Pelastussanoma

Kun nyt näistä Suomen synneistä alettiin puhumaan parissa edellisessäkin jutussa, niin puhutaan nyt taas tästä yleisestä auttamisesta väärään taskuun. Tämä näkyy mm. pakolaisvirroissa maahamme, jossa rikkaat kokevat auttavansa mutta autettavat tietävät käyttävänsä systeemiämme hyväksi ja hädänalaiset itse joutuvat edelleen kärsimään. Tämä mm. siinä, että maahamme saapuu vain hyväkuntoisia miehiä ja hätää kärsivät naiset ja lapset jäivät lähtömaihinsa.

Sama pätee suomalaiseen sosiaaliapuun, ruoka-apuihin ja jonkin verran aivan myös kirkon apuuun, koska hakijat ovat valveutuneita ja he tietävät systeemin, käyttävät systeemiä hyväkseen ja jopa myyvät saamaansa apua eteenpäin.

Osa ruoka-avusta kulkeutuu väärien käsien kautta niille, jotka eivät todellakaan tarvitse minkäänlaista apua. He vain ovat itsekkäitä ja kasvattavat pankkitilejään ja hakevat elämiseen tarvittavat tarpeet ruoka-avusta. He parkkeeraavat Mersunsa korttelin toiselle puolelle ja hakevat ruokakassinsa. Väärinhän se ei ole muuta kuin moraalisesti, nimittäin useimmat todella hätää tarvitsevat eivät edes uskalla ihmisten ilmoille, saati sitten jonottamaan leipäjonoissa.

Osa ruoka-avuista menee ruoka-avun järjestäjien tuttaville, jopa niin suuria asioita, että siellä puhutaan jo ruoka-apuhävikistä ja edelleen avun tarvitsijat näkevät nälkää. Ruoka-avun ylijäämä menee usein roskiin ja eläinten ruuaksi.

Maailmamme on mätä, koska ihmiset eivät välitä naapureistaan, eikä viranomaisilla riitä käsityskyky, eikä resurssit tajuta kuinka huonosti heidän asiakkaansa todellisuudessa voivat. He ehkä luulevat, että nuo vähäosaisten auttamiset menevät vain heidän päihteisiinsä, vaikka todellisuus onkin aivan jotain muuta.

Suomalainen on muutenkin vähän jäyhä kertomaan ongelmistaan, vaan aina koittaa tehdä itse asiansa, joten viranomaisten ja avuntarjoajien on hyvin vaikea kohdistaa apuaan oikeaan paikkaan. Mutta systeemin hyväksikäyttäjät kiilaavat jonon ohi auttajan näkökentään, todellisen avuntarvitsijan eteen ja väliin käsi ojossa, ”anna, anna tänne, minä tarvitsen nuo kaikki” ja samalla se joka oikeasti tarvitsee, painaa hiljaa päänsä alas, kääntyy ja menee kotiinsa, jos heillä sellainen sattuu edes olemaan.