⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
16.03.26
Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut. 2 Moos. 23:20
Jumalalla on valmiiksi suunniteltu reitti ja edeltä katsottu paikka meille jokaiselle niin tässä elämässä kuin tulevassakin. Taivaassa on sija jo valmistettu, ja siellä meitä odotetaan. Jumalan kansalle on luvattu päättymätön pyhän lepo. Mutta jo tässä elämässä Jumala lähettää enkelinsä suojaksi matkallemme. Jeesuksen omassa elämässä mitään ei tapahtunut sattumalta eikä mikään tapahtunut ollut merkityksetöntä. Voi olla, että vastauksien aika on vasta perillä ja ettemme sitä ennen saa selitystä kaikkeen kokemaamme. Mutta enkelivartiossa me saamme joka tapauksessa matkaamme tehdä ja olla turvallisella mielellä. Jumala kyllä osaa suojella meitä ja kykenee antamaan meille sen verran eväitä kuin on matkalla tarpeen.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lupaus kantaa.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Aamen!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com

AmenTuija kirjoitti: ↑Eilen, 08:23 16.03.26

Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
17.03.26
Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1 Joh. 4:10
Sinun on ainoastaan rakastettava Jumalaa, niin pääset taivaaseen. Kuinka lempeää ja lohdullista. Muuta ei tarvita, vain hieman rakkautta Luojaa kohtaan. Ja juuri tämän lempeän rakkaudenvaatimuksen alle on moni kristitty nääntynyt. Vaatimus kun on aivan mahdoton. Se on kova ja armoton, pelkkää lakia. Yksikään meistä ei rakasta Jumalaa luonnostaan, vaan vihaa häntä. Jumalan laki tuomitsee synnit ja lähettää syntiset helvettiin – kuka sitä voisi rakastaa? Evankeliumi ei ole ilosanoma meidän rakastamisen kyvyistämme, vaan jotain aivan muuta. Evankeliumi on sitä, että Jumala rakasti ensin meitä, joilta kaikki rakkaus puuttuu. Hän antoi Poikansa sovittamaan rakkaudettomuutemme synnin ja kaikki muutkin syntimme. Jeesus sovitti meidät, ei meidän rakkautemme tai sen puute.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lupaus kantaa.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1 Joh. 4:10
Sinun on ainoastaan rakastettava Jumalaa, niin pääset taivaaseen. Kuinka lempeää ja lohdullista. Muuta ei tarvita, vain hieman rakkautta Luojaa kohtaan. Ja juuri tämän lempeän rakkaudenvaatimuksen alle on moni kristitty nääntynyt. Vaatimus kun on aivan mahdoton. Se on kova ja armoton, pelkkää lakia. Yksikään meistä ei rakasta Jumalaa luonnostaan, vaan vihaa häntä. Jumalan laki tuomitsee synnit ja lähettää syntiset helvettiin – kuka sitä voisi rakastaa? Evankeliumi ei ole ilosanoma meidän rakastamisen kyvyistämme, vaan jotain aivan muuta. Evankeliumi on sitä, että Jumala rakasti ensin meitä, joilta kaikki rakkaus puuttuu. Hän antoi Poikansa sovittamaan rakkaudettomuutemme synnin ja kaikki muutkin syntimme. Jeesus sovitti meidät, ei meidän rakkautemme tai sen puute.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lupaus kantaa.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
Aamen!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
Aamen, Jeesus sen yksin on tehnyt