Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
22.8.2019
 

Jumalan sana ei ole falski tai ristiriitainen

Olen jatkuvasti törmännyt asioihin, joissa Raamatun sanaa pidetään falskina tai sen kuvauksia ei kunnioiteta, vaan niillä suunnilleen välinpitämättömästi pyyhitään pöytää.

Otan pari esimerkkiä, joihin itse jatkuvasti törmään:

Jos Raamattu sanoo esimerkiksi lauseen: ”pieni ja ahdas portti, josta vain harva menee sisälle”, niin se ei tarkoita samaa asiaa kuin vertaus viidestä viisaasta ja viidestä tyhmästä neitsyestä. Kyllä kaikkitietävä Jumala varsin hyvin tietää ja haluaisi meidänkin ymmärtävän, ettemme voi pitää Jumalaa niin tyhmänä, että luulemme Jumalan tarkoittaneen näin selvässä tilanteessa näitä samaksi tapahtumaksi.

Mikäli Jumala olisi tarkoittanut näitä kahta vertausta samaksi, niin kai me ymmärrämme, että Hän olisi aivan hyvin voinut kuvata neitsytvertauksenkin saman mukaiseksi, jos niitä oli kymmenen.

Onhan meille annettu kolmekin erilaista kuvausta sanoilla, ”toinen otetaan ja toinen jätetään” jossa nämä ei voi muuttua murtoluvuiksi, koska heitä oli vain kaksi. Mutta kun Neitsyitä on peräti kymmenen ja toinen puoli niistä lähtee ja toinen puoli jää, niin on aika selvää, että kaikkivoipa viisaus olisi voinut verrata tämänkin asian johdonmukaisena sanomalla ”yksi viisas ja yhdeksän tyhmää”, aivan kuten hän teki vertauksen yksi ainoa, joka kiitti ja yhdeksän kiittämätöntä, jotka paranivat mutteivät jääneet kiittämään.

On siis päivän selvää, että ns. ”ahdas portti” vertaus ja ”kymmenen neitsyttä” vertaus ovat eri asioita ja siis eri tapahtumia. Merkittävää on myös se, että molemmissa on lähtösanomana sana ”silloin”, joka tarkoittaa juuri sitä mistä puhun. Ne ovat eri tapahtumia ajassa, silloin.

Toinen esimerkki liittyy antikristukseen, joka sokeuttaa ihmisiä selvääkin selvemmin, vaikka Raamattu huutamalla huutaa ohjeita käsittämään asia oikein.

Antikristus sanalla on niin suuri hengellinen merkitys, että se sokeuttaa ja pistää uskovat ihmiset sekaisin ja etsimään jotain suurta ja pelottavaa, vaikka Raamattu sanoo asiasta jotain ihan muuta.

Ensinnäkin kun Paavali puhuu laittomuuden ihmisestä ja Johannes taas pedosta ja väärästä profeetasta, niin meidän tulee yhdistellä näitä kuvauksia ja etsiä niihin muut yhtymäkohdat ja määritellä mikä on tämä antikristus.

No antikristus on henkiolento, joka vaikuttaa kaikkialla jumalattomissa. Se on ollut aina ja kun se on henkiolento, niin niinpä niitä on paljon, koska ne ovat ne kaikki langenneet henkiolennot yhdessä. Sellainen on antikristus ja kaikki ihmiset kautta aikojen, jotka kieltävät Jumalan, ovat antikristuksen vaikutuksen alla.

Antikristus ei siis ole lihaa ja verta, normaali kuolevainen, vaikka se vaikuttaa kaikissa niissä, jotka pilkkaavat Jumalaa ja kieltävät Jeesuksen Jumalan poikana.

No miksi ihmiset puhuvat aina vaan antikristuksesta, mutteivät koskaan väärästä profeetasta, vaikka Johanneksen ilmestyksessä juuri tämä tyyppi tulee olemaan suuremmassa ja näkyvämmässä asemassa kuin itse peto, jonka hän kuvaa olevan nimenomaan se, jonka kuvan väärä profeetta tekee ja panee ihmiset sitä kumartamaan. Heitä on siis kaksi, eikä suinkaan yksi.

Kaiken huipuksi, kun Paavali kuvaa sanoin ”laittomuuden ihminen ajallansa ilmestyy”, niin tässä on sanomaa yllin kyllin jo viittaamaan ja osoittamaan.

Sana laittomuuden ihminenhän on vielä jotenkin ymmärrettävissä ehkä, mutta kun sitä sanaa vertaa kaikkiin muihin jumalattomiin ihmisiin, niin eikös ne kaikki ole laittomia ihan samalla tavalla. Miksi siis kaikkivaltias viisaus käyttää sanaa laiton, jos kaikki jumalattomat synnissä kiemurtelijat ovat sitä. Siksi sanalla laiton, täytyy olla jotain paljon enemmän ja meille enemmän merkitystä. Sana laiton, on siis meille etsintäkuulutettua lainrikkojaa merkitsevä termi, joka sopisi kuin nenä päähän vain muutamille ihmisille. Kansainvälisesti etsityille rikollisille, laittomuuden ihmisille!

Entäpä tuo ajallansa ilmestyy, sanapari. Mitäs se sitten… Ei kaikkivoipa viisaus kirjoita tällaisia lauseita, ellei se tarkoita sitä. Sen pitää olla jälkikäteen sopusoinnussa Raamatun sanan totuuden kanssa.

Jos esimerkiksi sanomme, että Trump on kyseinen AK ja sitten hän korottaa itsensä jumaluuteen jne. niin kun katsomme jälkikäteen Raamatun ennustuksia, niin me emme tunnista näitä alkuunkaan samaksi tapahtuneen kanssa. Siellä on pedosta ja laittomuuden ihmisestä hyvin tarkkoja kuvauksia, kuten että se on aluksi vähäpätöinen. No ei Trump kovin vähäpätöinen ole. Trumpillahan on hallussaan vain maailman historian voimakkain asevoima ja hänen poliittinen mahti on tiettävästi maailman suurin. Noh, jos hän osoittautuu joksikin antikristukseksi, josta moni puhuu, lukematta Raamattua, niin jälkikäteen Raamattu osoittautuisi aivan naurettavaan asemaan kuvauksineen. Ei sinne päinkään!

Laittomuuden ihminen on kansainvälisesti etsintäkuulutettu rikollinen joka piileksii ja ajallansa ilmestyy. Vain tällä tavalla koko lause saa järkeenkäyvän merkityksen!

Jumala ei tee falskeja ennustuksia, eikä kuvaa sanassaan falskeja vertauksia, vaan ne pitää sopia jälkikäteen suoraan sellaisenaan tapahtuneen asian kanssa luonnollisesti yhteen kuin lumi, joka suli vedeksi.

Johtopäätelmä tästä ja näistä on väkisinkin se, ettei ihmiset lue Raamattua tutkimalla sitä.

 

Takaisin