Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
23.7.2021
 

Matteus 24 varoitus Israelille ja Daniel 11. luku

On täysin selvää, että Matteus 24. luvun jakeiden 15-20 koskema varoitus osuu juutalaisten temppelinhävityspäivälle. Se on siksi selvää, koska Matteus jopa kirjoittaa heti perään jakeessa 21 näin:

Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.

Tämän luulisi vahvistavan, ettei se päivä ole mikään sattuma, vaan se on nimenomaan temppelinhävityspäivä, Tisha Be Av kuun 9. päivä. Juutalaiset itse väistävät sitä päivää osumasta sapattiin, siirtämälle sitä aina sen mukaan, jos se sattumalta osuu sapatille. Tämähän ei mitään auta, vaan se päivä on Jumalan tiedossa, eikä muuksi muutu, vaikka ihmiset tekisivät mitä tahansa.

Tuona päivänä on siis tapahtunut kaikki kauheudet jotka koskee Juutalaisia, jopa natsien lopullinen ratkaisu tapahtui tuona samana päivänä, eikä siis pelkästään temppelit tuhoutuneet tuona vuoden päivänä.

Tisha Be Av joka tapauksessa osuu aina vuodenajalla kesälle mutta sen sapattiosuma on aina seurattava erikseen.

Alla olen tehnyt hieman taustaa aiheesta. Luehan nyt vain mielenkiinnolla, en ala sen enempää spekuloimaan. Toivon vain, että tämä herättäisi sinut miettimään ja laskeskelemaan asioita.

Tässä jälkikäteen huomasin, että tuon päällikön, (kuka lie sitten onkin) teltta vois hyvin olla vastarannallakin, Egyptin puolella, mikäli ihana vuori tarkoittaisi Siinain vuorta. Samaa tukisi Egyptin joukkojen tulo vastarannalle, kun Mooses jakoi meren kahtia. Joka tapauksessa peto seisoo silloin Pyhällä paikalla ja julistaa jumaluuttaan.

Kehotan erityisesti lukemaan Daniel 11. lukua sillä silmällä mitä nyt juuri tapahtuu tälläkin hetkellä, ketkä liittoutuu ja ketkä mahdollisesti sotii keskenään.

Mutta joka tapauksessa tässä haluan muistuttaa, että jonkin yhden suuren ”antikristuksen” yksivaltiudesta ei lopunaikana ole kysymys. Sellaista ei kannata odottaa tapahtuvaksi, koska sotaa on oleva loppuun saakka, päättyen Harmageddoniin ja Jeesuksen näkyvään paluuseen.

 

Takaisin