Pelastussanoma

 

Pedon nousua seurataan



 
 
5.5.2010
 

Jos tämä pitää paikkansa, niin Osaman ilmestyminen on enää päivien kysymys

Moni ajattelee että Osama on liian vihattu ja liian etsitty negatiivisessa mielessä. Silti Raamattuun on kirjoitettu Paavalin kynästä, että sitten ilmestyy tuo laiton, joka korottaa itsensä aina Jumaluuteen saakka. Laiton tarkoittaa laittomuuden ihmistä, jolla ei ole lain suojaa, uskottavaa lainmukaista asemaa yhteiskunnassamme. Roistovaltio on nimenomaan laittomien ihmisten lepokoti, josta tämän kaltaiset ihmishirviöt voivat oikeissa olosuhteissa piilotella ja monen suunnitellun asian seurauksena saada suunnattoman vallan selkämme takana, vaikka emme itse sitä vielä miellä. Vasta ilmestyttyään tällainen karismaatti, kuin Osama saattaa saada suunnattoman vallan, kunhan suurvallat pääsevät Israelista sopimukseen ja Israel hyväksyy sopimuksen. Sen kaiken jälkeen Osamalla ei ole vihollisia… then what? Hänestä tulee palvottu messias.

 

Takaisin