Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
11.1.2024
 

Kolme asiaa on koko ajan edessämme tapahtumassa:

1. USA joutuu poistumaan maailman poliisin roolista ja tyhjän tilan ottavat Kiina ja venäjä.

2. Maailman maat ja järjestöt painostavat Israelia kovemmin ja kovemmin pakkorauhaan.

3. Maailmanjärjestöt, WHO, WEF, YK ja ne kymmenen sarvea ottavat yhä enemmän valtaa

No mihin tämä sitten johtaa, sen me olemme saaneet lukea Danielin 8-12 luvuista, Hesekiel 38-39 luvuista, sekä tietenkin ympäri Raamattua, eikä vähimpänä Johanneksen ilmestys.

Jumalan sana ei raukea tyhjiin ja siksi on turha odottaa mitään menestysteologisia eksyttäviä oppeja, joissa luvataan maallemme kaikkea hyvää ja runsautta. Kuten Raamattu sanoo, ei rauha, vaan hirmu!

Maailman maat ovat kyllästyneet sotimaan ja kun he sanovat rauha, rauha, ei mitään hätää, silloin morsian lähtee ja heille tulee suuri hengellinen hätä, koska he tiesivät mutteivät ottaneet vakavasti.

 

Takaisin