Pelastussanoma

Luin tänään kaksi artikkelia, joissa toisessa kauhisteltiin nuorten pahoinvointia, huumeidenkäyttöä ja turhia liian aikaisin kuolemia.

Toinen artikkeli koostui työvoimapulasta ja samalla suuresta työttömyydestä, sekä näihin liittyvistä ongelmista.

Yhteinen nimittäjä näille kahdelle on diagnoosin puute. Oireet ehkä jotenkin ymmärretään, ettei kaikki ole oikein, muttei osata löytää syy/seuraus ongelmakohtaa.

Kumpikin ongelma on liian lähellä, jotta maallistunut ja tämän maailman ”lainalaisuuksiin” ajautunut, sen ymmärtäisi. Ongelma on niin maanläheinen, ettei teoreetikko sitä tajua. Koko yhteiskunta on viritetty viulunkielelle jolloin kaikki ihmisten resurssit ovat otettu irti ja maalattu kuva ihmisille, että heillä on kaikki oikeudet toimia, kuten haluavat, ottamatta muita huomioon.

Aletaan vaikkapa lapsista. Jokainen lapsi terveeksi aikuiseksi kasvaakseen, tarvitsee ydinperheen, äidin ja isän, jotka rakastavat lastaan ja heiltä riittää aikaa tälle. Jos lapsi joutuu varsinkin liian nuorena vetämään itse eroa isän ja äidin välille, niin lapsi alkaa pudota heti raiteilta. Joten maailma on täynnä uusioperheitä, joissa lapset eivät enää erota kunnolla, kuka on oikeastaan isä ja kuka äiti, kuka tärkeä ja kuka vähemmän tärkeä. Sisarpuoli saa ilmeisesti enemmän rakkautta kuin minä ja se kalvaa sydämessä. Tämä jatkuu ja jatkuu yhä sekaisemmaksi, jolloin lapsista tulee sukupolvi toisensa jälkeen aina vain kovempia ja kylmempiä taistelijoita jossa heikot joutuu miettimään, elääkkö vai alkaako käyttämään tosielämän korvikkeena päihdyttäviä aineita. Tämä on lopputulos.

Työpaikoilla taas, joka on elämän toinen peruskivi, elämä on ajautunut kauheaan epävarmuuteen huomisesta. Kukaan ei ole varma enää miten pärjäämme taloudellisesti huomenna. Valtio kiristää otettaan yhdeltä suunnalta ja työnantaja toiselta.

Kun minä olin lapsi ja istuin yrittäjäisoisäni polvella, hän toiseli minulle lausetta, ”muista Jarmo, äijille pitää saada töitä”. Se oli sodanjälkeisen maan jälleenrakennusajan motto. Äijille töitä!

Ei isoisäni itseään ajatellut, kun hän töitä järjesti. Muistan hyvin, kun hän laski aina että pystyy maksamaan miehilleen reilua palkkaa. Mitä siis nyt on tapahtunut, kun AY-liikkeet ja työnantajat ovat olleet monta kymmentä vuotta tukkanuottasilla ja valtio siihen vielä oman kiristysrenkaansa on lykännyt? Ennen vanhaa alv veroprosentti oli 14% ja nyt 24%, johan siinä jo tyhmempikin tajuaa, että sormiruuvia ollaan kiristetty aika paljon.

Ennen vanhaa kun yrittäjä oli ylpeä maksaessaan hyvää palkkaa, niin nyt kiittämättömyys on ajanut yrittäjät taistelemaan omien oikeuksiensa puolesta ja niin on tullut malli: ”osakkeenomistajalle maksimivoitot” eikä näin ollen enää kukaan välitä, saako työntekijä asianmukaista palkkaa, vai ei. Työntekemisen arvo etsitään maailmanmarkkinoilta ja se tarkoittaa, ettei mikään alempipalkkainen ammatti enää elätä tavallista ihmistä maassamme.

Näin ollen nyt tiedoitusvälineet ratsastavat kaksilla rattailla. Toisella ne julistavat, että maassamme on työvoimapula, joten maahamme pitää saada ulkomaista työvoimaa, joka tekisi nuo työt… joka tosin tarkoittaa sitä, että he tekevät hetken aikaa töitä sillä palkalla, huomattuaan etteivät tule sillä toimeen ja jäävät sitten mieluummin työttömiksi. Nimittäin joka tapauksessa nuo tulisivat hakemaan mm. asumistukea ym. toimeentulotukea, koska eivät tule sillä pienellä palkallaan toimeen kalliissa maassamme, etenkään pääkaupunkiseudulla, jossa nämä työt nimenomaan olisivat. Omasta maastaan katsottuna, nuo palkat olisivat päätähuimaavan suuria ja houkuttelevia, mutta asuttuaan hetken Suomessa, huomaavat ettei niin ole.

Toisilla rattailla taas tuskaillaan miten saada lähes puoli miljoonaa työtöntä työllistettyä ja vaaditaan karsia työttömyyshoukutuksia, joka tarkoittaisi, että työttömiltä vietäisiin pois etuuksia. Syy on siinä, että nämä puolimiljoonaa jo tietävät ko. ongelman, eivätkä hakeudu näihin alipalkkaisiin töihin. Ulkomailta tulevat ajautuvat siis sitä mukaa siihen samaa oravanpyörään, eikä ongelma muuta kuin pahenee entisestään.

Nämä kumpikin asia romuttavat Mashlowin perustarvehierarkian peruskivet niin, ettei elämää voi rakentaa, vaan se sortuu kasaan kuin korttitalo. Ei siis ole ihme, miksi maassamme voidaan niin pahoin. Maamme ei todellakaan ole maailman onnellisin maa. Se on valetta!

Sen sijaan, jokaisella jolla on Jeesus Kristus takuumiehenä, heillä on aina elämä kutakuinkin kunnossa, koska Jeesus Kristus täyttää nuo kaikki peruskivet ja pitää elämää kasassa.