Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
26.7.2022
 

Tuli jo katsottua kalenteria ensi keväälle…

Sori vaan, pitäs jaksaa odottaa joka päivä mutta kurkkasin kun utelias olen, miltä näyttää kuukalenteri keväällä 2023 ja siinä näkyy melkoisia merkkejä olevan myös nyt. Nimittäin itselleni tämä olisi 17. odotus alkaen 2007:stä ja niin oli Nooan aikaan kuin on tässäkin ajassa. Tulva alkoi silloin sen kuun 17. päivä.

No oli siinä muutakin:

Kevätohra ei ole enää ongelma, koska 21.3. kevätpäivän tasauksen aikaan se on takuulla jo tullut ja siitä aletaan laskea uusi vuosi ja pääsiäisen valmistelun päivälle, joka osuu selkeästi 5.4. torstaille, joka ilmeisesti olisi myös Jeesuksen oikea ristinkuoleman päivä. Nimittäin sitä pitää seurata tuplasapatti. Ensin pääsiäinen ja sitten heti perään pääsiäissapatti, mikäli se olisi identtinen Jeesuksen ajan tapahtumien kanssa. Näin Jeesus todellakin nousi myös sunnuntaiaamuna, kolmantena päivänä, eikä toisena, kuten valtakirkko asiaa on kovasti valheella yllä pitänyt. Ei ole olemassa mitään pitkiä perjantaita, eikä kiirastorstaita, oli vain päiviä ja sapatti oli ainoa jolla oli nimi ja siitä erotti mikä päivä oli sitä ennen ja sen jälkeen.

Maria ja kumppanithan olisivat halunneet heti mahdollisimman nopeasti balsamoida Jeesuksen ruumiin, mutta koska he eivät ehtineet tehdä pääsiäisen tultua niin äkkiä ristinkuoleman jälkeen, niin ruumis oli ehditty jo viedä hautakammioon ja naiset joutuivat odottamaan.

Naiset eivät siis päässeet haudalle pääsiäispäivänä, koska se oli tietenkin sapatti ja kun pääsiäisen jälkeen tuli toinenkin oikea lauantaisapatti perään, joka oli siis se pääsiäissapatti, niin heidän oli pakko odottaa ensimmäiseen arkipäivään. Se oli vasta se sunnutai aamu, komas päivä, jolloin he sinne menivät toteamaan, että hauta oli tyhjä. Ensi keväänä tilanne päivien suhteen on siis sama. Se on mielestäni merkittävä seikka!

No ensi keväänä omerin laskenta päättyy toukokuun 28. päivä kello 18 ja jatkuu sitten siihen 50. päivään elikkä maanantaihin 29.5. iltaan. Siis tämä ensi kevään laskelmaa varten.

 

Takaisin