Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
23.5.2021
 

Tänään klo 18 päättyi omerin lasku

Omerin laskenta päättyi tänään 23. päivä toukokuuta, kello 18:00 elikkä auringonlaskun aikaan Jerusalemissa. Sitä seuraa 24h mittainen hetki, kun tuo päivä on voimassa huomiseen klo 18 saakka. Mutta se ei tarkoita, että sen välttämättä täytyisi olla juuri se ylösoton päivä, sen olemme varmaan useammat jo tajunneet… vaan…

Siitä hetkestä alkaen, voimme alkaa odottaa ylkäämme. Se voi tulla Mooseksen kirjoituksen mukaisesti, ”sen jälkeen tuokaa Herralle…” jättäen tietysti nyt sitten pelivaraa, tai on jättämättä. Kukaan ei tiedä tarkkaan tätä asiaa. Kovasti itse olen pohtinut tätä ja kun lisäksi koen tai oletan olevani ensimmäisiä, jotka ovat liittäneet juuri nuo jakeet ylösoton hetkeksi. Olen siis laskenut omeria tätä morsiamen ylösottoa silmällää pitäen nyt tasan 14. kerran. Aloitin siis keväällä 2007 laskennan, eikä yhtään vuotta ole ainakaan vielä jäänyt välistä ja tuskin jäisikään.

Nyt sitten jäämme odottamaan päivää ja hetkeä, jota ei ehkä kukaan tiedä, tai sitten yhtä lailla tietää, koska Aamos 3:7 sanoo sen varsin selvästi, että Hänen profeetoille Herra sen paljastaa.

Mikäli ylösotto ei tule huomenna aamulla klo 10 paikkeilla, niin sitte odotamme vaan iltaan ja mahdollisesti kymmenen päivää ainakin päälle. Siitä alkaa taas uusi kiertokulku, jos alkaa, toivon että ei enää alkaisi, vaan Herra aloittaisi lopuanajat konkreettisesti ja loppusi tämä jatkuva morsiamen tuska ja odotus. Kyllä Herra näkee sen tuskan ja kaipuun sydämessämme, koska emme me kuulu enää tähän maailmaan. Tämä maailma ei ole meitä varten, vaan sen seuraajia varten ja se saa mennä sinne mihin kuuluukin, ahdistukseen ja vihaan. Sitä seuraa kuitenkin rauhan valtakunta, Herrassa Jeesuksessa, joten me vain hetken lepäämme ja palaamme sitten takaisin töitä tekemään ja tosissaan palvelemaan Herraamme Jeesusta.

No mitä tulee tilanteeseen, johon ylösottoa on profetioissa mahdollisesti kaavailtu, niin se on sen Niilo Ylivainion viljapeltonäyn takana pitkälle. Oma ymmärrykseni siitä on lumen syvyys Lapissa, jossa tämä kaikki alkaisi.

Kävin katsomassa lumitilannetta ja se näyttää edelleen siltä, että lunta on vielä pikkuisen muttei sen unen mukaisesti, se suli asvaltin pintaan.

Kaiken lisäksi tuossa unessa tulimme jostain syystä Kilpisjärveltä Ivaloon ja se ihmetytti jälkikäteen, mitä se tarkoitti? Kilpisjärvellä nimittäin on 23 cm lunta edelleen ja Ivalossa noin 10 cm paikkeilla.

Lumen on oltava pois, jotta ns. Venäjän liput voivat sinne tulla, siis tuon unen mukaisesti. Samoin Tuomaksen helleunikin on tähän ajankohtaan liian nopeaan. Elikkä nyt ehkä käy niin, että joudumme katsomaan sen 10 päivää ja katsella taivaalle ja säätiedoitukseen, seurata uutisia ja rukoilla.

Herra Jeesus tule, sinä lupasit!

 

Takaisin