Pelastussanoma

 

Pedon nousua seurataan



 
 
1.10.2010
 

Osama bin Laden muuttuu ”hyvikseksi”, kuten pitikin ja ilmestyy suurena sankarina

Bin Ladenilla huoli luonnonkatastrofien uhreista? julkaistu tänään klo 14:07

Terroriverkosto al-Qaida on julkaissut uuden äänitallenteen, jolla puhuvaa miestä väitetään terroristijohtaja Osama bin Ladeniksi. Tallenteessa bin Ladeniksi sanottu mies arvostelee muslimimaiden hallituksia siitä, että ne käyttävät enemmän rahaa asevarusteluun kuin kansalaisten auttamiseen.

Mies esittää nauhalla erityisen avustusjärjestön perustamista auttamaan luonnonkatastrofeista ja sodista kärsiviä muslimeja.

Viesti on samansuuntainen kuin monien al-Qaidan johtohahmojen viime aikoina esittämät. He ovat moittineet Pakistanin hallitusta epäonnistumisesta tulvista kärsivien ihmisten auttamisessa. Tulvissa kuoli satoja ihmisiä ja noin kahdeksan miljoonan arvioidaan menettäneen kotinsa.

Osama bin Ladeniksi esitelty mies ilmaisee tallenteessa myös huolensa siitä, että ilmastonmuutos aiheuttaa enemmän uhreja kuin sodat.

Ääriryhmien käyttämällä internetsivulla julkaistu bin Laden -tallenne on ensimmäinen viime maaliskuun jälkeen ilmestynyt. Tallenteen aitoutta ei ole varmistettu.

Tallenteen kesto on noin 11 minuuttia. Ääniviestiin liittyy video, jossa näytetään valokuvia bin Ladenista ja luonnononnettomuuksista.

 

Takaisin