Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 

Takaisin etusivulle

 
 
17.6.2023
 

Kysymys: alkoiko WW3 jo 9 vuotta sitten?

Tanskan puolustusministeri Troels Lund Poulsenin mukaan maa on valmis lähettämään Ukrainalle F16-hävittäjiä, mikäli niiden taakse saadaan koalitio yhdessä muiden maiden kanssa. Asiasta kertoo tanskalaismedia TV2.

Tuntuu, että tässä mennään vain syvemmälle ja syvemmälle, hitaasti mutta varmasti. Ano Turtiainenkin meni Venäjälle lietsomaan suomalaisvihaa ja mahdollisesti neuvomaan… maanpetos ehkä jopa?

Norjalaisnäyssä tämä vanha nainen näki sen, että WW3 alkaa yllättävältä suunnalta.

Oliko Krimin valtaus 2014 kevättalvella yllättävä suunta? Ehkä jopa oli, nimittäin joku joskus ennen Venäjän vallankumousta sanoi lukeneensa sen Wina Gaon profetian, että kun Venäjä valtaa Krimin… Niin tämä oli kovasti ihmetellyt, että kuinka Venäjä voi valloittaa oman maansa.

No jos palataan aikaan, jolloin Kiovassa oli venäläismielinen presidentti, joka sitten syrjäytettiin, niin tästähän tämä lähti… Selentzky tuli, voitti ja oli äärimmäisen länsimielinen ja se ärsytti Putinia.

Historia kirjoitetaan aina jälkikäteen, joten hyvinkin saattaa olla, että me olemme sotineet kolmatta maailmansotaa jo monta vuotta. Tai ainakin tätä voisi verrata WW2:sta edeltäneeseen Espanjan sisällissotaan, joka käytiin vuosina 1936–1939.

Se oli silloiselle Natsi-Saksalle oikea harjoituskenttä, jossa se testaili omaa kalustoaan sujuvasti tulevaa suursotaa varten. Tosiasiassa, kun katsotaan, niin tässä on täsmälleen samankaltainen tilanne käynnissä.

 

Takaisin etusivulle

 
 
14.6.2023
 

Danielin ajoista vuoteen 3031

Tuhatvuotiskausi ilmeisesti päättyisi tämän perusteella vuonna 3031, Jeesuksen sanoista, ”kolmessa päivässä minä rakennan temppelin”. Perustuu Danielin vuosiviikkojen kautta ristinkuolemaan vuonna 31 jälkeen ajanlaskun alun ja siitä +3000 vuotta.

Alla video, joka voisi toimia, jos nyt tulisi ylösotto, tämän kesän aikana.

Noista toisten evankelistojen haukkumisesta tuli vielä sanat, että varoituksen sana on ok. jostain vakavammasta epäkohdasta silloin tällöin, jos se on selvästi tarpeellista. Se on siis ihan ok. jos havaitsemme selkeästi eksyttävää sanomaa jossain muttei se saa olla jokaisen videon tai ulostulon ainoa pääaihe.

Mutta niin paljon minä pelkään Jumalan sanan totuutta, etten uskalla lähteä haukkumaan ketään. (Matteus 24:48-51)

Lisään tähän vielä tuon graafin, kun unohdin sen ns. hädän hetken siihen kuvata:

Jyrki veli lähetti linkin: (linkki)

Daniel 9:25 Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava… tämä vie Ezran aikaan vuoteen 457ea jolloin tuli tuo käsky rakentaa Jeruslem uudelleen.

 

Takaisin etusivulle

 
 
12.6.2023
 

Suomen itärajakin profetoi

Ihan pieni nyanssi Suomen itärajan pituudesta VS Daniel 12. luvun loppu

Daniel 12:11 Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. = 1290

Daniel 12:12 Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää. = 1335

Suomen ja Venäjän rajan virallinen pituus on 1 343,6 kilometriä, josta maarajaa on 1 289,6 km.

FIN LAND = Lopunajan maa

Daniel 12:13 Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa.”

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
9.6.2023
 

Klasulta mielenkiintoinen juttu – pitkä internetkatkos

Klasun löytämä Nasan artikkeli oli siinä määrin mielenkiintoinen, että tämä useiden kuukausien internetkatkos pimentäisi kaiken vapaan uutisoinnin ja kuten Klasu itsekin totesi, että koska valtamediat ovat globalistien käsissä ja internetiä ne eivät saaneet yrityksistään huolimatta hallintaansa, niin jäljelle jää vain yksi vaihtoehto, kaataa se.

Tämä mahdollistaisi tavallaan koko internetin haltuunoton, koska eri toimijat joutuisivat lopettamaan toimintansa internetissä ja muutenkin sen sääntöjä voitaisiin sillä katkoksen aikana rukata sellaisiksi, ettei yksityisillä olisi enää varaa perustaa omia sivustojaan.

Tässä taannoin oli eräs YouTube video aiheesta, jossa käsiteltiin Internetin tulevaa sukupolvea. Se olisi sellainen, jossa mediataloilla olisi vähemmän valtaa ja internetin ylläpitäjällä enemmän, jonka ne sitten saavat näyttämään siltä, että käyttäjällä on kaikki valta siellä. Totuus on kuitenkin toisenlainen, koska sitä kontrolloitaisiin kyllä täysin yhdestä suunnasta sen jälkeen.

Tämä mahdollistaisi melko täydellisen kansan aivopesun ja mielipiteiden uudelleen manipuloinnin. Totuudella ei olisi enää mitään sijaa ihmisten tiedonhaussa.

kohdasta 47:10 alkaa juttu:

https://youtu.be/20LFVmpa13w?t=2833
 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
5.6.2023
 

Ihmiset eivät välitä

Tämä on vain pelkkä minun oma huomio elämästä keskuudessamme kaikkialla. Ihmiset eivät enää välitä, onko ja menikö asiat oikein. Ihmiset ovat jotenkin lumoutuneena luottamaan johonkin, joka aikoo tuhota heidät. He eivät ede näe, että heitä tuhotaan, kuten koronapiikit ja kaikki muu.

Tämähän on kuin jostaina kauhukirjasta koko homma! Miksi ihmiset eivät välitä, mitä heille tehdään?

Minä olen tässä itse nähnyt, kuinka kaupungin virkamies vääristelee mm. koulujen ilmatilan terveyden tasoa, jotta voi sulkea ne ja siirtää kaikki lapset keskustaan, kymmenien kilometrien päähän, vaikka kotikoulu on aivan hyvässä kunnossa.

Tätä kaikkea muuta meillä on pilvin pimein ja kukaan ei tunnu vain välittävän tästä!

Onko pahuudella, saatanalla niin suuri valta, että he saavat vaikuttaa noin syvästi niihin, joita itse kutsun Raamatun mukaisesti vertauskuvassa ”metsäneläimiksi”, ei siis lampaat ja karjaeläimet. He ovat eksyksissä metsässä ja tietävät sen itse.

Pedot saalistavat yötä päivää metsäneläimiä ja saavat niitä syödä omikseen. Tästä on kyse!

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
1.6.2023
 

Jälleen on tullut Sodoman synnin juhla-ajat – Pride – ylpeyden ja haureuden synnin juhla

Minä olen puhunut teille monesti tärkeästä eksytyskeinosta, muuttaa asioiden nimi ja käsitteet. Kaikelle negatiiviselle annetaan uusi hieno nimi ja kerrotaan sen olevan suvaitsevaista, edistyksellistä ja tuovan meille jotain hyvää. PÄIN VASTOIN!

Haureuden synti ujuttautuu kaikkiin herätysliikkeisiinkin. Meille EI JÄÄ MUUTA KUIN JEESUS!

Älkää kuvitelko löytävänne pelastusta kirkkokunnista, vaan sänkynne vierestä polvillanne.

Sana seksuaalivähemmistö, kuulostaa säälipisteitä keräävältä nimeltä ja sitä se onkin. Tällä seksuaalivähemmistö sanalla koitetaan vääntää Sodoman synti hyväksyttäväksi kaikissa kirkkokunnissa. Vain muutama kirkkokunta enää taistelee sitä vastaan ja nekin ovat horjumassa paineen alla.

Taistellaan koko Jumalan sotavarustus päällämme! Tule Herra Jeesus!

 

Takaisin etusivulle

 
 
 
 
 

Arkisto

 
| 2025 | 2024 | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 |