Maailman johtajien pedofilia paljastuu
- -jarmo-
- Site Admin
- Viestit: 4661
- Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
- Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
- Viesti:
Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Olen saanut kuulla hieman epäviralliselta taholta että muutaman kuukauden sisällä maailman eliitissä tapahtuu paljastus, joka pistää koko maailmankirjat sekaisin. Siellä kuulemma aiotaan todistaa ja paljastaa suuri pedofiliarinki joka koskettaa maailman huippua ylintä poliittista ja rahamaailman globalisaation johtoa. Siellä on kuten Raamattu sanoo, he elävät lihan himojensa ja valheittensa verkoissa.
Tästä minä hiljattain puhuin sen yhden psykologin kanssa ja hän kertoi että kun ammatissaan on ollut yli 30 vuotta ja puhuttanut ihmisiä luottamuksellisesti, niin hän on pannut merkille että rahaakin suurempi valta on seksillä. Kaikki pyörii tavalla tai toisella ihmisten seksuaalisuuden kautta ja häpeä siitä, pimittää se valheilla, joita suurin osa kertoo puhuessaan seksuaalisuudestaan.
Tällä palstalla on muutamia jotka ovat minulle avautuneet ja olen iloinen siitä. Ei sitä tarvitse kaikelle kansalle kertoa. On hyvä vaan että on jollekin voinut kaataa tämän ja sanoa kuinka minä olen riippuvainen seksistä. Minäkin olin joskus siinä oravanpyörässä ja jos olette lukeneet Jouko Pihon elämänkerran, niin hän oli jo aika pahassa jamassa, kunnes kohtasi Herramme ja kääntyi parannuksen tekoon.
Miettikää siis jos rahalla saa mitä tahtoo ja jos rahaa ja valtaa on loputtomasti, sekä saatanan lietsomat lihalliset himot, niin mihin kauheuksiin se voi johtaakaan isorikkaat ja vaikutusvaltaiset poliitikot?
Odotamme siis jään murtumista ja uskon että kyseessä on pikkupoikiin sekaantuminen.

Siunattu varmuus: https://www.youtube.com/watch?v=6nT6xlFiMpE
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Varmasti pitää paikkaansa, että kohta rytisee! Englanninkielisillä palstoilla on myös näistä puhuttu, mm. Bill Clinton on tehnyt muutakin, kuin mitä aikoinaan paljastui seksiskandaalin yhteydessä. Tuo on muuten totta, että jos rahaa ja valtaa on rajattommasti, kuka voisi kestää niitä lihallisia houkutuksia, mitä ne tuo mukanaan, ihminen on senverran heikko.
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Kiitos Herralle, että Hän tuo esiin sen, minkä luulevat olevan salattua! Jumala tietää kaiken, eikä ne salaisuudet piilossa pysy! Ja noita on jo tullutkin paljon tietoon, esim. tuolta vatikaanin puolelta, liekkö tämäkin lisä kerrantaa? Se mikä näytti puhtaalta ja valkealta, oli sisimässä kovin mustaa.
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
2. Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi.
3. Sentähden, kaikki, mitä te pimeässä sanotte, joutuu päivänvalossa kuultavaksi, ja mitä korvaan puhutte kammioissa, se katoilta julistetaan.
Luuk.12.
3. Sentähden, kaikki, mitä te pimeässä sanotte, joutuu päivänvalossa kuultavaksi, ja mitä korvaan puhutte kammioissa, se katoilta julistetaan.
Luuk.12.
- -jarmo-
- Site Admin
- Viestit: 4661
- Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
- Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
- Viesti:
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Se on kova paikka varmaan monille siinä kohtaa kun näitä alkaa paljastua. Siinä ei raha enää auta kun Jumalan tuomiot astuu väliin ja repii jokaisen salaisuuden auki. Näinhän tuossa yllä Sinetin tuomassa sanassa sanotaan.
Siunattu varmuus: https://www.youtube.com/watch?v=6nT6xlFiMpE
- -jarmo-
- Site Admin
- Viestit: 4661
- Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
- Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
- Viesti:
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Sodomassa kun enkelit tulivat kaupunkiin, he olivat puhtaita kuin lapset, joihin koko kaupungin rikkaat, köyhät, nuoret ja vanhat halusivat ryhtyä. Ajatelkaa mikä tämä sana on....
Siunattu varmuus: https://www.youtube.com/watch?v=6nT6xlFiMpE
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Kertoo hyvin missä tämä maailma JO menee ....
- -jarmo-
- Site Admin
- Viestit: 4661
- Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
- Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
- Viesti:
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Tuli mieleen että onko näin kuvaavaa sanaa muilla mailla kuin Suomella, sana RYHTYÄ... joka kuvastaa määrätietoista väkivallalla suoritettua tekemistä, joka viittaa varsin suoraan seksuaaliseen toimeen.
Siunattu varmuus: https://www.youtube.com/watch?v=6nT6xlFiMpE
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
ai maailman johtajista ei nhdään lähempää niitä löytyy hulluntaiseurakunnasta pitäskö tehdä ilmotis poliisille!
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all
Dennis Jernigan-You are my all in all
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
kysy hesan salemist
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all
Dennis Jernigan-You are my all in all
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
nAURETTAVA ETÄ NÄHDÄÄN PIMEYS AINA USKOMATTOMIS KUN SEURKAUNTA OIN TÄUNNÄ TAI MONIA PIILOHOMOJA JA PEDOFIILEJÄ
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all
Dennis Jernigan-You are my all in all
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
ERÄSKIN HELUnataievakelista naiisissa tuli mun luo.....kohta jokunkirkastunu kirjottaa eikö keskustelua voi hillitää . on tullut totuuden aika ja sitä ette voi väistää.
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all
Dennis Jernigan-You are my all in all
- -jarmo-
- Site Admin
- Viestit: 4661
- Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
- Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
- Viesti:
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Mä tiedän Rakas Katsi7 ja tämä sattuu sinuun mutta yhtä totta on se, ettie kukaan kiinnitä huomiota siihen ennen kuin sattuu omaan nilkkaan tai nämä suuret jää joukkona kiinni.
Siunattu varmuus: https://www.youtube.com/watch?v=6nT6xlFiMpE
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Seitsemän vuoren porttokirkko?
Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta;
Seitsemän vuoren porttokirkko?
Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta;
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Olen ymmärtänyt että tämä ei välttämättä tarkoittaisi ainoastaan katolisen kirkon roomaa. En tiedä..
- -jarmo-
- Site Admin
- Viestit: 4661
- Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
- Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
- Viesti:
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Niin, Roomaa ympäröi seitsemän vuorta/kukkulaa ja portto on taas sellainen uskova joka kumartaa vieraita jumalia. Menee siis tosi lähelle, mutta ei selkeästi täsmälleen osu. Minä olen taipuvainen nykyään ajattelemaan tuon portinkin olevan Islam. Mohammedhan oli kristillisestä perheestä lähtöisin ja perusti Islamin valheellisten jumalkuviensa ja ilmestystensä pohjalta, kopioimalla osan Raamattua siihen myös. Koraanihan on kuin Raamattu, tuntien saman historian aina Jeesusta myöden. Nämä elivät toistensa kanssa pitkään kunnes Mohammedin seuraajat suuttuivat kristityille ja juutalaisille ja sitten alkoi nämä vainot. Niinpä Islam sopii oikein hyvin portonkin rooliin.
...ajattelin vaan antaa näkökulmaa.
...ajattelin vaan antaa näkökulmaa.
Siunattu varmuus: https://www.youtube.com/watch?v=6nT6xlFiMpE
- AOAOAOAOAO
- Site Admin
- Viestit: 2520
- Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
- Paikkakunta: Pirkanmaa
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Mohammed ei ollut kristitystä perheestä, todennäköisesti palvoi samoja epäjumalia joita ihmiset palvoivat Arabian niemimaalla. Yhdisteli sitten myöhemmin sekä VT:n että UT:n opetuksia mielensä mukaan, omilla valheellisillaan kuvitelmillaan lisättynä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19
https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
- -jarmo-
- Site Admin
- Viestit: 4661
- Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
- Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
- Viesti:
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Voin vaan sanoa että kaikki Wikipedia ja kaikki julkinen totuus on muutettu islamistien toimesta näyttämään että Islam on ollut aina ja on jotain paljon suurempaa kuin Kristinusko. Älkää uskoko tämän päivän julkisia "faktoja". Jo kymmeniä vuosia sitten tiedettiin että Mohammedin perhe eli juutalaisten kristittyjen perheessä ja suvussa jossa nämä olivat hajaantuneet sitten niiden vainovuosien. Sinne syntyi vihamiehen siemen.
Siunattu varmuus: https://www.youtube.com/watch?v=6nT6xlFiMpE
- -jarmo-
- Site Admin
- Viestit: 4661
- Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
- Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
- Viesti:
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Itseasiassa muutoksen takana on nykyään niin ihannoitu uusi uskonsuunta "venäläiskrislam" jota näette pilvin pimein leviävän tuolla. He muuttelevat jopa historiankirjoja sellaisiksi jotka tekevät tilaa Islamille. Muutama vuosi ja Islam saa koko maailmassa vallan. PEDON VALLAN!
Siunattu varmuus: https://www.youtube.com/watch?v=6nT6xlFiMpE
Re: Maailman johtajien pedofilia paljastuu
Tässä ketjussa nyt on ehkä hieman pintapuolistakin tulkintaa Muhammedin elämästä. Todellisuus on kuitenkin hyvin karu.
Jos joku haluaa oikeasti tietää mistä islamissa ja Mohammedissakin on kysymys, voisin suositella katsomaan dokumentin aiheesta ja lukemaan varsin seikkaperäisen selvityksen asiasta:
https://aikapommi.wordpress.com/mita-la ... ee-tietaa/