20.7.2017 |
Lopunaikojen kaksi pahuuden henkilöä, lihaa ja verta |
Tuli tässä ihan hassu ajatus kun pedon ilmestymisestä tehdään niin suuri juttu ja rakennetaan sitä kuin iisakin kirkkoa vailla pienintäkään raamatullista pohjaa, suuren vallan ympärille ja yhden ainoan henkilön ympärille, jolle annetaan sitten nimeksi antikristus, vaikka tämä Raamatussa SELVÄLLÄ SUOMELLA kerrotaan joksikin ihan muuksi olennoksi kuin siksi lihalliseksi henkilöksi jota Paavali kutsuu nimellä ”laittomuuden ihminen” joka ilmestyy ajallaan. No lähtökohtahan on että näitä hahmoja on kaksi, joissa muodostuu toki antikristuksen hengessä lopunajan peto ja väärä profeetta. He ovat kaksi eri ihmistä, lihaa ja verta. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin ensimmäinen peto ei ole välttämättä edes ihminen, vaan järjestö, ISIS nimeltään. Mutta hänellä täytyy olla myös henkilöitymä, jota Paavali kutsui nimellä laittomuuden ihminen. Elikkä se/hän ilmestyy MAASTA! ISIS ilmestyi maasta! https://fi.wikipedia.org/wiki/Isis_(j%C3%A4rjest%C3%B6)
Maa tarkoittaa Levantti aluetta joka on Jumalan Israelin kansalle lupaama maa-alue. Se ei ole mikään pieni, vaan se kattaa koko Lähi-Idän käytännössä ja kaikki maat siellä ylhäällä pitkälle Turkin maata ja alhaalla syvälle Egyptiin saakka ja idässä aina puoliväliä Irakiin saakka. Sitten tuossa puhutaan että ensimmäinen peto nousi maasta, siis juuri tuosta Levanttialueelta ja jäi seisomaan meren hiekalle ja merihän tarkoittaa tuon alueen ulkopuolisia maita. Rantahitikko on siis vertauskuvallisesti Levanttialueen reunaviivaa jossain sen alueen laidoilla. Sen sijaan toinen peto, joka tekee ne kaikki ihmeetkin ja laittaa kaikki kumartamaan petoa. Tämä syntyy merestä, elikkä selkeästi kaukana Levanttialueesta. No jos ISIS olisi pedon ns. epähenkilö ja sen identiteettinen luonnollinen henkilö joka nousee maalta onkin edelleen tämä kadonnut Abu Bakr al-Baghdadi, joka juuri oli julistautunut Kalifaatin hengelliseksi johtajaksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Abu_Bakr_al-Baghdadi Mutta Osama Bin Laden ilmestyessään merestä, eli jostain kaukaa Kazakstanista, olisikin väärä profeetta, joka tekee ne ihmeet. Viittaan tässä erääseen vahvaan uneen vuonna 2006 jonka sain, joka sopisi tähän hyvin: Minulle näytettiin kirkon pohja, rakennusvaiheessa. Se ei siis ollut vielä valmis. Sitten minulle sanottiin että tuohon asettuu Iivana Julma… sitten sanottiin sama oikein kovaa ja voimalla ”VAIKKA MUUT SANOISIVAT MITÄ, NIIN SE ON IIVANA JULMA”. Tämä viittaa selkeästi Venäjän asemaan ja väärä profeetta on se näkyvämpi lopuanajan hahmo, joka tekee ne ihmeet ja pedosta tehdään kuva, jota juuri tämä väärä profeetta saa kaikki kumartamaan. Osama bin Ladenilla on poika joka pyrkii tai on jo päässyt nyt AlQaidan johtoon. Iivana Julma tappoi oman poikansa. Pedon on esiin tullessaan syrjäyttävä kolme sarvea edestään. Keitä nämä kolme siis ovat, tätäkin olen spekuloinut jonkin verran. https://fi.wikipedia.org/wiki/Iivana_Julma Näitä asioita on syytä tarkkailla ihan uusin silmin ja unohtaa kaiken maailman Trumpit ja Putinit, jostain kalkkeutuneesta Gorbasta puhumattakaan. |