Uskoin kyllä Jumalaan jo vanhempieni vaikutuksesta, mutta minusta tuntui mahdottomalta se ajatus, että oman elämän ohjakset pitäisi antaa itseltä pois Jumalan käsiin. Ja ajatus Jeesuksen tunnustamisesta tuntui nololta.
Kuitenkin tiesin koko ajan, että minun pitäisi antaa elämäni Jeesukselle. Kerran jopa ärähdin kohti taivasta ja sanoin Jumalalle, että hän lopettaisi kutsumisen, minusta ei koskaan tulisi uskovaista. Ehkä se, että äitini oli ennen syntymääni luvannut elämäni Jumalan käyttöön, vaikutti siihen, että Jumala oli niin kärsivällinen ja kutsu jatkui.
Uskoontuloni tapahtui itsellenikin täydellisenä yllätyksenä
En olisi uskoontulopäiväni aamuna voinut kuvitellakaan, että illalla minusta tulisi uskova! Oli pääsiäislauantai 1976, ja TV:stä tuli Jeesuksen elämästä kertova filmi "Matteuksen evankeliumi". Rupesin jostain syystä katsomaan sitä, vaikka aihe ei kiinnostanut.
En muista filmistä enää juuri mitään, mutta siinä oli sitaatteja suoraan Raamatusta. Jeesus sanoi esim. "Jos joku ei ole minun puolellani, hän on minua vastaan." Rupesin ajattelemaan, että enhän minä oikeastaan haluakaan olla Jeesusta vastaan, itse asiassa hän oli kaiken kunnioituksen ja rakkauden arvoinen.Yhtäkkiä siinä sohvalla istuessani ikään kuin kuulin sisimmäni selvästi erikoiset sanat: "Tämä on sinun viimeinen tilaisuutesi. Jos et nyt anna elämääsi Jeesukselle, Jumalan kirkkaus kulkee ohitsesi lopullisesti."
Pelästyin todella. Olin aiemmin uhonnut, että menen vaikka kadotukseen, mutta uskoon en tule. Nyt kuitenkin tajusin, että kysymys todella oli iankaikkisesta kohtalostani. Silloin päätin, että antaisin elämäni Jeesukselle, tuli mitä tuli. Sanoin hiljaa mielessäni: "Jeesus, tule elämääni." Oli kuin olisin astunut tyhjän päälle tuntemattomaan.
Filmi loppui ja olin hämmennyksissä. Mitä nyt tapahtuisi? Olin tullut uskoon. Jotenkin siihenastinen uppiniskaisuuteni kadutti, mutta myös uskoontulopäätös kadutti. Päätin kuitenkin pysyä tässä päätöksessä, päätetty mikä päätetty. Sekavin tuntein menin nukkumaan.
Seuraavana aamuna avatessani silmäni ikään kuin näin aavan meren ulapan ja kuulin mielessäni erään rippikoululaulun sanat "suuri rauha niin kuin meri". Nousin ylös, ja oloni oli ihmeen kevyt. Tunsin, että jotain todella oli tapahtunut, ja tiesin, mistä se johtui!
Kannattaa lukea koko sivuston artikkeli!
