Pelastussanoma

 



 
 
30.12.2018
 

Laittomuus saa vallan!

Rikoksien lisääntyessä virkavalta luovuttaa tutkintamäärän edessä ja voimavarojen puuttuessa rikollisen etujen mukaisesti vallan laittomuudelle. Niinpä laittomuus saa vallan jota esivalta joutuu ikäänkuin nuolemaan ja hyväksymään laittomuudet.

Matteus 24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
26.12.2018
 

Miksi niin moni kutsuu petoa antikristukseksi?

Antikristus on nimenä niin houkutteleva, että se sokaisee jokaisen joka alkaa etsiä ko. laittomuuden ihmisen esikuvaa.

Jumala sääti jo vedenpaisumuksen yhteydessä, ettei henkiolennoilla ole enää oikeutta ruumiillistua. Tämä näkyy siinä, että siihen aikaan ennen vedenpaisumusta, saattoivat nuo henget lihallisen muodon ottaessaan lisääntyä haluamiensa naisten kanssa.

Mikäli antikristus olisi henkilö, niin hän olisi elänyt aina, jo ennen vedenpaisumusta ja eläisi vieläkin, eikä Jeesuskaan kykenisi tappamaan sitä tulemuksessaan.

Tällainen antikristus siis olisi kaikkien Jumalan asettamien normien yläpuolella, jossa ei edes saatana itse ole. Niinpä minulla on vakaa halu sanoa kaikille, ettei antikristus tule lihaksi, vaan pysyy henkimaailmana loppuun saakka ja se sidotaan Jeesuksen tullessa siksi tuhanneksi vuodeksi, niin kuin tehdään kaikille muillekin ”ei kuolevaisille”.

Jos siis jotain lopunaikojen pahaa henkilöä pitää väen väkisin seurailla, niin sellainen ei löydy sanan ”antikristus” takaa, vaan se tulee olemaan hyvin maallinen, lihaa ja verta, joka on syntynyt jälkeen 1950 ja saa kaverikseen henkilön, joka tekee ihmeitä ja on vielä näkyvämmässä asemassa kuin tämä ns. peto itse.

Raamatun ilmoituksen mukaan peto nousee luvatun maan ulkopuoliselta alueelta ja asettuu jonnekin Lähi-Idän reunamille. Kun taas väärä profeetta, elikkä toinen peto nousee luvatun maan sisältä ja aloittaa tekemään ensimmäiselle pedolle latua Lähi-Idässä ja Israelissa.

Se miten peto saa kaiken vallan, onkin sitten eri asia, nimittäin mikäli peto saisi absoluuttisen vallan, niin sotiahan ei enää olisi. Mutta koska peto saa islamistien kautta vallan kaikkialla maailmassa, niin kansat saattaa edelleen sotia kyllä verisestikin loppuun saakka, kuten sanassa sanotaan.

Islamistithan ovat levinneet kaikkialle länsimaihin ja saavat siis nopeasti voittaa kristillisen maailman, kuten ilmestyskirja sanoo.

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
20.12.2018
 

Jälleen sivusto joutui hyökkäyksen kohteeksi!

Sivusto oli taas yllättäen nurin ja joku iloitsi. Tällaisia hyökkäyksiä ei vaan yleensä normi kristilliset piirit koe. Pitää olla jotain erityislaatuista kaunaa tai vihaa jolla jaksaa ja olisi resursseja tätä tehdä. Toisaalta tämä osoittaa Nebulan palvelimien olevan melkoinen reikäjuusto, josta pääsee läpi liian helposti.

Eräs kaveri kertoi ettei ole koskaan kuullut kenekään yksityisen tai tällaisen uskonnollisen yhteisön joutuneen näin intensiivisen vainon kohteeksi, koska nämä hyökkäykset ovat ulkomailta, Venäjältä ja muista itäpuolen maista tulleita. Tällaisen hyökkäyksen kohteeksi joutuvat yleensä suuryritykset ja valtiot, eikä pikku tekijät tai tällaiset uskonnolliset ryhmät kuten me olemme. Siksi tämä on ollut erityisen poikkeuksellista.

Saas nähdä miten tämä etenee? Nyt on tehty töitä jotta on saatu viimeisetkin takaportit tilkittyä. Katsotaan ja rukoilkaa rakkaat ystävät meille rauhaa tänne.

 

Takaisin etusivulle

 
 
15.12.2018
 

Kirkot taas omahyväisessä vauhdissa

Voi kattokaa tätäkin pikkusieluista touhua! Me erotaan jostain josta emme edes tiedä mistä me erotaan. Voi turhuuksien turhuus näitä ihmisiä.

Jos joku on Kristuksessa, niin ei hän ole erotettu Venäjästä tai Timbuktusta, vaan hän on Kristuksen ruumiin jäsen.

Jos näillä joku asia noilla pettää, niin ainakin raamatuntuntemus! …hmm, siis, sainakin se että vallanhimo sokaisee luulemaan hippasen liikoja ja oma asema saattaa tehdä saatanan pikku avustuksella pikku tepposet… tai siis paritkin ja jo kauan sitten, luulemalla että he ovat kirkkona Jeesus vapahtaja, kunhan annat rahaa, niin pelastut.

Voi näitä!

 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 

Takaisin etusivulle

 
 
 
 
 

Arkisto

 
| 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 |