Kolmiosainen unisarja tulevista tapahtumista
Nähty
Japanissa huhtikuussa 1959
Näin
seuraavan unisarjan kolmena "näytöksenä" huhtikuun 24.-26. päivinä
1959. Uskaltamatta väittää sen kirjaimellisen toteutumisen puolesta sen
kaikissa kohdissa - onhan tämä unessa saatu - panen tämän unisarjan tämän
kirjani sivuille, toivoen sen koituvan monille varoitukseksi ja
herätyshuudoksi. "Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa..." (Jer. 23:28).
Maailman yleistilannekatsaus ja
suursodan alku
Eteeni
avautuu näkyjä, joissa planeettamme pyörii silmieni edessä, niin että voin
katsella sitä sekä sen elämää sen kaikissa maanosissa. Minua kehotetaan
kiinnittämään katseeni maailmassa vallitsevaan tilanteeseen, joka kaikkine eri
ilmenemismuotoineen on kuin puhkeamispisteeseen kypsynyt paise. Tuon
mätäpaiseen haiseva visva on soluttautunut kansakuntien politiikkaan,
uskontoihin sekä niiden kulttuuri- ja siveyselämän eri muotoihin, jopa totuutta
etsivän tieteenkin piiriin, tehden saavutuksistaan kerskaavasta ihmiskunnasta huvitteluelämän
synnillisiin vaahtoihin hukkuvan narrin.
Kaiken
tämän ylle lausutaan pelottavia tuomion sanoja: "Katsele, ihminen, tuon
planeetan sirkusten, huvipuistojen, ilohuoneitten, peliluolien ja kaikenlaisten
nautintojen valheparatiisia. Näe ja huomaa, mikä irralleen päästettyjen
intohimojen ja iljettävyyksien temmellyskenttä! Katso ja kauhistu tätä
luonnottomien syntien eläimellistä Sodomaa ja Gomorraa!"
"Älä
osallistu sen synteihin, sinä uloskutsuttu pyhien joukko. Älä saastuta itseäsi
sen irstaalla menolla, sinä kalliisti ostettu kansa, sillä sinun vapauttamisesi
hetki on lähellä! Näe ja vaikeroi, mikä kaikkien inhimillisten arvojen,
moraalisten lakien ja siveyskäsitteiden romahduslaitos on maa, jossa asut! Älä
anna sen juovuttavan taiteen silmääsi hivellä, sinun korvastasi sisään käydä.
Älä katsele sen irvokkaitten luomusten, sen alastomain veistosten ja sen
sekaisten piirrosten inhottavaa lokaa. Älä salli sen riivaavien sävelten
rytmiisi tulla sinä taivaisen musiikin kuoro!"
"Mutta
katsele myös aikasi ihmisen korkeimpia saavutuksia. Huomaa sen kaiken ylittävä
tekniikan taso, sen rakennusten mahti, sen tieteen ja taiteen todelliset arvot.
Ihmettele viisaittesi pilviä hipovaa työtä, heidän silmiinsä avaruutta ja
syvyyksiä tutkivaa tarkkuutta!" Mihin pyrit, sinä Baabelin rakentaja? Mikä
on nerollisten saavutustesi tarkoitus, sinä maan ihminen, sinä katoavaan tomuun
sidottu tekojesi orja?"
"Nosta
silmäsi ja tarkkaa, katso ja näe. Mitä näet? Mikä on tuo pieni, levottomuuttaan
kuplahteleva, oman ihailunsa kurimukseen joutunut
piste avaruuden sinessä? Mikä on tuo hysteerisesti vapiseva, tuskan ja pelon
valtaama planeetta planeettain joukossa? Se on maa, jonka syntien paljous on
noussut mittojen mittaan, kohonnut korkeuksien korkeuksiin, vajonnut helvetin
syvyyksiin saakka!"
"Voi
sinua, maa, sinä syntiesi ja kauhistustesi uhri! Voi sinua, sinä Luojasi
hyvyyden hyljännyt kansojen paljous! Voi sinua, sinä oman voimasi ja viisautesi
varaan rakentava katoavaisuus! Tämäkö on kiitollisuutta Luojasi töistä? Näinkö
kumarrat Hänen rakkautensa edessä, painut tomuun Hänen armonsa helmaan?
Viattomuutesiko on tehnyt sinusta poliittisten myllerrystesi kohteen?
Rehellisyytesikö muutti sinut juonikkaitten vehkeilyjesi kiehuvaksi kattilaksi?
Voi sinua, maa, kuinka oletkaan saastunut asukkaittesi alla! Raskaana painaa
sinua syntiesi paljous! Sinun riettauksiesi mitta on täysi!"
"Missä
on sinulle apu, kuka pelastaa sinut, sinä turmelusten orja? Ei pelasta sinua
sinun valtiomiestesi viisaus, ei uskontojesi paljous. Vieras on heille Jumalan
voima, kauhistus on heidän menonsa. Niin, missä on sinulle pelastus, sinä rääkkääntyneitten kansanmassojesi sortaja? Etsitkö sitä
sotajoukkojesi voimasta, sinun ydinaseittesi mahdista? Vai takaako sen sinulle
rauhankonferenssiesi paljous, niiden korskeat ruhtinaat? Etsitkö sitä paaviesi
suurista sanoista, heidän messujensa pauhusta, vaiko Vatikaanin holvien
alta?"
Olet
tuomittu, sinä rauhanviittaasi kietoutuva fariseus! Sinun seppäsi ovat takoneet
sinulle "rauhankellon", sen tauluna valhe ja vääryys. Sen viisarit
petosta näyttää, sen pauhina eetterin täyttää: "Rauha, rauha! Nyt on
rauha, ei hätää mitään!" se huutavi länteen ja
itään...
Mutta juuri
silloin, sen kaiun parhaimmillaan soidessa, liikahtaa myöskin erehtymätön
tuomion viisari ajankellon totuutta julistavassa taulussa! Se siirtyi viimeisen
minuuttinsa armonajassa! Sen vavahduttava ääni kiiri halki avaruuksien, yli
merten ja mantereitten: "Ottakaa pois rauha maasta, sillä se on punnittu
ja kevyeksi havaittu! Puhaltakaa pasuunaan, te tuomion enkelit! Katso, taivas
ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa!"
Ajankello
kumahti kerran... toisen... kolmannen... Sota! Sota!! Suuri maailmansota on
syttynyt! kiirii sen sanoma halki eetterin kaikilla aaltopituuksilla,
saavuttaen maan syrjäisimmätkin kolkat. Sen pauhaavat sireenit soivat, ne
ulvovat ja ne vaikeroivat. Niiden karmiva ääni sai veren hyytymään
karuimpienkin suonissa. Se nostatti otsalle tuskan ja pelon kylmän hien. Se
pani voimamiehet vapisemaan, nuorukaiset valittamaan ja vanhukset rintojansa
lyömään. Siitä kalpeni valtiaitten kasvot, hervahtivat mahtavien polvet. Sitä
itkivät vapisevat vaimot, vaikeroivat pienokaisten äidit, parkuivat viattomat
lapset. Se oli alkavan tuomion ääntä. Se oli sinettien avauskäsky! Siitä kaatuivat
vihojen maljat! Se oli tuomion pasuunain ääni!!
Useat
Euroopan maat, samoin kaikki Pohjoismaat, olivat äkkiä tulleet kauheaksi sodan
näyttämöksi. Kuin kussakin maassa mukana ollen saan katsella tuota kaameata
tuhoa. Kaiken sen yksityiskohtaiseen kertomiseen ei kykyni riittäisi - ei
myöskään paperi. Näen hirvittävää hätää ja epätoivoa. Kaikkialta kuuluu
toivotonta, aivan eläimellistä huutoa, itkua, valitusta ja vaikerointia. Näen
silpoutuneita ihmisiä, kuolevia sotilaita, raadeltuja lapsia ja vanhuksia.
Kaupungit sortuvat, savupatsaat nousevat ja liekit nuoleskelevat ahnaasti joka
suuntaan. Ilman täyttää pistävä ja polttava kaasumainen sumu. Atomipommeja ei
kuitenkaan vielä käytetä.
Maa on
verinen temmellyskenttä! Vieraan sotilaan antura polkee katujen pintaa ja sen
sotavaunut ja tankit myllertävät maata. Heidän riveihinsä on liittynyt osa
armeijaa, mutta osa siitä taistelee rohkealla epätoivolla vapautensa puolesta.
Sotilaista muodostetut teloitusryhmät pakotetaan ampumaan omia
sotilastovereitaan sekä siviilikansaa - vanhuksia, naisia ja lapsia! Armoa ei
anneta. Vastustajia rääkätään julmasti. Kaikkia, niin miehiä kuin naisiakin,
pakotetaan tarttumaan aseisiin vihollisen riveissä. Suuret kuljetusjunat vievät
pois kansanjoukkoja kuin karjalaumoja. Yli rajojen käy heidän kulkunsa - kohti
tuntematonta tulevaisuutta.
Uskovia
kidutetaan ja tapetaan mitä raaimmalla tavalla. Rukoushuoneita suljetaan,
toisia poltetaan tahi käytetään iljettäviin tarkoituksiin. Monet veljet
kieltäytyvät aseellisesta taistelusta, mutta toiset ovat valmiit siihen
ryhtymään, kun esivalta kerran niin määrää, he ajattelevat. Mutta kohta moni
heistäkin joutuu uuden harkinnan eteen, sillä kohta heidät komennetaan ampumaan
aseista kieltäytyviä uskonveljiään! Jotkut ovat "esivallalle kuuliaisia"
(!?) ja tottelevat, mutta toiset heittävät pois aseensa ja astuvat
vapaaehtoisesti teloitettavien riviin. Siinä kysyttiin "pyhien
kärsivällisyyttä ja uskoa"...
Heräsin
hätääntyneenä, tuskan hiki otsalla, sillä juuri silloin tultiin minun tyköni,
ojennettiin minulle kivääri ja käskettiin ampumaan uskonveljiäni. "Kiitos
Jumalalle, että se oli unta!" huokasin yhä uudestaan. Mutta - olikohan se
unta... vai oliko se näky tulevista tapahtumista?! Nukuin selälläni hyvässä
asennossa ja tunsin olevani kaikin puolin kunnossa. Vaimoni nukkui
rauhallisesti. Ulkopuolella oli myöskin syvä hiljaisuus. Mikään ulkonainen melu
tahi ääni ei siis ilmeisesti ollut vaikuttamassa alitajuntani sotaisiin
mielikuvien kehittelyihin, sillä asuimme ulkopuolella kaupungin, aivan
rauhallisessa maaseudun hiljaisuudessa, jossa varsinkaan yöllä ei kuulu kuin
sirkkojen siritys.
Koko maailman sota ja luonnonvoimien
purkaukset
(II osa
edellä kertomaani unta näytettiin minulle seuraavana yönä, eli huhtikuun 25.
päivänä 1959.) Nuo kauheat taistelut näyttivät levittäytyvän yli koko Euroopan
ja Aasian pelottavalla nopeudella. Maa toisensa jälkeen joutui sodan
pyörteisiin, halusi tahi ei - kukapa olisi halunnut! Sen tuhoavat aallot
vyöryivät myöskin yli Kaukoidän. Sodan alkuvaiheessa karttoivat suurvallat
atomipommien käyttöä, mutta nyt näytti kuin kaikki helvetin ja taivaan voimat
olisivat yhtyneet tuohon hirvittävään, historian suurimpaan verilöylyyn. Kuin
kaiken tuhoava ja allensa murskaava pyörremyrsky se levisi yli maitten, kaupunkien
ja kylien. Näytti kuin avaruus olisi täyttynyt suurilla jättiläislintuparvilla,
niin suurina lentueina vyöryivät kaupunkeja tuhoavat teräslintulaivueet.
Muitten
muassa Japanin saarimaa joutui hirveitten pommitusten kohteeksi. Seurasin
Japanin tuhoa mitä syvimmän järkytyksen vallassa. Sodan yllättämät japanilaiset
olivat kauhuissaan, sillä Hiroshiman ja Nagasakin päivät näyttivät tulleen -
nyt koko tuon 100-miljoonaisen kansan osaksi - sellainen oli noitten kaameitten
pommitusten vaikutus! Yhtäkkiä alkoi kuulua mahtavia räjähdyksiä, niin että
tuntui kuin maa kaikkialla olisi sortunut ja repeillyt. Tokion kohdalta
levittäytyi yli koko Japanin mantereen synkkä, melkein kaiken yöksi muuttava
pimeys, jota kesti vain hetkisen. Sitten alkoi tuon pimeyden keskeltä syöksyä
liekehtivää ainetta kohti avaruutta. Se nousi valtavalla ryskeellä, saaden
taivaan näyttämään liekehtivältä tulimereltä. Sitä seurasi useampia
maanjärähtelyjä. Tuntui kuin tuo saarivaltakunta olisi hajoamaisillaan tahi
vaipumassa meren syvyyteen. Ilma alkoi täyttyä polttavalla, tuhkamaisella
kaasulla, niin että ihmisten oli aina Kioton alueilla saakka hakeuduttava
suojaan...
Asama! Asama!! Se purkautuu!! kuului epätoivoinen ääni tuhansien
suusta. Ja todellakin. Nyt näkyi selvästi kuinka valtavat, punaisina hehkuvat
laavamassat syöksyivät korkeuteen, josta ne sitten alkoivat laskeutua, peittäen
allensa koko mantereen leveydeltä kaikki kaupungit ja kylät. Asamaa seurasi Fuji-vuoren
purkaus, sekä monien muitten tuliperäisten vuorten maata järisyttävät
tärähtelyt. Myöskin Tokion ja Jokohaman kaupungit
näyttivät peittyvän kokonaan tuon palavan massan alle. Tuntui kuin nuo
tulivuoret olisivat saaneet täysosuman atomipommeista, joitten häiritsemänä
niissä piilevät luonnon voimat alkoivat purkaantua.
Suurvaltojen
ydinaseet olivat toiminnassa. Atomipommien pelottavat voimat raatelivat
maaparkaa, repivät ja polttivat kaupunkeja sekä korvensivat niissä olevia
kansanmassoja. Samankaltainen hävitys näytti olevan kaikkien kansakuntien yllä.
Luonnonvoimien valtavat purkaukset järkyttivät maan kaikkia osia.
Maanjäristykset, patojen sortumiset, hävittävät tulvat, palavat kaupungit,
kaatuneitten suuret ruumisröykkiöt, kuolevien ja haavoittuneitten kaameat
avunhuudot, niin luomakunnan historian kaiken ylittävä hävitys ja tuho vyöryi
yli koko maan piirin. Tuomioitten aika oli tullut "Oi Jumalani, onko tämä
kaiken elämän loppu!?"...
Heräsin.
Ympärilläni vallitsi hiljaisuus ja rauha... "Oi, Herra, oliko tämäkin vain
unta?! Vai - oliko se edellisen yön näyn jatkoksi annettua profeetallista
kieltä tulevista tuomioista?" värisi sydämeni vanhurskaan Jumalan
tuomioitten pelosta.
Jeesuksen tulemus ja pyhien ylösotto
(III ja
viimeinen osa tästä unisarjasta annettiin minulle seuraavana yönä. Aivan kuin
edellisen yön tapahtumain ylle vedetty esirippu olisi siirretty syrjään ja niin
oli jälleen edessäni mitä pelottavin sotanäyttämö. Uni jatkui siitä, mihin oli
edellisenä yönä päättynyt.) Nyt näytti jo olevan "kansa kansaa vastaan ja
valtakunta valtakuntaa vastaan". Koko maailma oli yhtenä verisenä
taistelukenttänä. Kaikki näytti sortuvan - kaiken elämän loppu näytti tulleen.
Pelastuksen toivoa ei enää näyttänyt olevan. Ihmiset huusivat ja rukoilivat
armoa. Pakanat kumarsivat jumaliaan. Papit lukivat rukouksiaan. Hätä oli suuri.
Kaikkialla etsittiin Jumalaa, valitettiin ja tunnustettiin syntejä. Kuolema
teki kaameaa työtään.
Näin
ihmisiä aivan kuin kolmeen osaan ryhmittyneinä: (1) miljoonat pakanat ilman
pelastuksen sanomaa, (2) suuret pelastumattomien, kristinuskoa tunnustavien joukot,
ja (3) Kristukseen uskovat, uudestisyntyneet pyhät. Tällainen jakautuminen
näytti tapahtuvan kaikkialla maailmassa. Pyhien joukko erottautui muista heidän
rauhaa säteilevistä kasvoistaan.
Yhtäkkiä
alkoi kuulua eri puolilta huuto: "Katsokaa, mitä tapahtuu! Mitä
tapahtuu!" Huutajiksi huomasin ns. "nimikristittyjen" joukon.
Jotkut heistä väittivät näkevänsä, kuinka osa ihmisiä muuttuu valkoisiksi
olennoiksi ja he kohoavat maasta. Täysin pakanat sanoivat näkevänsä monien
katoavan yhtäkkiä, mutta mitään "valkoiseksi muuttumista" enempää
kuin "ylöskohoamistakaan" he eivät sano nähneensä.
Ihmetellessäni
heidän huutoansa, huomasin samassa lähelläni olevan uskovaisen naisen muuttuvan
silmänräpäyksessä hohtavan valkoiseksi, pilarimaiseksi olennoksi, joka alkoi
nopeasti kohota ylöspäin. Kun käänsin päätäni eri suuntiin, niin näin tuon
saman toistuvan kaikkialla. Edessäni olevan pyörivän maan jokaiselta kulmalta,
sen kaikista kansoista, kielistä, heimoista ja sukukunnista nousi ylös valtava
pyhien joukko, jotka silmänräpäyksessä muuttuivat valkoisiksi ylöspäin
kohoaviksi olennoiksi.
Kun katsoin
ylös taivaalle, näin avaruuden täyttyvän tuosta ihmeellisestä joukosta. Heitä
oli niin paljon, että huusin suurella äänellä: "Miten tämä on mahdollista!
Ja kuinka heitä on noin valtavan suuri joukko!" "Katso, etkö näe,
kuinka pyhien haudat aukenevat", kuulin äänen sanovan, vaikka en puhujaa
nähnyt.
Ja
todellakin! Kun katsoin jälleen alas, näin kuinka maan pinta kuplahteli ja puhkeili kuin ilmapallo, ja sieltä ja täältä
nousi hohtavia olentoja kohti kirkkautta. Heitä nousi kaikkialta, sieltäkin,
missä ei ollut hautausmaita, erämaista, metsistä, vuorilta, jopa talojen alta,
läpi päällystettyjen katujen, halki kivisten muurien, soista, meristä ja vesien
lähteistä! Niin, kaikkialta nousi esiin vuosituhansien aikana Kristuksessa
kuolleitten ja Hänen nimensä tähden surmattujen pyhien joukko. He kaikki
muuttuivat silmänräpäyksessä, mutta eivät yhden silmänräpäyksen aikana, vaan
yhtämittaisena sarjana maan kaikilta ääriltä, kohoten kuin valkoiset
kyyhkysparvet, jotka kokoontuivat yhteen avaruuden sinessä, jota peittävät
sodan tuhopilvet väistyivät, avaten kirkkaan kulkuväylän hohtaville kirkkauden
olennoille.
Yhtäkkiä
heräsin lumoustilastani ja huusin: "Oi, Jumalani, Jumalani, enkö minä
ollutkaan valmis! Jeesus, rakas Jeesus, enkö minä päässytkään kotiin!?" Ja
silloin se tapahtui. Aivan siinä silmänräpäyksen murto-osassa minäkin muutuin
häikäisevän kirkkaaksi, nopeasti ylöspäin kohoavaksi olennoksi, liittyen pian
toisten ylöstemmattujen lukemattomaan paljouteen. Kohotessani näin maan sen
joka puolelta. Se näytti olevan räjähtämäisillään.
Kun pyhien
joukko oli noussut yläpuolelle maan ilmakerrosten, näytti kaamea hävitys maan
päällä yhtäkkiä asettuvan. Pommikoneet katosivat ja taisteluitten ääni vaimeni.
Mutta sieltä kuului valittava ääni: "Ylkä tuli! Ylkä tuli! Voi meitä,
sillä me emme olleet valmiit!" Ihmiset lankesivat kasvoilleen ja huusivat:
"Oi, Herra; armahda meitä, armahda meitä!" Näytti kuin olisi puhjennut
kaikkien aikojen suurin herätys maan päällä, mutta kukaan ei sieltä enää
näyttänyt liittyvän yhä vain ylöspäin kohoavaan valkoiseen joukkoon.
Ja jälleen
kantautui maasta ylös korkeuteen rauhankellojen mahtava ääni: "Rauha,
rauha! Nyt on rauha, ei enää koskaan sotaa, sillä sota on ikuisesti
loppunut!" Jumalan Seurakunta oli otettu ylös.
Maa oli
saanut "rauhanruhtinaansa", antikristuksen! Tuo kansojen
"jumalaksi" itsensä korottava "laiton", sielunvihollinen,
saatana, astuu esiin, lopettaa sodan ja lupaa ikuisen rauhan. Rääkkääntyneet kansojen jäännökset ovat siihen valmiit -
heidän on kumarrettava ja palveltava häntä, joka "lohikäärmeen",
"pedon" ja "väärän profeetan" kolminaisuudessa alistaa
kaiken jalkojensa alle, kunnes todellinen Rauhanruhtinas, kuningasten Kuningas
ja herrain Herra "tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä Hänet,
niidenkin, jotka Hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat
Hänen tullessansa. Totisesti, amen."
Mutta näky
jatkui. Kun maa, joka vähitellen muuttui pieneltä näyttäväksi kuin nuppineulan
pää, katosi kokonaan näkyvistä, niin ilmestyi eteemme sanoinkuvaamattoman
kaunis "planeetta". Tuolle paratiisimaiselle taivaan kappaleelle
pysähtyi ylöstemmattujen pyhien joukko. Kaikki oli "kuin unta vain",
niin kaunista, rauhallista ja pyhää meille maan tuskista ja kärsimyksistä
tulleille. "Mutta eihän Raamatussa puhuttu mitään tällaisesta pyhien
kokoontumispaikasta", sanon hämmästyneenä lähelläni oleville. "Tämä
on se 'pilvi yläilmoissa' jossa kohtaatte Herran", kuulin jälleen äänen
sanovan, vaikka en nytkään nähnyt kuka puhui.
Katsellessani
tuota lukemattoman suurta pyhien joukkoa, huomasin maassa tuntemiani
henkilöitä, omaisia ja ystäviä. Kuinka elävä ja puhdas yhteys meillä kaikilla
olikaan toisiimme! Niin, siellä oli paljon ystäviä, joitten samalla tiellä
kulkemisesta ei ajassa ollut edes tietoakaan. Mutta sieltä puuttui myöskin
monia, joita oli oppinut pyhien seurassa näkemään. Siellä oli uskollisten
uhraajien ja esirukoilijoitten iloitseva joukko. Siellä oli yllätyksestä
hämmästyneitä sanan palvelijoita, sillä heidän joukkoonsa liittyi ennen
toivottomiltakin näyttäneitä kasvoja. Siellä oli lähetyskenttien korjattua
viljaa ja lähettien iloitseva armeija. Oi, mitkä taivaiset, ikuisesti
yhdistävät siteet! Mikä riemullinen hetki, mikä odotuksen ihme!"
Tuota
ihmettelyä ei kestänyt kuin vierähtävä ajanrahtunen, sillä melkein samassa
hetkessä, kun saimme astua tuolle kauniille planeetalle, sen sametinpehmeälle
ruohomatolle, kuului valtava pasunan ääni ja koko
avaruuden täytti mitä ihanin musiikin väreily. Kaikkien katseet olivat
suunnattuna ylös. Taivas yllämme aukeni ja ihmeellinen valonpaljous laskeutui
paratiisimme ylle. Ylkä saapui! Elämän Herra, Jeesus Kristus, laskeutui
taivaallisine joukkoinensa morsiantaan vastaan. Hänen kirkkautensa häikäisemänä
minä - heräsin.
Se oli
unisarjani kolmas ja viimeinen näytös, jonka toteutumista jään hartaasti
odottamaan. "Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan
nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna
soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme." (1Kor.
15:51-52).