Pelastussanoma

Tässä tänään vasta… siis vasta kuulin, että Tuomas Enbuske oli tullut uskoon. Enhän minä sellaista tiennyt. Aina mielessäni näin turhan nokkelan ja nirppanokkaisen, ilkeän toimittajan, joka vihasi kaikkia uskovia. Jotenkin oli arvattavissakin kyllä, että Jumala tulee miehen pudottamaan polvilleen.

Usko on kuin jousipyssy. Jos et koskaan sillä ammu, elikkä et sitä viritä äärimmilleen, niin se on hyödytön ja se pikkuhiljaa lamaantuu sijoilleen, eikä se enää toimi. Jousi pitää virittää äärimmilleen ja sitten päästää irti narusta, jolloin nuoli lähtee.

Joonatanillahan oli jousi ja hän oli Israelin ensimmäisen kuninkaan ainoa poika, joka taisteli kuninkaan rinnalla loppuun asti ja oli Daavidin kanssa veriveli, joka peri sitten Israelin kuninkuuden. Huikee symboliikka taustalla siis.

Vertaan tätä jousta Joonataniin, koska myös valkealla ratsumiehellä oli seppele päässään kahden vallan kuninkuuden merkiksi, taivaan ja maan. Hän lähti voittajana voittamaan sieluja.

Jousi kun viritetään, se vaatii lähes väkivaltamaista voimaa mutta kun sen voiman saavuttaa ja nuoli lähtee, niin hengellisesti elämässä tapahtuu jotain. Näin käy melkein kaikille uskoon tulleille. Heidät viritetään äärimmilleen ja sitten päästetään irti ja nuoli lähtee ja osuu sydämeen, vanha minuus kuolee ja Kristus astuu sydämeen. Ellei jousta ensin viritetä äärimmilleen, ei myöskään nuoli tee maallista kuolemaa meissä.

Enbusken poikakin näköjään on joutunut kovaan kouluun ja käynyt tämän läpi, löytäen vapahtajamme, joka on tehnyt yöstä päivän, vihasta rakkauden ja tuskasta seesteisen pitkämielisyyden ja armontyön. Pelastusvarmuus saa aikaan niin valtavaa ihmisessä, että ihmettelen, miksi ihmiset eivät sitä näe ihan jo silmissä, kuinka uskoon tuleminen muuttaa meitä.

Palaan siis nyt otsikkoon, onko uskovan ihmisen ylösoton odottaminen itsekästä? No joo, tavallaan on ja tavallaan ei. Vastuuhan on Jumalalla, eikä meillä. Raamattu kehottaa odottamaan ja autuas on se, jonka hän tapaa valvomasta. Mutta kuitenkin, jos Jumala olisi vastannut meidän rukouksiimme ja tullut ennen aikojaan, niin moni ihminen ei ehtisi löytää Kristusta.

Ymmärsin pelastussanoman keskeisen osan saatuani juuri tätä asiaa silmällä pitäen. Olin huolissani monista läheisistäni, että he eivät ole tulleet uskoon ja sitä vasten Jeesuksen odotus tuntui itsekkäältä. Enkö siis anna muille mahdollisuutta tulla uskoon, kun itse olen?

Muistan, kun eräs ihminen sanoi, että pidän itseäni parempana ihmisenä, kun kerran olen uskossa ja profetoin. Ei se niin oikeasti mene. Itse pidän itseäni huonompana ihmisenä, kuin moni teistä ja vajavaisempana kuin keskimäärin muut ihmiset. Mutta nöyryydellä minä haluan hiukan ylpeillä, koska se on tullut sydämeeni juuri tämän jousen kautta, aivan kuten kuningas Daavid, joka makasi X-kirjaimen muodossa naama maata vasten maassa, tuntien itsensä maailman pahimmaksi ihmiseksi. Se on jousen virityksen ääriasento ja siitä kun vapautuu, niin elämä kääntyy tarkoituksenmukaiseksi ja pelastusvarmuus tapahtuu nöyryydessä, eikä itsetietoudessa. Nöyryydessä me olemme vahvoja hengessä ja silloin meistä tulee kuin puhelin, jossa on kaiutin päällä ja Pyhä Henki saa sen kautta puhua kelle vaan, jolla on tahto kuunnella.

Voimme siis iloita niistäkin päivistä, jolloin Jeesus ei tullut, koska se päivä on jollekin vapautus synnistä.

Kiitos Herra sinun viisaudestasi ja annan meille kärsivällisyyttä vanhurskaudessa.