Pelastussanoma

 

Pedon nousua seurataan



 
 
11.8.2015
 

Yhä todennäköisemmältä näyttää se mikä on neljäs peto ja mikä on sen tuleva johtaja

Danielin neljäs peto, ylen hirmuinenNäin kirjoittaa BBC:n toimittaja ja Isisiä tutkinut Andrew Hoskentuoreessa Empire of Fear: Inside the Islamic State -kirjassaan. Kirjan pohjana on Isisin vuonna 1996, terrorijärjestön perustamisen alkuaikoina tehty seitsenportainen suunnitelma. Yhtenä suunnitelman kammottavana osana on kartta, josta käy ilmi Isisin tavoittelevan Euroopan valloitusta aina Kreikkaa, Andalusiaa ja Balkania myöten.

Terrorijärjestön yhtenä tavoitteena on saada näissä maissa voimaan islamilainen sharia-laki.

Idässä Isisin havittelemat alueet ulottuisivat aina Kiinaan asti ja luonnollisesti kaikki Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan maat olisivat Isisin hallussa.

Daniel 7:7-8 Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea. Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.

Joh.ilm. 17:9-13 Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta; heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän. Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa. Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.

 

Takaisin