Pelastussanoma

 

Pedon nousua seurataan



 
 
19.12.2009
 

Simpson koodin uskomattomalta kuulostava tapa ilmoittaa mitä tapahtuu

Eräs veli lähetti tämän linkin ja minulle heräsi ajatus, että ilmestyykö Illuminatien puuttuva linkki, pyramidin huippu 25.12.2009 kuten he ovat ennustaneet omissa laskennallisissa kaavoissaan tapahtuvan vuonna 2009 puolella.

Siinä tapauksessa elokuva, painajainen ennen Joulua toteutuu, koska seurakunta otetaan pois tuon tapahtuman alta, ennen Joulua. Joh.ilm. 3:10 jossa Jeesus lupaa pelastaa omansa, jotka häneen luottavat koko sielustaan ja täydestä sydämestä. Ei ole mitään puolikkaita, vajaita eikä täydellisesti näyteltyjä suhteita Jeesukseen Kristukseen. On vain aitoja ja täysiä luottamuksia, joka erottaa Laodikean seurakunnasta pelastuvan Filadelfian seurakunnan.

Kun tämä (seurakunta) pidättäjä on poistettu, ilmestyy heti tuo laiton, joka korottaa itsensä aina Jumaluuteen saakka. 2. Tess. 2:7-10

Siksi laittomuus on yksi aikamme merkkejä, joita vain harva ja vain valittu kykenee erottamaan tässä
ajassa, jossa sallimuksia sallitaan vyöryn tavalla, koska kaikki haluaa yhtenä kuorona sallia synnin tulla koteihimme, kirkkoihimme jopa jäädäkseen sydämiimme. Tämä laittomuuden salaisuus on sallimuksen salaisuus suoraan Sodomasta ja Gomorrasta jossa Raamattu kertoo yksiselitteisesti mitä se on.

Mitä sitten tapahtuu 25.12.2009 on se että syntyihän Kristus Jeesuskin tuona samana päivänä ja täytyyhän antikristuksenkin saada voida syntyä tuona samana päivänä ollakseen ”se oikea”.

Elokuvassa ”Painajainen ennen Joulua” eräs pitkä, luihu pelottava Halloween-hahmo haluaa Joulupukiksi Joulupukin paikalle ja saa näin joulusta painajaisen. Sama pätee antikristuksen tulemisessa Kristuksen pakalle koko maailmassa elävien Jumalan lasten kauhuksi, Laodikean heränneen seurakunnan kauhuksi. Tästä alkaa ahdistus, jonka kaltaista ei koskaan ole ollut.

 

Takaisin