Pään peittäminen seurakunnassa raamatun sanan mukasn

1. Kor. 11 5-15.. Pään peittäminen naiselta seurakunnassa... Tätä tapaahan naiset eivät noudata nykyään. Ja mistä oikeastaan on kyse? Jae 10 92:n mukaan " Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa merkkiä enkeleiden takia"
Aikanaanhan Jumalan pojat ottivat naisista vaimoikseen ne ketä halusivat ja tekivät lapsia niiden kanssa, joita valitsivat. Paavali ei tässä sen enempää kerro syytä siihen miksi arvonsa merkki laitetaan juuri päähän. Kyseessä ei kuitenkaan voi olla kovin yhdentekevä aihe, koska Paavali oli naimaton eikä juurikaan ole muita ohjeita naisille antanut, joten miksi tästä on luovuttu? Silloin kun hän vihjaa syyn olevan juuri henkivalloissa ei se yhdentekevää. Häpäisemme päämme jos profetoimme tai rukoilemme avopäin... Haluaisinkin nostaa asian esille siinä että paljon on asiota, joita sivuutetaan olankohautuksella.
Jeesus sääti itse ehtoollisen. Me tiedämme mikä se on, muttemme välttämättä ymmärrä millain se henkimaailmaan näyttäytyy.
Paavali käski myös pukeutua Jumalan sota-asuun jotta voimme välttää vihollisen nuolet henkimaailmassa. Henkimaailma on todellinen ja meillä ei ole lupaa pelleillä sen kanssa ettemme kutsuisi henkiä kiusoiksemme. Mutta, jos tämä pään peittämättä jättäminen raamatun käsityksen mukaan häpäisee naisen pään, niin eikö sitä olisi syytä noudattaa? Olisin kiitollinen mikäli jollain olisi asiasta enemmän ymmärrystä ja osaisi selventää kohtaa minulle. Kiitos!

Re: Pään peittäminen seurakunnassa raamatun sanan mukasn
Löysin tähän aiheeseen liittyvän kirjoituksen Petri Paavolan sivuilta. Kirjoituksessa Jumalallinen järjestys käsitellään myös tätä naisen pään peittämistä. Käykää lukemassa jos aihe kiinnostaa. http://www.kotipetripaavola.com/Jumalal ... estys.html
Re: Pään peittäminen seurakunnassa raamatun sanan mukasn
Kiitos mielenkiintoisesta aiheesta, mulla ei ole sen enempää tietoa, täytyy lukea tuo Petrin artikkeli.
Liittyy varmaankin aiheeseen ainakin jotenkin, tuli nimittäin mieleen että islamin uskossahan naisen peittäminen on viety äärimmäisyyksiin ja siitä on tehty "naisen syy", vaikka myös miehellä on velvollisuus katsoa pois päin.
Sitten on taas länsimainen, yhä paljastavampi pukeutuminen, jolla korostetaan kaiketi "vapautta", mutta uskon että sen todelliset vaikuttimet ovat henkivalloissa.
Ajattelen että henkimaailma ja maallinen maailma ovat yhtä lähemmin ja eri tavalla kuin ymmärrämme. Kaikki joka päiväiseltäkin tuntuva on yhtälailla hengellistä.

Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Re: Pään peittäminen seurakunnassa raamatun sanan mukasn
No voi tokkiisa !Rebekka kirjoitti:1. Kor. 11 5-15.. Pään peittäminen naiselta seurakunnassa...
Rebekka, laitoitpa mielenkiintoisen aiheen palstalle heti noin niin kuin alkuunsa. Vastahan eilen sinut taisin palstalle hyväksyä kirjoittajaksi; itse asiassa kerronpa nyt, etten ole oikeastaan ketään muuta hyväksynyt mitenkään miettimättä, mutta sinut hyväksyin ihan suoraan, koska jotenkin minua puhuteltiin asiasta sillä lailla että mene nyt ja hyväksy se Rebekka. Ja minä se kun teen kun minua kerran puhutellaan.
Mutta siis tervetuloa kirjoittelemaan ja/tai katselemaan !
Mutta vaikka minulla on palstalla aika paljonkin toimeenpanovaltaa, ainoastaan se mitä "moderaatio" kirjoittaa sinisellä tai punaisella on sitä mikä on siis hallinnollista ja siksi "painavaa" tekstiä - eli näin normaalilla kirjoitettuna kirjoittelen siten yksityishenkilönä aivan kuten melkein kaikki muutkin täällä.
Mitä tulee itse aiheeseen, tämähän on kristittyjä puhuttanut kautta vuosisatojen, joskin kenties nykyään hieman harvemmin.
Olisi kuitenkin todella mielenkiintoista kuulla mitä itse aiheesta ajattelet.
Re: Pään peittäminen seurakunnassa raamatun sanan mukasn
Tulipa hymy
kiitos. Herra ohjasi minut tänne.. se mitä itse asiasta ajattelen, on se että minä peitän pääni tästäedes rukoillessa seurakunnassa tai jos kirjoitan/kerron profetiaa jota olen unessa nähnyt.Olen herätetty uskoon syntisenä naisena, syntisen vaelluksen jälkeen ja Herra on armossaan minut vapauttanut pimeyden vallasta ja antanut minulle kyvyn nähdä asioita unissa, joita en silti osaa ymmärtää. voin kirjoittaa todistusta oikeeseen aihealueseen. Luonnoltani olen kuin kissa, joka tahtoo tietää että miksi se pää pitää peittää. Mutta jos sana sanoo että se pitää peittää, niin se pitää peittää? Mikä minä olen siihen syytä etsimään..ja jos löydänki selityksen niin eikö minun ensiksi pidä peittää pää ja sitten vasta etsiä syytä, eikä löytää ensin syy ja sen jälkeen vasta totella.
Kiitos kun pääsin mukaan. 

Re: Pään peittäminen seurakunnassa raamatun sanan mukasn
Nosto.
Erityisesti jakeen 1. Korinttolaiskirje 11:10 osalta.
Useampi käännös kääntää, että naisen tulee pitää vallanmerkkiä enkelien takia.
Miksi? Jos kyse pelkästä järjestyksestä Jumala/Jeesus/mies/nainen, niin miksi viittaus enkeleihin? Kyllähän enkelit tietävät oletettavasti Jumalan säädökset. Vai viitataanko tässä hyviin vai pahoihin enkeleihin? Ja jos, niin miksi? Pyhä Henki välittää rukouksista huokauksetkin, joten mikä on enkelien osuus rukouksien kuuntelussa?
1 Kor 11:10
Siksi naisen tulee pitää päässään vallan merkkiä enkelien tähden.RK
Siksi naisella tulee olla vallan vertauskuva päässään enkelien tähden. CTB

Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Re: Pään peittäminen seurakunnassa raamatun sanan mukasn
Vielä jokunen vuosikymmen sitten oli ihan tavallista, että naisilla oli seurakunnassa huivi. Sitten tuli feminismi ja jollain tapaa näyttää siltä, että tämä oli se ikään kuin se ensimmäinen pikkusormi, joka kirkon piirissä annettiin feminismille. Ja pian jo piti kumartaa lisää naispappeuden kautta ja nyt jopa homoavioliittojen kautta.Sanna kirjoitti: ↑05 Joulu 2023, 22:13 Nosto.
Erityisesti jakeen 1. Korinttolaiskirje 11:10 osalta.
Useampi käännös kääntää, että naisen tulee pitää vallanmerkkiä enkelien takia.
Miksi? Jos kyse pelkästä järjestyksestä Jumala/Jeesus/mies/nainen, niin miksi viittaus enkeleihin? Kyllähän enkelit tietävät oletettavasti Jumalan säädökset. Vai viitataanko tässä hyviin vai pahoihin enkeleihin? Ja jos, niin miksi? Pyhä Henki välittää rukouksista huokauksetkin, joten mikä on enkelien osuus rukouksien kuuntelussa?
1 Kor 11:10
Siksi naisen tulee pitää päässään vallan merkkiä enkelien tähden.RK
Siksi naisella tulee olla vallan vertauskuva päässään enkelien tähden. CTB
Varsinaista syytä miten enkelit liittyvät tähän, en voi kuin arvailla. Jollain tapaa tämä tuntuu liittyvän Jumalan säätämän järjestyksen kunnioittamiseen ja se lienee myös enkeleille hyvin tärkeä asia ja varmaan hyvä monella tapaa, jos he näkevät ihmisten tekevän niin. Ja jos huonompi enkeli näkee, että joku ihminen ei halua kunnioittaa Jumalan säätämää järjestystä, voisiko olla niin että se tekee tällaisesta ihmisestä kelpo kohteen?
Joskus näkee vielä sunnuntaisin kaupungilla suomalaisia naisia siveästi pukeutuneena ja huivi päässä, arvatenkin matkalla jumalanpalvelukseen. Ovat minun mielestäni varsin kaunis näky.
Viimeksi muokannut jsj, 06 Joulu 2023, 10:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Rakastettu
- Viestit: 279
- Liittynyt: 15 Elo 2021, 19:13
Re: Pään peittäminen seurakunnassa raamatun sanan mukasn
Tarkoitetaanko tällä kaikkia naisia vai naimisissa olevia naisia?
Re: Pään peittäminen seurakunnassa raamatun sanan mukasn
Hyvä kysymys, nimenomaan vaimosta tuossa puhutaan, eli saattaisi koskea erityisesti naimisissa olevia naisia.Rakastettu kirjoitti: ↑06 Joulu 2023, 10:32 Tarkoitetaanko tällä kaikkia naisia vai naimisissa olevia naisia?