Varas tulee
Lähetetty: 18 Helmi 2016, 11:54
Tuon tuolta toiselta palstalta puheenaihetta:
Joku uskova näki unen:
Näin unen, jossa yritin lukita ulko-oven. Olin siinä lapsuuteni kodissa. Muutamaan kertaan laitoin lukon lukkomallille ja vetäisin kiinni. Mutta aina kun koetin, onko lukossa, ei ollut. Näin hämärän tyypin kauempana, ja sitten hieman lähempänä. Lopulta, kun en saanut itse sitä lukkoon, menin ilmoittamaan muille, että laittakaa ovi lukkoon, varas tulee jo juoksujalkaa. Siinä varkaan näin siis ensin etäämmällä, sitten lähempänä.
Muitakin unia on ollut menneisyydessä liittyen vaikkapa siihen, että on näkynyt porukkaa, jotka ovat vauhdilla tulleet. Ollaan oltu lukollisessa tilassa, ja joku avannut oven/tai tieto siitä on ollut, että joku tulee avaamaan oven. Sitten myös varkaasta olen nähnyt ennenkin unta, keskiyöllä tulevasta.
Ajatelkaas miten maailma reagoi sinä päivänä kun porukat katosi:
Erään toisen uskovan vuosia vanha uni:
Unessa oli meneillään uutislähetys. Uutistenlukija yritti aloittaa uutisen lukemisen, mutta ei pystynyt siihen, vaan järkyttyi ja purskahti itkuun. Koska tämä henkilö ei järkytyksessään kyennyt uutista lukemaan, tilalle tuli ruotsinkielisten uutisten uutisankkuri. Hänelle kävi kuitenkin samoin: nähtyään uutisen, joka hänen eteensä laitettiin, hänkin purskahti itkuun eikä kyennyt hoitamaan tehtäväänsä.