|
Maapallon ilmasto on tehnyt dramaattisen u-käännöksen,
osoittaa tuore ilmastotutkimus. Maapallon ilmasto on muuttunut sadassa vuodessa
ennätyskylmästä ennätyslämpimäksi, osoittaa Oregonin yliopiston ilmastotutkija Shaun Marcottin johtama tutkimus. Tutkimuksen
tuloksista kertoo tiedelehti Science. |
Puolasta löytyi maailman vanhin kilpikonnan fossiili
![]() |
Tutkijoiden mukaan
Puolasta
löydetty
maailman vanhimmaksi arveltu
kilpikonnan fossiili on 215 miljoonaa vuotta vanha.
Fossiili löytyi maan eteläosasta Poreban kaupungista. Paleontologit arvioivat fossiilin iäksi 215 miljoonaa vuotta eli kilpikonna on mönkinyt maan päällä samaan aikaan dinosauruksien kanssa. Kilpikonna kuuluu Proterochersis robusta -lajiin, tutkijat kertovat. |
| Koko ajan on
olemassa kristityn ymmärrys VS. ns. tieteellinen ymmärrys. Kristityn
ymmärrys tulee puhtaasti Raamatun kautta ja tieteen puhtaasti ihmisten
tutkinnan tuloksena, ilman Raamatun lausettakaan huomioituna asiaan. Oma tieteemme siis perustuu täysin Raamattuun, jota pidämme Jumalan sanana, kertomina seikkoina ottaa huomioon kun tutkimme historiaamme. Tuo fossiili ei Raamatun mukaan voi olla juuri viittä tuhatta vuotta vanhempi, tuskin neljääkään välttämättä, sen enempää muutkaan. Sen sijaan Raamatun eräs tulkinta antaa fossiileillekin mahdollisuuden olla jopa miljoonia vuosia vanha ja se mahdollisuus luomiskertomuksessa liittyy Jumalan luomisprosessissa siihen vaiheeseen, jossa hän loi eläimet, juuri ennen ihmistä. Ensin luotiin linnut ja sitten muut eläimet... Kuinka kauan siis Jumalan "päivä luoda" silloin saattoi olla? Miljoona vuotta vai mitä. Lähtökohtahan on ettei Jumala valehdellut sanaakaan Raamatussa. Toinen juttu mikä suorastaan kompastuttaa nykytieteen, on fossiilihiilin tutkimisessa ajan mittaukseen. Se kun nyt vaan ei ole sama kuluerä, kuin nyt, koska ihmisen solukko kuolee nyt noin 120 vuodessa viimeistään, kun silloin vasta tuhannessa. Mitä se kumulatiivisessa laskennassa tarkoittaakaan, kun verrataan niitä eroavaisuuksia hiileen? Se voi olla mitä vaan tuhannen ja miljoonien välillä. Eli erehtyväisyys voi siis olla samaa luokkaa. Rajana on tietysti Raamatun mukaan tapahtunut vedenpaisumus, noin neljä tuhatta vuotta sitten. Eli tuon kilpikonnan ikä saattaa olla viisituhatta vuotta, koska neljässä tuhannessa aika ei olisi kuluttanut hiiltä ja laskuoppi täsmäisi. |
|
19.6.2012
Yllättävä selitys susien hyökkäykseen: hoitajan sukupuoli
![]() |
Skansenin zoologisen osaston johtajalla Hans-Ove Larssonilla on teoria
siitä, miksi Kolmårdenin sudet tappoivat hoitajansa. Expressenin mukaan syy saattaa liittyä siihen, että hoitaja oli nainen. Hän oli väärää sukupuolta kahdeksan urossuden laumassa. Hänen mukaansa sudet olisivat reagoineet lauman sosiaalisen rakenteen muutokseen. - Kahdeksan urossutta ei normaalisti elä yhdessä. Kyse on valtataistelusta kuin jossakin nuorisojengissä, Larsson kertoo. - Joku on häirinnyt lauman hierarkiaa, vaikka on vielä vaikea sanoa, mikä se on ollut. |
|
Kolmårdenin eläintarhan mukaan laumassa ei nähty merkkejä
epätasapainosta ennen traagista onnettomuutta. Hoitajan sukupuolta ei
pidetä syynä hyökkäykseen. Tämä tietysti traaginen tapahtuma, joka lehtiin asti pääsi, on taas tuttua sisällöltään. Tähän liittyy ihan aluksi ilmestyskirjan hevonen, numero yksi joka antoi vallan tappaa myös eläinten kautta. Tätähän on tapahtunut koko ajan enenevässä määrin ja mitä kummallisimmat eläimet, jotka ei yleensä tee niin. Lisäksi tässä on vahvaa symboliikkaa, jossa peto on tietysti pahuuden voimat. Lue tämä linkki, niin ymmärrät symboliikasta enemmän. Lisäksi jos luet Raamattua, niin huomaat miehen aina perheen pääksi ja naisen sen alamaiseksi, sekä vain Jeesus Kristus on oikea perheen pää. Tällä tavalla mies joutuu symbolisesti naista paljon heikompaan asemaan. Jeesus näytti saman myös sillä tavalla että hän ilmestyi ensin niille naisille Emmauksen tiellä. Kaiken lisäksi kun puhutaan Kristuksen morsiamesta, me puhumme naisesta. Tästä syystä peto tahtoo tappaa naisen ja ottaa kaverikseen ylpeän (perheen pää) miehen osan. Morsiamen nöyryys on se tapon motiivi. Huomatkaa, että tämä oli vertauskuvakokonaisuus, eikä tässä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä Kolmårenissa tapahtui reaalisesti. |
|
12.4.2012
Aika loppuu ja sammakko kiehuu kattilaansa
|
Maaliskuun säät ällistyttävät USA:n ilmatieteilijöitä
julkaistu eilen 11.4. klo 11:25,
päivitetty eilen 11.4. klo 14:43
Yhdysvaltain maaliskuun säätilastot ovat
menneet suurelta osin uusiksi. Maan itäosan vallannut lämpöaalto rikkoi
maaliskuun kaikkien aikojen lämpöennätykset lähes koko maassa.
Yhdysvaltain meren- ja
ilmastontutkimuslaitoksen (NOAA) tilastojen mukaan 25 osavaltiossa
Kalliovuorilta itään tehtiin uudet maaliskuun lämpöennätykset. Sama
lämpöaalto ulottui myös Kanadaan, missä paikoin maaliskuussa lyötiin
jopa aiemmat huhtikuun lämpöennätykset.
NOAA on pitänyt vertailukelpoisia tilastoja
jo vuodesta 1895 lähtien. Maaliskuun keskilämpötilaksi Yhdysvalloissa
mitattiin 10,5 astetta, mikä on yli neljä astetta korkeampi kuin
1900-luvun keskiarvo.
Maan jokaisessa osavaltiossa tehtiin
päiväkohtainen lämpöennätys, joskin neljässä läntisimmässä osavaltiossa
keskilämpötila jäi pitkän ajan keskiarvoa alemmaksi.
NOAA:n tilastoissa havaittiin kymmeniä
tapauksia, joissa edellinen päiväkohtainen ennätys rikottiin yli 12
celsiusasteella.
Erityisesti ilmatieteilijöitä ällistyttää
se, että 21 mittauspisteessä havaittu alin yölämpötila ylitti edellisen
korkeimman päivälämpötilan ennätyksen.
Ennätyslämpötilan toi sääilmiö, joka
puhalsi lämmintä ilmaa etelästä suureen osaan Yhdysvaltoja. Samalla
olosuhteet muuttuivat suotuisiksi ukkosille ja tornadoille. Maassa
havaittiinkin maaliskuussa kaikkiaan 223 tornadoa, kun tavanomainen
määrä on 80.
Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden
lämpötila on myös selvästi ennätyksellinen.
YLE Uutiset |
3.1.2012
![]() |
Job 38:22-23
Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden
varastot, jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun
päiväksi?
|
| Meillä on taaemmilta
vuosilta jo malliesimerkkejä siirtymisestä äärimmäisiin olosuhteisiin,
joita on myös lupa odottaa. Ei ryssällä ole helppoa asuttaa ja miehittää
Suomea silloin. Kesät ovat jo nyt olleet paikkapaikoin todella kuivia,
sateettomia ja jo äärimmäisenkin kuumia. Talvet meillä taas ovat olleet
äärimmäisen sateisia ja jopa harvinaisen kylmiä. Luntakin on tullut
melkeinpä metritolkulla. Sademäärä vuositasolla pysyttelee silti samoissa, koska maailman vesistöt nostavat ilmaan suurin piirtein saman verran vettä joka vuosi ja kierrättävät sitä taas sateen kautta uudelleen. Monin paikoin ihmiset aiheuttavat sateettomuutta kemiallisin keinoin ja saasteet tekevät toisaalta omansa ja lisäksi sademetsien harvennus omansa. Ekosysteemi on jo hajonnut ja se vain koko ajan kumulatiivisesti kasvaa ääriolosuhteita hyödyntäen. Mitä maa mahtaa olla kun leiviskän painoisia rakeita iskeytyy maahan ja ihmisten päälle. Nehän jo suorastaan tappavat osuessaan. Ei siis ole ihme, että Johanneksen ilmestyksessä näytettiin Johannekselle, kuinka maahan osui tulikiviä ja rakeita, verellä sekoitettuina. Tulikivet tosin ovat meteoriittikuuroja, jotka yltävät aivan maahan asti, jotka taas stratosfäärin alapuolella maahan tullessa keräävät itseensä kondenssivettä, joka jäätyy tuolla muutaman kilometrin korkeudessa jääksi. Nämä leiviskän painoiset jäälohkareet ovat täysin osuessaan vähemmästäkin tappavia. ...että tällaista siellä on luvattuna jumalattomien niskaan. Tämä ei koske Jumalan omia, merkitsemiään silmäteriä, vaikka asuvatkin samalla pallolla, koska heihin ne eivät osu. Lisäksi on sanottava, että Jumalan lapsi ei edes pelkää tilannetta, koska hän luottaa sanaan. Sitten vielä sanon, että media on ollut erittäin hanakkaana vääristelemään uutisten kulkua kansalaisten korville. Jos ilmatieteen laitos sanoo, ettei koskaan ole ollut näin sateista joulukuuta, niin vähintään heti perään media on löytänyt aivan kuvien kera vuonna 1974 yhtä sateisen Joulukuun. Koko 2011 joulukuu meni kovien sateiden saattelemana ja uutiskuvat vuonna 1974 olivat joulukadun avajaisista marraskuun viimeisiltä päiviltä. Parina vuonna olikin ollut musta Joulu, kuten 1974 ja joskus -90 luvulla jokunen lisää. Tämä tietojen vääristely pätee mm. lämpötiloihin, sateettomuuteen ja tuulennopeuksiin. Aina media löytää jostain lähihistoriasta vähintään yhtä kummallisen säätilan, johon verrata sanomattomin sanoin, huomatkaa nyt, ettei mikään ole muuttumassa. Tällä tavalla media saa valtaosan ihmisistä uskomaan ettei mikään ole muuttumassa ja näin ollen vain kaltaisemme, jotka katsomme ja näemme Jumalan lapsina maailmaa, me emme ole sokeita esivallalle. Maanjäristykset lisääntyvät ja tulvat lisääntyvät, kuivuudet ja myrskyt lisääntyvät koko ajan. |
|
12.12.2010
Alkupala/heilutuslyhde, talvi 2010-2011 lumen ja jään varastohuoneen tyhjentämiselle...
Ilmatieteen laitos:
Kylmät ja lumiset talvet käymässä harvinaisiksi Suomessa (...ja Raamattu vastaa siihen että:)
![]() |
Job
38:22-23
Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot, jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi?
Vasemmalla kuvassa Rakeet
ovat Suomen suurimpia, eivätkä paina kuin muutaman gramman. |
|
armotonta hellettä, jättijulmettuja talvia, armotonta kuivuutta,
järkyttäviä tulvia ja ihmisen lisäksi paljon muita erilaisia maahan,
eläimiin ja kasvillisuuteen kohdistuvia vitsauksia.
Johanneksen ilmestys 8:7 Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
Johanneksen ilmestys 16:17-21 Ja seitsemäs enkeli vuodatti maljansa ilmaan, ja temppelistä, valtaistuimelta, lähti suuri ääni, joka sanoi: "Se on tapahtunut". Ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on ollut maan päällä. Ja se suuri kaupunki meni kolmeen osaan, ja kansojen kaupungit kukistuivat. Ja se suuri Babylon tuli muistetuksi Jumalan edessä, niin että hän antoi sille vihansa kiivauden viinimaljan. Ja kaikki saaret pakenivat, eikä vuoria enää ollut. Ja suuria rakeita, leiviskän painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle; ja ihmiset pilkkasivat Jumalaa raesateen vitsauksen tähden, sillä se vitsaus oli ylen suuri. |
|
30.7.2010
Tämäkin jo todistaa, vaikka minä en jaksaisi edes keskustella aiheesta
16.5.2010
...ja meri muuttui vereksi, kuin kuolleen vereksi ja kaikki mitä siinä oli, kuoli
| Tämä
kaikki kertoo kolmesta ajanjaksosta, ensin vakavasta varoituksesta,
sitten kolmasosaa koskevasta vitsauksesta ja lopuksi totaalisesta vihan
maljan laskemisesta voi-huudon kera. Kannattaa tutustua Johanneksen
ilmestyskirjaan ja mitä tarkoittavat sinetit, sitten pasuunat ja lopuksi
maljat. Ne ovat kaikki tätä mikä nyt näkyy viimeisinä varoituksina.
Arviot Meksikonlahden öljyvuodosta kasvavat hurjiksi julkaistu tänään klo 11:37, päivitetty tänään klo 14:58 |
|
![]() |
Tiedemiehet ovat löytäneet valtavia vedenalaisia öljykertymiä Meksikonlahdelta. Löytö saattaa viitata siihen, että British Petroleumin öljynporauslautan räjähdyksen seurauksena viime kuussa syntynyt vuoto on luultua pahempi, kertoo asiasta kirjoittava New York Times -lehti. BP on epäonnistunut myös uusimmassa yrityksessään tukkia vuoto. Yliopistotutkijat ovat havainneet Meksikonlahden pinnan alla olevan useita öljylauttoja, joista suurin on 16 kilometriä pitkä ja yli 90 metriä paksu. |
|
Tutkijoiden mukaan lauttojen koon ja määrän perusteella vuoto olisi jopa kymmenen kertaa aiemmin arvioitua suurempi, ja siten kyseessä olisi jopa vuoden 1989 Exxon Valdezin onnettomuutta pahempi ympäristöturma.
BP on myös
ruiskuttanut öljyä hajottavaa kemikaaleja vuotoalueelle. Yhtiön mukaan
kemikaalit ovat onnistuneet vähentämään pintaan nousevan öljyn määrää.
Vuotoa yritetty turhaan tukkia putkella Vuotokohtaan on yritetty asentaa putki, jonka kautta öljyä imettäisiin tankkeriin. Uusin yritys epäonnistui kuitenkin lauantaina, kun putken kahta osaa ei onnistuttu liittämään toisiinsa 1,6 kilometrin syvyydessä. Tähän mennessä BP ei ole onnistunut millään tavoin estämään öljyn valumista mereen.
Samaan
aikaan Yhdysvaltain äänenpainot korvausten saamiseksi BP:ltä ovat
koventuneet. Yhdysvaltain hallitus vaatii BP:tä selventämään onko yhtiö
valmis maksamaan korvauksia ilman ylärajaa.
Öljyä tullut maihin usealla alueella Yhdysvaltain laki rajaa energiayhtiöiden korvausvelvollisuuden 75:een miljoonaan dollariin. BP on kuitenkin aiemmin luvannut ottaa täyden vastuun öljytuhon puhdistuskuluista ja maksaa kohtuullisia korvauksia vuodon aiheuttamista menetyksistä. Yhdysvaltain rannikkovartioston mukaan öljyä on huuhtoutunut rantaan Louisianassa, Mississipissä ja Alabamassa. Louisianan osavaltion rannikolla sijainnut Deepwater Horizon -öljynporauslautta tuhoutui räjähdyksessä huhtikuun lopussa. Onnettomuudessa kuoli 11 ihmistä. Porauslautta upposi muutama päivä räjähdyksen ja sitä seuranneen tulipalon jälkeen. |
|
2.3.2010
Päivää tullaan vielä lyhentämään ja aika paljonkin
19.1.2010
Onhan tuo aika kova juttu, että jokin vihdoin uskaltaa sen sanoa lukuina
8.1.2010
Symboliikkakin jo kertoo mitä luopumus on, pedot lisääntyköön ja rauhan symbolit pois
![]() |
Nimenomaan
kaupunkilaiset yleisimmin haluavat juuri tätä ja näin ällöttävällä
tavalla itsekkäin ajatuksin välittämättä mistään muusta kuin itsestään.
He eivät välttämättä edes kykene näkemään ketään muuta maailmassa, kuin
pyhän itsensä. Järkyttävää luettavaa, poimittuani näitä muutamilta eri
uutisjulkaisijoilta. Kaksinaismoraali on huipussaan, eikä kukaan edes
huomaa mitä tämä on kaiken kaikkiaan, koska välittäminen kun on vain
heikkoutta. Tunsin varsin hyvin erään Helsinkiläisen yrittäjän Vallilasta, joka ajoi aamuviideltä töihin, koska hermo ei kestänyt ruuhkia ja kun hän sitten joutui ruuhkaan, hän haukkui kaikki työntekijänsä pataluhaksi. Hän oli armoton maaseutulaisvihaaja ja sitten kumminkin muka "luonnon ystävä". Kun hän näki peurakolarin, tai oravan jääneen autonalle, niin hän oli niin surullinen ja tunteellinen, mutta yksikään ihminen hänelle ei merkinnyt viispennisen vertaa. Mies valmisti luonnonmukaisia vesivärejä silkkipainoille, joka pönkitti hänen itsetuntoaan luonnon ystävänä. Silti joka ikinen väri oli jonkun toisen keksintö, jonka hän "varasti". Hän käytti jopa Erikeepperin liimaseosta omana keksintönään. Kaikki tämä on samaa kaksinaismoraalia, josta tulee itselle huono omatunto joka on pakko purkaa niin oman pahuuden pönkittämiseksi. |
![]() |
|
7.1.2010
Arktisen alueen pahin skenaario toteutumassa käytännössä ja media hyssyttelee taas
|
Merenpohjan metaanikasaumat alkaneet purkautua
julkaistu tänään klo 00:03, päivitetty tänään klo 09:11
|
Alaskan yliopiston tutkimusretkikunta on havainnut ilmastontutkijoiden pitkään pelkäämän ilmiön, kertoo BBC. Merenpohjaan keräytyneet metaanikasaumat ovat alkaneet purkautua Jäämerellä Siperian pohjoispuolella.
Alueen metaanipäästöt olivat suurempia kuin tutkijat olivat aiemmin osanneet kuvitellakaan. Tutkimusretkellä mukana ollut Tukholman yliopiston professori Örjan Gustavsson sanoo alueen ilman metaanipitoisuuden olevan 100 - 1 000-kertaisen normaalitasoon verrattuna. Hän painottaa kuitenkin, että tarvitaan lisätutkimuksia siitä, kuinka paljon ja kuinka nopeasti metaania kokonaisuudessaan vapautuu ja mistä se tulee. Paniikkiin ei ole syytä, hän toteaa. Merenpohjaan varastoitunut metaani pysyy vakaana kylmässä vedessä ja kovassa paineessa. Jäähän sitoutunut metaani alkaa vapautua, kun jää sulaa. Siperian pohjoispuolinen alue on lämmennyt |
|
nopeammin kuin mikään muu alue maapallolla. Vuosien 2000 - 2007 keskilämpötila oli jopa neljä astetta korkeampi kuin vuosien 1970 - 1999 keskilämpötila. Merenpohjan metaani alkaa ilmaston lämmetessä vapautua ensiksi matalasta merestä, jollainen Siperian edusta on. Merenpohjiin on kerääntynyt valtavat määrät metaania, arvioiden mukaan 1 600 miljardia tonnia. Määrä on suunnilleen kaksi kertaa se, mikä määrä ilmakehässä on nyt kasvihuonekaasuja. Metaani on yli 20 kertaa voimaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Tutkijoiden pahin pelko on, että metaani alkaa purkautua äkillisesti, mikä johtaisi ilmakehän lämpenemisen itseään ruokkivaan kierteeseen ja lämpötilan hyppäyksenomaiseen nousuun. Tällainen tapahtuma on koettu maapallolla ainakin kerran, tutkijat kertovat. Huolestuttavaa on myös, että tutkijoiden alustavien tutkimustulosten mukaan metaani vapautuu lähes kokonaisuudessaan ilmakehään. Tutkijat olivat aiemmin odottaneet, että suuri osa siitä imeytyisi meriveteen.
YLE Uutiset
Merkille
pantavaa erityisesti on ollut kautta linjan, AINA, että media on
talutusnuorassa, joka kertoo koska on pakko kertoa, mutta samalla
hyssyttelee, ettei muka ole mitään hätää. Paniikkihan kansalle iskisi,
jos joku laulaisi totuuden esille, että maailma on halkeamaisillaan
liitoksistaan. Tämä kun toteutuu veteen, niin ensin tulee kolmas pasuuna
Johanneksen
ilmestys 8:10-11 Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi
taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin,
kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin. Ja tähden nimi oli Koiruoho.
Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli
vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
joka koskettaa kolmatta osaa
veteen annetuista vitsauksista. |
|
2.12.2009
Ei alastomuus itsessään pahasta ole, vaan aihe ja mitä alastomuus aiheuttaa katsojalle
|
Lemmikkieläinten ja eläintenystävien perinteinen joulusiunaus järjestettiin taas Helsingin Senaatintorilla tänään 1.12.2009 tiistaina kello 19. Siunauksen toimittivat pastori Arto Antturi Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnasta sekä pastori Kalevi Kasala Helsingin Ortodoksisesta seurakunnasta. Kutsuvieraiksi siunaukseen osallistuvat virka- ja avustustehtävissä olevat koirat. Tapahtuman yhteydessä Helsingin Eläinsuojeluyhdistys Hesy keräsi tarvikkeita, ruokaa ja varoja eläinsuojelutoimintaan. Tilaisuuden järjesti Helsingin Seudun kennelpiiri, ja musiikkipuolesta vastasivat musiikkiopisto Juvenalian opiskelijat. |
|
Se nyt on vaan niin, että tämä on Jumalan pilkkaamista ja halventamista kaikki. Povipommin kuva on sentään asemansa osoittava, koirat ovat alastoman "enkelinaisen" jalkojen alla. Sen sijaan papit ylikunnioittavat ja ottamalla jopa koirat siunattavakseen eikä siunaaminen ole tosiaankaan mikään halpa ja tuhlattavissa oleva asia, jota voi joka paikkaan käyttää kuin jotain betonia, seinätasoitetta, Plastic Baddingia tai Sikaflexiä. Raamattu jopa varottaa siunaamasta kaikkea mahdollista, koska jos siunaat jotain, josta aiheutuu myöhemmin kirousta, niin olet siunaajana osallinen kiroukseen. (Joh.ilm. 22:15) Eikö sinustakin olisi Jumalan pilkkaa, jos pappi siunaisi esimerkiksi kaatopaikan, bordellin tai käärmenäyttelyn? Povipommin kuva "enkelin asussa", on siis paljon parempi idea kuin koirien siunaaminen joka on suoraan sanottuna ällöttävää. Alastomuus on symbolisesti kaunista, mikäli se tehdään oikein. Alastomuus vieläpä ristiin verhoutuneena tarkoittaa puhtainta mahdollista symbolia ihmisenä suhteessa Jumalaan ja morsiamen olemusta suhteessa Jeesukseen Kristukseen :D ja siksi heräsin puolustamaan tätä jotain perin kummallista, joka muuten olisi täysin poissuljettua puolustaa. Kaiken lisäksi tänä samana päivänä kirkko itse koirien siunaamisella pilkkaa täydeltä laidalta härskisti jälleen kerran Jumalan siunaavaa voimaa. Kaiken tarkoituksena on vain halventaa Jumalaa ja tuoda ihmisen vapaamielisyys kirkon palvelukseen mukaan, jotta ihmiset innostuisivat kirkosta. Minä olen monta kertaa sanonut, että on parempi että kirkossa istuu vaikka vain yksi kuulija, jos tämä istuu siellä sydämensä halusta ja sanan nälästä ja hengen janosta, kuin että kirkossa istuu tuhansia jotka tahtovat vain omalle lihallensa sen himon tyydytystä, silmäin pyyntöä ja elämälleen korskeutta. |
|
![]() |
Vasemmalla olevan
kuvan maalasin syksyllä 2006 sydänveren tuskassani, koska vaimoni
kaappasi lapseni, lavasti, kavalsi ja laittoi minut hullujenhuoneelle
pelastussanoman vuoksi. Lapsiani en
nähnyt, enkä heihin saanut mitään yhteyttä kahteen ja puoleen
kuukauteen. Olin kuolla suruun ja murheeseen, joten niinpä maalasin
tämän kuvan avioliiton halveksumisesta. Kuvassa näkyy mies, joka menee
sian kanssa naimisiin ja kirkon penkeillä istuu myös Tasavallan
Presidentti Tarja Halonen miehensä kanssa. Vasemmalla vaimon
sikasukulaiset. Maalaus on suuri tuskan ja murheen vuodatus jossa on paljon katkeruutta mukana mutta kuvassa on paljon sanomaa, mihin kirkkomaailma on mennyt. Se ei enää ole |
| Jumalan
sanan mukainen kirkko jota Jumalan kansa kunnioittaa ja arvostaa, vaan
se on portto vaaleanpunaisessa sian nahassaan. Kirkkomme ei enää
ansaitse luottamusta ja kirkoista on päästävä pois. Kirkon on parasta
tulla seurakunnittain kotiin ja pieniin yhteisöihin joissa on elävän
Jumalan sanaa saatavilla. Kristusruumiin osien, seurakuntien päämäärä ei
ole leipäpappien tavoitteilla saavutettua silmäin pyyntöä, vaan hengen
tuotetta pursuavaa Pyhän Hengen toimesta tullutta puhdasta Jumalan
sanaa, joka oikeasti ravitsee nälkäisen kuulijansa.
Klo 18:30 lisäys: Ystäväni Markku mailasi näin ja siksi on ihan pakko liittää tämä koska hän osasi hyvin kuvata nykykirkon henkeä ja sen lihan tahtoa. Markku: Tärkeä aihe, koska moni ei edes tajua, ettei mitä tahansa voi siunata... ei tunneta Jumalan Sanaa vaan tehdään se mikä on itselle mukavaa. "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala"...tuo pyhyys on hämärän peitossa monelta, jonka vuoksi ei osata pelätä Jumalaa.. mennään vaan seurauksista välittämättä. Sitten on joku kumma uudistamisen halu... muutetaan kaikki "vanha" uudeksi ja itselle sopivaksi. Jeesus on Ihmisen Poika... nimenomaan Ihmisen ei eläimen. Minä halusin vastata ja omin sanoin sanoa saman uudelleen. Vastasin hänelle näin: Jarmo: Tuo "muutetaan ja halu muuttaa kaikki vanha uudeksi ja itselleen sopivaksi" lause on kuin nenä päähän tässä nykykirkossa. Halu tehdä uusi Kristinusko, joka sallii valherakkauden nimissä kaiken minkä ihminen itselleen haluaa sallimukseksi. Juuri niin nuo toimivat. |
|
21.10.2009
Elämiä syödään, niitä kuolee monin eri tavoin ja se ei ole mikään kummallisuus
![]() |
Korkeasaaren eläintarhan aasianleijonat, lumileopardit ja ilvekset saivat ensimmäisen citykaniateriansa keskiviikkona aamupäivällä. Lue>>> Paljon puhutaan eläinsuojelijoiden perimmäisestä motiivista ja kun tutustumme eri eläinsuojelijaryhmiin, huomaamme yhden hullunkurisen jutun. He ovat mielipiteineen eläinten ja luonnon tasapainon näkökulmasta ääripäissä, eli toinen eläinsuojelija pitää |
| toista peräti
luonnonvihajana, koska eläimet ja luonto ovat kaksi täysin eri asiaa ja
vain harva käsittää että luonnonsuojeluun ja eläinsuojeluun, siihen
kuuluu ihminenkin. On tällaisia ääriterroristijärjestöjä, kuin EVR (eläinten vapautusrintama) ja monta muuta tietysti. He ovat kuin Hamas ja Hizbullah, yhtä "hulluja" aatteensa edestä. Heitä on huijattu ja heidän taustansa on pilattu jo lapsena, joten heille on kehittynyt tarve taistella turhasta. On hyvin normaalia, että ihmiset metsästävät ja kaikenlisäksi se olisi suositeltavaa monelle siihen mahdollisuudet omaavalle. Emme me ole luotu säilykepurkki ja mikro- ja einesruokaihmisiksi. Me olemme luotu ihmisiksi, joiden yksi elanto on nyt liha, vaikka minun omat sanovatkin muuta. Myönnän, että Jumala loi ihmisen ja maailman kaikki olennot elämään kasviksista, mutta kaikki muuttui, eikä se tarkoita että meidän kuuluu enää tehdä niin kuten Jumala sen alussa tarkoitti. Jumalan sanalla on itse sanottu jo alussa, että koska synti tuli maailmaan, niin syntiä on kaikki mitä teemme ja olemme. Siksi meidän on tyydyttävä osaamme. Lihaa me syömme ja tapamme eläviä olentoja pelkästään kasvissyöjänä, koska salaateissa, hedelmissä ja marjoissa on elossa olevaa lihaa enemmän kuin arvaattekaan. Älkää siis koskaan edes kuvitellakaan olevanne jotain vegetaristeja. Voitte olla syömättä naudan lihaa tietoisesti mutta 100% kasvissyöjiä teistä ei koskaan tule, eli kaikki se on valhetta. Ihan samanlaista valhetta kuin on fanaattinen sapatin viettäminenkin. Turhaa hommaa ja kun nyt päästiin aiheeseen, synti, niin kerron sinulle että 100% kaikista käskyistä, joita on kymmenen, niin sinä rikot ne kaikki, kaikki ja taas kaikki, ennen kuin tajuatkaan. Samalla kaavalla mitä äsken kerroin lihansyönnistä, koska siinäkin on eräs kompa; "älä tapa". Väitätkö tosiaan ettet ole koskaan mitään tappanut? |
|
29.9.2009
Samoalla sattui 8,3 rihterin asteikolla maanjäristys josta aiheutui Tsunami
| Se tappoi ihmisiä, se tiedetään. Sen sijaan
merkillepantavaa on se, että ihmisiä on nyt varoitettu, heitä on
säikäytetty Jouluna 2004 ja ihmisten on annettu varautua erityisen hyvin
varsinkin meristä tuleviin luonnonuhkiin. Tämä kaikki on Jumalan
Rakkautta ihmisiä kohtaan, koska pian kaikki kauheimmat tuhot alkavat,
emmekä voi niistä syyttää Jumalaa.
Pian alkavat tsunamit, joiden mittasuhteita ei enää kukaan voi käsittää. Ne vievät kaiken elollisen alleen ja tuhoavat kilometritolkulla rantoja. Ei puhuta enää muutamista metreistä, eikä sadoista, vaan jopa kymmeniä kilometrejä syvään maahan ulottuvia hyökyaaltoja. Sellaisia on tosiaan tulossa, eikä kannata asua siksi rantahuviloissa. |
26.8.2009
Lopunajan merkkejä ja ennakkoilmoitus kahdesta vitsauksesta: 2. pasuuna ja 2. malja
|
Levä saa Ahvenanmaan veden hohtamaan turkoosina 26.08.2009 10:01
|
Ahvenanmaan saaristossa elää hohtavia leviä. Ainutlaatuinen valoilmiö on havaittu öisin Föglön matalissa lahdissa Ahvenanmaan saaristossa. Suomen ympäristökeskus SYKE kertoo, että meri alkaa hohtaa turkoosin eri sävyissä, jos sitä sekoitetaan esimerkiksi uimalla tai veneellä. Merituleksi kutsutun valoilmiön aiheuttavat yksisoluiset merilevät. Veden pyörittelyn seurauksena nämä levät säteilevät valoa ympärilleen. Hohtavaa levää havaittiin ensimmäisen kerran suurempana esiintymänä kesällä 2003 Föglön saaristossa. |
|
Suuret merkit näkyvät taivaalla ja maan päällä. Tämä on alkua lopulliselle tuholle, joka on kattava ja nopea. Syy on ihmisten suunnaton etäisyys Jumalasta. Eläkäämme siis Uskossa Kristukseen Jeesukseen, koska Hänessä meillä on pelastus. |
|
29.7.2009
Nelikasvoinen olennon neljä siipeä - lopussa ilmestyskirjassa siipiä on kuusi
|
Nelisiipinen poikanen enteilee myös ylösottoa Tiistai 28.7.2009 klo 21.46
|
Saimaan rannalla elää hyvin harvinainen linnunpoikanen. Ero normaaleihin siipiin verrattuna on, että ylimääräiset siivet törröttävät koko ajan suoraan sivuille.
Lappeenrannan Skinnarilasta löydetty haapana on varsinainen luonnonoikku. Poikanen on tiettävästi ensimmäinen Suomesta löydetty nelisiipinen lintu. Lintuharrastajat muistelevat kerran aiemmin kolmisiipisen ruokokerttusen lentäneen rengastajan verkkoon. - Joka tapauksessa nelisiipinen lintu on todellinen suurharvinaisuus, sanoo BirdLife Suomen toiminnanjohtaja Matti Riihimäki. Haapanaäiti toi neljä poikastaan lappeenrantalaisen eläkeläisen mökkirantaan Skinnarilassa jo kesä- |
|
heinäkuun vaihteessa. Nopeasti yksi poikasista joutui jonkin pedon suuhun, mutta loput kasvavat yhä yhdessä. - Heti alussa kiinnitimme huomiota yhteen poikasista, jolla näytti melkein alusta asti kasvavan muutamia höyheniä suoraan kyljestä ulospäin, sanoo lintua alusta asti tarkkaillut Olavi Hietaharju. Viikkojen mittaan nämä tavallisten siipien alta kasvavat ulokkeet kasvoivat. Nyt ne näyttävät jo ihan selvästi ylimääräisiltä siiviltä. Ero normaaleihin siipiin verrattuna on, että ylimääräiset siivet törröttävät koko ajan suoraan sivuille. Tavallinen linnunpoikanen taittelee siipensä pitkin selkää. Ylimääräiset siivet eivät näytä tämän haapananpojan menoa haittaavan, sillä se on kasvanut tasatahtia kahden sisaruksensa kanssa. Yhtä lailla ja samaa vauhtia se hätistelee sisarustensa kanssa jo emon apuna sinisorsia loitommalle haapanoiden omimalta Hietaharjun perheen ruokintapaikalta.
Linkki nelikasvoisten olentojen juttuun "puuhakalenterissa". http://www.pelastussanoma.fi/Jumalan%20lasten%20kalenteri/Luukku12.htm |
|
18.7.2009
Kaksi tappavaa vitsausta heti alkuun...
![]() |
Habakuk 3:5 Hänen edellänsä käy rutto ja polttotauti tulee hänen jäljessänsä.
Pandemia voi tuoda terveyskeskuksiin satatuhatta potilasta MTV3 18.07.2009 05:56
Influenssa-aallon aikana terveyskeskukset lykkäävät esimerkiksi kiireetöntä hoitoa ja terveystarkastuksia, |
|
mutta sosiaali- ja terveysministeriön mukaan kiireellinen hoito ja päivystykset pystytään hoitamaan normaalisti. Influenssapotilaita varten voidaan myös perustaa erillisiä poliklinikoita. THL:n mukaan kovimmat ruuhkat ovat terveyskeskuksissa alkusyksystä. Todennäköisimmin hoitoa tarvitsevat riskiryhmiin kuuluvat kuten kroonisia sairauksia sairastavat sekä raskaana olevat. THL:n arvion mukaan yli miljoona suomalaista saa sikainfluenssan. Suurimmalla osalla oireet ovat kuitenkin lieviä ja tauti paranee kotihoidossa.
Suomessa sikainfluenssaan kuolee jopa kuusi tuhatta Noin miljoonan suomalaisen on arvioitu sairastuvan sikainfluenssaan. Nykyisillä tiedoilla se merkitsisi noin paria tuhatta kuollutta. Kuolemantapausten määrä voi kuitenkin nousta jopa kuuteen tuhanteen, jos tauti leviää odotettua enemmän.
Sarah Hoffmanin v. 1979 saama näky USAn lopusta Sitten näin, että ihmiset tulivat sairaiksi ja kuolivat. Sairaita ihmisiä oli erityisesti neljässä kaupungissa, New Yorkissa, Los Angelesissa, San Franciscossa ja Salt Lake Cityssä. Kaksi erilaista tautia vaivasi ihmisiä. Toinen sairaus alkoi valkoisten rakkuloiden ilmestymisestä käsiin ja kasvoihin. Monet kuolivat vuorokauden sisällä. Toiset ihmiset saivat jonkinlaisen influenssaviruksen ja heidän nenästään, suustaan, silmistään ja korvistaan alkoi vuotaa verta. He kuolivat vielä nopeammin kuin rakkulatautiin sairastuneet ihmiset. Kaiken kaikkiaan nämä kaksi tautia iskivät satoihin tuhansiin ihmisiin.
Sikaebola leviää Filippiineillä YLE julkaistu 09.07. klo 21:27
Filippiineillä on löydetty ensimmäistä kertaa sioissa leviävä ebolavirus. Aiemmin ainoastaan apinoiden ja ihmisten on tiedetty saaneen ebolatartunnan. Sikaebolan ei uskota toistaiseksi pystyvän leviämään ihmiseen. Tutkijat ovat kuitenkin huolestuneita siitä, että virus voi sioissa muuntautua uuteen, ihmiseen tarttuvaan muotoon. Filippiineillä on tähän mennessä testattu 141 sikojen kanssa työskentelevää ihmistä vaarallisen ebolan varalta. Kukaan heistä ei ole sairastunut. Kuudella tutkitulla tavattiin merkkejä viruksesta, mutta se ei ollut ihmiselle vahingollista laatua. Ebola on harvinainen tauti, joka tappaa lähes kaikki siihen sairastuneet. Tutkimustulos julkaistiin viime viikon lopulla Science-tiedelehdessä. |
|
30.6.2009
Ystäväni Jari laittoi maililla Kauko Loukaksen ilmastoraportin:
|
Kauko Loukaksen artikkeli ilmaston lämpiämisestä Lämpeneekö maapallon ilmasto vai ei? Muuttuuko se vai ei? Mitä on tulossa?
|
Muuttumisesta olen varma, mutta mikä on se muutos? Sitä ei nykyuutisissa sanota. Liki 70-vuotisen elämäni varrella olen toki nähnyt joitakin ilmaston muutoksia kylmään ja lämpimään päin täällä Lapissa, missä elän, mutta kyllä yleissuunta on parin viime vuosikymmenen aikana ollut lämpenemään päin. Uusia kasvi- ja eläinlajeja hivuttautuu yhä pohjoisemmaksi. Borrelioosipunkitkin ovat tulossa jo Simossa nyt kesäkuussa 2009. Maapallon mitassa ei ilmaston tarvitse lämmetä eikä kylmetä, jotta muutosta tapahtuisi. Avainasemassa onkin arktinen napa-alue. Meneillään on ilmaston s e k o i t t u m i n e n. Kuumilla ja lämpimillä leveysasteilla nimittäin riittää aina lämpöä sulattamaan napajäätiköt niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Ei kai minun tarvitse kerrata niitä lukuisia uutisia, joiden mukaan arktinen jää sulaa melkoista vauhtia. Tämä on vankka esimerkki siitä, että maapallon ilmastovyöhykkeet, tropiikki, subtropiikki, lauhkea, subarktinen ja arktinen vyöhyke, "vuotavat" yhä enemmän. Tieteilijät eivät kerro tai tajua suurinta vaaraa, joka piilee Grönlannin ja Antarktiksen mannerjäätiköiden sulamisessa. He ovat puhuneet vain merenpinnan noususta niin ja niin monella metrillä. Keväällä 2005 mieleeni iski yhtäkkiä järkyttävä oivallus, mannerjäätiköiden jäänlähtö napa-alueiden sulamisen |
|
seurauksena. Monta jäänlähtöä olin nähnyt pohjoisen
joissa keväisin, ja käsitin että sellainen ilmiö voisi tapahtua myös
jättiläismäisessä mittakaavassa mannerjäätiköillä, Grönlannista alkaen.
Päätin ruveta tutkimaan aihetta. Laskin aluksi Grönlannin jäätikön potentiaalienergian ja totesin sen niin suunnattomaksi, että tulos lukuna ei sanonut mitään tavalliselle ihmiselle. Otin ensin vertailukohteeksi amerikkalaisten Japaniin ja venäläisten Novaja Zemljalle pudottamat atomipommit, kuten tieteilijät usein ottavat, mutta vertailu tuntui ontuvalta. Sitten päätin verrata tulosta siihen energiamäärään, jonka tieteilijät kertoivat Internetissä Intian Valtameren tsunamin purkaneen valtamereen. (Laskin sen itsekin ja huomasin heidän laskelmansa vajaaksi, mutta ompahan "virallinen" arvio.) Niinpä tein tsunamilaskelmia ja totesin, että Grönlannin jäätikkö purkautuessaan päästäisi lähes miljoonakertaisen energiamäärän Jäämereen. Sellainen jäänlähtö merkitsisi apokalyptistä tsunamien ja maanjäristysten sarjaa sekä globaalista tuhoa. Se saisi vielä Antarktiksenkin reunajäätiköt purkautumaan samanlaisin seurauksin. Hirmuisen paineen alla jää ei ole niin kovaa kuin tavallinen taapertaja kuvittelee. Lopulta aloin kirjoittaa kirjaa, keräsin enemmän tietoja, tein johtopäätöksiä ja myös monia muita laskelmia yleisesti hyväksytyn fysiikan mukaisesti. Olen tutkinut aiheeseen liittyviä kysymyksiä eri näkökulmista, yrittänyt itse kumota väitteitäni ja väitellyt eri ympäristösivustoilla. En ole havainnut syytä muuttaa mieltäni. Kirjassani on myös muuta ainesta, oman elämän tapauksia ja filosofointia sekä "uskontoa" Nooan tulvan ja profetioiden muodossa. Lukekoon ken uskaltaa! Kirjani on englanninkielinen, nimeltään ICE-SHEDDING OF AEONS, ja tilattavissa julkaisijaltani LULU'lta linkistä http://www.lulu.com/content/paperback-book/ice-shedding-of-aeons/3043801 Suomennanko kirjani vai en, se riippuu palautteesta. Jos kirjallani ei selvästikään olisi menekkiä, minun tuskin kannattaa ruveta sitä kääntämään. Haluaisin varoittaa niin muunmaalaisia kuin suomalaisiakin, kuten Nooa varoitti aikalaisiaan, mutta jos ei ole vastaanottoa, niin minkä minä sille voin. Ainoastaan voin lohduttaa muistuttamalla Jumalan lupauksesta, että Hän ei enää hävitä kaikkea hengittävää elämää maan päältä suurella tulvalla. Arkkia en ala rakentaa eikä se tällä kertaa hyödyttäisikään. Muistaakseni apostoli Johannes näki näyssä, että kaikki laivat hukkuivat. Tiettyjä alueita jää hukkumatta, lähinnä mantereiden sydänalueet. Ilmiö, jota kuvailen kirjassani, liittyy Ilmestyskirjan seitsemänteen vihanmaljaan, joka merkitsee ihmiskunnassa ennen kokematonta maanjäristystä. Vaikka kaikki maanjäristykset eivät synnytäkään tsunamia, niin globaalinen maanjäristys varmasti nostattaa pilventasaisia jättiläisaaltoja ympäri maapallon, jonka pinnasta enemmän kuin 2/3 on merta. Olen laskenut sellaisten aaltojen korkeudet. Vilpittömille Jeesuksen opetuslapsille haluan esittää vielä toisen lohdutuksen. Jeesus tulee hakemaan omansa seitsemännen pasuunan soidessa, jolloin kuolleet nousevat katoamattomina ja me muutumme, kuten apostoli Paavali vakuuttaa. Tämä tapahtuu ennen vihan maljoja, kohta sen jälkeen, kun viimeiset kaksi profeettaa ovat todistaneet Jerusalemissa, heidät on tapettu, ja he ovat nousseet kuolleista. Nyt on vakava aika. Maailman talous menee alamäkeä seuraten täsmälleen samaa kaavaa, jota 1930-luvun alun suuri lama noudatti. Sen lasku kesti n. 40 kk, ja sellaisesta laskusta on nykyinen maailmantalous selvittänyt vasta n. kolmanneksen. Jos dollari romahtaa, mitä sekä profeetat että taloustieteilijät ovat ennustaneet, maailmantalous syöksyy kaaokseen, jossa ruokatavarat ja hyvät neuvot ovat kalliita. Tämä kaikki on vain osa lopunajan yhä kovenevasta tapahtumasarjasta. Vain vilpitön turvautuminen Jumalaan ja Hänen Poikansa ylösnousemusvoimaan voi pelastaa meidät kaaoksen keskeltä iankaikkiseen Paratiisiin. Tämän maailman huomattavin idoli on juuri kuollut. Siispä ei kannata turvautua ihmisiin. |
|
30.5.2009
Tarkentuu koko ajan - tehdään sään yhteenveto olemassa olevien profetioiden pohjalta
![]() |
Olav Rodgen näyssä kirjoitetaan monta kuvaavaa
esimerkkiä. Päivä on maanantai. Kello on jossain 10:00 Suomen aikaa ja
on kesä, jolloin ruusupensasta leikataan. Ruusupensasta voidaan leikata
kahdesta syystä: karsia sitä tai poimia kukkia. Yleensä koskaan kukaan
ei poimi ruusupensaan kukkia, joten vain pensaan karsiminen tulee
kysymykseen. Pensasta karsitaan sen tultua vihreäksi jolloin näkee
kuivettuneet oksat, jotka karsitaan pois. Tämä voi tapahtua vain kesän
kynnyksellä. Tuomaksen unessa menemme Turun seudulle ja siellä kiinnitän huomiota varkaan hellevarusteisiin. Siis aurinkolasit ja hellehattu, t-paita jne. eli kyse on hellepäivästä ja pilvettömästä taivaasta. Pihon sivuilla oli kuvaus jossa itäsuomessa eräs kykeni kuvailemaan ylösoton hetkeä. Siellä oli taas pilvinen päivä ja kun me katsomme sääkarttaa, niin voimme vain ihmetellä osumaa. Palaan Olav Rodgen näkyy, niin vaistosin oikeasti ymmärtämättä ja tietämättä ennalta mitään. Ymmärsin että lukemani ajatus tapahtuu aamulla, jonka aamu on juuri muuttumassa päiväksi, joka on taas muuttumassa helteiseksi päiväksi. Taivas on pilvetön ja |
| täysin aurinkoinen.
Kyseessä on Oslon seudun sää, jonka ympäristössä on erilaisia
lomamökkejä jne. joka viittaa aikaan. Näyssä eräs henkilö oli saamassa
ylitöitä, joten se ei voi olla kesäloma-aikaakaan. Lapset ovat jo
päässeet koulusta kesälomalle. Lisäksi Tukholman profetia vuonna 1984 kertoo kaiken tapahtuvan kesällä ja lopuksi on vielä laulujen laulu 2:10-13 jossa puhutaan kesästä, joka on juuri tullut ja sateet ovat väistyneet. Raamattu puhuu uutisviljasta, joka on myös kevään sato, uutissato joka korjataan touko-kesäkuun vaihteessa. Niinpä siis ylösotto tapahtuu vain ja ainoastaan kesän kynnyksellä. Kaikenkukkuraksi saatana tekee omaa työtään. Naapurini tuli eilen muina miehinä sanomaan, ymmärtämättä mistään mitään, että maanantai on muuten sitten viikon kylmin päivä ja heti tiistaina lämpenee taas. |
|
27.5.2009
Sääennuste pitäisi ainakin paikkansa Tuomaksen uneen nähden
![]() |
Kesällä 2006 kun sain käteeni Olav Rogden näyn
ja aloin lukea sitä. Minulle tuli syvä tunne, aivan kuin olisin mukana
siellä tapahtumissa ja vaistosin mm. ilman lämpötilan, kosteuden ja sään
ylipäätään. Minulle tuli tunne että sää on aivan kirkas pilvetön taivas,
kuin helle. Tosin se oli aamupäivä, eikä helle ollut ehtinyt nousta
vielä tosi kuumaksi. Vuodenaika oli sellainen, että se ei aamuisin ollut
vielä lämmin, vaan viileä. Päättelin vuodenajan olevan ihan kesän
kynnyksellä mutta silti helle ja kova sellainen. Kohta me sen näemme! |
25.5.2009
Ajankohtainen Tuomaksen uni Helluntain jälkeiselle maanantaille
![]() |
UNI pe-la 25.5.2007: |
| olin, mutten muista mikä osoite, ja kerroin että täällä on varas liikkellä ryöstämässä asuntoja. Taisin katkaista puhelun kun varas oli tulossa juuri siihen huoneeseen jossa olin. Takaovesta. Ikkunasta näin että varas oli pukeutunut aurinkohattuun, sillä oli päässään aurinkolasit ja teepaita ja farkut. Normaali nykyajan nuori n. 25-30v. Varmasti naisten suosiossa, hyvävartaloinen ja rento kaveri joka ei pelännyt nähdäänkö häntä vai ei. Huolettomasti kulki sorkkarautansa kanssa. Piilouduin vaatenaulakon taakse. Tämä varas avasi oven helposti sorkkaraudallaan ja tuli sisään taloon. Sorkkaraudan hän jätti oven taakse ulos. Menin samalla ovenavauksella ulos eikä varas huomannut tai noteeranut sitä mitenkään. Nousin talon viereistä rinnettä ylös ja soitin taas 112 kun olin sen joutunut katkaisemaan. Sama ”komisario” vastasi puhelimeen huolettomasti sanoen jotain; ”niin – tai mitä nyt taas...” koitin kertoa että kiirehtisivät paikalle mutta hän ei kuunnellut. Taustalla kuului miten hänen vaimonsa järjesteli jotain juhlia ja vaikutti siltä kuin he olisivat järjestelyistä kiistelleet. | |
29.4.2009
Sikainfluenssan raamatullisuus - luvut 13 ja 13 kuvassa todistavat synkästä tilanteesta
![]() |
Vasemmalla näet lehtikuvan ja sen lööpit, tai
miksi niitä nyt halutaan kutsua. Otetaan tähän aluksi Johanneksen
ilmestyksen luku 6 ja jae 8
Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli
Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen muka-naan, ja heidän valtaansa
annettiin neljäs osa maata,
annettiin valta tappaa miekalla ja
nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta. Eli miten lasketaan tämä? Kuolleita 150 ja tartuntoja 1600 Ensinnäkin miekka, nälkä, rutto ja pedot, on neljä eri ihmisen tappajaa. Kukin saa tappaa sen verran, että neljäs osa tulee vallalle. Jos 1600 tartuntaa, niin siitä neljäs osa on 400 kpl, mutta koska neljäs osa on valta rutolla, niin aika lähelle menee tuo 150 kpl kuolleita 1600 sadasta kokonaisuudessaan. Lopulta kun tuo luku tasaantuu koko maailmassa, niin veikkaanpa, että joka 1600 tartuntaa vaatii sen 100 uhria. Toissailtana kun uutinen tuli ensimmäisen kerran, laskin tyttäreni kanssa tuon tismalleen saman kaavan lopputuloksen, 1600:100 eli joka kuudestoista kuolee tähän ruttotautiin nimeltä H1N1 virus, joka ilmeisesti on uusi muunnos 1918 vaiheilla riehuneesta espanjantaudista. |
15.4.2009
NAULAN KANTAAN... Tosiaan Jumalan käsi, jossa on naulan reikä ranteessa
|
Onko tässä avaruuskuvassa Jumalan käsi?
14.04.2009 18:04, päivitetty 14.04. 21:53 |
Teleskoopit luotaavat yhä
syvemmälle maailmankaikkeuteen niiden tehojen parantuessa. Nyt Nasan
Chandra-avaruusteleskooppi on ottanut kuvan kaukaisesti nebulasta, joka
näyttää hämmentävästi kosmista kokoluokkaa olevalta kädeltä! |
|
Hillitöntä vauhtia sykkivä
pulsari luo niin ison elektromagneettisen kentän, että sen läpimitta on
jopa 150 valovuotta. Itse pulsari on vain noin 20 kilometrin
läpimittainen.
Luukas 21:25 Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja
ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot
pauhaavat. Loppu on alkanut jo vuonna 2006... |
|
25.3.2009
Kuutti taistelee hengestään tajuamatta itse olevan oman kuolemansa pää syyllinen
Kuutti taistelee hengestään Korkeasaaressa![]() |
Keskiviikkoaamuna löydettiin pieni hylkeenpoikanen Harmajan luotsiasemalta. Merivartioston yksikkö pyydysti kuutin kiinni, ja toimitti sen maihin Katajanokan laituriin, josta Helsingin pelastuslaitoksen eläinpelastusvastaava Vesa Nurminen nouti sen kyytiin. Nurminen toimitti kuutin Helsingin Korkeasaareen. Ei se kauaa ole ollut eksyksissä, koska se on niin pulskassa kunnossa, kertoo Nurminen. Merivartiosto teki ensimmäisen havainnon eksyneestä kuutista jo tiistaina. Kun he huomasivat kuutin harhailevan ilman emoaan, eikä se osannut sukeltaa, näettiin parhaaksi toimittaa se Korkeasaareen, Nurminen jatkaa. |
|
Korkeasaaren eläinhoitaja Stina Renqvist kertoo eksyneen kuutin painavan 26 kiloa ja voivan hyvin. Kuutti nimettiin Harmajaksi löytöpaikan mukaan.
Kirkkonummen kuutti taistelee hengestään Tämän päiväisen pelastusoperaation jälkeen Korkeasaaressa on jo kaksi kuuttia. Molemmat kuutit ovat naaraita ja noin kuukauden ikäisiä. Edellisen kerran pieni hylkeenpoikanen löytyi Kirkkonummen metsästä viime viikonloppuna. Kirkkonummelta löytynyt kuutti painaa vain yhdeksän kiloa ja taistelee hengestään. Kuutti on ollut kauan ilman ruokaa ja se on erittäin nälissään, mutta silti se on pirteä, kertoo Renqvist. Kuutti ei suostu syömään itse, vaan sille pakkosyötetään jauhettua silliä neljä kertaa päivässä. Jos kuutti jää henkiin, se saattaa jäädä Harmajan kanssa Korkeasaareen asumaan. Korkeasaaren kaksi edellistä hyljenaarasta kuoli talvella. Renqvist uskoo, että eksyneitä kuutteja löytyy enemmänkin kevään aikana. Kuutit syntyvät maaliskuun alkupuolella ja huhtikuussa ne ovat vieroitusiässä ja lähtevät liikkeelle. Taas Jumalalla olisi asiaa
eläinten kautta, vaikka kuuttien hoitajille itselleen, jotka eivät
monesti tajua että tässä on täysin sama tilanne heidän itsensä kanssa.
He ovat itse kuutteja, joita Jumala on yrittänyt ruokkia, näiden
ymmärtämättä että he kuolevat ilman Jumalan antamaa ruokintaa. Heitäkin
joudutaan pakkoruokitsemaan monella tavalla, mutta lopulta Jumala
luovuttaa ja antaa ihmisen kuolla, koska ei tätä voida loputtomasti
ruokkia keinotekoisesti. Tässä en tarkoita tietenkään fyysistä kuolemaa,
vaan sielun kuolemaa. |
|
1.3.2009
Eläinkunta suuttuu ihmiselle
![]() |
Johanneksen ilmestyksessä kerrotaan
lopunaikoina eläinkunnan käyvän ihmisen kimppuun ja saa kolmanneksen
siitä valtaansa sotien ja luonnonvoimien kanssa.
Tätä eläinten kummallisia ihmisen kimppuun käymisiä
on tapahtunut yhä enemmän ja enemmän viime vuosina. Tämä lisääntyy koko
ajan asteittain ja jotta ihminen ymmärtäisi, niin yksittäinen eläinlaji
tekee tällaista sarjoina. Tämä kaikki on vain todistusta niille, jotka
eivät usko. |
26.2.2009
Tässä riittää tutkijoille miettimistä, kun ei enää pädekään vanhat metodit - Jääkausi uusiksi
| British Antarctic Surveyn johtama
kansainvälinen kartoitusprojekti on voinut vahvistaa arvelut mahtavasta,
Alppien veroisesta vuorijonosta Etelämantereen jään alla.
Gamburtsevin vuoriston huiput ovat lähes yhtä korkeita kuin Alppien, mutta ne ovat jään peitossa Etelämantereen keskiosissa. Ne löydettiin jo vuonna 1958, mutta vasta nyt vuoriston koko alkaa paljastumaan, kertoo BBC. Aiemmin Etelämantereen napa-alueen arveltiin olevan suhteellisen tasainen, mutta tutkien ja magneettisensoreiden avulla tehty tutkimus osoittaa aivan muuta. Vuorijono on ainakin 700 kilometriä pitkä ja 250 kilometriä leveä. Korkein huippu on noin 2800 metriä merenpinnan yläpuolella. Syvin laakso puolestaan on 800 metriä merenpinnan alapuolella. Vuoristoa peittää neljän kilometrin vahvuinen jää. - Voimme vahvistaa, että vuoristo on siellä, me
olemme nähneet ne (laitteillamme) jään alla, sanoo tri Fausto
Ferraccioli British Antarctic Surveystä BBC:lle. Vuoriston synty sen sijaan on mysteeri. Alueella, vanhan mantereen keskellä, ei ole voinut sellaista mannerlaattojen liikettä, joka ne olisi voinut synnyttää. Toinen kysymys on, miten jää ei ole aiheuttanut eroosiota ja kuluttanut vuoren huippuja pyöreämmiksi. Tähän asti on uskottu, että mannerjää on syntynyt hitaasti, jolloin se olisi kuluttanut vuoria. Yksi mahdollisuus on se, että jäätikkö syntyikin suhteellisen nopeasti. Tutkijat uskovat, että Gamburtsevin alue on paikka, mistä koko Etelämantereen jääpeite on saanut alkunsa yli 30 miljoonaa vuotta sitten. Nyt jää peittää noin 7,7 miljoonan neliökilometrin alueen. Keräämästään tiedosta tutkijat yrittävät löytää parhaat kohteet porata jäätä löytääkseen vastauksia maapallon ilmastohistoriaan. |
19.2.2009
Niinpä niin, puolet ruuasta roskiin
|
Puolet maailman ruoasta heitetään roskapönttöön
julkaistu eilen klo 21:31, päivitetty eilen klo 22:24 |
Maailmalla tuotetaan riittävästi ruokaa lähes kymmenen miljardin ihmisen tarpeisiin, mutta yli puolet siitä pilaantuu tai jätetään muista syistä syömättä. YK:n ympäristöohjelma UNEP on julkaissut raportin maailman ruokatilanteen parantamiseksi. Ihmiset hoitavat ruokahuoltonsa erittäin tehottomasti, totesi UNEP:n toiminnanjohtaja Achim Steiner raportin julkistamistilaisuudessa Nairobin ympäristöministerikokouksessa. Ruokaa hävitetään kolossaalisia määriä ja samaan aikaan sadat |
|
miljoonat ihmiset näkevät nälkää. Esimerkiksi maailman merillä heitetään hukkaan vuosittain 30 miljoonaa tonnia syömäkelpoista kalaa. Britanniassa tuotetusta ruoasta lähes kolmannes jää syömättä. Yhdysvalloissa jätteisiin menevän ruoan osuus on jopa 40 - 50 prosenttia. Karjalle syötettävät valtavat viljamäärät voisi hyödyntää ihmisravinnoksi, UNEP ehdottaa. UNEP:n julkaiseman 7-kohtaisen ohjelman mukaan maailman väestö voitaisiin ruokkia jopa ympäristön tilaa parantavalla tavalla. Järjestön mukaan ruoantuotantoa ei tarvitsisi lisätä, mutta sen hävikki pitäisi saada kuriin ja samalla tarkistaa ruoan jakelu-, myynti- ja kulutustavat. Kaikkien ihmisten päivittäinen ravinto voidaan taata turvaten samalla eliöiden ja ympäristön hyvinvointi, UNEP lupaa. Ihmisten vain tulisi työskennellä yhdessä luonnon kanssa, ei sitä vastaan. UNEP julistaa ohjelmassaan ruoantuotannon vihreää vallankumousta, jossa otettaisiin huomioon ilmastonmuutoksen, kuivuuskausien ja eroosion vaikutus, ja jossa lannoitteiden ja tuholaismyrkkyjen kielteiset vaikutukset saataisiin kuriin. UNEP:n asiantuntijat suosittelevat ensi askeleena ruoan hinnan säätelyä siten, että vähävaraisten ravinnonsaanti turvattaisiin. Toiseksi kehotetaan tuottamaan ympäristön kannalta kestäviä biopolttoaineita, joiden tuotanto ei kilpaile ruoantuotannon kanssa. Tämä kaikki on järkyttävää luettavaa meidän itsekkyydestämme. Me olemme niin pahoja, että me ansaitsemme oikeasti vain kuoleman, koska elämme niin täysin itsekkäästi ajattelemme vain itseämme, itseämme ja taas itseämme. Me emme vahingossakaan ajattele toisiamme. |
|
1.2.2009
Asama... se purkautuu!!! kuuluu huuto lopunaikana
|
YLE: Japani varoittaa tulivuorenpurkauksesta
julkaistu tänään klo 13:57, päivitetty tänään klo 14:00 |
Japanin ilmatieteen keskus odottaa Mount Asama -tulivuoren purkautumista vähintään kahden päivän kuluttua. Keskuksen mukaan 140 kilometrin päässä Tokiosta sijaitseva vuori on viime päivinä osoittanut vahvoja merkkejä, että se voisi purkautua jo tuntien sisällä. Mount Asama on 2,5 kilometriä korkea. Viimeisin iso purkautuminen koettin 2005, kun vuori sylki kiviä ja tuhkaa jopa 200 kilometrin päähän. Siitä ei aiheutunut laajoja vahinkoja. Tällä kertaa tulivuoren tuhot ulottuisivat vain noin neljän kilometrin säteelle. Niin lähellä Mount Asamaa ei ole asutusta, mutta poliisi on varautunut lähikylien ja niiden 45 000 asukkaan evakuointiin. |
|
Asama! Asama!! Se purkautuu!! kuului epätoivoinen ääni tuhansien suusta. Ja todellakin. Nyt näkyi selvästi kuinka valtavat, punaisina hehkuvat laavamassat syöksyivät korkeuteen, josta ne sitten alkoivat laskeutua, peittäen allensa koko mantereen leveydeltä kaikki kaupungit ja kylät. Asamaa seurasi Fuji-vuoren purkaus, sekä monien muitten tuliperäisten vuorten maata järisyttävät tärähtelyt. Myöskin Tokion ja Jokohaman kaupungit näyttivät peittyvän kokonaan tuon palavan massan alle. Tuntui kuin nuo tulivuoret olisivat saaneet täysosuman atomipommeista, joitten häiritsemänä niissä piilevät luonnon voimat alkoivat purkaantua.
Tämä on siis vasta alkua... mutta kun vihan viimeiset maljat tulevat ja niissä Jumalan viha maailman syntiä kohtaan täyttyy, täyttyvän myös epäjumaliset maat tuhkalla ja laavalla, kuten Japani, joka on yksi koko maailman epäkristillisimmistä paikoista, valhemenestyksineen. |
|
15.1.2009
Tämä on niille jotka uskovat Jumalan luoneen maailmankaikkeuden 7:ssä päivässä
![]() |
Monia on kaikkina aikoina
askarruttanut luomistyö. Ihan aluksi täytyy muistaa, että luomistyön
teologinen käsitys ei ole millään tavalla sidoksissa
pelastusteologiaamme, eli evankeliumiin. Samoin ei ole ylösottojen
erilaiset vivahteet missään tekemisissä pelastuksen kanssa. Nämä
luomiseen liittyvät asiat ovat meille tutkiskelun kohde, jolla ei ole
pelastumisen kanssa mitään tekemistä.
Minä uskon näin: Maailma luotiin järjettömän pitkällä aikavälillä, siis miljardeja vuosia meidän ajanlaskussamme. MUTTA! Jumala loi ajan ja tähdet ja kuun, jotka kertovat ajasta. Tämä tapahtui vasta sen jälkeen, kun moni muu asia maalle oli jo tehty. Niinpä voin hyvin kuvitella, että Jumala loi eläimiä, jotka olivat ihmisen kaltaisia. (Kuvassa: homo erectus) |
| Nyt kun ajattelen, että
tällainen eläin, joka on evoluutiomaisesti kehittynyt ihmisen muotoon,
näemme elävässä elämässä mahdollisuuden, jonka Jeesus toteutti vuonna 27
jälkeen. Jeesus herätti kuolleita! Jotta et putoaisi kärryiltä, mitä tarkoitan, palataan ajassa taaksepäin aivan Adamiin saakka. Tämä ihminen, Adam, on ensimmäinen ihminen, johon Jumala puhalsi ihmisen hengen. Adamin siemen siis alkoi tehdä ihmistä eläinten keskelle. Myöhemmin Raamattu paljastaa, kuinka enkelit (Jumalan pojat) siittivät naisia, kun he ihastuivat niiden kauneuteen. Minä siis väitän, että on ollut olemassa jo miljoonia vuosia, ennen Adamia, eläimiä. Ihmisen kaltaisiakin eläimiä. Saattaa tietysti kuulostaa kummalta, mutta näin voisi hyvin olla. Mutta tämä kaikki jota emme nähneet, tuhottiin vedenpaisumuksessa. Punnitse ja harkitse ajatusta, kun Kain lähti yhteen suuntaan itään... mistä ihmeestä hän löysi itselleen vaimon ja heidän lapset vaimot ja miehet jne. Jumala puhalsi hengen Adamiin ja siitä alkoi ihmisen taival, joka lankesi koko luomakunnan syntiin. Siitä alkoi kuuden päivän sota. |
|
13.1.2009
Tässä on niin paljon sanomaa ihmispoloiselle, että tämä on pakko julkaista suoraan näin
|
Yritys suojella ympäristöä aiheutti ekokatastrofin Antarktiksen vesillä
julkaistu tänään klo 10:04 |
Etelämantereen vesillä yritetään korjata ympäristökatastrofia, jonka
ihminen aiheutti ensin virheillään ja sitten yrityksillään korjata
niitä. Pikkusaaren ekotuho osoittaa miten pieni tekijä voi laukaista
ison katstrofin. Australian ja Etelämantereen välisillä vesillä sijaitsevan Macquarie on runsaat 21 kilometriä pitkä ja kolme kilometriä leveä karu saari, jonka luontaista eläinkuntaa ovat monet lintulajit, hylkeet ja pingviinit. Saari julistettiin suojelualueeksi vuonna 1933, mutta eurooppalaisten hylkeenpyytäjien tuomat vieraslajit tekivät siellä tuolloin jo tuhojaan. |
|
Hylkeenpyytäjät jättivät saarille 1800-luvun alussa muutaman kissan, ja myöhemmin aluksissa tuli myös kaniineja. Kissojen villiintyneille jälkeläisille ne olivat helppoa saalista. Kanit kuitenkin lisääntyivät lisääntymistään, kunnes niitä 1960-luvulla oli niin paljon, että Australian viranomaiset päättivät hävittää koko kannan tartuttamalla siihen myksomatoosi-viruksen. Kanikanta saatiinkin pienenemään 130 000 yksilön huippuluvusta 20 000:een, ja saaren kasvusto alkoi elpyä. Samalla kuitenkin kissoilta vähenivät kanisaaliit ja ne alkoivat jahdata maassa pesiviä lintulajeja. Niinpä viranomaiset palasivat Macquarieen 1980-luvulla mukanaan suunnitelma kissojen hävittämiseksi. Se oli niin tehokas, että saarelta kuoli viimeinenkin kissa vuonna 2000. Kissojen kadottua kanikanta alkoi puolestaan kasvaa uudelleen huimaa vauhtia. Tällä vuosikymmenellä kanit ovat jo jyrsineet paljaaksi isoja alueita ja järkyttäneet saaren ekosysteemiä vakavasti. Sen korjaamisen lasketaan vaativan Australian hallitukselta yli 12,5 miljoonaa euroa. Katastrofista brittiläisessä Journal of Applied Ecology -lehdessä kirjoittava australialainen ympäristötutkija Dana Bergstrom sanoo, että Macquarien tarina on varoittava erimerkki siitä, miten pieni tekijä voi laukaista isoja vaikutuksia luonnon herkässä kudelmassa. |
|