29.3.2022 |
Ihmiset ”korjaavat” monilla tavoin ”vajavaisen” Jumalan kätten töitä |
Kun ajatellaan luomistyötä ja Jumalan täydellistä suunnitelmaa, niin miksi uskovistakin suuri osa luulee, että ihminen voi korjata jotain, jonka Jumala ”jätti puutteelliseksi”, kuten DNA:n vastustuskyvyn korjaaminen RNA rokotteella? Canadassa tehtiin tutkimus, jossa todettiin, että kolmannen rokotteen saaneet ovat kehittäneet itselleen immuunikadon, kuten AIDS on ja näin he kuolevat mitä suurimmalla todennäköisyydellä juuri siihen tautiin, johon rokote suunniteltiin vastustamaan sitä. Ironista ja näin huomaamme, että Jumala käyttää tragikoomista ironiaa häntä vastaan pullikoiviin ihmisiin.
Lohtuna kuitenkin Kristukseen luottaville uskoville hölmöille, jotka ovat olleet joko liian nuoria tai vanhoja, täysin sokeasti yhteiskunnalle ja hallinnolle kuuliaisia tai muuten ymmärtämättömiä punnitsemaan vanhurskaalla tavalla oikeaa ja väärää. He eivät vain kuule tai halua kuulla Pyhän Hengen ääntä ja siksi menivät pedon lankaan. Ei nämä asiat ole syntiä, vaan hengellistä nukkumista. Heille sanottakoon tässä lohdun sanat; en omina sanoinani, vaan Jumalan sanana, että ÄLKÄÄ PELJÄTKÖ, sillä vaikka te myrkkyä joisitte, te ette siihen kuole. Tämä on Jumalan lupaus niille, jotka ymmärtämättömiä olivat ja ottivat tyhmyyksissään nämä rokotteet. Jumala on riittävän voimakas teitä suojelemaan.
|