Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
7.12.2019
 

Suomen lipusta ja vaakunasta, sekä Rakkaudesta

Suomen lipussa ja vaakunassa on niin paljon Jeesukseen liittyvää symboliikkaa, ettei saatana voi olla vihaamatta niitä ja tätä kokonaisuutta. Siksipä se käy lippumme ja vaakunan kimppuun kaikilla sen taitamilla keinoilla.

Kun luemme kirkkohistoriaa ja menemme aina alkuseurakuntaan saakka, niin me voimme huomata heti Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, millä tavoin saatana yritti tuhota alkuseurakunnan. Saatana koitti murhauttaa heidät kaikki, mm. Saul Tarsolainen, joka tunnettiin myöhemmin nimellä apostoli Paavali, oli ensimmäisiä kristittyjen veinoojia.

Tämän jälkeen vainooja itse kääntyy kristityksi, joka saa saatanan suunniltaan vihasta, mutta kuitenkin jatkamaan sitä samaa tapaa yrittää nujertaa kristillisyyden leviäminen. Lopputulos kuitenkin oli, että se tapa oli kuin bensaa liekkeihin ja kristillisyys vain lisääntyi. Niinpä saatana keksi toisen keinon, joka olikin aivan verraton keino, johon tämä luotti loppuun saakka, nimittäin sisältä päin turmeleminen.

Lutherin uskonpuhdistus oli vasta ensimmäinen vastatoimi, jolla tuo turmeltuminen hetkeksi lakkasi ja syntyi protestanttinen kirkko.

Palataanpa siis Suomen lippuun takaisin… Kun saatana tajusi, minkälaisia ominaisuuksia lippumme ja maamme ylle on ennustettu ja mitä kaikkea Jumalalle hyvää maamme olisi tuomassa, niin saatana koittaa kaikin keinoin turmella nuo symbolit ja lipun. Niinpä saatana lietsoo väkivaltaisimmat ja pahimmat natsit ja muut äärioikeiston käyttämään kaikkia maamme rakkaita symboleja, saaden ihmiset yleisesti inhoamaan niitä tunnuksia. Ovelaa, vai mitä?

Nyt on kuitenkin käymässä selvästi ilmi, että tuo keino ei tepsikään, vaan tavalliset ihmisetkin ovat ylpeitä vaakunastamme ja symboleista. Perussuomalaisten kannatus on huipussaan ja eduskunnassakin jo kuulee puolustettavan kristillisiä arvojamme, HALLELUJA! Saatana on siis häviämässä tuon pelinsä, jolla tämä onnistui turmelemaan kaikki kirkkokunnatkin, aina luterilaista kirkkoa myöden. Suomen lippua ja sen vaakunaa se ei kuitenkaan kyennyt tahraamaan, vaan se lippu ja vaakuna ovat edelleen kansakunnan sydämissä, joten saatana on jo muuttanut taktiikkansa alkuperäiseen.

Nyt on näkyvissä kaksi joukkoa, joista toinen vihaa maatamme, sen itsenäisyyttä ja näitä ulkoisia tunnusmerkkejä. Se vihanpito oli jo eilen itsenäisyyspäivänä selvästi nähtävillä. Nämä vihanpitäjät ovat selvästi vihervasemmistoa ja he nimenomaan syyttävät muita vihapuheista. Heissä asuu niin vahvat valheen henget, Isebelin haureuden henget liberaalisessa, feministisessä ja sateenkaari/pride hengessä. He ovat osoittaneet selvästi enemmän väkivaltaisuutta, kuin yksikään äärioikeiston ryhmä, josta yleisesti oletetaan tätä.

Saatanan keinot siis selvästi kääntyvät nyt takaisin väkivaltaisuuteen ja ei taida enää mennä kauaa, kun tämä alkaa näkyä ainakin suuremmissa asutuskeskuksissa ja erityisesti kaupungeissa.

Rukoilkaamme, että tämä loppu tapahtuisi pian, koska emme kuitenkaan voi estää sitä, emmekä halua estää Jumalan suunnitelmaa, vaikka se olisikin raskas kantaa.

Haluan vielä muistuttaa tuosta sanasta Rakkaus, joka liittyy kaikkeen yllä kirjoittamaani. Nimittäin saatana on sen sanan myös onnistunut turmelemaan, tekemällä yhtäläisyyden sanojen:

”seksi = rakkaus” välille.

He eivät tunne Rakkautta, mitä se tarkoittaa. Se sana on kompastuskivi ihmisille ja siksi saatanan on ollut helppo eksyttää ihmiset luulemaan rakkaudesta asioita, josta ihmisillä ei ole mitään käsitystä.

Otetaanpa esimerkki, että minä alan asiantuntevasti puhumaan kvanttifysiikasta, vaikken edes tiedä mitä se on. Tai vaikkapa joku joka ensi kertaa näkee auton, tämä alkaa puhumaan siitä tietämättä yhtään mistä puhuu. Tätä minä tarkoitan Rakkaudesta puhumisella. Kukaan ei voi puhua Rakkaudesta, ellei tiedä mitä se on ja mitä se tarkoittaa. Siksipä ihmiset yleisesti puhuvat rakkaudesta, jota voi käyttää yleissanana sille, mistä nauttii paljon… lihan himoista.

Meissä ei asu Rakkaus, ellei meissä ole Pyhä Henki, Jeesuksen Henki. Me emme voi tietää mitä Rakkaus on, ilman Pyhää Henkeä.

1. Korintolaiskirje 13 luku

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.

Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.

Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.

Mitä siis Rakkaus on? Se on juuri tuota mistä yllä on kyse, se on sanatarkasti sitä. Se ei tunne hylkäämistä, eroja, pettämistä, valheita, kieroilua, vihaa, kaunaa jne. Sitä Rakkaus on, eikä seksiä ja maallisia lihan vaatimia himoja.

Et voi sanoa rakastavasi lapsiasi, aviomiestäsi tai ketään sukulaistasi, ellet tunne Rakkautta. Siksi isät hylkäävät poikiaan, äidit tyttäriään, miehet vaimojaan ja vaimot miehiään. He eivät tunne Rakkautta!

 

Takaisin