, joten huomaat kyllä jos katsot tarkkaan ympärillesi.
Ne neuvot minäkin voin suoraan antaa, että morsian ei tosiaan vihaa ketään, eikä katkeroidu, se antaa kaiken anteeksi, eikä siis liittoudu arvostelijaporukoihin, joita näkyy olevan vähän joka puolella. Morsian ei nimittele ihmisiä vääriksi profeetoiksi, koska se on yksin Jumalan näkökentässä. Varovainen saa, ja pitääkin olla, mutta aktiivinen mustamaalaaminen ei ole morsiamen työtä.
Tuomioita on monenlaisia ja vain kadotustuomiota meidän on kartettava. Raamatun mukaisen tuomion sen sijaan voi ainakin profeetta julistaa sanan rikkojalle. Yleensä ne ovat kärsimystuomioita, ei missään nimessä kadotustuomioita ja perustelu kaikille tuomiolle on tultava vain Raamatun kautta, eikä profeetalta itseltään, sillä lopullisen kadotustuomion voi antaa vain Jumala. Älä siis tuomitse tuomareitakaan.
Hylkääjät jäävät armotta maan päälle. Jos tiedät olevasi hylkääjä, et voi olla samalla morsian. Toisin sanoen, jos olet karsinoinut ihmisiä ympärilläsi niihin, joiden kanssa et halua olla missään tekemisissä. Vaikka tämä johtuisi mistä syystä tahansa, mikäli nämä hylkäämäsi ihmiset haluaisivat olla sinulle ystäviä. Jos tunnet inhoa heitä kohtaan ja hylkäät heidät, niin et kerta kaikkiaan voi olla silloin morsian, koska morsian ei hylkää ketään, vaan antaa kaiken katkeroitumatta anteeksi. Mikäli joku on hylännyt sinut, niin ei sinun tarvitse kerjätä ystävyyttä, koska ei tolkuton alistuminenkaan ole Jumalan tahto, vaan Rakkaus.
Hyvät teot, omahyväisyys, pahat teot ja katkeruus ovat muutenkin monelle hyvin paradoksaalinen asia, koska sekä hyvä, että paha teko voi muodostua synniksi kummallekin osapuolelle. Morsian vain tunnistaa tämän vaaran, koska jos kehut jatkuvasti sinun hyvillä teoillasi, on morsiutesi jo vaarassa. Kiittämättömyys sen sijaan ei olekaan synti, vaan se on vain ihmisen vajavuutta. Kiittämättömyydestä taas voi tulla hyväntekijälle synti, koska jos tämä vaatii aina itsepintaisesti kiitoksen ja katkeroituu kun ei saa sitä. Hyvän tekeminen ei siis olekaan muuta kuin itsestään selvyys, jota Jumala meiltä kaikilta odottaa, ilman muuta. Ei hyvän tekemisestä saa erityistä kredittiä ja avaa Taivastietä, vaan silloin olet vain tehnyt velvollisuutesi tässä maailmassa.
Paha teko taas muodostuu pahan tekijän uhrille synniksi, mikäli pahantekijä pyytää vilpittömästi anteeksi, eikä uhri taas annakaan anteeksi. Näin pahantekijä puhdistuu synnistä ja uhri saattaa katkeroitua ja aloittaa kantamaan sitä samaa syntiä.
Vain morsian tämän kaiken ymmärtää ja siksi morsian tajuaa, että mikään asia maailmassa ei ole loppujen lopuksi tärkeää, vain yksin Jeesus Kristus ja hänen ristillä tekemänsä lunastustyö.

15.11.2008

Yhdistelläänpä muutama profetia ja Raamatun paikkoja

H. Veijosen loistava huomio oli aikoinaan Nooan kyyhkyset 7 vuoden välein!
1. Reykjavik
(Reagan ja Gorbatshov) jonka seurauksena juutalaiset lähtivät Venäjältä kotiin.
2. Washington
(Clinton sai kaksi edesmennyttä osapuolta jo kättelemään)
3. Viimeisen kyyhkyn Nooa lähetti vuonna 2000
(eikä se enää palaa…) Nooa ei lähtenyt arkista heti, vaan poisti vasta pian sen jälkeen katon, eli ylösotot voisivat pian alkaa tapahtua, koska vain arkista voisi pelastua. Tämä on ikään kuin käänteinen järjestys.
1. Mooseksen kirja 8:12-13
Mutta hän odotti vielä toiset seitsemän päivää ja laski kyyhkysen lentoon, eikä se enää palannut hänen luoksensa. Ja Nooan kuudentenasadantena yhdentenä ikävuotena, vuoden ensimmäisenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, oli vesi kuivunut maan päältä. Niin Nooa poisti katon arkista ja katseli; ja katso, maan pinta oli kuivunut.
Näistä tapahtumista oli hyvä lähteä laskemaan, koska näissä oli jo aikaviite. Aikaviittaus vain vahvistui kun WTC tornit 11.9.2001 jotka kuvastavat vanhojen ihmisten iän loppua, Adamin ja Eevan sukupolven kaatumista suuressa tulvassa. Siis tulvassa? Tämän jälkeen tsunami 25.12.2004 kuvastaa Jeesuksen syntymähetkeä 2000-2006 aikajanalle sijoitettuna. Loppu olisi siis pitänyt oikeastaan alkaa jo 2006 syksyllä, koska aikajanahan olisi siihen päättynyt. Mutta eipäs lopunajat vielä alkaneetkaan, vaan tästä alkoi uusi aikalaskelma, eli varsinaiseen lopunaikaan siirtyminen. Matteus kirjoittaa sen näin ja Jeesus huutaa sen päätteeksi ristiltään vain vähän ennen kuolemaansa hyvin merkitsevällä tavalla: Matteus 27:45-46
Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

Niilo Ylivainion näky 1956 (todentuuko tämä +50 v myöhemmin)
2006:
Näin suunnilleen hehtaarin kokoisen viljavainion. Seisoin sen reunassa. Minulla oli halu ruveta sitä leikkaamaan, mutta vainio oli vihreä. Kuva katosi niin kuin filmi katoaa.
2007: Sitten ilmestyi sama vainio taas. Nyt se näytti kypsältä, mutta kun katsoin sitä, siinä oli ohdakkeita ja juolaa. Taaskin minulla oli tunne, että pitäisi ruveta leikkaamaan. Mutta tämäkin kuva katosi. Ohdakkeita ja juolaa?
Matteus 13:30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'
2008: Sitten tuli kolmas kerta. Pelto oli muuttunut kullankeltaiseksi. Sellaiseksi kuin pellon pitää leikkuuaikana olla. Taas kuva katosi ja tuli sitten neljännen kerran. Ohdakkeet ja juola on nyt vasta sidottu kimppuihin.
2009: Tuuli nousi, idästä, toi synkkiä pilviä, isoja lonkoja, ne laskeutuivat alaspäin. Minulle tuli tunne, että tulossa on hirmumyrsky. Juuri silloin lähtivät vanhanaikaiset vankkurit liikkeelle. Tuli miehiä, jotka nostivat hirmuisella kiireellä lyhteitä vankkureille, leikattua viljaa, pilvien alla, tuulessa, mustien pilvien alla. Siihen päättyi näky.

Erään suomalaisen naisen kaksi unta keväällä 2008
Hän näki keväällä 2008 kaksi kertaa peräkkäin seuraavanlaisen unen:

Unessa hän näki, kuinka taivaalla lensi maata kohti suuri joukko mustia lintuja "suihkuhävittäjämuodostelmassa". Tunnelma oli ahdistava ja hän ymmärsi, että jotain pahaa on tapahtumassa. (viittaa Niilon uneen ” Tuuli nousi, idästä, toi synkkiä pilviä, isoja lonkoja, ne laskeutuivat alaspäin. Minulle tuli tunne, että tulossa on hirmumyrsky”)

Yhtäkkiä hän näki toisella puolen taivasta neljä osiota, joiden keskellä vallitsi rauha. Ensimmäisessä näistä "osioista" oli kaksi enkeliä, toisessa risti, kolmannessa kaksoset ja neljännessä vaaka.

Kaksi enkeliä:
Biblia 1776 - Johanneksen ilmestys 14:
14-20 Ja minä näin, ja katso, valkia pilvi, ja pilven päällä istui Ihmisen Pojan muotoinen, jonka päässä oli kultainen kruunu ja terävä sirppi hänen kädessänsä. Ja toinen enkeli läksi templistä, huutaen suurella äänellä pilven päällä istuvaiselle: sivalla sirpilläs ja leikkaa; sillä sinulle tuli hetki leikatakses, ja elo on maan päällä kuivaksi tullut. Ja se, joka pilven päällä istui, sivalsi sirpillänsä maan päältä, ja maa tuli leikatuksi. Ja toinen enkeli läksi templistä, joka taivaassa on, jolla myös terävä sirppi oli. Ja toinen enkeli läksi alttarista, jolla oli valta tulen päälle, ja huusi suurella äänellä sille, jolla terävä sirppi oli, ja sanoi: sivalla terävällä sirpilläs, ja leikkaa ne viina-oksan versot maan päältä; sillä hänen viinamarjansa ovat kypsyneet. Ja enkeli sivalsi terävällä sirpillänsä maan päällä, ja niitti maan viinamäen, ja heitti ne Jumalan vihan suureen kuurnaan. Ja kuurna sotkuttiin ulkona kaupungista, ja veri kuurnasta kuohui ulos hamaan orhitten suitsiin asti, tuhannen ja kuusisataa vakomittaa.

Risti: Kuolleiden pyhien ylösotto
Kaksoset: aikaviite 20.5.-20.6. 2009 (elossa oleva morsian)
2. Moos. 23. luku viittaa ylösottoon: kaksi kakkua happamena leivottuna, lestyistä jauhoista, uutislahjaksi Herralle, helluntain jälkeisenä maanantaina, 50 päivää sapatin jälkeisestä pääsiäis-sapatista joka osuisi kalenterimme maanantaille 1.6.2009.

Vaaka:

Raamattu 1938 - Johanneksen ilmestys 6:5-6
Ja kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin minä kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka. Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: "Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä."
Biblia 1886 - Johanneksen ilmestys 6:5-6
Ja kuin hän kolmannen sinetin avasi, kuulin minä kolmannen eläimen sanovan: tule ja katso! Ja minä näin, ja katso, musta orhi; ja sillä, joka sen päällä istui, oli vaaka kädessä. Ja minä kuulin äänen neljän eläimen keskeltä sanovan: mitta nisuja yhteen penninkiin ja kolme mittaa ohria yhteen penninkiin, ja älä viinaa eikä öljyä vahingoita.

Muutamia päiviä myöhemmin hän näki uuden unen, joka kuitenkin edustaa samaa teemaa:
Unessa oli meneillään uutislähetys. Uutistenlukija yritti aloittaa uutisen lukemisen, mutta ei pystynyt siihen, vaan järkyttyi ja purskahti itkuun. Koska tämä henkilö ei järkytyksessään kyennyt uutista lukemaan, tilalle tuli ruotsinkielisten uutisten uutisankkuri. Hänelle kävi kuitenkin samoin: nähtyään uutisen, joka hänen eteensä laitettiin, hänkin purskahti itkuun eikä kyennyt hoitamaan tehtäväänsä.

Muistakaa, etten minä ketään halua eksyttää, vaan toivoa, että jokainen odottaisi koko sydämestään Jeesusta Kristusta, niin tänään, huomenna, kuin silloin kun hän oikeasti tulee.

13.11.2008

Ekumeniaa saatanan kanssa

Kristityt ja muslimit kohtaavat teemaviikolla
Julkaistu 13.11.2008, klo 01.11

Suomen kristityt ja muslimit tutustuvat toistensa tapoihin ja perinteisiin torstaina alkavalla teemaviikolla.

Kristittyjen ja muslimien kohtaamisen teemaviikon aikana kahden uskontokunnan edustajat kohtaavat toisensa uskonnollisessa toiminnassa, eri järjestöissä ja poliittisessa toiminnassa. Viikon aikana järjestetään muun muassa avoimien ovien tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia. Kohtaamisen viikko järjestettiin ensimmäisen kerran Ranskassa vuonna 2001. Tapahtuma on laajentunut vuosi vuodelta eri puolille Eurooppaa. Suomessa tapahtuma järjestetään laajamittaisena ensimmäisen kerran. Tapahtuman järjestäjinä ovat luterilaisen kirkon ulkoasiainneuvoston Kirkko ja islam-työryhmä yhdessä useiden Suomen muslimiyhteisöjen kanssa.

Tästä juuri on kovimmillaan kyse, kun puhutaan kirkon huoraamisesta. Ekumenia, jossa siunataan saatana.
Tässä ollaan ja tähän on tultu. Tästä on hyvä jatkaa ilman rukoilevaa seurakuntaa, koska kivenlohkare osuu saven ja raudan sekoitukseen ihan minä hetkenä tahansa. Savi ja rauta eivät koskaan sekoitu ja sen liittoyritelmän Jumala särkee pieniksi paloiksi, josta kokoontuu lopuksi suuri vuori. Tämä suuri vuori on herätys, suuri sadonkorjuu, eli se suuri herätys, jonka maailma pian kokee. Onhan se iso asia ja maailmaa on siihen valmistettu. Ihmisiä on sidottu kimppuihin jo kauan aikaa parjaamaan ja halveksumaan yhdessä tosikristittyjä. Tämän seurauksena tapahtuu näiden pilkkaavine ihmisten häpeä ja suuri kääntymys, koska he huomaavat, että Jeesus haki omansa ja heidät jätettiin.

12.11.2008

Suvaitsevuus ja tasa-arvo estelevät aitoa Rakkautta ja sallivat sen sijalle monet synnit

Imatran kirkkoherra kertoo transsukupuolisuudestaan
Julkaistu 12.11.2008, klo 15.03
 

Imatran kirkkoherra Olli Aalto kertoi tiistaina julkisuuteen aikomuksestaan vaihtaa sukupuoltaan.

YLE Uutisten haastattelussa hän kuvailee päätöksensä taustoja. Aalto kertoo, että monitieteellisten tutkimusten perusteella hänet on todettu transsukupuoliseksi. Kyseessä ei ole sairaus vaan synnynnäinen ominaisuus. Aallon mukaan sukupuolenvaihdos ei ole irtisanomisperuste työpaikasta.

Ei tässä ole kyse mistään ”voi, voi, sinua reppanaa”, tasa-arvosta, vaan Kirkkoherran suhteesta Jumalaan. Tämä mies tietää ja tuntee sanan, eikä silti tee kuten sanassa sanotaan, vaan lähtee vääristelemään Jumalan tekemisiä. Vai onko niin, että Kirkkoherra ei luota siihen, että Jumala olisi täydellinen, vaan hänessä onkin tehnyt jonkin virheen?  Jumala kun sattumalta tietää, jopa

hiuksiemmekin määrän ja kaiken muun mitä sinä, tai minä, olemme. Miksi siis lähdemme operoimaan itseämme muuksi, miksi Jumala sinut salli tähän maailmaan tulleen. Ahneus ja itsekkyys, minä haluan! Maailman kaikki pahuus syntyy näiden kahden sanan takaa, ”Minä haluan”. Avioero, abortti, hylkääminen ja luopumus hyvyydestä syntyvät näiden samojen sanojen takaa, ”minä haluan”. Kaikki muut kärsivät siksi koska sinä vaan haluat itsekkäänä niin. Jos sinulle on määrätty juoppo mies, kanna se. Jos sinulle on määrätty homoseksuaalinen vietti, kanna se. Jos sinulle on määrätty ikuinen köyhyys, kanna se. Jos sinulle on määrätty pienet rinnat, kanna se. Jos sinulle on määrätty olla rampa, mykkä, kuuro tai sokea, kanna se. Älä taistele Jumalaasi vastaan, vaan anna siunauksen tulla, koska vaiva, sairaus ja puute ovat sinua lähestyvän Jumalan varjo. Kanna se!

11.11.2008

Vihdoin sivusto näkyy jälleen kaikille... olen siis vaihtanut sivuja ylläpitävää serveriä ja operaattoria.
On hyvin vaikea aavistella merkitsikö tämä jotain ja mitä merkitsi, sen tietää yksin Jumala. Voi olla moniakin syitä.
Joka tapauksessa Elisalla olleet pelastussanoma sivut ovat nyt muualla, enkä tiedä onko kenenkään edes tarpeellista tietää missä.

10.11.2008 (sivusto ei edelleenkään näy netissä klo 16.35 enkä tiedä syytä? otin uuden operaattorin)

Miespapista naispappi, nyt alkoi taas etomaan ja tästä juuri on lopunajassa kyse



Kirkkoherra pelkää, että sukupuolenkorjausprosessin jälkeen paluu töihin voi olla mahdotonta. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.

Kirkkoherra vaihtaa sukupuolta
10.11.2008 13:28

Noin puoli vuosisataa kestänyt kaksoiselämä on pian ohi.

Naiseksi itsensä mieltävä, mutta mieheksi syntynyt suomalainen on päättänyt hakeutua sukupuolenkorjausleikkaukseen, kertoivat sunnuntain Itä- ja Länsi-Savo-lehdet. Iltalehden tietojen mukaan hän työskentelee kirkkoherrana. Hän on työssään avustanut aktiivisesti vaikeuksiin joutuneita paikkakuntalaisia. Itä- ja Länsi-Savo-lehtien haastattelussa kirkkoherra kertoo oppineensa jo pienenä, ettei poikien pitäisi haluta tyttöjen juttuja. Hän piilotti naiseutensa ulkopuolisilta. Salailu ja kaksoiselämä ovat olleet elämäni raskaimpia ja surullisimpia asioita, hän kertoo haastattelussa. Nyt viimein uskallan antaa luvan naiseudelle, joka on ollut minussa aina, mies tunnustaa haastattelussa.

Hyvät, salailu- ja muut valhemaalaiset epäsikiöt! Pitäisikö sokean tosiaan esittää näkevää, kuuron kuulevaa, impotentin lisääntymiskykyistä ja ramman esittää kävelevää? Pitäisikö sulkeutuneen ihmisen esittää avointa, hiljaisen puheliasta ja miksi kalju ostaa peruukin? Siksi koska haluaa olla se mitä liha sanoo, eikä henki sitä silti ole. Hävetkää maailman kamalukset, koska Jumala on antanut ihmiselle kärsimyksen taakaksi, oman itsemme aiheuttamien vaurioiden kautta, jotta niistä vähitellen oppisimme. Meistä on osa, jotka emme opi mitään, vaikka olisimme kirkon palveluksessa ja tuntisimme sanan tai vaikka jopa opettaisimme sitä kirkoissa muille. Hävetkää saastaiset ihmiset, varsinkin siellä missä tunnette Jumalan sanan.

(sivusto ei edelleenkään näy netissä klo 9:40 enkä tiedä syytä?)

Moni lukee Jouko Pihon sivuja. Tämä profetia on myös pelastussanoman sivustolla, eikä siinä ei ole ristiriitoja.

Jukka Rokan kolmiosainen unisarja tulevista tapahtumista (Jarmo tulkitsee… sinisellä)
Nähty Japanissa huhtikuussa 1959

Profetia on pitkä, joten en ole kopioinut tähän kaikkea. (täältä löydät profetian kokonaisuudessaan)

Aluksi meidän on syytä muistaa, kuinka valtavasti on ylösotoista kuvauksellisesti erilaisia näkyjä mutta olennaisinta näille on se, että aina toinen kertoo rauhaa ja toinen sotaa ja ne eivät tosiaankaan voi olla silloin samalta ajankohdalta. Raamattu jo sanoo, ettei mitään ole tapahtunut kun toinen otetaan ja toinen jätetään. Kaikki elämä sujuu kuin mitään ei olisi, koska varas tulee varkain ja tästä kaikki vasta alkaa… Miksi Raamattu kuvaa ihmisten nukkuvan muina miehinä jos ovat keskellä veristä sodan näyttämöä? Miksi Raamattu ei kuvaa veristä sodan näyttämöä, jossa tapahtuu tuo toisen poisotto, jos se kerran on maailman laajuinen ilmiö? Siksi koska silloin kun morsian otetaan, ei ole vielä syntynyt veristä maailmannäyttämöä. Miksi Raamattu kuvaa naisten työskentelevän käsikivillä? Koska silloin naiset tosiaan työskentelevät käsikivillä ja miehet ovat pellolla. Kaikki vihanta ruohoko paloi ja silti miehet ovat pellolla? EI! Miehet ovat pellolla, koska mitään ei ole tapahtunut. VIELÄ! Älkää hyvät lukijat ihmeessä uskoko realistisesti ajatellen, että varas voi tulla varkain keskellä kauheaa sotaa. Varas tulee yöllä aina hiljaisuuden ja rauhan vallitessa. Vielä kun ajattelemme Jumalan kannalta asiaa, voidaan hyvin helposti todeta suuri palkinto morsiamelle, lupaus päästä hädän hetkeltä pois ja penseän seurakunnan oksentaminen suusta. Penseä seurakunta pelon ja kauhun kautta oppii ja pelastuu sekin suuremman hädän hetkeltä. Lopuksi totean, että herätys tapahtuu luonnollisesti tämän kaiken seurauksena. Toisin sanoen, me puhumme kahdesta ylösotosta, morsiamen ja suuren sadonkorjuun, häävieraiden ylösotoista.

Näin seuraavan unisarjan kolmena "näytöksenä" huhtikuun 24.-26. päivinä 1959. Uskaltamatta väittää sen kirjaimellisen toteutumisen puolesta sen kaikissa kohdissa - onhan tämä unessa saatu - panen tämän unisarjan tämän kirjani sivuille, toivoen sen koituvan monille varoitukseksi ja herätyshuudoksi. "Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa..." (Jer. 23:28 ).

Maailman yleistilannekatsaus ja suursodan alku (valhe rauhaa kolme vuotta, silti Googin sodankäyntiä Euroopassa kolme vuotta) Ei voi olla samaan aikaan täysi sota ja silti vaan rauha. On olemassa kahdenlaista ylösottoa, rauhaa, jolloin ei mitään ole tapahtunut (morsian) ja täyttä sotatilaa, jossa toivo on jo mennyt (häävieraat/suuri sadonkorjuu) jolloin maa on verinen taistelukenttä. Rauhanaika käydään ennen toista ylösottoa, jona aikana tapahtuu suuri herätys, jossa herätetään tosiaan paljon ihmisiä. Silloin mitataan Uskon lujuutta.

Kun Rokka alkaa nähdä tätä näkyä, on Ylösotto jo tapahtunut, morsian on jo poissa. Rokka itsekin näkee maan avaruudesta käsin, joten on selvää että morsian on jo otettu pois maan päältä.

Eteeni avautuu näkyjä, joissa planeettamme pyörii silmieni edessä, niin että voin katsella sitä sekä sen elämää sen kaikissa maanosissa. Minua kehotetaan kiinnittämään katseeni maailmassa vallitsevaan tilanteeseen, joka kaikkine eri ilmenemismuotoineen on kuin puhkeamispisteeseen kypsynyt paise. Tuon mätäpaiseen haiseva visva on soluttautunut kansakuntien politiikkaan, uskontoihin sekä niiden kulttuuri- ja siveyselämän eri muotoihin, jopa totuutta etsivän tieteenkin piiriin, tehden saavutuksistaan kerskaavasta ihmiskunnasta huvitteluelämän synnillisiin vaahtoihin hukkuvan narrin.
Kaiken tämän ylle lausutaan pelottavia tuomion sanoja: "Katsele, ihminen, tuon planeetan sirkusten, huvipuistojen, ilohuoneitten, peliluolien ja kaikenlaisten nautintojen valheparatiisia. Näe ja huomaa, mikä irralleen päästettyjen intohimojen ja iljettävyyksien temmellyskenttä! Katso ja kauhistu tätä luonnottomien syntien eläimellistä Sodomaa ja Gomorraa!" …tämä jatkuu tästä pitkänä vuodatuksena alkuperäisessä.

Tässä tulee aikaviite: Ajankello kumahti kerran... toisen... kolmannen... Sota! Sota!! Suuri maailmansota on syttynyt.

Jeesuksen tulemus ja pyhien ylösotto (tämä on häävieraiden suuri sadonkorjuu)
(III ja viimeinen osa tästä unisarjasta annettiin minulle seuraavana yönä. Aivan kuin edellisen yön tapahtumain ylle vedetty esirippu olisi siirretty syrjään ja niin oli jälleen edessäni mitä pelottavin sotanäyttämö. Uni jatkui siitä, mihin oli edellisenä yönä päättynyt.) Nyt näytti jo olevan "kansa kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan". Koko maailma oli yhtenä verisenä taistelukenttänä. Kaikki näytti sortuvan - kaiken elämän loppu näytti tulleen. Pelastuksen toivoa ei enää näyttänyt olevan. Ihmiset huusivat ja rukoilivat armoa. Pakanat kumarsivat jumaliaan. Papit lukivat rukouksiaan. Hätä oli suuri. Kaikkialla etsittiin Jumalaa, valitettiin ja tunnustettiin syntejä. Kuolema teki kaameaa työtään. Näin ihmisiä aivan kuin kolmeen osaan ryhmittyneinä: (1) miljoonat pakanat ilman pelastuksen sanomaa, (2) suuret pelastumattomien, kristinuskoa tunnustavien joukot, ja (3) Kristukseen uskovat, uudestisyntyneet pyhät. Tällainen jakautuminen näytti tapahtuvan kaikkialla maailmassa. Pyhien joukko erottautui muista heidän rauhaa säteilevistä kasvoistaan. Yhtäkkiä alkoi kuulua eri puolilta huuto: "Katsokaa, mitä tapahtuu! Mitä tapahtuu!" Huutajiksi huomasin ns. "nimikristittyjen" joukon. Jotkut heistä väittivät näkevänsä, kuinka osa ihmisiä muuttuu valkoisiksi olennoiksi ja he kohoavat maasta. Täysin pakanat sanoivat näkevänsä monien katoavan yhtäkkiä, mutta mitään "valkoiseksi muuttumista" enempää kuin "ylöskohoamistakaan" he eivät sano nähneensä.

Maailmassa vallinnut valheellinen ja petoksilla aikaansaatu rauha on katkennut ja tästä alkaa Jumalan vihan aika, jonka ensimmäinen vihan malja on pedon merkin ottajien vitsauksien osuus, joka kestää vain viisi pitkää kuukautta… Tämän jälkeen maailman ilma tukehtuu, vedet mätänevät pohjavesiä myöden, manteret hukkuvat tulvissa, megatsunamit tekevät valtavia tuhoja ja maa ei tuota enää mitään satoa. Ihmisen elinmahdollisuus on puhdas nolla ja siksi Jumalan on pakko lyhentää niitä päiviä.

9.11.2008 Hyvää isänpäivää, vaikka sivustoni ei näy netissä (enkä edes tiedä miksi?) ja silti voin päivittää näitä.

Indonesia teloitti Balin pommittajat
Julkaistu 08.11.2008, klo 19.41 (päivitetty 08.11.2008, klo 20.55)
 


Kuva: EPA/MAST IRHAM

Indonesia on teloittanut kolme muslimimilitanttia, jotka oli tuomittu Balissa kuusi vuotta sitten tehdyistä pommi-iskuista, kertovat paikalliset tiedotusvälineet. Miehet teloitettiin ampumalla.

Balilaisiin yökerhoihin vuonna 2002 tehdyissä iskuissa kuoli yli 200 ihmistä, joista valtaosa oli ulkomaalaisia turisteja. Iskuista tuomittiin ääri-islamilaiset miehet Amrozi, Mukhlas ja Imam Samudra. Jemaah Islamiah -ryhmän tekemien iskujen tarkoituksena oli ajaa ulkomaalaiset pois Indonesiasta ja tehdä maasta osa laajempaa islamilaista valtiota. Indonesian turvallisuusjoukot ovat hälytystilassa, sillä ääri-islamilaisten ryhmien pelätään tekevän kostoiskuja teloituksien vuoksi. Ulkomaiden lähetystöjä, turistikohteita, kauppakeskuksia ja satamia vartioidaan erityisen tarkasti. Australia, jonka kansalaisia kuoli iskuissa liki 90, ei suosittele matkustamista

Indonesiaan. Myös Yhdysvallat on kehoittanut Indonesiassa oleskelevia kansalaisiaan varovaisuuteen.

Toteutuuko Baba Vangan ennustus Indonesiasta? Jos niin käy, niin myös kaksi poliittista murhaa USA:ssa täytyy ainakin tapahtua vielä tänä samana vuonna. Nämä ovat varmasti jonkin muun hengen aikaansaamaa tietoa, eikä voi sanoa että kaikki tulee ainakaan meidän omasta Jeesuksen Kristuksen hengestä, Pyhästä Hengestä, varsinkaan Baba Vangan ennustukset. Moni asia on totta ja moni on jotain kummaa eksytystä. Näinhän juuri saatana toimii. Siksi meidän täytyy hedelmistä nähdä, mihin mikäkin johtaa, koska totuutta on yleensä juuri tarpeellinen määrä, jotta eksytys voi tapahtua. Jos on tarpeeksi henkien erottamisen kykyä, voi jopa poimia viisautta eksytyksestä, koska Hengessä toimiva Kristitty erottaa totuuden valheesta. Olekaa viisaita ja ovelia samaan aikaan, kehotti Paavalikin veljiä ja sisaria aikoinaan.
Turvaa sinä Rakas lukija silti rukoukseen, älä eksytykseen. Muista myös se, että väärät profeetat eksyttävät ja aidot Jumalan profeetat vakaasti ja selkeästi vievät sinua Jeesuksen Kristuksen ristin juurelle, vaikka erehtyisivätkin, koska profetoiminen ON vajavaista. Tunnet Jumalan profeetat juuri siitä, että he puhuvat Jeesuksen Veren pelastavasta voimasta ja ylistävät Jeesusta Kristusta lakkaamatta. Pyhä Henki ei silti salli Jumalan profeetan eksyttää, vaikka nämä useinkin erehtyvät. Sellainen ihminen on.
Ota tästä vaarin ja rukoile paljon viisautta henkien erottamisen lahjaan. Profetoiminen on tavoiteltava armonlahja, joten pyydä myös sitä itsellesi. Lahjat ovat Talentteja, jota jokainen tarvitsee lopunaikana. Keskustelimme juuri Tuomaksen kanssa näin:

Lähettäjä: Tuomas ****** [mailto:*****@******]
Lähetetty: 8. marraskuuta 2008 11:41
Vastaanottaja: 'Jarmo *****'
Aihe: sananpaikka

Luuk. 12:36     ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle.

Jarmo:
Nimenomaan! Häät ovat siis morsiamen ja sulhasen vihkiminen chupan alla. Siellä ei ole läsnä kuin lähimmät sukulaispiirin jäsenistä. Tähän voin heittää sinulle takaisin sanan: eli kun lopunaikana jaettiin leiviskät, kelle viisi, kelle kaksi ja kelle yksi, niin se jolla oli yksi, kaivoi sen maahan ja toi sen sitten lopussa kuninkaalle. Kuningas suuttui, koska tämä palvelija ei ollut edes pankkiin tallettanut, jotta kuningas olisi saanut edes korot. Mitä tuo korko on, se selvisi minulle tänään. Korko on sitä, että kun sinulla on lähipiirisi, kuten jo kuvasin (minulla Sini ja Julia) ja jos en olisi heille edes evankeliumia tuonut, se on omaisuuden kätkemistä. Jos minä talletan omaisuuteni pankkiin, silloin opetan lapsiini ja vaimooni minulle annettua Uskoa. Tämä on korkoa ja kun katsoin alkutekstiä, niin siellä tuo sana korko (en enää muista sitäkään lyhyttä sanaa) tarkoitti myös lasta.

-jarmo-

5.11.2008

Ei paljon lisättävää... Markun antama lause on tyhjentävä

3.11.2008

Ja turhuuksien turhuus... raha, raha ja taas raha...

Rikkaimpien pörssiosakkeiden omistajien kärkijoukkoa hallitsevat hissiyhtiö Koneen perilliset. Arvopaperi-lehden selvityksen mukaan kymmenestä vauraimmasta pörssirikkaasta neljä kuulu Herlinien sukuun. Helsingissä noteerattujen osakkeiden omistajien kärkikymmenikössä on kaksi Erkon sukuun kuuluvaa. Yli sadan miljoonan euron arvoinen osakesalkku on kesäkuun Arviopaperin mukaan 25 suomalaisella. Viisi vuotta sitten sadan miljoonan kerhossa oli vain kahdeksan kotimaista osakepohattaa. Suurin potti Helsingin pörssissä noteerattuja osakkeita on Antti Herlinillä. Kärkikymmeniköstä hän oli ainoa, jonka osakkeiden arvo kasvoi viime vuonna ainoana. Muut superrikkaat köyhtyivät – noin suhteellisesti. Herlinin salkku kasvoi 223 miljoonaa euroa 1420 miljoonaan euroon. Toiseksi suurimman pörssivarallisuuden omistavan Aatos Erkon omistuksen arvo laski 275 miljoonaa euroa 632 miljoonaan euroon. Patricia Seppälän perillisten osakepotti laihtui 200 miljoonaa euroa 470 miljoonaan euroon. Kärkikymmenikössä ovat myös Ilkka Herlin 491 miljoonaa euroa, Paasikivet 478 miljoonaa euroa, Niklas Herlin 455 miljoonaa euroa ja Ilona Herlin 425 miljoonaa euroa. Penttien potissa oli 384 miljoonaa euroa, Casimir Ehrnroothin perheellä 345 miljoonaa euroa ja Vidgreneillä 245 miljoonaa euroa. Arvopaperin vertailu ei kerro rikkaimpien koko omaisuuden määrää. Se sisältää vain pörssiosakkeiden arvon.

Mutta kun ylösotto tapahtuu ensin... ja kun se tapahtuu vielä toisen kerran... SITTEN...
Hesekiel 7:17-25 Kaikki kädet herpoavat, kaikki polvet käyvät veltoiksi kuin vesi. He

kääriytyvät säkkeihin, heidät peittää vavistus, kaikilla kasvoilla on häpeä, ja kaikki päät ovat paljaiksi ajellut. Hopeansa he viskaavat kaduille, ja heidän kultansa tulee heille saastaksi. Heidän kultansa ja hopeansa eivät voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä, eivät he sillä nälkäänsä tyydytä eivätkä vatsaansa täytä; sillä siitä tuli heille kompastus syntiin. Siitä tehtyjen korujen loistolla he ylpeilivät, siitä he tekivät kauhistavat kuvansa, iljetyksensä; sentähden minä teen sen heille saastaksi. Ja minä annan sen vieraitten käsiin ryöstettäväksi ja maan jumalattomien saaliiksi, ja ne häpäisevät sen. Minä käännän kasvoni heistä pois, niin että minun aarteeni häväistään: väkivaltaiset menevät sinne ja häpäisevät sen. Valmista kahle, sillä maa on täynnä verivelkain tuomiota, ja kaupunki on täynnä väkivaltaa. Ja minä tuon pakanoista pahimmat, ja ne ottavat omiksensa teidän talonne. Minä teen lopun voimallisten ylpeydestä, ja heidän pyhäkkönsä häväistään. Tulee hätä, ja he etsivät pelastusta, mutta sitä ei ole. TÄSSÄ ON JUMALAN VIHA...

Raha on muuttunut niin olennaiseen asemaan, että sitä pitää saada mahdollisimman paljon. Kaikki nekin, jotka alunperin tekivät hyvää, tekevät nyt pahaa, keräämällä itselleen mammonaa. He olivat hyviä ihmisiä ja nyt he eivät tajua, että he sitovat maailman markkinoiden elinehtoa, joka sitä pyörittää. Maailman rahavaranto on mennyt kokonaan yksityisille ihmisille sidoksiin, eli kekoihin. Aatos Erkko oli aina rikkain suomalainen ääriahne. Hän ei enää edes tienaa läheskään eniten ja ei edes sinne seinälle, vaan tuotto menee keksijälle, joka ei jaa mitään, vaan pitää kaiken itsellään. Nyt sitä samaa on Sarasvuon jälkeistä ja kaltaista menestysteologian harrastajaa on pilvin pimein, joiden tehtävä olisi "muka auttaa", joitain osia maailmassa. He antavat lantin Alkon oven suussa juopolle ja pitävät sitten itseään hyvänä ja hyvän tahtonsa mukana rahat itsellään. Tämä yksityisten ihmisten "sikarikkaus" ja ahneus kostautuu heille vielä, mutta niitä minulla ei oikeastaan käy edes sääliksi. He, ovat se suurin pahuuden tuoja tässä maailmassa.

Ei ihme. Britannian pääministeri Gordon Brown vetoaa Yhdysvaltain tiistaina valittavaan presidenttiin, jotta tämä asettuisi talouskriisin johtohahmoksi. Samaan aikaan maailman ilmastonmuutos, ja saasteet tuovat ihan toisen haasteen, joka ei ole niin vakavaa, paitsi jos ei oteta lukuun koko ihmiskunnan eloonjäämistä. Maailman toiseksi suurin uraanijätevuori Keski-Aasian Kirgisiassa on vakava uhka ympäristölle. Useiden neliökilometrien suuruinen uraanijätekasa on saastuttanut laajalti pohjavedet ja säteily on jopa satakertaista taustasäteilyyn verrattuna, joka ei ole maailman talouden rinnalla niin tärkeää.

Ruokailu jälleen päivän puheenaiheena

Spekuloin, en siis tiedä ihan varmasti seuraavaa. Kaikki tuli yhtäkkiä vain mieleeni, kun söimme tyttäreni kanssa päivällistä. Tunnistan kyllä aika hyvin jo Pyhän Hengen kosketuksen aiheen valinnassa, mutta kyse on nyt siitä, osaanko kertoa kaiken oikein.
Johdannoksi tunnettu Raamatun vertaus kylväjästä:
Markus 4:3-9 "Kuulkaa! Katso, kylväjä lähti kylvämään. Ja hänen kylväessään osa putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät sen. Ja osa putosi kallioperälle, jossa sillä ei ollut paljon maata, ja se nousi kohta oraalle, kun sillä ei ollut syvää maata. Mutta auringon noustua se paahtui, ja kun sillä ei ollut juurta, niin se kuivettui. Ja osa putosi orjantappuroihin; ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat sen, eikä se tehnyt hedelmää. Ja osa putosi hyvään maahan; ja se nousi oraalle, kasvoi ja antoi sadon ja kantoi
kolmeenkymmeneen ja kuuteenkymmeneen ja sataan jyvään asti." Ja hän sanoi: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon".
Lapsi kun on nuori, niin tämä syö ruokansa usein siinä järjestyksessä, että ensin kaikki makupalat ja sitten lopuksi jää syömättä varsinainen perusruoka, koska lapsi ei jaksa enempää. Syömättä jää yleensä perunat, riisi tai vaikkapa makaroni. Kaikki salaatti saattaa jäädä syömättä mutta tomaatti ja kurkku syödään. Mikäli jälkiruoka olisi tarjolla, niin sen lapsi söisi omasta tahdostaan ensin. Näin toimii lapsi, mikäli häntä ei ohjaa oikealle polulle, lempeästi ja varovasti, koska onhan sentään ruuasta kyse, eikä sillä saa leikkiä.
Iän myötä syömisen järjestys muuttuu, koska ihminen alkaa ymmärtää kuinka tärkeitä ravintoaineita jää syömättä, jos syö väärässä järjestyksessä. Näin ihminen rakentaa itseään ja siinä kohtaa vanhemmat ovat erityisen tärkeässä roolissa.
Menen nyt vertaukseen, joka liittyy syömiseen, eli siis sanan/Raamatun sanan omaksumiseen. Vertaus kylväjästä on erinomainen liitos tähän toiseen vertaukseen, kunhan pidetään ne nyt erillään toisistaan vertauksina. Jokainen voi etsiä näistä tavoista itse omansa, joten heitän vain pari esimerkkiä:
Ja osa putosi kallioperälle, jossa sillä ei ollut paljon maata, ja se nousi kohta oraalle, kun sillä ei ollut syvää maata. Mutta auringon noustua se paahtui, ja kun sillä ei ollut juurta, niin se kuivettui.
Tämä kuvastaa syömisjärjestystä, jossa syödään herkkupalat nopeasti ensin, mutta ei sitten jää hyvää kasvualustaa, koska nimenomaan perusruoka jäi syömättä.
Ja osa putosi hyvään maahan; ja se nousi oraalle, kasvoi ja antoi sadon ja kantoi kolmeenkymmeneen ja kuuteenkymmeneen ja sataan jyvään asti." Ja hän sanoi: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon".
Kristitty kun kasvaa tasaisesti ja rauhallisesti, ottaen perusruokaa ja namupaloja tasaisesti, silti "mopon keulimatta". Tästä kasvaa rauhallinen ja tasapainoinen kristitty, joka jaksaa odottaa Jeesusta. Tällä tavalla itsensä ravitseva tietää hyvin syntisyytensä, vajavuutensa, armon, josta on maksettu järkyttävän kokoinen hinta ja varmuus, eli pelastusvarmuus, joka on tullut sydämeen. Tällainen ihminen on syönyt ruokansa varmasti ja tasaisesti, jälkiruokaa myöden ja on valmis ottamaan Jeesuksen vastaan joka ikinen päivä. Ei silti ole väärin syödä väärässä järjestyksessä, kunhan opettelee oikeaa järjestystä omassa aikataulussaan. Kyllä Jumalalla riittää armoa ja aikaa siihen. Tämä tarkoittaa nimenomaan sitä, että älä tutki pelkästään vahvaa sanaa, jos et ole siihen valmis. Perusruoka on tärkeää saada, joskaan sitä kohta ei enää paljon ole tarjolla, koska maailma vetää viimeisiään.
Evankeliumit ovat erityisen tärkeä hahmottaa ja nimenomaan Kristuksen teko, isän näkökulmasta, koska isä on antanut pojan ja poika suostui siihen meidän edestämme. Lisäksi tärkeää on hahmottaa Pyhä kolminaisuus, eli yksi Jumala aihe. (linkki, yksi Jumala)

Taitaa olla sopiva kohta tuoda Tuomaksen antama vertaus Salomonin tuomiosta

Kaksi porttoa, jotka asuivat huoratalossa, kinastelivat kumman lapsi oli ja he päätyivät kiistassaan Salomonin eteen. Tässä puhutaan nyt jälleen kolmannen tason vertauksesta, joten ole tarkkana.
Huorat olivat molemmat sitä mieltä kuninkaan edessä, että lapsi on hänen. Kuningas päättää, että halkaistaan lapsi kahtia ja molemmat saavat puoliskonsa. Tässä kohtaa mitataan kuninkaan viisaudessa Rakkauden voimaa ja se näkyi heti lopputuloksessa, koska äiti ei halua lapsensa kuolevan ja luovuttaa sen mieluummin toiselle. Näin selvisi kuninkaan viisauden kautta oikea äiti. Äiti ei anna lastaan halkaistavan, joten tämä luopui lapsestaan toisen edestä. Huh, onpas oikea déja vu kerrakseen. Lopputulos on se, että kuningas antoi
lapsen takaisin oikealle äidille juuri tuon suurimman Rakkaudenosoituksen perusteella.
Tässä tulemme Jumalan asemaan, niin että Hän on oikea äiti ja me se valheäiti. Jumala uhrasi poikansa meille, jotta saisimme elää pojan kanssa. Meillä on siis poika edelleen käsissämme ja Salomonin tuomio on edelleen lausumatta.

1.11.2008

1. Tessalonikalaiskirje 5 ja Matteus 26 kertoo myös morsiamesta ja häävieraista

Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo. Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.

Jeesus meni Getsemanen puutarhaan, hän sanoi (otteita Matteus 26:36-46) opetuslapsillensa: "Istukaa tässä, sillä aikaa kuin minä menen ja rukoilen tuolla" ja hän otti mukaansa Pietarin ja kaksi Sebedeuksen poikaa; ja hän alkoi murehtia ja tulla tuskaan. hän sanoi heille: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani". Nämäkin nukahtivat Ja hän tuli opetuslasten tykö ja tapasi heidät nukkumasta ja sanoi Pietarille: "Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa minun kanssani! Muut opetuslapset olivat jo umpiunessa kauempana. Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko." Taas hän meni pois toisen kerran ja rukoili sanoen: "Isäni, jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi". Ja tullessaan hän taas tapasi heidät nukkumasta, sillä heidän silmänsä olivat käyneet raukeiksi. Ja hän jätti heidät, meni taas ja rukoili kolmannen kerran ja sanoi samat sanat uudestaan. Sitten hän tuli opetuslasten tykö ja sanoi heille: "Te nukutte vielä ja lepäätte! Katso, hetki on lähellä, ja Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. Nouskaa, lähtekäämme; katso, se on lähellä, joka minut kavaltaa."
Huomaa että tämä on kolmannen tason vertauskuvaa. Jeesus siis vei kolme opetuslasta rukoilemaan kanssaan, jotka nekin nukahtelivat. Kolme kertaa nämäkin herätettiin ja minä uskon että kyse on 2006-2007, 2007-2008 ja lopuksi kolmas 2008-2009 kiertokuluista, kuudennesta hetkestä yhdeksänteen hetkeen. Mitään ei siis ollut vielä tapahtunut, vaan Jeesus, joka on vertauskuvassa oleva maailma, joka huokaa tuskassaan kohdata kavallus ja lopulta kuolema. Tämä kaikki on lopunajan vertausta, jossa Jeesus kuvastaa maailmaa.
1. Tessalonikkalaiskirje 5:6-11 jossa Paavali puhuu samalla tavalla kahdesta nukkuvasta joukosta, niistä jotka valvovat ja niistä jotka nukkuvat. Hän ei puhu kadotustuomiosta nukkujille, vaan päin vastoin, viittaa pelastukseen molemmille osapuolille, aivan kuten Jeesus teki, hän herätti niitä kolmea lähimpiään, jotka oli vienyt mukanaan rukoilemaan ja jokaisen rukouksen välissä, herätteli näitä. Muut opetuslapset nukkuivat sikeästi etäämmällä. Rukoushetki on yhdeksäs hetki. Apt. 3:1 Ja Pietari ja Johannes menivät pyhäkköön yhdeksännellä hetkellä, rukoushetkellä. Yhdeksännellä hetkellä kaikki ovat umpiunessa. Lopuksi Jeesus palasi muiden opetuslasten luo ja sanoi heille: "Te nukutte vielä ja lepäätte!
Huomaa lopuksi Paavalin viittaus, Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen... valvoimmepa tai nukuimme. Huomaatko? Molemmille on pelastus tiedossa ilman vihaan joutumista, koska Jumala ei ole määrännyt meitä vihaan. Vihan aika on vasta kun Israelin rauhasta on kulunut 1290 päivää ja sen kynnykseltä Jeesus hakee suuren sadonkorjuun, eli 1335 päivää rauhasta. Tuolloin vihanaika on tosin jo alkanut, mutta ei vielä vitsauksin.
Jeesus siis vei kolme opetuslasta kahdestatoista lähimmikseen rukoilemaan, joka viittaa morsiameen. Loput kahdeksan jäi nukkumaan ja niistä yksi oli lähtenyt jo aiemmin kavaltamaan Jeesusta. Kavaltaja on siis Jeesuksen opetuslapsi, eli kristillisestä seurakunnasta ja kirkosta. Tässä on selvä vertauskuvallinen tapahtumaketju lopunajalle.

31.10.2008

Leo Meller - väärä profeetta, vai eräs vahvan sanan julistaja muiden joukossa?

En tunne Leo Melleriä, enkä osaa sanoa, kuka kokee ja miksi kokee hänet jonkinlaisena eksyttäjänä. Olen kuunnellut hänen radio-ohjelmiaan ja kuunnellut joitain hänen saarnojaan, enkä minä ole ymmärtänyt hänestä mitään muuta kuin lipevän äänen, jolla ei ole mitään tekemistä puhtaan sanoman kanssa. Siksi haluan kysyä kaikilta, jotka häntä kovin sanoin arvostelevat: ONKO LEO MELLER EKSYTTÄNYT YHTÄÄN IHMISTÄ POIS KRISTUKSEN RISTIN JUURELTA? Jos hän on eksyttänyt jonkun pois Kristuksesta, niin minäkin pidän häntä vääränä profeettana. Mutta jos on niin, että Leo onkin vain tuonut ahdistavaa sanomaa, liian vahvaa sanomaa ja sinua, hyvä arvostelija, onkin vain alkanut ahdistaa ja pelottamaan se. Jospa et itse olekaan 100% valmis
totuudessa ottamaan Kristusta vastaan, kun Hän IHAN TODELLAKIN OIKEASTI tulee, niin totta kai sinä sinä ahdistut Leon puheista. Leohan puhuu asiasta tosissaan, eikä retoriseen sävyyn, kuten moni muu, joka puhuu lopunajoista kuin ne olisivat sitten joskus ja ilmestyskirjasta, kuin se olisi pelkkää vertauskuvaa. On täysin eri asia pysäyttää ihmisiä ajattelemaan vakavasti ja pelottaa ihmisiä synnillä ja katumuksella, kuin eksyttää pois ristiltä. Minun mielestäni ne sananjulistajat, jotka julistavat pelkkää armoa ja anteeksiantoa, saavat ihmisen nimenomaan pois ristin juurelta, koska se sanoma eksyttää suvaitsevaisuuteen, joka sallii synnin.
Minun sanomani Pyhässä Hengessä, täällä pelastussanoma sivustossa on vahvaa kuin väkevä viina, koska minulla ei ole paljon hempeitä kerrottavana. Jos joku haluaa saada tissimaitoa, hänen täytyy palata vuosissa taaksepäin ainakin muutama. Enää ei ole aikaa saada tissimaitoa. Pian tulee aika, jolloin ei enää ole tissimaitoa, on vain väkevää viiniä tarjolla. Leo edustaa väkevän viinin tarjoajaa ja jos et ole saanut vauvanruokaa, älä sitten kuuntele Leoa, äläkä minuakaan. Mutta minkäs teet, kun elämme tässä ajassa.
Yhtäkaikki totta on se, että laiha ruoka on loppumassa ja alkaa ajat, jolloin ei ole muuta enää tarjolla. Älä siis arvostele Leo Melleriä, vaikka hänen artikulaationsa onkin lipevän letkeä, koska sanoma on vahvaa tavaraa. Pidä se mikä on hyvää. Hedelmistä te tunnette mikä on hyvää, ette ulkomuodosta tai esitystavasta.

AIVAN LOISTAVAA SAULI NIINISTÖ, AIVAN LOISTAVAA!

Niinistön asuntoroskapankille kannatusta
Julkaistu 31.10.2008, klo 09.34

Eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön ehdotus asuntoroskapankista saa kannatusta. Niinistö ehdotti toissapäivänä YLE:n A-plus ohjelmassa roskapankkia, joka turvaisi asuntovelallisen asumisen samassa asunnossa esimerkiksi työttömyyden kohdatessa. 

Asuntoasioista vastaavan eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Rakel Hiltunen suhtautui Niinistön ehdotukseen positiivisesti YLEn Aamu-tv:n haastattelussa. Otin sen myönteisenä asiana. Lähinnä hän haluaa avata keskustelun siitä, kuinka me yhteisvastuullisesti voimme välttää niitä kohtaloita, joita syntyi 1990-luvun laman aikaan. Myös Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtajan Matti Inhan mielestä asuntoroskapankkiajatus on hyvä, koska siinä ei mene valtion rahaa hukkaan. Valtio voisi perustaa yhtiön, joka ostaisi asuntovelallisen asunnon ja myisi sen myöhemmin perheelle takaisin. Velallinen voisi asua vaikean ajan yli vuokralla asunnossa.

Tästä minä juuri puhuin pari päivää sitten, kun nuo perhelaukaukset olivat sattuneet Sipoossa ja Herttoniemessä. Tiedän vain kuinka suurta tuskaa tämä maailma voikaan tuoda ja kuinka kireälle suitset ovat vedetty ja sinä Sauli Rakas luit ajatukseni. Asuminen on taattava perheelle, mieluimmin siinä samassa asunnossa, jossa perhe on asunut, vaikka talous kaatuisi, koska joku siihen asuntoon silti muuttaisi. Juuri näin, ole siunattu Sauli. <linkki ko. juttuun> ja aiempi juttu, jossa jo mainitsin Niinistön voivan olla se, joka ymmärtäisi. <linkki aiempi juttu> En minä omasta voimastani tuota tietenkään arvaa, vaan se kaikki tulee ylhäältä Isän luota.

30.10.2008

Voiko raha olla mitenkään Jumalan siunausta?

Kaikki ihmiset ovat varmasti joskus rukoilleet taloudellisten ongelmiensa takia, saadakseen rahaa. Lukemattomat ihmiset rukoilevat lakkaamatta saadakseen lottovoiton, joka ratkaisisi lopullisesti kaikki rahahuolet loppuiäksi. Varmaan kaikki ihmiset ovat myös rukoilleet pelkästään taloudellisen vakautensa puolesta, tai jonkun toisen taloudellisen tilanteen puolesta.
Luukas 16:13 Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."

Paavalin 1. kirje Timoteukselle 6:6-11
Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset  

turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.
Mikä siis on soveliasta pyytää, on elanto, eikä yhtään enempää. Elanto tarkoittaa juuri elämisen perusaineet, ruoka, katto pään päällä ja vain niukasti tarpeelliset vaatteet. Mitä elantoon muuta kuuluu nykypäivänä, on sähkö ja ehkä juuri ja juuri puhelinlasku, eikä yhtään enempää. Auto? TV? Tietokoneet? Vene? Mökki? Kaikki tällainen, ovat pelkkää turhuutta Jumalan silmissä, eikä Hän halua kuulla tällaisia rukouksia. Ettäs sitten kehtaatkin vielä mennä ja rukoilla lottovoittoa, rahaa, joka tekee sinusta turtan ja mahdottoman suuren kamelin menemään neulansilmän läpi. Rukoilet siis samalla että Taivaan portti edessäsi tulisi mahdollisimman pieneksi ja vain siksi koska haluat yltäkylläisen määrän rahaa maallista vaellustasi varten.

Rakkaat Uskonveljet ja sisaret, ottakaamme itsellemme toinen rukous:


Sananlaskut 30
:7-9
Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta koskaan kiellä, kuolemaani saakka: Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: "Kuka on Herra?" ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.

Varo siis Rakas ystävä rahanpaulaa, se on petollinen tuli, joka asuntoa valvomattasi lämmittää.

Raamattu 1992 ja porttokirkko myy sanaa


Raamattu 1992
Tämän kaunokirjallisen ja kaupallisen teoksen omistaa: perkele ja saatana, yhdessä Suomen valtion kirkon kanssa. He ovat yhdessä vieneet Jumalalta hänen sanansa, muokanneet sitä sopivasti, myydäkseen sitä kenelle tahansa maksaville asiakkaille, jolla vain rahaa on. Köyhät älkööt vaivautuko.
Raamattu 1992 vapaa käyttö on tarkoitettu vain sen teologiseen opiskeluun, ei uskonnon harjoittamiseen, puhumattakaan siitä että sen käyttäjä todella uskoisi sen sisältöön. Uskonnolliseen käyttöön pitää anoa lupa, koska kirkko silloin kontrolloi uskoasi.

Virallinen teksti evl sivuilta:

Tekijänoikeudet:
Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus- ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle henkilökohtaiseen tutkimuskäyttöön. Muuta käyttöä varten tarvitaan erillinen lupa Kirkon keskusrahastolta.

Sama englanniksi:
This translation of the Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation for personal research. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.

eila.nieminen@evl.fi
Kirkon keskusrahasto
Satamakatu 11 A
00160 HELSINKI

Voi kirkko parka, sinä porttojen portto, minkä kaiken tämänkin olet tehnyt. Sinä häpäiset Pyhän Sanan ja myyt sitä eniten tarjoavalle, etkä jaa sanaa vapaasti, vailla pienintäkään estettä sen sanan itselleen haluavan ja sen käyttäjän suhteen, kuten Jumala on sen alun perin tarkoittanut. Sinä joudut pian maksamaan tästä teosta kalliin hinnan, eikä sinun likaiset irstaudet hyväksyvät homosuvaitsevaiset ja naispappeutta puolustavat piispasi ja leipäpappisi tule pääsemään tästä vähällä.  Pyhät sakramentitkin olet ominut itsellesi, kuin ne olisivat vain yksin sinua varten annettu, sinä rahan ahne ja tunteeton kyykäärmeen sikiö. Et tunne, etkä kunnioita uskovien kastettakaan, etkä sallisi senkään tapahtua, koska olet ominut itsellesi kaiken sen, jonka yksin Jumala voi omistaa. Sinä et siunaa, etkä vihki taikka kasta kaikkia sitä haluavia, vaan sinulla on ensin vaatimus ja sen on vain raha. Sinä paha kirkko, et tunne Jumalaasi enää, eikä Jumalasi tunne enää sinua. Tuomiosi tulee olemaan kova ja raskas, etkä sinä pääse tästä helpolla. Kaikki ne, jotka sinussa roikkuvat, roikkuvat raskaassa synnissä ja tulevat sinussa roikkuessaan myös sinun mukanasi hukkumaan. Muista se, sinä käärmeen pesä.

29.10.2008

Ekumenia ja portto - mikä siinä voisi olla hyvää ja mikä ihmisen sydämen kovuutta

Paavali sanoi aikoinaan, että älkää välittäkö, vaikka joku puhuu hänestä pahaa mutta silti julistaa evankeliumia oikein. Ei ole tärkeää millä tavalla julistus tapahtuu, vaan se on tärkeää, että evankeliumi leviää. Tämä oli Paavalin hieno näkemys.
Kävimme ystäväni Tuomaksen kanssa eilen kaupassa ja puhuimme paluumatkalla jälleen uskonasioista. Johdattelin aluksi, että Kuningas järjesti pojalleen häät. Kysyin häneltä, että onko Jumalan tahto, että jokainen maapallon asukas olisi pojan morsian? Tuomas vaikeni, eikä saanut sanaa suustaan. Hän selvästi mietti, että 
minulla täytyy olla jokin kompa tässä kysymyksessä, vaan ei ollut. Jouduin tivaamaan vastauksen, koska sitä ei tullut. Hän kierteli kuin kuumaa puuroa, ettei kaikki voisi mitenkään olla ja kyllä Jumalakin sen tietää. Siitä ei ollutkaan kysymys, vaan siitä, haluaisiko Jumala kaikkien maan asukkaiden olevan hänen Rakkaan poikansa morsian. Kyllä haluaisi. Miksi ei sitten niin ole, se johtuu tietysti meistä ihmisistä ja siitä että Jumala antoi meille vapaan tahdon päättää mistä pitää ja kenen sänkyyn menee.
Portto on huora tai ainakin sellainen joka hyppää sängystä toiseen ja huora ottaa jopa maksun parittelupalveluksestaan. Niinpä uskottomia leipäpappeja ja piispoja, jotka messuavat jopa toisissa kirkoissa, voisi kaikella tavalla pitää huorina. Mitä sitten, onko portto voinut olla jo Jeesuksenkin kanssa ns. intiimisti, eli puhdassydämisesti? Kyllä! Tai ainakin seurustellut, koska Jeesus ei harrasta esiaviollisia suhteita, joten vasta morsian tulee hänen kanssaan Taivaassa yhdeksi lihaksi.
Kuka sitten on morsian ja pettääkö morsian? Vihittyjä morsiamia ei vielä edes ole, ei ainakaan elossa, koska kuolleethan voivat olla sikäli, että Pyhinä kuollut on lopulta morsian. Morsian ei siis enää petä sulhastaan, mutta kihlattu voisi pettääkin. Toisin sanoen portto voisi hyvin olla jopa kihlattu kasteen kautta Jeesukselle. Petollinen kihlattu morsian.
Jos Jehovan todistaja tulee ovesi taakse, niin pidätkö tätä heti porttona, vai mikä tämä on? Hänhän tulee vilpittömin mielin kertomaan Taivastenvaltakunnasta, tosin ei painota Jeesusta. Hän kertoo kumminkin Jumalasta ja tuo Raamatunkin eteesi sellaisena kuin se on.
Entäpä Mormoni? Hänkin tulee kertomaan Jumalasta ja Taivaasta omalla omituisella tavallaan.
Entäpäs katolinen, joka kertoo Paavista enemmän kuin Jeesuksesta, mutta tunnustaa silti Jeesuksen vapahtajaksi?
Entäpä adventisti, helluntailainen, vapaakirkollinen tai luterilainen? Kuka heistä tuo ovellesi sen ainoan ja oikean Uskon ja opinsuunnan? EI KUKAAN! Kaikissa on enemmän tai vähemmän ajan tuomaa omaa leimaa, omia opinkorostuksia ja jopa suoraa "bull shittiä". Ei ole olemassa puhdasta Uskontoa, joten!!!! Porttoja kaikki tyynni. Johanneksen ilmestyskirjan luvut 2 ja 3 kertovat kuvaavin sanoin noista kaikista kirkoista, löydä sieltä omasi.
Ekumenia on monen kirkon halu yhdistää nuo seitsemän seurakuntaa yhdeksi uskonnoksi ja tehdä jokin hassunkurinen ja mahdoton kompromissi. Ryhmäseksiäkö se sitten olisi? Se ei tietystikään ole mitenkään mahdollista, koska nuo seitsemän seurakuntaa ovat niin erilaisia, eikä niitä mikään maallinen voima yhdistä.
Sen sijaan nyt menemme takaisin porttoon ja otamme Jeesuksen mukaan. Montako porttoa Jeesus elämänsä aikana pelasti ja poimi maailman myllerryksestä talteen? Monta! Jeesus siis kerää itse oman seurakuntansa ja ekumeniansa, eikä maan uskonnot siihen kykene yksikään. Jeesus kerää sen kaikista uskonnoista, jotka Hänet tunnustavat. Ei ekumenia pahasta ole, se vain tarvitsee Jeesuksen, koska jos sinä olet helluntailainen ja minä adventisti, et koskaan voi hyväksyä minua, koska olen adventisti. Mehän olemme nimenomaan vääräoppisia ja sinä olet oikeaoppinen. Emme me siis koskaan voida yhdistyä yhdeksi seurakunnaksi, vaan Jeesus kutsui minut ja Hän kutsui sinut ja siinä tapahtui täydellinen ekumenia. Ei meissä, vaan Hänessä. Sinne katosivat minun lepopäiväni ja sinun hengellinen ylpeytesi, ne olivat molemmat oppimme punnittu ja kevyeksi havaittu.

28.10.2008

Oi armoton maamme Suomi, synnyinmaa...

Miksi me voimme huonosti, on varmasti huomenna taas otsikoissa, sana, MIKSI?
Mikään ei mene perille, vaikka kuinka sattuu ja tapahtuu. Pitääkö puoli Suomea kuolla, ennen kuin päättäjät tunnustavat, että virhe on kaukana takana päin ja se juontuu PERHEISTÄ. Paremminkin perheiden puutteesta ja perheiden tukemisen laiminlyönneistä. Tämä armoton maamme Suomi, on kiristänyt koko kansan äärimmilleen, eikä anna tilaa päästä takasin edes jaloilleen. Yhteiskunnan kaikki rattaat pitävät siitä huolen, että anteeksi ei anneta, vaan kaikki otetaan.
Oletetaanpa että perheellä on asuntolaina ja autolaina, vakituiset työpaikat, isällä firma ja äidillä ulkopuolinen toimihenkilötyö. Perhe on ylpeä Suomalaisperhe, eikä valita, vaan kantaa vastuunsa kaikessa. Perheellä ei ollut hullummin asiat ennen kuin alkoi tapahtua. Perheen isän firma menee suuremman alihankintayrityksen konkurssin mukana myös konkurssiin, koska oli täysin riippuvainen siitä ja niin lähtee isältä työpaikka. Yhtenä päivänä asuntolainat kaatuvat päälle, eikä ole mistä enää maksaa, koska isän yrittäjätulot katkesivat kuin seinään. Yrittäjä on aina pois kaikesta kunnallisesta avustuksesta, koska on yrittäjä. Rahaa ei tule siis mistään enää. Siinä pyristellään hetken, kunnes toiseltakin katoaa työpaikka YT neuvotteluihin ja alkaa armoton piina, jota aletaan selvittää. Aluksi ei tapahdu taloudellisesti mitään ihan kummaa, paitsi että ontto kolkutus alkaa kuulua selkäpiitä karmivalla tavalla. Työn perään täytyy lähteä eikä lainaankaan saada pankin kanssa sovittua mitään jatkoa, vaan lainat kaatuvat päälle ja niin menee omistusasunto. Luottokorttivelat kaatuvat päälle ja lopulta kännykästä loppuu myös luotto, koska laskut jäävät maksamatta. Perhettä koittaa siis valtavan suuri pudotus ja korkealta, joka ottaa itsetunnon ja kunnian päälle. Lopulta kaikki päätyy ulosottoon ja kun perhe alkaa saada jälleen töitä ja kunnallisen vuokra-asunnon, tulee välittömiä kertakuluja, kuten muutto ja vuokratakuu. Kaikki rahat ovat jo menneet, eikä mikään riittänytkään. Pankkitilit ovat täysin tyhjät pankin ja ulosoton jäljiltä, mutta vuokratakuukin olisi jostain silti maksettava. Ulosotto ottaa asian niin, että ei sitä kiinnosta huomioida perheen juuri sen hetkistä taloudellista tilannetta, vaan tekee kuten velkoja haluaa, ottaa kaiken minkä voi. Ulosottaja sanoo niin, että hänhän tekee vain työtään, älä minua syytä epäinhimillisyydestä. Rikas saa rahansa ja apua todella tarvitsevalle ei jää kuin juuri ja juuri oma henkiriepu, joka ei enää näytä arvokkaalta sekään kantamuksen alla.
Raamattu sen sijaan kehottaa tekemään täysin eri tavalla tämän kaiken. Raamattu ei edes kehota häätämään asunnosta, vaan antamaan maksuaikaa ja auttamaan perhe jaloilleen. Älkää siis yhtään ihmetelkö, jos perheet tekevät itsemurhia ja lapset ammuskelevat kavereita kouluissa, sehän on pelkästään luonnollista lieveilmiötä meidän armottomuutemme jäljiltä.

Valitse työpaikkasi oikein, äläkä ole riistäjä, hajottaja ja saatana tribaalipyörän palvelija, vaan luo, anna iloa ja elämää. Jos olet töissä teloituskomppaniassa ampujana, varmaan mietit joka päivä, että miksi teen tätä. Ammun eläviä ihmisiä kuoliaaksi, vain koska minulle siitä maksetaan. Joka päivä joudut perustelemaan työsi oikeellisuutta ja silti menet taas kiväärisi kanssa ampumaan täysin vento vieraita ihmisiä, jotka eivät mitään pahaa ole sinulle tehneet. Teet niin, koska valtio on asettanut sinut siihen virkaan ja voit aina vedota valtiolliseen työhösi ja teet sitä paitsi työsi mahdollisimman kivuttomasti. Rauhaa et silti saa sielullesi, koska työsi on tuoda kuolemaa ja kärsimystä. Entäpä jos olet ulosottaja.... mitä työsi on tuonut ihmisille?

Suomen kansan päättäjien olisi aika ottaa Raamattu avuksi lainsäädännöissä. Raamatun kautta voidaan säätää lakeja, koska jos Raamatun tulkinta hyväksyy lain, niin se tulee myös toimimaan käytännössä takuuvarmasti, koska sillä on silloin Jumalan siunaus mukana. Näin säädettiin aina vanhat Suomen lait viime vuosisadan alkupuolella, eli siitä on liian KAUAN.

26.10.2008

Jos ei odota tempausta tulevan, ei voi samalla toivoa Jeesuksenkaan tulevan

Jos luotat pelkästään yhteen ainoaan Jeesuksen tulemiseen julkisena tapahtumana, et voi odottaa Häntä vielä. Et voi odottaa häntä tulevaksi huomenna, etkä edes ensi viikolla. Tämä kaikki perustuu siihen, että on vielä asioita, jotka pitää tapahtua. NIIN ON! Monia asioita on tapahduttava ennen Jeesuksen julkista paluuta, mutta minä, kuten moni muu voimme odottaa Jeesustamme joka ikinen päivä, koska luotamme sanaan, jonka mm. Paavali sanoi näin:
1. Tessalonikalaiskirje 5:6-11
Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo. Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.
Se joka nukkuu, eikä valvo, eikä odota joka päivä, ei ole ylösotossa mukana. Se ei tarkoita muuta, kuin että tämä ei ole morsian. Tämä ei koske hengellisesti köyhiä, vaan morsianta.
Se joka odottaa vain yhtä ja suurta tulemusta, odottaa pian alkavia suuria ja vaikeita aikoja. Näin ollen hän ei voi odottaa Jeesusta, vaan noita kamalia aikoja. Niinpä nämä ihmiset joutuvat mielessään jatkuvasti siirtämään noita tapahtumia myös kauemmas ja toivomaan niiden tuloa joskus sitten vuosien päästä, koska eivät haluaisi tietystikään omalle kohdalle kohdata niitä. Näin ollen, nämä ihmiset tietämättään haluavat siirtää myös Jeesuksen tulemusta kauemmas ja haluavat samalla jatkaa tämän maailman hallitusaikaa pidempään. Nurinkurista, eikö?

Ystäväni Markku kerran sanoi, että on myös uskaliasta olla tavoittelematta morsiamen paikkaa. Hyvin sanottu ja viisas sisältö sanomassa hyvin moneltakin kantilta, mutta sulhanen valitsee morsiamensa ja siksi kysymys on kaksipiippuinen. Kuvaisin sitä ikään kuin tansseissa morsiamet, joista monet näyttää haluavansa viimeisille hitaille pojan kanssa ja toiset taas nyrpistävät nenäänsä, tai eivät ehkä uskalla lähteä tanssille ollenkaan. Kysymyshän on pelkästään vertausleikistä, joten voin sanoa inhimillisestikin, että sulhanen sen valinnan tekee, keneltä kysyy, mutta ei myöskään vie tyttöä väkisin tanssille. Ei morsiamen saa muutenkaan näyttää metsänpeikolta ja siksi on hyvä pitää itsestään huolta. Mutta tämä ei ole kuitenkaan sellainen sulhanen, joka katsoisi sitä puolta suoraan. Päin vastoin, ei tämä sulhanen hae koko lavan rumimpia tyttöjä tanssille, vaan niitä jotka näyttävät avoimesti olemuksensa meikkaamatta itseään, olemalla sillä tavalla valtavan kaunis tämän erikoisen maun omaavan sulhasen silmissä. Toivon että joku ymmärsi vertaukseni.

25.10.2008

Big Brother 2008 ja rakkautta ilmassa

Tämä ohjelma on pahinta skeidaa mitä televisio on koskaan ulostanut maailmalle nähtäväksi. Tämä tässä, oikein todistaa sen, mitä Rakkaus on kun se raiskataan. Parinvaihtoa talossa ja jopa Afrikan ja Suomen välillä ja kaikki liitetään sanan "rakkaus" alle. Tämä maailma on raiskannut Jumalan olemuksen ilmaisun ja ihmisten kesken ainoan Jumalaan liittyvän asian, jota Jumala voi ihmiselle antaa, eli Rakkauden. Tälle maailmalle rakkautta on mikä tahansa joka johtaa sänkykamariin, peiton alle "pussailemaan" ja vielä parempaa, harrastamaan seksiä suoraan television tallenninlaitteen, kameran edessä 100% livenä, jotta jokainen voi livenä nähdä kaiken. Tämä on sitä rakkautta.
Voi sitä meidän Pyhä Henki raukkaa kun hän jälleen sydämessäni vuodattaa kyyneliä, koska nytkin käteni tärisevät vihasta ja kurkkuun tulee pala, vesi silmään niin, etten tahdo näppäimiä nähdä. Se todistaa minulle, että Jumala itse itkee tätä seuratessaan.
Jumalan olemus on Rakkaus ja sitä ei saisi häpäistä. Ymmärtäisivät edes antaa rakkauden tilalle jonkin muun ilmaisun, vaikka parinvaihtoa tai paritusta BB talossa jälleen.

Mutta kun Jumala ottaa Rakkautensa pois tästä maailmasta, joskus ahdistuksen ajan lopussa, silloin kun Nibiru planeetta tulee tänne ja peto seisoo Pyhälä paikalla, suuri enkeliruhtinas Mikael nousee kansansa suojaksi ja Israelin rauha rikkoutuu. Silloin Jumalan Rakkaus muuttuu vihaksi ja alkaa se aika, jota Raamattu kutsuu sanalla VIHA. Se viittaa vain tuohon aikaan ja sana AHDISTUS taas varsinaiseen antikristuksen aikaan, ennen vihaa. Antikristuksen ja suuren eksytyksen aikana merkitään pakanakansojen luku täydeksi ja otetaan pois ja sitten alkaa VIHA. Jumala ottaa Rakkautensa ja antaa vihalle täyden vallan. Sitä aikaa on lyhennettävä.

24.10.2008

Näky potilas maailmantaloudesta ja sen jatkosta (näky tuli 23.10. klo 23 jälkeen, nukkumaan laittaessa)

Aluksi laitan Bryan Huppertsin näky 3.11.1997 talouden kuolemasta  
 

Herra näytti minulle sairaalan vuoteella makaavan potilaan, jonka nimi oli Talous. Jalkopäässä oli hänen potilaskorttinsa, jossa erilaiset käyrät ja viivat menivät terävästi ylös- ja alaspäin. Potilas eli keinotekoisen hengityksen avulla, josta hän oli täysin riippuvainen. Monet asiantuntijat olivat ympärillä tekemässä monia asioita pitääkseen potilaan hengissä. Juuri silloin ylilääkäri astui sisään, katsoi potilasta ja julisti: "Tämä potilas on kuollut. Antaa sen mikä on kuollut, kuolla." Ylilääkäri katkaisi oman sormensa liikkeellä kytkimestä elintoimintoja ylläpitävät toiminnot. Talous oli oksentamaisillaan, haukkoi henkeään ja kuoli hirveän kuoleman. Loppu.

Sitten alan uuden näyn, siis valvetilassa... (Herra auta minua tulkitsemaan näky oikein)
 

Näin aluksi valtavan lihavan ja muodottoman potilaan, jolla oli kasvoissa paiseita, hänellä oli sian kärsä ja kissan korvat, kaula oli yhtä läskiä rinnasta leuan yli saakka ja paksua ihraa. Potilaalla oli toinen käsi aivan surkastunut ja toinen oli suht normaali, maha oli epäkesko ja siinä koko torsossa oli paljon haavoja ja mustelmia. Potilaan jalat olivat vain osin näkyvillä ja näin niissäkin epämuodostumia. Tuosta potilaasta näkyi ihmisen muodot mutta se oli aivan selkärankaa myöden vinossa, jalat vasemmalle ja pää oikealle hieman yläviistoon. Potilas hikoili koko ajan ja näin hänen sänkynsä alle laitetun punaisen altaan, jonne kirkas punaisen lilavärinen neste tippui. Lääkäreitä oli valtavasti ympärillä ja potilas vääntelehti. Ovi avautui takaseinällä ja sieltä tuli lääkäri valkoisessa takissa, eikä paljon puhunut, vaan nykäisi yhdellä kädellä piuhat irti potilaasta. Muut lääkärit poistuivat heti paikalta. Potilas alkoi tehdä kuolemaa ja laihtui ohueksi luurangon näköiseksi hyvin nopeasti ja lopulta näin potilaan nousevan istumaan kouristuksesta ja sitten hän ravisteli itseään, kuin olisi ravistanut itsestään pois jotain. Siihen potilas kuoli ja hän oli todellakin enää vain luuranko.
Näky jatkui, koska en voinut keskittyä, koska häirintää ympärilläni oli valtavasti. Välillä näin kummia hirviöitä ja paljon erilaisia kasvoja kuin filminauhalta. Kuulin välillä itkua. Sitten sain taas näyn takaisin ja potilas palasi kuvaan, kun hän makasi kuolleena viitan alla. Alla olevaan altaaseen ei enää tihkunut mitään, koska potilas oli jo ilmeisesti kuihtunut kokonaan. Ylilääkärikin oli poistunut ja kaikki oli hiljaista.
Sitten näin matelijan, joka oli kooltaan pienen alligaattorin kokoinen, ulkomuodoltaan kuin Varaani ja sillä oli kuin lohikäärmeen pää. Tuo peto tuli määrätietoisesti, mutta varovaisesti, aivan kuin se ei haluisi kenenkään huomata itseään ja veti hitaasti tuon vadin potilaan alta ja lähti raahaamaan vatia pois. Tähän näky katkesi pitkäksi aikaa ja en saanut enää lankaa takaisin. Pyörin sängyssä ja tuntui ettei tässä ole järkeä ja yritin taas nukkua. Uni ei tullut.
Kesti entis-täkin kauem-min saada näyn lanka kiinni. Näin jopa jäätynei-den ihmisten ruumiita, joiden päälle oli satanut lunta. Mutta sitten näky kumminkin jatkui selvänä, koska siinä oli se sama allas.
Altaassa oli nestettä, sitä samaa kirkasta nestettä, johon alkoi ilmestyä selviä kolikoita ja ne muodostuivat altaan nesteestä pinnalle ja siinä hetken kelluttuaan, ne nousivat nesteestä ylös. Yksitellen hitaasi ne tulivat yhteen rivistöön. Tunnistin monen kolikon valuuttasymbolin ja osaa en taas tuntenut. Huomasin myös ettei sieltä noussut läheskään kaikkia tuntemiani valuuttoja ja kun niitä pikkuhiljaa nousi riviin, ne muodostivat tasaisen rintaman, yhtä suurina ja niiden valuuttatunnukset ikään kuin häipyivät ja menettivät merkityksensä. Ne olivat siinä näkyvissä mutta ei niin selvästi ja ne kaikki olivat tasapäistetty. Sitten yhtäkkiä huomasin että jokaiseen kolikkoon tuli numero valuuttatunnuksen yläpuolelle ja kun katsoin numeroita, niin melkein kaikissa oli nolla ensin ja pilkku sen jälkeen, jota seurasi ainakin viisinumeroinen epämääräinen luku. Kolmessa kolikossa oli etunumerona jokin suurempi, eli yksi tai sitäkin suurempi. Niidenkään pilkku ei ollut sitä yhtä numeroa kauempana, vaan kaikissa pilkku oli ensimmäisen numeron perässä ja sitten pitkä rivi epämääräisiä desimaalilukuja.
Hetken kuluttua tapahtui niin, että kolme suurinta meni ihan vähän oikealle ja loput myös hieman vasemmalle ja niiden väliin ilmestyi katkoviivajana, kuin piirtyen kolikoiden välistä ylöspäin, jonne muodostui suurempi kolikko, mutta se ei ollut kolikko, vaan jotain muuta, joten en osannut kuvata, koska se näytti myös seteliltä, mutta ei ollut sitäkään. Rahaksi sen silti tunnistin ja sen yhdenmukaisuus muiden kolikkojen kanssa oli sama. Sitten siihen uuteen rahaan tuli myös luku ja se oli 666 mutta valuuttamerkintä puuttui kokonaan. Lopuksi näin tekstin joka kuvaan piirroksessa. Pedon luku on 666 ja sille annetaan nimi. Sekä janan, jossa on numeroita 1-1000 alkaen vasemmalta oikealle.

Oma tulkintani on lyhyt, koska ymmärsin näyn samaan aikaan, en vaan huomannut alkuunkaan tätä symboliikan vahvistusta näyssä. Esimerkiksi rahan kelluminen, että kaikki valuutat tulevat kohta kellumaan vapaasti ja annetaan niiden pudota täysin vapaasti pohjaan. Ne nousevat sieltä yhtenä rintamana ja sitten tehdään pedon merkki ja annetaan sille yhteinen nimi ja ainoa valuutta minkä tuo raha hyväksyy on pedon valutta, ilman käteistä rahaa. Käteinen raha kerätään kokonaan pois, eli se kelpaa niin kauan kuin sitä enää on ja sitä nuo kolikot tarkoittavat ja niihin verrattava desimaaliluku, suhteessa pedon lukuun. Kuoleva potilas myös ravisti kehoaan ennen kuolemistaan ja siinä se yritti vielä ravistaa valuuttoja altaaseen, mutta kuoli sitten. Se on myös mielenkiintoinen juttu, koska en nähnyt kaikkia valuuttoja altaassa.

Sain ystävälleni profetaalisen viestin samalla kun tuon näyn ja lohdutuksen sanoja, jossa ilmeni sellainen seikka, että tuo pedon valuutan arvo tulee olemaan neljä kertaa huonompi kuin yksi euro. Eli jos sinulla on 500 euroa, sinulla on 2000 edestä pedon valuttaan nähden, vaikket koskaan pedon valuuttaa voikaan saada käsiisi ilman merkkiä/sirua. Pedon valuutta ei tule koskaan tule myöskään muuttumaan käteiseksi ja eurot sitä ovat, kunnes lakkaa nekin.

23.10.2008

Keisarin uudet vaatteet (tein joskus luontosivuille saman aiheen napajään sulamisesta)

Tämän jutun innoitti tänään ystäväni Jarin kanssa käymä keskustelu, jonka jo muutama päivä aikaisemmin käytiin läpi samalla tavalla toisen ystäväni Markun kanssa, joten tein siitä nyt sitten jutun. Kaikki liittyy viisauteen ja lapseuteen sekä niiden välissä olevaan syvään railoon, jossa on paljon viisaaksi haluavia. Viisaaksi haluava sydämessään tietää, mikä on oikein ja oikeaa viisautta,
mutta haluaa seurata auktoriteetteja, yhteiskunnan ja koko maailmaa pyörittävää "niin viisasta" koneistoa, joka ei voi erehtyä. Kaikki muutkin seuraavat ja uskovat: CNN, tiede, MTV3, Suomen hallitus, Iltalehti, kunnallis-päättäjät, poliisi, sosiaalitoimi, arkkipiispa jne. ovat kaikki esiintyjiä modernin musiikin -70 luvulla. Niitä uskotaan...

Minun isäpuoleni ja äitini olivat -70 ja -80 luvuilla hyvin korkealle tavoittelevia muusikoita oopperan ja pianomusiikin alalla. Kerran isäpuolen kanssa saunoessamme hän kertoi minulle kun -70 luvulla tuli Suomeenkin sellainen "uusi aalto" vai miksi sitä kutsuttiin "modernismimusiikki". Se sai sellaiset siivet, että hienosto joka aina hienouttaan tuli kuuntelemaan Finlandiataloon klassisen pianonsoiton taitureita, tulivat sinne vain siksi, koska he halusivat myös näyttää asiantuntevilta, vaikkeivät ymmärtäneet siitä enää tosiaan mitään, koska tuskin edes taiteilija itsekään siitä ymmärsi. Eikö ollutkin aika kammottava vääristymä? Se oli keisarin

uudet vaatteet. No kerran edessä istui kaksi vanhempaa raharouvaa Töölöstä ja kun pianoa soittava henkilö paukutti pianoa kuin heikkopäinen ja sitten piti jonkin ihme, luovan tauon. Voit hyvin kuvitella. Meteli oli suurimmillaan juuri ja toinen vanhempi rouva huutaa keskellä hiljaisuutta, koska ei osannut arvata: "mennään kuule pois, eihän tätä voi hullukaan kuunnella". Siitä lähti oikeasti liikkeelle totuudenhakuisuus musiikkipiireissä. Tuo modernismi loppui aika pian tuon tapauksen jälkeen. Totuus oli saanut valon, koska eräs luulevainen tunnusti.

22.10.008

Jatkan lyhyesti leivän murtamisesta ja sen nauttimisesta

Jos me ajatellaan Raamattua leipänä ja sen murtaa sinulle Jeesus Kristus, mitä sitten tapahtuu, tai voi jäädä tapahtumatta? SYÖMÄTTÄ JÄÄMINEN tai AHMIMINEN PELKKÄÄ LEIPÄÄ. Meillä Suomessa kutsutaan meidän kirkkoa kansankirkoksi, joka on tarjonnut leipää ja kansa on sitten käynyt sitä syömässä. Jeesuksen tunnistaa vain pieni osa, jolle leipä on murrettu, eikä osalle edes paljastu, eikä he voi tuntea Jeesusta siksi. Kunnes vasta kun Jeesus murtaa ja ojentaa leipää. Kun minä kolkutan oveen, sille joka avaa, minä tulen sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani. Tässä vasta alkaa leivän kastaminen tietysti Pyhällä Hengellä, jossa Jeesus tulee syömään sinun valmistamaasi paistettua kalaa.
Tässä kohtaa minä huomautan taas kolmesta ryhmästä ihmisiä, siis kristittyinä itseään pitävistä ihmisistä, enkä edes maininnut niitä ihmisiä jolle leipää ei ole edes tarjolla kunnolla, saati että välittävät siitä. Tuo joukko on niin suuri että kipeää tekee ajatella niitä, vielä kun ajattelee kansamme päättäjiä. Kyllä Kyösti Kalliolle ja Risto Rytille sekä Paasikivelle leipä maittoi. Se onkin sitten eri asia kastoivatko he silti leipää öljyssä ja aterioitsivatko Jeesus yhdessä heidän kanssa. Tämä erottaa morsiamen muista, valitettavasti. Eikä minulla ole paljonkaan keinoja kertoa, miten leipä kostutetaan, kuin rukouksella ja saadulla vastauksella herkkään mieleen, joka osaa vastauksen puolestaan ymmärtää. Vain vilpitön mieli on se varsinainen mieli, mihin vastaus lopulta tulee, kun leipää on yhdessä syöty.

21.10.2008

Leivän kastaminen Pyhässä Hengessä, on ainoa oikea tapa ottaa sanaa vastaan


Anteeksi! kuva on kamala koska nyt ei jaksa

Eilen ja toissapäivä minulle on annettu ajatuksia päähän leivän nauttimisesta. Tein tyttärelleni spagettia ja jauhelihakastiketta, jota sitten jäi tytön syötyä minulle hieman epäsuhteellinen annos, koska tein kohtuullisen vähän spagettia ja kastikkeeseen tuli liikaa nestettä. Sitten keksin että minullahan oli juuri hyviä vehnäsämpylöitä ja vanhaan tapaan, eihän se uusi ole, aloin murtamaan leipää ja dippaamaan sen kastikkeessa. Tämä on siis syömistapa, eikä ehtoollinen. Jeesus mursi leivän ja jakoi sen opetuslapsille ja he itse kastoivat leipänsä ennen suuhun laittamista. Tämän sanoman tärkeyttä minulle on nyt pari päivää ajatukset kolkuttanut. Eikä tämä sanoma ole ehtoollissanomaa, vaan vertauskuvaa.
No, jos minä alan kastaa suomalaista reissariani hernekeitossa, niin ei se ole itse tarkoitus. Ei se nyt kuitenkaan ihan niin mene, koska kyse on juuri siitä, mitä vertauskuvallinen maailma voi meille antaa. Raamattu on se leipä jota syömme mutta jos me ahmimme raamattumme ”haukionkalahaukionkalahaukionkala” tyylillä, niin että joku parhaista osaa sen ulkoa. Mitä tämä vertauksessa merkitsee? Olet syönyt leipää niin,

että sitä tippuu jo korvistasi ja kohta ole jo huonovointinen ylettömästä syömisestä ja et voi enää syödä palaakaan, vaikka kuinka yrität. Moni on päätynyt siihen, että vatsa tulee täyteen, mutta se on pelkkää leipää ja öljy olisi mausteilla ollut se paras kyytipoika.
Leipä täytyy kastaa, hyvässä öljyssä valmistettuun kastikkeeseen, jossa on sopivasti suolaa ja vaikka ripaus yrttejä. Tämä alustaa nyt siihen, kun alat katsella muita tapahtumia sen jälkeen, jolloin Jeesus oli noussut kuolleista, huomaat senkin, että vasta kun hän mursi leipää, niin opetuslapset tunnistavat Jeesuksen, ei ennen. Kun Jeesus avaa sanaansa, se tapahtuu. Siinä samassa puhuttiin pian jo paistetusta kalasta jota Jeesus söi kaikkien silmien edessä. Eli tulessa paistettua ja kypsää öljyistä kalaa. Eli kuolleista palattuaan Jeesus mursi leivän ja sitten opetuslapset tunsivat hänet. Opetuslapset sen sijaan olivat itse valmistaneet kalan paistamalla.
Onhan meillä sitten vielä ihmisravinnoksi täysin kelvoton mutta koko maailman halutuin aine maaöljy, jolla kulkee vaikka mikä vemputin maassa ja ilmassa saastuttaen lopulta kaiken.
Näitä ruoka-asioita kun miettii, niin sieltä löytyy tätä profetiaa aivan mielin määrin, toinen on häät ja kolmas on se sadonkorjuu. Sadonkorjuuseen kuuluu kylvötyö ja kasvatus.

Haluan edelleen jatkaa aiheesta sydämettömyys ja Rakkaudellisuus

Me elämme erästä pian laukeamassa aikaa edeltävää, mutta siirtymäaikaa, ihan sen rajapinnassa, siirtymävaiheessa. Joosefkin näki aikoinaan Egyptissä myös kun pellot alkoivat hiljaa kuivua ja karjaa kuolla, että nyt se alkaa. Eli ennen tätä siirtymäajanjaksoa oli jo tapahtunut järkyttävä yhteiskunnallinen rappeutuneisuus ei ole lähimmäisen kunnioitusta, vaan hiljaa pakottamista kaikki samaan formuun. Me elämme nyt sadonkorjuuaikaa, jossa maa kokee sen sadon minkä kylvi jo keväällä. Kevät oli ehkä tuossa vaikkapa 1985 vaiheilla. Silloin meillä oli jo lainsäädännössä tehtyjä ihanteita, jotka itse asiassa vasemmisto ja SDP on purkanut pois. Avioliittolaki joka suorastaan myöhemmin Vihreiden toimesta jopa raiskattiin ja häpäistiin. En minä SDP:tä lähde kaikesta haukkumaan, mutta siellä vain oli asioita, jonka sallimusten seurausta tämä nyt on. Suomen sosiaalinen holhoaminen ja ammattiliikkeiden jatkuva yritysmaailman kanssa tekemä kädenvääntö kuka vie ja kuka vikisee, sai kaiken kireälle, kuin kumilankakerä, jonka kaikki säikeet on vedetty joka ikiseen suuntaan ja ne ovat kireät kuin viulunkieli. Tässä vuosi pari sitten elimme jo hedelmiemme kypsymisen alkuaikaa. Kumilangat ovat venytetty joka paikassa äärimmilleen yhden ainoa loputtoman pitkän lauseen perusteella "voisiko tätä vielä vähän jostain tinkiä, säästää, virittää ja ottaa joltain pois". Ajatellaan vaikka niin, että joku sairastuu, eikä pääse töihin. Pomo ensin vetää kaikki mahdolliset tavat esille kiistää sairaus, joka menee jopa niin pitkälle, että kaikilla firmoilla on ostettu yksityinen työterveysasema, jossa on tarkat ohjeet kaikesta. Tämä on se resepti, jolla tämä maa on tässä kunnossa, koska emme luota toisiimme edes lähtökohtaisesti, vaan luotamme vain siihen, että me kieroilemme ja valehtelemme, poikkeuksetta aina. Siihen maailma luottaa, kun se luottaa lähimmäiseen. Kovuus ja armottomuus, niin itsellemme kuin muillekin meidät on vienyt tähän. Lopuksi se kaikkein pahin virhe, jonka teimme virityksessämme kaikkien ihmisten vahvuuden kautta hakea hyötyjemme maksimointia, me opetimme lapsillemme, että kaikki etenevät elämässään vain siten, eikä sinulla ole muita keinoja.
Jos me edes nyt, vihdoin alkaisimme opettaa lapsillemme armoa ja rakkaudellisuutta, me olemme kahdenkymmenen vuoden päästä jälleen hieno kansa. Jos yhteiskunta ei virittäisi vehkeitään niin äärimmilleen kuin se on tehnyt, niin maailma olisi helpompi paikka asua. Eikös nimenomaan Joosefkin kerännyt hyvinä vuosina viljaa aittaan, eikä viritellyt kuvioita maksimihyödystä ja voitosta satona Jumalalta saadusta viljasta, vaan pani sen talteen köyhien oikeaa hätää varten. Mielestäni Suomessa vain Sauli Niinistö teki juuri niin, siis hyvä että joku.
Onhan tähän minulla suora resepti: Uskonto takasin kunniaan jo esikoulusta, jossa pidetään aamurukoukset, iltarukoukset ja kerrotaan Jumalan Rakkaudesta. Annetaan taas niiden muslimien ja hindujen, muiden shamaanien ja ufoharrastajien, sekä homojen ja lesbojen elää kuten haluavat, jolle se ei kelpaa. Jos joku haluaa rakastaa rahaa, niin menköön vaikka Las Vegasin pikavihkimisten kautta Monacoon naimisiin rahojensa kanssa. Vieköön lapsensa siihen maahan, jossa he haluavat lapsistaan opettaa murhaajia ja itsekkäitä riistäjiä. Suvaitsevaisuuskin on varsinainen kirosana, koska meidän maailman suvaitsevaisuus sallii sodan Jumalaa vastaan. Sana suvaitsevaisuus kumoaa Jumalan sanan Rakkaus ja asettaa ehtoja johon suvaitsevaisuus yltää. Synnin tekemisen ilman katumusta, sinne yltää suvaitsevaisuus.

Niin kuin rakastettava Kummelihahmo Matti Näsä sanoisi yhteiskuntavuodatuksensa päälle: "Mua ei sit huvita taas oikeen yhtään mikään". Näin toteaa tässä kohtaa jarmokin.

20.10.2008

Ei edelleenkään ymmärretä tosiasioita, kuinka kaukaa juuret tulevat (kaksi artikkelia)

Miksi taas ja miksi taas?
Julkaistu 24.09.2008, klo 13.08 (päivitetty 24.09.2008, klo 13.09)


Kuva: YLE
Taloyhtiömme lippu laskettiin puolitankoon klo 06.00. Aamu oli kaunis ja tyyni, mutta suruliputuksen merkitsemä. Miksi taas ja minkä takia? Mikä yhteiskunnassamme on niin pahasti vialla, että Jokelan kauheuksien toisinto tuli vain vuoden sisällä?

Kauhajoen tragediasta on kulunut vuorokausi; tapahtumien kulku on ollut suurin piirtein sama kuin Jokelassa. - Samanlaisia ovat myös keskustelut, analyysit ja parannuslupaukset. Toivottavasti nyt myös tehdään jotakin. Muuten parannusta lupaavien puheet ovat jonninjoutavaa tuuleen huutamista. Kuulun niihin, jotka uskovat pysyvän parannuksen syntyvän vain menemällä juuriin asti, ja korjaamalla epäkohtia

aiheuttaneet syyt. Tämä on pitkä tie ja tulokset näkyvät vasta vuosien päästä. Yhteisöllisyys ja välittäminen ovat kadoksissa. On yhä helpompaa eristäytyä ja siirtyä yksinäisyyteen kenenkään sitä huomaamatta.

Tämän aiheen jo puin läpi kohtuullisenkin tarkkaan, ainakin omasta mielestä. Entäpä tämä ihan samaa?
Paitsi valtion toimi samaan periaatteeseen noudatettuna, kaikki perheen isät vankilaan ja heti. Vai voimmeko myöntää, että haulikoitakin oli jo 1800 luvulla ja RAKASTAVIA perheenisiä.

Isän uskotaan surmanneen perheensä Oulussa
Julkaistu 18.10.2008, klo 13.49 (päivitetty 18.10.2008, klo 21.25)


Kuva: YLE

Nelihenkinen perhe on kuollut Oulun Kaijonharjussa ammuskelussa puolenpäivän jälkeen lauantaina. Poliisin mukaan näyttää selvältä, että ampuja oli perheen isä.

Muita tutkintalinjoja ei ole, vahvistaa rikoskomisario Matti Pohjosenperä Oulun poliisista. Perheen isän lisäksi kuolivat hänen puolisonsa sekä kaksi noin kymmenvuotiasta lasta. Kaikilla vainajilla oli ampumavammoja. Laukausten vuoksi paikalle hälytetty poliisipartio löysi perheen kuolleena. Poliisin saapuessa paikalle ei ollut enää mitään tehtävissä perheen hyväksi.

Motiivia ei vielä tiedetä!


Miksi meissä tapahtuu halu tappaa ja tuhota toisemme ja mistä se juontuu? Minua kutsuttaisiin viisaaksi jos minua uskottaisiin, joten nyt minua kutsutaan vain lapselliseksi. Viisaus ei silti ole minussa, vaan Jumalassa ja löydän sen viisauden itse Raamatusta. Mutta koska Rakkaus on kadonnut, jää vain armoton yhteiskunnan taistelukierre ja viha tilalle, joka ottaa ohjat käsiinsä jonain päivänä. Rakkautta ei enää ole, eikä sitä kukaan aktiivisesti vaali. Nykyään puhutaan niin paljon vain huolehtimisesta eikä rakastamisesta. Rakkaus on jäänyt jo vuosia sitten sanavarastomme ulkopuolelle, eikä varsinkaan viranomainen puhu Rakkaudesta, koska sehän mielletään aina seksuaalisuuteemme. Rakkaus ei enää kuulu suomalaiseen sananvalintaan, ellei kyse ole maksullisesta seksipalvelusta.
Kun katsotaan sitten taustaa, milloin tämä kaikki on alkanut, me näemme peräti -80 luvulle hyvin nopeasti. Ongelmia tulee lisää ja lisää, se on varmaa ja me vain ihmettelemme ja vikisemme kun meitä viedään. Tehkää siis päättäjät jotain, mutta viisaasti. Enää ei nimittäin ole tehtävää paljoa, koska nyt täytyy tehdä tulevaisuutta kahdenkymmenen vuoden päähän. Tämä nykyisyys on tehty jo kaksikymmentä vuotta sitten.
Aloittakaa vaikka jo neuvolasta, kun äiti tuo lastaan, päiväkodista, perheneuvolasta ja kouluista ja ottakaa tietoa, kuinka perhe voi OIKEAT ÄITI JA ISÄ, ne alkuperäiset biologiset vanhemmat. KAIKKI MUUT SUHTEET TUOVAT KUOLEMAN. Jos tätä tietoa lapsi kertoo päiväkodissa ja se menee hieman eteenpäin, perheneuvojalle, voisi vanhemmat kutsua juttusille, jossa RAKKAUS ja sen oikea omaksuminen tunnettaisiin kristityllä tavalla. Rakkaus kantaa kaiken ja vie lapsen terveeseen yhteiskunnalliseen asentoon ja järjestää lapselle turvallisen itsetunnon, joka ei tapa, vaan rakastaa. Tehkää jotain ja yhteiskunta kohta lakkaa vihaamasta toistaan.
Perheneuvolan nimi tänä päivänä ei saisi kuulua perheneuvola, vaan perheen hajottamo. Sinne otetaan vastaan kyynelehtiviä äitejä ja lapsia, joille kerrotaan ensin turvakotimalli ja sitten suoraan avioeromallit. Hallitaan avioero, jopa niin, että kaikki loppuu kuin seinään, eikä mitään jää enää jäljelle. Elämä päättyy ja perhe jatkaa hengittämistä, mutta kysymys kuuluukin, mitä henkeä se hengittää tuhottuna ja murskattuna. Pahaa, vihaa ja katkeruutta, ei anteeksiantoa, eikä halua muuttua hyvän ja rakkaudellisen ilmapiirin hengittäjäksi. Sieltä tulee ase käteen ja PAM! älä siis ihmettele enää miksi ja miksi.

17.10.2008

Yrittäjyydestä terveisiä Helsingistä - juteltuani vanhan TA-alan yrittäjän kanssa

Mitä yrittäjyys on kristillisesti ajateltuna?
Herää kaksi ääripäätä, kuka tahtoo voittoa ja kuinka paljon. Toinen asia on se että ylipäätään tahtoo yrittää omin voimin. Yrittäjähän on historiallisesti katsottuna merkittävä asia. Minulla on oma isoisän isän veri suonissani ja hän oli mm. Rautaruukin alkuperäisessä perustajakokouksessa, joka ei ollut siis virallinen 1960 luvulla tehty, vaan paljon aikaisempi, jolloin aikanaan Raahen terästeollisen toiminnan aloittanut yritys aloitti toimintansa. Vanha pappa oli metallurgi niemeltä Vartija. Akseli Vartija, oli hänen nimensä ja varsinaiselta ammattinäytteeltään hän osaisi ja ymmärsi metallin käsittelyä tieteen osaajana. Aksel Vartija piti kassakaappitehdasta Raahessa ja luki jatkuvasti Venäjää, tiesi sen myöhemmin myös hyökkäävän vääjäämättä Suomeen ja muutti myöhemmin muistaakseni 1936 Tornioon perheensä kanssa. Viisas mies ennakolta ja vei perheensä siis turvaan, katsoen karttaa, mistä pääsee nopeasti pakoon. Ajatteles kuinka suuri muutos? Ei sellaisia muuttoja tehdä tänään eikä varsinkaan ennalta tietävän vakaan Kristityn näkemyksestä, joka näkee Rautaruukin ja venäjän yhtä aikaa. Suuri on Usko, vai mitä?
Minä taas olen graafisen osaajan taidon hankkinut yrittäjä, joka vaihtoi alaa kokonaan turvallisuusalalle pian vuoden 2000 jälkeen. Kuvassa oleva henkilö on offset painokoneen käyttäjä eräältä yrittäjäsivustolta.

Kuva: Akseli Vartija (kuva on otettu ehkä 1930 luvulta)
Tälläkin yritystoimintaa harjoittavalla ammattikunnalla on hirvittävän pitkät perinteet. Graafinen teollisuus pystyi työllistämään mm. vielä-70 luvulla kymmeniä ja jopa satoja henkilöitä yrityksessään. Tekniikka on pudottanut henkilömäärät minimiin, eikä monilla painokoneilla enää tarvita edes kunnolla yhtä käyttäjää. Mainostoimistot aikanaan työllistivät valtavan määrän henkilöitä. Voin kertoa suhteen nykypäivään eli 1:30 on työllisyyden pudotus. Painotalojen graafisen esivalmistuksen taitajat olivat pitkä jono erilaisia ihmisiä, ennen  tätä painokonetta, joka kuvassa näkyy. Ennen oli suunnittelu, taitto, peistityö, latomo, repro ja painopeltien kehytys. Koneet tekevät nyt kaiken tuon välityön. Järkyttävä työpaikkojen katoaminen ja se kaikki näkyy tuotteen lopullisessa hintalapussa. Jos sinä katsot kiinalasta tuotetta ja ihmettelet pääsi
puhki, että miksi se voi olla noin halpa, sinä tiedät, että joko tekotapa on teknillisesti järkyttävän halpa ja se on viilattu teknillisesti huippuunsa, tai sitten käytetään orjatyövoimaa. On siis kaksi vaihtoehtoa edetä.
Tuossa -90 luvulla yritysmaailma sai kummalliset lisäsiivet, joka oli osakkuus ja osake-etujen tiukkaakin tiukempi valvonta. Tämä johti termiin, jossa puhuttiin kannattavuudesta. Yrityksille ei riitäkään se, että ne työllistää, vaan niiden täytyy kannattaa ja maksimoida kannattavuus. Pörssiyhtiöt tulivat yksityissijoittajien käyttöön Internetin välityksellä ja monopolipeli sai alkunsa. Yrityksistä tulikin kilpajuoksijoita joiden päätehtävä oli kannattaa mahdollisimman paljon ja tuottaa mahdollisimman paljon rahaa omistajilleen. Tässä vastakin oli uutinen, missä kerrottiin yksityisten ihmisten omistavan jättisuuria omaisuuksia pelkästään osakkeina ja pankkitalletuksina. Mitä nuo ihmiset sitten tekevät työkseen? TÄH? on oikea vastaus.
Homman "gule" tavallaan on se, että tavoitteet ja tekniikka ovat saavuttaneet toisensa. Orjatyövoima on tullut tekniseen osaamiseen ja lopputulos on HALPA!
Jesaja 65:19-25 Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä. Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn. He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä. Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.
Maailma siis muuttuu pian ja vääryys ja ahneus loppuu. Nykymaailman karmivan ahne malli kerätä rahat ihmisiltä saa väistyä. Enää ihmisten ei tarvitse syntyä yrittäjiksi, menettämällä samalla hetkellä kaiken sosiaalisen oikeutensa. Ihminen voi yrittää, vailla pelkoa, että joku jatkuvasti imee ansaitun elantosi. Ihminen elää pitkään kuin puut, eli satoja vuosia. Me rakennamme taas taloja ja teemme kaikenlaisia hyödykkeitä, kuten ennenkin, mutta Jeesuksen Johdossa ja hänen avullaan. Me jatkamme teollista kehitystämme ja osaamistamme, mutta kaiken takana on Kristillisyys, joka on tullut näkemiseksi ja todeksi. Siis lihaksi. Mutta me Pyhät, morsian, emme koskaan enää kuole.

16.10.2008

Sitä samaa osastoa taas - Pedon merkki - Käsitellyt kortinlukijat vieneet rahat tuhansilta
16.10.2008 0:47

Euroopassa on paljastunut ennen näkemättömän suuri maksukorttien huijausvyyhti.


TAPAHTUMA Käsitellyt kortinlukijat ovat lähettäneet
korttitiedot ja PIN-koodin suoraan Pakistaniin.
(Kuvan laite on Alkon kassalta, eikä se ole ollut
rikoksentekovälineenä).
(LK)

Rikollisten käsittelemillä maksukortinlukijoilla on onnistuttu tyhjentämään tuhansien kuluttajien tileiltä useita kymmeniä miljoonia euroja.

Asiasta kertoneen brittiläisen Telegraph-lehden mukaan käsiteltyjä kortinlukijoita on päätynyt kauppaketjuihin ja liikkeisiin ainakin Britanniassa, Irlannissa, Hollannissa, Belgiassa ja Tanskassa.

Tiedot suoraan Pakistaniin

Jättimäinen korttihuijaus alkoi paljastua yhdeksän kuukautta sitten. Lehden haastattelema yhdysvaltalainen vastavakoilujohtaja Joel Brenner luonnehti rikosta lajissaan ennen näkemättömän suureksi.

- Aiemmin vain valtiollisella tiedustelupalvelulla olisi ollut resursseja tämänkaltaiseen operaatioon. Tämä on pelottavaa, Brenner sanoi.

Operaatiota on pyöritetty Kaukoidästä. Käsitellyt kortinlukijat ovat lähettäneet ainakin MasterCard -kortin käyttäjien tiedot sekä PIN-koodit välittömästi Lahoreen Pakistaniin, mistä niillä on tehty edelleen ostoja sekä nostoja eri puolilta maailmaa.


Huomaa kansan selkeä mielipide

Viranomaisvalvonnassa asennettu siru ihon alle on paras yksityisyyden suoja rahoillesi.
Et tarvitse PIN koodeja, etkä muutakaan valokuvallista passia tms. todistaa, että sinä olet sinä.
Voi vapaasti maksaa burga päässäsi korttiostoksesi. Käteistä rahaa ei enää tarvita, koska
maailman talous kaatuu, eikä valutat enää toimi. Vain pedon merkillä on merkitystä ja rikkaat
ensin, koska heillä on paljon menetettävää. Köyhiin ja kristittyihin väkisin ja lopuksi kuoleman
uhalla. Se joka ei ota merkkiä, ei voi ostaa, eikä myydä, koska ei ole käteistä maksuvälinettä.

15.10.2008

Jälleen uusi uutinen pönkittämään lisää pedon merkkiä, koska nämä kaikki edistävät
kontrollia, pakollistettavaa kontrollia kaikista ihmisistä. Kukaan ei saa kulkea vapaasti,
vaan kaikki kulkevat kontrollipisteiden kautta, jotka rekisteröivät koko ajan...
Pedon merkki on kuoleman merkki, mutta älä pelkää, jos sinuun se pakolla pistetään!
Jumala ei hylkää, vaan merkki on siitä syystä, että sinä tajuat. Kristus on se oikea merkki!

Ruotsalaismies johti Irakin al-Qaidaa
Julkaistu 15.10.2008, klo 20.44

Yhdysvaltain armeija kertoo surmanneensa tulitaistelun yhteydessä terrorijärjestö al-Qaidan Irakin osaston kakkosmiehen. Ruotsin ulkoministeriö kertoo miehen olleen Ruotsin kansalainen, joskin alun perin kotoisin Marokosta.

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo oli seurannut miehen liikeitä jo 1990-luvulta, sillä hän oli mukana väkivaltaisissa islamistisissa ryhmissä Ruotsissa. Hänen kerrotaan ottaneen osaa terroritoimintaan Irakin lisäksi myös Afganistanissa. YK ja EU merkitsivät hänet terroritoimista etsittyjen listalle vuonna 2006, jolloin hänen omaisuutensa jäädytettiin. Säpon mukaan miehen toiminta Irakin al-Qaidassa ei aiheuttanut vaaraa Ruotsille.

Maailman tärkeimmät henkilöt tietävät hurjan totuuden: IHMISIÄ ON AIVAN LIIAN PALJON.

13.10.2008


NÄIN KÄVI JA KOHTA HYMY HYYTYY...
Tuleeko aikaa olemaan vielä 3,5 päivää, viikkoa vai kuukautta TOTAALISEEN ja profeetallisesti
ENNALTA TIEDETTYYN KONKURSSIIN? Tietäjinä en minä vaan nuo muut! Jarmo näyttää sormella.

Kirjoitus vakavasta ongelmasta ja oma tunnustus eräästä alkuun katkenneesta suhteesta

Haluan puhua nyt kristityn ja monen muun länsimaisen kulttuurin ongelma-asenteista. Meillä on ihanteeksi nimettyjä monia hyvin myös nimenomaan uskovia eksyttäviä pahuuden työkaluja: tasa-arvo, yhteiskunnallinen sallimus, suvaitsevaisuus, rotutasa-arvo ilman holokaustin tuomitsemista, kasvisruokahömpötys, eläinaktivisti- eli kettutyttöajatusmaailma, lesbo- homo ja sovinismi- feminismi. Tulossa on monenlaista muuta ja pelottahan tuo kaikki jo mahdottomasti Uskonpolulla kulkevaa Jumalan lasta.
Tuosta kun lähtee raapimaan tosiasioita Jeesuksen tuoman sanan mukaan, joka ei milloinkaan tyrmännyt sanaakaan vanhan testamentin sanoihin. Lopputulos minun näkökulmasta on aika kummallista katsottavaa, sillä esimerkiksi jokin adventisti vegetaristi feministi, on aika ihmeellinen yhtälö jo kristittynä. Hän puhuu jatkuvasti vertailemalla miestä, minkälainen tämä on ja kertoo kuinka kamalaa on katsoa, kun mies tekee aina niin ja aina näin, lisäksi kun hän syö lihaa, joka mädäntyy tämän vatsassa ennen kuin mies edes ulostaa ruokansa. Mies on sitä paitsi aina suppeakatseinen, huono puhumaan, eikä osaa katsoa asioita niin, eikä näin, koska mies on mies ja on siksi erityisen kammottava koska on aina käyttämässä naista hyväkseen. Silti feministi tekee tasa-arvoa, eikä halua mollata miestä. Puhe on aina ollut silti vastoin mielipidettä. Kerran kuulin erään haastattelun, jossa feministi ilmaisi meidän naisten olevan pakotettuja asumaan miesten kanssa samalla pallolla. Nainen haluaa silti aina miehen seksuaalisia palveluita, joten nainen usein aiheuttaa hyväksikäytön eikä mies. niinpä miestä, jota ihme kumminkin silti tarvitaan vain siittämään lapsia, eipä sitä sitten juuri muuhun tarvitakaan. Sitä paitsi, jos mies ei pidä edes sapattia! HIHHUHHUU. Sain suurin piirtein nämä samat, miestä karkeasti mollaavat lauseet kuulla, vaikka kerroin heti alkuun, että olen yksiavioinen, enkä voisi koskaan olla enää avioliitossa kenenkään muun kanssa. Sain kuulla nämä sanat ihan itse, kun annoin vain hieman viivästyneet, viime keväänä annetut lopulliset "pakit" adventistinaiselle, koska olisin halunnut olla vain ystävä ja tiedän olevain yksiavioinen ja hieman lempeä sielu sanoa kovasti heti alkuun. Siinä tuli annos kamalaa käärmekeittoa pettyneeltä naiselta, miehestä jonka arvoa ei sitten enää olekaan olemassa, koska tämä ei ole valmis eronsa jälkeen uuteen liittoon.
Erään Rakkaan sisaren näky avioerostani ja sen palautumisesta: Sinun vaimosi seisoo hämärässä, pää ja hartiat ovat painuksissa, kädet roikkuvat velttoina sivuilla. Sinä menet vaimosi luokse täynnä Rakkautta, ja sinun takanasi loistaa kirkasta valoa. Vaimosi nostaa hieman  katsettaan ja hymyilee hämillään surullisesti, silmänurkassa kimmeltää kyynel. Sinä halaat vaimoasi "nallekarhun" syleilyyn, ja vaimosi painaa väsyneenä päänsä sinun rintaasi vasten, mutta kädet roikkuvat edelleen velttoina ja voimattomina sivuilla. Sinun vaimosi näyttää niin pieneltä ja hänen päänsä ulottuu juuri sinun sydämesi kohdalle.
Se on kaunis kuva, ja minulla tulee joka kerta kyyneleet silmiin, kun sitä katselen.
Teen nyt tämän takia kaiken poikkeuksen ja näytän kuvani vastoin periaatettani näitä sivuja varten. Ensinnäkään tämä sisar ei tiedä ex. vaimostani mitään, edes sitä että hän on 165cm ja minä 190cm ja hänen korvansa ylettää juuri ja juuri sydämeni kohdalle. Minä painan yli 150 kiloa ja hän taas on juuri ja juuri 65 kiloa, joten kokoero on juuri kuten hän sen näki. Sisar ei siis tiennyt tätä. (tämän kuvan hän on tosin nähnyt, mutta ei mittasuhteita) Jumala on suuri, eikä hän tarvitse informaatiolle rajoja. Tätä kaikkea voi myös olla kuvaus tosielämästä kun syntyy adventistiksi. Hän tekee samalla tavalla mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi, koska hän todistaa, että taivasten valtakunta on erilainen kuin synkkä maa. En minä itse pyytänyt saada syntyä adventistiperheeseen. Olen silti ylpeä adventistisuudestani, koska tiedän, että Jumala näyttää jonain päivänä myös meidän/heidän tarpeellisuuden olemassaololleen kristillisessä uskonnollisessa maailmassa. Olen kuullut erään sanovan minusta juuri syyllistäen melkein kuin synniksi, syntyneeni adventistiksi. Ei Jeesuskaan tuota ristiä ole kokonaisena kantanut, näethän sen itse. joten poikkipuu, kuten olallani on, se oli käytännössä korkeintaan mahdollista kantaa 800 metriä ruoskittuna ja hakattuna. Rakkaat arvokkaat lukijani, minulla syntisenä ihmisenä on silti niille, jotka jäävät, kerrottavana pelkästään suuri ilosanoma, koska heitä ei Jumala hylkää, vaan kyse on pian tapahtuvasta
ylösottotapahtumasta jota seuraa tuon tapahtuman jälkeen tulevasta, SUURESTA, SUURESTA SADONKORJUUSTA, jossa lähtevät häävieraaksi katsomaan ja juhlistamaan sulhasta ja morsianta. Kaikki ovat sinne tervetulleita, eikä siellä ole eripuraa, kuka on kuka, sillä me olemme yhtä Pyhää joukkoa siellä yhdessä, eikä me olla enää adventisteja eikä helluntailaisia, ei vapiksia, eikä luterilaisia. Me olemme Jeesuksen Kristuksen Pyhää suurta joukkoa, jolla on koko valta maan päällä ja taivaassa. SITTEN!

Jaahas :) tässä maailmantalousasiassa kävi ilmeisesti juuri toisin päin.

Toisaalta tämä kuvastaa valherauhan tuloa, keinoa jolla tehdään valheellinen totuus. Kyllä minä arvaan että moni ajattelee nyt, että nyt Jarmo saivartelee. Ei se haittaa, voin saivarrellakin, mutta ainakin puhun sitä mitä sydän sanoo. Toisille se on sydän, minulle se on Pyhä Henki. Henki sanoo sydämessä, että kaikki on pelkkää silmänlumetta.
USA:n pörssi tosin on vielä avautumatta... paljastuuko totuus vasta sitten? Eipä sitä tiedä! Ihmisen Usko on hatara ja moni saisi suuren voiman, jos Usko olisi 100% lapsenuskoa.

 


LINKKI

Rauno Helppi lähetti pitkästä aikaa maililla kirjoituksensa:

Rauno Helppi on hyvin vanha ystävä, vaikka meni piiiiitkä aika kun jälleen tapasimme. Meidän molempien tausta on Adventtikirkossa ja tapasimme ensimmäisen kerran Kallioniemessä vuonna joskus -70 luvulla. Minä olin vielä nuori tai oikeastaan lapsi vielä.
Tapasimme vuonna 2006 heinäkuussa ensimmäisen kerran pitkästä aikaa ja silloin tiesin, että tämä mies kastoi minut lopulta Pyhän Hengen kasteella. Tunne oli jo silloin selkeä, koska jäin miettimään kokouksen jälkeen jotain hyvin merkillistä ja sen jälkeiset tapahtumat olivat vieläkin selkeämpiä. Minussa oli tapahtunut selvä muutos, tavisuskovaisesta syvään Hengelliseen Uskoon, jolla on suuri johdatus mukana. Olin minä tätä halunnut koko elämäni, mutta aika ei ollut vielä tullut. Rauno Helppi minut kastoi ja siitä syntyi Pelastussanoma.

Tekstiviestityksemme kuului näin kun kysyin häneltä "käyttöoikeuksia" (kyllä me molemmat tiedämme kenelle käyttöoikeus kuuluu) kirjoituksiin: Shalom Herrassa Jarmo veli. Saat niin paljon kuin koet hyväksi Herran Hengessä. Kotisivut voit kopioida mitä vaan vapaasti ilmaislevitykseen. Osoite www.raunohelppi.com

12.10.2008

Venäjä valmistautuu suureen sotaan. USA menee konkurssiin ja koko maailman talous kaatuu. Paljastuuko totuus meille huomenna?

Pankkimaailma konkurssiin ensin - varmistaa pedon merkin tulon

Vaaditaan poikkeuksellisia toimia, kertoo G7 (huomaa, kahdeksas on tulossa Joh.ilm 9)

G7-mailta tavoitteet kriisistä selviämiseksi
Julkaistu 11.10.2008, klo 02.32 (päivitetty 11.10.2008, klo 21.20)

Johtavien G7-teollisuusmaiden talousministerit ja talouselämän toimijat ovat päässeet Washingtonissa lauantain vastaisena yönä yhteisymmärrykseen toimenpidesuunnitelmastaan finanssikriisistä selviämiseksi.

G7-maiden eli Yhdysvaltojen, Saksan, Japanin, Ranskan, Britannian, Italian ja Kanadan yhteissuunnitelmassa todetaan, että finanssikriisin ratkaisu vaatii pikaisia ja poikkeuksellisia toimia. Allekirjoittajat sitoutuvat toimimaan yhdessä, jotta finanssimarkkinat vakiintuisivat ja luottovirtaukset palautuisivat ennalleen.

IMF: Maailman taloustilanne lähellä romahtamista
Julkaistu 11.10.2008, klo 23.24

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoitti Washingtonissa lauantaina, että maailman taloussysteemi on lähellä romahdusta. Asiasta uutisoi Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC.

IMF:n johtaja Dominique Strauss-Kahn sanoi, että kriisi on levinnyt jo pitkään muun muassa pahasti velkaantuneiden pankkien muodossa. Lisäksi hänen mielestään varakkaat valtiot ovat epäonnistuneet luottamuksensa palauttamisessa. Strauss-Kahn puhui Washingtonissa pidetyssä maailman rikkaimpien maiden G7-maiden kokouksessa Yhdysvaltain presidentin George Bushin jälkeen. Bushin mukaan maailmalaajuinen talouskriisi vaatii yhtenäistä, kansainvälistä reagointia. G7-maiden eli Yhdysvaltojen, Kanadan, Ranskan, Saksan, Iso-Britannian, Italian ja Japanin lisäksi Washingtoniin ovat kokoontuneet IMF:n johtajan lisäksi Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick.

MAAILMAN TALOUS ROMAHTAA


2.10.2008 Bryan Huppertsin näky 3.11.1997 talouden kuolemasta
(Jouko Piho)

Herra näytti minulle sairaalan vuoteella makaavan potilaan, jonka nimi oli Talous. Jalkopäässä oli hänen potilaskorttinsa, jossa erilaiset käyrät ja viivat menivät terävästi ylös- ja alaspäin. Potilas eli keinotekoisen hengityksen avulla, josta hän oli täysin riippuvainen. Monet asiantuntijat olivat ympärillä tekemässä monia asioita pitääkseen potilaan hengissä. Juuri silloin ylilääkäri astui sisään, katsoi potilasta ja julisti: "Tämä potilas on kuollut. Antaa sen mikä on kuollut, kuolla." Ylilääkäri katkaisi oman sormensa liikkeellä kytkimestä elintoimintoja ylläpitävät toiminnot. Talous oli oksentamaisillaan, haukkoi henkeään ja kuoli hirveän kuoleman.
Loppu.

Uskon, että me olemme menossa kohti maailman talouden globaalia hajoamista. Tämä tuho tuo kaaosta ja raunioita.
Samalla se irrottaa ihmiset väärän rahanjumalan palvelemisesta. Monet ihmiset tulevat Kristuksen luo. Jos me elämme Herralle tottelevaisina, meillä ei ole mitään pelättävää. Pyydä Herralta viisautta saadaksesi taloutesi kuntoon. Etsi ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä (aineelliset tarpeet) 
sinulle annetaan.

Lyhyt porttiteoria

Yhteiskuntamme antaa sen, minkä sallii ja kun jonkin asian sallii, niin viiden vuoden päästä sallimuksen kritisoijat ovat kivikaudelta.

Heitän huvikseni muutamia esimerkkejä:

1977 mannekiinikuningatarkilpailuissa paheksuttiin liian nuoria osallistujia, jotka olivat alle 18 ikäisiä.

Homoja ihmeteltiin kaikesta sydämestä, mitä heille kuuluisi tehdä. Lesbot olivat täysin ulkona, koska heitä ei ollut olemassakaan.

Rakkaus on feikkiä ja ollut jo pitkään, jota kukaan ei enää edes noteeraa miksikään. Rakkaus on kuin pahvimuki jossa oli suklaapirtelö ja kun suklaa loppui, vain maito jäi pohjalle, näin koko pirtelö joutaa roskiin. Rakkautta ei siis enää tunneta, mitä se on oikeasti.

Aikaisemmin avioeroja ei edes saanut ilman pätevää näyttöä aviopetoksesta. Nyt avioero on suositeltava tapa päästä ongelmista eroon. ongelmat tosin siirtyvät kauemmas, kunnes hylätty lapsi saa pyssyn itselleen ja ampuu sillä vaikka kaikki luokkatoverinsa.

Sosiaalitoimi viljelee sellaista käsitystä, että avioliiton ongelmat eivät kuulu lapsille. Tällä tavalla avioliitto kokonaisuudessaan ei kuulu lapsille, joka tarkoittaa sitä, että lapsia ei arvosteta ja ne eivät ole ihmisenä varustettu muistilla, vaan he ovat jotain? Imbesillejä. Lapset eivät siis edusta perhettä.

Kun katsotaan takaisin -70 luvulle, emme hyväksyneet silloin pornografiaa, homoja ja lesboja, puhumattakaan kaikesta seksuaalisesta saastasta, joka liittyi eläimiin ja lasten hyväksikäyttöön. Pelkästään poikaparin pussailu pimeässä porttikongissa oli jo paheksuttava puheenaihe. Nykyään sen paheksunta a pidetään kivikautisena ääliömäisyytenä.

Meidän yhteiskunta on saastunut loppuun, eikä siis ole ihme juttu mikään kouluampuminen. Yhteiskunta on julma, säälimätön, tinkimätön, jonka arvot eivät enää edusta Raamatullisia arvoja. Tästä johtuu kaikki, aivan kaikki. Jos saisin huutaa nämä sanat eduskunnassa, niin että he tosiaan kuulisivat sanani, voisi maailmaa hieman muuttaa.

Älkää salliko aivan kaikkea ja varsinkaan seksuaalisella alueella, koska siellä tapahtuu paljon muutakin samaan aikaan. Opetamme omat lapsemme murhaajiksi, ahneiksi, itsekeskeisiksi ja omahyväisiksi. Älkää Rakkaat ihmiset tehkö sitä.

11.10.2008

Joidenkin Rakkaiden ihmisten palautteesta edelliseen kirjoitukseen viitaten:

1. Miksi fossillit pystytään mittaamaan?
2. Miksi elämää on todistettu olleen jo ennen Aatamia, eli noin 5790 vuotta sitten?
3. Miksi alkuihmisiä ja niiden jäänteitä on löydetty?
4. Kaloissa on vanhin koodi (jumala loi veden ensin)
5. Miksi dinosaurukset ja muut? (ei kaikki selity vedenpaisumuksellakaan)
6. Miksi Jumala ei ole levännyt? (mm. siksi koska hän ei jätä luotuaan pulaan ja lepopäivä ei ole vielä käsillä ja ihminenkään ei ole vielä valmis, joten me eletään kuudetta päivää edelleen)

Raamatussa on kaksi luomiskertomusta, ota ja lue, niin huomaat että sanoissani onkin villi perä ja totuus. Sen jälkeen voi ajatella, että onko minun muissa ihmeajatuksissani perää. En voi sinulle sanoa, joka näet minut pelkkänä eksyttäjänä, että lue ja ota se mikä hyvää on. Ota silti se mikä hyvää on, koska en minä muutakaan voi sinulle tarjota. Henki on minussa vahva, eikä anna minulle omaa valtaa kirjoittaa mitään mätään hedelmään johtavaa sanomaa, ennen kaikkea näille sivuille, jotka ovat Jumalan Hengen käytössä. Uskon jopa niin, että minulle käy samoin kuin kävi eräille julistajille -70 luvulla jotka uhmasivat saatanpalvojia omin voimin (autokolari) kuten nyt Jörg Haiderille, jonka Jumala näki parhaaksi poistaa kuvioista.

Vastaus tähän on että Jumala loi maailman pitkällä aikajaksolla ja eläimet kauan ennen Adamia ja eläimien luonti koskee myös ns. alkuihmisiä, jotka olivat eläimiä, eikä Jumalan Hengen Puhaltamia ihmisiä, kuten Aadam ja Eeva. Jumala sanoi lepopäivänsä tulevan profetaalisesti.
Ehkä teen joskus laajemmankin jutun aiheesta... jos Herra suo.

10.10.2008

Avattu sinetti, vai uskon lukko?

On niin monenlaista uskoa ja kaikki sitä samaa Kristillistä Uskoa, vai sanoisiko vaan ”uskoa”, vai veisikö vielä matalammas uskon, eli monet vain harjoittavat uskontoa. No oleellisin minun kerronnassani on tällä kertaa teologia, millä tavalla ihmisten usko koostuu ja mistä elementeistä. Tämä liittyy vahvasti uskon lujuuteen ja täytyy melkein sanoa, että keskeisesti siihen, kuinka kukin ottaa vastaan uskoa. Vastaanottaminen taas liittyy kykyyn osata punnita tieto, jota tulee. Lähtökohtana ajatuksellani oli se, että Daniel, Hesekiel ja Johanneksen ilmestys ovat ns. lopunaikaan saakka lukittuja kirjoja. Kysymys kuuluu: Onko nyt lopunaika vai ei? Kaikki vastaa yhteen ääneen, että on. No miksi niin kovin moni ei sitten usko,

että nuo salatut kirjat ovat avautuneet? Siksi koska he eivät osaa ottaa vastaan uutta ja vanhasta opitusta poikkeavaa teologista ajatelmaa. Minulla on eräs hyvin läheinen sukulainen juuri sellainen ja siksi osaan ainakin puhua aiheesta. Näitä nimekkäitä avoimelle tutkiskelulle sulkeutuvia henkilöitä ovat mm. Raamattu kannesta kanteen, Jukka Norvanto ja nettijulkkis Jouko Piho Suomiprofetioineen, jotka ei tällä hetkellä ainakaan usko tempausteoriaan, vaan julistavat jotain muuta perinteistä. Tämä ei tarkoita että pidän heitä jonakin täysin umpimielisinä, vaan sitä, että he eivät vain ole avoimia tutkiskelevalle uskolle. Tutkiskeleva Usko nimittäin ottaa vastaan ja vakavalla mielellä punnitsee, jättää avoimeksi ne asiat, joita ei voi todistaa, eikä tyrmää mitään, mikä johtaa Ristin juurelle, eikä sitä, mikä pitää siellä, mutta tyrmää ehdottomasti sen, mikä johtaa poispäin sieltä.
Jos minä sanon että Jumala loi maailman aivan yhtä pitkällä aikavälillä kuin ateistitiedemiehet sen sanovat, saan monet Kristityt niskaani ja he huutavat minulle heti kurkku käheänä, että etkö sinä hyvä mies lue Raamattua? Siellähän sanotaan selvällä suomenkielellä että Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja sitten hän lepäsi seitsemännen. Hulluko sinä olet? Sitten sanon heille, että entäpä jos Jumala ei olekaan vielä edes levännyt sitä seitsemättä päiväänsä? Siitäkös nyt soppa syntyykin. Vai ettei ole levännyt, kun kerran Raamatussa sanotaan, että Jumala lepäsi seitsemännen päivän. Hulluko sinä olet? Sitten väitän vielä että ylösottoja onkin kolme, tai ainakin kaksi sellaista, jossa maailma ei näe itse Jeesusta, vaan ne ovat tempauksia ja hän saapuu vasta kolmannella kerralla näkyvällä ja julkisella tavalla. Tämä noudattaa juutalaishäiden seremoniallista kaavaa, sekä puimatantereen tyhjennystä a´la Jeesus Kristus, joka sen meille opetti oikeaoppisesti tekemään. Ensin uutisvilja, sitten pääsato, eikä saa leikata reunoja myöden, koska täytyy jättää köyhälle kulkumiehelle vielä vähän jäljelle. Hän kuvaa siis itseään ja julkista paluutaan aika vaatimattomasti. Taas kuuluu sama huuto, etkö lue Raamattua, siellä ei puhuta Jeesuksen muista tulemisista ja päin vastoin varoitetaan, jos joku sanoo, että hän on tuolla tahi siellä. Hulluko sinä olet kun noin väität? Vai väitinkö edes että Jeesus tulisi useampaan kertaan? Enpä tainnut väittää, koska tempaus ei ole sama asia.
Tässä minä heitin kolme kummallista väitettä ilmaan. Jos sinä punnitset näitä, kuten Paavali meitä on opettanut, että hedelmistä sinä sen tunnet, niin löydätkö näiden väitteiden keskeltä eksytyksen pois Jeesuksesta Kristuksesta? Onko näissä väitteissä jotain mikä näihin uskomalla estää pelastuksesi? Onko siis näissä väitteissä jotain sellaista, joka vie sinut pois ristin juurelta? Vai onko se ainoa syy, ettet halua, etkä uskalla avata sinettiä?

7.10.2008

Pedon merkistä keskustelua erään Rakkaan Uskonveljen kanssa

Pedon merkki on ihan aluksi käytävä läpi ja meidän täytyy muutenkin tuntea tosiasiat mikä merkitys pedon merkillä on, koska se Raamatussa on ikään kuin suurimpana ja merkittävimpänä vitsauksena. Mielestäni pedon merkki ei ole vakavin vitsaus Jumalan näkökulmasta, vaan enemmän meidän. Eihän Jumalalle mitkään implantit ja satelliitit ole mitään tärkeätä.
Jos ajattelee pedon merkkiä maksuvälineenä ja sitä että siihen liittyy jokin palvottava kuva, on pakko sanoa, että kyse on rahavallasta mutta myös uskonnon vallasta. Meillähän on tulossa hirvittävä lama, johon liittyy koko maailma. Hesekiel kertoo, että ihmiset heittävät kultansa ja hopeansa kadulle, niin alas niiden arvo on mennyt. Millä sitten on arvoa, jolla saa ruokaa? Pedon merkillä, johon liittyy jonkin kuvan palvonta. (lisään tähän sinisellä 9.10. että Raamattu kuvaa monessa kohden rahanpalvontaa Jumalan vastaisena palvontana, esim. sinulla ei voi olla kahta herraa, jota
palvot, Jumalaa ja mammonaa. Ensimmäisen pedon kuva (antikristus?) pedon kuvan tekijä on toinen peto (väärä profeetta?) ensimmäisen pedon palvonnasta on kyse kuvassa. Kuva jolle on annettu valta puhua ja koko maailman konkurssin jälkeisessä rahavallanpalvonnassa kuvalle/rahalle puhuminen on jo aika huisaa.) Tällä tavalla pedon merkistä tulee merkittävä seikka myös Jumalalle ja siksi Johannes kirjoitti sen ylös. Sitten on tärkeää huomata mikä on helvetti. Jumala on tehnyt helvetin saatanaa ja syntiä varten, eikä toivo sinne kenenkään muun joutuvan. Helvettiin silti joutuu ne ihmiset, henkiolennot ja enkelit, jotka pitävät synnistä itsepintaisesti kiinni. Jumalan on pakko heittää synnistä kiinni pitävä olento helvettiin, koska SYNNIN PAIKKA ON HELVETTI. Saatanalla ei ole armonmahdollisuutta ja siksi helvetti tehtiinkin, häntä ja hänen edustamaa syntiä varten. Helvetti ei siis ole paikka jota voisi kutsua vihaksi, Jumalan vihasta puhumattakaan. Jumalan viha on itse asiassa ihmistä lähestyvä Jumalan armo, samoin kuin kipu, tuska ja sairaus on lähestyvän jumalan varjo. Kun Jumala on hiljaa, eikä vaivaa ihmistä, on ihminen enemmän kuin hukassa. Helvetti taas on lopullinen ikuisuus, paikka jonne upotetaan lopullisesti pahuus ja synti. Helvetti on myös unohduksen takapajula, jota kukaan ei enää edes perästä muistele. Kuten näet, Taivastenvaltakunnan ajatusmaailma on ihmiselle kovin outo ja erikoinen.
No sitten menemme nopeasti Raamatun ilmoitukseen mitä pedon merkin ottajille tapahtuu.

Pelastussanoman lukija ilmoittaa maililla mielipiteensä, jota aloimme yhdessä purkaa:

Moi!
Eilisessä (5.10.) pedon merkkiä koskevassa tekstissäsi kirjoitit mm: "Missään kohtaa Raamattua ei sanota että se, jossa on pedon merkki, ei pääsisi Taivaaseen". Ilm.14:9-11:  Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. Kyseinen kohta kertoo yksiselitteisen selvästi, että JOKAINEN pedon merkin ottanut tuomitaan kadotukseen, olipa motiivi merkin ottamiselle sitten mikä tahansa. Toivottavasti Jumala avaa ymmärryksesi tämän asian suhteen, sillä sivustollasi on suuri vastuu. Siunausta - teet arvokasta työtä!

Jarmo vastaa:
Hei, Kiitos palautteestasi. Olipas loistava huomio, nimittäin en ottanut huomioon, että tuon voisi tulkita suoraan noin. Ehkä itse ajattelen vain omalla tavallani, liian suurella inhimillisyydelläni, enkä osaa katsoa muiden silmin. Korjaan sivustoilleni ainakin selitykseni tuolle, koska aivan kuten sanoit, vastuu on sivujeni ylläpidolla aika valtava ja tarvitsen paljon esirukousta. Pyydän!
Olen siis sanonut monesti, että Raamattu sitoo termejä samoja käsitteitä viittaamaan samoilla termeillä. Peto, kuva, Jumalan viha, vihan viini ja moni muu...
1. Johannes kertoo edellä lopunajan ihan viimeisistä tapahtumista, toisen enkelin sanomana:
Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat". Vihan viini on Jumalan vihan viimeiset vuodet, jolloin ensimmäinen voi-huutomalja oli pedon merkki. Armoa ei ole enää mutta joka kestää ja jaksaa loppuun, se pelastuu.
2. "Kumartaa petoa", tarkoittaa vain ehkä vapaaehtoisuutta, tai äärimmäisen pakon edessä tapahtuvaa palvontaa
3. "Ottaa merkin", tarkoittaa ja viitta jo terminä ilman muuta vapaaehtoisuuteen
4. " häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä". Tämä tarkoittaa elävää sielua, joka joko kestää loppuun tai ei kestä. Tämä tapahtuu siis kaikkien jo Taivaassa asuvien silmien edessä julkisesti. Eli kyse ei ole helvetin tulista. Moni on sekoittanut ennenkin Jumalan vihan helvetiksi. Minä en näe sitä helvettinä missään olosuhteissa.
TÄMÄ SAATTAA OLLA EPÄSELVÄÄ TAI AINAKIN VAIKEAA:
5. Heidän vaivansa savu? Savu on rukousta! Rukous jää ainiaaksi, (muistoksi) sana on siis ikuinen. Haluan vain sanoa, että ihmisen liha on niin heikko, että tiedän ihmisten oikeasti romahtavan väkivallan, kidutuksen ja julmuuden alla ja sellainen Jumala ei ole minun jumala joka siitä rankaisee ja kovimman ja kestävimmän palkitsee. Se ei yksinkertaisesti ole sama Jumala jonka olen Raamatusta oppinut tuntemaan, eikä Jumala muutu edes suuttuessaan tuossa asiassa.
6. Heillä ei ole vihan ajassa tosiaankaan lepoa, ei yöllä eikä päivällä, jotka petoa tai sen merkkiä kumartavat, joko pakosta tai ilman pakkoa. Siksi en usko mitenkään mahdollisena helvetinrangaistusta, jos joku on pakotettu kumartamaan petoa tai ottamaan sen merkin. Kaikki perustuu siihen, että tunnen Jumalani ja sitä kautta myös sanan.
Toivon että Pyhä Henki näyttää tämän toisen puolen vastaukseni sisällöstä. Pyydän sinulta myös lupaa saada julkaista ilman nimiä arvokas keskustelu, jos vielä vastaisit mielipiteesi vastaukseeni?
Rauhaa ja siunausta sinulle. Teemme kaikki Kristityt hyvin tärkeää työtä!

Lukija vastaa:
Saat julkaista keskustelumme.
Omassa tulkinnassasi oli asioita joita en ollut tullut ajatelleeksi - esimerkiksi se, että savun voi tulkita tarkoittavan rukousta. Olisi kuitenkin outoa, jos se tässä yhteydessä tarkoittaisi vain rukousta (muuten, voiko merkin ottanut ylipäätään edes rukoilla, sillä hänhän on menettänyt yhteyden Jumalaan?) tai valittamista. Jakeessa 11 kuitenkin sanotaan, että "heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti". Toisin sanoen: heidä vaivansa kestää aina ja iankaikkisesti.
Niin karmivalta kuin se kuulostaakin - merkin ottamisesta seuraa automaattisesti kadotustuomio. Ja nimenomaan siinä tapauksessa, että ihminen on itse valinnut merkin ottamisen. En siis usko, että kehenkään tullaan väkisin - esimerkiksi kiinni pitämällä - asentamaan merkkiä. Toisaalta - ei kukaan varmasti tule ottamaan sitä vahingossa.
Siunausta!

Jarmo vastaa kahteen kertaan, yön nukuttua välissä:
Ehdin just lukea viestin ennen kuin suljin koneen. Siis ajatukseeni heti tuli tuo savu ja suitsutus, että kun savu on kärsimystä, valitusta ja suitsutus on enemmänkin rukousta. Uhrisavu oli myös Jumalan mieleen. Ja se että kyllä kuoleva rukoilee viimeisessä hädässä mitä tahansa... no, mutta mieti tätä ajatusta ja palataan huomenna... mietin sitä myös itse yön yli. Mielenkiintoista, kuten aina. Jakeet ovat ihania, kun niitä oikein perkaa rukouksessa auki.
- öitä veli!

Aamulla 7.10.2008
Hei taas, Katsohan miten Biblia 1776 sen ilmaisee: Johanneksen ilmestys 14:9-11 Ja kolmas enkeli seurasi niitä, sanoen suurella äänellä: jos joku petoa ja hänen kuvaansa kumartaa, ja ottaa sen merkin otsaansa taikka käteensä, Sen pitää myös Jumalan vihan viinaa juoman, selkiää viinaa, joka hänen vihansa maljaan kaadettu on; ja häntä pitää tulella ja tulikivellä pyhäin enkeleitten edessä ja Karitsan edessä vaivattaman. Ja heidän vaivansa savu astuu ylös ijankaikkisesta ijankaikkiseen, ja ei heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, jotka petoa ja hänen kuvaansa kumartavat, ja jos joku on hänen nimensä merkin ottanut.
Heidän vaivansa astuu savuna ylös iankaikkisesta iankaikkiseen. Aivan kuin uhritkin savuavat täällä maan päällä ja se vähän oudosti inhimillisestä mittapuusta katsottuna miellyttää Jumalaa. Uhri onkin ainoa mahdollisuus puhdistua ja se muistuttaa heti Jeesusta.
Suitsutukset ovat rukouksia ja uhrisavu on sitä samaa, tuskaisia ajatuksia suunnattuna ylös Taivaaseen ja kärsimyksestä noussutta.
Tuo viina ja väkevä viini on hyvä vertaus, koska sitähän Jeesuksellekin juotettiin väkipakolla pitkän ruokopuun päässä olevassa sienessä. Vihan väkiviina, eli viinihän on hyvää ja Jumalallista juomaa, Jeesuksen verta, eli evankeliumin sanaa, jonka voi juuri uskoon tullut vähäisinä annoksina ottaa ja sulatella. Väkevä viina väkisin juotettuna ei enää ole kivaa, vaan siinä annetaan suoraan tuomiot ja viedään ihminen ohi leppoisan evankeliumin, suoraan helvetin porteille. Vauvakaan ei voi syödä heti lihapullia, vaan se tarvitsee äidinmaitoa. Tässä nämä ihmiset vihan ajassa, jotka pakostakin joutuvat tunnustamaan Jeesuksen Herraksi. He näkevät esimerkiksi kun säkkipukuiset todistajat tapetaan, heidät heitetään kadulle mätänemään ja kolmantena päivänä he nousevat ylös. Tässä kohtaa moni kääntyy huutamaan Jeesuksen puoleen ja eivät he saa enää evankeliumia, vaan suoraan lihapullia/viinaa.

Lopullinen päätelmäni on, että Ilmestyskirja 14.9-11. ei puhu helvetistä, vaikka helvetillisiä tuskia nuo jakeet kuvaavatkin. Iankaikkisuus on Jumalassa ja Jumala on iankaikkisuudessa, joten savu nousee noista uhrituskista Taivaaseen sakka Jumalan luo joka kuulee nuo tuskanhuudot ja armahtaa mahdollisesti monia heistä, kun Jeesus tulee. Lisäksi pedon merkki vaivaa helvetin tavalla ihmisiä viisi pitkää kuukautta. Siilosta ammutaan taivaalle satelliitteja, jotka voivat vahingoittaa ihmisiä heihin asennetun sirun kautta. Ehkä kyseessä on satelliitit, joilla on ominaisuus tuhota siru ihmisen sisälle, josta paiseet ja tuskat syntyvät:

Johanneksen ilmestys 16:2 Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.

Johanneksen ilmestys 9:1-12 Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain; ja se avasi syvyyden kaivon, ja kaivosta nousi savu, niinkuin savu suuresta pätsistä, ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman. Ja savusta lähti heinäsirkkoja maan päälle, ja niille annettiin valta, niinkuin maan skorpioneilla on valta; ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan. Ja niille annettiin valta vaivata heitä viisi kuukautta, vaan ei tappaa heitä; ja ne vaivasivat, niinkuin vaivaa skorpioni, kun se ihmistä pistää. Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa, eivätkä sitä löydä; he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä. Ja heinäsirkat olivat sotaan varustettujen hevosten kaltaiset, ja niillä oli päässään ikäänkuin seppeleet, kullan näköiset, ja niiden kasvot olivat ikäänkuin ihmisten kasvot; ja niillä oli hiukset niinkuin naisten hiukset, ja niiden hampaat olivat niinkuin leijonain hampaat. Ja niillä oli haarniskat ikäänkuin rautahaarniskat, ja niiden siipien kohina oli kuin sotavaunujen ryske monien hevosten kiitäessä taisteluun. Ja niillä oli pyrstöt niinkuin skorpioneilla ja pistimet, ja pyrstöissänsä niillä oli voima vahingoittaa ihmisiä viisi kuukautta. Niillä oli kuninkaanaan syvyyden enkeli, jonka nimi hebreaksi on Abaddon ja kreikaksi Apollyon. Ensimmäinen "voi!" on mennyt; katso, tulee vielä kaksi "voi!" -huutoa tämän jälkeen.

Jumala antaa kärsimyksen ihmisille vain siksi, jotta ihminen pelastuisi. Ei Jumala kiduta ihmisiä ja se tekee pedonkin merkistä mielenkiintoisen. Pedon merkin ikeestä moni ottaa Uskon. Kuulin eräältä tutkijalta kun kyselin kauttarantaa, että mitä tuollainen siru voisi pahimmillaan saada aikaan. Tämä kertoi, että niissä voi olla sellaista radioaktiivista ainetta, jota ei missään olosuhteissa saisi ihmisen iholle edes tulla, koska se saattaa aiheuttaa jopa jalkapallon kokoisia mutaatiopaiseita pelkän radioaktiivisuutensa takia.
Pedon merkki on kärsimys, opetus ja vitsaus, jotta ihminen uskoisi. Jumalalla on aina synnin seuraamukselle toinen puoli ja se on katumus jota seuraa armo. Näin minä uskon.

6.10.2008

Kirje profeetoille ja sananjulistajille – Herran palvelijoille
 

Mitä säkkipukuisuus tarkoittaa? Se tarkoittaa nöyrimmistä nöyrintä Herran palvelijaa. Kun taas tämä maailma on täynnä monenlaisia julistajia, joiden päämääränä on Jeesuksen Kristuksen kustannuksella tuoda vain itseään eteen ja ylös. Arvaat ja voit vain arvella sitä, mitä kaikkea Jeesus Kristus ajattelee siitä. Vastaan sinulle ehkä jopa yllättävästi, että Jeesus antaa asian olla, koska jokainen Hänen nimensä lausuja tekee työtä tavallaan, vaikka itseään korottamalla. No mitä Jeesus pohjimmiltaan ajattelee itsensä korottajista kallisarvoisen nimen, Jeesuksen Kristuksen kustannuksella, on sitten ihan toinen juttu. Todennäköisintä on ainakin se, ettei tuon julistajan, joka korottaa omaa itseään ja

omia ansioitaan Jeesuksen nimessä, tarvitse ihmetellä jos ei ole Siioninvuorella silloin kuin Pyhät ja nöyrät lähtevät. Kyllä Pyhä Henki ilmoittaa noille ihmisille avaamalla heidän silmänsä näkemään, että heissä ei asunut nöyryyttä. He eivät olleet pukeutuneet aitoon Herran palvelijan säkkikankaaseen julistaessaan Jeesusta, vaan vaivihkaa he kertoivatkin enemmän itsestään ja omista kyvyistään kuin Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen nimeään olisivat korottaneet.
Johannes kastaja oli varmaan paras esimerkki nöyryydestä. Hänhän pukeutui kamelinkarvaan ja söikin pelkkiä heinäsirkkoja ja juuria, koska ei ansainnut parempaa omasta mielestään, eikä olisi omasta mielestään edes arvollinen sandaalien nyörejä Jeesuksen jaloissa sitomaan. Tällainen mies oli Johannes kastaja, mies nöyristä nöyrin.
Kerroin tässä eräälle uskonsisarelleni tapauksen Turun Martin kirkosta, jossa on ollut aina hyvä ilmapiiri ja Pyhä Henki tekee paljon hyvää työtä parantamisen armonlahjoilla mm. Tuula Ekholmin kautta. Hänellä taas on useita ihmisiä ympärillään, joilla on myös erilaisia rukouksen armonlahjoja. Nämä lahjat ovat tulleet puhtaaseen sydämeen, jossa on nöyrä syntisyyttä katuva mieli. Kun lahja on saatu, ei Pyhä Henki ota lahjaa pois yhtäkkiä, vaikka ihminen muuttuisikin ylpeileväksi, vaan antaa hyvän tapahtua. Hyvä tekeminen ja parantaminen Jeesuksen nimessä on aina hyvästä, vaikka henkilö muuttuisikin. Armonlahjat sen sijaan hiipuu ja häviävät vähitellen ylpeyden myötä, koska Jumalan toimintatapa noudattaa samaa kaavaa joka paikassa. Martin kirkossa oli siis eräs rukoilija, joka palveli itseään enemmän kuin seurakuntaa. Hän tuli usein paikan päälle vasta saarnojen jälkeen, liihotellen eteen vähän niin kuin suuri rock tähti, joka tulee ottamaan faninsa vastaan. Hän kerrankin rukoili heidän puolesta käsi pään päällä ja kun katselin sitä touhua taaempaa penkkiriviltä, huomasin että tämä mies piti kättä rukoiltavan pään päällä ja vaivihkaa kumartui poispäin, vei käden taskuun, laittoi sieltä pastillin suuhunsa ja jatkoi sitten siunaamistaan. Tämä herätti minussa hieman närästystä koska se ei edes näyttänyt sydämen tasolla aidolta.
Samat epäkohdat pätevät mm. erääseen Radio Dein rukousohjelmaan, jossa kerrankin eräs esirukoilija teki ns. pikarukouksen, kun aika oli loppumassa. Hän sanoi rukoiltavalle, että ”no jos nyt nopeasti ehtisi vielä rukoilla” ja aloitti valtaisan pikarukouksen litanian ja lopuksi lausui kiireesti aamenen. Se kuulosti suuri siltä, kuin anekauppiaat tekivät rukouksiaan joskus, vaikka en minä niitä kuullut ole, vaan voin vain arvata. Papilla saattoi olla mielessään uusi hevonen, jonka aikoi ostaa piakkoin anerahoillaan ja sitten piti äkkiä heittää puolihuolimaton ”liirum laarum”, jotta aneet tuli annetuiksi ja saaduiksi.
Sitten on ihmisiä, jotka julistavat nettipalstoillaan, kehuen itsensä maasta taivaaseen saakka, tajuamatta kuinka todella suuressa vaarassa he ovat käytöksellään. Heidän mielestään profetoiminenkin on jokin kilpailu, kuka onnistuu parhaiten ja kuka on paras.
Toiset taas näyttävät tietonsa, taitonsa ja osaamisensa muille osoittamalla sitä hienoin termein ja sivistyssanaslangein, loistavin ilmaisuin, aivan kuin teologit konsanaan, eivätkä hekään ymmärrä, että Jeesus Kristus arvostelee heidän teologiaansa, ei me ihmiset. Siinä kohdassa nöyryys on ainoa hyväksyttävä keino saada profetoimisen ja julistuksessa tapahtuneet virheet ja säälittävät vajavuudet anteeksi. Jumala ei nimittäin sivistyssanoistasi tai puhelahjoistasi paljoa piittaa.
Siten on varmaan se kaikkein pahin ryhmä, pilkkaajajulistajat, jotka kuluttavat kaiken aikansa arvostelemiseen ja profetioiden pilkkaamiseen. He eivät näytä suoraan korottavansa itseään, koska saavat niitä samoja "kiksejä" pilkkansa kautta, kuin itsensä korottajat omalla tavallansa. Nämä ihmiset eivät itse profetoi, eivätkä he välitä edes julistaa hyvää sanomaa, he vain ovat seurakuntayhteydessä mukana ja etsivät niiltä ihmisiltä, jotka haluaisivat ottaa kantaa ja nostaa asioita esille, he etsivät virheitä, epäkohtia ja syyllistävät ilkein sanakääntein. Eräs osoite-esimerkki todennäköisen hirvittävän kohtalon palkaksi saavalta henkilöltä, joka pitää pilkka- ja ivapalstaa mm. http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html täällä. Voi sitä, joka kaiken aikansa kuluttaa pahuuden lietsontaan ja käärmeiden palveluun.
En haluaisi ketään suoraan loukata näillä sanoillani, mutta koska olen kerran nähnyt ja kuullut, niin ilmoitan sen, miltä se tuntuu aidosta, Uskovasta kuulijasta ja näin myös nuhdella oikeasta aiheesta asianmukaisella tavalla.

Profeetan ja sanajulistajan työ on ilmeisen selvää säkkipukuisen nöyrän palvelijan työtä, joka ei saa omaa itseään tuoda missään tasossa millään tavalla esille. Parempi olla puhumatta itsestään mitään, yhtään mitään, silloin täyttyy vasta Jumalan tahto. Sanomani perusviesti on siinä, että me emme osaa kantaa kunniaa oikeastaan ollenkaan ja nekin jotka vähän osaavat, eivät kestä sitä pitkään, vaan ylpistyvät. Siksi neuvon kaikkia, jotka ottavat julistajan ja varsinkin jos sovittavat profeetan viittaa päälleen, rukoilevat joka ikinen päivä nöyryyttä ja taas lisää nöyryyttä. Se on arvokasta mielen alkuainetta, laatua ja asennetta. AITO NÖYRYYS!

5.10.2008

Lisäys klo 18:15 JÄLLEEN UUSI UUTINEN PEDON MERKKIIN LIITTYEN...

Elviksen passi kelpasi Amsterdamin lentokentällä
Julkaistu 05.10.2008, klo 13.41 (päivitetty 05.10.2008, klo 14.22)

Hollannin oppositio vaatii sisäministeri Ter Horstilta virallista tutkimusta Amsterdamin lentokentän Schipholin turvallisuuspuutteista. Hollantilainen Jeroen van Beekin biometrinen, Elviksen kuvalla varustettu passi kelpasi vaivatta Scipholissa, vaikka passin mikrosiru oli ilmiselvä väärennös.

Matkustajat syöttävät passinsa uuteen tarkastusjärjestelmään itse. Kone ei nikotellut, vaikka van Beekin passin mikrosirussa oli rocktähti Elvis Presleyn nimi ja kuva. Kotimaaksi van Beek oli väärentänyt valtion, jota ei ole olemassakaan. Van Beek on mikrosiruasiantuntija. Hän kertoo halunneensa osoittaa tarkastusjärjestelmän turvattomuuden. Mikrosiruasiantuntija on laatinut viranomaisille luettelon parannuksista, joilla järjestelmää voitaisiin kohentaa.

Tämä edistää entisestään pedon merkin välttämättömyyttä identiteettiselvyyden saamiseksi. Se tulee olemaan viranomaisen valvonnassa asennettu ihonalainen mikrosiru, jota ei voi poistaa, väärentää tai muutenkaan modifioida enää ihon alla asennuksen jälkeen.

YLE kertoo täsmennetyn tarkasti kuinka ja missä järjestyksessä siru tullaan ihmisiin tuottamaan


Kuva: Arja Lento/YLE

Lemmikki saa sirun sisäänsä tatuoinnin sijaan
Julkaistu 05.10.2008, klo 08.50 (päivitetty 05.10.2008, klo 09.40)

Tunnistesirun istuttaminen koiriin ja kissoihin on yleistynyt viime vuosina. Ensi vuoden alusta tunniste tulee pakolliseksi kaikilla rekisteröitävillä koirilla.

Samalla lemmikkien korvatatuoinnit ovat jo jääneet historiaan. Hämmennystä on herättänyt se, että koirien tunnistetietoja kerätään kahteen eri rekisteriin. Nyt koirien sirutiedot kootaan joko kennelin omaan tiedostoon tai kaupalliseen nettipalveluun. Suomen Kennelliiton mukaan yli puolet Suomen koirista on jo sirutettu. Siru auttaa

huomattavasti nopeaa tunnistamista, kun lemmikki on esimerkiksi karannut ja loukkaantunut. Hevoseläimillä siru on niinikään jo yleinen. Sillä pystytään vähentämään hämäräperäisten ulkomaalaisten hevosten ja ponien kauppaa Suomessa ja täsmentämään yksilön sukupuu.

Tämä uutinen tuli taas kuin tilauksesta jatkona Paateron lakiesitysmuutokselle, jolla pakotetaan lopulta siru ihmisiin. Tämä tuntuu kummalliselta nyt; mutta kun tulee äärimmäiset olosuhteet eteen, tulee myös äärimmäiset keinotkin eteen ja silloin tämä siru pistetään ihmisiin suorastaan hengen uhalla. Tämä juttu perustuu Raamatun ilmoitukseen, eikä se silloin myöskään erehdy. Kristittyjä ihmisiä tullaan vainoamaan keinoilla, jotka ovat aluksi eristystä,

sitten uhkailua, pakottamista ja lopulta vainoa. Ihan samalla tavalla kuin juutalaisille kävi toisessa maailmansodassa, käy kolmannessa sama kristityille. Vainot, kovaotteiset kuulustelut ja teloituskomppaniat tulevat olemaan jokapäiväisenä uhkana kristityn elämässä.
Tatuoituja ihmisiä on ollut kaikkialla ja tatuoinnit ovat yleistyneet valtavasti, kun katsoo lähihistoriaa taaksepäin. Tatuoinnit olivat merimiesten ja rikollisten symboleita, kun nyt ne ovat jopa naisille, hyvin tavanomainen "koriste". Pian tatuointi-innostuksen jälkeen tuli lävistykset ja lävistyskorut. Kun ajattelee noita kolmea symbolisesti, näemme jälleen kokonaisuuden, konkretiasta, suuremmasta kokonaisuudesta ja henkisestä vertaustasosta, pedon merkistä.
Taivaspaikan menetys ei silti pedon merkin ottamisella ole selviö, se ei vielä ole lopullinen loppu, vaan lisäkärsimys.
Se on Rakkaat lukijani väärin sanottu ja monen armottoman ihmisen ilmoittama seikka, että siru aiheuttaisi Taivaspaikan täydellisen menettämisen. Se ei pidä paikkaansa. Missään kohtaa Raamattua ei sanota että se, jossa on pedon merkki, ei pääsisi Taivaaseen. Pedon merkkiä ei sen sijaan kannata ottaa, koska vapaaehtoinen ottaminen kyllä vaarantaa Taivaspaikan, koska silloin ihminen uskoo jo pedon merkkiin ja näin ollen Pyhä Henki karttaa sitä ihmistä ja saatanan hallitus pääsee näin ihmisen mieliin täydellä, eikä ihminen voi mitään noille hengille. Ihminen jos joutuu pakosta ottamaan sirun, hän on altistunut omasta toiminnastaan johtuen pois Jumalan suojeluksesta ja näin ajautunut vaaraan ja suureen kärsimykseen Pedon merkin ikeessä. Tuossa ajassa Jumala on luvannut suojella omiaan jopa niin, että kalliot avautuvat Kristityn edessä turvapaikaksi ja kaarneet, eli korpit tuovat ruokaa heille. Mutta jos ihminen ei usko, ne ei myöskään avaudu ja näin ihmiset tulevat pakostakin tuntemaan entisessä/tässä elämässä kadonneen Uskon voiman.
Armo seuraa kaikkien ihmisten mukana siihen asti, kunnes 1290 päivää on kulunut rauhasta, silloin armonaika päättyy Jeesuksen näkyvään tuloon saakka, eli jokapäiväinen uhri poistuu ja hävityksenkauhistus asetetaan. Tämä suuri Uskovien joukko joutuu olemaan täällä kauhujen keskellä 1335 päivää rauhasta. Israelin rauha kestää 1290 päivää, eli seurakunta joutuu olemaan vielä 45 päivää armottomassa vihan ajassa. Tuo 45 päivää on varmaan tuskaisaa aikaa ja jäljellä oleva seurakunta tietää sen alkamisajan siitä, että Israeliin on hyökätty ja sen rauhansopimus on rikottu. Tuosta hetkestä alkaa Jaakobin ahdistus, eli Israelin aika puhdistautua, uskoon, Jeesukseen Kristukseen. Ilman poikaa ei ole Isää, eli Juutalaiset eivät tule uskomaan, eivätkä niin ikään myöskään uhraa yhtään mitään. Siksi sanon, että se jokapäiväinen uhri, joka lopetetaan on Jeesus Kristus. Se loppuu, kunnes Israel huutaa yhteen ääneen kutsuen Jeesusta Kristusta nimeltä avukseen. Silloin Jeesus tulee HETI!

2.10.2008

Paatero karsisi tietosuojaa turvallisuuden hyväksi
Julkaistu 02.10.2008, klo 15.06 (päivitetty 02.10.2008, klo 15.31)


Kuva: YLE
Mikko Paateron blogi Poliisi-lehden nettisivulla

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on valmis karsimaan tietosuojaa, jotta viranomaiset voivat toimia sisäisen turvallisuuden hyväksi. Paatero ehdottaa Poliisi-lehden nettisivujen blogissa mietittäväksi ketkä olisivat velvollisia antamaan tietoja viranomaisille, jotta Kauhajoen ja Jokelan kaltaiset tapahtumat eivät toistuisi. Paateron mukaan tietojen jakaminen voisi antaa esimerkiksi kouluterveydenhuol-lolle mahdollisuudet puuttua asioihin ajoissa. Paatero huomauttaa, että tarkoitus ei ole tehdä Suomesta poliisivaltiota, jossa kaikkia ihmisiä tarkkaillaan kaiken aikaa. Senhän toki tietävät kaikki, ettei se ole edes mahdollista näillä poliisin resursseilla. Eikä edes silloin, jos poliisien määrää lisättäisiin vaikkapa tuhannella, mikä vastaisi esimerkiksi Ruotsin ja Norjan tämän-hetkisen päätöksenteon linjauksia, Paatero kirjoittaa. Paateron mielestä Suomen suurin sisäisen turvallisuu-den uhka on syrjäytyminen, eikä sitä voida estää kielloilla ja kontrolleilla.


ALKUPERÄINEN PELASTUSSANOMA
(kesä 2006)
Pedon merkki
toteutetaan monissa maissa nopealla aikataululla ihmisiin, koska halutaan kontrolloida ihmisiä maksimaalisen tarkasti. Tähän ei aiemmin ollut mahdollisuutta koska yksityisyyden suojalaki estää tämäntyyppisen pakkorekisteröinnin. Silti siihen on koko ajan painetta rikosrekisterin omaavien henkilöiden kontrolloimiseen, esimerkiksi siten että jos henkilöllä on rikosrekisteri useista näpistyksistä, jonka kauppaan tullessa saa aikaan heti hälytyksen vartiointiliikkeessä ja kamera lähtee automaattisesti seuraamaan henkilöä. Tekniikka ja data tämän tyyppiseen kontrolliin ovat jo täysin valmiina, vailla lupaa ottaa se käyttöön. Yksityisyyden suojalaista pitää vain vapauttaa kohta jossa henkilörekisteröinti sallitaan myös kaupalliseen tarkoitukseen ja poliisirekisteristä aletaan saada rikostietoja henkilöön liitteeksi. Siinäpä ne kaikki tarvittavat jo onkin kaupan rikosepäillyn ennaltaehkäisevään tunnistamiseen. Näpistykset työllistävät poliisia jo entuudestaan todella paljon ja olisi siksikin suuri etu saada tuontyyppinen lakimuutos heidän kannalta. Ylösotto vauhdittaa päätöksentekoa ja aikataulu sekä lakimuutos ihmiskontrollista saadaan monessa maassa nopeasti aikaan juuri ylösoton takia. Poliitikot selittävät ihonalaisen kapselin välttämättömyyttä katoamisiin hallituksilleen juuri tätä veruketta käyttäen mutta tukena lukemattomat muut joita aiemminkin on käyty läpi saamatta asiaan riittävää kannatusta. Nyt saadaan uuteen lakiin kannatusta ja lakimuutos syntyy pikavauhtia.
Rikollisten ja karkailevien vanhusten kanssa ylösotto on tuki yksityisyyden suojan lakimuutokselle. Ylösoton ongelmien kanssa yhdessä saadaan pakkolainsäädäntö ihonalaiselle implantille. Lainsäädäntö ei voi määrittää erikseen pakotettavia kohteita ja vapaaehtoista kohteista joihin implantti laitetaan. Lainsäädäntö on tehtävä kaikille mahdolliseksi ja kun lainsäädäntö mahdollistaa kaikille pakotettaviksi implantti, niin se täytyy ensin naamioida lainsäädännössä samalla tavalla kun meitä on lukemattomia kertoja aiemminkin huijattu kun lakia tehdään, sen pakollisuus naamioidaan lakiin. Ihmisille annetaan kuva että tämä siru pakollistetaan karkaileville vanhuksille jotta heidän henki voidaan pelastaa ja rikollisiin jotka lähtevät vankiloista lomille jne. Mutta laki onkin jo muutettu sallimaan pakkokeino kaikkiin ihmisiin. Näin se pedonmerkki ujutetaan sivistysvaltioon. Jumalattomat valtiot saavat merkkinsä hyvin nopeasti.

29.9.2008

Yhdeksänsiä hetkiä on kolme eri ajankohtaa +villi neljäs 1.6.2009 maanantai (3. moos.23)

Raamattu 1938 Matteus 27:45-46 Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
YHDEKSÄNNEN HETKEN VAIHEILLA... huusi... miksi minut hylkäsit? Tämä on Laodikean penseän ja mauttoman seurakunnan huutoa kun ristinkuoleman tuskat alkavat. Nimikristillinen maailma huutaa kun Pyhät (morsian) lähtee.
Kuudennesta hetkestä alkoi pimeys laskeutua ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen... MIKÄ SIIS ON YHDEKSÄS HETKI? Niitä hetkiä on ehdolla kolme, juutalainen (tänään) maanantaina 29.9.2008 jolloin heillä vaihtuu vuosi 5769:ksi. Eli heilläkin on "yhdeksäs hetki" alkamassa. Sitten on länsimaalainen ajanlasku keskiviikkona 31.12.2008 vaihtuu 2009:ksi. Lopuksi on vielä raamatullinen vuodenvaihde, joka on seuraavan kerran torstaina 26.3.2009, joka määräytyy täydenkuun mukaan, samoin kuin juutalainen vuodenvaihdekin. Raamatullinen vuodenvaihde perustuu Nooan aikaan, joka voisi erityisesti tarkoittaa nimenomaan Raamatun kohtaa:
Luukas 17:26-27 Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.

Pelastussanoman eräiltä lukijoilta koskettavia ajatuksia Jeesuksemme ristinkuolemasta:

Minua on aina vaivannut tämä Jeesuksen huuto "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Koska Jeesushan tiesi täsmälleen miten kaikki tulee tapahtumaan, ja että hän kolmantena päivänä nousee kuolleista. Hän tiesi mikä suunnitelma oli! Hänhän on Jumalan ainoa poika, siis itsekin Jumala! Siis miksi tämä huuto??? Ei ymmärrys riitä. Ellei sitten tällä huudolla ole joku kolmannen tason merkitys, josta sinäkin puhut... Siis jos ristinkuoleman tapahtumaketju on vertaus lopun ajan tapahtumista, niin ainakin minä ymmärtäisin tuon huudon paremmin.

Tiedäthän Luukkaan evankeliumin kohdan: 23:34 Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Moni ei ole hoksannut tämän lauseen tuskaa! Kun roikkuu ristillä, henki ei kulje, koska riiput naulattujen käsiesi varassa, tämän vuoksi Jeesuksen täytyi kohottaa itseään vetämällä itseään naulatuilla käsillä ylöspäin lisäksi Hänen täytyi ponnistaa naulatuilla jaloillaan myös ylöspäin. Voi vain aavistella, mitä tuskaa tämä aiheutti, mutta siitä huolimatta Hän halusi siunata teloittajiaan. Jeesuksen Rakkaus meitä ihmisiä kohtaan on jotain käsittämätöntä!


Sitten se "villi" neljäs 1.6.2009 maanantai (pimeys alkoi laskeutua hitaasti toukokuun lopussa 2006 Lordin voitolla Euroviisuista Ateenassa, joten "se hetki" voisi hyvin olla myös tämä) 3. moos.23:
15-17 Sitten laskekaa sapatin jälkeisestä päivästä, siitä päivästä, jona toitte heilutuslyhteen, seitsemän täyttä viikkoa, (neljäkymmentä yhdeksän eli Helluntai) laskekaa viisikymmentä päivää seitsemännen sapatin jälkeiseen päivään asti; sitten tuokaa Herralle uusi ruokauhri. (Helluntain jälkeinen maanantai 1.6.2009) Sieltä, missä asutte, tuokaa heilutusleiväksi kaksi kakkua, jotka on leivottava happamena kahdesta kymmenenneksestä lestyjä jauhoja, Herralle uutislahjaksi. Tässä kerrotaan ja vihjataan suoraan jopa morsiamen määrä suhteessa muihin pelastuviin. Kaksi happamena leivottua kakkua: (elävät ja kuolleet eli Sardee ja Filadelfia). Heilutus, uutislahja ja kahdesta kymmenyksestä lestyjä jauhoja. Selvä viittaus morsiamen ylösottoon. Ajankohta sanotaan myös täysin suoraan: Helluntain jälkeinen maanantai yhdeksännellä hetkellä.

26.9.2008

Ei vahingossakaan puhuta välittämisestä, lähimmäisen rakkaudesta puhumattakaan

A-TALK 25.9. klo 21:05 http://areena.yle.fi/toista?id=1539692

Mukana toimittajan kanssa oli jutustelemassa sisäministeri, aselehden päätoimittaja, poliisikomissaari ja Tikkurilan lukion rehtori. Lopputulos: lähes joutuu vessaan "yrjölle"! Raamatullisesti sanottuna, hän on oksentava suustaan koko komppanian.
Koko porukka puhuu pelkästään liirum, laarum, eikä kukaan edes tajua ottaa puheeksi viha-ongelman ihan perus, perus syitä, välittämistä. Nämä ihmisparat luulevat, että säännöillä ja seurannalla saadaan maailmaa paremmaksi paikaksi muutettua. Aselehtimies etsisi syyllisiä ja tiedä häntä, varmaan rankaisisi

syyllisiä kovalla kädellä. Rehtori ottaisi kaikilta aseet pois, komissaari taas muuttaisi lainsäädäntöä, jotta viranomaisella olisi enemmän valtaa ja ministeri kertoi kuinka suuri, aikaa vievä ja vaativa on eduskunnan työ on tehdä lakimuutos. Mitä sitten? Näiden yhteissumma oli että "shit happend", tehdään mitä voidaan, elämän on jatkuttava ja toivottavasti joku ei taas oikeasti innostu lahtaamaan lisää ihmisiä.
Lopussa käytiin läpi IRC Gallerian palsta: ihmisvihaajat, johon sekä Saari että Auvinen kuuluivat. Tämä ihmiskunnan vihaajat palsta, oli asiantuntijoiden mielestä asiallinen ja pääosin sen jäsenet olivat humoristeja. Nämä ihmiset eivät edes tiedä, että saatana on ihmiskunnan julkinen vihaaja Nro1, joka tätä maailmaa hallitsee. Saatana hallitsee näitä humoristeja kuin marionettinukkeja, mikäli Jumala sallisi tapahtumien tapahtuvan. Nämä murhaajat vihasivat nimenomaan ihmiskuntaa, eikä siinä ole kristityn ihmisen näkökulmasta mitään humoristista. Viha siis kiinnostaa mutta rakkaus ei. Viha puhuttaa, rakkaus ei ole kiinnostava puheenaihe, eikä siihen kannata kiinnittää huomiota. Vain velvollisuudet, lainkirjain ja valvonta kiinnostavat näitä ihmisiä, perussyyt evät kiinnosta, eikä niistä puhuttu koko ohjelman aikana sanaakaan. Kyllä kysymys MIKSI? taas otettiin esiin, mutta se oli jälleen retorinen heitto, kuten sanonta kuuluisi "elämä on" tai "shit happend" tms. yhtä kamalaa, kuten kysymys "Miksi?", joka ei johda kysymyksen vastauksen hakemiseen, vaan vain retoriseen turhaan ja kuvaannolliseen kysymykseen, joka on vain kliseen heitto ilmaan: miksi?
Todelliset ongelmat ovat näiden ihmisten sokeuden takana piilossa, ihmiskunnan suurin ongelma, joka on suomeksi sanottuna KADONNUT JUMALA, jota kukaan ei enää tarvitse. Perheitä ja avioliittoja ei kunnioiteta eikä niiden yhtenäisyyttä tueta. Avioliittoa ei ylipäätään kunnioiteta, eivätkä tästä johtuen vanhemmatkaan opeta lapsilleen lähimmäisen rakkautta, koska avioliittojen peruskivi olisi Rakkaus. Vanhemmat korostavat lapsille vain velvollisuuksia, elämän kovuuden edessä puolustautumista, yksilön oikeuksia yhteiskunnassa ja lainkuuliaisuutta, mutta ei sitäkään totuudessa, vaan vain sitä tulkittaessa. Lapsista tulee kyynisiä, laskelmoivia, kovia ja julmia.
Kun elämästä puuttuu Rakkaus, ei sisään jää muuta kuin puolustautuva kova kuori, josta kehkeytyy sydämen kovuuden seurauksena laskelmoiva julmuus ja ääripäässä joistain kehittyy myös kylmiä ihmisvihaajia, saatanan sätkynukkeja, TAPPAJIA!

25.9.2008

Kaikki lehdet ja mediat kysyvät täysin päättömiä ja tyhmiä: MIKSI?

En tiedä mitä sanoisin kysymykseen MIKSI? koska kysymys on täysin naiivi. Tosin, on pakko tunnustaa, että vain kristitty tämän näkee totuuden tällä tavalla, koska maailma luottaa täysin omiin kykyihinsä ja päätelmiinsä, eikä Jumalaa ole kukaan tarvinnut enää vuosikausiin mihinkään. "Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse"; Jeesus vastaa: "etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston". Tästä syystä Laodikean penseä seurakunta jää opettelemaan nöyryyttä ja etsimään kadonnutta Jumalaansa, Jeesusta Kristusta. Sortaja tulee ja on säälimätön. Se tulee pian, äkkiä ja nopeasti, eikä kukaan arvaa odottaa sellaista. Sitten vasta alkaa nöyrtyminen, Herran Jeesuksen Kristuksen etsiminen ja rukoukset.

Suomen kansalla ei ole enää Jumalaa, eikä se enää rukoile. SIKSI!

24.9.2008

Perusongelmat ovat olleet täysin maallisia mutta oikeat keinot olisivat olleet hengellisiä

Tämä maailma toimii aina vaan, kuin jästipää, joka ei mitään koskaan opi, yksipuolisen maallisesti. Ongelmiin tartutaan vasta kun ongelmat ovat jo lauenneet niskaan. Ongelmiin puututaan ennakkoon vain, mikäli ongelma voidaan laissa säätää selkeänä kieltona, tai sakonuhalla velvoitettuna. Kaikki se, mikä velvoittaisi ihmisiä välittämään oikeasti toisista, jää tekemättä ja tehdään vain se, mikä voidaan toteuttaa nopeasti ja halvalla, tarvitsematta perään katsoa. Avioliitto, lastenkasvatus ja yhteisvastuu jää täysin huomiotta, koska ei ole-, eikä haluta-, eikä jää aikaa koska elatus vie kaiken aikamme. Yhteiskunnallakin on hienoja ja kalliita instansseja, kuten
sosiaalitoimi ja koulutoimi, jotka tekevät kaikkensa, jotta oppivelvollisuus täyttyy ja että kun perheissä ilmenee selviä ongelmia, niihin puututaan. Molemmissa täytetään joku velvollisuus, jonka lainsäätäjä on velvoittanut, mutta mitään ennalta ehkäisevää työtä ei tehdä. Ennalta ehkäisevä ja omatoiminen ylityö on automaattisesti ulkona ohjelmasta, koska sille ei ole tehty velvoitetta, eli siitä ei saa ylimääräistä maksua. Oletetaanpa esimerkiksi, että perheen äiti tulee perheneuvolaan ja kertoo perheen ongelmista, jossa isä juo ja lapset voivat jo pahoin, eikä äiti enää jaksa. Mitä sosiaalitoimi tekee? Ottaa lapset ja äidin turvakotiin ja hajottaa perheen, etsii nopeasti äidille ja lapsille uuden asunnon ja elämä jatkuu... vai jatkuuko ja miten? Sosiaalitoimi ei piitannut perheen isästä ollenkaan, vaan piti tätä hylkiönä, joka löytää kyllä itsensä joskus jostain. Niinpä löytääkin, koska alkoholisoituva isä olikin se alkusyy, josta lähtee vasta kasvamaan Jokelan ja Kauhajoen koulun ongelmia, eli perheettömät, heitteelle hyljätyt isättömät lapset, jotka sosiaalitoimi "hoiti vaan" nopeasti pois päivärutiineista, asumaan äkkiä jonnekin, pois isän luota. Perheen eteen ei tehty yhtään enempää kuin oli juuri sillä hetkellä pakko ja nopein tapa. "Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää". Perheen isä masentui ja alkoholisoitui lopullisesti, käytti loputtoman paljon poliisin putkaa ja valtion varoja, sairaalakuluja, sosiaalihuolto- ja vankienhoitokuluja, kunnes kuoli alle kymmenessä vuodessa. Tuona aikana hänen lapsensa olivat kasvaneet nuoriksi aikuisiksi sosiaalitoimen pikaratkaisun tekemässä ja rikki hakkaamassa perheen irvikuvassa. Heidän katkeruutensa on tullut määränsä päähän ja he vihaavat koko yhteiskuntaa, ennen kaikkea koulutoimen ja sosiaalitoimen työtä ja haluavat kostaa.
Hengellinen tapa toimia ennaltaehkäisevällä tavalla on tarttua jokaiseen avioliittoon ja tehdä vaikka 24h /vrk työtä joka ikisen avioliiton eteen, jotta ne saataisiin takaisin raiteilleen, koska me kristityt tiedämme, että ehjä avioliitto on yhteiskunnan peruskivi, eikä sellainen, että riittää kun on vaan "joku aikuinen", joka lapsista huolehtii. Perheiden hyvinvoinnin peruskivi on oikea biologinen isä ja äiti, eikä kukaan muu voi sitä paikkaa korvata. Yksikin korjattu avioliitto kaikenlisäksi voisi välillisesti säästää yhteiskunnan varoja uskomattomia summia. On sitten aivan eri asia, tehdäänkö näin ja uskooko tämä maailma tätä väitettä.
Nytkin lähdetään heti hakemaan helpointa tapaa, käsiaseet pois yksityisiltä! Taas sama kaava.

Maailmamme ja rakas Suomemme nykyjohto ei tunne Jumalaa enää oikeastaan ollenkaan, eikä näin saa Taivaallista tukea suunnitelmiinsa. Siunaukset hiipuvat pois ja rangaistukset kovenevat tottelemattomuudesta ja jumalattomuudesta.
Tässä on koulusurmien sanoma: EI JEESUSTA, EI TOTUUTTA - EI RAKKAUTTA, EI RAUHAA.
Lisäksi Rauno Helpin sanat: vähän rukousta, vähän voimaa, paljon rukousta, paljon voimaa!!!

22.9.2008

Elonkorjuuta edelleen

3. Mooseksen kirja 19:9-10 Kun te korjaatte eloa maastanne, niin älä leikkaa viljaa pelloltasi reunoja myöten äläkä poimi tähkäpäitä leikkuun jälkeen. Älä myöskään korjaa tyhjäksi viinitarhaasi äläkä poimi varisseita marjoja, vaan jätä ne köyhälle ja muukalaiselle. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

Ensin leikataan vilja ja sitten viini. Aina jätetään osa jäljelle. Näin käy jopa tuhatvuotiskaudelle mentäessä. Jätetään jäljelle vielä jotain.

Johanneksen ilmestys 14:14-16 Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi. Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli huutaen suurella äänellä pilvellä istuvalle: "Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut, ja maan elo on kypsynyt". Ja pilvellä istuva heitti sirppinsä maan päälle, ja maa tuli leikatuksi.

Tässä leikattiin "elo" eli viljaa. Viinistä ei käytetä koskaan elonkorjuutermiä elo, vaan viljasta. Nisu otetaan ja luste jätetään. Luste jää, joten sitä ei voi liittää uudelleen vertaukseen, vaan annetaan uusi vertaus. Se on viini, koska ei lustetta voida verrata enää.
 

Johanneksen ilmestys 14:17-20 Ja taivaan temppelistä lähti eräs toinen enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi. Ja alttarista lähti vielä toinen enkeli, jolla oli tuli vallassaan, ja hän huusi suurella äänellä sille, jolla oli se terävä sirppi, sanoen: "Lähetä terävä sirppisi ja korjaa tertut maan viinipuusta, sillä sen rypäleet ovat kypsyneet". Ja enkeli heitti sirppinsä alas maahan ja korjasi maan viinipuun hedelmät ja heitti ne Jumalan vihan suureen kuurnaan. Ja kuurna poljettiin kaupungin ulkopuolella, ja kuurnasta kuohui veri hevosten kuolaimiin asti, tuhannen kuudensadan vakomitan päähän.

Tässäkin näkyy kolme ottoa ja tuli, josta Jeesus sanoi Laodikean seurakunnalle:
Johanneksen ilmestys 3:
18
Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

23.9. klo 10:15 Lisätty: Ai että mikä on se kolmas? Köyhälle muukalaiselle jätetty on kolmas, eli Jeesukselle, joka palaa näkyvällä tavalla kaikkine Pyhinensä, eli koottu vilja ja viini mukanaan. Kyllä Herrallamme Jeesuksella huumoria löytyy, Matteus 27:57 kerrotaan sama asia näin: "Mutta illan tultua saapui rikas mies, Arimatiasta kotoisin, nimeltä Joosef, joka hänkin oli Jeesuksen opetuslapsi". Tämä tapahtuma jatkuu niin, että hän pyytää itselleen Jeesuksen ruumista, eli maailmaa itselleen. Pilatus oli kaikkein ylin herra, joka vertauksessa kuvaa Jumalaa. Tämä antaa maailman Jeesukselle joka käärii sen puhtaaseen liinavaatteeseen. HYVIN KUVAAVAA!

21.9.2008

Ja sitten 100% uutista tulevasta pedon merkistä: Galileo GPS on pedon merkin perusta

Arianespace ostaa raketteja Venäjältä
Julkaistu 21.09.2008, klo 00.07

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n rakettien laukaisuista vastaava ranskalainen Arianespace-
yhtiö ostaa kymmenen uutta Sojuz-rakettia Venäjän avaruusjärjestö Roskosmokselta.
 

Kauppa solmittiin lauantaina Ranskan pääministerin Francois Fillonin ja hänen virkaveljensä Vladimir Putinin tapaamisen yhteydessä Etelä-Venäjällä Sotshissa. Kaupan arvoksi ilmoitettiin noin 500 miljoonaa dollaria eli 347 miljoonaa euroa.
Arianspace-yhtiön mukaan ostettavia laukaisuraketteja aiotaan käyttää alkuvuonna 2009. Huhtikuussa Euroopan parlamentti näytti vihreää valoa Euroopan unionin satelliittipaikannusjärjestelmä Galileon kehittämiselle. Avaruusasiantuntijat pitävät eurooppalaista Galileo-hanketta haastajana yhdysvaltalaiselle GPS-setalliittipaikannusjärjestelmälle.


Johanneksen ilmestys 9:
1-12
Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain; ja se avasi syvyyden kaivon, ja kaivosta nousi savu, niinkuin savu suuresta pätsistä, ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman. Ja savusta lähti heinäsirkkoja maan päälle, ja niille annettiin valta, niinkuin maan skorpioneilla on valta; ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan. Ja niille annettiin valta vaivata heitä viisi kuukautta, vaan ei tappaa heitä; ja ne vaivasivat, niinkuin vaivaa skorpioni, kun se ihmistä pistää. Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa, eivätkä sitä löydä; he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä. Ja heinäsirkat olivat sotaan varustettujen hevosten kaltaiset, ja niillä oli päässään ikäänkuin seppeleet, kullan näköiset, ja niiden kasvot olivat ikäänkuin ihmisten kasvot; ja niillä oli hiukset niinkuin naisten hiukset, ja niiden hampaat olivat niinkuin leijonain hampaat. Ja niillä oli haarniskat ikäänkuin rautahaarniskat, ja niiden siipien kohina oli kuin sotavaunujen ryske monien hevosten kiitäessä taisteluun. Ja niillä oli pyrstöt niinkuin skorpioneilla ja pistimet, ja pyrstöissänsä niillä oli voima vahingoittaa ihmisiä viisi kuukautta. Niillä oli kuninkaanaan syvyyden enkeli, jonka nimi hebreaksi on Abaddon ja kreikaksi Apollyon. Ensimmäinen "voi!" on mennyt; katso, tulee vielä kaksi "voi!" -huutoa tämän jälkeen.

Syvyyden kaivo on laukaisualusta, siilo, josta nousi savu ja peitti auringon. Valta annettiin GPS:n aktivoida, ehkä jopa rikkoa sirut ihmisessä tms. eli vain niissä joissa oli pedon merkki.

Ystäväni Jari lähetti palautteen Jeesuksen kuoleman hetkistä ristillä:
(korjaus 21.9. klo 14:40 Jarin kanssa käydyn keskustelun jälkeen hänen omasta pyynnöstään) Käydään siis ristinkuolema tapahtumana perusteellisemmin läpi:

Jeesuksen kuolinsyy ristillä oli "särkynyt sydän" (sitaateissa, koska se ei ole maallinen ilmaisu), tarkoituksenani on nimenomaan tuoda kolmannen tason vertaus esille maallisilla tapahtumilla. Sisäkkäin laitetut vertaukset eivät tuo oikeaa kuvaa, koska vertaus vertauksen sisällä ei ole oikea tapa hakea vertaukselle selitystä. Siis särkynyt sydän on toisen tason vertauskuva jo valmiiksi. Patologisissa tutkimuksissa Jeesuksen maallinen kuolema olisi ollut rikki puhkaistu keuhko ja sydän. Raamattu kertoo, että Jeesus antoi henkensä, eikä sitä siis häneltä otettu. Roomalainen sotilas varmisti jo kuolleen Jeesuksen kuoleman ristillä pistämällä keihäällä lävistäen Jeesuksen keuhkon ja sydämen alaviistosta, jolloin keihäs ensin lävistää keuhkon ja sitten sydämen. Ensin keuhkosta tuli ulos raskaampi aine, eli veri ja sitten veren päällä oleva vesi... Tässä järjestyksessä. Jeesukselta ei rikottu yhtään luuta, jonka Raamattu on jo vanhassa testamentissa profetoinut.
Jeesushan keskusteli ryöväreiden kanssa ja lupasi toiselle, että tämä oikealla puolella oleva saa olla hänen kanssaan vielä tänä iltana Taivaassa. Näin tapahtui, koska vain ryöväreiden sääriluut murrettiin, joka varmisti heidän kuolemansa vielä samana iltana. Ristinkuolemahan on tunnetusti tapahtuma, jossa ihminen voisi elää monta päivää, jopa viikon, ellei sääriluita rikota. Tämä siksi,

koska ihmisen ristinkuoleman kuolinsyy on tukehtuminen, koska roikkuessaan ristillä käsistään, henkitorvi tukkeutuu, eikä henki kulje ellei kohottaudu jaloillaan ja vedä henkeä. Ryövärit siis kuolivat saman iltana Jeesuksen kanssa, koska sääriluut olivat rikottu ylösponnistuksen estämiseksi.
Jeesus kuoli keskiviikkona klo 15 ja haudattiin ennen klo 18. Silloin alkoi erikoissapatti, joka tarkoitti sitä että juutalaisille tuli kiire haudata Jeesus ennen sapatin alkamista.
Jeesus nousi haudasta lauantaina klo 18-24 välissä jolloin alkoi viikon ensimmäinen päivä.. tämä on juutalaisen ajanlaskun mukaan. Jeesuksen 3pvä ja 3yötä kuolleena ja ylösnousu toteutui molempien ajanlaskun mukaan. Juutalaisethan ovat kuusi hetkeä edellä vuorokaudessa ja kolme kuukautta vuodessa roomalaista ajanlaskua. Heillä on yhdeksäs hetki meneillään, kun meillä kello on vasta 15 ja klo 18 alkaisi jo sapatti. Korjatkaa joku jos olen väärässä ja varmaan jollakin on parempaa tietoa:
info@pelastussanoma.fi Olisi hienoa, jos joku antaisi kattavan selonteon Jeesuksen ristinkuoleman eri vaiheista, vaikka se on raskasta luettavaa.

Tässä on eräs loistava pointti, Jeesuksen teko, ristinkuolema tapahtuu molempien ajanlaskun mukaan. Kuudes ja yhdeksäs hetki on 3kk mutta merkittävä ero, joka on myös sama ero noiden kahden luvun välissä, kuusi ja yhdeksän, eli kolme. Sietää miettiä mitä tämä tarkoittaa suhteessa morsiamen pois ottamisen mahdolliseen ajankohtaan. Kolme vuotta ja kuusi kuukautta nimittäin on maaginen luku 1290 päivää. Ei Herra meitä helpolla päästä, vaikka kuinka miettisi.

Kolmannessa vertaustasossa ei siis saa laittaa sisäkkäin vertauksia, kuten tuoda hengellistä Jeesuksen ylösnousemusta mukaan ristinkuolemassa, vaikka se on häkellyttävän tärkeä asia, vaan siitä hetkestä, kun Jeesuksen ruumis/maailma on pantu hautaansa ja juutalaisilla alkoi sapatti, alkaa vertauskuvallisen mukainen tuhatvuotinen Jeesuksen valtakausi, koska Jeesus itse on kuollut, eli vertauksessa oleva maailma on kuollut ja Sapatti onkin tässä kohtaa vertauksen ylösnoussut Jeesus ja Hän alkaa hallita maailmaa.

Tuhatvuotinen valtakausi on Jeesus Kristus itse, eli Sapatti.
Moni ajattelee Jeesusta yhdellä tapaa ja silti oikein, vapahtajana ja rauhanruhtinaana jne. mutta silti Mooseksen käärmekin kuvasi Jeesusta. Jeesus itse sanoi, ettei hän tuo rauhaa vaan miekan jne. siksi Jeesus kuvaa itsensä ristillä syntinä ja synnin kantajana, maailmana, pahuuden jäteastiana. HÄN, JEESUS KRISTUS! Niinpä! Niinpä Jeesus kuvaa ristinkuolemalla itseään synnin peruskuvana ja siksi Jeesuskin saa uuden nimen tuhatvuotiskaudelle. Vain arvet käsissä ja jaloissa jäävät. Jeesus on SAPATTI! Hyvä Adventistit, olkaa siunattuja kun tämän olette kantaneet näin kauan tänne saakka itsepintaisesti pakanakansojen seassa ja on siis täysin totta, että Sapatti tulee olemaan lopunajan sana. Mutta ei siten kuten adventistit sen kuvittelivat, vaan sapatti on Jeesus Kristus ja hänen valtakuntansa lepopäivä.
Alkaa oikeastaan mielenkiintoinen odotus taas, koska asiat viittaavat 29.9.2008 maanantaille.

19.9.2008

Tempaus vielä tänä vuonna ? Mahdollista!!

Biblia 1776 Matteus 27:45-46 Mutta kuudennesta hetkestä hamaan yhdeksänteen asti oli pimiä kaikessa maassa. Ja liki yhdeksättä hetkeä huusi Jesus suurella äänellä, sanoen: Eli, Eli, lamma sabaktani? se on: minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun ylenannoit?
”Ja liki yhdeksättä hetkeä
” !?? Olemmeko siinä nyt? ja huomaatko sana ”ylenannoit” ? täsmälleen samaa tarkoittava termi lauseessa kuin on enkelin ilmoitus tänne jäävälle penseälle Laodikean seurakunnalle:

Johanneksen ilmestys 3:14-22 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"

Raamattu 1938 Matteus 27:45-46 Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

Tästä alkaa pelastussanoman perustapahtumaketju, eli Jeesuksen ristinkuolema, joka on suora kolmannen tason vertaus maailman viimeisistä hetkistä. Kaikki pikkuasiatkin tarkoittavat jotain. Ryövärit ristillä, ”eeli, eeli” –huudot, hapanviinin juottaminen pitkällä ruokovarrella sienessä, kuolema, hautojen avautumiset, esiripun repeäminen ja moni muu. Kaikelle löytyy kolmannen tason vertaus, joka kertoo suoraa kertomusta mitä tapahtuu lopunaikana ja missä järjestyksessä. Matteus 27 lukemiseen tarvitaan ilmeisesti avain, Pyhältä Hengeltä, muuten sitä on varmaan turha vaivautua yrittämään hahmottaa. Tosin uskon vahvasti että monikin jo alkaa sen ymmärtämään, koska moni sen on jo hyvin ymmärtänyt ja tuonut päinvastoin kuin kritiikkiä, vaan vahvistusta ja uusia löytöjä tukemaan pelastussanoman ilmoitusta.

Meillä on valtava määrä erilaisia profetioita, jotka ovat sisällöltään ihan terveitä, mutta niissä on usein monia ristiriitoja nimenomaan Jeesuksen paluun ajankohdan suhteen. Niissä ei välttämättä ole mitään vikaa, kuten Niilo Ylivainon kertomus tankkerilaivoista, jotka eivät saavu enää Euroopan satamiin ja toinenkin taas kertoo, että kun Kiinan suuri armeija lähtee liikkeelle, silloin Jeesuksen tulo on lähellä. Toisaalta taas Raamatun ilmoitus kertoo myös ihan samanlaista ristiriitaa, joten emme ole mitenkään tekemisissä yhden ainoan tempauksen kanssa, puhumattakaan siitä, että Jeesus tulisi vain näkyvällä tavalla. Kaksi ensimmäistä ovat tempauksia ja yksi jälkimmäinen on Jeesuksen näkyvä paluu. Tällä kaavalla terveiden profetioiden ja Raamatun ilmoitusten ristiriidat sulavat yhdeksi harmoniseksi elokorjuutapahtumaksi, jota pelastussanoma kuvaa.

Heitän silti monelle ristiriitaisen epämiellyttävän väitteen, etteivät lähimainkaan kaikki vastasyntyneet lähde ylösotoissa, vaan ainoastaan kristillisyyteen uskovien lapset. Vain heillä on perintöoikeus, kuten Paavali kuvaa pyhittymisellään lapsena vanhemman kautta. Uskovan lapsi on pyhä ja puolisokin pyhittyisi myös näin samalla tavalla. Kyse on neitsyistä ja neitsyenä olemisesta, pelastautuvasta, eikä niinkään ylösoton ajankohdasta, koska niitä on kaikkiaan kolme. Jumalan suunnitelma on taustalla, eikä meidän tahtomme ja tunteemme.

15.9.2008

Homokeskustelu repii kirkkoa yhä voimakkaammin
MTV3 Uutiset 14.09.2008 21:09

Luterilaisen kirkon piirissä käydään paraikaa ennennäkemättömän rajua keskustelua homoseksuaalisuudesta. Asiasta saattaa tulla samanlainen kirkkoa jakava kiista kuin naispappeudesta.  Homokeskustelu kuohahti esiin aivan uudella volyymilla loppukesästä, kun pappi siunasi kahden naisen parisuhteen. Esimerkiksi kirkon tärkein viikkolehti sai tapahtuman jälkeen kirjeiden vyöryn.
Kotimaa-lehden päätoimittaja Olav S. Melin vaalii avointa keskustelua, vaikka oma linja on selkeä:
- Suhtaudun tähän asiaan, samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen, positiivisesti
- On tärkeämpää että lehti tunnustaa linjansa, kuin että se mielistelee lukijoitansa, Melin kiteyttää.

Raamatun kulttuurihistoriaa tutkinut professori Raija Sollamo sanoo, että nykypäivän homoseksuaalisuutta ei voi arvioida tuhannen vuoden takaisella kulttuurilla. Paavalin tuomiot homoille perustuvat Rooman valtakunnan hillittömään vapaamielisyyteen:
- Hän lähtee siitä ajatuksesta että he ovat itse asiassa heteroseksuaalisia ihmisiä, jotka ovat valinnet tällaisen irstailun muodon.
Näin ollen Paavalin ajan käytöstavoilla ei ole mitään tekemistä nykyajan kanssa:
- Hän ei näytä näytä tuntevan sellaista homoseksuaalisuutta, jonka me tunnemme, joka on synnynnäistä ja jossa ihmiset käyttäytyvät vastuullisesti, Sollamo jatkaa.
Tällaiset tulkinnat ovat kirkon konservatiiveille kauhistus. Asiasta uhkaa tulla uusi kirkon hajottaja naispappeuden tavoin:
- Sanoisin että se on kirkkoa vielä enemmän repivä asia kuin naispappeus, Kotimaa-lehden päätoimittaja Olav S. Melin jatkaa.
Piispat laativat paraikaa mietintöä voitaisiinko siunaaminen hyväksyä, samaan aikaan kun suvaitsevat papit siunaavat salassa.

Voi elämä, mitä sekoilua. Vai että Paavalinkin puheet kyseenalaistettiin sen ajan hömppänä ja että nykyhomous on hyväksyttävämpää homoutta kuin parituhatta vuotta sitten ollut homous, joka siis oli irstasta. nykyhomous ei ole irstasta, vaan vastuullista homoutta. Taisin juuri puhua vastuullisesta rakastamisesta. Tätähän tämä on, vastuu otetaan ja kannetaan myös homoudessa. Tätähän se vaan on kaikki: LUOPUMUSTA JUMALAN SANASTA.
Vastuun todellakin ottavat ja kantavat luopumuksen tekijät ja tähän on hyvä vetäsistä Maija Liisa Hiekkasen saama sanoma:

"Pian, äkisti, voi, voi, voi! Eivät he kuunnelleet, eivät korvaansa kallistaneet. Minun sydämeni on murtunut, sanoo Herra. Heidän syntiensä tähden, heidän kovuutensa tähden, heidän paatumuksensa tähden. Voi kansaa, joka hylkää auttajansa, armonantajansa, ja etsii apua sieltä mistä sitä ei tule. Turhaan vartija valvoo, te petätte itsenne, apua ei tule. Sortaja on säälimätön ja julma." "Sinä palvelijani, sano tämä heille....sillä aika on lyhyt."

Onko tässä muka kirkolla vielä jotain epäselvää vai? Minä ihmettelen asiaa kovasti!
3. Mooseksen kirja 18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
3. Mooseksen kirja 20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.
Jos ei tämä selvennä ja tässä sanota, niin olen varmaan ainoa kristitty joka osaa lukea!
Tämä seuraava ei varmaan aukea kaikille. Tässä kerrotaan tästä ajasta, jossa elämme. Homous on sallittu kuin kaikki olisivat jo homoja, jolloin kaikki miehet kävelevät nyt kädet lanteilla, kuin naiset. Nyt meillä on mies, tai siis "miehenpuoli" joka synnytti. Rangaistus on selvänä Jeremian luvussa 30 ja se on Jaakobin ahdistuksen päivä. Sinne joutavat homouden sallijat vallan hyvin, niin papit kuin homouden harrastajatkin. Jumalan viha syttyy ja se ei jää tulematta.
Jeremia 30:5-7 Näin sanoo Herra: "Pelon huudon me kuulemme: on hirmu, ei rauha! Kysykää ja katsokaa: synnyttääkö miehenpuoli? Miksi näen kaikkien miesten pitelevän käsin lanteitansa synnyttäväisten tavalla, ja miksi ovat kaikki kasvot käyneet valjuiksi? Voi! Suuri on se päivä, ei ole sen kaltaista. Se on Jaakobille ahdistuksen aika, mutta hän on pelastuva siitä.

14.9.2008

Mitä Rakkaus on, sitä ei tämä maailma tiedä, se on ikuinen (Soita biisi, Mitä Rakkaus on)

Tämä maailma tuntee hyvin kovuuden, vastuun, velvoitteet ja kaikki mitä rakkaudettomuus tunnustaa ja sen se rakkaudeksi melkein aina naamioi: Muista olla kova, muuten et tässä maailmassa pärjää. Rakkautta on puolustaa omaansa ja pitää kiinni oikeuksistaan, laskea ja laskelmoida, pitää kuitit tallessa, jos joskus joku kysyisi mitä olet maksanut. Muista aina tasata ja noudattaa oikeudenmukaista kaavaa jakaa kaikki tasan, jotta kukaan ei saisi liikaan, tai pääsisi luistamaan velvoitteistaan. Kun muistat kaiken oman tekemäsi hyvän, voit perustella ja todistella olleesi vastuullinen, eikä kukaan voisi kiistää ettet olisi huolehtinut velvoitteista. Näin toimii tämä maailma ja sen tuntema rakkaus. Se on kauppatavaraa, jolla koko ajan käydään monenlaista kauppaa.
Maailmassa on vain yhtä oikeata Rakkautta ja se tulee Jumalalta, Jeesuksessa Kristuksessa. Se Rakkaus ei laske, eikä laskelmoi, eikä se tee kauppaa Rakkaudestaan missään suhteessa. Oletetaanpa vaikka että minä hylkään sinut, vaikka olen luvannut sinua rakastaa ikuisesti. Sitten minä kumminkin hylkään sinut ja selittelen itselleni syitä miksi hylkään. Minä ajattelen että olen oikeutettu hylkäämään, koska olet tehnyt
minulle minun mielestäni jotain sellaista, jonka takia minulla on oikeus hylätä sinut. Annan siis itselleni oikeuden hylätä sinut, vaikka olen vannonut uskollisuutta ja rakkautta sinulle. Tietysti en ole hylännyt sinua siksi koska olet tallonut varpailleni, mutta olet tehnyt silti minulle jotain niin kamalaa, että hylkään sinut. Kun olen tarkkaan miettinyt sitä asiaa, niin myöhemmin huomasin, että minähän tässä oikeastaan syyllinen olenkin. Nyt minun on kiire keksiä sinusta lisää vikoja ja syitä, joiden takia olen oikeutettu hylkäämään sinut. Lopulta kun olen oikein umpisolmuun ihan itse ajanut itseni, ei ylpeyteni enää anna periksi sopia asiaa, koska minä tässä se pahin syyllinen olinkin, koska hylkäsin sinut. Niinpä joudun päivittäin valehtelemaan itselleni, jotta voisin pysyä mieleni kanssa tasapainossa. Teen tietysti kaikkeni, jotta voisin unohtaa sinut, mutta en voi ja siksi minun täytyy valehdella jatkuvasti ja ruokkia vihaa sinua kohtaan, jotta pysyisin yhtään koossa. Tällaista on rakkaus, kun se on kauppatavarana ja kun taas sinun Rakkautesi on ikuista, eikä se anna minulle mitään mahdollisuuttakaan tehdä sinulle mitään, jota et antaisi anteeksi tai josta voisit katkeroitua. Se on Jumalalta tullutta Rakkautta, jota ei kaupitella niin, että jos minä teen sitä, niin et enää rakasta, tai näin niin asetat rakkautesi kyseenalaiseksi. Rakkaus ei koskaan hylkää, jos se tulee Jumalalta. Rakkaus ei aseta matalaa rimaa Rakkauden vastineeksi, eikä Rakkaus aseta keskikokoista rimaa, jotta rakastaisi. Jumalalta saatu Rakkaus ei aseta korkeaakaan rimaa esteeksi Rakkaudelle, joka on välillämme. Entäpä jos teen sinulle jotain ihan kamalaa, jota et voisi millään antaa anteeksi. Mikä siis olisi niin kamalaa? Mikäli Rakkautesi on Jumalalta saatua, niin MIKÄÄN EI OLE NIIN KAMALAA, ettei sitä voisi sydämestään katuvalle antaa anteeksi. Sellainen on Jumalalta tuleva Rakkaus!

12.9.2008

On sillä ylpeydellä sitten mittaamattoman suuri hinta!

Avioliitto on Jumalan ihmiselle antamista keskinäisistä liitoista ainoa ja ainoana myös tärkein.
Mitä ovat mies ja vaimo:
Matteus 19:4-6 Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
Mitä Rakkaus on:
1. Korinttolaiskirje 13:1-13 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
Rakkaus on siis ikuista, eikä sitä ole kahdenlaista. Valherakkaus hylkää rakastettunsa ja ylpeys antaa sille siivet vaikka murhata toinen puoliso. Kun Rakkausvala tehdään, niin se on ikuinen, eikä sitä mikään saa rikkoa ja siksi Jumala antaa liiton rikkojalle kovan pakettihinnan erolle:
 


Rahalla ja huolehtimisella rakastaminen - käärmekin huolehtii poikasistaan:
Luukas 16: 13 Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." 
Itsekäs elämä:
Johannes 25: 25 Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. 
Hylkääjän itsekäs kohtalo:
1. Johanneksen kirje 2:15-17 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. 
Eronneen velvoite:
Roomalaiskirje 7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle. 
Uskovan kuolemattomuus:
Johannes 11:25-26 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" 
Hylkääminen:
Malakia 2:16 Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.

11.9.2008

Itsensä korottaminen on raskasta, on oltava erilainen kuin muut ja jos muut ottavat sinusta mallia, on taas oltava erilainen

Itsensä korottaminen on Jumalalle varmasti se kaikkein ikävin piirre meissä, koska juuri se estää anteeksiannon mahdollisuuden. Sovitustyötä on kerta kaikkiaan mahdotonta tehdä meille ilman meidän nöyrtymistä vajavuutemme taakan alla turvautuen yksin Jumalamme, joka tietää ja tuntee meidät läpikotaisin ja vain Hän yksin voisi meitä auttaa tämän karmean luontomme sisällä.

Julman diktaattorin on pakko näyttää oikeutta kaikille, olemalla rakkaudellinen ja se käy parhaiten, kuten Stalin, hän tapatti tytön vanhemmat ja poseerasi tytön kanssa näyttävästi.

Afrikan presidentit läpi maan historian, ovat näyttäytyneet mielellään kunniamerkeissä, koska siellä kaikki kiiltävä on arvokasta, eikä tavallisilla sotilailla ole mitään kummoisia merkkejä, joilla pullistella. Valtiot ovat suhteellisen pieniä ja valta myös, joten siellä ei ole monia kenraaleja, jotka voisivat koristella hallitsijan kanssa kilpaa, jolloin hallitsijalle ei tässä tilanteessa tule pakollista tarvetta riisua kunniamerkkejä jalomielisyyden ja vaatimattomuutensa osittamiseksi.
Hitler pukeutui aina hyvin vaatimattomasti, joka oli hänelle luonteenomaista. Mutta samaa henkeä hänessä on kuin nykyään Vladimir Putinissa, jos olet lukenut Anna Politkovskayan kirjaa, niin käy ilmi täsmälleen samoja piirteitä Hitlerin kanssa. Molemmat palkkasivat ympärilleen entisiä rikollisia ja alkoholisteja, sekä outoja sisäpiirin psykopaatteja.
Hitlerin narsismi näkyi pikemminkin käytöksessä, kuten roomalaistervehdys, joka juontuu antiikin Roomasta, samalla tavalla kuin kaksipäinen kotka ja alas riippuva viiritunnus. Tervehdyksen alkuperäinen tapa oli, kuten vasemmalla näet, vanhasta kuvasta, kun "Hitukka" tekee sen sotimisensa alussa. Kun tervehdys iskostuu kaikille muille, niin että itse saat vastaanottaa tuota opettamaasi tervehdystä, niin kunnon narsistihan vääntää sen omalla tavallaan, halveksuen alkuperästä tervehdystä, koska itse kokee olevansa niin ylivertainen, ettei hänen itsensä sovi tehdä tervehdystä rahvaan kanssa samalla tavalla. Näin käyttäytyy narsismi kun kyse on käyttäytymismalleista ja roolista.
Stalin oli jo luku sinänsä ja varmaan pahempi murhaaja kuin Hitler koskaan. Hänkin osasi pukeutumisellaan herättää itsensä erilaiseksi tekemisen poikkeava ylimielisyys. Aluksi Stalin nousee valtaan ja kiiltävä miellyttää hyvinkin paljon rintapielissä, varsinkin kun keisarin aikainen loistelias armeija oli varmasti jo silloin esikuva vaikka Lenin oli osoittanut vaatimattomuuden korostamista ja ennen kaikkea tasa-arvoistamista. Stalin nousi silti presidentiksi ja valtion suvereeniksi diktaattoriksi, eikä mennyt kauaa, kun Stalin joutui huomaamaan juhlissa, että hänen kenraalinsakin pitävät kiiltävistä rinnuksissa ja niinpä Stalin keksi riisua kaiken pois ja näyttää valtansa olemalla
Vaatimaton, vain yhden pikkuruisen tähtimitalinsa kanssa. Kyllähän tämä käyttäytyminen huomiota herättää silloisessa maailmassa, jossa kaikki kiiltävä oli arvokasta.
Stalinin jälkeen on nimenomaan idässä ollut vallalla riisuttu johtaja, kuten Kim Jong Il on oikein esimerkillisellä tavalla. Vanha maalaus kumminkin todistaa hänenkin osanneen koristella itsensä nuorena ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin vallanhimoiset ihmiset tekevät, ennen kuin he tulevat "vaatimattomiksi".

10.9.2008

Aina kaksin, kun julistetaan – aina yksin, kun valmistaudutaan
 

Mooseksella oli Aaron, Elialla oli Elisa ja Paavalilla oli Siilas. Aina kuitenkin saattoi pari myös vaihtua, mutta perusasia oli kuitenkin sama. Heitä oli kaksi ja niin tulee olemaan nytkin, kun Suomi saa herätyksensä. Herätyksen piti alkaa jo nyt elokuussa, mutta Jumalan suunnitelman aika ei ollut vielä täyttynyt. Niinpä pellon reunaan jäi taas ruostumaan monta uutta ja terävää sirppiä.
Minulle on armossa annettu tieto kahdesta kärkijulistajasta, profeetasta Suomessa, jotka molemmat jäävät kun morsian lähtee. Heistä toista saatan seuraillakin lähes päivittäin ja se toinen nimi tulee olemaan suuri, kun hänen aikansa tulee. Tämä toinen suuri profeetta asuu Lapissa Inarin järven rannalla ja hän tietää kohtalonsa, mutta ei vielä myönnä, eikä usko sitä todeksi. Tämä tuleva profeetta jopa vihaa kaikkia kristittyjä, kuin Paavali, ollessaan vielä Saul, koska tietää mikä kivi hänen päänsä päälle on asetettu. Ja se kivi lasti kuumenee pään päällä joka päivä kuumemmaksi. Hän kuvittelee tätä hänelle asetettua tehtävää lapselliseksi ja älyvapaaksi fantasiatarinaksi, jota joku luulee todelliseksi elämäksi. Usko puuttuu kokonaan. Romahdus jää odottamaan aikaansa ja silloin tämä mies pirstaloituu pahemmin kuin kukaan muu, koska hän tiesi jo kaiken. Tuo tieto nakertaa tälläkin hetkellä hänen päässään, eikä anna rauhaa. Jokainen kristittyjen pieleen mennyt profetia muuttuu naurun hirnahduksiksi ja pilkkasanoiksi, mutta rauhaa sielu ei silti koskaan saa.

Tämä mennyt elokuu oli kuin kliimaksi, joka jäi saavuttamatta.

Näytti täysin varmana jo siltä, että nyt se kaikki alkaa. Sitten kaikki hiljeni kuin mitään ei enää olisi. Profetoinnit lakkasivat ja tuli äänettömyys. Edellisessä jutussa menin hätäisesti hieman liian pitkälle, koska se seitsemäs sinetti avataan kylläkin vasta kun morsian on poissa, jota kestää noin puoli hetkeä, eli noin puolisen vuotta. Täytyy vaan muistaa, että tällä hetkellä Jeesus saattaa hakea koska tahansa morsiamen pois. Eli siis, ole valmis. Viides sinetti on kuolleiden ylösnousemus, kuudes ja seitsemäs sinetti ovat yhtäaikaisia ensimmäisen pasuunan kanssa, jossa on paljon asiaa samalla kertaa. Katso: ”sinetit, pasuunat ja maljat”.
Toinen noista tulevaisuuden julistajista asuu tässä lähelläni ja näen hänestä hyvin paljon. Hän on esimerkillinen kristitty, mutta jotain kummallista siinä silti on. Hän on saanut profetioita ja tietää hyvin myös kohtalonsakin, joka on peräti kovin merkillistä. Olen huomannut mm. viime kesänä, heti alkukesästä, että nyt häneen syttyi se profeetan palo. Hän aloitti selvästi suuren sivun kääntämisen uudelle lehdelle. Sitten se kaikki pysähtyi kuin seinään. Hän ikään kuin putosi vielä alemmas missä oli ollut ennen. Minä mietin että mikäs ihmeen kumma tämä nyt on? Selitys löytyy juuri tästä elokuusta. Täällä oli se toinen kliimaksin katkeaminen, joka johtaa uuteen ja vielä voimakkaampaan kasvuun noin puolen vuoden kuluttua tästä. Jumalan suunnitelma on monimutkainen ja ihminen on aina siinä jäljessä, eikä osaa kuin selitellä, niin valitettavasti minäkin. Jumalalla on silti ollut tapana valmistella tulevaa, kuin nuotiota, jossa on aluksi pieni liekki, jota viritellään. Välillä se sammuu pieneksi hiillokseksi, jossa se kerää lämpöään pienellä alueella ja voimaa suureen paloon, kunhan siihen puhalletaan jälleen uusi henki. Lopulta kun viimeinen Jumalan henkäys puhalletaan valmiiseen hiillokseen, se roihahtaa täyteen paloon. Silloin nämä kaksi, muiden julistajakaksikkojen mukana, joita on yhteensä 12 miestä (heissä ei ole yhtään naista, koska tämä on Jumalan säätämä roolijako, eikä ihmisen), he lähtevät julistamaan ja herättävät koko Suomen maan. Kun Suomi on herännyt, se ei heille riitä, vaan he julistavat koko maailmassa. Herätys alkaa Inarin järven rannalta ja saapuu hiljalleen eteläsuomeen, herättäen koko maan. Täältä eteläsuomesta se herätys lähtee niin itään, kuin länteenkin ja jatkaa suoraan etelään. Julistuksen reitti muodostaa ristin muotoisen kuvion, jossa ristin keskus on täällä miehittämättömässä eteläsuomessa. Silloin ei ole kielimuurit esteinä, eikä hengen puuttuminen, koska Pyhä Henki on laskettu kaiken lihan päälle. Vain Jeesus julisti yksin ruumissa, mutta ei hänkään hengessä. Aamen.

9.9.20008 (anteeksi etten nyt kuvittanut juttua, toivottavasti ei ole tylsä)

Alkoiko nyt se odotettu puoli hetkeä kestävä äänettömyys? Joh. ilmestys 8:1 Ja kun Karitsa avasi seitsemännen sinetin, tuli taivaassa äänettömyys, jota kesti noin puoli hetkeä.

Sitten alkaa kysymys kuulua, ”mikä ihmeen 1335 päivää???” (häät ja hääjuhla ovat kaksi eri asiaa)

Edellisessä jutussa kirjoitin kaksi monille samaa tapahtumaa tarkoittavaa Raamatun kirjoitusta. MUTTA! Ne ovatkin kaksi aivan eri tapahtumaa mutta hyvin samankaltaisia. Ne ovat molemmat ylösottotapahtumia, morsian ja häävieras.

Johanneksen ilmestys 14:14-20 Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi. Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli huutaen suurella äänellä pilvellä istuvalle: "Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut, ja maan elo on kypsynyt". Ja pilvellä istuva heitti sirppinsä maan päälle, ja maa tuli leikatuksi. Ja taivaan temppelistä lähti eräs toinen enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi. Ja alttarista lähti vielä toinen enkeli, jolla oli tuli vallassaan, ja hän huusi suurella äänellä sille, jolla oli se terävä sirppi, sanoen: "Lähetä terävä sirppisi ja korjaa tertut maan viinipuusta, sillä sen rypäleet ovat kypsyneet". Ja enkeli heitti sirppinsä alas maahan ja korjasi maan viinipuun hedelmät ja heitti ne Jumalan vihan suureen kuurnaan. Ja kuurna poljettiin kaupungin ulkopuolella, ja kuurnasta kuohui veri hevosten kuolaimiin asti, tuhannen kuudensadan vakomitan päähän. Tästä alkaa tapahtumaketju…

Varas hakee morsiamen. Matteus 24:40-44 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.

Tässä kohtaa Israel tekee rauhan ja siitä alkaa laskenta 1290 päivää. Elämä jatkuu mutta erilaisena kuin ennen. Jumalattomat pysyy jumalattomina mutta nimikristilliset ihmiset ovat elämänsä tulessa. Toiset puhdistuu, toiset seuraavat suurta eksytystä, kunnes he heräävät tajuamaan. Ylkä tulee!

Daniel 11: 24
Keskellä rauhaa hän hyökkää maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti.

Daniel 12:1-13 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti. Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy. Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, toinen virran tällä rannalla, toinen virran tuolla rannalla. Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: "Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?" Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät." Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: "Herrani, mikä on oleva näitten päätös?" Niin hän sanoi: "Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät. Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

Sulhanen palaa häistään 1335 päivää Israelin rauhasta, jolloin rauha on jo rikottu 45 päivää aikaisemmin. Tämä hetki ei ole mikään yllätys kenellekään, vaan se on tyhmisen neitsyiden hädän aikaa, mistä saada öljyä, koska ylkä tulee morsiamen kanssa ja eikä heillä ole öljyä.
Luukas 12:35-40
Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa; ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan. Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee."

1. Tessalonikalaiskirje 5:1-11 Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo. Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.
Jakeessa kolme he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon, jota ennen on ylösotto tapahduttava. Muuten kaikki tietäisivät, että nyt ne sanoavt ”rauha, rauha” ja alkaisivat sytytellä lamppujaan, eikä niin tapahdu varkaan tullessa. Vasta kun Israelin rauhasta on kulunut 1290 päivää, he huutavat tuskissaan, kun heidät äkkiarvaamatta yllätti turmio. Daniel 11: 24 Keskellä rauhaa hän hyökkää maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti.

1335 päivää Israeiln rauhasta on toinen ylösotto. Suuren hädän hetkellä ja se on armollinen totuus!

1335 päivää viittaa myös niihin, jotka jäävät Jumalan vihan ajalle ja säästyvät lopulta elossa, mutta syntisinä tuhatvuotiskaudelle. He ovat sikäli hyvässä asemassa, että he elävät vielä pitkään, jopa 200 vuotta. Jeesushan tulee päivän pituutta lyhennetyllä aikataululla ja lopettaa pahuuden. Sitten Hän lähettää vedet virtaamaan, jotka elvyttävät saastuneen maan. Onko Jeesuksen sota (Sakarja 14.) Israelia piirittävää pakanakansaa vastaan kestoltaan 45 päivää, vai onko se lyhyempi, vai onko kaikki tämä yhteensä se 45 päivää? Niin, kukaanhan ei voi tietää.

7.9.2008

Tässä kohtaa on tullut jonkinlainen periodin vaihto - YHTEENVETOA USEANKIN VUODEN TAPAHTUMISTA

Habakuk 2:1-4 Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseen ja tähystän, nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän valitukseeni vastaa. Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: "Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea". Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy. Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora; mutta vanhurskas on elävä uskostansa.

Biblia 1776 - Jaakobin kirje 5:7 Niin olkaat siis kärsivälliset, rakkaat veljet, Herran tulemiseen asti. Katso, peltomies odottaa kallista maan hedelmää, ja on kärsivällinen siihenasti kuin hän saa varhaisen ja hiljaisen sateen.

Raamattu 1938 - Jaakobin kirje 5:7 Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.

Raamattu 1992 - Jaakobin kirje 5:7 Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti. Niin maamieskin: kärsivällisesti hän odottaa maan kallista hedelmää kevään ja syksyn sadonkorjuuseen saakka.

Matteus 24:40-44 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.

 

Jesaja 21:11 Ennustus Duumasta. Minulle huudetaan Seiristä: "Vartija, mikä hetki yöstä on? Vartija, mikä hetki yöstä on?"

Luukas 12:35-40 Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa; ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan. Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee."

Meillä on olemassa kolme vartiovuoroa, joissa on kolme sisäistä periodia. Morsiamen Usko on koeteltava tulella ja siitä koettelemuksesta johtuu lusteen erottuminen kimpuiksi. Ole siis luja Uskossa äläkä nukahda, sillä emme koskaan voi tietää milloin Herramme tosiaan tulee. Meitä pilkataan, meidän kaikki profetiamme ovat menneet mönkään. Jopa omat uskonveljemmekin ovat tehneet meistä vääriä profeettoja ja tuominneet meidät helvettiin. Älä sinä mene lusteiden kanssa sidottaviksi, koska palkka morsiamelle tulee olemaan todella suuri. Tässä kohtaa uskomme koetteleminen on kovimmillaan, koska viimeinen vartiovuoro alkoi jo kesällä ja jos olet pannut merkille, niin koko kristillinen maailma odotti koko loppukesän suuria tulevaksi mutta mitään kummaa ei sitten tapahtunutkaan. Usko koetellaan...

 
Hankalassa asemassa ovat ne ihmispolot, jotka uskovat vankkumattomasti Jeesuksen yhteen tuloon. Tästä johtuu Luukkaan 12 luvussa oleva maininta odottamisesta. Mikäli et odota, et ole morsian, vaikka sitä ei näin suoraan siitä sanotakaan. Raamattu silti kertoo jopa kappaleiksi hakkaamisesta palkkana odottamattomuudesta. Sekin on se osa, joka jää Laodikean seurakunnalle, jonka osa on puhdistautua tulessa. Tämä tarkoittaa koko oman maailman murenemista ja kaiken se arvomaailman hajoamista, joka on luotu luulolla ilman Hengen ilmoitusta. Tuo arvomaailma on monille ihmisille täysi yllätys, koska he ovat jopa 100% varmoja omasta pelastuksestaan. Sitten kun karu totuus valkenee, he vasta tajuavat kuinka
  sokeita he olivat. Liitteenä kuva Piikkiön adventtikirkon alttaritaulusta. Kuvassa löytyy useita elementtejä, jotka ovat mahdottomia täyttyä Raamatun ilmoituksen mukaan. Ensinnäkin kuvassa on puhdasta vettä, vihreää maata, kun Raamattu sanoo selvästi että vesi muuttui vereksi ja kaikki vihanta ruoho paloi. Lisäksi sitä aikaa on lyhennettävä, jotta mikään liha maan päällä voisi pelastua. Lopuksi totean Raamatun antaman selvän ilmoituksen lopunajan kauheuksista, että sellaista aikaa ei ole koskaan ennen ollut, eikä sellaista enää tule. Niin hirveää se tulee olemaan. Älä siis mene siihen ryhmään, joka haluaa kaunistella asiaa, vaan pysy Jumalan ilmoituksessa kiinni ja ymmärrä totuus. Jumalan viha todella syttyy ja sellaista aikaa ei anneta kristityn kokea, vaan se pelastetaan kahteenkin kertaa hädän hetkeltä, ensin pienemmän ja sitten sen suuren hädän. Ensin morsian ahdistuksesta ja sitten penseä suuri seurakunta sen todellisen suuren vihan ajalta, jossa käydään ensin pedonmerkin vitsaus ja lopuksi täysimittainen ydinsota. Älä siis luule että Raamatun antama ilmoitus on jokin absurdi kuvaus, jonka Johannes näki luolassa, vaan se on todellinen maailman kohtalo kaikkine kauhuineen. Älä luule että Jeesus on päähän silittelijä ja kaiken anteeksiantava ilman katumusta ja parannuksen tekoa.
Vartiovuorot lähtevät pimeyden laskeutuessa 2006 jolloin ensimmäistä vartiovuoroa ei tarvitse edes mainita. Matteus 27:45-46 Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Alla aikajana ja raamatulliset perusteet Matteus 27 luvun Jeesuksen sanoihin.

Jeesus tulee neljännellä odotuskerralla. Hän tuli jo ensimmäisenkin kerran neljännellä vuosituhannella kun Eeva itse alkoi häntä odottaa. Tuolloin ihmisen ikä oli asetettu tuhanteen vuoteen ja niinpä Jeesus tuli neljännellä sukupolvella. Jeesusta odotettiin tulevaksi jo v. 70 jKr mutta niin ei käynyt. Sitten ei edelleenkään uskottu juutalaisten paluuseen maahansa ja raunioiden nostetta muureiksi ja torneiksi jne. vaan tuolloin 1844 edeltävään aikaan Jeesusta odotettiin aivan kuin joulupukkia tulevaksi, kun vuosiviikot oli laskettu niin menevän. Se oli toinen todellinen suuri odotuksen hetki. Mönkään meni. Kolmas suuri odotus tuli silloin kun vuosituhat oli vaihtumassa ja kaikki suuret ennustukset olivat täyttyneet kun Israel oli syntynyt ja sen rauhaakin tehtiin kovaa kyytiä. Tuolloin koko kristitty maailma odotti Jeesuksen tulevan. Tämä oli kolmas mönkään mennyt suuri odotus. Neljännellä odotuksella Jeesus todellakin tulee. Nyt olemme leikanneet kolme odotusta 70 Jkr, 1844 jKr ja 2000 jKr, joista erottuu selvästi aikainen odotus, paljon myöhäisempi hetki ja aika pian vielä uusi suuri v 2000 odotuksen hetki. Tämän jälkeen tulee se aito ja oikea, vielä lähempänä, vain muutaman vuoden päässä, eli pian. Kun tarkastellaan vielä uudelleen Matteus 27:45 lukua, huomataan vuosi 2006, josta alkoi jälleen uusi odotus, mutta ei ensimmäisestä vuodesta, kuten Luukkaan 12 luvussa kerrotaan, että odotus alkaa vasta oikeastaan toisesta odotusjaksosta. Kun katsotaan historiaan taakse vuodelle 70 jKr. niin huomaamme, ettei silloin oikeastaan ollut juuri ketään, joka todella olisi osannut odottaa Jeesusta tulevaksi. Varhaiskristityt olivat ajettuina todella ahtaalle ja sen aikainen tiedonkulku oli mitä oli, eli he eivät välttämättä edes tienneet, että Tiitus oli asettanut eräänlaisen hävityksen kauhistuksen Temppelin raunioille, pystyttäen Tseusjumalan patsaan sinne ja piti itseään myös jumalana. Vasta myöhemmin tiedettiin näin tapahtuneen.
Palataan nyt takaisin vuoteen 2006 jolloin pimeys laskeutuu maan päälle, luonto konkretisesti osoittaa vakavaa tuhoutumistaan niin, että herätään oikein ymmärtämään se tilan vakavuus. Hengellinen pedon nousu kuvataan Lordin voittaessa Euroviisut ja Israel joutuu sotaan Libanonin kanssa. Kaikki tämä kuudennella hetkellä kevään vaihtuessa kesään. Saamme siis monista seikoista huomata raamatullisen käännekohdan, jotka ovat kevät ja syksy. Nyt käänsimme jälleen periodin talven suuntaiseksi ja katseemme siirtyy keväälle. Mutta ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa... 2006 alkoi ensimmäinen vartioperiodi ja toinen alkoi 2007, jolloin koko maailma jo odotti Jeesusta saapuvaksi milloin tahansa ja tämä 2008 periodi alkoi kesän vaihtuessa kesäksi. Elämme siis viimeistä odotusperiodia, eli neljättä odotustamme. Kolme on pilalla 2006, 2007 ja 2008 joten nyt Jeesus voi tulla milloin tahansa hakemaan morsiamensa Taivaassa tapahtuvaan vihkimiseen, jossa ovat mukana vain Isä ja lähisukulaiset, josta alkaa kulkue kohti kaupunkia ja hakemaan häävieraita hääjuhliin.

Tästä kaikesta johtuen varoitan ja valan sinuun Uskoa, jos vain voin, jotta et nukahda ja luule, että Herramme Jeesus Kristus tulee vasta sitten joskus ja ensin tehdään sitä ja tätä, joten ei vielä kannata uhrata aikaa Jeesuksen odottamiseen. Älä turhaan siis mieti kuinka paljon sinua pilkataan ja kuinka kauan Jeesus sinua odotuttaa, koska palkinto on sen kaiken arvoinen.

PS. Pidin viikon paussin kirjoittamiseeni, koska vanha pc-koneeni vaihdettiin uuteen ja siihen vaihdettiin tietysti uusi käyttöjärjestelmä, josta aiheutui suuria harmeja vähän joka suhteessa. Grafiikkaohjelmat menivät myös uusiksi... nyyh!

31.8.2008

Ihmisen luku on kuusi

Luonnon eriasteisia rakenneyksiköitä ovat

  1. galaksijoukko
  2. galaksi
  3. tähtijoukko, kaksois- ja monitähtijärjestelmä sekä aurinkokunta
  4. planeetta-kuu -järjestelmä
  5. tähti, planeetta,...
  6. kappale – IHMINEN (ihmisen luku on kuusi)
  7. molekyyli... atomi
  8. ydin
  9. protonit ja neutronit (baryonit)
  10. kvarkit, elektronit (leptonit) ja vuorovaikutusten kantajat.

Jumalan suunnitelma ylittää niin moninkertaisesti tieteen, ettei mitenkään ole ihme, että tiede ei ole Jumalaa koskaan löytänytkään.

30.8.2008

Vatikaani huolestui kristinuskon vastaisuudesta
Julkaistu 29.08.2008, klo 21.20

Vatikaani on huolestunut kristinuskon vastaisuuden leviämisestä maailmalla.

Vatikaanivaltion ulkoministerinä toimiva arkkipiispa Dominique Mamberti sanoo, että kristofobiaa vastaan on toimittava yhtä päättäväisesti kuin antisemitismiä tai islamofobiaa vastaan. Mamberti muistuttaa, että uskonnonvapaus on oleellinen osa kansainvälisiä suhteita ja inhimillistä arvokkuutta. Mamberti otti esimerkiksi tällä viikolla Intiassa hindujen ja kristittyjen välille puhjenneet mellakat, joissa ainakin 13 kristittyä ja hindua on saanut surmansa.

Maailma on jakaantunut jo aikoja sitten kahteen osaan, jumalattomat ja Kristityt. Kristityt muodostavatkin sitten keskenään melko hankalan yhtälön, penseät ja palavat. Jotkut puhuvat tien oheen kylvetystä siemenestä ja hyvään maahan kylvetystä. Minä pidän Matteuksen rikkaviljavertauksesta ja lusteen sitomisesta kimppuihin. Mutta kaikki tyynni; kaikki kirkot löytävät toisistaan kaikenkarvaisia esteitä taivaspaikalle. Katoliset vihaavat protestantteja ja päinvastoin. Adventisteille, omilleni siis, ovat

katoliset varsinaisia saatanan kirkon peruspilareita ja silti katoliset ajavat nimenomaan Kristinuskoa ääneen maailmalla eteenpäin. He ottavat kantaa hyvissä asioissa, kuten abortit ja erilaiset kristinuskoa halventavat maailmalliset hallinnot. Eikä turhaan, koska katolisilla on valtaa ja vaikutusvaltaa. Eräskin adventisti nettipalstalla ylisti Ellen G. Whiten jumalallisuutta ylitse kaiken ja tuttuun tyyliin pisti katoliset saatanan kätyreiksi. Minä kommentoin siihen, että ”katolisetkin palvovat omaa Ellen G. Whitea, joka oli myös hyvä ja tärkeä ihminen, Neitsyt Maria, mutta ei Jumala häntä käskenyt palvoa kuin epäjumalaa, vaan katoliset tekivät Neitsyt Mariasta itse palvottavan, aivan kuten tekin olette tehneet Ellen G. Whitesta oman epäjumalanne, eikä katolisuus ole teitä pahempi uskonto”.
Raamattu ja Jeesus jakaa siis kristillistä maailmaa jatkuvasti, kuin vedenjakaja. Toisille Raamattu tuo eksytyksen ja toisille sama sanoma tuo Uskoa pelkästään vahvistavan kokemuksen. Raamatussa on valtava määrä erilaisia epäkohtia, joiden takia tiedän monen menettäneen uskonsa kokonaan. Ne samat epäkohdat ovat muuten myös ihan samalla tavalla vahvistamassa Uskoa, koska Jeesuksen Henki tunnistaa vilpittömyytesi ja avaa salaisuuksia lapsenmielisille, eikä viisastelijoille ja muille itsensä ylentäjille. Kun Henki avaa jotain salattua tai vahvistaa kumotun ja epäilyksen varjon saaneen väittämän oikeaksi, niin Usko saa vieläkin suuremman vahvistuksen, kun epäilyksen siemen on tuhottu Pyhän Hengen työn tuloksena. Toinen raukka jää eksytykseen vangiksi, ilman silmävoidetta. Miksi näin? Sitä en ihan tarkkaan edes tiedä. Sydämen asia se joka tapauksessa on, vain hieman vilpillisen sydämen.

27.8.2008

Big Brother pyrkii olemaan aiempaa rankempi - JA KUKA TÄSTÄ VIELÄPÄ NAUTTII!?
Julkaistu 27.08.2008, klo 15.20

Suomen neljäs Big Brother -ohjelma on käynnistynyt, kun uudet asukkaat astelivat taloon tiistaina. Ohjelma pyrkii haalimaan lisää suosiota aiempaa rankemmalla linjalla, arvioi mediatutkija.

Big Brother on ollut Subin katsotuimpia ohjelmia. Sen katsojaluvut ovat nousseet jokaisella tuotantokaudella ja kanava pyrkii nostamaan sen suosiota myös neljännellä kaudella. Big Brotherin päälähetystä seurasi vuosi sitten keskimäärin yli 300 000 katsojaa joka ilta. Kisan finaalia katsoi 638 000 ihmistä, mikä on Subin kaikkien aikojen katsojaennätys. Tampereen yliopiston mediatutkija Mikko Hautakankaan mukaan suosion kasvua voi odottaa myös tänä vuonna, mistä osoituksena on jo nyt median suuri kiinnostus ohjelmaa kohtaan. Big Brotheria on syytetty Suomessa ihmisiä hyväksikäyttäväksi formaatiksi. Ohjelman tuottajat ovatkin aiemmin korostaneet sitä, että he pitävät huolta asukkaista. Mediatutkija Mikko Hautakankaan mukaan linja on tiukentunut, ainakin tuottajien puheissa. Kohu ihmisten lukitsemisesta taloon ja heidän kohtelustaan on jo käyty läpi. Nyt ohjelman tuottajat ovat sanoneet, että kilpailijat laitetaan aiempaa kovemmalle. Useiden sarjan fanien mielestä Big Brother on ollut Suomessa liian kesy muiden maiden kilpailuihin verrattuna. Hautakankaan mukaan täälläkin ohjelma on rankentunut kausi kaudelta. Se on riippunut missä vaiheessa sarjaa mennään. Nyt neljännen tuotantokauden myötä on kisaan muun muassa haettu itseään auliimmin esitteleviä ihmisiä. Hautakangas uskoo, että Big Brotherin tekijät houkuttelevat katsojia tänä vuonna mm. viinanhuuruisilla bileillä ja paljaalla pinnalla. Hän itse toivoisi näkevän ohjelmassa isoja riitoja, joita Suomen BB:ssa ei ole vielä nähty.

Big Brother -fanit kampanjoivat tänä vuonna sen puolesta, ettei ärsyttävimpiä tyyppejä äänestettäisi heti pois. Sitä kautta saataisiin järkytettyä talon sisäistä dynamiikkaa ja tulisi enemmän konflikteja ja kahnausta asukkaiden kesken. BB-talossa asuvasta 13 ihmisestä tiputetaan viikoittain yksi pois yleisöäänestyksen perusteella. Kolmen kuukauden rupeaman loppuun asti päässyt voittaja saa palkinnoksi 50 000 euroa. Yksi kilpailijoista on 23-vuotias hengenpelastaja Johan Tampereelta, joka myöntää lähteneensä kisaan rahan takia. Koskaan et voi saada helpommin 10 000 euron kuukausipalkkaa. Julkisuuttakin tulee ja jos sitä kautta tulee työtarjouksia, niin otetaan ne vastaan, Johan sanoo.

TÄHÄN ON TULTU JA ONNEKSI SE LOPPUU NYT! OKSENNUS PÄÄSEE!

Norjalaisnaisen näky vuodelta 1968: Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta. Kansa tulee omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja. Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa, ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää yhteiskuntaan. Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään. Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen. Ne lait, jotka meillä nyt on, tullaan rikkomaan ja kaikista epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme edessä.

25.8.2008

Demokraattien puoluekokous alkaa Denverissä
Julkaistu 25.08.2008, klo 05.08 (päivitetty 25.08.2008, klo 08.49)

Yhdysvaltain demokraattien nelipäiväinen puoluekokous alkaa maanantaina Denverissä Coloradossa. Kokouksessa demokraatit nimittävät virallisesti Barack Obaman presidenttiehdokkaakseen.

Kokouksessa pyritään myös lopullisesti hautaamaan Obaman ja Hillary Clintonin kannattajien välille vaalikampanjoinnin aikana syntyneet kaunat. Demokraatit tarvitsevat yhtenäisyyttä, sillä the Wall Street Journal -lehden viime viikolla tekemän mielipidekyselyn mukaan vain puolet Clintonia esivaaleissa äänestäneistä on toistaiseksi luvannut antaa äänensä Obamalle marraskuun presidentinvaaleissa. Paikalle Denverin puoluekokoukseen odotetaan yli 4 400:aa edustajaa. Kokouksen avauspäivänä maanantaina estradille kapuaa Barack Obaman vaimo Michelle Obama.

Presidenttiehdokkaan itse odotetaan puhuvan kokouksen huipennukseksi torstaina, jolloin myös hänen ehdokasvalintansa muodollisesti sinetöidään. Ennen torstaista Obaman stadionpuhetta eniten sähköä lienee ilmassa tiistai-iltana, jolloin Obaman kanssa tiukan kamppailun ehdokkuudesta käynyt Hillary Clinton puhuu puoluekokousyleisölle. Yhdysvaltalaisen uutiskanava CNN:n poliittinen kommentaattori ja asiantuntija Paul Begala totesi, että Obaman täytyy osoittaa puoluekokouksessa kykenevänsä yhdistämään puolueen. Presidentti Bill Clintonin entisen neuvonantajan Begalan mukaan Obaman ydinviesti on yhtenäisyys. Jos Obama onnistuu yhdistämään puolueensa, hän voi yhdistää myös koko maan, Begala arvioi YLE Uutisille.

Profetia 1.
A.L.:n näky 14.2.2008 Järkyttyneenä luin englanninkielisen uusimman profetiasi. Järkyttyneenä siksi, että itse olen nähnyt 14.2.2008 samantyyppisen näyn rukouksessa vaimoni kanssa. Ei ole siis kyseessä uni vaan selkeä näky. Vaimoni kirjaa aina näkyni ylös ja ne ovat päivätty aina sille päivälle kun ne olen nähnyt.

Tässä muistiinpanot ko. illalta:
"Stadion, nyt näky on valmis. (Ennen olen useampaan kertaan nähnyt tyhjän stadionin - lokakuusta 2007 lähtien ) Nyt stadionilla on ihmisiä, se on täynnä ihmisiä. Ilmeisesti Baseball -ottelu on käynnissä, en ole aivan varma, mutta amerikkalainen laji kuitenkin kyseessä. Kiväärimies on jossakin stadionilla. Hän on tarkka-ampuja."

Profetia 2.
bulgarialainen ennustaja Baba Vanga: 2008 - Assassination attempts on four heads of states.

YLE Uutinen 14.8.2008
Demokraattijohtaja ammuttiin Yhdysvalloissa

Julkaistu 14.08.2008, klo 07.18 (päivitetty 14.08.2008, klo 08.17
Yhdysvaltain Arkansasin osavaltion demokraattipuolueen puheenjohtaja Bill Gwatney on ammuttu. Pitkäaikainen puolueen jäsen ja Arkansasin entinen senaattori Gwatney sai surmansa puoluetoimistossaan, jonne tuntematon mies tunkeutui keskiviikkona puoliltapäivin.

21.8.2008

Buddhalaiset yrittävät meditaatioennätystä - Haapajärvi jatkaa laulamalla virsiä

Yli 20 000 buddhalaista lähes 600 kaupungissa ympäri maailmaa meditoi samanaikaisesti kolme päivää ja yötä 18.-21.8.2008. Timanttipolku-buddhalaisuus ry:n mukaan tapahtuman tarkoituksena on kehittää myötätuntoa ja tukea sitä kautta vapautta ja rauhaa maailmassa. Suomessa tapahtumaan osallistuu meditoijia yhdeksästä kaupungista: Helsingistä, Hyvinkäältä, Jyväskylästä, Kouvolasta, Lahdesta, Lappeenrannasta, Porista, Tampereelta ja Turusta. Meditaatiomaraton käynnistetään Saksan Immenstadtista keskiyöllä 18. elokuuta. Maratoniin osallistuvat buddhalaiset keskukset ympäri maailmaa ovat koko tapahtuman ajan videostreaming-yhteydessä Immenstadtiin. Maratonin aikana on odotettavissa yli sata miljoonaa mantraa.

Suomen vastaus Haapajärveltä virsimaraton, myös kolme päivää ja kolme yötä 21.-23.8.2008 alkaen tänään torstaina klo 17.00 Virsikirja kannesta kanteen yhtäjaksoisesti torstaista lauantaihin Kristuksen kirkastumisen kirkossa, jatkuen tauotta 23.8. lauantai aamupäivään asti.

Tuottavatko buddhalaiset epäjumalanpalvojat pedon esille saatanallisilla mantroillaan? Tästä samasta hetkestä jatkaa Haapajärven virsimaraton, eli ylistys Jumalalle. Tuottaako tämä vastaavasti Suuren Herätyksen alun Suomeen? Siunaamme näin ollen Haapajärven seurakuntaa!

LOOTIN PELASTUSSANOMA

1. Mooseksen kirja 19:10-26 Silloin miehet ojensivat kätensä, vetivät Lootin luoksensa huoneeseen ja sulkivat oven. Ja he sokaisivat ne miehet, jotka olivat talon ovella, sekä nuoret että vanhat, niin että he turhaan koettivat löytää ovea. Ja miehet sanoivat Lootille: "Vieläkö sinulla on ketään omaista täällä? Vie pois täältä vävysi, poikasi, tyttäresi ja kaikki, keitä sinulla kaupungissa on, sillä me hävitämme tämän paikan. Koska huuto heistä on käynyt suureksi Herran edessä, lähetti Herra meidät hävittämään sen." Silloin Loot meni puhuttelemaan vävyjänsä, joiden oli aikomus ottaa hänen tyttärensä, ja sanoi: "Nouskaa, lähtekää pois tästä paikasta, sillä Herra hävittää tämän kaupungin". Mutta hänen vävynsä luulivat hänen laskevan leikkiä. Aamun sarastaessa enkelit kiirehtivät Lootia sanoen: "Nouse, ota vaimosi ja molemmat tyttäresi, jotka ovat luonasi, ettet hukkuisi kaupungin syntivelan tähden". Ja kun hän vielä vitkasteli, tarttuivat miehet hänen käteensä sekä hänen vaimonsa ja molempien tyttäriensä käteen, sillä Herra tahtoi säästää hänet, ja veivät hänet ulos ja jättivät hänet ulkopuolelle kaupunkia. Ja viedessään heitä ulos sanoi mies: "Pakene henkesi tähden, älä katso taaksesi äläkä pysähdy mihinkään lakeudella. Pakene vuorille, ettet hukkuisi." Mutta Loot sanoi heille: "Oi herrani, ei niin! Katso, palvelijasi on saanut armon sinun silmiesi edessä, ja suuri on sinun laupeutesi, jota olet minulle osoittanut pelastaaksesi henkeni, mutta minä en voi päästä pakoon vuorille; pelkään, että onnettomuus saavuttaa minut ja minä kuolen. Katso, tuolla on kaupunki lähellä, vähän matkan päässä, paetakseni sinne; salli minun pelastua sinne-onhan se vähän matkan päässä-jäädäkseni eloon." Ja hän sanoi hänelle: "Katso, minä teen sinulle mieliksi tässäkin kohden; en hävitä kaupunkia, josta puhut. Pakene nopeasti sinne, sillä minä en voi tehdä mitään, ennenkuin olet sinne saapunut." Siitä

kaupunki sai nimekseen Sooar. Aurinko oli noussut, kun Loot saapui Sooariin. Ja Herra antoi sataa Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta, Herran tyköä taivaasta, ja hävitti nämä kaupungit ynnä koko lakeuden sekä kaikki niiden kaupunkien asukkaat ja maan kasvullisuuden. Ja Lootin vaimo, joka tuli hänen jäljessään, katsoi taaksensa, ja niin hän muuttui suolapatsaaksi.

Loot sai siis viedä kaiken, jonka halusi, mutta kaikki eivät halunneet tulla. Tyttäret kuvastavat tässä viattomuutta ja vaimo epävarmuutta ja kaipuuta tuohon tuttuun makeaan maailmaan. Loot kuvastaa vertauskuvallisesti morsianta ja hänen tyttärensä viattomia lapsia. Vaimo kuvaa selvästi Laodikean penseää seurakuntaa, jonka Jeesus on oksentava suustaan. Nämä kaikki ovat lopulta pelastuneita ja varsinaiset tuhoon joutuneet ovat jääneet kaupunkiin. Pelastussanoma noudattaa samaa armon kaavaa.
Tämä asetelma taitaa olla tuttu monen kristityn avioliitossa. Aviopuoliso on jäämässä katsomaan tätä maailmaa, joka tuhoutuu ja toinen vie pois myös omat lapsensakin tästä kammottavasta maailmasta turvaan Taivaan kotiin, Taivaan Isän luo.

20.8.2008

Aikain vartijoiden työvuorot

Ensimmäinen vartiovuoro alkaa, jota ei mainita edes Luukkaan 12 luvussa, vaan vasta toinen ja kolmas.

Matteus 27:45 Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?

Yövartiovuoroja on kolme, mutta vuosivuoroja kullakin vartijalla on ilmeisesti vielä kolme ja tehtävä osoitettiin kullekin vartijalle. vartijavuorot menevät:

1. vuoro 2006-2007
2. vuoro 2007-2008
3. vuoro 2008-2009 eli kolmas ja viimeinen vartiointihetki on menossa.

Luukas 12:35-40 Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa; ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan. Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee."


Yövartijavuoro vaihtuu, koska silloinhan morsiamen vartiovuoro lakkaa ja alkaa toinen vartiovuoro. Ensimmäisestä vuorosta ei edes puhuta, koska sulhanen tulee häistään, tarkoittaa vihkimistä eli hääseremoniaa, eikä vielä hääjuhlaa, joka alkaa vasta toisen vartiovuoron päätyttyä. Hääjuhlissa on vielä illallisetkin, jonne tulevat vasta viimeisenä myös Israelilaiset. Luukkaan 12 luvussa puhutaan vain toisesta ja kolmannesta vartiovuorosta. Eli Jeesuksen näkyvästä paluusta on kysymys. Tuleeko hän toisella vai kolmannella. Me tiedämme jo vastauksen, koska ensimmäinen vuoro on kohta ohi, toinen alkamassa ja viimeinen onkin jo kolmas ja Jeesuksen näkyvä paluu.

Palautetta ja salvaa raipaniskuja saaneille

Tämä kirjoitus ei tullut tänne siksi, että olisin saanut palautetta adventisteilta, vaan ihan ajatuksena kenelle tahansa, niin sinulle kuin ennen kaikkea minulle, johtuen kriittisestä suhtautumisestani joihinkin asioihin ja jopa ihmisiin.
Kun kuka meistä tahansa tulee arvostelluksi, syntyy väkisinkin negatiivisia tuntemuksia arvostelijasta, että mikäs tuokin kuvittelee olevansa, kun haukkuu minut noin, vaikka minussa ei tietenkään ole mitään vikaa, vaan täysin syyttähän tuo minua nyt yrittää mustamaalata. PYSÄHDY NYT HYVIN TARKKAAN MIETTIMÄÄN!
Älä anna ensinnäkään noiden tuntemusten vallata sinua, ne ovat henkien aikaansaamaa, koska henget saavat paljon sellaista aikaan, jota et edes tajua. Pysähdy, vedä henkeä... miksi tuo minua arvosteli, oliko se mistä motiivista tehty. Ihan aluksi tarkastele sanoman sisältö, onko saamasi kriittinen sanoma ensinnäkään perusteltu, vai oliko sanoma vain spontaani "räkäisy" päin kasvoja. Onko kritiikissä rakentava, vai hajottava tarkoitusperä? Onko kritiikillä lähtökohtaisia perusteita ja jos on, niin ennen kaikkea, mihin ne perustuvat? Jos kritiikki on sekä rakentavan sävyinen, että sillä on jopa Raamatulliset perusteet, olen melko varman että silloin on katsottava aina poikkeuksetta peiliin.
Astele siis aluksi ihan rauhassa peilin eteen ja etsi itseäsi. Älä lähde hakemaan uhoa, vaan nöyryyttä. Yksin osaat nöyrtyä varmaan parhaiten ja ymmärtää omat vikasi. Tunne itsesi muiden kaltaistesi kautta, koska heissä ja meissä kaikissa on vikoja, moninaisia virheitä ja kaikenlaista vajavuutta. Miksi siis turhaan lähteä ylpeänä peilin eteen, koska tiedämme jo valmiiksi molemmat, että siellä on vajavainen ihminen. Eli siis, virheitä ja kritisoitavaa riittää, jokaiselle meille kotitarpeisiin saakka.
Rakentava kritiikki antaa ruoskansivalluksen, mutta jättää korjaamiseen tilaa, eikä sulje sitä parannuksen tekoa kritisoitavalta koskaan pois. Tästä huomaat rakentavan kritiikin. Ei kritiikki tarvitse olla säälittelevä, koska ei se useinkaan rakenna ketään. Jos kritiikki on jämerä, perusteltu mutta samalla antaa kritisoitavalle mahdollisuuden parantaa kyseisen kohdan ja näyttää kuinka tilanne on korjaantunut, niin kritiikki on ollut toimiva ja asianmukainen. Nuhde on hyvästä, mutta pilkka pahasta.

16.8.2008

Ruoskaa taas, omilleni, eli Adventtikirkolle

Adventtikirkon aate on kuollut ja vain kirjain on jäänyt jäljelle, joka ei elä ilman Pyhän Hengen välttämätöntä työtä. Heistä useimmiten puuttuu uudestisyntyneisyys, sekä hengen voiman tunnustus. Otan esimerkin vaikka lihan himosta, jonka adventisti, kuten tietenkin moni muukin lukee Raamatustaan, että se on pahasta. Kirjaimella tarkoitan seuraavaa: "luet vain sen minkä lukemalla ymmärrät, mutta et ymmärrä muuta kuin sen, minkä kirjain ilmoittaa". Näin käännettiin mm. 1992 Raamattu, josta syystä en pidä sitä kirjaa Raamattuna, vaan sen eräänlaisena taideteoksena, samoin kuin kääntäisimme Raamatun Stadin tai vaikka Savon murteelle. Lihan himon ymmärrät vain kahdella, ehkä jopa kolmellakin tavalla, mutta ei enempää. Liha on sama kuin olla syömättä lihaa. Lihan himo on myös seksuaalista lihanhomoa, jota myös pitää välttää. Sitten lihanhimo voi olla rahan tai muun maallisuuden himoa. Tässä kaikki mitä adventisti normaalisti ymmärtää sanasta "lihanhimo" ja siinä kaikki.
Mennäänpä syvemmälle adventistin ajatusmaailmaan välttää lihanhimoa. Liharuoan himoa! Valehdellaan itsellemme ja tehdään lihan näköistä ja makuista ruokaa ja siinä sitten on vastaus lihan himoon, eikä näin vältytään syömästä lihaa. Voi hyvää päivää sentään, miten hirveä valhe, eihän siinä vältetty lihan himoa. Silloinhan sinä varsinkin näytät typerältä ja paljastat kaiken nimenomaan halutessasi syödä sitä lihaa, koska teet sen korvikkeita. Kenelle teet korvikkeita, koska väität ettet muka himoa lihaa? Ajatus on paljon syvempi, kuin lainkirjaimen täyttäminen adventistin päässä. Hiukan sama asia, kuin muslimin alkoholin juonti salaa Allahilta sängyn alla. Minä olenkin lanseerannut vitsin, tuosta aiheesta. Kuka keksi pillin? Muslimi, koska oli mietittävä miten voisi juoda viinaa sängyn alla piilossa Allahilta. Tässä on samasta asiasta kyse, koska Jumala tietää ja tuntee sydämesi läpikotaisin ja siellä näkyy kaikki lihan himo.
Hyvin kauan sitten, kun adventtiaate oli syntynyt, sen Uskova seurakunta ei miettinyt soijanakkoja, eikä muutakaan, jolla peittää "lihanhimoaan". Silloin oli puute kaikesta, eikä mikään ruoka ollut poissuljettua ravinnoksi. Ei Jeesuksen sanat olleet turhaan lausuttuja, kun hän sanoi, ettei se saastuta, mikä menee suusta sisälle, vaan se mikä tulee suusta ulos. Samoin Pietarin moniulotteinen näky, jossa alas laskettiin kaikkea elollista liinavaatteessa ja sen jälkeen sanottiin, "teurasta ja syö". Pietari oli aivan kauhuissaan ja sanoi ettei hän voi syödä saastaisia eläimiä. Näin tehtiin kolme kertaa, aivan samoin Pietari kieltäytyi siitä kolmesti. Näyllä oli monta ulottuvuutta, kuten sanoin, niille kaikille
ulottuvuuksillekin Pietari parka käänsi kolmasti selkänsä, eikä niitä ulottuvuuksia avata ilman Pyhää Henkeä, Pietarin avaimia.
Liitän tähän mailin eräälle Uskon ystävälle, joka on aika vasta saanut Pyhästä Hengestä Uskonsa, eikä hän tiennyt minne kirkkoon liittyä. Rohkaisin ystävääni aluksi kasteasialla, sitten kirkkojen ja seurakunnan merkityksen perustiedoilla, viittasin seitsemään ilmestyskirjan seurakuntaan ja sitten lähetin tämän kirjeen. (Toivonlinna on hyvin vanha Adventtikirkon sisäoppilaitos, ala- ja ylä-aste sekä lukio, perustettu joskus vuonna 1932)

Hei *****,
Kävin hakemassa tyttäreni Toivonlinnasta viikonlopunviettoon ja odottelin häntä siellä, koska heillä oli illalla vielä jokin ylistystilaisuus. Laulua, musiikkia jne. sä tiät. Tuttuja ja jokunen sukulainenkin kulki ees taas moikkaillen minulle kuulumisia, koska minähän en ole paljon siinä seurapiirissä pyörinyt. Harvemmin kukaan näkee minua, vaikka tietävät ja tuntevat minut. Tämä saattaa kuulostaa tyhmältä, ehkä jopa ylpeilyltä mutta olen silti neljännen polven adventisti ja tyttäreni siis viidennen. Huomaat kohta, ettei se olekaan niin ylpeilyn aihe. Monet tietävät minut siellä, että ”haa, tuossa on se yksi alkuperäinen”. Isoisäni istui isänsä kanssa hänen polvellaan vanhassa valokuvassa, kun perustivat mm. Tampereen adventtiseurakunnan vuonna 1913. Isäni ja äitini tapasivat toisensa tässä samassa koulussa, joskus 1957 paikkeilla, jossa minun tytär käy nyt 2008 sitä samaa lukiota. Uskon että tyttäreni löytää juuri täältä sen saman kaavan mukaan ensirakkautensa. Minun oma äitini olinkin se poikkeus, joka puhdisti Uskon meidän perheen haarassa ja siksi kävi näin kuin kävi ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta koko muu suku jäi adventtikirkon hiipuvan uskon hapatukseen. Aika kuluu ja klubi kasvaa, adventistien aate sen mukana.
Viime kesänä juttelin pikkuserkkuni kanssa Tampereella vanhoista hyvistä ajoista, kun adventtiaate oli vielä hyvä asia. Pasi on korkeasti koulutettu erikoiskirurgi ja saanut juuri niitä siunauksia, joita adventisti saa, elämäntavallaan. Kyllä Pasikin sen tiesi, mutta hän on niitä ainoita jotka tietää myös sen, että henki on silti se oleellisin. Pasin kanssa juteltiin adventtiaatteen historiasta, koska meillä oli sama sukujuuri, joten tiesimme mistä puhuimme. Puhuimme hengellisyyden puuttumisesta ja uudestisyntyneiden adventistien määrän romahtamisesta dramaattisella tavalla. Pasi kertoi minulle näkökulman. Meidän isoisien isät ja äidit perustivat 1800 luvun lopulla ja 1900 luvun alussa näitä kirkkoja. Heissä oli se alkuvoima, joka oli palava kuin juhannuskokko. Sitten sen palavuuden saa isoisämme ja isoäitimme, muttei enää siinä loistossa kuin se oli alkuvoimissaan. Nämä vanhukset opettavat jo perinteeksi muodostuneena lapsilleen, meidän isille ja äideillemme, kuinka tärkeää on tämä sanoma ja kirkko, jota edustamme. Tässä kohtaa sanoma ei enää ole niinkään palava, koska adventismista olikin muodostunut eräänlainen sisäpiiri klubi, johon synnytään. Vieläpä kun me saimme perinnöksemme riippakiven, nimeltä adventtikirkko, me olemme oikein VIP-klubilaisia, jotka omaavat jotain jumalallisen tärkeää. Pah! Klubi muodostuu klubiksi ilman Pyhän Hengen työtä, joka pikku hiljaa näivettyy ilman ns. uskonpuhdistusta kirkon sisällä, koska kyse ei olekaan uskosta, vaan meistä klubilaisista. Tästä muodostuu viiden polven kirkkojen elinkaari. Suomessa on monta kirkkoa samassa tilanteessa ja silti jokaisesta seurakunnasta löytyy aina uudestisyntyneitä kristittyjä, jotka ovat täydessä Pyhän Hengen johdatuksessa ja sitä sinä et voi olla huomaamatta. Toisaalta huomaat kyllä nekin, jotka eivät ole.

Tässä oli sinulle mietittävää kirkoista ja niissä asuvista kristityistä. Niinpä, minä voin puhtaalla mielellä suositella sinua sinne ”vapikseen” se on kyllä ihan hyvä kirkko, jossa on vielä paljon puhdastakin, alati hiipuvaa puhtautta.

Rakkaudella veljesi
-jarmo-

15.8.2008

Eiköhän tässä ole jo ennusmerkkejä Microsoftin tuhosta riittävästi: Bill Gwatney (Bill Gates) murha ja nyt tämä...

Kaatunut Windows komeili olympiastadionin katossa
 

Pekingin olympialaisten avajaisia paikanpäällä tiettävästi seurannut Bill Gates saattoi havaita tutun siniruutuisen ilmoituksen Linnunpesä-stadionin katossa. Windows se siellä vain kertoi kaatumisestaan. Kuuluisa sininen kuoleman ruutu vilahti kesken avajaisten kliimaksin voimistelija Li Ningin taiteillessa olympiasoihdun kanssa yläilmoissa. Sydney Morning Heraldin mukaan järjestäjät olivat valinneet Windows XP:n koneisiinsa, koska kisojen monimutkaista tietotekniikkaa ei uskallettu jättää uudemman Vistan varaan. On tosin eri asia, johtuiko yhden koneen kaatuminen sitten Windowsista itsestään, vai jostakin sen päällä pyörineestä

sovelluksesta. Allekirjoittanut epäili ensin muun muassa Gizmodon julkaiseman kuvan aitoutta. Mutta niitä on useampia eri kulmista, ja eräs kommentoija kertoi löytäneensä kyseisen kohdan tallentamastaan NBC:n televisiolähetyksestä. Hän tosin arvioi, että sininen ruutu ehti olla näytillä vain pienen hetken.
 

Entäpä sitten muut huijaukset ja valheet, joita Kiina oletetusti tuo luonnollisena osana kulttuuriaan mukanaan, vailla inhimillisyyttä, ihmisarvontuntoa ja perustavaa laatua olevaa länsimaalaista kristillistä ajattelua:

Avajaisista on jälkikäteen löydetty vakavampiakin ongelmia, jopa huijauksia. Esimerkiksi tv-yleisölle näytetty ilotulitus oli osin etukäteen tietokoneella valmisteltu. Lisäksi monia katsojia avajaisissa ihastuttanut laulava pikkutyttö olikin vain käsketty aukomaan suutaan. Oikea lapsilaulaja joutui kulisseihin, koska hänen ei katsottu olevan tarpeeksi edustava päästäkseen lavalle, muun muassa Helsingin Sanomat kertoi eilen.

Me olemme, hyvät Rakkaat Kristityt tulossa maailman loppumetreille, eikä mikään enää ole totta, sen varmistaa peto, joka nousee syvyyksistä valheet ja murhanhimo sydämessään.

14.8.2008

Voi olla, että olen väärässä, mutta minusta tuntuu siltä, että kaikki alkaa tapahtua nyt, nopeasti, pikaisesti, äkkiä ja paljon! Pitäkää Rakkaat uudestisyntyneet Kristityt housunkauluksista kiinni. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan… tai siis älkää pitäkö, ne jäävät kait tänne. Ehkä?

Puola aikoo allekirjoittaa ohjuskilpisopimuksen
Julkaistu 14.08.2008, klo 19.28

Puola aikoo hyväksyä Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmän sijoittamisen alueelleen, kertoo uutistoimisto Reuters. Reutersin hallituslähteiden mukaan Puolan ja Yhdysvaltain neuvottelijat allekirjoittavat torstaina alustavan sopimuksen puolustusjärjestelmään kuuluvan ohjustukikohdan sijoittamisesta Puolaan.

Bulgarialainen ennustaja Baba Vanga syntyi 1911 ja kuoli 1996

2008 - Assassination attempts on four heads of states. Conflict in Indonesia. That becomes one of the causes for the start of WWIII.
 

Demokraattijohtaja ammuttiin Yhdysvalloissa
Julkaistu 14.08.2008, klo 07.18 (päivitetty 14.08.2008, klo 08.17


Kuva: Reuters-TV

Yhdysvaltain Arkansasin osavaltion demokraattipuolueen puheenjohtaja Bill Gwatney on ammuttu. Pitkäaikainen puolueen jäsen ja Arkansasin entinen senaattori Gwatney sai surmansa puoluetoimistossaan, jonne tuntematon mies tunkeutui keskiviikkona puoliltapäivin.

Little Rockin kaupungin poliisi kertoi, että ampumisvälikohtauksen jälkeen surmasta epäilty oli kertonut läheiselle Baptistikirkon työntekijälle menettäneensä työpaikkansa. Ampuja pakeni paikalta ja kuoli myöhemmin poliisin laukauksiin. Entiset arkansaslaiset, presidenttipari Bill ja Hillary Clinton sekä demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama ovat ilmaisseet osanottonsa tapahtuneen johdosta. Yhdysvaltain demokraattipuolueen on määrä nimittää Barack Obama viralliseksi presidenttiehdokkaakseen parin viikon päästä Denverissä. Amerikkalaiset valitsevat uuden presidentin marraskuun presidentin vaaleissa.


Jaaha! Herääpä väkisinkin kysymys, kuinka pian ja kuka seuraavaksi? Obamako?

13.8.2008

Mitä tarkoittaa keskiyön huuto, "ylkä tulee!" joka liittyy 10 neitsyen tarinaan

Koska Raamatussa on sinetillä salattu koko tempausteoria ja kun niitä on kaiken lisäksi kaksi samankaltaista, niin Jumala on kätkenyt vertauskuvallisten kertomusten sisään kaikki totuuden jyvät. Kun hän sinetillä vielä lukitsee ne, niin se tarkoittaa sitä, että jos hän avaa sinulle, niin sinä tarvitset avaimen, eli Pyhän Hengen avaimen nähdäksesi sinetin taakse. Katseesi avain ei ole omasta avainnipustasi, vaan sinä tarvitset rukousta, avoimuutta ja vilpittömyyttä nähdäksesi sinetin taakse. Lapsenuskon.
Matteus 25 neitsytvertaus alkaa sanalla SILLOIN, taivastenvaltakunta on kymmenen neitsyen kaltainen. Sanalla "silloin" tarkoitetaan selvästi sitä, että niitä kaltaisuuksia on monta. Juuri silloin taivasten valtakunta on kymmenen neitsyen kaltainen, joista viisi on tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Eli suhdelukukin on selvillä, joka on 5+5, eli puolet ja puolet. Sitten vielä kun katsotaan kuka on neitsyt ja missä tilanteessa neidot kerääntyvät odottamaan ylkää? Vanhan juutalaisen hääseremonian mukaan, hääpari on juuri vihitty isän talon pihalle rakennetun pienen katoksen, "shupan" alla. Tuossa hääseremoniassa ei ollut koskaan kuin vain lähisukulaiset mukana. Vasta kun hääkulkue lähtee isän kodista usein vasta ilta myöhällä, he kulkevat kaupungin läpi, jonne vanhan juutalaisen perinteen mukaan on naimattomia nuoria neitoja kerääntynyt öljylamppuineen, odottamaan morsiusparia onnitellakseen heitä ja pääsemään kulkueen mukana hääjuhlaan. Tuo hääkulkue kulkee monesti pitkään kaupungilla, eikä tunnu tulevan milloinkaan, kestäen jopa aivan keskiyön tunneille saakka, koska hääpari haluaa mahdollisimman paljon onnentoivotuksia matkansa varrelta.
Hääkulkue kerää matkan varrelta häävieraita mukaansa ja vie heidät juhlataloon, jossa alkaa varsinainen hääjuhla. Juhlatalo tulee usein täyteen, koska kaikki haluavat päästä mukaan ilmaiselle juhla-aterialle.
Kymmenen neitsyttä on silloin tienvarressa lamppuineen odottamassa morsiusparia saapuvaksi. Tässä kristillinen maailma on kömmähtänyt, vaikka tietävät ja tuntevat vanhan perinteen morsiusparista, joka saapuu. Ylkä tulee, mutta hänellä on jo morsian mukanaan, eikä neitsyet odota aviopuolisoa, vaan pääsyä hääjuhlaan.
Tämä on siis vain vertauskuva, mutta se kaikkein suurin ja tunnetuin, koska kyse on Jumalan pojan häistä. Kuninkaasta, joka järjesti häät pojalleen Jeesukselle Kristukselle. Aluksi Israelin piti olla ainoa häävieras, mutta he eivät tahtoneet tulla, joten Jumala sanoi, että kerätkää sitten kaikki köyhät ja raajarikotkin katujen kulmilta. Näin alkoi Paavalin työ pakanakansojen parissa.
Kymmenen neitsyen vertaus ei koske ihan pelkästään "silloin", eli silloin kun on kulunut 1335 päivää Israelin rauhasta, vaan kyllä se koskee tätä Hanokin esimerkin mukaista yllätyksellistä morsiamen katoamistakin sen verran, että nuo neitsyet huomaavat jääneensä pois morsiamen osasta viime hetkellä. Tämä on minun oma uskoni, eikä se ole välttämättä totta. Perustan sen siihen, että tänne jäävät joutuvat häpeään ja sen vahvistaa Raamattu. Häpeä on aivan valtava, joten se on helppo kuvitella. Mutta jotta herätys pääsisi tapahtumaan, niin ihminen tarvitsee uskolleen jotain vahvempaa, kuin katoaminen. Jumalattomat eivät edes tule uskomaan mihinkään katoamisen ylimaalliseen tapahtumaan, vaan selittävät sen kaiken maailman salaliittoteorioihin ja vyöryttävät syyn kristittyjen niskaan. Niinpä, kun morsian katoaa, on sitä ennen jo tapahduttava Pyhän Hengen työ osassa näistä tänne jäävien ihmisten osalla herättäen heistä pienen joukon juuri ennen varsinaista tempausta. Tämä pieni joukko aloittaa varsinaisen kriisiavun jakamisen niiden keskelle, jotka saavat Uskon. Pyhä henki lasketaan kaiken lihan päälle ja kaikkien sydän tulee kolkuttamaan, mutta vain harva sen ymmärtää. Kun aikaa kuluu, niin tempausasia unohtuu, tulee antikristuksen lipevä kieli ja valheellinen rauhantunne ihmisiin, jonka seurausta on totaalinen nukahtaminen. Maailman houkutukset alkavat jälleen vetää puoleensa, joskaan ei Suomessa, koska me olemme täällä kovien aikojen alla Venäjän puristuksissa ja siksi täältä alkaa se suuri herätys.
Tästä alkaa vasta kymmenen neitsyen vertauskuvallinen tapahtumaketju, kun morsian on jo poissa, koska 1335 päivää on pitkä ajanjakso, lähestulkoon neljä vuotta. Sen lopulla tapahtuu jotain niin perin pohjin mullistavaa, että kaikki herää ja alkavat kysellä öljyä lamppuihinsa. Morsian on 1:10 neitsyttä ja Laodikean seurakunta on 5+5 neitsyttä Neitsyt = pelastuva ihmissielu. Niinpä suurin osa näistä tyhmistä ja ymmärtämättömistä neitsyistä jäävät tänne maailmaan kuollakseen niissä hirvittävissä ajoissa, jotka maailma sen jälkeen kohtaa, kun vihan viimeiset maljat lasketaan maan päälle. Kun Jeesus tulee, hän löytää kyllä noita neitsyitä elossa, mutta vähiin ovat jääneet. Niinpä Raamatussa on lause, kun hän palaa, niin mahtaneeko hän löytää enää uskoa maan päältä.

11.8.2008

Jäämmekö ensi kesään vai emme, sen näyttää lähiviikkojen aikana Venäjän toimet, vaikka muutakin huomioitavaa on!

Kaikki näkemäsi onkin aina kolme: 1. määrittelemätön ja suuri 2. konkreettinen kosketeltava ja inhimillinen sekä lopuksi 3. hengellinen, filosofinen ja symbolinen ajatuskokonaisuus
 

Jumala on jo ensimmäinen sellainen. Ei edes tarvitse selittää, niin kaikki tajuaa mistä on kyse. Nooan arkki oli myös sellainen, liiton arkki oli sellainen ja kaikki uhrit olivat sellaisia, kunnes tuli maailmaan Jeesus Kristus, joka konkretisoi nuo kaikki uudelleen. Siihen

saakka niillä kaikilla oli Jeesus se suuri ja määrittelemätön osa konkretiaa, sekä hengellinen kuvaus, jolla Jumala halusi ihmisille selvästikin opettaa hengellisesti Taivastenvaltakunnan portin kokoa ja ulkonäköä.
Kun me tarkastelemme Raamattua, me löydämme sieltä monta erilaista käsitettä, jolle monet Raamattua lukeneet ovat löytäneet vain yhden ainoan konkretisoituneen merkityksen, sen mitä kukin lukiessaan ymmärtää. Danielin kirjat ovat hyvä esimerkki siitä, koska eräs suomi24 aktiivinen nimimerkki julistaa siellä, ettei Danielin kirjoista voi enää ennustaa tulevaa koska ne ennustukset ovat jo toteutuneet. Niin ne ovat toteutuneet, koska konkretia on totta, totisesti toteutunut, joka vain todistaa Danielin kirjat aidoiksi Jumalan profeetan kirjoittamiksi, hyvin, hyvin tärkeiksi lopunajan ennuskirjoiksi. Tiedän jopa erään adventistin, jonka opetuksesta käy ilmi, että Jeesus on kuollut jo kerran, joten hänen työnsä on nyt kaikella tavalla jäänyt tarpeettomaksi, koska meillä on jo pelastus joka kuoli joskus vuonna 30 jKr. Aivan samoin kuin Danielin kirjat, kuin Jeesuskin, tekivät työnsä, jonka jälkeen niitä ei enää tarvita.
Se mikä minut laittoi kirjoittamaan aiheesta, on lähitulevaisuuden peto, joka ilmestyy aivan pian. Niitä on myös kolme, eikä

kannata alkaa väittämään tätä kirjoitusta vastaan, koska näin tapahtuu totisesti, eikä se ole minun sanasta lähtöisin, vaan Herran. Petoja on kolme, suuri ja määrittelemätön petovalta, fyysinen ihmisolento peto ja hengellinen pedon henkivalta. Tässä on ilmestyskirjan sanoman yksi avoin sinetti. Eräs tällainen on myös ennustetapahtumat Raamatussa, jotka moni kuvittelee näkevänsä vain Raamatun tekstissä kirjoitettuna. Tämä yksi ja tärkein sellainen on Jeesuksen ristinkuolema, jossa tapahtuu hengellisesti asioita joka on myös ennustuksellisesti suuri ja määrittelemätön kokonaisuus. Tämä ristiinnaulitsemistapahtumahan konkretisoitui Golgatalla joskus 30 jKr. ja sieltä se kirjattiin paperille kertomuksen muodossa neljään Raamatun kirjaan, jonka Matteus 27 kertoo sen

valaisevasti. Ristillä tapahtui merkillisiä asioita, joita ei kirjattaisi normaalisti, ellei niillä olisi suunnattoman suuri merkitys tässä ajassa. Ristinkuolema on maailmankaikkeudelle se kaikkein tärkein tapahtuma ja sen yksikään sana, joka on mainittu Raamatussa, ei ole turhaan lausuttu. Siinä on valtava sanoma.
Kuudennesta hetkestä alkaen laskeutui pimeys ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen saakka. Mitä silloin tapahtui konkreettisesti ja mitä tämä tarkoittaa meille tässä olemassa olevassa ajassa? Vuonna 2006 kesäkuussa Israelin länsirannalla tapahtui räjähdys, jossa kuoli 7 palestiinalaista. Heti perään Hamas kaappaa israelilaissotilaan. Israel kostaa Hamasille ja heti sen perään Hizbollah ja Israel ottavat yhteen Libanonin rajalla, jonka seurauksena syttyy kesän mittainen sota Libanonin ja Israelin välillä. Lyhyt sota päättyy 6-0 Israelille ja Hizboillah väistyy Libanonin pohjoisosiin.

Mitä muuta tapahtui kesäkuun kynnyksellä 2006? Lordi voittaa ylivoimaisesti Euroviisut. Eihän Suomi voi voittaa Euroviisuja, helvettikin jäätyy ennen kuin Suomi voittaa Euroviisut. Lordi Suomesta voitti Euroviisut ja vielä ylivoimaisesti. Oulun profetia aikoinaan kertoi Jumalan viestin: Jos tämä kansa ei tee parannusta ennen vuotta 1962, niin Minä annan tämän kansan vihollisen käsiin, ja kukaan ei pääse pakoon, sillä kaikkia kohtaa sama rangaistus, niin uskovia, kuin niitä, jotka eivät usko. Mutta jos tämä kansa nöyrtyy, niin Minä vielä armahdan.
Jos löytyy 800 000 sellaista, jotka todella ovat puhdistaneet sydämensä Kristuksen, Minun Poikani, verellä, niin minä armahdan tätä kansaa. Mutta jos niitä ei löydy vuoteen 1962, niin se, mitä sanoin, toteutuu. Sanokaa kaikille tämä! Ja kaikki, jotka uskovat tähän ja tekevät parannuksen, saavat armon Minun silmissäni. Totelkaa Minua. Kuunnelkaa, kun Minä puhun. Älkää arvostelko tätä, mitä olen sanonut. Jos

arvostelette ja ajattelette, että se ei ole totta, niin Minä rankaisen sellaista ihmistä. Minä rankaisen sitä, joka uskaltaa olla uskomatta tähän. Rangaistus kohtaa häntä. Suomesta ilmeisesti löytyi silloin ainakin osa tuosta 800 tuhannesta rukoilevaisesta, koska me säilyttiin pelkällä noottikriisillä. Muuten meille olisi käynyt silloin kuin Tshekkoslovakialle, Romanialle tai Unkarille. Tämän Oulun profetia toimii nyt hyvänä kontrastina 2006 touko ja kesäkuun vaihteessa, kun yli 100 tuhatta ihmistä tulivat kumartamaan Lordia Espan puistoon Helsinkiin. Ihmisiä tuli kaukaa ympäri Suomea tullakseen ylistämään Lordia, joka teki historiaa Suomelle.

Mitä sitten vielä tapahtui 2006 kesäkuun alussa? Luonto reagoi ensimmäisen kerran todella näkyvällä tavalla ihmisille, kuinka hirveään kuntoon me ihmiset sen olemme saattaneet. Tämä reagointi alkoi juuri sillä samalla hetkellä niin näkyvästi, että Al Gore alkoi tehdä ohjelmansa siitä. Minä itsekin otin valokuvan 2006 marraskuun lopussa Raisiossa kun ruusut kukkivat vielä.
Tässä kokonaisuudessa tapahtui Matteus 27:45 mukainen tapahtuma, kun pimeys laskeutui kuudennesta hetkestä alkaen. Israel oli konkretia, luonto oli se määrittelemätön kokonaisuus ja Lordi se

hengellinen tila, jota kuvataan pimeyden laskeutuessa maahan. Pimeys siis todella laskeutui kesällä 2006 maahan.
Matteus 27 jatkaa luvussaan, että sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen saakka. Matteus jatkaa vielä, eteenpäin että ”jossain yhdeksännen hetken vaiheilla, Jeesus huusi ristillä, ’eeli, eeli, lama sabaktani’ joka tarkoittaa ’Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit’”.
Kuudes hetki on siis mennyt ja toteutunut ja nyt mietimme mitä tarkoittaa nämä sanat yhdeksännestä hetkestä, joka on tulossa? Nibiru näkyy taivaalla kaikkien nähtävillä 15.5.2009 josta voi vetää jotain johtopäätöksiä konkreettisesta, omin silmin jokaisen havaittavissa olevan aidon ja oikean tuhon tulosta maapallollemme. Miksi siis ihmiset oikeasti nukkuvat?

10.8.2008

Eilen ystäväni Markun kanssa mietimme ylösoton hetken perusteita. Tässä hieman keskustelun kulusta:

Markku
Oikeastaan vasta nyt iski tajuntaan, että elokuun profetia on toteutumassa Georgiassa, valaisit hienosti asiaa sivullasi. Saas nähä kuinka nopeasti tilanne heijastuu Suomeen. Bushin puheet olleet aikamoista lässytystä...ei mitään todellista tukea Georgialle. Venäjä tulee todellakin huomaamaan, että "täällähän voi tehdä mitä haluaa". Mitä luulet, tarkentaako tämä mitenkään tempaushetkeä?
Jarmo
Luulen että tempaushetki on käsillä joko ihan lähiviikkoina, jopa päivinä, tai sitten se menee vääjäämättä ensi kesän kynnykselle, sinne samaan paikkaan jonne sen kaavailin jo keväällä voivan mennä, eli 50 päivää pääsiäisestä, helluntain jälkeinen maanantai. Tämä juontuu Mooseksen kirjan luvusta, joka selvästi kuvaa näitä kaikkia uhreina. Siellä kuvataan monta erilaista tempausta uhreina. Siellä kuvataan mm. Jeesus, morsian, sekä elävät että kuolleet jne. Vaikeaa luettavaa, mutta kyllä ne siellä on.
Markku
Niin...onko Suomi nyt tavallaan ajan merkkinä...kun Venäjä alkaa "katselemaan" tähän suuntaan, morsiamen lähtö on lähellä.?! Kesä alkaa kylläkin loppumaan ja syksy epätodennäköinen "hetki". Jos oikein väännetään, niin kevääseen on pitkä matka....pysyykö venäjä hiekkalaatikossaan niin pitkään. Tuntuu että, eiköhän tämä ole tässä...ehkä?!
Jarmo
Suomi on ehdottomasti ajan merkki ja niin on myös tuon Venäjän/Googin sodan aloituskin. Tämä sota on siis ehdottomasti eräs ehdottoman oleellinen virstanpylväs, tärkeänä päivänä 8.8.2008 alkanut. Eräs norjalaisnäkykin mainitsee tästä, mikäli minä nyt sen oikein yhdistän. Toinenkin profetia kertoo idän ja lännen suhteiden katkeamisesta maailmansodan kynnykselle heti ylösoton jälkeen. Joten miten ne idän ja lännen suhteet voivat enää ensi keväällä tai kesällä katketa, jos ne nyt menevät jo poikki joka tapauksessa, koska siihen tämä juuri pakostakin johtaa. Putin on muutenkin sellainen äijä, ettei se anna anteeksi, eikä tuumaakaan periksi.
Lisäksi kun tiedämme monen muun tapauksen liittyvän tähän samaan, juuri nyt. Kuten meillä on ihan outo hengetön peto rannalla New Yorkissa. Niburu planeetta kiitää kohti maata 2012 joulukuulle ja sitä ennen täytyy ehtiä tapahtua vajaa neljän vuoden tapahtumat. Niinpä, meidän on helppoa laskea mitä on jäljellä. Ei mitään.
Niinpä olen aikas varma, ettemme odottele kevääseen enää, vaan lähtö voi tulla jo 11.8. maanantaina tai 18.8. maanantaina. Eräs ylösottoon liittyvä tapahtuma on Suomen herätyksen aloitushetki, joka antaisi pontta elokuulle, on Psalmi 84. jossa kerrotaan kyynellaaksosta, jonka läpi kuljetaan, jonka jälkeen niistä syntyy lähteitä ja siunaukset tulevat syyssateiden myötä. Tämä viittaisi herätyksen alkamisajankohtaan syyssateissa, mutta sehän ei kerro varsinaista ylösoton hetkeä lainkaan. Olettaa sopisi että vain vähän ennen sitä. Siksi elokuu sopisi hyvin.

Niilo Ylivainoon näky v 1956
Näin suunnilleen hehtaarin kokoisen viljavainion. Seisoin sen reunassa. Minulla oli halu ruveta sitä leikkaamaan, mutta vainio oli vihreä. Kuva katosi niin kuin filmi katoaa. Sitten ilmestyi sama vainio taas. Nyt se näytti kypsältä, mutta kun katsoin sitä, siinä oli ohdakkeita ja juolaa. Taaskin minulla oli tunne, että pitäisi ruveta leikkaamaan. Mutta tämäkin kuva katosi. Sitten tuli kolmas kerta. Pelto oli muuttunut kullankeltaiseksi. Sellaiseksi kuin pellon pitää leikkuuaikana olla. Taas kuva katosi ja tuli sitten neljännen kerran. Tuuli nousi, idästä, toi synkkiä pilviä, isoja lonkoja, ne laskeutuivat alaspäin. Minulle tuli tunne, että tulossa on hirmumyrsky. Juuri silloin lähtivät vanhanaikaiset vankkurit liikkeelle. Tuli miehiä, jotka nostivat hirmuisella kiireellä lyhteitä vankkureille, leikattua viljaa, pilvien alla, tuulessa, mustien pilvien alla. Siihen päättyi näky.

Huomaa tässä näyssä oleellisin asia:
Tuuli nousi, idästä, toi synkkiä pilviä, isoja lonkoja, ne laskeutuivat alaspäin. Minulle tuli tunne, että tulossa on hirmumyrsky.

Tuuli on noussut ja pilvet näyttävät jo hurjankin mustilta. Sitten:
Juuri silloin lähtivät vanhanaikaiset vankkurit liikkeelle. Tuli miehiä, jotka nostivat hirmuisella kiireellä lyhteitä vankkureille, leikattua viljaa, pilvien alla, tuulessa, mustien pilvien alla. 

Juuri silloin! Eli nyt on se ”juuri silloin”.

Ja tästä hetkestä on helppo aasinsilta vetää idän ja lännen pikaiseen suhteiden katkeamiseen, mikäli vielä tulisi uutinen, että nyt on USA iskenyt Iraniin. Juuri nyt olisi nimittäin juuri oikea aika iskeä sinne, ilman Venäjäpelkoa. Ajatteles?

Lisään tähän linkin "ympäristöseurantaan", koska sinne kirjoitin Nibirusta ajanmerkkinä, liittyen vahvasti tähän. YMPÄRISTÖ

8.8.2008

MITÄ SILMÄ EI NÄE, SITÄ IHMINEN EI USKO, onko nyt kyse kahdeksannesta hetkestä? MATTEUS 27:45-59

Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan,
KUUDES HETKI
(06.06.06) = 2006 Israelissa loppui pitkä tulitauko, Libanonin sota, Lordi ja luonto reagoi kaikille näkyvästi
ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen.
YHDEKSÄS HETKI (09.09.09) = 2009 saakka kestää sotaa valheelliseen rauhan tekoon asti. Alkaa antikristuksen aika!
Ja yhdeksännen hetken vaiheilla
Kuu muuttuu vereksi ja aurinko menee mustaksi ja kaikki tähdet putoavat alas taivaalta ja taivas kääriytyy kokoon
Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
MAAILMAAN JÄÄNEET IHMISET VAIKEROIVAT PELOSTA, NIIN KUNINKAAT KUIN ORJATKIN!
Sen kuullessaan sanoivat muutamat niistä, jotka siinä seisoivat: "Hän huutaa Eliasta".
TODISTAJA NOUSEE SUOMEN POHJOLASTA KUIN KUTSUEN ELIASTA
Ja kohta muuan heistä juoksi ja otti sienen, täytti sen hapanviinillä,
SUURI SANANJULISTUS ALKAA. SIENI TÄYTEEN HAPANVIINIÄ = VAHVA JA VOIMAKAS SANANJULISTUS
 
pani sen ruovon päähän ja antoi hänelle juoda.

RUOVON PÄÄSSÄ = KAUASKANTOINEN SANANJULISTUS
Mutta muut sanoivat: "Annas, katsokaamme, tuleeko Elias häntä pelastamaan".
TULEE KYLLÄ! ELIAKSEN HENKI SAAPUU ISRAELIIN, JOSSA ALKAA MYÖS SUURI HERÄTYS

Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.

VIHAAN JÄÄNEET MONET KRISTITYT PUHDISTAUTUVAT KUOLEMALLA
Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat, ja
ENSIMMÄINEN 1290 PÄIVÄÄ TÄYTTYY JA HÄVITYKSEN KAUHISTUS ASETETAAN
 
haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös.
VIHAN AJASSA KUOLLEET PYHÄT NOUSEVAT YLÖS TAIVAASEEN
Ja he lähtivät haudoistaan ja
ONNELLISET 1335 PÄIVÄÄ ODOTTANEET PYHÄT TULIVAT ULOS PIILOISTAAN
tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin
ELOSSA OLEVAT PYHÄT NOSTETAAN MARTTYYRIEN JÄLKEEN MYÖS YLÖS
ja ilmestyivät monelle.
ONNELLINEN JÄLLEENTAPAAMINEN MONILLE VIHAN AJASTA POIS PÄÄSSEILLE
Mutta kun sadanpäämies ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta,
MAAILMAN TILANNETTA VALVOVA PETO JA SEN TOIMEENPANIJAT
näkivät maanjäristyksen
HE NÄKIVÄT KUN SEITSEMÄS ENKELI LASKI MALJANSA = VIIMEISET TUHOT
ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: "Totisesti tämä oli Jumalan Poika".
JUUTALAISET TUNNUSTIVAT = HUUSIVAT JEESUSTA AVUKSEEN
 
Ja siellä oli monta naista, jotka olivat Galileasta seuranneet Jeesusta ja palvelleet häntä;
TAIVAASSA NAINEN = JUMALAN MORSIAN 144 000 SINETÖITYÄ JUUTALAISTA
he seisoivat taampana katselemassa.
HE OLIVAT TAAEMPANA KOSKA OLIVAT VIIMEISENÄ TULLEET
Heidän joukossaan oli Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti, ja Sebedeuksen poikain äiti.
KAIKKI JUUTALAISTEN SUKUKUNNAT
Mutta illan tultua saapui rikas mies, Arimatiasta kotoisin, nimeltä Joosef, joka hänkin oli Jeesuksen opetuslapsi.
LOPUN TULON HETKELLÄ, RIKAS MIES = JOLLA RIKKAUTENA VAIMOT, JEESUS ITSE
Hän meni Pilatuksen luo ja pyysi Jeesuksen ruumista.
JEESUS MENI JUMALAN LUO, PYYSI MAAILMAA ITSELLEEN
Silloin Pilatus käski antaa sen hänelle.
JUMALA KÄSKI ANTAA MAAN JEESUKSEN HALTUUN TUHANNEKSI VUODEKSI
Ja Joosef otti ruumiin, kääri sen puhtaaseen liinavaatteeseen.
JEESUS PUHDISTI MAAILMAN JA ALKOI HALLITA SITÄ


Jos tämä 060606 ja 090909 pitävät paikkansa, niin 1. ylösotto menee vasta ensi kesään?

NÄKÖKENTTÄ KOLMANNEN TASON VERTAUKSESSA ON HYVIN PALJON USKON VARASSA. Me jotka teemme jotain näin poikkeavaa, meidän on oltava hyvin tarkkana missä hengessä tätä teemme ja ennen kaikkea peruskivi, Jeesus Kristus ei saa kadota, vaan sen on korotuttava myös tässä. Tämä yhtälö kun toteutuu, ei ole myöskään vaaraa antaa jotain sellaista oppia tai opetussuuntaa, joka poikkeaa Jeesuksen Kristuksen valmistamalta tieltä.
Evankeliumi pitää olla puhdasta evankeliumia, eikä sitä saa muuttaa millään tavalla. Sen sijaan lopunajan tapahtumat ovat vain ja ainoastaan lopunajan ihmisiä varten, eikä se ole sillä tavalla suoraan perus evankeliumiin sidottu. Tästä syystä on tärkeää huomata vain kaksi seikkaa. Jeesus Kristus on se SUURI pelastussanoma ja kulmakivi. Tämä pelastussanoma on tehty siihen kuin lisäosana, paljastaen Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa lopunajan ihmisiä varten.


Tuolla suomi24 sivuilla paljon arvostellaan pelastussanomaa, mutta omalle kohdalle tullessa, jokainen toivoo että tämä olisi totta. Pelastussanomaa arvostellaan siksi koska se poikkeaa paljon totutusta, eikä kukaan ole vaivautunut kunnolla tutkimaan, tukeeko Raamattu sitä. Minä tosin tiedän että pian sitä moni tutkii, eikä kukaan löydä pelastussanoman perussanomasta virhettä. Minusta itsestäni voi kuka tahansa löytää paljonkin virheitä. Esittämistavastani voidaan löytää vielä enemmän virheitä. Minun persoonastani ja luonteestani voidaan löytää sitäkin vielä enemmän virheitä, mutta pelastussanomasta ei niitä löydy.
Monet yhden ja ainoan Jeesuksen näkyvään paluuseen uskovat ovat täysin jyrkällä kannalla, ettei tämä voi olla totta, koska eivät usko edes yhteen tempaukseen.
Pelastussanoma on täydestä Pyhästä Hengestä tullut aito sanoma, joka on täynnä armoa ja ymmärrystä ihmisen vajavuuksille. Tässä sanomassa on pelastusmahdollisuus myös niille, jotka muuten huomaavat ja tuntevat jääneensä jonkin liian olemattoman pikkuseikan takia tänne. Toisaalta pelastussanoma toimii myös herättäjänä tutkimaan, mutta se ei tyrmää millään tavalla Jeesuksen meille jättämää perussanomaa pelastuksesta, eli Golgatan ristinkuoleman tapahtumista. Ihminen itse on vain vajavainen, eikä ole tässä ajassa valveilla ja siksi meillä on pelastussanoma. Se on suuri lohtu ja toivo kun varas on mennyt.

Minä luulen että olemme tämän salaisuuden ratkeamisen kynnyksellä, niin lähellä, että sitä voi melkein jo koskettaa. Salaisuus näkyy vasta sen jälkeen kun varas on käynyt ja kuollut silmän katvealue on poistettu edestä, eikä kukaan penseäkään kristitty enää epäile sitä.

7.8.2008

Tuleekohan tästä tekemästäni kuvamateriaalista minulle Islamilaisten tappotuomio - ihan sama -

Tämä kuvapari on itse asiassa alunperin äitini ajatus. Tein sen tänään kesälomani viimeisten päivieni kuluttamiseksi.
Muslimimailla on mustaa maaöljyä mielin määrin ja kaikki jotka siihen sortuu, joutuvat hyvin likaiseen peliin. Kaikki mitä hyvää maan sisältä tuleva öljy on tuonut ihmiselle, on vain saastuttanut tämän koko maapallon. Niinpä henki kuvaa hyvin henkeä, joka syvyydestä nousee mustana ja pahana pilaten kaiken.
Meillä Kristityillä on oma öljymme, jota me rukoilemme ja pumppaamme ylhäältä. Se ei saastuta ilmaa, emmekä me sillä ympäristöämme, jotka siitä saamme rikkautemme. Ylhäältä saadun öljyn rikkaus on erilaista rikkautta. Taivaan lahjoja.

6.8.2008

Pelastussanoman kulmakivi on Jumalan ihmiseltä vaatimaton armo, eli Raamatun mukainen ja vaiheittainen viljankorjuu tapahtuma. Tottako? Henki sen sinulle ilmoittakoon jos on tarvis ja muut seuratkoon sitä mihin paremmin uskovat.
 

Jumala tietää varsin hyvin, että kaikkina aikoina ja jokaisena hetkenä on maailmassa tuhlaamisensa juuri aloittavia ja sillä matkalla olevia tuhlaajapoikia. Tämän nimenomaisen seikan takia puimatannerta ei tyhjennetä kerralla. Itsekeskeinen ja armoton Kristitty ei sallisi sellaista, koska katsoo vain itseään. Ei edes omia lapsiaan näe, kuinka vajaita ja kesken ne ovat pelastuksen tiellä. Jumalan tahto on koetella ja pysäyttää maailman ihmiset nyt, pikaisesti ja lopullisesti. Malja on TOTISESTI NYT täynnä.

Ensimmäisessä ylösottoryhmässä morsiamen mukana lähtevät kaikki sylivauvat ja ainakin osa reilusti alle kymmenvuotiaaseen, sekä täysin 100% viattomana pysyneet ihmiset, kahdella sanalla kuvaillen, nöyrät ja köyhät. Muut jäävät. Tämä todellakin on se ahdas portti.

Radio antaa lisää tietoja kadonneista: "Monista laivoista on hävinnyt ihmisiä. Kaikki vastasyntyneet ovat kadonneet synnytyslaitokselta. Hoitajat ovat pelon vallassa. Äidit valittavat epätoivoissaan. Monta hoitajaa on myös poissa. Vanhainkodista on useita hävinnyt."
Kello 11 radio kertoo - tällä kertaa Lontoosta, että "kello 9 hävisi koko Isosta-Britanniasta suuri joukko lapsia ja aikuisia eikä heistä ole löydetty jälkeäkään. Tämä on selittämätöntä. Monet papit ovat kutsuneet seurakuntansa koolle. He ovat todenneet, että rukoilevat ja tosi uskovaiset ovat poissa. Monta pappia ja saarnaajaa on kadonneiden joukossa. Eräs piispa jossain suuressa hiippakunnassa on kutsunut koolle pappinsa." Nyt on kolme ja puoli tuntia kulunut ensimmäisestä Oslon tiedonannosta. Koko ajan on virrannut tietoja katoamisista eri maista. Kaukoidästä Koreasta tulee mitä huomiota herättävin uutinen: Monta tuhatta henkilöä on kadonnut, heidän joukossaan paljon Yhdistyneitä Kansakuntia palvelevia. Kokonaistilanteen kuvaaminen on aivan mahdotonta. Ihmiset ovat pelon vallassa. On tosin monia, jotka sättivät ja kiroilevat niin Jumalaa kuin lähimmäisiäkin. Eräs mies juoksee kadulle, vääntelee käsiään ja huutaa: "Olkaa varuillanne, olkaa varuillanne! Kohta me katoamme kaikki." - Hän oli kadottanut järkensä. Eräs vanhempi nainen seisoo kädet ristissä ja katselee taivaalle. Hän sanoo: "Ei, ei. Kun emme olleet valmiina Hänen tulonsa edellä, niin ei Hän enää tule ketään noutamaan. Herra Jumala, Jeesus, auta meitä! Nyt se on tapahtunut. Olen ollut uskovainen koko ikäni. En osannut arvata, että Hän näin nopeasti tulisi. En ole ollut kyllin valveilla.

Täällä Suomessa tämä tarkoittaa noin 60 000 lasta /ikävuosi ja jos jokaisesta ikävuodesta vähennetään ”Titanic yhtälöllä 2/3 osaa jää”. (spekuloin vain ns.

Jumalan viisauden huomioimista ylösotoissa mahdollisesti ennakkoon mutta ei määräten, vaan ennalta tieten) Lopputulos arvio olisi näin 200 000 ihmistä, jossa on vain muutama kymmenen tuhatta aikuista, henkisesti vammaista ja sitten vielä on itse morsian, jotka ovat uudestisyntyneitä omassa Uskossaan kastettuja kristittyjä.

Ensimmäistä ahdistuksen aikaa kestää 1290 päivää ja ylösotto tapahtuu 1335 päivää Israelin rauhasta. Ensimmäisestä ylösotosta Israelin rauhaan kuluu joitain kuukausia 6-9 kk arviolta. Niinpä yli 10 vuotta vanhalla lapsella on jopa nelisen vuotta aikaa ottaa Jeesus omakohtaisena vapahtajana vastaan. Siinä maailmanajassa ja niillä lupauksilla, totta!

Apostolien teot 2:17 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat. Lapsista ei siis puhuta mitään, koska he ovat pois. Lapset eivät toisaalta ole morsiankaan, koska he ovat viattomia ja morsian ei. Morsiamen ominaisuus on nimenomaan näkemätön koeteltu Usko Jeesukseen ja häneen kiinnittyminen ja turvaaminen, uudestisyntyminen ja liittyminen ikuiseen Kristus ruumiiseen.

Omista teoistaan vastuussa 13 vuotta täytettyä:
1. Mooseksen kirja 17:25
Ja hänen poikansa Ismael oli kolmentoista vuoden vanha, kun hänen esinahkansa liha ympärileikattiin.

Luukas 2
39 Ja täytettyään kaiken, mikä Herran lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin.
40 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.
41 Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
42 Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan.
43 Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet.
44 He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta;
45 mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä.
46 Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä.
47 Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa.
48 Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua."
49 Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"
50 Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui.
51 Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä.
52 Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.

Jeesus näytti itse poikkeavan mallin, kuinka nuori profetoi ja opettaa… ja näin tulee lopunajan päivinäkin käymään.
Johannes 14:12-14
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö, ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.

Lopun aikana tapahtuu myös maailmanhistorian suurimmat ihmeet.

5.8.2008

Niilo Ylivainio sanoi, että kun öljylaivat lakkaavat saapumasta...

Iran saamassa uusia pakotteita
Julkaistu 04.08.2008, klo 14.20 (päivitetty 04.08.2008, klo 20.55)

Iran saa vastaansa uudet YK-pakotteet, jollei se hyväksy tiistaihin mennessä kansainvälistä kannustinpakettia, jonka tavoitteena on houkutella Iran luopumaan ydinohjelmastaan, ilmoitti Britannian ulkoministeriö maanantaina.

- Olemme pettyneitä, mikäli emme saa vastausta huomiseen mennessä. Silloin ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin pyytää YK:ta ottamaan lisäpakotteet käyttöön, ulkoministeriön edustaja sanoi maanantaina uutistoimisto AFP:lle. EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana on keskustellut Iranin pääneuvottelijan Saeed Jalilin kanssa Iranin kiistellystä ydinohjelmasta. Solanan tiedottaja sanoi, että ulkopoliittinen edustaja raportoi puhelimitse käydyn keskustelun sisällöstä ydinohjelmasta neuvotteluja käyneelle kuuden valtion ryhmälle. Ryhmään kuuluvat Britannia, Kiina, Ranska, Saksa, Venäjä ja Yhdysvallat. Tiedottaja ei kertonut yksityiskohtia puhelunkeskustelusta. Uutistoimisto Reutersin haastatteleman EU-virkamiehen mukaan puhelu ei tuonut tulosta, mutta uudet yhteydenotot ovat mahdollisia tulevina päivinä.

Iran jatkaa uhkailua
Vähän ennen Solanan puhelua iranilainen virkamies sanoi, että Iran ei aio keskustella uraanin rikastamisen lopettamisesta. Lisäksi Iranin vallankumouskaartin päällikkö ilmoitti, että Iran kykenee sulkemaan öljynkuljetuksille elintärkeän Hormuzin salmen Persianlahdessa. Iran on uhannut katkaista laivaliikenteen salmessa, jos Yhdysvallat hyökkää Iraniin. Ulkovallat ovat odottaneet Iranilta vastausta kansainväliseen kannustinpakettiin, jonka tavoitteena on houkutella Irania luopumaan ydinohjelmastaan. Vastauksen epäviralliseksi takarajaksi oli asetettu lauantai. Yhdysvallat sanoi, että aikarajan umpeuduttua ainoaksi vaihtoehdoksi jää uusien YK-pakotteiden määrääminen Iranille.

Pakotteita, pakotteita ja taas pakotteita. Koskahan ne pakotteet ovat loppu ja otetaan jotain muutakin keinoja kuin pakotteita käyttöön. Joka tapauksessa, kun tuo salmi sulkeutuu hetkeksi, ei tule enää öljylaivoja EU:n satamiin, joka tarkoittaa sitä, että Jeesus tulee hakemaan morsiamen. Ainakin Ylivainon mukaan se menisi juuri näin. Katsotaan nyt.

4.8.2008

Morsian otetaan pian pois pidättämästä syvyydestä nousevaa petoa - nöyrä kristitty lähtee

En tiedä ketä minä autan tällä kirjoituksella, vaiko ketään, mutta haluan puhua jälleen kerran nöyryydestä. Nöyryys on vaan niin erikoinen laji, ettei moni arvaakaan mitä se on. Jos lähdetään etsimään niitä ihmisiä, jotka ovat nöyriä, niin millaisia he ovat? Entäpä jos etsimme niitä ihmisiä jotka eivät varmasti ole nöyriä, niin millaisia he siten ovat? Siinäpä sitten etsi nöyryyttä, joka on aitoa nöyryyttä.
Ensinnäkin on ihmisiä, jotka näkevät nöyrässä ihmisessä kerskailijan, juuri siksi koska tämä on niin ärsyttävän avoin heikkoudessaan. Sitten on niitä ihmisiä, jotka ovat tosiaan vajaudessaan avoimia. Mutta onko tämäkään nöyryyttä, vai onko se vain hyvä itsetunto, jolla on pelkästään varaa olla vajaa.

Toiset etsivät ihmisiä, jotka kuuntelevat tämän kärsimyksiä ja näin oikein osoittavat itsetunnon puutteen, mutta ei näissäkään ole nöyryyttä, koska he hakevat säälipisteitä kanssakulkijoilta.
Eräskin ääripää on tietoviisaus, joka oikein loistaa ihmisestä, kuinka ihminen saattaa nauttia omasta viisaudestaan ja tämän täytyisi olla sitten samalla nöyrä. Ei onnistu mitenkään. Aivan kuin kameli yrittäisi neulansilmästä. Entäpä tyhmä? Ihminen joka on tyhmä, ei tiedä että tyhmyyttäkin on useanalaista. Tyhmyys voi näkyä jopa äärimmäisenä ylpeytenä mutta tyhmyys voi näkyä vilpittömänä äärimmäisenä nöyryytenä. Nyt siis vasta pääsimme erääseen henkilöön käsiksi, joka on oikeasti nöyrä. Vilpitön tyhmyys, eli teeskentelemätön ja aito vajavuus, eli henkisesti alimittainen ihminen on nöyrä.
Matteus 5: 3 "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Entäpä ihmiset jotka puhuvat paljon ja eikös se niin mennyt, että kieli on se pahin miekka. Mitä enemmän puhetta, sitä vähemmän on nöyryyttä. Puheista saattaa pilkahtaa nöyryys, jos se on puhdassydäminen puhuja ja puheen tarkoitusperät, eivät nosta puhujaa itseään esille. Puhujat ovat silti monesti niitä, jotka eivät peri taivastenvaltakuntaa, koska puheet johtavat suuriin riskeihin. Entäpä kirjoittajat? Kirjoittaja voi mennä kirjoituksen taakse piiloon, jotta ei tarvitse kantaa ylpeyden viittaa. Sitä ei tarvitse ikään kuin pukea päälle, kuten puhuja tekee. Toisin sanoen, ei kyse olekaan sanomasta, vaan sen esittämisestä. Puhuja joutuu itse hyvän puheensa päätteeksi aplodien satelemana lähtemään puhujan paikalta, eikä näin ollen voi välttää kiusausta. Kirjoittaja taas voi edelleen piiloutua autuaan tietämättömänä vaikka mitä palautetta tulisi. Hyvässä tai pahassa. Kyllä kirjoittajakin ylpistyy, senkun vain liität oman kuvasi joka ikiseen kirjoitukseen ja eritoten nimesi, tämän jälkeen otat vastaan kunnianosoituksia yleisöltä kirjoituksin.
Matteus 5:5 Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Kaikesta Jumalan antamista hyveistä me voimme ylpistyä. Hyvä itsetunto auttaa ylpeyden karistamisessa, mutta siinäkään ei saa valehdella itselleen, vaan nöyryys ei tule niin, että nyt minä päätän olla nöyrä. Nöyryyttä on siis rukoiltava, aivan kuin Uskoakin ja vasta puhdassydäminen nöyryys on aitoa nöyryyttä.
Matteus 5: 8 Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Tähän kaikkeen kun lopuksi liitetään omakohtaisessa Uskossa vesikasteen saanut vanhurskautettu Jumalan lapsi, joka tulessa on myös kantanut Jeesuksen ristiä, tavalla tai toisella ja suunsa sanalla uskonsa todistanut julki, niin siinä meillä on Kristuksen morsian. Tässä on se yhtälö mitä Jeesus hakee täältä. Tämä on se morsian, jonka Jeesus hakee pois, pidättämästä pedon ilmestymistä.

Ylpeyden ja nöyryyden ilmentyminen parisuhteessa
Lähtökohta pariskunnalle, on tasa-arvon tunto Rakkaudessa. Mitä ihmettä minä sillä sitten tarkoitan? No, koska molemmista pariskunnan osapuolista löytyy kaikenkarvaisia vikoja ja vajavuuksia, oli ne sitten mitä tahansa, ne voivat olla juuri se, mistä toinen saa ylpeyden siivet. Jos toisen vika on vaikka saamattomuus, niin toinen saa aikaiseksi ja pikku hiljaa siitä kehittyy juopa, "miksi sinä et koskaan saa mitään aikaiseksi". Näin alkaa syyttely ja toisen ihmisen lannistaminen. Se syö motivaatiota ja lopulta käy nimenomaan toisin, kuin helposti luulemme, nimittäin lannistaja korottaa itsensä viallisen yläpuolelle. Se jossa on vikaa, ei olekaan se syypää, vaan se joka vikaa etsii. Rakkaudessa vikoja korjataan Jumalan avulla.
Tällaisia pariskunnan syviä juopia saattaa olla paljon. Yleensä mies on tuo vikapää, mutta monesti myös nainen. Vähän riippuu... Joka tapauksessa kun vikoja on monia, alkaa kierre. Kumpi oli ensin muna, vai kana, vika, eli seuraus, vai vian syy? Kuten huomaat, että vian seuraus onkin yhtä äkkiä syy vialle, jonka olisi voinut jo aikaa sitten korjata.
Näin pariskunta näivettää parisuhteensa pelkästään etsiessään toisesta vikaa, vaikka pitäisi etsiä itsestään pelkästään niitä vikoja, jotka aiheuttaa vikoja parisuhteeseen. Väitän ihan suoraan, että yksikään parisuhteen alussa ollut syy, ei ole lopullinen syy parisuhteen tuhoutumiseen, vaan kierteen aikaansaama ärsyttävimmän pikkuvian tulehduttaminen paiseeksi.
Parisuhteessa kuin parisuhteessa on aina osapuolilla vajavuuksia ja erilaisia puutteellisuuksia. Toinen osapuoli ottaa puutteen itsensä taakaksi alentaen toisen ja muistellen aina tekemäänsä, korottaa itsensä. Lopulta ero tulee siksi koska toinen sanoo toiselle, että minä olen tätä perhettä pitänyt pystyssä ja sinä olet pelkkä loinen. Siihen se sitten päättyy, vaikka tilanne voisi olla aivan erilainen, jos vikaa haluaisi etsiä myös itsestään, mikä olikaan se alkuperäinen ja ensimmäinen vika, joka olisi vaatinut paljon enemmän huomiota.

1.8.2008

Mustan tyttökissani eilisiltaisessa katoamisessa, oli pieni sanoma meille

Minulla on kaksi kissaa, Kiti on täysin musta, kaunisturkkinen tyttökissa, jonka luonne on aivan mahdottoman kiltti ja ihmisystävällinen, mutta arka, eikä viihdy yhtään sylissä. Monesti se tulee varovasti silitettäväksi ja tykkää kun sitä sitten rapsutetaan. Heti jos Kiti joutuu syliin, aivan kuin kahlituksi toisen huomaan, se ahdistuu ja tahtoo pian pois. Ulkona Kiti ei uskalla mennä kovin kauas, vaan liikkuu aivan lähistöllä.
Aapo on poikakissa ja valkoinen. Se on rempseä poika, eikä väistä edes koiria ulkona. Se on pistämässä nokkansa heti joka paikkaan, eikä pelkää ketään. Se ilmeisesti luulee omistavansa kaiken missä se liikkuu. Aapolla on oikeita varsinaisia hellyydenpuuskia, kun se tahtoo olla oikein selällään sylissä ja puskee siitäkin vielä naamaan. Aapo tekee ulkona pitkiä reissuja ja tulee sitten kun sitä itseään huvittaa.

Eilen illalla tapahtui jotain perin kummaa. Menin ulos hakeakseni kissat


sisälle, joskus vähän vajaa yhdeksän aikaan.
Kissani kuulevat avaimeni kilkatuksen, koska ammattini puolesta minulle on kertynyt avaimia aika nippu. Ne tunnistavat avainten äänestä, koska olen niitä hakemassa sisälle. Äänen kuullessaan ne kirmaavat jo kaukaa juosten luokseni iloisena kuten lemmikkieläimet yleensä.
Eilen illalla kun kilkauttelin avaimiani, niin heti yhdestä pensaasta juoksi valkoinen Aapo kissa luokseni. Aapon kanssa me yhdessä lähdettiin etsimään Kitiä. Tyttäreni Juliakin tuli ulos etsimään, eikä me löydetty Kitiä mistään, vaikka kuinka etsittiin. Kauempana tiellä kaksi poikaa viittoili minulle ja sitten johonkin toiseen suuntaan. Menin heidän luokseen ja kysyin, että mitä he viittoilee. Pojat vastasivat, että eräs nainen tuolla kauempana, puhutteli Kitiä ja houkutteli sen lähelleen.

Sitten se nainen kaappasi Kitin autoon ja ajoi pohjoiseen päin. Pojat tunsivat minut ilman muuta, kuten kaikki kulmakunnan ihmiset muutenkin tuntevat minut ja kissani. Minua on alettu jopa jossain kutsua kissamieheksi. Monet ihmiset ihmettelevät ja tykkäävät minun kissoistani, koska ensinnäkin ne ovat hirveän kilttejä ja ne näkevät, kuinka kissani kulkevat ilman pantaa minun perässäni ihan joka paikkaan ulkosalla, jos minä olen niiden kanssa. Ne tulevat heti minun luo kun kutsun jne. Toiset ihmettelijät ovat jopa kysyneet, että olenko kouluttanut ne noin. Vastaan siihen että minä olen niiden lauman johtaja ja nauran päälle. Kuuntelin siis poikia tuskan hiipiessä rintaani, että Kitikö on nyt varastettu minulta. Ajattelin kauhuissani, että saatanapalvojat metsästää rituaaleihinsa juuri mustia kissoja. Mielessäni pyöri kaikkea kamalaa ja aloin rukoilla. Laitoin mailia Tuomakselle ja hänkin lupasi rukoilla varjelusta.
Tein jo huomista varten "kadonnut" lappuja kauppojen seinille. Tuskaani kesti koko illan aina yöhön saakka. Hyvän matkaa keskiyön jälkeen, ajattelin, että jospa minä kuitenkin tekisin vielä yhden kierroksen. Jospa se joku on vain silittänyt kilttiä Kitiä hetken, eikä olisikaan ottanut autoonsa. Tai jos otti autoonsa, niin minne se olisi Kitin vienyt.? Jonnekin lähelle ja Kiti on arka, joten se riistäytyy kyllä heti irti, kun tilaisuus tulee, sen tiesin.
Niinpä minä lähdin ulos, pieni toivonkipinä rinnassani. Astuin ulos ja kilauttelin avaimiani voimakkaasti. Ei ihan heti, mutta melkein heti, näin tien toisella puolella pellolla kaksi hohtavaa silmää ja kuulin Kitin pikkuruisen tyttökissan miukunan. Sieltä juoksi minun rakas Kiti iloisena luokseni ja puski jalkojani, kehräten kuin rukki. Kiti oli todella onnellinen, kun pääsi pilkkopimeästä yöstä sisään kotiin, jossa oli oma sänky ja oma ruokakuppi valmiina Kitiä odottamassa. Aapo oli odottanut kotona Kitiä levottomana, koska tiesi entuudestaan, että kaikki ei ollut niinkuin yleensä. Kiitin Taivaan Isää, Kitin löytymisestä ja lähetin Tuomaksellekin mailin siitä.
Tänään en ole päästänyt kissoja ulos lainkaan, koska koin, että nyt on parempi pysyä muutama päivä sisällä. Joku on kuitenkin puhutellut ja yrittänyt mahdollisesti saada kissaani kiinni. Parempi niiden on olla nyt sisällä vähän aikaa, kunnes itse näen parhaaksi päästää ne jälleen vapaaksi. "kun miehet ratsastaa, ei voi silloin lampaitakaan laiduntaa"

Huomaatko kuinka paljon tässä oli sanomaa! Näin Taivaan Isä puhuttelee meitä, jos me maltamme vain kuunnella.


Päivittäistä seurantaa 15.4.2008 - 30.7.2008

Päivittäistä seurantaa 1.1.2008 - 14.4. 2008

Päivittäistä seurantaa 2007 loppuvuosi

Pääsiäinen 2007 alkaen...