Pelastussanoma

 

Miekka Suomelle



 
 
26.8.2009
 

Miekan tosiaan antaisin viuhua Suomelle, koska sen habitus on haureudessaan alhainen

Suomen päivälehdet tahtovat vain myyntiä lisää ja se on tietysti selvä. Sen sijaan mitä ennen ei ollut, niin moraali esti kilpailussa säädyttömyyden ja nyt ei. Päivälehdet kyttäävät valheellisia kuvia, joissa joistain henkilöistä saataisiin väärä käsitys. SYNTIÄ! Eli väärää todistusta lähimmäisestä.

Suomen laki on aina perustunut pitkälle Raamatun lakiin, koska se on elämää ja hyvinvointia ylläpitävä voima. Ei median lailla saataisiin koskaan oikeutta, vaan sille kenellä on eniten rahaa tai vaikutusvaltaa. Raha ei ole itseisarvo, vaan raha on väline. Niinpä moni valtaa käyttävä esittää voimiltaan normaalia, vaikka jokin instanssi maksaa tälle kaiken kulut.

Vasemmalla olevassa kuvassa Aniston on ikuistettu aivan samalla tavalla kuin tämän uusi mies yhtyisi häneen julkisella paikalla kuin eläimet takaa päin, vaatteet päällä. Minä vain kyselen, että miksi media kehtaa ja miksi me annamme sen tapahtua ja miksi annamme toimittajille vallan siihen? En halua kiihottaa ketään, vaan äänestää, puhuttaa poliitikkoja ja vaikuttaa ihmisiin, ettei tällaista valhetta pääse lehtiin. Lehtien on pysyttävä formussaan.

 

Takaisin