Omia kokemuksia levossa
Re: Omia kokemuksia levossa
Apostolien teot
1:4 Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.
1:5 Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen."
1:6 Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?"
1:7 Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
1:8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."
1:9 Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
1:10 Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
Samoin Jeesus tulee takaisin
Ilmestyskirja:
1:7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
Jeesus lähti opetuslasten tyköä näkyvällä tavalla ja näin muistuttaa meitä Helluntaipäivän tapahtumista.
Yläsalissa odotettiin ihmettä tapahtuvaksi, he olivat yksimielisesti koolla ja rukoilivat.
Kunnes tapahtui tuo suuri voiman tulo opetuslasten päälle.
Heidät puettiin voimalla korkeuksista sen lupauksen mukaan minkä Jeesus heille jätti.
Tänä päivänä tuo sama voima on meille uskoville tarkoitettu, voimaksi todistaa Herrastamme Jeesuksesta.
Kiitos Herra tästä Helluntaista joka saa keskuudessamme vaikuttaa jokaisen omasi kohdalla. Amen.

Tule Pyhä Henki : https://www.youtube.com/watch?v=18X1valEl_4
Re: Omia kokemuksia levossa
Pari yötä sitten, mökillä, tuo 3vuotias, joka oli mukanamme, nukkui alhaalla kanssani. Poika nukkui toisella sohvalla, joka on semmoinen levitettävä laatikko sohva.
Kuulin yöllä kahahduksen ja yritin siinä hämärässä katsella, mitä siellä sohva laatikossa tapahtuu. En nähnyt poikaa missään ja ensin vähän pelstyin, että nytkö hänet otettiin ja minä jäin tänne. Kohta liikahti uudestaan ja näin pienen vaalean pään pilkistävän peiton ja tyynyn seasta.
Hymyilin tyytyväisenä, ei siis vielä, ... mutta tiedän Jeesus, että Sinä tulet pian!
Amen.

Eilen aamuna, kun heräsin ja olin rukouksessa ja pyytäen puhdistusta ja anteeksiantoa, mökillä, juuri ennen pois lähtöämme. Koin rukouksessa valtavan rauhan ja juttelin Herralle myös tuosta unesta ja koin vahvasti, että totisesti, pian tapahtuu jotain ja rauha lepäsi sydämessäni ja sydämeni oli kovin avoin ... olin valmis tulevaan, oli se minkälainen tahansa. Herra pitää huolen omistaan.
Re: Omia kokemuksia levossa
Liittyen tuohon Sinetin kokemukseen, kerron omani:Sinettisormus kirjoitti:Pari yötä sitten, mökillä, tuo 3vuotias, joka oli mukanamme, nukkui alhaalla kanssani. Poika nukkui toisella sohvalla, joka on semmoinen levitettävä laatikko sohva.
Kuulin yöllä kahahduksen ja yritin siinä hämärässä katsella, mitä siellä sohva laatikossa tapahtuu. En nähnyt poikaa missään ja ensin vähän pelstyin, että nytkö hänet otettiin ja minä jäin tänne. Kohta liikahti uudestaan ja näin pienen vaalean pään pilkistävän peiton ja tyynyn seasta.
Hymyilin tyytyväisenä, ei siis vielä, ... mutta tiedän Jeesus, että Sinä tulet pian!
Amen.
Samaisena iltana minä koin "pakottavaa tarvetta" mennä tuonne lähimetsään. Jo edellisenä päivänä koin että minun pitäisi mennä sinne seuraavana iltana.
Siellä ollessani kuulin torven törähdyksen. (olin yksin, en voinut kysyä keneltäkään, kuuliko kukaan toinen sitä). En tiedä, oliko se taivallinen torvi, vai ihan joku maallinen tehtaan piippu tms.
Kotiin tultuani minun oli ensimmäisenä pakko käydä tarkistamassa, että onko lapset vielä sängyissään nukkumassa

Jeesus Rakas, tule pian. Älä viivy enää!
Re: Omia kokemuksia levossa
Kiitos sisar, että toit kokemuksesi vahvistukseksi! Siunausta kaikille!
Re: Omia kokemuksia levossa
Shalom!
Tänä aamuna, herätessäni, näin pilven, joka avautui kuin ovi ja sen takaa, eli tuosta pilven oviaukosta, loisti kirkas valo ....
Rukoillessani, kuulin kuin mieheni äänen: " Mennään katsomaan, minkalainen se Jeesus on ..."
Jatkoin hymyillen rukoustani.

... pidän kiinni tuosta lähdöstämme, en voi laskea tuosta ajatuksesta irti, pidän siitä kiinni itsepintaisesti, kuin tuossa unessa hirveä sarvista, molemminkäsin, eli täysillä ...
Eli tuo hirvi unessani taitaa todella kuvastaa näitä luonteenpiirteitäni, joita hirvi symboloi:
Kiitos, Kunnia ja Ylistys Kuninkaallemme ja Herrallemme, Jeesukselle Kristukselle!

Rukoilin Herralle, että jos kuitenkin, vaikka tuota jos sanaa en halua käyttää, olemme tulkinneet väärin, anna meille voimaa, siihen valtavaan pettymykseen, kun edelleen joudumme jäämään tänne, odotuksemme jatkuu silti edelleen, mutta vielä pidän kiinni tuon hirven sarvista ja kohta minut tullaan noutamaan ja meidät...Hirvi on itsekunnioituksen, itsepäisyyden, kestävyyden ja jatkuvuuden symboli. Sinulla on omanarvontuntoa, ja olet sitkeä. Sinussa yhdistyvät samanaikaisesti lempeys ja hurja voima.
Kiitos, Kunnia ja Ylistys Kuninkaallemme ja Herrallemme, Jeesukselle Kristukselle!
Amen.
- -jarmo-
- Site Admin
- Viestit: 4661
- Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
- Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
- Viesti:
Re: Omia kokemuksia levossa
Sisar sanoi tuolla "Jeesus Rakas, älä viivy enää". Nämä samat mietteet hakkaa koko ajan mielessä. On niin vaikeaa enää jaksaa... odotus!
Siunattu varmuus: https://www.youtube.com/watch?v=6nT6xlFiMpE
Re: Omia kokemuksia levossa
ME JATKAMME JA NOUSEMME UUDELLEEN SIIVILLE KUIN KOTKAT; EMME ANNA PERIKSI; SILLÄ OLEMMEHAN TAIVAAN PERILLISET !!!
JESAJA 40
1. "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani", sanoo teidän Jumalanne.
2. "Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä."
3. Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.
4. Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi.
5. Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut."
6. Ääni sanoo: "Julista!" Toinen vastaa: "Mitä minun pitää julistaman?" Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen:
7. ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa.
8. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.
9. Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: "Katso, teidän Jumalanne!"
10. Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
11. Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita.
12. Kuka on kourallaan mitannut vedet ja vaaksalla määrännyt taivaitten mitat? Kuka on kolmannesmittaan mahduttanut maan tomun, puntarilla punninnut vuoret, vaa'alla kukkulat?
13. Kuka on Herran Henkeä ohjannut, ollut hänen neuvonantajansa ja opettajansa?
14. Kenen kanssa hän on neuvotellut, joka olisi hänelle ymmärrystä antanut ja opettanut oikean polun, opettanut hänelle tiedon ja osoittanut hänelle ymmärryksen tien?
15. Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän.
16. Ei Libanon riittäisi polttopuiksi eikä sen riista polttouhriksi.
17. Kaikki kansakunnat ovat niinkuin ei mitään hänen edessään, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä.
18. Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te hänet teette?
19. Jumalankuvanko? - Sen valaa valaja, ja kultaseppä kullalla päällystää, sepittää sille hopeaketjut.
20. Kenellä ei ole varaa sellaiseen antimeen, se valitsee puun, joka ei lahoa, hakee taitavan tekijän pystyttämään jumalankuvan, joka ei horju.
21. Ettekö te tiedä, ettekö kuule, eikö teille ole alusta asti ilmoitettu, ettekö ole maan perustuksista vaaria ottaneet?
22. Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.
23. Hän tekee ruhtinaat olemattomiksi, saattaa maan tuomarit tyhjän veroisiksi.
24. Tuskin he ovat istutetut, tuskin kylvetyt, tuskin on heidän vartensa juurtunut maahan, niin hän puhaltaa heihin, ja he kuivettuvat; myrsky vie heidät kuin oljenkorret.
25. "Keneenkä siis te vertaatte minut, jonka kaltainen minä olisin", sanoo Pyhä.
26. Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa: kuka on nämä luonut? Hän, joka johdattaa esiin niitten joukot täysilukuisina, joka nimeltä kutsuu ne kaikki; suuri on hänen voimansa ja valtainen hänen väkensä: ei yksikään jää häneltä pois.
27. Miksi sinä, Jaakob, sanot ja sinä, Israel, puhut: "Minun tieni on Herralta salassa, minun oikeuteni on joutunut pois minun Jumalani huomasta"?
28. Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton.
29. Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin.
30. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat;
31. mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.

Ilman Jeesuksen apua olisin jo antanut... on tää niin raskasta 

Siunattu varmuus: https://www.youtube.com/watch?v=6nT6xlFiMpE
Re: Omia kokemuksia levossa
Mutta me jaksamme odottaa ja kasvaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa...
2. Piet. 3:
13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
2. Piet. 3:
13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
- -jarmo-
- Site Admin
- Viestit: 4661
- Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
- Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
- Viesti:
Re: Omia kokemuksia levossa
Tuli ulkomailta tällainen:
(konekäännös):
mutta Daniel 9:25 ennustaa, ei juuri sinä päivänä, vaan kyseisenä vuonna. Milloin Israel antoi asetuksen palauttaa ja rakentaa? Israel oli voittanut Kuuden päivän sodan 5.-10. Kesäkuuta 1967, mutta asetusta ei hyväksytty 28.6.1967 saakka. Ihmiset unohtaa tämän ennennäkemättömän informaation! Https: //www.arij.org/atlas40/ Chapter1.5.html Joten jos lisäämme 49 Gregorian vuotta (17.885 päivää) tästä asetuksesta, meillä on rapture-ikkuna 15. kesäkuuta 2016 ja se jatkuu 15. kesäkuuta 2017 saakka.
Pätee ilmestyskirjan 10 päivän ahdistuksessa olemiselle 5-15.6 saakka: "Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää."

Totuus on, kaikesta huolimatta, että Jeesus tulee ja varmaankin pian. Ei Hän petä lupauksiaan, me vain olemme malttamattomia ja siinä on meidän kasvun paikkamme!

.. ja vielä tuo: "Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää."
Aamulla juuri ajattelin, että jos emme vielä tänäänkään lähde, kuinka tuo perkele nauraakaan partaansa, koska olemme koetuksella ja kuinka moni meistä sen kestää. Pitäkää siis sitä hirveä sarvista kiinni, ettekä anna tuon vihulaisen tuhota uskoanne, me kyllä lähdemme, meidät haetaan pian, niinkuin uneni näytti ja itsepintaisesti pidän tuosta ajatuksesta kiinni. PERKELE ON JO VOITETTU; VAIKKA SE MUUTA YRITTÄÄ VÄITTÄÄ !!!

Nämä 2 untani, lopun kilvoittelu viewtopic.php?f=4&t=893 ja tämä hirvi uneni kertoo samaa asiaa, tätä mitä elämme, tuo tauko, kilvoittelu unessani, oli käyntini tuolla kainuussa, ja nyt, tuo lopukilvoittelu jatkuu ja olen täällä tukenanne, niin kuin tuossa unessa tuolle lihavalle ja tummalle naiselle (afrikkalais tyyppinen).
Näen nyt nämä unet aikas selkeästi. Nyt kilvoittelemme nämä loppu metrit, nuo 10 pv., emmekä anna piiruakaan periksi (hirvi),
AAMEN !!!
Näen nyt nämä unet aikas selkeästi. Nyt kilvoittelemme nämä loppu metrit, nuo 10 pv., emmekä anna piiruakaan periksi (hirvi),
AAMEN !!!
Re: Omia kokemuksia levossa
Tuohon hirvi uneeni sopii tämä teksti; Täydellinen luovuttaminen. http://www.kotisatama.net/fi/raamattuja ... 2002-03-18
- -jarmo-
- Site Admin
- Viestit: 4661
- Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
- Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
- Viesti:
Re: Omia kokemuksia levossa
On se hyvä kun Sinetti jaksaa vielä... mä olin jo ihan loppu ennen tätä aamua ja nyt kun joutuu jatkaan, niin menee niin sanattomaksi etten osaa kuin odottaa ihan mitä tahansa.
Siunattu varmuus: https://www.youtube.com/watch?v=6nT6xlFiMpE
Re: Omia kokemuksia levossa
... minulla oli tauko unessa ja oikeassa elämässä, tänään ja eilen, pitkästä aikaa sain nuo näyt, kun ei lasketa noita kahta unta, väheksymättä kuitenkaan niitä. Niissä on selkeä sanoma ja toivon että tekin näette ja ymmärrätte ne nyt.