⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Keskustelua sanasta
Näkymätön Ninni
Viestit: 1161
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Päivän Sana
06.08.26

Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. 1 Piet. 3.21

Uskotko, että sinut on kasteessa pelastettu? Elätkö uskossa, johon sinut on kastettu? Vai oletko kääntänyt lahjalle selkäsi? Jumala on uskollinen ja kutsuu meitä takaisin eri tavoin. Joskus hän käyttää kipeitä elämäntapahtumia. Joskus hän tekee omantunnon levottomaksi. Joskus hän vain ympäröi hyvyydellään niin, ettei kutsusta voi kieltäytyä.
Kasteeseesi liittyy monta lupausta. Sinulle on luvattu, että kasteen luja liitto kestää ja on Jumalan puolelta aina voimassa. Ahdistuksessasi saat siihen turvata ja muistaa: ottihan Jumala minut silloin jo omakseen. Kasteesi on aina voimassa.

Jumalan puolelta tehtyä liittoa ei tarvitse uudelleen solmia, koska hänen sanansa ja tekonsa pysyvät. Jumala on loppuun saakka uskollinen. Hän pitää omalta puoleltaan ovea auki, auki myös niille, jotka tästä armosta ovat vieraantuneet. Myös heille kaste vakuuttaa: saat palata takaisin kerran vastaanottamaasi armoon ilman näyttöjä tai maksuja.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Juha Vähäsarjan Päivän sana englanniksi: Daily Devotion
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Avatar
Marie
Viestit: 2760
Liittynyt: 02 Tammi 2020, 10:40

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Marie »

Aamen
Näkymätön Ninni
Viestit: 1161
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Päivän Sana
07.08.26

Nyt on Syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme päivin ja öin. Ilm. 12.10

Perkele pyrkii viemään sydämestä Kristuksen. Se on sen päätehtävä, ei niin väliä, miten se tapahtuu. Paha voi yrittää langettaa kristityn syntiin, sillä se tuntee heikoimmat kohtamme ja osaa ampua niihin nuolensa. Se saattaa vietellä meitä myös omavanhurskauteen, jolloin paisumme hengellisesti ylpeiksi ja omahyväisiksi emmekä tarvitse enää anteeksiantoa tai armoa. Se osaa myös kiusata sisältäpäin. Se syyttää sydäntä laiminlyönneistä, epäuskosta, syntisistä haluista, heikkoudesta ja kaikesta mahdollisesta, mikä vain voi horjuttaa rauhamme.

Pahinta on, että perkele osaa ajoittain hämätä siten, että Vapahtaja alkaa saada tuomitsijan ja hirmuvaltiaan piirteitä, jotka ovat juuri perkeleen tunnusmerkkejä. – Älä siis päästä perkelettä omaantuntoosi Kristusta karkottamaan, vaan karkota sinä hänet Jumalan sanalla. Syyttäjän nuolten kärjet on jo katkaistu, Jeesus on kantanut syntimme ja omatuntomme saa elää vapaana.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Juha Vähäsarjan Päivän sana englanniksi: Daily Devotion
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Näkymätön Ninni
Viestit: 1161
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Päivän Sana
08.08.26

Herran palvelija ei saa riidellä, vaan hänen on oltava ystävällinen kaikille, taitava opettamaan ja kärsivällinen, niin että hän lempeästi ojentaa vastustelevia. 2 Tim. 2.24–25

Aikamme ihmiset ovat sekä kovia ja rakkaudettomia että arkoja ja herkkähipiäisiä. Lähimmäisten hätä kiinnostaa yhä vähemmän, jokainen on oppinut ottamaan vain omansa. Lähimmäisiä kohdellaan yhä kylmemmin ja häpeämättömämmin, heidän arvonsa sidotaan hyötyyn. Samalla kyky vastaanottaa rehellistä palautetta on heikentynyt.
Kristillisen ihmiskäsityksen haihtuessa tulemme aina vain haavoittuvammiksi. –

Jospa meidät Jeesukseen uskovat tunnettaisiin lempeästä lujuudesta. Siitä, että olemme oikeudenmukaisia ja tasapuolisia ja että osaamme ottaa vastaan myös moitteet, silloin kun niihin on syytä. Jospa kaikessa kiinnittyisimme entistä vahvemmin Jumalan sanaan, niin että emme liittäisi kenenkään arvoa mielipiteisiin tai suorituksiin, vaan Jumalan armoon ja luomistyöhön. Voisiko tällainen asenne kutsua joukkoihin toisiakin?

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Juha Vähäsarjan Päivän sana englanniksi: Daily Devotion
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Avatar
Marie
Viestit: 2760
Liittynyt: 02 Tammi 2020, 10:40

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Marie »

Aamen
Näkymätön Ninni
Viestit: 1161
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Päivän Sana
09.08.26

Saanko tuoda teille vähän vettä, jotta voitte pestä jalkanne ja levähtää puun varjossa? Minä haen hiukan syötävää, niin että voitte virkistäytyä ennen kuin jatkatte matkaanne. 1 Moos. 18.4–5.

Päivän kuumimpana hetkenä Mamren tammistossa Abraham sai vieraakseen kolme miestä, joita hän ei tuntenut, mutta joista hän piti hyvää huolta. Heprealaiskirjeessä kerrotaan, kuinka Abraham sai vieraanvaraisuutta osoittaessaan pitää tietämättään luonaan enkeleitä. Vieraat osoittautuivat Vapahtajaksi ja kahdeksi Jumalan enkeliksi.

Rakkauden osoittaminen vieraalle ja kodin avaaminen muukalaiselle voi tuoda yllättävän siunauksen mukanaan. Rakkaus yhdistää, se rakentaa luottamuksen ja ystävyyden sillan. Rakkauden ilmapiirissä myös evankeliumi voi alkaa kiinnostaa lähellemme lähetettyjä. – Kuinka lämpimät ovatkaan Abrahamin sanat, kun hän tarjoutuu pesemään vaeltajien jalat, tarjoaa lepopaikan ja tahtoo ravita väsyneet kulkijat. Pyyteetön rakkaus riisuu aina aseista.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Juha Vähäsarjan Päivän sana englanniksi: Daily Devotion
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Näkymätön Ninni
Viestit: 1161
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Päivän Sana
10.08.26

Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Ps. 91.4

Voiko olla kauniimpaa kuvaa Jumalan suojeluksesta ja rakkaudesta? Niin kuin lintuemo kätkee poikasensa siipiensä alle, levittää Jumala suojan meidän yllemme. Sen alla olemme turvassa. Jumalan uskollisuus on muuri ja kilpi koko elämän ajan. Se tarkoittaa, että hän ei jätä, hänen lupauksensa eivät petä eikä hän lakkaa rakastamasta meitä missään tilanteessa. Vaikka me olisimme uskottomia, hän pysyy uskollisena, koska hän ei nimeään ja lupauksiaan kiellä.

Voi olla, että emme silti koe elämäämme turvalliseksi. Voi olla, että tunnemme jääneemme yksin. Voi olla, että koemme tappioita. Voi olla. Mutta minkä Jumala lupaa, se pitää, koemme mitä tahansa. Hän lupaa olla Jumalamme ja turvamme. Hän lupaa suojan siipiensä alla. Hän lupaa olla uskollinen muuri ympärillämme ja suojaava kilpi kupeellamme. Jumala pysyy Jumalanamme, vaikka maailma romahtaisi ympäriltämme.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Juha Vähäsarjan Päivän sana englanniksi: Daily Devotion
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Avatar
Marie
Viestit: 2760
Liittynyt: 02 Tammi 2020, 10:40

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Marie »

Aamen
Näkymätön Ninni
Viestit: 1161
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Päivän Sana
11.08.26

Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi. Rauha teille! Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Joh. 20.19–20

Kolme vuotta uskomattomia kokemuksia takana. Pelkoa ja jännitystä, ihmeitä ja merkkejä, pölyjen jaloista putsaamisia, kävelyä vetten päällä, myrskyn tyynnyttämistä sanalla, tuhansien ihmisten ruokkimista muutamalla leivällä ja kalalla, öisiä keskusteluja nuotion äärellä, uusia ihmeellisiä ajatuksia Jumalan valtakunnasta. Kaiken on todella täytynyt näyttää selvältä: tässä on Messias, joka johtaa kansansa vapauteen.

Mutta sitten: Messias ei avaa suutaan, kun häntä syytetään jumalanpilkasta. Hän ei kutsu enkelijoukkoja apuun, kun häntä pahoinpidellään. Hän ei astu ristiltä alas, vaan kallistaa päänsä ja antaa henkensä. Messiaaksi ajateltu kuolee niin kuin ihminen. Samoin kuolevat seuraajien tulevaisuuden toiveet. – Jeesuksen seuraajien tie saattaa johtaa vieläkin toiveiden raunioille. Siellä Jeesus kuitenkin näyttää haavojaan, niin kuin lukittujen ovien taakse piiloutuneille opetuslapsille, ja sanoo: ”Rauha teille!” Sydän löytää levon levottomuuteensa. Herra on edelleen läsnä.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Juha Vähäsarjan Päivän sana englanniksi: Daily Devotion
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Avatar
Marie
Viestit: 2760
Liittynyt: 02 Tammi 2020, 10:40

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Marie »

Aamen
Näkymätön Ninni
Viestit: 1161
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Päivän Sana
12.08.26

Jos siis edelleenkin tahdot osoittaa minulle armoasi, Herra, niin kulje meidän mukanamme. Vaikka tämä kansa on uppiniskainen, anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät omiksesi. 2 Moos. 34.9

Kun kohtaamme elävän Jumalan, kohtaamme myös omat puutteemme ja syntimme todellisina ja kipeinä. Joudumme sanomaan toistuvasti Mooseksen sanoin: ”Jos edelleen tahdot osoittaa minulle armosi.” Jumalan sanan vakavasti ottava joutuu myöntämään niin sydämen asenteen kuin tekojenkin jäävän puutteellisiksi. Oman elämän parantaminen on aina suhteellista, ja uskokin kestää vain armosta, kun todelliset koettelemukset kohtaavat.

Mitä meillä olisi, mitä emme olisi lahjaksi saaneet? Mitä meillä olisi, mitä emme olisi saaneet ainoastaan Jumalan hyvästä tahdosta? Mitä jäisi käteen, jos uskomme ja elämämme olisi omassa varassamme?

Kuten Moosekselle, Jumala sanoo tänään myös meille: ”Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri.” (2 Moos. 34:6) Siksi me kestämme, pääsemme perille.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Juha Vähäsarjan Päivän sana englanniksi: Daily Devotion
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Näkymätön Ninni
Viestit: 1161
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Päivän Sana
13.08.26

Ei ole ketään, joka kutsuisi sinua avuksi, joka havahtuisi ja turvaisi sinuun. Sinä olet kätkenyt meiltä kasvosi ja jättänyt meidät pahojen tekojemme valtaan. Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. Herra, älä ylen määrin vihastu meihin, älä loputtomiin muistele meidän pahoja tekojamme. Katso meitä. Kaikki me olemme sinun kansaasi. Jes. 64.6–7

Synti on Jumalan kaipuun puutetta. Ei ole tarvetta tuoda elämäänsä ja asioitaan hänelle, ei ole tarvetta kutsua hänen nimeään avuksi. Jesajasta näytti siltä kuin pahin olisi tapahtunut, Jumala olisi jättänyt kansansa synteihinsä. Mutta jälleen hän muistutti itseään ja muita: ”Olethan sinä, Herra, meidän isämme! ”

Jumalan asenne syntiä kohtaan ei muutu koskaan, mutta ei myöskään hänen armonsa. Isä on sittenkin isä, vaikka lapsi olisi lähtenyt synnin teille. Isän käsi voi muovata saven sellaiseksi kuin se tahtoo, tekijänsä kädessä savi taipuu uudelleen.

Jesaja kertoi jo etukäteen valitun kansan kaupunkien tuhosta. Mutta hän näki myös sen synnyttämän janon anteeksiantamuksen sanomalle. Jesaja toi kansalleen viestin toivosta ja samalla kaikille muillekin ihmisille kaikkina aikoina. – Katso siis Herra meitäkin; kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Juha Vähäsarjan Päivän sana englanniksi: Daily Devotion
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Näkymätön Ninni
Viestit: 1161
Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Näkymätön Ninni »

Päivän Sana
14.08.26

Mutta Jeesus vastasi. Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut. Hänen äitinsä sanoi palvelijoille. Mitä hän teille sanookin, tehkää se. Joh. 2.4–5

Tapa, millä Jeesus puhutteli äitiään, kääntyy suomeksi kömpelösti ja vaikuttaa siksi tylyltä. ”Nainen” on kuitenkin kunnioittava puhuttelumuoto. Jeesus ilmaisee sanoillaan, ettei tahdo puuttua viinin loppumisen ongelmaan hääjuhlassa, koska hänen aikansa julkiseen toimintaan ei ollut vielä koittanut. Jeesus näyttää kieltävän apunsa, mutta lopulta kuitenkin auttaa. Samalla tavalla kuin kohdatessaan tyttärensä puolesta rukoilevan pakananaisen, joka aneli Herransa pöydältä putoilevia murusia. Koeteltuaan naisen uskoa Jeesus auttoi häntä, niin kuin oli koko ajan aikonutkin. Maria tunsi Jeesuksen ja aavisteli, että jonkinlainen apu olisi nytkin tuloillaan ja pyysi palvelijoita olemaan valmiina siltä varalta, että käsky kävisi tehdä jotakin. –

Tuskallista on odottaa apua, kun hätä on suuri. Herramme ei kuitenkaan kiusaa ketään. Vastaus odottaa ainoastaan oikeaa aikaa ja tapaa toteutua. Kun aika on, sitten apu jo heti saapuukin.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Juha Vähäsarjan Päivän sana englanniksi: Daily Devotion
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni." Psalmi 91:14
Avatar
Marie
Viestit: 2760
Liittynyt: 02 Tammi 2020, 10:40

Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️

Viesti Kirjoittaja Marie »

Aamen
Vastaa Viestiin