Olen syntynyt uskosta osattomaan perheeseen. Sinä päivänä olin äidin kanssa mummoni luona ja mummo teki ruokaa isolla padalla. Se herätti utelemaan, mitä isossa padassa on. Kysyin äidiltä, mitä mummo tekee ja mitä isossa padassa on. Äiti vastasi, mutta olin tuolloin aikana vielä pieni lapsi, niin en ymmärtänyt äidin vastausta.
Menin hakemaan tuolin ja työnsin sen lieden lähelle ja kiipesin tuolille ja nousin seisomaan tuolilla ja yritin kurkkia isoon pataan. Siinä padassa kaikki kellui. Ihmettelin miettien, mikä siinä on. Mieleeni juolahti, että mummo taitaa leikkiä padan kanssa, siksi pelleilee. Minä hymyilin mummolle ajatellen, että mummo varmaan pelleilee.
Myöhemmin minua käskettiin ruokapöydän äärelle, niin menin istahtamaan ja katsoin tyhjää valkoista syvää lautasta. Siten laitettiin lautaselle ruokaa. Minä katsoin ihmetellen, että syvässä lautasessa kaikki kelluu. Perunat, lihapalat, mustapippurit ja porkkanapalat kelluivat. Ajattelin yksikseni, että mummo taitaa leikkiä ja pelleilee. Hymyilin mummolle ajatellen, että mummo varmaan pelleilee.
Minua käskettiin syömään. Minä katsoin sitä ruokaa ihmetellen. Koska olen tottunut kiinteisiin ruokiin. Tuijotin sitä ruokaa ihmetellen. Siten äiti, joka ei ole koskaan sanonut tähän tyyliin, sanoi, jos en syö, Jeesus on vihainen. Minä en ole koskaan kuullut Jeesuksesta. Minulle ei ole koskaan kerrottu evankeliumista. Olin tuolloin aikaa täysin tietämättömässä tilassa, enkä ole koskaan ollut tietoinen Jumalan olemassaolosta.
Mietin ihmetellen, kuka Jeesus on ja miksi Jeesus on vihainen. Kelasin mielessäni uudelleen ja uudelleen, kuka Jeesus on ja miksi Jeesus on vihainen. Se johti toiseen asiaan, että Jeesus on paha maailman hallitsija. Samoin se johti toiseen asiaan, että Jeesus pystyy lukemaan ajatusta, niin sanoin hänelle suoraan ja sanoin, että tämä on väärin. Epäilin, kuuliko Jeesus ajatusta. Toistin uudelleen samat sanat mielessäni sanoen hänelle, että tämä on väärin. Myöhemmin toistin yhden sanan toistuen; väärin, väärin, väärin.
Siten yhtäkkiä eteeni ilmaantui näky ja vielä ollessani uskosta osattomana. Näin oman sisäisen ihmisen. Se on lasi. Se alkoi halkeilla. Yritin estää halkeaman, ettei se enempää halkeilisi. Yhtäkkiä se halkeili täysin maan tasolle asti. Ja samalla menin itsekin rikki. Istuin pää alaspäin. Äiti ja mummo luulivat, etten halunnut syödä kelluvaa ruokaa, niin se otettiin pois. Istuin yksin koko ajan siinä pää alaspäin.
Myöhemmin aloin käydä ala-asteen koulua taksipakettiautolla. Sinä aamulla Jumala ilmaantui konkreettisesti. Olin tuolloin aikaa täysin tietämättömässä tilassa eli olin täysin epätietoinen Jumalan olemassaolosta. Ihmettelin miettien, mitä tuo täällä tekee? Kuka tuo on? Tarkistin, näkevätkö he vieressä olevat koulukaverit tuota, kuten minä, mutta huomasin ihmetellen, että he eivät nähneet mitään, kuin vain minä. Katsoin tuota ihmetellen ja miettien. Katseeni harhaili ja osui yhteen luokanavustajaan, niin sinä hetkellä Jumala puhui minulle, että hän on oikea henkilö vastaamaan.
Ymmärsin, mutta minulla ei ollut riittävästi rohkeutta kysyäkseni häneltä, joten jätin sen väliin. Mutta seuraavana Jumala taas illmaantui ja samat jutut edelleen kaikki aamuina. Kaikkina aamuina koulukaverit eivät nähneet mitään, kuin vain minä. Jumala kaikkina aamuina puhui samaa juttua, kun katseeni osui yhteen luokanavustajaan. Rohkeuteni aina petti niinä kaikki aamuina ja aina peräännyin, enkä mennyt kysymään luokanavustajalta.
Mutta yhtenä aamuna äkisti mieleeni juolahti ja järkytyin ajatellen, jos en tee, varmaan se tulee taas seuraavana aamuna, kuten kaikki aamuina se tuli aina uudelleen. Siten taas Jumala tuli aamuna. Yritin väkisin kerätä rohkeuteni ja nousin ja kävelin hitaasti luokanavustajaa kohtaan, mutta rohkeuteni taas petti ja peräännyin ja siten äkisti iski mieleeni, jollen tee tämän, se tulee taas seuraavana aamuna. Niin aluksi peräännyin ja siten jatkoin uudelleen kävellä hitaasti luokanavustajaa kohtaan vapissen ja olin pelosta sekaisin.
Jäin seisomaan luokanavusajan kylkeä päin ja odotin, että hän huomaisi minua. Hän kääntyi katsomaan ja kysyi ihmetellen, mitä minä täällä? Kysyin häneltä pelosta sekaisin, onko Jeesus paha mies? Hän hämmästyi ja ihmetteli kysymystä. Hän alkoi kertoa, kuka Jeesus on. Kuuntelin ja samalla huomasin, miten tyyni ja rauhallinen hän on, niin uskalsin avautua ja kysellä lisää.
Sinä päivänä tajusin, etten tainnut kysyä häneltä, miten tulla pelastetuksi. Niin menin kysymään häneltä. Hän sanoi, että voin itse tehdä omin sanoin sitä. Niin annoin itseni ja elämäni Jeesukselle. Olin jotain ehkä 9-vuotias. En tarkalleen muista. Myöhemmin, kun olin juuri aikuistunut, niin sinä päivänä kävelin mäellä ja yhtäkkiä Jumala pysähdytti minua Hänen kysymyksellä, tahdotko sinä olla uskossa? Pysähdyin ja ihmettelin Herran kysymystä. Vastasin Hänelle; kyllä, tahdon olla uskossa, mutten vielä ymmärtänyt, miksi Herra kysyi. Jälkeenpäin aloin ymmärtää, etten elänyt Jumalan Sanan varassa (Matt. 4:4, 3Moos. 8:3), siksi Jumala kysyi minulta.
Se oli toinen kerta, kun Jumala opetti minulle Jumalan Sanan merkityksestä henkilökohtaisesti. Ensimmäisen kerran Jumala oli maltillinen minua kohtaan ja ohjasi minua pelastavaan uskon tilaan luokanavustajan kautta, kun hän puhui minulle Jumalan Sanaa, niinkuin Lyydian sekä pelastamattoman hurskaan että jumalaa pelkääväisen sadanpäämiehen Korneliuksen tavoin. Ja Jumala opetti Hänen Sanan merkityksestä, että tulee elää Hänen Sanassa, siis jokaisen Sanan varassa (lihaan tulleen Jeesuksen yhteydessä), joka lähtee Jumalan suusta.
Jos kirjoituksestani ei saa selvää, kysyppä vaan rohkeasti kieliongelmaisuudeni vuoksi ja yhteisymmärryksen kannalta kans.
