Muistan kun vapisevin käsin piti rippikoulussa kirjoittaa paperille jos oli tehnyt jonkun pahan teon ja paperilaput sitten heitettiin takkaan palamaan. Nämä teot annettaisiin anteeksi mitä paperilla lukisi [Jälkikäteen ymmärrettynä mielestäni vääränlaista opetusta].
Muistin pienenä lapsena laittaneeni kaupassa taskuun jonkun karkkipötkön. Maksamatta. Jälkikäteen riparista jäin pelko, että joutuu helvettiin jos mokaa. Jälkikäteen tuli mieleen myös monta asiaa jota olisi pitänyt kirjoittaa lapulle. Uskon matka ei saanut kunnon siipiä alleen.
Jos minulla olisi papin kaulukset mitkä varmaan vaaditaan rippikoulun perustamiseen aloittaisin projektin heti. Sen nimi olisi vapaaehtoinen rippikoulu ja se olisi viikon leiri jossain kivassa paikassa, jossa oli mahdollisuus uida ja oleilla luonnossa. Siellä opetuksen pääteema olisi rakkaus. Siitä kuinka armahtava ja rakastava Jumala meillä on. Kerrottaisiin mikä Jumalan tahto meille on ja helvetti tietenkin myös selitettäisiin mutta painotettaisiin myös sitä että Jeesuksessa meillä on pelastus kadotukselta. Että Isän luo voi aina tulla ja pyytää mitä vaan anteeksi.
Opetettaisiin lähimmäisistä välittämisestä ja ehkä näyteltäisiin Raamatun kertomuksia. Ei urheilukisoja, kilpailua eikä asioiden pakko opettelua ulkoa. Ei saarnaamista, vaan iloa Herrassa.
Aamulla Raamattua lukiessani hengitys seisahtui kohtaan 1. Pietarin kirje 4:3 Riittäähän, että menneen ajan olette täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa.
Siis entisen elämän. Siis Herralla on tiedossa että moni kääntyy vasta pitkän synnissä rypemisen jälkeen? (Tietenkin on) Siis meitä on muitakin? Miksi tätä ei lue yleensä missään? Lähes tunsin kun syyllisyyden kivet karisivat harteilta. Meitä on muitakin. Ja siis tietenkin on, monet tulevat uskoon vasta vankilassa pitkän rikolliskierteen jälkeen, mutta te tiedätte mitä tarkoitan tällä tunteella.
Silti seurakunnissa saattaa joutua olemaan hivenen pahoillaan siitä, että ei ole lapsena jo uskoon tullut. Selittely että maailma vei mukanaan saa itsensä tuntemaan huonoksi ihmiseksi.
Mutta eihän Herra meitä pidä huonoina. Jokainen on rakastettu jo ennen kuin edes löytää Jumalan ja Jeesuksen luo.
Ennen Jeesuksen löytämistä pidin Raamattua todella ankarana kirjana ja lukeminen loppui moneen yritykseen.
Nykyään hämmästyn jatkuvasti kaikesta rakkaudellisesta sanomasta mitä kirja pitää sisällään. Olen Raamatun opiskelussa vasta toisella kierroksella.
Erään somessa toimivan pastorin postauksessa luki että on lukenut Raamatun n.40 kertaa ja vaikka olin hänen puolestaan iloinen hänen esitellessä Raamattujaan niin mietin omaa matkaani, joka on vasta alussa Raamatun kokonaisvaltaisen osaamisen suhteen ja tunsin pienen piston sisälläni.
Jälleen kerran miksi? Ei meiltä vaadita kirjanoppineisuutta Raamatunkaan suhteen. (Tarkoitan ulkoa osaamista kokonaan)
Meidän uskomme ja sydämen tilamme ratkaisee, tekojen kautta näkyy onko uskoa. Kyseistä henkilöä en tietenkään missään nimessä väheksy, hänellä on työssään suuri etu osaamisestaan, mutta sanon teille muille, jotka sorrutte samaan ansaan kuin allekirjoittanut, siis vertailemaan itseänne muihin, että lopettakaa se. Jos ette itsenne tähden niin Jeesuksen tähden. Verratkaa itseänne mieluummin siihen ihmiseen mikä oli lähtöpisteessä, kun aloititte uskon matkan. Se on rakentavampaa.
Taivaassa on juhlat jokaisesta kääntyneestä, siellä ei ole mitään juorukerhoa kahvipöydässä joka ruotii menneisyytämme ja valintojamme. Meidät on kutsuttu vain rakastamaan ja levittämään evankeliumia.
Se ei vaadi natsoja olkapäille, moitteetonta historiaa, eikä edes täydellistä suoriutumista. Täydellisyyteen pystyi vain yksi ihminen. Jumalan poika, ihmiseksi tullessaan.
Huomaan mokaavani usein. Vähemmän koko ajan kuin ennen, mutta silti usein. Usein vielä vahingossa, mutta se ei liene lieventävä asianhaara. Pääasia että nykyään tiedän että voin pyytää heti anteeksi, eikä minun tarvitse ajatella että tämä oli nyt tässä.
Paholainen osaa käyttää hyväksi tätä mokaamistani, se kiertää vielä veistä haavassa. En tiedä onko paholaisella pääsy uniimme, mutta nähtyäni aivan karseata painajaista tällä viikolla, pohdin töissä ollessani onko tämä minulle varoitus, taasko olen sössinyt jotain kunnes kuulin lauseen päässäni ”Minä en pelottele lapsiani.”
Meillä on täällä taistelu henkivaltoja vastaan ja voin luvata että jokaista, vankkaa uskovaakin ne yrittävät viedä Jumalan luota pois.
Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. 1. Pietari 4:12-14
Isän rakkaus on jotakin käsittämättömän hienoa. Rakkaus, anteeksianto, armo. Rakasta ja tule rakastetuksi. Ei siksi että ansaitsisit, vaan siksi että se on Jumalan tahto. Synneistä täytyy kääntyä pois, mutta liian usein unohdetaan opettaa rakkaudesta. Rakkaudesta kaiken takana. Puhtaasta Evankeliumista. Raamattu on niin monisyinen ja moniulotteinen, että sen sanojen ja lauseiden tarkoituksen väärentäminen on helppoa.
Me emme tarvitse opettajia, me tarvitsemme Raamatun ja uskon, paras opettaja jonka voit saada on Kaikkivaltias. Ihminen on aina erehtyväinen.
Lamppua ei pidetä vakan alla, uskoaankaan ei saisi piilottaa. Herra nostaa julistajiksi eniten mokanneita ihmisiä mielestäni siksi, että heissä näkyy Herran työ ja armo meitä kohtaan. Wow efektit tulevat siellä missä muutos on suurin. Älä siis häpeä tai salaa historiaasi. Sinä olet rakastettu, sinä kelpaat, sinä olet Jeesuksen oma
