Pelastussanoma

 

Pedon nousua seurataan



 
 
12.8.2015
 

Otetaan järki käteen ja katsotaan mikä voisi olla ilmestyksirjan portto

Ilmestyksirjan portto

Tässä kuvaus tuosta pedosta ja siitä mitä tulee tapahtumaan:

Joh.ilm. 13:1-9 Ja se asettui seisomaan meren hiekalle. Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: ”Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?” Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta. Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.

Petovaltio nimeltä ISIS on siis noussut merestä, eli muualta kuin Israelin Levantti alueelta mutta on asettunut Syyriaan, eli Levanttialueen reunamille, eli rantahietikolle. Tähän asti siis täysin raamatullisesti mennyt kirjaimelleen.

Tässä sitten kuvaus tuosta portosta pedon selässä ja siitä mitä tulee tapahtumaan:

Joh.ilm. 17 koko luku

1-2 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: ”Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä, hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet”.

Eli istuu paljojen vetten päällä, siis lähes kaikkien kansojen yllä on tämä portto ja kun mennään tarkastelemaan porton naishahmoa, niin sieltä paljastuu että nainen on kristillisen uskonnon vertauskuvallinen muoto ja portto taas langennut sellainen.

3-6 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia. Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: ”Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti”. Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.

On siis juovuksissa pyhien verestä ja ennen kaikkea Jeesuksen todistajain verestä, ekä pilkkaa käskyjä ja on haureellinen ja rietas. Kuitenkin kyseessä on Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistusten äiti. Maan porttojen? Eli kuningas Salomon antoi porttovaimojensa tehdä maahansa kauhistuksien kuvia, portto palvoo toista herraa, Baalia, jolla on juuret Babylonissa.

7-8 Ja enkeli sanoi minulle: ”Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja tuon pedon salaisuuden, joka häntä kantaa ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.”

Enkeli sanoi että miksi ihmettelet. Emme siis tarvitse ihmetellä, vaan näemme sen jo tässä ja nyt mitä katselemme. Baal on siis saatana, vanha lohikäärme, jota nämä islamistit palvovat. Turhaa siinä on ihmetellä, koska enekeli näin asian sanoo. Se portto on siis ISLAM.

9-14 Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta; heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän. Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa. Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle. He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa.

Seitsemän vuorta tarkoittaa maita joissa porttokirkko Islam istuu, joiden lukumäärä seitsemän ei tarkoita kronologista lukua, vaan vertauskuvallista. Eli jos on kymmenen kuningasta, jota eivät vielä ole saaneet kunikuutta, niin he eivät siis nyt ole kunikaita, vaan hallitsevat pedon kanssa yhdessä kuin kuninkaat. He siis eivät koskaan saa oikeaa kuninkuutta.

15-18 Ja hän sanoi minulle: ”Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa. Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät. Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus.”

Elikkäs, jakeessa 15 tulee jo selville mitä nuo meret tarkoittavat. Islam on jo kaikkialla, aivan jokaisessa maassa ympäri maailman. Mutta oleellisin asia on se että PETO VIHAA PORTTOA.

Sitten asiaan: Saatana vihaa koko ihmiskuntaa, joten ennen kaikkea Islam on sille käsikassara, jolla se voi tuhota kristillisyyden, silti vihaamalla sitä syvästi, koska se on vanhurskaan Abrahamin orjattaren lapsi Ismael. TOTTAKAI…. SIKSI.

Luulenpa että saatana pitää kaikkein eniten kaukoidänuskonnoista, buddhalaisuus, hindulaisuus ja muut siellä olevat monijumaliset uskonnot, koska siellä se ei ole pannut niitä kuin vasta viime aikoina tekemään jatkuvasti julmuuksia. Niissä kun on saatanan hengille puuhaa saada olla palvottuina yötä päivää kuin jumalat.

Mutta Islam on kristillisyydestä kasvanut erilleen portoksi. Sen voi jokainen ymmärtää siitä, kuinka lähelle Koraani on kirjoitettua Raamattua. Koraani on kuin Raamattu mutta varsin saatanallinen väännös siitä, eli lähes kaikki hyvä muutettu pahaksi. Portto siis, joka on alkanut palvoa vierasta herraa.

Porton Islamin kädet ovat yltympärinsä Jeesuksen todistajien veren tahrimat ja lapsiprostituiduista seksiorjuuksiin riettaita lauseita ja pilkkaa koko ruumis, juovuksissa Pyhien verestä, eli sokeasti toimien jatkaa julmuuksiaan ympäri maailmaa.

Lopuksi kun nämä kymmenen ”kuningasta”, islamistiset johtaja henkilöt saavat yhden hetken olla yhdessä, niin sitten peto astuu vallan kahvaan ja tilanne muuttuu. Liaa ja verta oleva henkilöitynyt laittomuuden ihminen, ilmestyskirjan ”peto” repii porton kappaleiksi, eli repii Islamin uskon kappaleiksi ja määrää kaikki palvomaan itseään Jumalana. Tätä edeltää lihallistuneen ”väärän profeetan” joka nousi maasta, eli Israelin alueelta, tekemään ne ihmeteot ja voimalliset muut seikat, josta ilmestyskirja on kertonnut.

Lopuksi peto asettuu Herran temppeliin ja käskee kaikkien kumartaa vain häntä ja pyyhkäisee Allahit ja muut kilpailevat jumalat ja profeetta Muhammedit jalustaltaan, ellei profeetta Muhammed ole itse jostain ilmestynyt ko. ”väärän profeetan” asussa. Järkeenkäypää!!!

 

Takaisin