IL
Kamerun vapautti 900 panttivankia, surmasi 100 Boko Haramin taistelijaa
Kamerunin joukot ovat tappaneet yli sata nigerialaisen ääri-islamistijärjestön Boko Haramin taistelijaa. Viime viikolla tehdyssä operaatiossa vapautettiin lisäksi lähes 900 panttivankia. Asiasta tiedottivat sekä armeija että puolustusministeriö.
Puolustusministeri Josep Beti Assomo kertoi valtakunnallisella radiokanavalla, että erikoisoperaatio toteutettiin Nigerian rajaseudulla 26.-28. päivä marraskuuta. Assomo kuvaili taisteluja ”siivousoperaatioksi”. Lisäksi joukot takavarikoivat Assomon mukaan suuren määrän ammuksia, aseita ja ”Isisin lippuja”.
Koko maailma on yhtenä miehenä menossa lopettamaan ISIS ja sen kaikki kymmenen päätä, jotka eivät vielä olleet saaneet kuninkuutta. Mutta kuinka käy, peto nujerretaan kyllä ja se käy äkkiä… mutta yhtäkaikki, koko maa tulee seuraamaan ihmetellen pedon nousua tuhkasta ja kuinka sille on ilmestynyt uusi/vanha karismaattinen johtaja jolla tuntuu olevan jotain perin yliluonnollista hallussaan.
Johanneken ilmestys 13 luku
ENSIMMÄINEN PETO
1-9 Ja se asettui seisomaan meren hiekalle. Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: ”Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?” Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta. Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.
10 Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.
TOINEN PETO
11-17 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
|