Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
21.11.2021
 

Koko ihmiskunta kulkee synnin häpeä kasvoillaan

Ei ole millään tavalla sattumaa, että koko Adam ja Eeva, elikkä koko ihmiskunta kulkee maskit päässä. Vain siellä täällä on ihmisiä, jotka eivät kulje. Mitä tämä meille voi kertoa?

Kun Adam ja Eeva lankesivat, heille muodostui suuri häpeä ja he huomasivat olevansa alasti. He piiloutuivat puutarhaan Jumalan silmistä ja kun katomme Raamattua, niin aina häpeä, kasvojen peittäminen ja piiloutuminen seuraa syntiä.

Synti on saanut mittapuunsa aivan täpösen täyteen ja se näkyy nyt ihmiskunnassa siten, että koko maailma on pannut maskit naamalleen häpeänsä merkiksi. Synnin mitta on täyttynyt ja on tullut häpeän aika.

Hesekiel 7: 17-19 Kaikki kädet herpoavat, kaikki polvet käyvät veltoiksi kuin vesi. He kääriytyvät säkkeihin, heidät peittää vavistus, kaikilla kasvoilla on häpeä, ja kaikki päät ovat paljaiksi ajellut. Hopeansa he viskaavat kaduille, ja heidän kultansa tulee heille saastaksi. Heidän kultansa ja hopeansa eivät voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä, eivät he sillä nälkäänsä tyydytä eivätkä vatsaansa täytä; sillä siitä tuli heille kompastus syntiin.

On tullut aika laittaa pedon merkki ihmisiin: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/te-vapaaehtoisille-on-asennettu-talla-viikolla-mikrosiruja-helsingissa-tukholmassa-sirun-on-saanut-jo-500-ihmista/8294866?fbclid=IwAR343y-9qP7vniWtQHqui5Kigtqyca1YUhi6Xm80bEV3bSuC0Po_f02wNss#gs.h5jevw

 

Takaisin