Pelastussanoma

Liikuttavaa tosiaan. Siellä ei liiku kuin liskot, sammakot ja käärmeet. Tässä tulee mieleen taas tämä vanha Jarin uni vuodelta 1997:

Istuin kirkossa joka oli täynnä ihmisiä. Takanani istui ystäviäni. Pappi tuli kirkon eteen ja alkoi saarnata. Mitä enemmän pappi saarnasi, sitä enemmän pappi muuttui koko ajan kauheamman näköiseksi hirviöksi.

Aloin hermostua, kun kaikki vain tuijottivat pappia kuin hypnoosissa. Pappi jatkoi saarnaansa ja muuttui kokonaan iljettäväksi liskoksi papin puvussa. Katselin ympärilleni ja yritin saada kontaktia ystäviini ja muihin uskoviin kirkossa.

Edessäni istunut vanha nainen kääntyi minuun päin ja sanoi ”sinäkin näet sen”, kun olin huolissani, etteivätkö muut ”ymmärrä” mitä on tapahtunut. Samassa huomasin kun minun ystäväni tajusivat tilanteen ja antoivat minun ymmärtää, että hekin tajusivat missä nyt mennään.

Lopulta pääsimme ”kirkosta” ulos vain RUKOUKSEN voimalla, joka avasi silmämme. Muut eivät nähneet tai kuulleet muuta kuin ”iljettävän” papin saarnaa, kuin unessa istuen.

Ei tältä maalta ja kirkolta enää voi muuta odottaa kuin ”tule armas miekka ja lyö tätä maata, taivuta se jälleen polvilleen, kuten se oli vuonna 1945 sotien lopussa”. Ei enää ylpeyttä eikä uhoa omasta voimastaan. Kaikki uhrautuivat jokaisen puolesta. Se kellä oli rahaa, antoi sitä sille, jolla sitä ei ollut ja se jolla sitä ei ollut ei laiskotellut lapionsa varressa, vaan ahersi. Kukaan ei odottanut jonkin viraston lahjoittavan, lottopallokoneen antavan, raha-arvan voittavan, eikä sen enempää katsonut sijoitustensa onnistumista Internetistä. Kukaan ei kerskaillut suurien lainarahojen ja korkorahojen kanssa. Yritykset eivät maksimoineet voittoa, vaan maksimoivat työnmäärän ja palkanmaksun. Kaikilla oli vain vähän, mutta tarpeeksi. Sellainen oli Suomen kansa 1945 kun maa oli rakennettava uudelleen.