20.10.2009 |
Vaikka itse olen lähes pasifisti, niin tämä oli hyvä juttu, jonka ystäväni Jari lähetti |
Asekätkennän muistotilaisuus 18.10.2009Sunnuntaina paljastettiin Miehikkälästä Salpalinjalta Mäntsälään siirretty asekätkennän muistokivi juhlallisin menoin. Seuraintalolla pidetyn tilaisuuden juhlapuhujana oli sisäasiainministeri Anne Holmlund, joka puheessaan totesi asekätkijöiden ymmärtäneen Suomen poliittisen tilanteen, ollen valmiit toimimaan ja tietäen mitä kiinnijäämisestä seuraisi. Holmlundin mukaan mukana asekätkennässä oli tuhansia vapaaehtoisia suojeluskunnan miehiä jotka tekivät arvokkaan isänmaallisen työn. Tilaisuuden yhteydessä sisäasiainministeri vastaanotti hänelle luovutetun asekätkentämitalin. Mitali on myönnetty ansiokkaasta toiminnasta, sillä ministeri Holmlund on toimillaan edistänyt suomalaista asekätkentäperinteen tulevaisuutta tavalla, jota Suomessa ei ole nähty sitten hänen edeltäjänsä sisäministeri Yrjö Leinon toimenpiteiden. Asekätkentään osallistuneiden pidätykset ja kuulustelut antoivat jo tällöin, 1940-luvulla todistuksen siitä että toiminta on ollut ajan poliittinen tilanne huomioiden välttämätöntä, ministeri Holmlundin sanoin osoitus vankkumattomasta isänmaallisesta hengestä. Ansiokkaassa vaikuttamisessa mukana ollut avustaja Pelttari on osoittanut asekätkennän edistämisessä yhtä vankkumatonta tukea kuin ministeri Leinoa avustanut puolisonsa Hertta Kuusinen. On tasapuolisuuden nimissä myönnettävä että suuri osa asekätkentämitalin taustalla olevista ansioista kuuluu yhtäläisesti Pelttarille kuin sisäasiainministerillemmekin. NRA Kansallinen Kivääriyhdistys onnittelee mitä kunnioittavimmin ministeri Holmlundia kyseisestä, ansioillaan saamastaan huomionosoituksesta. NRA ry:n Hallitus Vaikka olen pasifisti, niin en kiellä aseiden käyttöä vihollista vastaan, mutta vihollinen on tunnistettava Jumalan avulla viholliseksi. Niin tapahtui kaikissa Israelin sodissa. Jumala oli ainoa joka sanoi, mitä piti tehdä. Me Kristityt tiedämme mitä se tarkoittaa ja jumalattomat tekevät meistä ja Israelista juuri siksi aina syyllisiä moniin väkivallan tekoihin. Me kansana puolustamme maatamme, uskontoamme ja kotiamme. Mitään muuta en suomalaiselta en pyydä. Mihinkään Afganistaniin suomalaiset eivät kuulu, eikä heitä saa laittaa kenenkään kotimaahan tappamaan ihmisiä. Sitä en salli koskaan. Vain kotimaan puolustus on tärkeää! |