[Huomiona alkuun, en ole Raamatun opettaja enkä sellaiseksi pyri.
Jokainen tarkistakoon sanasta sen mitä Jumala kirjoittaa ja haluaa Hengen kautta kertoa.
Kyseessä on siis tämän hetkinen, oma näkemys]
Minä varjelen sinut koetuksen hetkeltä, joka on tuleva koko maailmaan ja koettelee maan asukkaita
Ilmestyskirja 3:10
[Side note. lukukehoitus Kreikan alkuperäisteksteihin ja prepositioihin]
Tämä tuleva koettelemuksen aika tulee koskettamaan koko sen hetkistä maapalloa. Kyseessä ei kuitenkaan ole uskovan elämään kuuluva normaali ahdistus, vaiva ja vankeus, jollaisia Jeesus jokatapauksessa sanassaan lupaa.
Kun Jeesus siis sanoo ahdistuksen ajan tulevan koko maailmaan, on hyvä huomata, että tässä joukossa on kyseessä uskosta osattomat. Jeesus laajentaa ilmaustaan jakeen 10 lopussa muotoon "maan asukkaat". Selvästikään kyse ei ole vain uskovista sillä hetkellä erotetusta uskostaosattomien joukosta, vaan koko ihmislössistä maan päällä. Jeesus ei myöskään koskaan yhdistä uskostaosattomia ja uskovia samaksi joukoksi tuomiossaan tai kehuissaan.
Tällä nimenomaisella ahdistuksen ajan koettelemusten ajanjaksolla on tavoite koetella/tuomita ne ihmiset, jotka eivät ole Jeesusta ottaneet vastaan.
Kyseessä siis on, kuten Raamattukin toteaa, Jaakobin ahdistus. Aivan kuten helvettiä ei ole suunniteltu ihmisille, Jaakobin ahdistusta ei ole suunniteltu uskovien joukolle, vaan se on Jumalan ennalta näkemä ja tarjoama viimeinen mahdollisuus juutalaisille vastaanottaa lävistämänsä Messias. Toki samalla myös pakanakansa jäännökselle, jotka Jeesusta eivät vielä ole vastaanottaneet.
Sillä katso, tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä käännän kansani Israelin ja Juudan kohtalon, sanoo Herra, ja palautan heidät maahan, jonka olen antanut heidän isillensä, ja he saavat periä sen.”
Jeremia 30:3
Kun ilmestyskirjaa lukee tästä näkövinkkelistä moni asia asettuu uomaansa.
Luvut 2 ja 3 ovat siis Ilmestyskirjassa sekä varoitusta parannuksen tarpeellisuudesta, että lupaus jo ahdistetulle seurakunnalle, että koska he voittavat maailman ja pysyvät uskossaan loppuun asti, Jeesus pelastaa heidät ennen maan päälle koittavaa tuhoa ja kärsimystä. Toisin sanoen voittajien poistaminen tapahtuu ennen suurta ahdistusta.
Ilmestyskirja jakautuu kolmeen osaan. Kolme ensimmäistä lukua käsittelevät vielä maan päällä olevaa seurakuntaa, jolle Jeesus vielä puhuu. Luvut 4 ja 5 käsittelevät taivaallista tapahtumasarjaa, jossa seurakunta, jota edustavat kaksikymmentäneljä vanhinta, on jo temmattu ylös taivaaseen.
Jakeissa 6-18 käsitellään Karitsan vihan aikaa, joka jatkuu aina lukuun 19 asti, jolloin Jeesus palaa.
Ja miksi tämä on tärkeää? Koska tempaus tuo meille suurta lohtua. Ahdistuksen aikaa, eli Karitsan vihan aikaa ei ole tarkoitettu niille, jotka Karitsa itse on ristin kuoleman kautta on lunastanut itselleen ja jotka ovat Hänet ottaneet vastaan. Ahdistuksen aika ei ole mikään kestettävissä oleva, vähän kamalampi maailman aika, vaan Raamattu kuvaa, että se on hirveintä mitä ihmiskunta on koskaan nähnyt. Ja kun selaamme historian hirveimpiä tapahtumia ja ajanjaksoja ja summaamme ne yhteen, alamme ymmärtää, kuinka kamala aika ahdistuksen aika onkaan.
Kun siis Karitsa vuodattaa vihansa, seurakunta laulaa taivaassa. Me emme ole kauhuissamme Hänen vihastaan, koska meidät on pelastettu uskon kautta Jeesukseen, olemme turvassa, luvatussa asemassamme, palkintomme ja valkoisten vaatteidemme kanssa. Riemuitsemassa, ei maassa olevien ihmisten kohtaloa, vaan suvereenia Jumalaa.
Uskon näiden mainitun kahdenkymmenenneljän vanhimman olevan jossain määrin tai kokonaan temmattuja uskovia ja vanhanliiton uskovia. Erityisesti kun katsomme heidän vaatteitansa, kruunujansa ja sijaintia valtaistuimilla, he edustavat sitä lunastettujen joukkoa, jotka tulevat hallitsemaan myös tulevassa ajassa.
Koska heidät kuvataan valtaistuimilla, heillä on myös valta- ja tuomio-oikeus, kuten meille sanassa luvataan. Toiseksi heillä on yllään valkoiset vaatteet ja kultaiset kruunut, jotka ovat voiton ja vanhurskauden symboleja.
Kruunut eivät kuitenkaan ole diadeemeja, vaan stéphanos kruunuja eli voittajan kruunuja, samanlaisia seppeleitä, joita annettiin voittajille antiikin olympialaisissa nämä taivaalliset versiot toki kullasta tehty, toisin kuin antiikissa.
Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.
2. Timoteuskirje 4:8
Puhuessaan tulemuksensa merkeistä Jeesus sanoi, että tulisi olemaan vääriä Kristuksia (ensimmäinen sinetti, valkoisella hevosella ratsastaja), sotia ja sotahuhuja (toinen sinetti, sota, rauhan ottaminen pois maasta), nälänhätää, vitsauksia ja äärimmäistä köyhyyttä (kolmas sinetti) lisää nälkä kuolemaa, riuttoja, äärimmäistä tappamista (neljäs sinetti, kuolema), marttyyrikuolemia (viides sinetti, marttyyrit) ja myöhemmin ahdistuksen ajan jälkeen taivaallisia merkkejä, jotka ilmoittavat Hänen tulemuksestaan (kuudes sinetti, taivaalliset merkit).
Nämä merkit ovat lopunajan synnytystuskia ja ahdistuksen merkkejä, kuten sinetitkin, eikä yleisiä asioita, joita tapahtuu koko 2000-vuotisen seurakuntakauden ajan. Vaikkakin nälänhätä, sodat ja taudit on seuraamme koko ajan.
Näen tällä hetkellä kuudennen sinetin olevan ahdistuksen ajan lopussa tai melko lopussa, eikä alussa. Jeesus yhdisti puheessaan Matt. 24:29 toiseen tulemiseensa ja Matt. 24:30 hetkeksi, jolloin kaikki kansat näkevät hänet. Myös Jesaja puhui tästä tapahtumasta (kuudennesta sinetistä), jolloin taivaat kääritään kokoon kirjakääröksi ( Jes. 34:4 )
Yleiset vastalauseet tempaukselle:
Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta tähän asti eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä lyhennettäisi, ei yksikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.
Matteus 24:21, 22
Tämän jakeen perusteella monet ihmiset sanovat - tässä näkyy valitut ahdistuksessa. Valitut kuitenkin jaetaan 3 joukkoon kristittyihin (Kolossalaiskirje 3:12), Israeliin (Jesaja 45:4) ja niihin, jotka pelastuvat ahdistuksessa (Matteus 24:21, 22).
Keitä valituista Jeesus siis tarkoittaa Matteuksen 24:21 jakeessa? Ahdistuksen ajasta pelastuvia tottakai, mutta on toinenkin ryhmä, joka selviää edellisessä jakeessa:
Mutta rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sapatinpäivänä.
Matteus 24:20
Ainoat, ketkä noudattavat sapatinpäivää siinä määrin, että se rajoittaa päivittäistä elämää, on juutalaiset. Koska sapatilla ei ole merkitystä pakanakansoille, soveltaminen Israeliin on selvä.
Me tällä hetkellä Jeesukseen uskovat emme ole ainoita valittuja, vaan kuten Raamattu toteaa Israelin kansa on Jumalan valittuja, sekä myös ne jotka ahdistuksen ajassa kääntyvät. Siksi Raamattu käyttää termiä muistaakseni antikristuksen kohdalla, että se eksyttää, jos mahdollista valitutkin.
Yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat ylös katoamattomina, ja me muutumme.
1. Korinttilaisille 15:52
Tämän jakeen perusteella monet sanovat että Ilmestyskirjan luvun 11 mukaan seitsemäs eli viimeinen pasuuna, joka merkitsee ylöstempausta, soi ahdistuksen ajan puolivälissä. Kuitenkin kun katsomme tarkemmin, Ilmestyskirjan luvun 11 seitsemännen pasuunaan puhaltaa enkelit, kun taas 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:16 kyseessä on eri, Jumalan pasuuna.
Palstalta löytyy pitkä vääntö näiden pasuunoiden eroista. Linkitän tähän kun löydän sen.
viewtopic.php?f=15&t=2990&p=52144&hilit=Pasuuna#p52144
7 lisäsyytä tempaukselle, mikäli se sellaisia edes tarvitsee
1. Jumala pelastaa omansa läpi Raamatun historian ja sen on tarkoitus olla hyvä uutinen. Uskomus, että ylöstempaus tapahtuu ahdistuksen ajan jälkeen tai keskellä sitä, on kaikkea muuta kuin lohduttava, koska se tarkoittaa, että uskovien on kestettävä uskomatonta tuskaa, ennen kuin heidät viedään taivaaseen.
2. Ahdistus on Karitsan vihan vuodatusta eikä Jumala ole määrännyt meitä vihaan (1. Tess 5:9–11). Olisi myös vähintäänkin erikoista väittää, että Karitsa siis Jeesus, joka kärsi mittaamattoman kovat kivut ristillä puolestamme ja lunastaaksemme meidät- lähettäisi uskolliset palvelijansa oman vihansa alle, kun Hän on muutamia lukuja aiemmin sanonut haudanneensa syntimme meren syvyyksiin, jonne kalastus oikeutta ei ole. [vapaa käännös]
3. Tempauksen esikuva ennen ahdistusta kuvataan 1. Mooseksen kirjan luvussa 19, jossa näemme enkelien vapauttavan Lootin ja hänen perheensä ennen Sodoman tuhoa. Pietari kirjoittaa tähän viitaten: "Herra tietää, miten pelastaa jumaliset kiusauksista" (2. Piet. 2:9). Sana, joka on käännetty ”kiusauksiksi”, on sama sana kuin ”ahdistukseksi”.
4. Ylöstempaus ennen ahdistusta kuvataan myös Eenokissa, joka vietiin taivaaseen ennen vedenpaisumusta (1. Moos. 5:24).
Sen sijaan Nooa ei kuvaa tässä yhteydessä seurakuntaa, vaan Israelia, joka todellakin käy läpi ahdistuksen – varjeltuna.
5. Danielin luku 3 kuvataan myös ylöstempausta ennen ahdistusta. Kun Sadrak, Mesak ja Abednego kieltäytyivät palvomasta Nebukadnessaria, heidät heitettiin tuliseen pätsiin. Mutta missä oli Daniel? Joko hän todella kumarsi Nebukadnessaria – mikä on täysin ristiriidassa kirjan muun osan kanssa – tai hänen poisjättönsä on itsessään kuva ylöstempauksesta.
6. Jeesus käski meidän rukoilla, että meidät temmattaisiin taivaaseen ennen ahdistusta. Puhuessaan ahdistuksesta Öljymäellä Jeesus sanoi: "Valvokaa ja rukoilkaa joka päivä, että teidät katsottaisiin arvollisiksi välttämään kaikkea tätä" (Luuk. 21:36). Ja miten meidät katsotaan arvollisiksi? Olemme arvollisia sen ansiosta, mitä Jeesus teki puolestamme Golgatan ristillä, mikäli otamme Jeesuksen vastaan. Ja mitä me yritämme välttää? Samaa vihaa, jota fariseukset yrittivät kasteen kautta kuitenkin ilman sydämen muutosta.
7. Ennen ahdistusta tapahtuva tempaus on historiallisesti ja raamatullisesti järkevä. Juutalaisen tavan mukaisesti, kun mies tuli naimisiinmenoikäiseksi, hän lisäsi isänsä taloon huoneen itselleen ja morsiamelleen.
Kuten tuon ajan tessalonikalaisissakin hääseremonioissa, Hääseremonian jälkeen sulhanen vei morsiamensa isänsä taloon, jossa he olivat piilossa seitsemän päivää vastavalmistuneessa "morsiussviitissä". Seitsemän päivän kuluttua sulhanen tuli ulos morsiamensa kanssa ja esitteli hänet yhteisölle.
Ketju aiheesta löytyy palstalta, linkitän tähän kun löytyy.
Ja juuri näin tulee tapahtumaan meille. Aivan kuten Jeesus, meidän sulhanen on sanassaan luvannut. Hän lähti valmistamaan meille sijaa taivaassa, Isänsä kotiin Joh. 14:2 Määräaikana trumpetti soi ja Jeesus kohtaa meidät, morsiamensa, tuulissa ja pilvissä saattaakseen meidät ylös ”morsiussviittiin”, jonka Hän on meille valmistanut. Me pysymme Hänen kanssaan taivaassa ahdistuksen ajan, ennen kuin meidät esitetään maailmalle.
Ennen ahdistusta tapahtuva tempaus seuraa Ilmestyskirjan runkoa. Jos et omaksu ennen ahdistusta tapahtuvaa näkemystä, Ilmestyskirjan ymmärtämisesi vääristyy kuin pretzel tai kaneli kierre, koska sinun on sijoitettava luvut 4 ja 5 luvun 11 jälkeen, jos pidät kiinni ahdistuksen keskivaiheen näkökulmasta, ja luvun 19 jälkeen, jos omaksut ahdistuksen jälkeisen näkökulman.
Luulin pitkään, että Ilmestyskirja on pitkä aikajana tapahtumien osalta, mutta mitä enemmän tapahtumat osaa limittää ja katsoa tavallaan montaa TV ruutua kerralla, sen järkevämmäksi se käy. (paljon puhuttu sipuli kuvaus)
Piirros tähän tulossa myöhemmin jos Herra näin suo.
Vain ennen ahdistusta tapahtuvan tempauksen sijoittaminen mahdollistaa Ilmestyskirjan johdonmukaisen kulun. Jos uskovat olisivat maan päällä ahdistuksen aikana, he pystyisivät ennustamaan Jeesuksen toisen tulemisen tarkan ajan. Ongelmana on, että 1. Tess 5:2 ja Matteuksen 24:36 tekevät selväksi, ettei kukaan tiedä Hänen tulemuksensa hetkeä. Tästä seuraa, että uskovien on oltava poissa tänä aikana.
Ahdistus on seurakunnalle tarpeeton. Jaakobin ahdistuksen aikana vallitseva ahdistus kohdistuu erityisesti Israeliin, sillä sen ahdistuksen kautta se herää ja näkee viimein Jeesuksen Messiaanansa (5. Moos. 4:29, 30).
Abrahamille ja juutalaisille annettuja lupauksia ei ole unohdettu. Jumala työskentelee Israelin kanssa ahdistuksen päivinä ja tekee itsensä heille tunnetuksi.
Ahdistuksen aikaa edeltävä tempaus on sopusoinnussa Danielin profetian kanssa. Danielin kirjan 9. luvun lopussa Danielille annettiin aikataulu koko juutalaisen historian ajaksi viikkoina. Danielille sanottiin myös: ”Seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty Israelille.” Ja mihin Danielin seitsemäskymmenes viikko viittaa? Ahdistukseen. Danielin seitsemänkymmentä viikkoa viittaavat aina Israeliin. Israelin kello on ollut pysäytettynä ahdistuksen ajan alkuun.
Huomiona, että seurakunta ei ollut läsnä ensimmäisten kuudenkymmenenyhdeksän viikon aikana. Ja seitsemäskymmenes viikko ei ala, ennen kuin seurakunta on ylöstemmattu. Toisin sanoen, jos seurakunta ei ollut läsnä ensimmäisten kuudenkymmenenyhdeksän viikon aikana, miksi se olisi läsnä viimeisellä viikolla? Se ei ole. Se on taivaassa.
Tämän jälkeen näin, ja katso, ovi oli avoinna taivaassa.
Ilmestyskirja 4:1
Ja ensimmäinen ääni, jonka kuulin, oli kuin pasuuna*, joka puhui minulle ja sanoi: ”Nouse tänne ylös, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen tapahtuu.”
Tärkeää huomata Ilmestyskirjaa lukiessamme, että luvussa 1 Jeesus ilmestyy Johannekselle Patmoksen saarella. Jeesus olisi voinut vetää Johanneksen taivaaseen jo ennen kuin Hän puhui Johannekselle mistään, mutta Hän ei tehnyt niin. Jeesus käski Johannesta kirjoittamaan, ja Jeesus puhui seitsemälle seurakunnalle. Ja SEN JÄLKEEN, kun Jeesus oli lopettanut puhumisen seitsemälle seurakunnalle, Johannes temmataan hengessä taivaaseen!
Yllä olevaan ei varmasti selitystä tarvitse.
Jakeessa 4 näemme 24 vanhinta valkoisissa vaatteissa. Ja nämä vanhimmat edustavat seurakuntaa. Mikä huikea kuva ylöstempauksesta! Jeesus lopettaa työnsä seurakunta kanssa, Hänen ei tarvitse enää puhua tai profetoida meille, koska me olemme Hänen kanssaan taivaissa. Maranata!
Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikään kuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: ”Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva
Ilm 4:1
Tämä on esikuva ylöstempauksesta seurakunta-ajan lopussa ennen ”tulevien asioiden” alkua. Johannesta kutsuttiin ”tulemaan tänne ylös” ja näkemään, mitä tapahtuu ”tämän jälkeen”.
Huomiona, että Jeesus on koko Ilmestyskirjassa ainoastaan luvun 5 hiljaa, vaikka ilmiselvästi on ruhjottuna Karitsana paikalla. Ja miksi Jeesus on hiljaa?
Koska se korostaa Hänen rooliaan uhrikaritsana, jonka lunastava teko (eli risti) on se, mikä tekee hänestä arvollisen paljastamaan Jumalan suunnitelmat sen sijaan, että Hänen tarvitsisi puhua mitään, mikä pönkittäisi Hänen asemaansa kirjeen avaamiseen. Häntä ei palvota siis Hänen loistonsa vuoksi. Eikä Hänen ihmeidensä vuoksi, vaan koska Hän on Karitsa ja siksi Häntä palvotaan. Jeesus oli ainoa, joka oli halukas maksamaan hinnan. Ainoa, joka astui esiin puuttuakseen syntin ongelmaan. Ja tämän vuoksi Hänet tunnistetaan ainoaksi, joka on arvokas.
Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.
Ilm 5:6
--
Kuka siis on uskollinen ja viisas palvelija, jonka hänen herransa on asettanut palvelusväkensä hoitajaksi antamaan heille ruokaa ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan löytää näin tekevän”
Matteus 24:45, 46
Ruuan jakaminen, kun puolet maailman ihmisistä on tuhottu ja antikristus viuhtoo rinnalla menemään ei ole ajallaan annettua ravintoa. Siinä kohtaa se on viime hetken pelastusta, jota varten nimenomaisesti 2 todistajaa lähetetään.
Uskotko ylöstempaukseen ennen ahdistusta vai et, se ei vaikuta siihen, mihin lopulta päädyt. Jos olet uskova, olet taivaassa asemastasi riippumatta. [henk. koht. en usko, että pelastuksen ulkopuolella on ne, jotka tempausta ei osaa odottaa, jos muutoin ovat palavia seuraajia]
Mutta näkemyksesi ylöstempauksesta vaikuttaa ehdottomasti siihen, miten elät elämääsi iankaikkisuuden tällä puolen.
Jos et usko ennen ahdistusta tapahtuvaan tempaukseen, et voi odottaa Jeesusta Kristusta, koska eskatologisen näkökulmasi mukaan antikristuksen täytyy ilmestyä ensin. Ja jos odotat antikristusten, vainon ja pedonmerkin tuloa, et välttämättä pidä akuuttia kiirettä evankelioinnin kanssa.
Loppu kaneetti
Karitsan vihaan ei kuulu ne, jotka Hän on ristillä ostanut vapaaksi ja jotka ovat ottaneet uskossa Messiaansa vastaan.
--------- hae kuppi kahvia ja pidä tauko
Miksi Filadelphian seurakunta pelastuu, mutta Smyrna ei?
Kaikki Ilmestyskirjan seurakunnat ovat olleet toiminnassa Johanneksen näyn aikaan. Sanoma on osoitettu sekä sen ajan seurakunnille, että meille kaikille myöhempien aikojen uskoville että seurakunnille, kuten kaikki muukin opetus, varoitus ja lohdulliset Raamatun jakeet joita Raamatussa on..
Don’t be afraid of what you are about to suffer. The devil will throw some of you into prison to test you. You will suffer for ten days. But if you remain faithful even when facing death, I will give you the crown of life.
Älkää pelätkö sitä, mitä teidän on kärsittävä. Paholainen heittää muutamia teistä vankilaan kiusatakseen teitä. Teidän on kärsittävä kymmenen päivää. Mutta jos pysytte uskollisina kuolemaan asti, minä annan teille elämän kruunun.
NLT käännös onnistuu ehkä parhaiten jakeen kanssa toki myös 1776 ja jossain määrin 92.
38 sen sijaan:
Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää.
Toisin siis kun 38 sanoo, Smyrnan ahdistus ei ole ahdistuksen aika, vaan Filadelphian ohella, se on osallinen tempauksesta, kuten tietenkin jokainen muuhunkin seurakuntaan kuuluva Jeesuksen seuraaja, joka on tehnyt parannuksen mikäli sellaista on vaadittu.
Smyrna oli jo tuolloin paikka, jossa vaino oli todella suurta, myös juutalaisten eli omien taholta. Tuohon aikaan 10 päivän koettelemus oletettavasti koski vainon jaksoa 62-312 jKr. Tänä päivänä Smyrna eli Izmir Turkissa ja Turkki ylipäätään on (oli) vainottujen maiden listalla sijalla 26 vuonna 2019. Monet symbolisesti tai fyysisesti Smyrnan seurakuntaan kuuluvat tulevat kokemaan kovaa vainoa ja kenties vankeutta ennen tempausta, mutta yhtälailla ovat osallisia tempauksesta mikäli se heidän elinaikanaan koittaa.
Lisäyksenä, 10 päivää on määrätty ajan jakso jolla on loppumisen hetki. Se ei ole kirjaimellinen aika vaan symbolinen kuvaus vainosta ja kärsimyksestä. Kristityt kärsivät siis kukin vain rajoitetun ajan.
Kreikan kielen alkuperäisteksti kuvaa jakeissa 2:10 ja 3:10 eri sanan. Jakeen 2:10 ahdistus on vainon kaltaista ahdistusta ja vaivaa jota käytetään mm. jakeissa 2 Kor 1:4, Roomal 12:12, Apost 1:27, Filip 4:14, 2 Korint 2:4
Kun taas jakeessa 3:10 se kuvaa koetusta, testiä ja kiusausta, jota käytetään mm. jakeissa Hebr 3:8, Luukas 22:46, 1 Pietari 4:12, Luukas 4:13, Apost 20:19
* Pasuuna kuvaa myös Jumalan, tai tässä tapauksessa Jeesuksen ääntä. Eli mm. jakeessa 1. Kor 15:52 sen voi tulkita myös
Yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme
Viimeinen pasuuna= viimeinen Jeesuksen ääni seurakunnalle, nouse tänne ylös