Elämän estejuoksussa tärkeintä on armo

[Sanna]

Estejuoksu on yleisurheilun juoksulaji, jossa ylitetään esteitä. Nykyaikana aikuisten sarjoissa estejuoksussa kilpaillaan useimmiten 3 000 metrin matkalla, joka on runsas seitsemän kierrosta 400 metrin mittaisella juoksuradalla.


Meille ei ole luvattu uskovina helppoa matkaa täällä maanpinnalla. Ihmisiä tavatessaan voi toisinaan arvailla millaisia polkuja he ovat kulkeneet. Jokainen askel jättää meihin jäljen, joskus ohikiitävän, toisinaan loppuikämme näkyvän. Käytöksemme ja ulkoinen asumme peilaa historiaa usein enemmän kuin haluamme myöntää.

Aina emme tiedä minne olemme menossa tai miksi. Emme tiedä miksi meille on annettu tällainen tie. Emme tiedä miksi meille on annettu jotkin vaikeudet. Osa arvoituksista ratkeaa meille jälkeenpäin, osa aikanaan iankaikkisuudessa.

Jumala antaa kuitenkin kaikille ihmisille samanlaisen mahdollisuuden, riippumatta ominaisuuksistamme. Jumalan jälki ihmisessä on sama, olipa polkusi ollut, tai tulee olemaan, millainen tahansa. Jumalan merkki sinetti sinussa, joka on piirretty otsaasi kun otit uskon vastaan. Se on Jumalan ikuinen kädenjälki sinussa. Merkki, joka muistuttaa siitä, että Jumala rakastaa sinua.

Kaadumme useimmin helppoihin esteisiin, sillä vaikeat esteet on helpompi väistää. Kuinka monta kertaa saakaan katua sanomaansa, kirjoittamaansa tai tekemäänsä. Luulemme sillä hetkellä olevamme oikeassa.

Monesti myös syntiin tai vanhoihin virheisiin sotkeentuessamme tai niiden valtaan jäädessämme päädymme usein märehtimään asioita. Liian paljon tuhlaamme arvokasta aikaa katsomalla taaksepäin.

Me tiedämme, missä maaliviivamme on ja mitä se meiltä vaatii, me tiedämme myös reittimme ja juoksukykymme mutta saatamme toisinaan matkalla uupua. Haluta keskeyttää. Luulemme ettemme jaksa.

Se jos mikä uskonmatkalla on tärkeää. Ettei luovuta. Sillä ei ole merkitystä vaikka kaadut 100 kertaa, kunhan nouset aina ylös.


Kun näemme lopunajan Herran merkkien yhä lisääntyvän, tiedämme että lähettäjä on puhaltanut pilliin viimeisen kierroksen merkiksi. Se on meille merkiksi, että voitto häämöttää pian. Kohta ei tarvitse enää jaksaa. Viimeinen puristus. Viimeisillä metreillään ihminen yleensä laittaa kaiken likoon. Tyylillä ei ole enää väliä tai sillä, mitä muut ajattelevat kunhan antaa kaikkensa.

Estejuoksussa kierroksen pituuteen vaikuttaa vesieste, joka radasta riippuen on joko radan sisäpuolella tai ulkopuolella.

Saatamme kompuroida matkallamme monesti. Joskus selkeisiin kohteisiin, toisinaan esteisiin, joita emme ymmärrä. Puhtaaseen veteen.
Niin paljon on liikkeellä väärää evankeliumia ja oppeja, että toisinaan emme edes tajua, missä menimme vikaan. Jos vielä kiinnitämme katseemme muiden uskonmatkaan ja heidän suoriutumisensa arviointiin, on törmäämisemme varma.

Jeesus sanoo Raamatussa; että minua te ette usko mutta toista joka saarnaa eri Kristusta, te uskotte. Me kuuntelemme mielellämme saarnaajia Raamatun lukemisen sijasta, saatamme jäädä koukkuun tiettyihin puhujiin, mutta virheetöntäkään sanansaattajaa ei ole olemassa. Se on hyvä muistaa, jokainen menee jossain vikaan. Täytyisi tietää Raamatun ilmoittama Jumalan tahto.

Toisin kuin aitajuoksussa, estejuoksun esteet ovat kiinteitä, eivätkä ne kaadu juoksijan osumasta tai törmäyksestä. Joillakin juoksijoilla on tapana jopa astua esteen päälle


Omilla valinnoillamme saatamme joskus astua Jumalan asettaman tien eteen. Monesti olisi kuitenkin syytä odottaa omaa vuoroansa.

Esteetkään eivät kaadu matkaltamme vaikka kuinka pyhitymme, ne tulevat maaliin asti mukana yhtä varmasti, kuin aurinko nousee joka aamu.

Noihin esteisiin törmääminen on kyllä Jumalan tiedossa ja Hän osaa ohjata meidät myös sieltä ylös. Kuin radan vierellä kulkeva kirittäjä. Meidän matkaamme seurataan ja nostetaan ylös tarvittaessa.

Me ihmiset monesti kuitenkin vaadimme itseltämme ja virheettömyyttä, olemme turhan ankaria itsellemme. Mutta eihän meiltä kuitenkaan vaadita meriittejä. Meille annetaan ne taidot ja rohkeudet, jota kullakin hetkellä tarvitaan.



Tulokkaat usein helposti horjuvat. Kaipuu on myös vakaita uskovia kohden, jotka tuntuvat olevan vankkumattomassa uskossaan ja virheettömässä polussaan. Raamatun luku saattaa monesti tuntua raskaalta ja työläältä, haluaisimme nopeampia tuloksia ja uskomme horjuu, mutta meidän Herramme opimme tuntemaan vain Raamatun kautta. Sitä opiskelemalla osaamme vastata kyselijöille ja pilkkaajille. Sitä opiskelemalla opimme tuntemaan Herran ja miten Hän toimii ja sitä kautta kulkumme on vakaampaa.

Mutta kyllä me vanhatkin horjumme, kun tarpeeksi koetellaan, joskus tuntuu ettei ulospääsyä ole, että meille annetaan enemmän, kuin jaksamme kantaa, mutta Herramme ei tee virheitä. Hän pitää lapsistaan huolen.


Juoksuharrastuksessa ja uskossa olossa on paljon samaa. Molemmissa on korkea kynnys aloittaa. Monesti jää kesken. Emme selviä ilman vastoinkäymisiä. Ja esteiden kohdalla saatamme tuntea suurta epävarmuutta ja epäuskoa, mutta päästessämme vauhtiin emme kadu aloittamista.
Rasitusvammoiltakaan emme ei voi aina välttyä.

Ihmettelin joskus, kun kaikki uskovat hokivat että tule Jeesus pian. Ajattelin että miksi he haluavat että kaikki loppuu? Nyt kun vaellusta on allekirjoittaneellakin takana, voin yhtyä lauseeseen, tule Jeesus pian - matkamiehiä alkaa väsymys painamaan, kun maailma alkaa pimetä.



Etkö tiedä, etkö ole kuullut:
Herra on iankaikkinen Jumala,
joka on luonut maan ääret?
Ei hän väsy eikä näänny,
hänen ymmärryksensä on tutkimaton.
Hän antaa väsyneelle väkeä
ja voimattomalle voimaa yltäkyllin.
Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät,
nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat;
mutta ne, jotka Herraa odottavat,
saavat uuden voiman,
he kohottavat siipensä kuin kotkat.
He juoksevat eivätkä näänny,
he vaeltavat eivätkä väsy.
Jesaja 40:28-31


Määrätietoista ja innostavaa matkaa kuitenkin sinulle, äläkä ole itsellesi liian ankara Ja vaikka me joutuisimmekin pyytämään Herralta vielä yhdettätoista hetkeä tai mahdollisuutta, kuten Ruuska aikanaan laulussaan ja senkin jälkeen vielä yhtä, niin kiitos Jeesuksen, ne on meille jo luvattu.


Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.
Ilmestyskirja 22:21

_


"Sinä jo kai olet nähnyt sen
Minkä minä vasta aavistan
Jälkeen hallaöiden ja vuosien
Minä yhä vielä kangerran
Olen luotasi lähtenyt hymyillen
Totisena tullut takaisin
Tähän narrin pukuun oikein sovi en,
vaikka jälleen sitä kannankin.
Anna mulle vielä hetki yhdestoista.
Ja vielä ehkä sittenkin yksi"
Pekka Ruuska – Yhdestoista hetki


__

"Kätemme vahvista työhön
Tueksi toivottoman
Viitaksi laumastaan eksyneen harhailijan
Mieliimme rohkeutta anna
Katsoa myrskyä päin
Eteenpäin astua edessä myös käskijäin
Kuljeta ja johda"
Pekka Ruuska - Kuljeta ja johda

Sinuun minä turvaan –
osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta!
Sinun puoleesi minä käännyn –
opeta minulle tie, jota kulkea!
Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä!
Sinun luonasi olen turvassa.
Sinä olet minun Jumalani –
opeta minua täyttämään tahtosi!
Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua
tasaista tietä.
Psalmi 143:8-10

Lainaukset aitajuoksusta: wikipedia, kuva pexels

[Tuija]

Kiitos Rosita taas aivan ihastua tekstistä. Sinulla on hyviä ajatuksia, jotka voin allekirjoittaa. Nousi tuosta yksi vanha uneni mieleen, tuosta kilpa juoksusta.

[Sanna]

Kiitos Tuija Ootko jakanut tuon unen tänne?

[Tuija]

On se varmaan jossain. Voi olla vaikea löytää. Näin sen n. pari vuotta sitten. Täytyy yrittää etsiä. Tuon jos löydän. Eilen en jaksanut enkä ehtinyt. Mutta se nousi niin vahvasti. Se uni oli selkeästi itselleni, mutta kyllä siinä oli muillekkin. Juuri tuo kilpajuoksu.

[Tuija]

Nyt löysin sen, kyllä teki töitä. Uni; Lopun kilvoittelu:
viewtopic.php?f=4&t=893

Laitan lyhyesti viime öisen uneni.
Olin jossain kilpajuoksussa, jossa oli monenlaisia ihmisiä. Jokainen juoksi omaa juoksuaan. Eräs tumma ja lihava nainen oli mukana juoksussa. Hänellä oli yllään violetti mekko. Hän kaatui vähän väliä mutta nousi ja jatkoi juoksuaan.
Jouduin keskeyttämään juoksuni hetkeksi, mutta lupasin naiselle että tulen takaisin juokesmaan hänen kanssaan loppujuoksun.
Olin jossain rakennuksessa jossa oli tyhjiä huoneita ja mutta olin niitä voisiko niissä järjestää jotain hengellistä toimintaa. Joskus lauloin että tiesin miltä niissä kuulostaa.
Näin vanhan evankelistan joka ilmoitti että oli jo odottanut minua ja kertoi kuiskaten minulle jonkin salaisuuden.
Sitten kuulin että kilpajuoksijat tulevat ja harmittelin että olin vain avojaloin joten oli vaikea osallistua. Päätin kuitenkin lähteä taas juoksuun vaikka avojaloin, sillä olin sen naiselle luvannut.
Nainen näki minut ja iloitsi minut nähdessään ja minä huomasin että jalkoihini oli ilmestynyt valkoiset lenkkitossut. Sitten loppujuoksu alkoi ja uni loppui ....

[Tuija]

Nyt kun tuota tänään tutkailen, näen tuon vahvasti toteutuneen. Juoksin ja juoksen omaa kilvoitustani ja vierellä kulkee kanssa juoksioita. Kaikki juoksemme oman juoksumme, mutta tuen omalla työlläni kanssa kulkioita. En jätä heitä yksin, josta tuo lihava nainen kuvasti. Kävin välillä katsomassa että kaikki oli hyvin ja olin siinä välillä ehtinyt tehdä monta mutkaa, sitä minulle tarkotettua suunnitelmaa. Tuon evankelistan tunnistin myöhemmin Jorma Tapanaiseksi, joka oli vanha evankelista. Hän oli 90 vuotias kun tuli kotikouksiini. Hän oli meille Jumalan lahja ja saimme häneltä sellaista oppia mitä nämä nuoremmat eivät voi antaa. Jorma itse kysyi että saako tulla kokouksiimme ja totta kai, ilolla otin ja otimme hänet vastaan.
Sitten hän poistui keskuudestamme ja mietin, mitä hän tuossa unessa kuiskasi minulle? Mietin, mitä raamattu tästä sanoisi ja saatoin löytää sen oikean vastauksenkin, sen ettemme me kuolemaan nuku. Se sopisi hyvin tuohon kuiskaukseen.
Lopetin kotikoukset ja pitkään olen miettinyt mitä tästä eteenpäin? Mikä tulee olemaan paikkani? Noita alkutaipaleita siis juoksin avojaloin, mutta nyt tuon unen mukaan, jaloissani pitäisi alkaa olla nuo valkoiset tossut. Ehkä maaliviiva siis jo häämöttää ja se lihava nainenkin on matkassa, vaikka eteneminen onkin hitaampaa, mutta hän on näkökentässäni, enkä häntä jätä, vaikka oma juoksuni onkin kiireisempää ...

Kiitos Jeesus, että nyt saan nähdä tuon unen todeksi, Sinun Henkesi kautta.

[Tuija]

Tuo salainen kuiskaus, ennen kuolemaansa?

1.Kor. 51. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
53. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
54. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
55. "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"
56. Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.
57. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
58. Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.

[Sanna]

Aamen Juu mietinkin tarkoitatko tuota unta. Samat aihepiirithän täällä pyörii. Vaikka juoksemme omaa juoksuamme niin lajitoveritkin olisi syytä huomioida kuten sanoit.

"Maaliviiva on aivan nenäsi edessä, ja muut ovat aivan rinnallasi tasatilanteessa, mutta säilyvätkö ne loppusuoran näkyessä? Ovatko he vain sosiaalisen paineen luomaa illuusiota, vai tosipaikassa rehellisiä lajitovereita?"

Jätin tämän kohdan pois tekstistä. En pitänyt sitä sopivana mutta olkaamme, rehellisiä lajitovereita loppuun saakka. Hakekaamme kaatuneet matkalta. Mitä teet maalissa pikajuoksina jos olet muiden "yli" kävellyt? Kiitos Tuija jälleen ajatuksistasi