Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
7.2.2020
 

Kristittyjen pilkkaaminen sallittua, ei muiden

Antti Tuisku julkaisi uuden albumin, joka nosti melkoisen haloon kristikunnassa ja sen vastustajissa luonnollisesti.

Antin rohkeus perustuu siihen, ettei kristityt ala hänen henkeään uhkailemaan, eikä hän koe kristityistä muutenkaan mitään uhkaa. Samoin tekevät kaikki muutkin tahot, koska Jeesus käski kääntää toisen posken. Sen sijaan Islamilla on Jihad, joka ei siedä edes aivastusta siihen suuntaan, jossa Mohamedia tai Allahia pilkataan. Tämä erottaa miksi uskaltaa ja miksi ei.

Sama tosin pätee työpaikka- ja koulukiusaamiseen.

Pilkkaaja kiusaaja hakee uhrinsa heikoimmasta päästä, josta ei olisi tälle vaaraa ja ottaa tämän silmätikukseen.

Pilkkaaja jopa selittelee pilkallee syitä ja syyttää uhriaan itse itselleen aiheuttamasta pilkasta, jonka olisi selvästikin ansainnut.

Aivan samoin nettipalstat ovat pullollaan kristillisyyttä vastaan tehtyä pilkkaa, joka ei eroa millään tavoin koulu- tai työpaikkakiusaamisesta.

Silti kukaan ei hyväksy pilkkaa, ei kouluissa, eikä missään muuallakaan mutta kun on kyse kristillisyydestä, niin kaikki kääntää selkänsä sille pilkanteolle, niin poliisi, kuin mikä tahansa muukin valvova viranomainen tai vaikkapa ihan vaan Facebook tai Suomi24 ylläpidot. Ketään ei kiinnista puolustaa kristillisyydestä tehtävää pilkantekoa.

Tämä pilkkaaminen on kirjattu lakiin äärimmäisen väljästi ja siksi sillä tulkinnalla perustellaan, keitä saa pilkata ja keitä ei saa. Erottelu jää siis pelkän tunnetilan varaan, henkimaailman käsiin.

Tämä ilmiö on äärimmäisen kummallinen, monestakin eri syystä. Minulle ja monelle uskovalle tämä on vain todiste henkimaailman olemassaolosta. Se panee kaikki vastustamaan, jos jumalattomuutta pilkataan, mutta jos pilkataan Jeesusta, niin se tulee innoissaan ja panee kaikki muutkin osallistumaan siihen villiten ja yllyttäen.

Tästä kaikesta syystä on hyvin, hyvin erikoista, että Islam saa alistaa naisia, silpoa tyttöjä, pitää seksiorjia ja harrastaa lapsiavioliittoja. Islam saa kaikessa rauhassa tuomita homoseksuaalit kuolemaan ja noudattaa Sharia lakia. Tämä ei hetkauta feministejä, ei vihervasemmistoa, ei sateenkaariväkeä, eikä juuri muitakaan jumalattomia tahoja. Mutta heti jos puhutaan kristillisyydestä, niin siihen heti joku älähtää, että no mutta nehän ne vasta onkin tappanu paljon ihmisiä, eivätkä he ymmärrä, eivätkä ole ottaneet selvää, miksi ja mitä ristiretkeläiset oikeen tekivät aikanaan. Silloin juuri Islam oli vyörymässä Eurooppaan ja oli jo Itävallassa tulossa, kun Englanti ja Ruotsi etunenässä kävivät niiden kimppuun ja löivät ne takaisin Lähi-itään ja Turkkiin.

Ateistit ja muut jumalattomat siis ovat marionettinukkeja lähinnä henkimaailmojen välisessä taistelussa sieluista.

 

Takaisin